Suomen hallitus hyväksyy Itämeren Nord Stream

Itämeren kaasuputkihanke etenee, kun Suomenkin hallitus vihdoin näyttää vihreää valoa hankkeelle huomenna torstaina.

Varsinaisesta rakennusluvasta päättää kuitenkin vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa ruotsalainen Länsi-Suomen ympäristölupavirasto.

Hallituksella on kaikki syyt toivoa ympäristöviranomaisilta myönteistä päätöstä, sillä muuten asia palaa poliitikoille. Putkihanketta ajava EU, Venäjä ja Saksa eivät kielteistä ratkaisua ymmärtäisi.

Suomen energiahuollolle Karjalan Kannakselta Saksan Greifswaldiin vedettävä kaasuputki ei ole merkityksetön, ei poliittisesti, ei taloudellisesti. EU:n ja Venäjän keskinäisen riippuvuuden lisääntyminen on hallituksen keskustalaisten mielestä myönteistä.

Pääministeri Matti Vanhanen (keskusta) on korostanut, että kaasuputkihanke on Suomelle vain ympäristökysymys. Valitulla päätöksentekojärjestyksellä on korostettu asian epäpoliittisuutta.

Jotkut kokoomuksen äärilaidan kansanedustajat väittivät eduskuntakeskustelussa kuukausi sitten kaasuputken muuttavan alueen turvallisuutta. Suomenlahden epäiltiin muuttuvan jopa Persianlahden Hormuzinsalmen kaltaiseksi ongelmien kapeikoksi.

- Sotilaat eivät ole ainakaan julkisesti tuskailleet kaasuputken turvallisuusriskejä, pikemminkin päinvastoin.

Ruotsalaisten, Kokoomuksen ja Vihreiden europarlamentaarikot ovat vaatineet, että Venäjältä pitää laskuttaa putkiluvasta mahdollisimman kova hinta.

Pääministeri Vanhanen on kieltäytynyt kaikista koplaamisista määrätietoisesti.

Putkihanketta on poliittisen äärilaidan taholta yritetty kytkeä jopa Venäjän puutulleihin.

Koplausyrityksistä värikkäin on äärioikeistolaisen ProKarelian ja hämäräperäisen ”liikemiesporukan" hakema kaivosvaltaus Helsingin edustalla. Hallitus tyrmäsi hankkeen, jonka tarkoituksena oli pakottaa Venäjä neuvotteluihin Karjalan palauttamisesta.
11396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suomen hallitukselta tänään lupa Itämeren kaasuputkelle; Tutkijat eivät näe hankkeessa turvallisuuspoliittista merkitystä

Suomen hallituksen odotetaan tänään torstaina antavan osaltaan luvan Itämeren kaasuputkihankkeelle.

Hallitusta on arvosteltu siitä, että se on pitänyt Viipurista Saksan Greifswaldiin vedettävää putkea Suomen kannalta vain ympäristökysymyksenä, eikä sotilaspoliittisena ja turvallisuuskysymyksenä tai liiallista Venäjä-riippuvuutta aiheuttavana tekijänä.

Kaasuputkihankkeen takana on Genevessä toimiva saksalais- venäläis- hollantilainen Nord Stream AG.

Helsingin Sanomien haastattelemat tutkijat korostavat putken tuomia ympäristöhyötyjä sekä sitä, että riippuvuutta on putken molemmissa päissä.

Länsi-Euroopassa tarvitaan kaasua ja Venäjällä vientituloja.

Ympäristöhyödyksi on luettavissa se, että merenpohjassa kulkeva kaasu hidastaa laivoilla tapahtuvien öljykuljetusten kasvua Itämerellä.

http://www.hs.fi/verkkolehti/

Äänestä

"Ruotsalaisten, Kokoomuksen ja Vihreiden europarlamentaarikot ovat vaatineet, että Venäjältä pitää laskuttaa putkiluvasta mahdollisimman kova hinta."

Minä en ymmärrä miksi tätä ajatusta ei hyödynnetä!? Putki on venäjälle hemmetinmoinen business. Kunnon vuosivuokra putken paikalle!


"Koplausyrityksistä värikkäin on äärioikeistolaisen ProKarelian ja hämäräperäisen ”liikemiesporukan" hakema kaivosvaltaus Helsingin edustalla. Hallitus tyrmäsi hankkeen, jonka tarkoituksena oli pakottaa Venäjä neuvotteluihin Karjalan palauttamisesta."

Aivan pelle ajatus! (ääri)oikeistolaisuudessa ei ole mitään vikaa, mutta on sääli, jos siihen liittyy typeriä ihmisiä ja typeriä, jopa vaarallisia tavoitteita.

Äänestä
  • koska sinä olet helvetin tyhmä, et edes ruotsalaisten viranomaistemme älyllistä tasoa.

    Et ole aidosti suomalainen.

    Äänestä

Katkerin ja kitkerin sanankääntein myös vihollismaamme Ruotsin hallitus on joutunut hyväksymään "ryssien" Itämeren kaasuputken omalta osaltaan. Suomen hallituksen periaatteellista päätöstä samasta asiasta odotetaan myös tänään.

Ruotsin hallitus ei vastusta kaasuputken rakentamista. Ympäristöministeri Anders Carlgrenin mukaan luvan epäämiselle ei ollut perusteita. Rakentamisen ympäristövaikutukset eivät ole niin huomattavia, etteikö putkea voitaisi rakentaa.

Ruotsin lupa koskee linjausta, jossa putki kulkee kansainvälisillä vesialueilla. Viipurista Saksan Greifswaldiin kulkevan putken on tarkoitus olla valmis 2011.

Ympäristöministeri Carlgren kertoi päätöksestä lehdistötilaisuudessa torstaiaamuna. Tätä ennen Tanska on antanut hyväksyntänsä Venäjältä Saksaan kulkevalle maakaasuputkelle.

Äänestä
  • Suomelle liittyminen koillis-eurooppalaiseen enegiavaltaväylään olisi ollut viisas ja ekologinen ratkaisu varaduttaessa tulevaisuuteen. Kokoomusänkyräklikki kuitenkin syöksi suomalaiset ydinvoimaratkaisulla kehitysmaidenjoukkoon. Kansa on samassa asemassa kuin kanadalaisintiaanit ja austro-aboriginaalit = maat viedään kansakunta alistetaan kun ulkomaiset yhtiöt tuovat vaaralliset laitokset ja ydinjätevarastot tähän maahan.

    Äänestä

Myös Tanska hyväksyy kaasuputken rakentamisen omalta osaltaan. Hankkeelle ei ole esteitä.

Äänestä

Baltian maiden hallitukset kokevat tulleensa syrjäytetyksi kaasuputkihankkeesta. Heidän mielestään hanke jakaa Euroopan kahtia ja jättää Baltian maat hankkeen ulkopuolelle.

Miten tässä nyt näin pääsi käymään?
Hanke ei koske näitä valtioita, mutta nämä kokevat olevansa hankkeen ulkpuolisia maita.

Oliko tämä taas "väärin sammutettu"?

Äänestä
  • normaalisti kuten ovat Suomen tavoin saaneet jo vuosikymmeniä. Tosin he eivät saa transitiomaksuja Gazpromilta kun putki kulkee kansainvälisillä vesillä.

    Äänestä

Itämerellä. Ruotsikin joutui nöyrtymään ja tyunnustamaan tosiasiat kitkerin ja katkerin mielin.

Maakaasu on järkevin energiamuoto Euroopaalle ja Suomellekin. Fortumilla on valmiina suunnitelmat 1000 megawatin kaasuturbiinivoimalasta Inkooseen, ja vain ruotsalaisten (tietysti!), Kokoomuksen ja Vihreiden ääirlaitojen vastustu on esteen- ympäristöystävälliselle voimalalle.

Äänestä

74 venäläistä loistoa ja majakkaa Suomenlahden itäosissa saa voimansa radioaktiivisesta strontiumista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009111010575112_uu.shtml

Euroopan itälaidalla ja osin Aasiassa sijaitseva kerjäläis- ynnä roistovaltio on taas vaatimassa veroja naapurimailtaan. Rikas Norja ja tietysti kaikkiin ystävällisesti suhtautuva USA on maksamassa ynnä siivoamassa taas tuon roskaantuneen ja saastuneen, maailman tunnetuimman ympäristörikollisen jätöksiä.
Lähes 11 milj. euron jättipottiin on myös Suomi osallistumassa 1.5 miljoonalla.
( Äiti – Venäjä ei osallistu äpärälapsensa NEUVOS-LITON pyllyn pyyhkimiseen.)

Ehdotan, että moinen rahamäärä talletetaan vakaavaraiseen pankkiin ikään kuin Karjalan siivous ja kunnostamisrahastoksi. Kaikki tämänkaltaiset hankkeet ja jo Venäjän hyväksi tehdyistä töistä saatavat maksut siirretään tähän rahastoon.

Jos Venäjä ei pysty ITSE siivoamaan noita 74 majakkaa, niin eipä ole luottamista kaasuputkiprojektin onnistumiseen.
Koettakaa nyt rähmällään olijat luetella, missä projektissa venäläiset ovat ihan itse ja yksin onnistuneet? Mielestäni kaikki ne projektit, missä ei ole ollut vähintään juutalaista apua on ryssitty. Ja Gruusialaisen avun/konsultin kassa kaikki meni päin Vittua!
(Stalinia lainaten)

Äänestä
  • It'ämeren kaauputken kohdalla kysymys on kymmenistä, sadoista miljardeista, se on sadoista tuhansista miljoonista. Pelkästään sen rakentaminen maksanee 7 000 miljoonaa euroa.

    Suomenlahden majakoiden voimalähteiden uusismisessa on Suomen osalta kysymys 1,5 miljoonasta eurosta ,ja yhteensäkin pohjoismaiden kesken summa on vain noin 10 miljoonaa.

    Ja ne ovat pikkurahoja, pohjoismaiden mynninedistämisen voitelurahoja. Nämä maat haluavat myydä sadoilla miljoonilla, toivottavasti jopa miljardeilla, Venäjälle tuulivoima- ja aurinkovoimateknologiaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-kaasuputken kirjoitti:

Itämeren kaasuputkihanke etenee, kun Suomenkin hallitus vihdoin näyttää vihreää valoa hankkeelle huomenna torstaina.

Varsinaisesta rakennusluvasta päättää kuitenkin vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa ruotsalainen Länsi-Suomen ympäristölupavirasto.

Hallituksella on kaikki syyt toivoa ympäristöviranomaisilta myönteistä päätöstä, sillä muuten asia palaa poliitikoille. Putkihanketta ajava EU, Venäjä ja Saksa eivät kielteistä ratkaisua ymmärtäisi.

Suomen energiahuollolle Karjalan Kannakselta Saksan Greifswaldiin vedettävä kaasuputki ei ole merkityksetön, ei poliittisesti, ei taloudellisesti. EU:n ja Venäjän keskinäisen riippuvuuden lisääntyminen on hallituksen keskustalaisten mielestä myönteistä.

Pääministeri Matti Vanhanen (keskusta) on korostanut, että kaasuputkihanke on Suomelle vain ympäristökysymys. Valitulla päätöksentekojärjestyksellä on korostettu asian epäpoliittisuutta.

Jotkut kokoomuksen äärilaidan kansanedustajat väittivät eduskuntakeskustelussa kuukausi sitten kaasuputken muuttavan alueen turvallisuutta. Suomenlahden epäiltiin muuttuvan jopa Persianlahden Hormuzinsalmen kaltaiseksi ongelmien kapeikoksi.

- Sotilaat eivät ole ainakaan julkisesti tuskailleet kaasuputken turvallisuusriskejä, pikemminkin päinvastoin.

Ruotsalaisten, Kokoomuksen ja Vihreiden europarlamentaarikot ovat vaatineet, että Venäjältä pitää laskuttaa putkiluvasta mahdollisimman kova hinta.

Pääministeri Vanhanen on kieltäytynyt kaikista koplaamisista määrätietoisesti.

Putkihanketta on poliittisen äärilaidan taholta yritetty kytkeä jopa Venäjän puutulleihin.

Koplausyrityksistä värikkäin on äärioikeistolaisen ProKarelian ja hämäräperäisen ”liikemiesporukan" hakema kaivosvaltaus Helsingin edustalla. Hallitus tyrmäsi hankkeen, jonka tarkoituksena oli pakottaa Venäjä neuvotteluihin Karjalan palauttamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu