Ovatko muut miettineet mikä järki on pitää hengissä esimerkiksi aivotoiminnaltaan lähes kuollutta henkilöä esim. vaikeasti kehitys vammaisena syntyneet ihmiset jotka eivät koskaan pysty minkäänlaiseen järkevään ajatteluun. Eikö tälläiset ihmiset olisi järkevintä päästää maanpäällisistä kärsimyksistä vaikka he eivät mitään kärsimystä tunnekkaan. Ihmisien kanssa asiasta keskustellessani olen monesti törmännyt kaiken näköisiin mielipiteisiin joista useat ovat johtaneet uskonnolliseen keskusteluun siitä että nämä henkilöt olisivat syntyneet uudelleen maanpäälle kärsimään jotta voisivat syntyä sen jälkeen vahvempina. Itse en ole uskossa ja on vaikea ymmärtää edellä mainittu ajattelu tapa. Itse olen pitkien pohtimisien jälkeen tullut siihen tulokseen että tälläisistä ihmisistä ei ole muuta kuin taakkaa omaisille ja ihmiskunnalle. Kuinkahan paljon lie menee rahaa laitoshoitoihinkin.
T: kertokaa vapaasti mielipiteenne
T: kertokaa vapaasti mielipiteenne
Vastaukset 5
Vanhimmat
jos ajattelen omalle kohdalle, että joutuisin onnettomuuteen ja jäisin loppunelämäkseni sängynpohjalle joko fyysisenvamman tai aivovamman takia, niin toivon että minut laskettaisiin menemään. eihän eläimiäkään jätetä kärsimään, vaan ne lasketaan rakkaudesta menemään. jokaisen pitäisi voida valita kuinka toimitaan omallakohdalla, jos sellaiseen tilanteeseen joutuu.
Itsekkin olen miettinyt juuri tuota eläin asiaa että jos koiranpentu olisi muuten hengissä mutta ei koskaan kävelisi tai söisi omin avuin niin ei sitä kyllä pidetä hengissä... Onhan tuo julma ajattelu tapa mutta jos jätetään tunteilu ja ajatellaan järjellä niin kyllä armahtaminen taitaa olla järkevin ratkaisu...
Jos ite joutuisin vakavaan onnettomuuteen ja vihannekseks toivoisin että mut tapetaan.
Mutta missä kulkee vammasuuden raja? Pitäskö sut tappaa jos joku on sua ylivoimasesti älykkäämpi koska olet häneen verrattuna vajakki.
Siinnähän se vaikeus onkin.
on kyllä häilyväinen mutta niin kuin aloituksessa lukee että aivotoiminnaltaan lähes kuollut ihminen joka ei pysty järkevään ajatteluun tai minkäänlaiseen kommunikointiin ulkomaailman kanssa. varmasti löytyy aika paljon ihmisiä kaiken maailman laitoksista ja kodeista jotka voi luetella tuon linjauksen alapuolelle.
raja on tietenkin vaikea vetää, mutta ainakin se mahdollisuus pitäisi voida antaa niille, jotka voivat itse asian päättää. vaatisi tosin rekisterin, koska vaikea on kysyä ihmiseltä joka makaa sängyssä jo vihanneksena.