Halonen ja SETA, aikalaisfaktaa
tarjolla.
376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
samalla asialla, Kokoomuksen Stubb opastaa:
"Seksuaalivähemmistöt
"Seksuaalivähemmistöjen puolustaminen on ihmisoikeustaistelua." -Ilta-Sanomissa 11.5.2005
Toimin parlamentissa seksuaalitasa-arvoverkoston eli GLBT (Gay, Lesbian, Bi and Transsexual) Intergropin varapuheenjohtajana. Verkoston toiminnan ytimenä on painostaa eurooppalaisia päättäjiä jatkamaan toimia tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumisen tiellä.
Verkosto toimii painostusryhmänä varmistaakseen homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transseksuaalien oikeuksien toteutumisen EU:n instituutioiden päätöksissä. Lisäksi olemme joutuneet puuttumaan joidenkin paikallisten viranomaisten käsittämättömiin kommentteihin ja toimiin uusissa jäsenvaltioissa. Työsarkaa riittää: ihmisten syrjintä heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella on vieläkin yleistä EU:ssa
Viimeaikoina etenkin uusissa jäsenmaissa ryöpsähdelleet purkaukset seksuaalivähemmistöjä kohtaan, ihmisoikeusloukkaukset, väkivaltaisuudet, kokoontumisvapauden ja marssien epäämiset sekä selkeät EU-lainsäädännön rikkomukset ovat herättäneet keskustelua. Eikä toiminta ole jäänyt pelkän puheen tasolle. Tästä. hyvänä esimerkkinä on koko parlamentin yhteinen homofobian vastainen resoluutio, joka hyväksyttiin aloitteestani tammikuussa 2006.
Linkit:
* EU:n perusoikeuskirja
* Syrjinnän torjumista koskeva toimintaohjelma (2001-2006)
* ILGA-Europe
* Seta ry"
http://www.alexstubb.com/fi/index.php?trg=work&id=31
seuraava pressa!
Muslimit ja muut Pedofiilit varmaankin on hänen kannallaan