Kirkko on oikeassa opettaessaan kolmiyhteisestä Jumalasta, kirkko on oikeassa pitäessään yllä Jeesuksen lähetyskäskyn kastaa ja opettaa kaikki tuntemaan ja pitämään Jeesuksen opetukset.
Suomessa ei olisi tämä sekamelska Jumalan huoneessa, jos ihmiset eivät olisi hyljänneet kirkonopetuksia hakien tilalle uusia, outoja oppeja. Suomen isät eivät olleet väärässä uskoessaan vuosisatoja ja koko historiansa ajan Jumalan Poikaan Jeesukseen ja luottaessaan siihen, että Jumala ottaa vastaan heidät, jotka uskovat Jeesuksen opetukset ja uskoessaan siihen, että Pyhä Henki todistaa vain Jumalan Sanan.
Kirkosta ovat lähteneen ulos useimmiten vain he, jotka eivät sovellu Jumalan valtakuntaan ja he, jotka kirkon opin keskeneräisyyden takia ovat Jumalan uudelleen järjestelyn kautta saaneet uuden hengellisenkodin.
Nuo ensin mainitut ovat heitä, jotka eivät alistu minkään auktoriteetin alamaisuuteen ja näin heidän on mahdoton alistua Jeesuksen, Jumalan Sanan alamaisuuteenkaan.
Toiseksi mainitut ovat heitä, jotka Jumala on valinnut saamaan täyden opin ja jakamaan sitä muillekkin, heille, joille Jumala katsoo sen tarpeelliseksi työn ja tehtävän takia.
Jumalan huone ei ole Jumalan valtakunta, vaan Jumalan huone on sitä varten, että siellä saa opetuksen kaikesta siitä, mitä Jeesus on opettanut, sillä se mahdollistaa Jumalan tuntemisen, ihmisen antamaan sinetin Jumalan totisuudesta ja sen kautta pääsemään Jumalan valtakunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.
Kirkko ei ole väärässä!
89
481
Vastaukset
- veli.vapaa
kirkko on epäraamatullinen ihmisten perustama instituutio? Sellaista ei edes mainita Raamatussa. Tietysti se voi kastaa uusia jäseniä instituutionsa jäseniksi, mutta mitään hengellistä merkitystä sillä ei ole.
- leahim
Eikös se sinunkin seurakuntasi
ole ihmisen perustama?
Vai kuka sen on perustanut? Mistähän ne olisiva helluntalaisetkin uskonsa ainekset omaksuneet ellei kirkko olisi kantanut kristinuskoa ja Raamattuakin siihen saakka kunnes Seymour ja kumppanit sata vuotta sitten ilmestyivät näyttämölle?
- Musta ruusu
Epiktetos kirjoitti:
Mistähän ne olisiva helluntalaisetkin uskonsa ainekset omaksuneet ellei kirkko olisi kantanut kristinuskoa ja Raamattuakin siihen saakka kunnes Seymour ja kumppanit sata vuotta sitten ilmestyivät näyttämölle?
itsellään ja orjuutti tavallista kansaa.
Julmempaa tavallisen ihmisen kohtelua saa etsiä muualta kuin Suomesta.
Papit käyttivät häikäilettömästi hyväksi kansaa, raiskasi ja teki vääryyttä.
Riisti omaisuutta valheella ja ylivallalla, jota vastaan harvat uskalsivat nousta.
Ne jotka nousivat, vangittiin, kidutettiin ja jopa tapettiin.
Jumalan evankeliumi haluttiin piilottaa, ettei rahvas vain löytäisi totuutta.
Onneksi Jumalan Sana on nyt vapaasti jokaisen luettavissa ja ainakin vielä
Suomessa suurin osa ihmisistä osaa lukea.
Kiitos Jumalalle Raamatusta, johon sanoma Jeesuksesta ja Jumalan rakkaudesta on kirjoitettu
pelastukseksi jokaiselle joka uskoo.
Kyllä kirkosta on ajettu paljon ihmisiä pois siksi, että he saivat uskon lahjan
ja vielä enemmän kun Jumala kastoi heitä Pyhällä Hengellä ja tulella.
Onneksi vuosituhansien saatossa on aina ollut oikeita uskovia, Jumalan lapsia, vaikka
pieninäkin ryhminä, mutta Jumala on Hengessä valon antanut ja antaa edelleen niille,
jotka Häntä etsivät pelastajaksi ja Vapahtajaksi elämäänsä. - Verellä pesty
siellä hallitsee farisealaisuus ja ihmisten laatimat oppikirjat, joiden ohessa
vähän Raamattuakin luetaan.
Lapsikasteessa muka siirretään ymmärtämätön vauva perkeleen vallasta Jumalan valtakuntaan.
Sehän on suoranaista Jumalan pilkkaa.
Ihmisille annetaan ehtoollista, vaikka he eivät edes tunnusta uskoaan Jeesukseen.
Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan
Jumalan Sanan mukaan.
Julma kirko isineen on kohdellut mitä raaimmalla tavalla tavallista kansaa.
Pitivät Raamattu itsellään eivätkä ihmiset saaneet oppia lukemaan, eikä ainakaan
saaneet Raamattua omistaa.
Pappien julma käytös, rahanhimo ja muukin syntielämä oli ja on vieläkin sellaista,
ettei isien uskossa ole kerskumista, eikä sitä ainakaan kannata kenenkään uskoon tulleen ottaa elämäänsä esimerkiksi.
Suurin osa on epäuskon valtaamia, jopa Jumalan kieltäjiä löytyy. Musta ruusu kirjoitti:
itsellään ja orjuutti tavallista kansaa.
Julmempaa tavallisen ihmisen kohtelua saa etsiä muualta kuin Suomesta.
Papit käyttivät häikäilettömästi hyväksi kansaa, raiskasi ja teki vääryyttä.
Riisti omaisuutta valheella ja ylivallalla, jota vastaan harvat uskalsivat nousta.
Ne jotka nousivat, vangittiin, kidutettiin ja jopa tapettiin.
Jumalan evankeliumi haluttiin piilottaa, ettei rahvas vain löytäisi totuutta.
Onneksi Jumalan Sana on nyt vapaasti jokaisen luettavissa ja ainakin vielä
Suomessa suurin osa ihmisistä osaa lukea.
Kiitos Jumalalle Raamatusta, johon sanoma Jeesuksesta ja Jumalan rakkaudesta on kirjoitettu
pelastukseksi jokaiselle joka uskoo.
Kyllä kirkosta on ajettu paljon ihmisiä pois siksi, että he saivat uskon lahjan
ja vielä enemmän kun Jumala kastoi heitä Pyhällä Hengellä ja tulella.
Onneksi vuosituhansien saatossa on aina ollut oikeita uskovia, Jumalan lapsia, vaikka
pieninäkin ryhminä, mutta Jumala on Hengessä valon antanut ja antaa edelleen niille,
jotka Häntä etsivät pelastajaksi ja Vapahtajaksi elämäänsä.Olkoonkin, että noin on tapahtunut, kaikki kirkon piirissä ja toimesta tehdyt vääryydet ja julmuudet ei vät tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että ilman kirkkoa eri olisi koko kristinuskoa olemssakaan , ei liioin Raamattua Uuden testamentin osalta, ei myöskään helluntalaisuutta.
-Oletetaanpa että on olemassa neiti nimeltä Gerthrut Puttonen. Tämä neiti on hurskas ja jumalinen uskovainen, joka rakastaa pieniä lapsia ja karvaisia eläimiä . Neiti Puttosen esi-isistä ja esi-äideistä löytyy kuitenkin hevosvarkaita, porttoja ja murhamiehiä. Tästä huolimatta on niin, ettei tätä hurskasta ja jumalista uskovaista, Neiti Puttosta olisi olemassakaan ilman noita hänen , lievästi sanoen, arveluttavia esivanhempiaan.
- Isien usko!
kodeissa, mutta Jumalan kansan lisääntyessä syntyi tarve rakentaa suuremmat tilat yhteisen Jumalan palvelemiseen, Sanan oppimiseen ja keskinäiseen kanssakäymiseen ja siksi perustettiin Jumalan huoneita, johon mahtui enemmän kansaa. Suomessakin oli aika, jolloin jokaista vaadittiin käymään seuroissa ja kirkossa, sillä niin, kuin Mooseksen lakikirjaa oli luettava kaikelle kansalle vanhan liiton aikana, niin isien tarve oli saada kansa kuulemaan Jeesuksen opetuksia uuden liiton aikana.
Aina kirkoissa on ollut Raamattu ja tarkasti varjeltuna ja siksi papit, olivat leipäpappeja, tai uskovaisia, ovat aina joutuneet opettamaan Raamatun Jumalaa, sillä aina kirkossa on pitänyt pitää Raamattu kunniassa ja sitä on pitänyt lukea ja se sama jatkuu tänäänkin. Kirkoissa on ollut kirkkokuri, eikä siellä ole saanut tehdä Jumalasta kuvaa, kuten lahkoissa on tehty.
Salomon rakensi Jumalalle temppelien tietäen, että Jumala ei sovi asumaan suuruutensa tähden missään ihmisen rakentamassa, mutta hän rakensi sen, että kansa saa kokoontua kuulemaan Jumalasta ja iloitsemaan yhteisestä uskota.
Mikään rakennus ei ole usko, mutta rakennuksen sisällä voi olla uskonopetus ja Pyhä Henki, joka on lupautunut opettajaksi kaikille, jotka tahtovat nöyryyden kautta tulla tuntemaan elävän Jumalan.- veli.vapaa
" Kirkoissa on ollut kirkkokuri, eikä siellä ole saanut tehdä Jumalasta kuvaa, kuten lahkoissa on tehty.
Voitko kertoa, miksi jokaisessa kirkossa on alttaritaulu, sekä seiniä koristavia kuvia taivaallisista? - Yks-tämmönen
mitään uutta ilmoitusta.
Raamatussa meillä on kaikki. Sitä sanotaan, että kirkko on kehittynyt tälläiseksi, mutta Raamatun jälkeen ei voi tulla enää mitään kehitystä. Raamattu on seurakunta asioissakin täydellinen. Seurakunta on perustettu Kristuksen apostolien ja profeettain perustukselle. - löyhäpää
Yks-tämmönen kirjoitti:
mitään uutta ilmoitusta.
Raamatussa meillä on kaikki. Sitä sanotaan, että kirkko on kehittynyt tälläiseksi, mutta Raamatun jälkeen ei voi tulla enää mitään kehitystä. Raamattu on seurakunta asioissakin täydellinen. Seurakunta on perustettu Kristuksen apostolien ja profeettain perustukselle.kirkko ja kaikki kristilliset järjestöt. Niiden perusoppikirjana on raamattu. Raamattu on kirjoitettu n. 1.600-2.500 vuotta sitten. Siinä esiintyy kymmeniä tärkeitä asioita, jotka oat aikalaisnäkemyksiä ja ovat vääriä. Aikalaisia ei syyttää siitä, että he tulkitsivat luonnon- ja elämänilmiöitä väärin. He halusivat tietää kaiken kaikesta ja tiedonpuutteessa esittivät ilmiöiden syyksi uskomuksia.
Nykyihmisiä voidaan osoittaa sormella tyhmyydestä uskoa ikiaikaisia selityksiä totena ja jotka tiede on selvittänyt. Kirkkoja voidaan syyttä rikollisesta toiminnasta, koska jatkavat valheiden levittämistä. Tiedon vääristely ei ole leikin asia. Kirkkojen syyllisyys kasvaa sikälikin, koska niiden uskonnolliset työntekijät omaavat korkeakoulupohjan. Heidän ja heidän mukanaan kirkon täytyy tietää suorittavan mittavaa kansalaisten harhaanjohtamista.
Raamatun/kirkon/uskonnollisten virtausten syyllisyys kasvaa vihamielisellä mutta ihmisyydenvastaisella pelottelukampanjalla. Lähes jatkuvasti pelotellaan maailmanlopulla ja Jumalan hirmuisella tuomiolla ja turhan takia. Sadat miljoonat kansalaiset voivat tuntea raamatun takia turhaa pelkoa. Kirkko hyväksyy myös kansakunnan ja maailman jakamisen hyviksiin ja pahiksiin. Kirkko luo ihmisiin pelkoa joutavalla syntiopilla. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.
Suurimpana syntinä kirkossa on tiedon vähättely tai suoranainen kieltäminen. Kirkko puolustaa näkemystä uskosta uskomuksina ja joissa ei pidä käyttää omia aivojaan. - Betsy67
Yks-tämmönen kirjoitti:
mitään uutta ilmoitusta.
Raamatussa meillä on kaikki. Sitä sanotaan, että kirkko on kehittynyt tälläiseksi, mutta Raamatun jälkeen ei voi tulla enää mitään kehitystä. Raamattu on seurakunta asioissakin täydellinen. Seurakunta on perustettu Kristuksen apostolien ja profeettain perustukselle.Aamen.
Yksinkertaisesti, mutta sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa.
Siunausta. - Betsy67
löyhäpää kirjoitti:
kirkko ja kaikki kristilliset järjestöt. Niiden perusoppikirjana on raamattu. Raamattu on kirjoitettu n. 1.600-2.500 vuotta sitten. Siinä esiintyy kymmeniä tärkeitä asioita, jotka oat aikalaisnäkemyksiä ja ovat vääriä. Aikalaisia ei syyttää siitä, että he tulkitsivat luonnon- ja elämänilmiöitä väärin. He halusivat tietää kaiken kaikesta ja tiedonpuutteessa esittivät ilmiöiden syyksi uskomuksia.
Nykyihmisiä voidaan osoittaa sormella tyhmyydestä uskoa ikiaikaisia selityksiä totena ja jotka tiede on selvittänyt. Kirkkoja voidaan syyttä rikollisesta toiminnasta, koska jatkavat valheiden levittämistä. Tiedon vääristely ei ole leikin asia. Kirkkojen syyllisyys kasvaa sikälikin, koska niiden uskonnolliset työntekijät omaavat korkeakoulupohjan. Heidän ja heidän mukanaan kirkon täytyy tietää suorittavan mittavaa kansalaisten harhaanjohtamista.
Raamatun/kirkon/uskonnollisten virtausten syyllisyys kasvaa vihamielisellä mutta ihmisyydenvastaisella pelottelukampanjalla. Lähes jatkuvasti pelotellaan maailmanlopulla ja Jumalan hirmuisella tuomiolla ja turhan takia. Sadat miljoonat kansalaiset voivat tuntea raamatun takia turhaa pelkoa. Kirkko hyväksyy myös kansakunnan ja maailman jakamisen hyviksiin ja pahiksiin. Kirkko luo ihmisiin pelkoa joutavalla syntiopilla. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.
Suurimpana syntinä kirkossa on tiedon vähättely tai suoranainen kieltäminen. Kirkko puolustaa näkemystä uskosta uskomuksina ja joissa ei pidä käyttää omia aivojaan.Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen.
Minä perustan Raamattuun, koska olen havainnut, että Jumalan Raamatussa ilmoittamat asiat
ovat toteutuneet ja toteutuvat kaiken aikaa.
Itsekin olen saanut kokea Sanan voiman elämässäni,
samoinkuin rakkauden ja hyvyyden.
Hyvinä päivinä sain kohdata Jeesuksen ja siitä kiitän Kaikkivaltiasta Jeesuksen nimessä.
Kannattaa tutustua Sanaan ja ilmoituksen antajaan.
Kirkko on kuollut rakennus, kuten ihminen ilman Jumalan uudestisynnyttävää henkeä.
Vain se, joka uskoo Jeesukseen, elää, vaikka olisi kuollut.
Tällainen on minun elämäni Jeesuksessa, sitä ei kuolema tästä ajastakaan voi lopettaa.
Farisealaisen opetuksen seurauksena on eksytetty ja eksytty.
Ellei näin olisi, voisi koko Suomen väestökin tunnustaa Jeesuksen Herrakseen sydämen uskon löydettyään ja elää elämäänsä uskossa ja elävässä toivossa.
Totuus on kuitenkin toinen.
Tämä kertoo kirkon aikaansaannoksista.
Se mitä Jumala Jeesuksessa tekee, luo uutta elämää Jumalan yhteydessä ja takaa pääsyn ikuiseen elämään Jumalan luo, niille jotka uskossa kilvoittelevat, Jumalan armosta.
- Isien usko!
antoi täydelliset ohjeet millaisiin asuihin pappien oli pukeuduttava ja voimme nähdä, että Jumala tahtoi heidän pukeutuvan kauniisti ja värikkäästi ja siveästi. Jumala ei ole koskaan kieltänyt Jumalan huoneita, vaan on vaikuttanut rakentamaan niitä kansan kokoontua niihin kuulemaan Jumalan opetuksia. Eri kirkoilla on omat käytäntönsä pappien pukeutumista myöden, mutta usko on yhteinen, sillä kirkon nimellä kulkevissa huoneissa opetetaan Raamattua, vaikka eri maustein. Ortodoksit maustavat Sanaa omilla ilmaisuillaan ja käytännöillään, mutta se ei riko yhden uskon sääntöä ja luterilaisilla on omat käytäntönsä, mutta sekään ei riko yhden uskon sääntöä, eli käytännöt ja mausteet voivat olla erillaisia, mutta USKO on yhteinen.
Tosin nykyään on alettu rakentaa kirkonnimellä kulkevia huoneita sielläkin, missä Jeesusta ei tunneta Jumalana, mutta kristityt eivät mene niihin huoneisiin, sillä he rakastavat ja kunnioittavat Jeesusta, Vapahtajaa, Pelastajaa, Herraa, Jumalan Sanaa, Jumalanaan.
Kirkko ei ole pelastus, mutta kirkko on välikäsi pelastukseen. Kirkoissa on uskoa ja epäuskoa, mutta Raamattu siellä on ja sitä pitää lukea ja siitä opettaa ja se on tärkeintä.
2. Mooseksen kirja 28
1 "Ja kutsu eteesi israelilaisten joukosta veljesi Aaron poikineen, että he pappeina palvelisivat minua, Aaron ja hänen poikansa Naadab ja Abihu, Eleasar ja Iitamar.
2 Ja teetä veljellesi Aaronille pyhät vaatteet, kunniaksi ja kaunistukseksi.
3 Ja puhuttele kaikkia taidollisia miehiä, jotka minä olen täyttänyt taidollisuuden hengellä, että he tekevät vaatteet Aaronille, jotta hänet pyhitettäisiin pappina palvelemaan minua.
4 Ja nämä ovat ne vaatteet, jotka heidän on tehtävä: rintakilpi, kasukka, viitta, ruutuinen ihokas, käärelakki ja vyö. Ja he tehkööt sinun veljellesi Aaronille ja hänen pojilleen pyhät vaatteet, että he pappeina palvelisivat minua.
5 Ja he ottakoot tätä varten kultaa sekä punasinisiä, purppuranpunaisia ja helakanpunaisia lankoja ja valkoisia pellavalankoja.
6 Kasukan he tehkööt kullasta sekä punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista ja kerratuista valkoisista pellavalangoista, taidokkaasti kutomalla.
7 Siinä olkoon kaksi yhdistettävää olkakappaletta, ja se kiinnitettäköön niihin molemmista päistään.
8 Ja vyö, jolla kasukka kiinnitetään, olkoon tehty samalla tavalla ja samasta kappaleesta kuin se: kullasta sekä punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista ja kerratuista valkoisista pellavalangoista.
9 Ota sitten kaksi onyks-kiveä ja kaiverra niihin Israelin poikien nimet,
10 kuusi heidän nimeään toiseen kiveen ja toiset kuusi nimeä toiseen kiveen siinä järjestyksessä, kuin he ovat syntyneet.
11 Niinkuin taidokkaasti hiotaan kiveä, kaiverretaan sinettisormuksia, niin kaiverra Israelin poikien nimet niihin kahteen kiveen. Ja kehystettäköön ne kultapalmikoimilla.
12 Ja pane molemmat kivet kasukan olkakappaleihin kiviksi, jotka johdattavat muistoon israelilaiset; näin Aaron kantakoon heidän nimiänsä molemmilla olkapäillään Herran kasvojen edessä, että heitä muistettaisiin.
13 Ja tee kultapalmikoimia
14 ja kahdet käädyt puhtaasta kullasta; tee ne punomalla, niinkuin punonnaista tehdään, ja kiinnitä punotut käädyt palmikoimiin.
15 Ja jumalanvastausten rintakilpi tee taidokkaasti kutomalla; tee sekin samalla tavalla, kuin kasukka on tehty: tee se kullasta sekä punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista ja kerratuista valkoisista pellavalangoista.- Isien usko!
16 Se olkoon neliskulmainen ja taskun muotoon tehty, vaaksan pituinen ja vaaksan levyinen.
17 Ja kiinnitä sen pintaan kiviä yliyltään, neljään riviin: ensimmäiseen riviin karneoli, topaasi ja smaragdi;
18 toiseen riviin rubiini, safiiri ja jaspis;
19 kolmanteen riviin hyasintti, akaatti ja ametisti;
20 ja neljänteen riviin krysoliitti, onyks ja berylli. Kultapalmikoimilla kehystettyinä kiinnitettäköön ne paikoilleen.
21 Kiviä olkoon Israelin poikain nimien mukaan kaksitoista, yksi kutakin nimeä kohti; kussakin kivessä olkoon yksi kahdentoista sukukunnan nimistä, kaiverrettuna samalla tavalla, kuin kaiverretaan sinettisormuksia.
22 Ja tee rintakilpeen puhtaasta kullasta käädyt, punotut, niinkuin punonnaista tehdään.
23 Ja tee rintakilpeen kaksi kultarengasta ja kiinnitä molemmat renkaat rintakilven kahteen yläkulmaan.
24 Ja kiinnitä ne molemmat kultapunonnaiset kahteen renkaaseen rintakilven yläkulmiin.
25 Ja kiinnitä molempien punonnaisten toiset kaksi päätä kahteen palmikoimaan ja kiinnitä nämä kasukan olkakappaleihin, sen etupuolelle.
26 Ja tee vielä kaksi kultarengasta ja pane ne rintakilven molempiin alakulmiin, sen sisäpuoliseen, kasukkaa vasten olevaan reunaan.
27 Ja tee vieläkin kaksi kultarengasta ja kiinnitä ne kasukan molempiin olkakappaleihin, niiden alareunaan, etupuolelle, sauman kohdalle, kasukan vyön yläpuolelle.
28 Ja rintakilpi solmittakoon renkaistaan punasinisellä nauhalla kasukan renkaisiin, niin että se on kasukan vyön yläpuolella; näin rintakilpi ei irtaudu kasukasta.
29 Ja niin Aaron kantakoon jumalanvastausten rintakilvessä sydämensä päällä, astuessaan pyhäkköön, Israelin poikain nimet, että heidät alati johdatettaisiin muistoon Herran edessä.
30 Ja pane jumalanvastausten rintakilpeen uurim ja tummim, niin että ne ovat Aaronin sydämen päällä, hänen astuessaan Herran eteen. Ja niin kantakoon Aaron Jumalan vastaukset israelilaisille sydämensä päällä aina Herran edessä ollessaan.
31 Kasukan viitta tee kokonaan punasinisistä langoista;
32 ja sen keskellä olkoon pääntie, ja tämä pääntie ympäröitäköön kudotulla päärmeellä niinkuin haarniskan aukko, ettei se repeäisi.
33 Ja tee sen helmaan granaattiomenia punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista, ja kiinnitä ne helmaan ympärinsä ja niiden väliin kultatiukuja yltympäri,
34 vuorotellen kultatiuku ja granaattiomena, viitan helmaan ympärinsä.
35 Ja Aaron pitäköön sen yllään toimittaessaan virkaansa, niin että kuuluu, kun hän menee pyhäkköön Herran eteen ja tulee sieltä ulos, ettei hän kuolisi.
36 Tee myös otsakoriste puhtaasta kullasta ja kaiverra siihen, niinkuin sinettisormusta kaiverretaan, sanat: 'Herralle pyhitetty'.
37 Ja sido se punasinisellä nauhalla, niin että se on kiinni käärelakissa; etupuolella käärelakkia se olkoon.
38 Ja se olkoon Aaronin otsalla, niin että Aaron kantaa kaiken sen, mitä israelilaiset rikkovat uhratessaan pyhiä uhrejansa ja antaessaan pyhiä lahjojansa; ja se olkoon alati hänen otsallaan, että Herran mielisuosio tulisi heidän osaksensa.
39 Kudo myös ruutuinen ihokas valkoisista pellavalangoista, ja tee käärelakki valkoisista pellavalangoista, ja tee vyö kirjokudoksesta.
40 Ja Aaronin pojille tee ihokkaat ja vyöt; ja tee heille päähineet kunniaksi ja kaunistukseksi.
41 Ja pue ne veljesi Aaronin ja hänen poikiensa ylle; ja voitele heidät ja vihi heidät virkaansa ja pyhitä heidät pappeina palvelemaan minua.
42 Ja tee heille pellavakaatiot hävyn peitteeksi; ulottukoot ne lanteilta reisiin asti.
43 Ja Aaron ja hänen poikansa pitäkööt ne yllään mennessänsä ilmestysmajaan, tahi kun he lähestyvät alttaria tehdäkseen palvelusta pyhäkössä, etteivät he joutuisi syynalaisiksi ja kuolisi. Tämä olkoon ikuinen säädös hänelle ja hänen jälkeläisilleen." * He uskoivat sokeasti kirkon sakramentteihin, kun kysellä ei saanut !
* Kerro nyt, miten vauvakaste voi synnyttää uudesti ? Koska ilman uudestisyntymistä ei voi päästä Jumalan taivaaseen ?
* Kirkon julistamaan evankeliumiin sisältyy se, että kasteessa saa kaiken, siinä pelastuu, eli uudestisyntyy, vanhurskautuu, saa Pyhän Hengen, ja jopa uskon, niin, että vauvakin voi sitten uskoa, vaikka vauvparka ei käsitä tuon taivaallista mitä joukko erilailla pukeutuneita ihmisiä hyörii ja pyörii hänen ympärillään ?
* Nyt kirkko rikkoo "isien perinnäissääntöjä" oikein urakalla ! Ensin nainen pääsi pappisvirkaan/piispanvirkaan, nyt erisukupuolta olevat siunataan yhteen avioparin tapaan ?
* Tämänpäivän Hesarissa on taas yksi ns."teologi ", joka hakee oikeutta ja tasarvoa homoliitoille niinkin kaukaa, kuin luomisen kautta. Eikä Raamattu ole enää ehdoton tiennäyttäjä, sitä voidaan nykyaikana samoin perustein kun naispappeuttakin soveltaa samaa sukupuolta olevien liiton siunaamiseksi !
* Turhaa sinun on tänne helluntailaisten palstalle tulla kirkkoa puollustamaan, ei kirkon toiminta kuulu, eikä ole herätyksen velvollisuus ottaa kirkon uskosta vastuuta !
* Isienusko!, sinun kannttaa mennä kirkoon oppositioon, ja sieltä käsin nostaa kirkko suosta, johon sitä viedään kovalla kiireellä. Lue Hesarin juttu!
- Isien usko!
olla Jumalan huoneessa, siellä missä puhuttiin uskonopista.
Luukas 2
34 Ja Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, hänen äidilleen: "Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan
35 -ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä-että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi".
36 Ja oli naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta,
37 ja oli nyt leski, kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen. Hän ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää.
38 Ja juuri sillä hetkellä hän tuli siihen, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.
39 Ja täytettyään kaiken, mikä Herran lain mukaan oli tehtävä, he palasivat Galileaan, kaupunkiinsa Nasaretiin.
40 Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä.
41 Ja hänen vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille.
42 Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan.
43 Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet.
44 He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta;
45 mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä.
46 Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä.
47 Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa.
48 Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua."
49 Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?"
50 Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui.
51 Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä.
52 Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.- veli.vapaa
perustelut kohdistuvakin kirkkorakennukseen, joka on verrattavissa täysin työväentaloon samanmielisten kokoontumispaikkana. Ja toiseksi. Kaikki Mooseksen aikaset rituaalit loppuivat uuteen liittoon, joten kaukaa etsit todistuksia kirkon tapojen puolustamiseksi.
Mutta mitä sanoi Jeesus apostoleilleen, joiden tehtävänä oli julistaa Jumalan SANAA ihmisille.
Luuk.1.
1 Sen jälkeen Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä.
2 Ja hän sanoi heille: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.
3 Menkää; katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle.
4 Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua, älkää kenkiä, älkääkä tervehtikö ketään tiellä.
Mitä mieltä olet muuten homoparien vihkimisestä ja siunaamisesta, jota kirkko harrastaa? - löyhäpää
Tuhannen vuotta sitten etelästä saapui maahamme mystinen itämäinen oppi. Se syrjäytti isiemme luonnonläheisen kulttuurinäkemyksen. Se toi isillemme synnillä pelottelun, jota he eivät tunteneet. Se syrjäytti noituutena kaiken luonnosta opitun isiemme lääketaidon. Se syrjäytti ihmisen ja luonnon yhteyden. Se toi tilalle kaiken saastan lisäksi kauniin rakennelman alistuvista, yksinkertaisista ja nöyristä ja jotka pääsisivät elämään toista elämää kuoleman jälkeen.
Isiemme kulttuuriperintö tuhoutui. Missä se ei alistunut, se alistettiin. Onneksi sirpaleita isiemme alkuperäisestä kulttuurista saatiin talteen vastoin kirkon toiveita. Hyvin paljon saatiin pelastettua Elias Lönnrotin toimesta rajan takaa Vienan Karjalasta saaduista runoista ja joista Lönnrot kokosi Kalevalan.
Kirkko, silloin katolisena, teki valtavan vääryyden tuodessaan maahamme synnillä ja maailmanlopulla pelottelun. - veli.vapaa
löyhäpää kirjoitti:
Tuhannen vuotta sitten etelästä saapui maahamme mystinen itämäinen oppi. Se syrjäytti isiemme luonnonläheisen kulttuurinäkemyksen. Se toi isillemme synnillä pelottelun, jota he eivät tunteneet. Se syrjäytti noituutena kaiken luonnosta opitun isiemme lääketaidon. Se syrjäytti ihmisen ja luonnon yhteyden. Se toi tilalle kaiken saastan lisäksi kauniin rakennelman alistuvista, yksinkertaisista ja nöyristä ja jotka pääsisivät elämään toista elämää kuoleman jälkeen.
Isiemme kulttuuriperintö tuhoutui. Missä se ei alistunut, se alistettiin. Onneksi sirpaleita isiemme alkuperäisestä kulttuurista saatiin talteen vastoin kirkon toiveita. Hyvin paljon saatiin pelastettua Elias Lönnrotin toimesta rajan takaa Vienan Karjalasta saaduista runoista ja joista Lönnrot kokosi Kalevalan.
Kirkko, silloin katolisena, teki valtavan vääryyden tuodessaan maahamme synnillä ja maailmanlopulla pelottelun."isien usko" perustelee kirkon harjoittamat teurastukset ja polttoroviot keskiajalla, ja ennen sitä? Toteuttiko kirkko Jumalan käskyä *Älä tapa*?
- Betsy67
löyhäpää kirjoitti:
Tuhannen vuotta sitten etelästä saapui maahamme mystinen itämäinen oppi. Se syrjäytti isiemme luonnonläheisen kulttuurinäkemyksen. Se toi isillemme synnillä pelottelun, jota he eivät tunteneet. Se syrjäytti noituutena kaiken luonnosta opitun isiemme lääketaidon. Se syrjäytti ihmisen ja luonnon yhteyden. Se toi tilalle kaiken saastan lisäksi kauniin rakennelman alistuvista, yksinkertaisista ja nöyristä ja jotka pääsisivät elämään toista elämää kuoleman jälkeen.
Isiemme kulttuuriperintö tuhoutui. Missä se ei alistunut, se alistettiin. Onneksi sirpaleita isiemme alkuperäisestä kulttuurista saatiin talteen vastoin kirkon toiveita. Hyvin paljon saatiin pelastettua Elias Lönnrotin toimesta rajan takaa Vienan Karjalasta saaduista runoista ja joista Lönnrot kokosi Kalevalan.
Kirkko, silloin katolisena, teki valtavan vääryyden tuodessaan maahamme synnillä ja maailmanlopulla pelottelun.täältä löytyy vielä "vuori" jossa näinä päivinä taas noituutta ja spiritismiä harrastetaan.
Nuoret kiljuvat kuin päätä leikattais ja polttelevat itseään ja uhraavat itseään näin
paholaiselle, kuten muinoin.
Vielä ei ole tullut julkisuuteen muita kuin eläinuhreja.
Älä ole mrheellinen, kyllä noituus on nousussa.
Tämän kansankirkon kastetut sitä siellä harjoittavat.
Olen käynyt muuten tuolla Lönnrothin mökillä Karjalassa vuonna -93.
- Isien usko!
uskomaan Jumalan Poikaan ja kiitos Jumalalle, sain voiman ottaa sen toisen kutsun jälkeen vastaan, Jeesus johdatti minut kirkonpiiriin. Kävin kirkossa ja raamattupiirissä vuosia, vaikenin ja kuuntelin, kunnes tuli aika jolloin olin kasvanut siihen pisteeseen, että aloin kyseistämään joitakin asioita. Aloin kyselemään Pyhän Hengen osuudesta uskossamme ja Jumalassamma, mutta siihen aikaan ei kukaan osannut opettaa Hänestä, vaan vastaukset olivat ylimalkaisia.
Itse kasvoin eteenpäin ja aloin tunnistaa koko Jumalan, mutta uskonystäväni eivät käsittänee, kun aloin kertoa heille, että Pyhä Henkihän on äärettömän tärkeä tuntea, sillä Pyhä Henki kirkastaa Jumalan Sanaa ja opettaa meitä.
Jeesuskin nosti Pyhän Hengen niin korkeaan asemaan, että varoitti pilkkaamasta Häntä ja sanoi, että vaikka Häntä Itseään vastaan sanotaankin jotakin, sen saa anteeksi, mutta Pyhän Hengen pilkkaa ei saa anteeksi tässä, eikä tulevassa ajassa.
Uskonystäväni olivat arkoja ja pelkureita vielä siihen aikaan, eivätkä uskaltaneet puhua Pyhän Hengen osuudesta muuta, kuin juuri tuon, että pitää varoa Pyhästä Hengestä puhuttaessa.
Kasvoin tuollaisen joukon keskellä Jumalan tuntemisessa, tapahtui ihmeitä ja kerran Jeesus ilmoitti, että Hän särkee sen Jumalan kuvan, minkä olin itseeni kehitellyt pappien, uskonystävieni ja itseni toimesta ja Hän totisesti särki se ja sain tulla tuntemaan elävän Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.
Jeesus eli ihmisenä kansan keskuudessa ja puhui Jumalan Tahdon tänne ja lähti Itse taivaaseen, mutta jätti jokaisen puhumansa Sanan tänne. Toisille tuo Jumalan puhuma Sana on vain sana, sillä ilman Pyhää Henkeä sana ei synny Sanaksi, Jumalan Pojaksi, joka on ainoa tie, totuus ja elämä.
Tuli aika, jolloin Jeesus käski minun lähteä ulos kirkosta tuon opin vajavaisuuden takia ja oli valmistanut minulle uuden hengellisen kodin, uudet uskonystävät ja monet kirkonpiirissä olleet ystäväni seurasivat myöhemmin samaan hengelliseenkotiin.
Jumalan Poikaan tutustuminen alkoi kirkonpiiristä ja se on hyvä, sillä kirkossa kolmiyhteinen Jumala on kunniassa.
Koska olen aina uskonut, mutta aina en ole tuntenut Jumalan ainoaa Poikaa siten, kuin sain tulla Hänet tuntemaan, niin aikaisemmin minullakin oli Jumala, joka oli Henki, mutta jolla ei ollut mitään muotoa, eikä juuri mitään oppia, vaan uskoin vain omalla tavallani ja pyrin pitämään käskyt, mutta tavallani uskoa olin tehnyt jumalankuvan.
Sen jälkeen, kun sain tulla tuntemaan Jeesuksen ja sain tulla käsittämään, että vain Jeesus on ihmisen pelastus, on Jumalallani muoto ja oppi, jonka kautta olen saanut tulla Elävän Veden Lähteelle, Herraan ja saanut tulla vapaaksi, rauhalliseksi ja rakastavaksi. Jeesus muutti koko elämäni antamalla minulle Jumalan tuntemisen ja uskon kolmiyhteiseen Jumalaan.- Isien usko!
raamattupiirissä tapahtui, että ne muutamat kaverit, jotka usein tahtoivat loistaa tiedollaan ja jotka tunsivat Raamatun hyvin, puhivat sinäkin iltana siitä, millainen meidän tulee olla, jotta pelastumme, mitä tehdä, miten käyttäytyä, eli he puhuivat kaiken aikaa ihmisen osuudesta uskoon, mutta eivät puhuneet ollenkaan Jumalan osuudesta, teosta ja pyhästä annista uskoomme. Tuona iltana oli aivan erityisesti korotettu ihmisen käsityskyky, ihmisen viisaus, ihmisen teot ja kaikki mikä oli ihmisestä lähtevää, mutta tuona iltana ei korotettu Jeesusta, ei Pyhää Henkeä, ei Isää, vaikka heistä tuon kaiken ihmisen korottamisen keskellä puhuttiinkin.
Jotkut meistä yrittivät rauhallisesti sanoa väliin, että puhuttaisko Jeesuksen teoista ja siitä, mitä Jeesus on saanut aikaan ja saa jokaisen Häneen uskovan elämässä, mutta äänemme ei tullut silloin kuulluksi, vaan puhe ihmisjumalasta, omasta itsestä jatkui.
Silloin sain tarpeekseni ja katselin ovelle, että nyt minä lähden, mutta se ei ollut Jumalan Tahto, vaan Hän latasi minuun rauhan kaiken keskellä ja vaikutti olemaan loppuun sen illan ilman minkäänlaisia mielenosoituksia ja niin olin sen illan loppuun, mutta kun lähdin raamattupiiristä Jeesus sanoi selvästi, että enää sinun ei tule sinne mennä.
En mennyt enää, mutta tapahtui valtava ihme, sain kutsun hengelliseen kotiin juuri silloin ja se koti on ollut hengellinen koti kaiken aikaa tuon jälkeen. Jumala oli valmitanut minulle ensin hengellisenkodin ja vasta sen jälkeen antoi uloslähtökäskyn.
Tuosta raamattupiiristä tuli moni samaan hengelliseenkotiin ja siellä me olemme saaneet rauhassa ja rakkaudessa iloita yhteisestä uskostamme.
Tämä ei tarkoita, että eikö ihminen tarvitse kirkon kautta saatavaa opetusta, mutta tarkoittaa sitä, että osa uskovaisista kasvaa siihen määrään, että he eivät ole enää kenenkään opetuksen tarpeessa.
Ennenkin olen sanonut, että en puhu kirkon puolesta, vaan kerron oman kokemukseni kautta, että alkuopetus on kirkossa säilynyt puhtaana ja niissä kirkoissa, joissa on Jumalan kasvattamat papit on opetus avautunut alkuopetusta pidemmälle. Jokainen ihminen on vastuussa itsestään ja siksi jokaien ihmisen pitää itse lukea Raamattua, jotta tietää opettaako juuri häntä opettava pappi Raamatun mukaisesti.
Kirkoissa on myös väärässä hengessä opettavia, heitä, jotka sietävät kaiken ja haluvat puhua vain armosta, ei laista, ei parannuksen teosta, vaan vain armosta. He eivät ole Jumalan valjastamia opettajia.
Isämme, jotka elivät uskossa ennen meitä, pitivät Jumalan ikuisenlain, kymmenen käskyä, eivät kumonneet, koska sitä ei tehnyt Jeesuskaan ja siksi kirkoissa muistutettiin käskyistä. Isät pitivät lepopäivän kunniassa ja näin yksi päivä oli ertotettu Jumalan kanssa seurusteluun lähimmäistenkin kautta. Uskovaiset isät ja äidit muistivat Jeesuksen opetuksen, että sen minkä teet lähimmäiselle, teet Jumalalle.
Eivät kaikki kirkossa kävijät ole olleet, eivätkä ole uskossa, mutta akanoiden seassa on vilja tänään niin, kuin aina on ollut. - veli.vapaa
Isien usko! kirjoitti:

Eivät kaikki kirkossa kävijät ole olleet, eivätkä ole uskossa, mutta akanoiden seassa on vilja tänään niin, kuin aina on ollut.*isien usko* homoparien vihkimiset, polttoroviot, aviorikoksen tehneet papit, seurakuntalaisten juopottelun ja huoraamisen, jumalan kuvat kirkkojen alttareilla, ym ym ?
Mitä tulee kotikokouksiin ja raamattupiireihin, niin ne ovat hyviä hengellisiä kokoontumisia. Sen minäkin tiedän ja olen kokenut, mikäli siellä pysytään tiukasti Jeesuksen opetuksessa, eikä eksytetä ihmisiä kirkkojen ja lahkojen ihmisselitykseen. - Isien usko!
veli.vapaa kirjoitti:
*isien usko* homoparien vihkimiset, polttoroviot, aviorikoksen tehneet papit, seurakuntalaisten juopottelun ja huoraamisen, jumalan kuvat kirkkojen alttareilla, ym ym ?
Mitä tulee kotikokouksiin ja raamattupiireihin, niin ne ovat hyviä hengellisiä kokoontumisia. Sen minäkin tiedän ja olen kokenut, mikäli siellä pysytään tiukasti Jeesuksen opetuksessa, eikä eksytetä ihmisiä kirkkojen ja lahkojen ihmisselitykseen.selville, että en hyväksy maailman kanssa liitossa olevien uskoa, vaan hyväksyn uskon, jossa homot johdatetaan Jeesuksen luokse, parannuksen lähteelle samoin, kuin kuka tahansa ihminen, sillä kaikki ovat synnin seurauksena rikki menneitä, kaikki ihmiset ja siksi jokainen tarvitsee synnistä vapauttajaa ja Parantajaa tullakseen Jumalan kuvaksi. Ensimmäisen Aadamin rikkova ja kuluttava kuva poistuu meistä vain uskon kautta Jumalan ainoaan Poikaan, sillä Hän on tie, totuus ja ELÄMÄ.
- ------------
veli.vapaa kirjoitti:
*isien usko* homoparien vihkimiset, polttoroviot, aviorikoksen tehneet papit, seurakuntalaisten juopottelun ja huoraamisen, jumalan kuvat kirkkojen alttareilla, ym ym ?
Mitä tulee kotikokouksiin ja raamattupiireihin, niin ne ovat hyviä hengellisiä kokoontumisia. Sen minäkin tiedän ja olen kokenut, mikäli siellä pysytään tiukasti Jeesuksen opetuksessa, eikä eksytetä ihmisiä kirkkojen ja lahkojen ihmisselitykseen.• mene mualle väittelemään oudoista opeistasi.
• tämä on helluntailaisten palsta, eikä edes ev-lut.kirkon asioista väittelyyn tarkoitettu palsta.
• Sefu palauta järjestys! - vaan totuutta
------------ kirjoitti:
• mene mualle väittelemään oudoista opeistasi.
• tämä on helluntailaisten palsta, eikä edes ev-lut.kirkon asioista väittelyyn tarkoitettu palsta.
• Sefu palauta järjestys!vaan kirjoittaja on syvemmin sisällä uskossaan Jeesukseen
kuin moni muu palstalla kirjoittava-jotka saisivatkin vaihtaa
palstaa kristinopinvastaisista kirjoituksistaan johtuen!
Mieluummin luen nimim.Isien usko kirjoituksia,kuin noita
kuukausia kestäneitä väittelyjä!
- Isien usko!
kumota koskaan ensimmäistä käskyä, sillä heille on opetettu vain YHDESTÄ JUMALASTA ja Hänen tuntemisestaan juuri niin, kuin Raamattu opettaa. Kirkko on säilyttänyt puhtaana alkuevankeliumin ja ikuisenlain opetuksen, eli kirkko opettaa kymmentä käskyä Raamatun Jumalan käskyn mukaan.
Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. - iaiaia2
.........
- Isien usko!
Uudessa käännöksessä taidetaan seurakunta ollut käännetty kirkoksi, mutta muuten Raamattu puhuu Jumalan huoneesta ja temppelistä ja eristyisesti Pyhän Hengen Temppelistä, joka on ihmisen sisällä, mutta kansalla pitää olla sellainen kokoontumispaikka, missä Raamattu on pysynyt pystyssä ja kirkko nimellä kulkeva instituutio on säilyttänyt Raamatun sanatarkasti ja sitä luetaan siellä. On lahkoja, joissa ei tunneta eikä tunnusteta Raamatun Jumalaa ja siksi on turvallisinta ohjata Jumalan valtakuntaa etsivät kirkonpiiriin.
Kirkon nimi voisi olla vaikka seurakuntakoti, tai Jumalan huone, tai Jumalan palveluskoti, tai jotakin sellaista, sillä nimi ei ole tärkein, vaan se oppi mitä annetaan ja yhäkkin muistutan, että kirkossa tunnustetaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ja ikuinen laki. - löyhäpää
Isien usko! kirjoitti:
Uudessa käännöksessä taidetaan seurakunta ollut käännetty kirkoksi, mutta muuten Raamattu puhuu Jumalan huoneesta ja temppelistä ja eristyisesti Pyhän Hengen Temppelistä, joka on ihmisen sisällä, mutta kansalla pitää olla sellainen kokoontumispaikka, missä Raamattu on pysynyt pystyssä ja kirkko nimellä kulkeva instituutio on säilyttänyt Raamatun sanatarkasti ja sitä luetaan siellä. On lahkoja, joissa ei tunneta eikä tunnusteta Raamatun Jumalaa ja siksi on turvallisinta ohjata Jumalan valtakuntaa etsivät kirkonpiiriin.
Kirkon nimi voisi olla vaikka seurakuntakoti, tai Jumalan huone, tai Jumalan palveluskoti, tai jotakin sellaista, sillä nimi ei ole tärkein, vaan se oppi mitä annetaan ja yhäkkin muistutan, että kirkossa tunnustetaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ja ikuinen laki.Tämä kristillinen usko, joka korvasi isiemme luonnoläheisen maailmankäsityksen, toi homouden rikollisen luonteen käsitteen keskuuteemme. Siitä seurasi maamme väestön syyllistäminen. Homot joutuivat takavuosina vankilaan. Joitakin aikoja aikaisemmin heitä hirtettiin. Homot saivat kokea pilkkaa ja kärsimystä ulkoa tuodun opin ansiosta. Näillä palstoilla huokuu sellianen henki, että homoille pitäisi saada rangaistukset takaisin. Ehkä jopa hirttotuomio. Ja vain sen takia, kun joku ääliö tuhansia vuosia sitten kirjoitti paperille oman käsityksensä homoudesta ja jota nyt luullaan taivaasta annetuksi. Eniten homouden tuomitseminen syyllistää heteroja kristittyjä. Heidän maailmankuvaansa vääristetään edelleenkin. Syyllinen tähän ihmisten turhaan tuomitsemiseen on raamattu ja siihen perustuvat uskomukset. Maahisiin uskoneet esi-isämme varmasti vaikeroivat haudoissaan nykyihmisten typeryydelle.
Isillämme oli ensin vuosituhansia maanläheinen kulttuurinäkemys. Sen syrjäytti katolinen taikausko. Se korvasi isiemme taikauskoisia näkemyksiä toisella taikauskolla. Katolisen taikauskon syrjäytti lutherilainen taikausko. Lutherilaisuus toi homojen syyllistämisen lisäksi jumalansa kansallisuuden juutalaisten syyllistämisen. Tosin se jo esiintyi ensin UT:ssa, mutta Luther vakuuttamalla vakuutti, että juutalaisista olisi päästävä eroon.
Meidän isillämme on ollut vaikea historiallinen tie kuljettavana. Toivoa sopii, että tästä lähtien järki, tavallinen maalaisjärki saisi yliotetta. Voisimme vihdoin alkaa yrittää ymmärtää todellisuuden luonnetta sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin tietättömät ihmiset sen joskus kuvittelivat. - leahim
Niin,ja mitähän sitten tarkoittanee
lapsenusko?
Miksi on isien usko,
ja sitten äidinkieli?
Ja isänmaa?
Ja taivaissa on isäJumala...
Olikohan naispuolisia enkeleitä olemassa?
Tai onko?
Hieman poiketen aiheesta vielä,
Miten on kirjallisuuden laita,
mitä uskova ei saa lukea?
Kirjoissahan on myös kuvia?
Siis enkeleiden ja Jumalan kuvia.
Onko lukeminenkin pahan palvomista,
jos lukee maallisia kirjoja,ja lehtiä?
Sory monta kyssäriä..
Mutta vastatkaa toki.. - veli.vapaa
leahim kirjoitti:
Niin,ja mitähän sitten tarkoittanee
lapsenusko?
Miksi on isien usko,
ja sitten äidinkieli?
Ja isänmaa?
Ja taivaissa on isäJumala...
Olikohan naispuolisia enkeleitä olemassa?
Tai onko?
Hieman poiketen aiheesta vielä,
Miten on kirjallisuuden laita,
mitä uskova ei saa lukea?
Kirjoissahan on myös kuvia?
Siis enkeleiden ja Jumalan kuvia.
Onko lukeminenkin pahan palvomista,
jos lukee maallisia kirjoja,ja lehtiä?
Sory monta kyssäriä..
Mutta vastatkaa toki..huomioden se lapsenusko tarkoittaa sitä, että ihminen uskoo kaiken mitä kirkko ja palkkapapit pöntöstään opettavat ja saarnaavat.
EVL-kirkon jumala on poliittisin vaalein valittu kirkolliskokous, joka päättää mitä tehdään ja opetetaan. - Siunausta sinulle!
Isien usko! kirjoitti:
Uudessa käännöksessä taidetaan seurakunta ollut käännetty kirkoksi, mutta muuten Raamattu puhuu Jumalan huoneesta ja temppelistä ja eristyisesti Pyhän Hengen Temppelistä, joka on ihmisen sisällä, mutta kansalla pitää olla sellainen kokoontumispaikka, missä Raamattu on pysynyt pystyssä ja kirkko nimellä kulkeva instituutio on säilyttänyt Raamatun sanatarkasti ja sitä luetaan siellä. On lahkoja, joissa ei tunneta eikä tunnusteta Raamatun Jumalaa ja siksi on turvallisinta ohjata Jumalan valtakuntaa etsivät kirkonpiiriin.
Kirkon nimi voisi olla vaikka seurakuntakoti, tai Jumalan huone, tai Jumalan palveluskoti, tai jotakin sellaista, sillä nimi ei ole tärkein, vaan se oppi mitä annetaan ja yhäkkin muistutan, että kirkossa tunnustetaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ja ikuinen laki.Sydämeni yhtyy täysin kaikkeen,mitä kirjoitit!
- Isien usko!
Siunausta sinulle! kirjoitti:
Sydämeni yhtyy täysin kaikkeen,mitä kirjoitit!
tunnet Jumalan, koska sydämesi yhtyy siihen mitä kerron. Availin noiden toistenkin vastaajien viestejä, mutta heidän sydämensä ei yhdy kirjoitukseeni.
Kerron sinulle hiukan omasta elämästäni. Olen valittu uskomaan, koska olen uskonut niin kauan, kuin muistan, mutta toisella vuosikymmenellä Jumala kutsui minut uskomaan Jeesukseen ja kutsu oli niin voimakas, että menin sitä piiloon ja se lakkasi.
Kymmenen vuoden kuluttu tuo kutsu uusitui ja sitten otin sen vastaan.
Alkoi ihana ensirakkauden aika ja ääretön ilo siitä, että sain uskoa Jeesukseen ja valtava tarve lukea Raamattua. Raamatusta tuli niin tärkeä, että lukemasta luin, eli söin sitä leipää, josta olin aikaisemmin ollut puutteessa. Raamatun lukuintoni laskettiin taivaasta ja vaikka olinkin silloin vielä nuori ja lapset pieniä ja työtä piti tehdä paljon, niin kaikki aika, mikä oli mahdollista, luin Raamattua.
Kävin kirkossa ja luin itse Raamattua ja kävin raamattupiirissä ja luin itse Raamattua. En asennoitunut mihinkään arvosteluhengessä, vaan tahdoin luottaa pappien ja uskonystävien oppiin ja uskoa, että se on yhteinen oppi josta kehittyy yhteinen usko, mutta kasvun myötä Jeesus hiljaleen näytti minulle, että ihmiset usein jäävät keskenkasvuiseksi oman asennoitumisensa vuoksi, niin papit, kuin muutkin, sillä ihmisillä on tapana elää joukossa ja kasavaa joukkona ja harvat ovat, jotka kasvavat joukon keskellä aivan vain Jumalan kasvattamana, ilman ihmisorjuusesteitä ja näin ottavat kasvunharppauksia ja pääsevät tuntemaan KOKO Jumalan ja tulevat vapaiksi ja minä olin yksi heistä, valittu sillä tavalla kasvamaan.
Koskaan se ei puoleltani aiheuttanut halveksintaa, tai alentamista toisten uskoon, vaan koko ajan Jeesus varjeli ajatukseni kunnioittamaan lähimmäisiäni ja siksi en koskaan yrittänyt pakottaa ketään uskomaan sillä tavalla, kuin olin itse saanut lahjan uskoa, mutta pidin tarjolla evankeliumia ja vastasin jokaiselle kyselevälle ja siksi moni tuli siihen hengelliseenkotiin minkä Jeesus oli minulle valmistanut ja pääsi kasvussaan eteenpäin ja heistäkin alkoi näkyä vapaus ja ilo. Heistä, jotka ennen olivat olleet taakoitettuja, tuli uskonopin kautta Jeesuksen tuntevia ja he vapautuivat iloitsemaan, sillä he saivat uskonlahjan.
Ihmiset rakentavat joukkona omia uskomuksiaan ja taistelevat niiden puolesta ja halveksivat kaikkia, jotka eivät ota heidän joukko-oppiaan vastaan, eli toimivat täysin rakkaudenlain sääntöjä vastaan. Usko ei tule joukolle, vaan se tulee henkilöhtaisena kutsumuksena ja uskonlahjana ja koska Jumala on suuri, niin meissä jokaisessa on erilaisia ajatuksia ja eri käytäntöjä uskon keskellä ja näin Jumalan antama todellinen vapaus ilmenee ja valtava rikkaus, mikä Hänellä on antaa omilleen.
Yksi meistä voi olla täydellisen rauhallinen ja pitää evankeliumia tarjolla ilman omaa tarjoilua, eli on valmis vastaamaan, kun kysytään, toinen voi olla vilkas ja väläytellä itse toisille, että minulla olisi kerrottavana sinulle suuri, ihana asia ja näin pyrkii herättämään toisten mielenkiintoa, toinen voi olla hidas jakamaan kyselijöillekkin siitä mitä on itselleen saanut, mutta aina kuitenkin jakaa, koska se on Jumalan valtakunnassa elävien velvollisuus.
Meitä on jos millaisia Jeesuksen seuraajia ja siksi elämämme on mielenkiintoista, kun meidän ei tarvitse ketään pelätä, vaan saamme rakastaa jokaista vejenä ja sisarena, heitä, jotka tavalla tai toisella seuraavat Jeesusta ja antavat Hänelle kaiken kunnian. Jeesus Itse kyllä näyttää valituilleen, kuka Hän on.
Ja uskontie on KASVUNTIE. Sydänpäivä saapuu jokaiselle, joka turvaa Herraan.
Minulle Jeesus on Jumala, joka on tehnyt suuren ihmeen minulle antaessaan aivan uuden, hyvän elämän, jota olen saanut elää kauan. Mutta minunkin piti kasvaa uuteen elämään. Kaksi suurta rakkauskäskyä pitävät sisällään joka ikisen käskyn ja näiden edessä minäkin jouduin riisumaan lihantahtoa ja silloin, kun sitä piti tehdä, ei se ollut aina helppoa, vaan jouduin kokemaan jopa sisäiset taistelut, mutta ne lakkasivat ja rauha, joka on pysyvä tuli elämääni ja on ollut nyt 25 vuotta täydellisenä rauhana ja iloa saan niin paljon, kuin haluan, kaiken keskellä, sillä ei maailma ole melskeistään lakannut, mutta ne melskeet eivät yllä tänne Jumalan valtakuntaan, sillä täällä on Kuninkaana Rauhanruhtinas.
Siitä kiitso kirkolle, että se ei ole ikinä luopunut Raamatusta, eikä sallinut pappien puhua ilman Raamattua.
Siunausta sinulle tällä mielenkiintosella, kapealla, mutta ihanalla tiellä. Jesaja 35.
- tetragrammiin-JHWH
määritelmä: Kristikunnan uskontojen keskeinen oppi. Athanasioksen tunnustuksen mukaan on olemassa kolme jumalallista Persoonaa (Isä, Poika ja Pyhä Henki), joista jokaisen sanotaan olevan iankaikkinen, jokaisen sanotaan olevan kaikkivaltias, ei suurempi eikä vähempi toista, jokaisen sanotaan olevan Jumala, mutta yhdessä ne olisivat vain yksi Jumala. Toiset tätä oppia koskevat lausunnot korostavat sitä, että nämä kolme ”Persoonaa” eivät ole toisistaan erotettavia ja erillisiä yksilöitä, vaan jumaluuden olemuksen kolme muotoa.
Mistä kolminaisuusoppi on peräisin?
Otavan suuri ensyklopedia mainitsee: ”Kolminaisuusopilla ei ole välitöntä perustaa Raamatussa.” (1977, 3. osa, s. 2435.)
Iso tietosanakirja sanoo: ”Varsinaista kolminaisuusoppia ei ole raamatussa. Kolminaisuusdogmin kehittäminen suoritettiin pääasiallisesti loppuun 300-luvulla. Länsimailla se valettiin Athanasiuksen tunnustuksen kaavoihin.” (1934, 6. osa, palsta 1123.)
New Catholic Encyclopedia sanoo: ”Sanamuotoa ’yksi Jumala kolmessa Persoonassa’ ei lopullisesti vakiinnutettu eikä varmastikaan täysin omaksuttu kristilliseen elämään eikä sen uskon tunnustukseen ennen 300-luvun loppua. Mutta vasta tämä sanamuoto ansaitsee nimityksen kolminaisuusoppi. Apostolisten Isien keskuudessa ei ollut ollut mitään etäisestikään tällaista ajatusta tai näkökantaa muistuttavaa.” (1967, XIV osa, s. 299.)
Nouveau Dictionnaire Universel sanoo: ”Platonin kolminaisuus, joka on itsekin vain muinaisilta kansoilta peräisin olevien vanhempien kolminaisuuksien uudelleenjärjestelyn tulos, näyttää olevan se järkiperäinen ja filosofinen ominaisuuksien kolminaisuus, josta saivat alkunsa kristillisten kirkkojen opettamat kolme hypostaasiaa eli jumalallista persoonaa. – – Tämän kreikkalaisen filosofin [300-luvulla eaa. eläneen Platonin] käsitys Jumalan kolminaisuudesta – – voidaan löytää kaikista muinaisista [pakana]uskonnoista.” (Toim. M. Lachâtre, Pariisi 1865–1870, 2. osa, s. 1467.)
Tässä vähän tietoa siitä mistä kolminaisuusoppi on saanut alkunsa. Raamattu ei tue tätä oppia.
Herääkin kysymys, mistä on kysymys? - tetragrammiin-JHWH
aikaan kastettiin ja millainen tuo kaste oli? Mitenkä valtakirkomme toimiikaan tässä asiassa?
- Usko Toivonen
Jeesukseen Kristukseen kastoivat.
Tiesitkö muuten että jotkut kastavat jopa järjestöön, esim. Jehovan todistajat. - Isien usko!
Ikävä kyllä en tiedä kaikkea, mutta sen voin kertoa, että en tiennyt mitään noista kastekiistoista ennen tänne nettiin tuloani. En tiennyt, että on joukko, joka vaatii menemään uudelleen kastettavaksi ja hylkäämään saamani kasteen ja, kun sen sain tietää, niin oli jo myöhäistä;), sillä Jumala oli aikoja sitten synnyttänyt minut jo uudeksi ja kastanut Pyhällä Hengellä ja tulella, eikä koskaan ole käskenyt mennä uusimaan sitä kastetta, jonka olin vauvana saanut ja siitä kiitos vanhemilleni, että uskoivat sen, että kaste kuului minullekkin ja käyttivät kasteella.

evl-kirkon kasteessa vain kirkon ja kansainvälisen kirkon jäseneksi. Sen voit todeta lukemalla EVL-kirkon omilta sivuilta mitä "kaste" kirkossa tarkoittaa. Siis sinut on ymmärtämättömänä vauvana viety kirkon jäseneksi vanhempiesi tahdosta.
- Isien usko!
veli.vapaa kirjoitti:
evl-kirkon kasteessa vain kirkon ja kansainvälisen kirkon jäseneksi. Sen voit todeta lukemalla EVL-kirkon omilta sivuilta mitä "kaste" kirkossa tarkoittaa. Siis sinut on ymmärtämättömänä vauvana viety kirkon jäseneksi vanhempiesi tahdosta.
Maksan yhäkkin kirkollisveroa ja oikeastaan senhän voi katsoa olevan yksi muoto auttaa Raamatun Sanan eteenpäinviemistä. Autan pappeja saamaan palkkansa:)!!!
Jeesus käski kastaa ja opettaa pitämään kaiksen sen, minkä Hän on opettanut ja kohdallani nuo kriteerit täyttyvät, olin sitten kastettu kirkon jäsenyyteen, tai mihinkä sen ajan pappi käsitti minut kastaneensa.
Luulenpa papin ajatelleen kastavansa minut Jumalan valtakunnan jäsenyyteen ja sekin toteutui niin, että minä kastettu sain opetuksen, sain uskonlahjan ja sain uudestisyntymisen, eikä sitä antanut kastepappi, vaan kasteessa paikalla ja läsnä ollut Jumala, joka pyhitti kasteeni LUPAUKSILLA. Kasteessa luvataan synnit anteeksi ja Pyhä Hengen osallisuus, eli Opettajaksi tuleminen ja siinä ei merkite se, uskooko kastepappi, vaan se, että Jumala pitää LUPAUKSENSA. - veli.vapaa
Isien usko! kirjoitti:
Maksan yhäkkin kirkollisveroa ja oikeastaan senhän voi katsoa olevan yksi muoto auttaa Raamatun Sanan eteenpäinviemistä. Autan pappeja saamaan palkkansa:)!!!
Jeesus käski kastaa ja opettaa pitämään kaiksen sen, minkä Hän on opettanut ja kohdallani nuo kriteerit täyttyvät, olin sitten kastettu kirkon jäsenyyteen, tai mihinkä sen ajan pappi käsitti minut kastaneensa.
Luulenpa papin ajatelleen kastavansa minut Jumalan valtakunnan jäsenyyteen ja sekin toteutui niin, että minä kastettu sain opetuksen, sain uskonlahjan ja sain uudestisyntymisen, eikä sitä antanut kastepappi, vaan kasteessa paikalla ja läsnä ollut Jumala, joka pyhitti kasteeni LUPAUKSILLA. Kasteessa luvataan synnit anteeksi ja Pyhä Hengen osallisuus, eli Opettajaksi tuleminen ja siinä ei merkite se, uskooko kastepappi, vaan se, että Jumala pitää LUPAUKSENSA.ehdottomasti pitää olla itsekin Pyhän Hengen kautta hengellisen Jeesuksen seurakunnan jäsen. Mitä arvelet, onko esimerkiksi kaksi kertaa avioliitostaan eronnut pappi elänyt Jumalan tahdon mukaisesti? Onko sellainen Jumalan silmissä kelvollinen opettamaan tai kastamaan ketään?
- Isien usko!
veli.vapaa kirjoitti:
ehdottomasti pitää olla itsekin Pyhän Hengen kautta hengellisen Jeesuksen seurakunnan jäsen. Mitä arvelet, onko esimerkiksi kaksi kertaa avioliitostaan eronnut pappi elänyt Jumalan tahdon mukaisesti? Onko sellainen Jumalan silmissä kelvollinen opettamaan tai kastamaan ketään?
ensin tarkasti kastajapappisi taustat ja ratkaista omalla ymmärrykselläsi hänen kelvollisuutensa kastamaan sinut?
Noin käy, jos ihmisjumala on sydämessä.
Miten käy, jos myöhemmin saatkin käsityksen, että sinut kastanut pappi olikin valehtelijain isän työtoveri ja osasi valehdella hyvin. Menetkö jälleen jonkun kastettavaksi tutkimalla ensin tarkasti hänen uskonsa ja tekemällä päätöksen, että tuo on kelvollinen minut kastamaan.
En tuomitse ketään, vaan sanon vain, että kenelläkään ei olisi syntiä jos Jeesus ei olisi tullut ja puhunut.
Jumala ei jättänyt mitään ihmisen varaan, vaan tekee kaiken Itse. Usko on luja luottamus siihen mitä ei nähdä, mutta jonka Jumala Ilmoittaa ja tuon luottamuksen kautta Hengen asiat Jumalan Sanan kanssa tulevat todeksi ja toteutuvat tuoden uuden elämän. Kukaan muu ei voi antaa uutta elämää, kuin Elävän Veden Lähde, Herra ja Häneen me uskovaiset olemme kaikessa luottamuksemme laittaneet, emme ihmiseen, vaan Jumalaan.
Niin tekivät uskovaiset isämmekin. - veli.vapaa

Niin tekivät uskovaiset isämmekin.Jeesukseen, mutta uskotko todella mitä Hän tässä sanoo?
Mark. 16:16
Joka USKOO ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka EI USKO, se tuomitaan kadotukseen.
Kysyn, toimiiko kirkko kuten apostolit? Miksi 90% kirkon jäsenistä ei ole uskovaisia lainkaan, vaikka kirkon opin mukaan he ovat saaneet "kasteessa" Pyhän Hengen? Missä on vika? - tetragrammiin-JHWH
Usko Toivonen kirjoitti:
Jeesukseen Kristukseen kastoivat.
Tiesitkö muuten että jotkut kastavat jopa järjestöön, esim. Jehovan todistajat.sinä kysymykseeni ollenkaan? Mikäli vastasit, niin voisitko selittää sen minulle niin että minäkin sen ymmärtäisin.
Kiitän jo etukäteen. - tetragrammiin-JHWH
Isien usko! kirjoitti:
Ikävä kyllä en tiedä kaikkea, mutta sen voin kertoa, että en tiennyt mitään noista kastekiistoista ennen tänne nettiin tuloani. En tiennyt, että on joukko, joka vaatii menemään uudelleen kastettavaksi ja hylkäämään saamani kasteen ja, kun sen sain tietää, niin oli jo myöhäistä;), sillä Jumala oli aikoja sitten synnyttänyt minut jo uudeksi ja kastanut Pyhällä Hengellä ja tulella, eikä koskaan ole käskenyt mennä uusimaan sitä kastetta, jonka olin vauvana saanut ja siitä kiitos vanhemilleni, että uskoivat sen, että kaste kuului minullekkin ja käyttivät kasteella.
Raamatusta nämä asiat löytyy kun sitä lukee. Ja oppimaansa voi sitten verrata siihen miten eri uskonnot näitä asioita opettavat, pysyvätkö ne Jumalan Sanassa Raamatussa vai opettavatko ne omiaan. Näin olen itse päässyt selville niistä vääristä opetuksista mitä esim. valtauskontomme opettaa.
- Isien Usko!
tetragrammiin-JHWH kirjoitti:

Raamattu on Jumalan Sanaa, joka on kaikessa auktoriteetti Jeesukseen uskoville. Jeesus antoi käskyn kastaa kaikki opetuslapsiksi ja käski opettaa kaikki pitämään kaiken sen, minkä Hän on opettanut ja tämä on toteutunut kohdallani, kiitos Jumalalle. Opetuslapsesta, joka uskoo Jumalan Sanan ja antaa Jumalan totisuudesta näin oman sinettinsä, kasvaa JEESUKSEN YSTÄVÄ.
Jeesus opetti, että laista ei katoa pieninkään piirto ennen taivaan ja maan katoamista ja kertoi, että kaksi suurta käskyä pitävät sisällään koko lain ja kaikki profetiat ja näin laista tulee kasvattaja Krsitukseen heidän kohdallaan, jotka uskovat Jumalan Sanan ja sen kautta uskovaiset pääsevät lain alta poissa vapauteen. - Usko Toivonen
tetragrammiin-JHWH kirjoitti:
sinä kysymykseeni ollenkaan? Mikäli vastasit, niin voisitko selittää sen minulle niin että minäkin sen ymmärtäisin.
Kiitän jo etukäteen.Aluksi sen verran, että kastekysymyksiä varten on oma palstansa, mutta vastaan nyt sitten vähän
laajemmin kuin edellisellä kerralla.
1. Missä vaiheessa alkuseurakunnan aikaan kastettiin ?
Alkuseurakunnassa kastettiin ne joille oli julistettu evankeliumi ja jotka olivat sen uskossa vastaanottaneet.
36. Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37. Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
-
41. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
Apt. 2.
Huomaa, että kaste suoritettiin välittömästi niiden osalta jotka uskoivat.
2. Ja millainen kaste oli ?
Kaste oli upotuskaste Jeesuksen Kristuksen nimeen ?
38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu
Apt. 2.
3. Mitenkä valtakirkomme toimiikaan tässä asiassa?
Valtakirkollamme on käytössä sekä vauva-kaste, että aikuiskaste. Upotuskaste ei ole valtakirkolla
käytössä. Valtakirkossamme kastetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. - tetragrammiin-JHWH
Usko Toivonen kirjoitti:
Aluksi sen verran, että kastekysymyksiä varten on oma palstansa, mutta vastaan nyt sitten vähän
laajemmin kuin edellisellä kerralla.
1. Missä vaiheessa alkuseurakunnan aikaan kastettiin ?
Alkuseurakunnassa kastettiin ne joille oli julistettu evankeliumi ja jotka olivat sen uskossa vastaanottaneet.
36. Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37. Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
-
41. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
Apt. 2.
Huomaa, että kaste suoritettiin välittömästi niiden osalta jotka uskoivat.
2. Ja millainen kaste oli ?
Kaste oli upotuskaste Jeesuksen Kristuksen nimeen ?
38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu
Apt. 2.
3. Mitenkä valtakirkomme toimiikaan tässä asiassa?
Valtakirkollamme on käytössä sekä vauva-kaste, että aikuiskaste. Upotuskaste ei ole valtakirkolla
käytössä. Valtakirkossamme kastetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.olevan Raamatunkin näkökanta tiedossa. Kysymys kuuluukin, kummasta haluan pitää kiinni------------Raamatun opetuksesta vai jostain muusta.
- tetragrammiin-JHWH
Isien Usko! kirjoitti:
Raamattu on Jumalan Sanaa, joka on kaikessa auktoriteetti Jeesukseen uskoville. Jeesus antoi käskyn kastaa kaikki opetuslapsiksi ja käski opettaa kaikki pitämään kaiken sen, minkä Hän on opettanut ja tämä on toteutunut kohdallani, kiitos Jumalalle. Opetuslapsesta, joka uskoo Jumalan Sanan ja antaa Jumalan totisuudesta näin oman sinettinsä, kasvaa JEESUKSEN YSTÄVÄ.
Jeesus opetti, että laista ei katoa pieninkään piirto ennen taivaan ja maan katoamista ja kertoi, että kaksi suurta käskyä pitävät sisällään koko lain ja kaikki profetiat ja näin laista tulee kasvattaja Krsitukseen heidän kohdallaan, jotka uskovat Jumalan Sanan ja sen kautta uskovaiset pääsevät lain alta poissa vapauteen.mitä Raamatussa kerrotaan kasteesta olekaan sen auktoriteetin arvoista että sitä tulisi noudattaa?
Käskettiin ENSIN opettaa ja sitten kastaa.
- v8
ELkirkko on väärässä kun salii naispapittarit ja homojen liitot.
Kirkon uskottavuus lähestyy kriittistä nollarajaa.- löyhäpää
UT.ssa kastetaan aikuisia. Kaste otettiin tai annettiin kun tultiin uskoon eli saatiin päälle Pyhä Henki. Lapsi ei voi tulla uskoon eikä muuten minkään maailmankatsomuksen kannattajaksi.
Lapsikasteen käyttöönotto näyttää olevan uskontopoliittinen linjaus siinä kuin kolmiyhteisen jumalan teoria. Lapsen kastamisella ihminen saatiin kirkon jäseneksi ilman, että pienokaisella oli asiasta mitään käsitystä. Suomessa kaste ja lapsen kirkkoon liittäminen merkitsee 18 vuotiaaksi asti pakkoavioliittoa kirkon kanssa ja josta tämä ei itse voi erota. Lasten kirkkoon pakkoliittämisen ajatus lienee ilmeuisen selvä. Kirkko haluaa täten varmistaa itselleen maksavia sieluja.
Lapsen uskontokuntaan pakkoliittäminen sotii humaania ihmiskäsitystä vastaan. Suomen viralliset kirkot eivät välitä ihmisyydestä rahtuakaan. Lapsikaste näyttää olevan UT:n vastaistakin. Kirkko on täten kaksinkertaisesti väärässä.
- Diana-ad-rem
on Athanasioksen keksintö, samoin kuin uskontunnustus, sillä kumottiin siihen saakka vallitseva kristillisyys nimeltään areijolaisuus.
Päätös tehtiin Konstanttinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 381.
Jumala ei ole kolmiyhteinen, Hän on henki ja kokonansa PYHÄ.- veli.vapaa
uskontunnustuksessa Jeesuskin astui helvettiin, miten uskottavaa sellainen on?
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ekumeeni.html
Lainaus tekstistä
* Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, * - Diana-ad-rem
veli.vapaa kirjoitti:
uskontunnustuksessa Jeesuskin astui helvettiin, miten uskottavaa sellainen on?
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ekumeeni.html
Lainaus tekstistä
* Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, *Tammus- uskonnon muunnos.
vain kolmen yhteydestä, eikä kirjoitukset rajoita täydellistä jumalayhteyttä, vaan puhuu Jumalan armotaloudesta
Efesolaiskirje 1
10 "siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, -oli - y h d i s t ä v ä
K r i s t u k s e s s a - y h d e k s i - k a i k k i, - mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä."
Kolossalaiskirje 1
13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksi saaminen,
15 ja hän on näkymättömän J u m a l a n - k u v a, - esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan - k a i k k i - sekä maan päällä että taivaissa."
Ei - m i s t ä ä n - eikä - m i n k ä ä n - k u v a st a - saa tehdä Jumalaa! Kaikki omatekoiset jumalat ovat epäjumalia.- Isien usko!
asia on nyt niin, että sinä et koskaan pääse Jumalan Ainoan Pojan asemaan, vaan sinunkin on alistuttava Hänen opetuksiinsa, neuvoihinsa ja otettava ainoa syntyisen Pojan uhraus vastaan, jotta voit tulla sovitetuksi Hänen kauttaan Jumalan kanssa. Jumala sovitti Itse kauttaan meidät ja Jumala pitää aina vallan, ei anna sitä kenellekkään muulle, joten jos et ota Jeesusta vastaan Ihmiseksi tulleena Sanana, joka antaa uskonopin, jonka kautta saat mahdollisuuden tulla tuntemaan Jumalan, niin sinä jäät yhdeksi heistä, jotka ovat ottaneet sydämentemppeliin ihmisjumalan järkeilyineen.
Jumalan Sanan alle alistuneet menevät Jeesuksen ruumiinjäsenenä taivaaseen, ja ruumiin PÄÄ on yksin Jeesus, Jumalan Sana. Vahanikäinen luovuttaa kaiken vallan Sanalleen, sillä Tulivirta, joka on valtava opettaja, lähtee Vanhaikäisestä opettaen kansat Jumalan Sanan alamaisuuten ja näin Ihmisen Pojan kaltainen tulee ja ottaa vastaan voiton tuoden mukanaan heidät, jotka ovat Hänen ruumiinsa jäseniä ja näin Isä, Poika ja Pyhä Henki saattaa armotalouden aikakauden loppuun. - veli.vapaa
Isien usko! kirjoitti:
asia on nyt niin, että sinä et koskaan pääse Jumalan Ainoan Pojan asemaan, vaan sinunkin on alistuttava Hänen opetuksiinsa, neuvoihinsa ja otettava ainoa syntyisen Pojan uhraus vastaan, jotta voit tulla sovitetuksi Hänen kauttaan Jumalan kanssa. Jumala sovitti Itse kauttaan meidät ja Jumala pitää aina vallan, ei anna sitä kenellekkään muulle, joten jos et ota Jeesusta vastaan Ihmiseksi tulleena Sanana, joka antaa uskonopin, jonka kautta saat mahdollisuuden tulla tuntemaan Jumalan, niin sinä jäät yhdeksi heistä, jotka ovat ottaneet sydämentemppeliin ihmisjumalan järkeilyineen.
Jumalan Sanan alle alistuneet menevät Jeesuksen ruumiinjäsenenä taivaaseen, ja ruumiin PÄÄ on yksin Jeesus, Jumalan Sana. Vahanikäinen luovuttaa kaiken vallan Sanalleen, sillä Tulivirta, joka on valtava opettaja, lähtee Vanhaikäisestä opettaen kansat Jumalan Sanan alamaisuuten ja näin Ihmisen Pojan kaltainen tulee ja ottaa vastaan voiton tuoden mukanaan heidät, jotka ovat Hänen ruumiinsa jäseniä ja näin Isä, Poika ja Pyhä Henki saattaa armotalouden aikakauden loppuun.hylännyt kirkon opit ja seuraat Jeesusta vain Hänen opetuksen mukaan? Jos olet vielä kirkon jäsen, kuulut "seurakuntaan", joka siunaa esimerkiksi homopareja. Toimiiko "seurakuntasi" siinä tapauksessa Jeesuksen tahdon mukaisesti? Sinä olet osa tuota "seurakuntaa", muista se.
- Isien usko!
veli.vapaa kirjoitti:
hylännyt kirkon opit ja seuraat Jeesusta vain Hänen opetuksen mukaan? Jos olet vielä kirkon jäsen, kuulut "seurakuntaan", joka siunaa esimerkiksi homopareja. Toimiiko "seurakuntasi" siinä tapauksessa Jeesuksen tahdon mukaisesti? Sinä olet osa tuota "seurakuntaa", muista se.
väittelemään. Mitä se hyödyttää, kun et usko mitä kirjoitan, joten jätämme asian tähän.
Sen sanon, että homo voi olla syntymästään homo, ilman omaa syytään, mutta Jeesus voi parantaa hänet siitä synninseurauksesta. Ei ihminen itse ole välttämättä tehnyt syntiä, joka toi häneen vaivan ja särön, mutta jonkun muun synti voi tulla ilmi kenessä tahansa, sellaista on perisynnin uhrina eläminen, mutta siitä on vapaus aivan varamasti, sillä Luoja voi muuttaa kaiken uudeksi.
Näyttäisi, että sinä taidat kantaa syntymästäsi kykenemättömyyttä kunnioittaa Jumalaa ja lähimmäisiä, mutta Jeesus voi vapauttaa sinut tuosta synnistä.
Jeesus tuli syntisiä ja sairaita varten. Isien usko! kirjoitti:
asia on nyt niin, että sinä et koskaan pääse Jumalan Ainoan Pojan asemaan, vaan sinunkin on alistuttava Hänen opetuksiinsa, neuvoihinsa ja otettava ainoa syntyisen Pojan uhraus vastaan, jotta voit tulla sovitetuksi Hänen kauttaan Jumalan kanssa. Jumala sovitti Itse kauttaan meidät ja Jumala pitää aina vallan, ei anna sitä kenellekkään muulle, joten jos et ota Jeesusta vastaan Ihmiseksi tulleena Sanana, joka antaa uskonopin, jonka kautta saat mahdollisuuden tulla tuntemaan Jumalan, niin sinä jäät yhdeksi heistä, jotka ovat ottaneet sydämentemppeliin ihmisjumalan järkeilyineen.
Jumalan Sanan alle alistuneet menevät Jeesuksen ruumiinjäsenenä taivaaseen, ja ruumiin PÄÄ on yksin Jeesus, Jumalan Sana. Vahanikäinen luovuttaa kaiken vallan Sanalleen, sillä Tulivirta, joka on valtava opettaja, lähtee Vanhaikäisestä opettaen kansat Jumalan Sanan alamaisuuten ja näin Ihmisen Pojan kaltainen tulee ja ottaa vastaan voiton tuoden mukanaan heidät, jotka ovat Hänen ruumiinsa jäseniä ja näin Isä, Poika ja Pyhä Henki saattaa armotalouden aikakauden loppuun.mitä apostoli Pietari sanoi;
1. Pietarin kirje 1
17 "Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
18 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, i s i l t ä
p e r i t y s t ä - v a e l l u k s e s t a n n e,
19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,"- veli.vapaa
Isien usko! kirjoitti:
väittelemään. Mitä se hyödyttää, kun et usko mitä kirjoitan, joten jätämme asian tähän.
Sen sanon, että homo voi olla syntymästään homo, ilman omaa syytään, mutta Jeesus voi parantaa hänet siitä synninseurauksesta. Ei ihminen itse ole välttämättä tehnyt syntiä, joka toi häneen vaivan ja särön, mutta jonkun muun synti voi tulla ilmi kenessä tahansa, sellaista on perisynnin uhrina eläminen, mutta siitä on vapaus aivan varamasti, sillä Luoja voi muuttaa kaiken uudeksi.
Näyttäisi, että sinä taidat kantaa syntymästäsi kykenemättömyyttä kunnioittaa Jumalaa ja lähimmäisiä, mutta Jeesus voi vapauttaa sinut tuosta synnistä.
Jeesus tuli syntisiä ja sairaita varten.vastaamatta mitä kysyin viimeksi. Eli kun vertasit aiemmin kirkon opetuksen perustuvan alkuseurakunnan opetuksiin ja käytäntöön, niin olisiko alkuseurakunnassa pidetty jäseninä epäuskoisia, aviorikkojia, murhaajia, huoria, juoppoja ym sekä täysin Jumalaa ja Jeesusta tuntemattomia seurakuntalaisia?
Olen tyytyväinen, josta aikasi riittää vastaamaan juuri siihen, mitä tässä kysyin. Kyse ei ole väittelystä, vaan keskustelusta. - Isien usko!
veli.vapaa kirjoitti:
vastaamatta mitä kysyin viimeksi. Eli kun vertasit aiemmin kirkon opetuksen perustuvan alkuseurakunnan opetuksiin ja käytäntöön, niin olisiko alkuseurakunnassa pidetty jäseninä epäuskoisia, aviorikkojia, murhaajia, huoria, juoppoja ym sekä täysin Jumalaa ja Jeesusta tuntemattomia seurakuntalaisia?
Olen tyytyväinen, josta aikasi riittää vastaamaan juuri siihen, mitä tässä kysyin. Kyse ei ole väittelystä, vaan keskustelusta.ennakkoasenteita. Meneppäs uudelleen viesteihini ja lue mitä sanon tuohon kysymykseesi. Jumalan valtakuntaan ei tule liha, ei mikään lihallisuus, eikä varsinkaan ihmisjumalien kaikkitietävyys.
Jeesus tuli tänne syntisten ja sairaiden takia ja jokainen uskovainen tietää, että aviorikkojat, murhaajat ja muut eivät peri Jumalan valtakuntaan, mutta elämme armonpäivässä ja nyt ihmisellä on vielä mahdollisuus saada Jumalan uhriteon takia synnit anteeksi, eikä sen jälkeen pidä enää tehdä sitä, mistä on vapautuksen saanut.
Moni kirjanoppinut ja fariseus pitää itseään hyvänä uskovaisena. * "< Ei - m i s t ä ä n - eikä - m i n k ä ä n - k u v a st a - saa tehdä Jumalaa! Kaikki omatekoiset jumalat ovat epäjumalia. >" ?
* Mutta nyt kävikin niinpäin, että Jumalasta tehtiin "kuva", eli Ihmisen Poika Jeesus Kristus ! Onhan ihminen jonka Jumala loi, myös Jumalan kuva? Se kuva särkyi, kun synti tuli ihmiseen, ja turmeli Jumalan kuvan.
* Tämä ensimmäinen Aadam oli maasta, ja siinä kaiketi se syy, miksi se ei kestänyt paratiisin koetta? Rikkomus oli sitä luokkaa, että ero Jumalasta tuli sen seurauksena, ja ikuinen ero, sovittamaton rikos.
* Jumala asetti paratiisiin leimuavan kaksiteräisen miekan vartioitsemaan elämänpuuta, ettei vaan ihminen pääsisi siitä syömään, ja niin eläisi iankaikkisesti. Se oli kauhistus Luojalle, koska lankeemus oli niin syvä ja totaalinen, ihmisellä itsessään, syntinen kun oli, ollut mitään mahdollisuutta selviytyä omillaan takaisin Jumalan yhteyteen!
* Nyt Jumala valmisti uuden "kuvansa" ! Tämä uusi kuva on taivaasta, ja yksinomaan taivaasta, koska maasta tehty ei kestänyt, maasta kun olemme.
* Jeesus tuli suoraan Isän tyköä, Hän on se Jumalan todellinen KUVA, johon Isä on mielistynyt. Isä itse valmisti Hänet, synnyttämällä Hänet, ainutsyntyisen pikansa Pyhän Hengen kautta, Hänessä, uudessa Kuvasa ei ollut mitään maasta eikä vanhasta maasta olevasta ihmisestä.
* Ei ollut itua ei siementä, josta uusi Kuva olisi luotu, vaan kokonaan Jumalasta, Hänet Jumala synnytti, ja lähetti Hänet tänne alasmaailmaan , pelastamaan kadotetun vanhan Jumalan kuvansa. Liha ei pelastu, mutta uudestisyntymisen kautta Jumala luo uuden luomuksen, sisäinen ihminen uudistuu uudistumistaan Luojan kuvan kaltaisuuteen. Vanha muutetaan uudeksi, kokonaan uudeksi, ei enää maasta otettua lihaa ja verta, ja luutkin on tunnistettavissa Jeesuksen ruumiissa ylösnousemuksensa jälkeen, mutta ei enää haurasta maasta olevaa luuta, vaan taivaallista, niikuin koko uusi ruumiinsakin !
* Ja mekin saamme muuttua Hänen KUVANSA kaltaiseksi, niinkuin vain muuttaa Herra.
- Isien usko!
Jeesuksen tuntemiseen ja sain kohdata Hänet uskonlahjan tultua täydellisenä minulle. Sen jälkeen ei pelolla, ei ahdistuksella, eikä millään ihmisen lihantunteella ole ollut minuun valtaa, sillä Jumalan Pojan usko on tuonut rauhan ja rakkauden.
Olen toki joutunut kestämään paljon ja olen joutunut olemaan kuoleman kanssa silmätysten, mutta se ei tuonut pelkoa, vaan yli ymärryksen käyvä rauha oli kaiken aikaa läsnä ja siksi omaiseni ja hoitajani kyselivät ihmetellen, että miksi sinä et pelännyt yhtään, vaan olit vain rauhallinen ja tyytyväinen. Tyytyväisyys yhdessä jumalallisuuden kanssa on VOITTO ja sen antaa Jeesus jokaiselle omalleen. Sen jälkeen ihmistä ei huvita kiistellä, ei tapella, ei olla kaikkitietävä, vaan ihminen luottaa kaikessa Jeesukseen ja on vapaa ja iloinen ja rauhallinen.
Teille, jotka olette vielä kasvamassa vapauteen sanon, että uskokaa Raamattu kuten se on meidän päiviimme asti tullut, sillä se on Jumalan Sanaa jonka Pyhä Henki tekee eläväksi Jumalaksi ja saatte kasvaa vapauteen.
Ei usko ole ihmisten pyrkimyksiä, vaan se on Jumalan Sanan uskomista.- veli.vapaa
uskostasi ovat sanahelinää, koska kuulut vielä sellaiseen "seurakuntaan", joka on nimenomaisesti hylännyt ja katsonut ylen Jeesuksen SANAN ja opetuksen. Itse totesin sellaisen jo vuonna 1979, ja jätin suuren Babylonin siksi, että Jumalan sana kehoitti minua tekemään niin. Nyt olen vapaa Jeesuksen kautta kaikista ihmisikeistä, enkä palvele enkä rahoita eksytystä levittävää instituutiota.
Olematta ilkeä sanon, että sinun on vaikeaa vastata kysymyksiini, koska olet itsekin osa sitä hapatusta, johon olet toivosi pannut. Sinä olet hyväksynyt sen, ja elän sen mukaisesti. Tee parannus, kuten Jeesus kehoitti ja jätä suuri Babylon. Se on sinun pelastuksesi. - Isien usko!
veli.vapaa kirjoitti:
uskostasi ovat sanahelinää, koska kuulut vielä sellaiseen "seurakuntaan", joka on nimenomaisesti hylännyt ja katsonut ylen Jeesuksen SANAN ja opetuksen. Itse totesin sellaisen jo vuonna 1979, ja jätin suuren Babylonin siksi, että Jumalan sana kehoitti minua tekemään niin. Nyt olen vapaa Jeesuksen kautta kaikista ihmisikeistä, enkä palvele enkä rahoita eksytystä levittävää instituutiota.
Olematta ilkeä sanon, että sinun on vaikeaa vastata kysymyksiini, koska olet itsekin osa sitä hapatusta, johon olet toivosi pannut. Sinä olet hyväksynyt sen, ja elän sen mukaisesti. Tee parannus, kuten Jeesus kehoitti ja jätä suuri Babylon. Se on sinun pelastuksesi.Näin työpäiväni keskellä en innostu avamaan kaikkia viestejäsi, sillä tiedän niissä olevan vain vastustusta kaikelle, mitä kirjoitan, mutta sen sanon, että Jeesus on minulle kaikki kaikessa, sillä Hän veti minut kuolemasta ELÄMÄÄN ja apostolit ja profeetat ovat ylöskirjanneet kaikki JeesukseN opetukset, joihin saan uskoa, koska olen saanut Jumalalta uskonlahjan. En usko omalla voimallani, vaan ihmeellisellä voimalla, jonka Jumala on antanut.
Minulla ei yksinkertaisesti ole tarvetta olla kaikki tietävä ihmisjumala, vaan olen lasten kaltainen uskossani ja uskon kaiken sen, minkä apostolit ja profeetat ovat ylöskirjoittaneet uskollisesti ja siksi elän Jumalan voimassa. Jumalan valtakunta on vanhuhrskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä, eikä sen voima ole sanoissa, vaan sen VOIMA ON TODELLISTA.
Sydämen temppelissä asuu joko Jumala, tai asuu ihmisjumala, antikristus, joka on tietävinään kaiken ja joka ei usko Jumalan Sanaan, vaan omaan viisauteensa.
Pyhän Hegen todellisessa Temppelissä asuu Isä, Poika ja Pyhä Henki, eli Jeesus joka sanoo, että ME tulemme sinne asumaan, jossa uskotaan mitä Jumalan Sana opettaa, eli "joka pitää minun käskyni hänen luokseen ME tulemme."
"Isä, varjele heidät siinä nimessä, jonka olet minulle antanut." Ihmisen Poika Jeesus rukoili noin.
Ihmisen Poika, Jumalan ainoa syntyinen Poika on tullut Isän helmasta ja palannut takaisin Isän luokse ja rukoilee kaikkien niiden puolesta, jotka Hänen kauttansa uskovat. - jotka ovat
Isien usko! kirjoitti:
Näin työpäiväni keskellä en innostu avamaan kaikkia viestejäsi, sillä tiedän niissä olevan vain vastustusta kaikelle, mitä kirjoitan, mutta sen sanon, että Jeesus on minulle kaikki kaikessa, sillä Hän veti minut kuolemasta ELÄMÄÄN ja apostolit ja profeetat ovat ylöskirjanneet kaikki JeesukseN opetukset, joihin saan uskoa, koska olen saanut Jumalalta uskonlahjan. En usko omalla voimallani, vaan ihmeellisellä voimalla, jonka Jumala on antanut.
Minulla ei yksinkertaisesti ole tarvetta olla kaikki tietävä ihmisjumala, vaan olen lasten kaltainen uskossani ja uskon kaiken sen, minkä apostolit ja profeetat ovat ylöskirjoittaneet uskollisesti ja siksi elän Jumalan voimassa. Jumalan valtakunta on vanhuhrskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä, eikä sen voima ole sanoissa, vaan sen VOIMA ON TODELLISTA.
Sydämen temppelissä asuu joko Jumala, tai asuu ihmisjumala, antikristus, joka on tietävinään kaiken ja joka ei usko Jumalan Sanaan, vaan omaan viisauteensa.
Pyhän Hegen todellisessa Temppelissä asuu Isä, Poika ja Pyhä Henki, eli Jeesus joka sanoo, että ME tulemme sinne asumaan, jossa uskotaan mitä Jumalan Sana opettaa, eli "joka pitää minun käskyni hänen luokseen ME tulemme."
"Isä, varjele heidät siinä nimessä, jonka olet minulle antanut." Ihmisen Poika Jeesus rukoili noin.
Ihmisen Poika, Jumalan ainoa syntyinen Poika on tullut Isän helmasta ja palannut takaisin Isän luokse ja rukoilee kaikkien niiden puolesta, jotka Hänen kauttansa uskovat.asettuneet ristin vihollisiksi ja ainoa kiinnostus tälläkin palstalla on mitätöidä evankeliumia, kieltää Jeesus Jumalana sekä kieltää Jumalan pyhä kolmiyhteys, ovat kaikkein viimeisempiä arvostelemaan ketään uskon perusteista. Vaikka ev. lut kirkko on pitkällä luopumukseen menevällä tiellä, siellä on vielä riittävän suuri osa terveeseen raamatulliseen oppiin pitäytyviä. Siihen samaan, jota isien uskona kutsuttiin. Se ehkä ei niin selvällä tavalla painottanut uudestisyntymistä pelastustienä Kristusta seuraamaan, mutta johdatti Jumalan Sanan tuntemukseen ja Jumalaa kunnioittavaan uskoon, joka oli menneitten sukupolvien ohjenuorana.
Siksi ev.luttien terve osa kyllä tunnistaa ajan sairaat ilmiöt, opilliset vääristymät, moraalin höltymisen tai harhaoppien lisääntymisen, joita mm. velivapaa ja ekivaari edustavat. Kun tällaiset harhaoppien pimeimpään marginaaliin itsensä asettaneet alkavat täällä ohjeitaan jakelemaan, voi todeta heidän huomiohakuisen, provoilevan ja täysin sairaalloisen fanaattisuuden Jumalan vastustamisessa olevan sitä luokkaa, jota antikristillisyys pahimmillaan edustaa.
Ihmetyttää, mistä tämä luonteen alhaisuuden jatkuva esittely oikein lähtee? - veli.vapaa
Isien usko! kirjoitti:
Näin työpäiväni keskellä en innostu avamaan kaikkia viestejäsi, sillä tiedän niissä olevan vain vastustusta kaikelle, mitä kirjoitan, mutta sen sanon, että Jeesus on minulle kaikki kaikessa, sillä Hän veti minut kuolemasta ELÄMÄÄN ja apostolit ja profeetat ovat ylöskirjanneet kaikki JeesukseN opetukset, joihin saan uskoa, koska olen saanut Jumalalta uskonlahjan. En usko omalla voimallani, vaan ihmeellisellä voimalla, jonka Jumala on antanut.
Minulla ei yksinkertaisesti ole tarvetta olla kaikki tietävä ihmisjumala, vaan olen lasten kaltainen uskossani ja uskon kaiken sen, minkä apostolit ja profeetat ovat ylöskirjoittaneet uskollisesti ja siksi elän Jumalan voimassa. Jumalan valtakunta on vanhuhrskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä, eikä sen voima ole sanoissa, vaan sen VOIMA ON TODELLISTA.
Sydämen temppelissä asuu joko Jumala, tai asuu ihmisjumala, antikristus, joka on tietävinään kaiken ja joka ei usko Jumalan Sanaan, vaan omaan viisauteensa.
Pyhän Hegen todellisessa Temppelissä asuu Isä, Poika ja Pyhä Henki, eli Jeesus joka sanoo, että ME tulemme sinne asumaan, jossa uskotaan mitä Jumalan Sana opettaa, eli "joka pitää minun käskyni hänen luokseen ME tulemme."
"Isä, varjele heidät siinä nimessä, jonka olet minulle antanut." Ihmisen Poika Jeesus rukoili noin.
Ihmisen Poika, Jumalan ainoa syntyinen Poika on tullut Isän helmasta ja palannut takaisin Isän luokse ja rukoilee kaikkien niiden puolesta, jotka Hänen kauttansa uskovat.Pyhä Henki avaa ihmisen näkemään maailmallisen hapatuksen, joka opettaa minulle KAIKEN. Sen takia en kuuluu sellaiseen "seurakuntaan", joka on katsonut ylen Jeesuksen opetuksen, ja tekee sellaista, mikä on lähtöisin ihmisistä, opit, tavat säännöt ja ennen kaikkea hengettömyys. Mutta sinä olet valinnut ihmislähtöisen tapakristillisyyden, joka elä hengettömyydessä tapoineen ja sääntöineen.
Uskon mitä SANA tässä opettaa, ja minun ei tarvitse perustella sitä kirkon keksimillä teologisilla tulkinnoilla eikä kirkolliskokousten hyväksymillä toimintatavoilla. Kirkko on poliittinen instituutio ja se myöskin sellaisen pysyy.
1. Joh. 2:27
Mutta te, teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
Minua ei ole voidellut epäraamatullinen kirkko, vaan Pyhä Henki, ja se pysyy minussa, kun minä pysyn sanassa ja uskossa Jeesukseen. Sille ei kirkko eikä ihmiset mahda yhtään mitään. - Isien usko!
jotka ovat kirjoitti:
asettuneet ristin vihollisiksi ja ainoa kiinnostus tälläkin palstalla on mitätöidä evankeliumia, kieltää Jeesus Jumalana sekä kieltää Jumalan pyhä kolmiyhteys, ovat kaikkein viimeisempiä arvostelemaan ketään uskon perusteista. Vaikka ev. lut kirkko on pitkällä luopumukseen menevällä tiellä, siellä on vielä riittävän suuri osa terveeseen raamatulliseen oppiin pitäytyviä. Siihen samaan, jota isien uskona kutsuttiin. Se ehkä ei niin selvällä tavalla painottanut uudestisyntymistä pelastustienä Kristusta seuraamaan, mutta johdatti Jumalan Sanan tuntemukseen ja Jumalaa kunnioittavaan uskoon, joka oli menneitten sukupolvien ohjenuorana.
Siksi ev.luttien terve osa kyllä tunnistaa ajan sairaat ilmiöt, opilliset vääristymät, moraalin höltymisen tai harhaoppien lisääntymisen, joita mm. velivapaa ja ekivaari edustavat. Kun tällaiset harhaoppien pimeimpään marginaaliin itsensä asettaneet alkavat täällä ohjeitaan jakelemaan, voi todeta heidän huomiohakuisen, provoilevan ja täysin sairaalloisen fanaattisuuden Jumalan vastustamisessa olevan sitä luokkaa, jota antikristillisyys pahimmillaan edustaa.
Ihmetyttää, mistä tämä luonteen alhaisuuden jatkuva esittely oikein lähtee?ne rakkaat uskonsisaret ja veljet, jotka yli raja-aitojen ovat saaneet tulla yhteiseen uskoon ja moni heistä ei ole edes tiennyt syntyneensä uudeksi, kun kukaan ei ole opettanut, mutta hedelmistä heidät on tunnistanut uudeksisyntyneeksi.
Eivät he ole osanneet tiedostaa, että heillä on vaikkapa kielilläpuhumisen lahja, mutta rakkauden he ovat tiedostaneet ja vapauden. Heistä on kautta aikojen kuvastunut rehellisyys, vilpittömyys, laupeus ja armo ja he ovat halunneet jokaiselle lähimmäiselle vain parasta ja ovat usein uhranneet itseltään paljon pelastaakseen edes yhden lähimmäisen kärsimyksiltä ja sydämen kyllyydestä suu on kiittänyt Jeesusta kaikkien kuullen ja näin pitänyt tarjolla evankeliumia.
Kirkossa on terve uskonpohja johon Jumala lisää sen, mitä ihmisen pitää uskontiellä saada.
Kaikki annetaan ja Jumalan valtakuntaa etsivät saavat itse olla usein suuren hämmästyksen vallassa, kun saavat taivaasta asioita, joita eivät edes käsittäneet pyytää. - Isien usko!
veli.vapaa kirjoitti:
Pyhä Henki avaa ihmisen näkemään maailmallisen hapatuksen, joka opettaa minulle KAIKEN. Sen takia en kuuluu sellaiseen "seurakuntaan", joka on katsonut ylen Jeesuksen opetuksen, ja tekee sellaista, mikä on lähtöisin ihmisistä, opit, tavat säännöt ja ennen kaikkea hengettömyys. Mutta sinä olet valinnut ihmislähtöisen tapakristillisyyden, joka elä hengettömyydessä tapoineen ja sääntöineen.
Uskon mitä SANA tässä opettaa, ja minun ei tarvitse perustella sitä kirkon keksimillä teologisilla tulkinnoilla eikä kirkolliskokousten hyväksymillä toimintatavoilla. Kirkko on poliittinen instituutio ja se myöskin sellaisen pysyy.
1. Joh. 2:27
Mutta te, teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
Minua ei ole voidellut epäraamatullinen kirkko, vaan Pyhä Henki, ja se pysyy minussa, kun minä pysyn sanassa ja uskossa Jeesukseen. Sille ei kirkko eikä ihmiset mahda yhtään mitään.Kirkko antaa oikean opin tunnustaessaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Jumalaksi. Muuten voi jokin muu henki voidella ja siksi on välttämätöntä tuntea keneen Jumalaan ihminen luottamuksensa asettaa.
Ihmisen on annetta oma sintettinsä Jumalan totisuudesta ja vain he voivat sen antaa, jotka tuntevat Hänet.
Ei kirkko ole usko, mutta kirkossa on Raamattu ja sitä luetaan ja siitä opetetaan. - veli.vapaa
Isien usko! kirjoitti:
ne rakkaat uskonsisaret ja veljet, jotka yli raja-aitojen ovat saaneet tulla yhteiseen uskoon ja moni heistä ei ole edes tiennyt syntyneensä uudeksi, kun kukaan ei ole opettanut, mutta hedelmistä heidät on tunnistanut uudeksisyntyneeksi.
Eivät he ole osanneet tiedostaa, että heillä on vaikkapa kielilläpuhumisen lahja, mutta rakkauden he ovat tiedostaneet ja vapauden. Heistä on kautta aikojen kuvastunut rehellisyys, vilpittömyys, laupeus ja armo ja he ovat halunneet jokaiselle lähimmäiselle vain parasta ja ovat usein uhranneet itseltään paljon pelastaakseen edes yhden lähimmäisen kärsimyksiltä ja sydämen kyllyydestä suu on kiittänyt Jeesusta kaikkien kuullen ja näin pitänyt tarjolla evankeliumia.
Kirkossa on terve uskonpohja johon Jumala lisää sen, mitä ihmisen pitää uskontiellä saada.
Kaikki annetaan ja Jumalan valtakuntaa etsivät saavat itse olla usein suuren hämmästyksen vallassa, kun saavat taivaasta asioita, joita eivät edes käsittäneet pyytää.näin
" Kirkossa on terve uskonpohja johon Jumala lisää sen, mitä ihmisen pitää uskontiellä saada."
Kysyn edelleen, miksi 90% kirkon "seurakuntalaista" on sellaisia, jotka väittämäsi mukaan ovat lapsikasteessa saaneet pyhän Hengen, mutta he eivät ole edes uskovia? Miten Pyhä Henki toimii sellaisissa ihmisissä, vai onko heillä sitä lainkaan. Mihin se kasteen jälkeen on yhtäkkiä kadonnut?
Mitä vastaat tähän, tiedät itsekin, että asia on noin kuten kirjoitin. - Isien Usko!
veli.vapaa kirjoitti:
näin
" Kirkossa on terve uskonpohja johon Jumala lisää sen, mitä ihmisen pitää uskontiellä saada."
Kysyn edelleen, miksi 90% kirkon "seurakuntalaista" on sellaisia, jotka väittämäsi mukaan ovat lapsikasteessa saaneet pyhän Hengen, mutta he eivät ole edes uskovia? Miten Pyhä Henki toimii sellaisissa ihmisissä, vai onko heillä sitä lainkaan. Mihin se kasteen jälkeen on yhtäkkiä kadonnut?
Mitä vastaat tähän, tiedät itsekin, että asia on noin kuten kirjoitin.ei sano, että kaste on pelastus, vaan kiittää siitä, että kasteessa saadaan osallisuus Pyhään Henkeen ja se totisesti on totta, sillä Jumala pitää lupauksensa ja jokaiselle uskovaiselle lähettää Pyhän Hengen Sanan kirkastajaksi.
Harva joukossa väittää kasteen synnyttävän uudeksi, mutta niinhän se on aina oleva, että luste ja akanat elävät lopuun asti rintarinnan. Usko synnyttää uudeksi ja sen on Jumala kastetuille luvannut.
Ei ole välttämättä lustetta, jos ei kyken ymmärtämään opin kokonaisuutta, sillä Jumala on armo, eikä vaadi ihmistä käsittämään kaikkea, vaan antaa kaiken tarvittavan taivaasta. Riittää, kun uskoo Jumalan ainoa syntyisen Pojan Uhriin, sillä sen jälkeen alkaa opin täydentyminen ja pelastus tulee, vaikka kaikkien käsityskyky ei riitäkkään koko oppiin. Oppi ei pelasta, vaan Jeesus.
Sinä et taida olenkaan kyetä käsittämään mitä julistan. - veli.vapaa
Isien usko! kirjoitti:
Kirkko antaa oikean opin tunnustaessaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Jumalaksi. Muuten voi jokin muu henki voidella ja siksi on välttämätöntä tuntea keneen Jumalaan ihminen luottamuksensa asettaa.
Ihmisen on annetta oma sintettinsä Jumalan totisuudesta ja vain he voivat sen antaa, jotka tuntevat Hänet.
Ei kirkko ole usko, mutta kirkossa on Raamattu ja sitä luetaan ja siitä opetetaan.instituutio, joka opettaa omaa oppiaan. Se siitä.
Isien usko! kirjoitti:
ne rakkaat uskonsisaret ja veljet, jotka yli raja-aitojen ovat saaneet tulla yhteiseen uskoon ja moni heistä ei ole edes tiennyt syntyneensä uudeksi, kun kukaan ei ole opettanut, mutta hedelmistä heidät on tunnistanut uudeksisyntyneeksi.
Eivät he ole osanneet tiedostaa, että heillä on vaikkapa kielilläpuhumisen lahja, mutta rakkauden he ovat tiedostaneet ja vapauden. Heistä on kautta aikojen kuvastunut rehellisyys, vilpittömyys, laupeus ja armo ja he ovat halunneet jokaiselle lähimmäiselle vain parasta ja ovat usein uhranneet itseltään paljon pelastaakseen edes yhden lähimmäisen kärsimyksiltä ja sydämen kyllyydestä suu on kiittänyt Jeesusta kaikkien kuullen ja näin pitänyt tarjolla evankeliumia.
Kirkossa on terve uskonpohja johon Jumala lisää sen, mitä ihmisen pitää uskontiellä saada.
Kaikki annetaan ja Jumalan valtakuntaa etsivät saavat itse olla usein suuren hämmästyksen vallassa, kun saavat taivaasta asioita, joita eivät edes käsittäneet pyytää.Kirjoitit:
"""Kirkossa on terve uskonpohja johon Jumala lisää sen, mitä ihmisen pitää uskontiellä saada.""
-mielestäni ja Raamatusta lukien evlut kirkon opettama "uskonpohja" on kaikkea muuta, kuin tervettä.
Evvluthan opettaa, että lapsena kasteessa uudestisyntyy Jumalan lapseksi ja saa Pyhän Hengen ja on Taivaan Valtakunnan perillinen.
Niin ei Raamattu suinkaan opeta, vaan ensin tulee kuulla Jumalan Sanaa, evankeliumi ja sen uskottuaan tulee ottaa kaste Jeesukseen Kristukseen. Heitä sitten tulee opettaa Jumalan Tahdon/Sanan mukaan.
Opetuslapset siis kastetaan, eikä kastamalla tehdä opetuslapsia, kuten evlut opettaa.
Siis saarnaamalla tehdään opetuslapsia ja sitten opetuslapset kastetaan Jeesukseen.
Kaste ei ole luvallinen muille, kuin Jeesukseen uskonsa tunnustaneille. Raamattu ei ole ristiriitainen, käänösvirheitä toki esiintyy aikalailla, varsinkin evlut kirkon nykykäännöksessä, vaikka siinäkin kasteasiaa lähestyy aikalailla oikein.
Matteus 28:
19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (-92)
-tuossakin käsketään kastamaan opetuslapset.
Toinen yksi luotettavimmista käännöksistä, mitä on yhdessä Biblian kanssa:
Ap 8:
34. And the eunuch answered Philip, and said, I pray thee, of whom speaketh the prophet this? of himself, or of some other man?
35. Then Philip opened his mouth, and began at the same scripture, and preached unto him Jesus.
36. And as they went on their way, they came unto a certain water: and the eunuch said, See, here is water; what doth hinder me to be baptized?
37. And Philip said, If thou believest with all thine heart, thou mayest. And he answered and said, I believe that Jesus Christ is the Son of God.
38. And he commanded the chariot to stand still: and they went down both into the water, both Philip and the eunuch; and he baptized him. (KJV)
34. Niin kamaripalvelija vastasi Philippusta: minä rukoilen sinua, sanos: kenestä propheta näitä puhuu? itsestäänkö eli jostakin toisesta? 35. Niin Philippus avasi suunsa ja rupesi tästä kirjoituksesta hänelle saarnaamaan evankeliumia Jesuksesta. 36. Ja kuin he tiellä vaelsivat, tulivat he veden tykö, ja kamaripalvelia sanoi: katso, tässä on vesi: mikä estää minua kastamasta? 37. Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi. 38. Niin hän käski seisahtaa vaunun; ja he astuivat molemmat veteen, Philippus ja kamaripalvelia, ja hän kasti hänen. (Biblia)
- koko UT:tti puhuu VAIN JA AINOASTAAN uskovien kasteesta.
- @@@@@@@@
sen kuinka saat elää synnissä eikä parannusta tarvitse tehdä.
Ja toiseksi totuus kaikille junteille, kirkko ei ketään pelasta. Olkoon puuta kiveä tai petonia.
Helvettiin menee koko portto kirkko!- Isien usko!
olet tuon varmuuden saanut ja miten uskallat tuomita. Kirkko ei pelasta, mutta kirkossa on pappeja, jotka osaavat opettaa Raamatun oppia.
Kirkoissa on myös lankeemusta, mutta niin syvää se ei ole, että joku pappi uskaltaa tulla saarnatuolista julistamaan, että Jeesus ei ole Jumala. Kirkkokansa pitää huolen kirkostaan ja jos kirkko on täydellisessä rappiotilassa, niin sinne eivät uskovaiset mene, vaan laittavat taistelun pysyyn rappiotilan taltuttamiseksi.
Meidän kirkostamme kuuluu nykyään hyvää, siellä osataan jo opettaa pitkälle oikein myös Pyhän Hengen osuudesta kolmiyhteiseen Jumalaan ja se on suuri kiitoksen aihe.
Kirkko ei kuitenkaan ole pelastus, vaan pelastus on Jumalan ainoa syntyinen Poika. - veli.vapaa
Isien usko! kirjoitti:
olet tuon varmuuden saanut ja miten uskallat tuomita. Kirkko ei pelasta, mutta kirkossa on pappeja, jotka osaavat opettaa Raamatun oppia.
Kirkoissa on myös lankeemusta, mutta niin syvää se ei ole, että joku pappi uskaltaa tulla saarnatuolista julistamaan, että Jeesus ei ole Jumala. Kirkkokansa pitää huolen kirkostaan ja jos kirkko on täydellisessä rappiotilassa, niin sinne eivät uskovaiset mene, vaan laittavat taistelun pysyyn rappiotilan taltuttamiseksi.
Meidän kirkostamme kuuluu nykyään hyvää, siellä osataan jo opettaa pitkälle oikein myös Pyhän Hengen osuudesta kolmiyhteiseen Jumalaan ja se on suuri kiitoksen aihe.
Kirkko ei kuitenkaan ole pelastus, vaan pelastus on Jumalan ainoa syntyinen Poika.valmis tekoihin, jotka ovat Jumalalle kauhistus. Kuulumalla siihen sinä hyväksyt kaikki sen teot. Se on yksinkertainen totuus.
- Isien usko!
veli.vapaa kirjoitti:
valmis tekoihin, jotka ovat Jumalalle kauhistus. Kuulumalla siihen sinä hyväksyt kaikki sen teot. Se on yksinkertainen totuus.
Kirkko kokonaisuutena, eli kirkkokansa ei ole koskaan suostunut maallisiin liitoksiin, eikä suostu, vaikka kirkon sisällä kasvava luste sitä yrittääkin aika ajoin ja toisinaan usein ja kiivaasti.
Kirkossa on vielä laittomuuden valtaan pyrkivien estäjät, sillä siellä ovat he, joille Jumalan Sana on kaikessa auktoriteetti.
Kirkkohuoneissa käy heitä, jotka yrittävät vesittää Jumalan Sanan, mutta he eivät ole päässeet valtaan, sillä vielä ovat laittomuuden pidättäjät paikalla.
- jeesuksenusko
Rakkautta iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä.
Jeesus on tie Jumalan valtakuntaan. Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla Jumala lunastaa lapsia itselleen, synnin kuoleman ja perkeleen vallan alta.
Älä sinä käy tuomariksi Jumalan lasten joukossa! Tulee pian vahinko itsellesi.
Jumala on ainoa oikea tuomari, ja hän on antanut tuomiovallan pojalleen Jeesukselle.
Jumalan sana, siis Kristuksen oppi on se ruoka ja juoma jolla Jumalan lapset ruokitaan.
Jumalan sana on se voima joka tahtoo kutsua kuolleet elämään. Siksi kehoitan, lopeta tuo omien tikapuiden rakentaminen taivaaseen, tee sinäkin parannus ja usko evankeliumi Kristuksesta.kirjoitusten mukainen näkökanta, sillä ...
Johannes 4
34 "Jeesus sanoi heille: »Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.«"
Syödään mekin samaa ruokaa!- Isien usko!
ekivaari kirjoitti:
kirjoitusten mukainen näkökanta, sillä ...
Johannes 4
34 "Jeesus sanoi heille: »Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.«"
Syödään mekin samaa ruokaa!että kenet Jumala lähetti. Lähettikö enkelin, ihmisen, jonkun tuntemattoman, vai oman Poikansa, jota myös Jumalan Sanaksi kutsutaan, vai millä ilmaisulla ihmisen sisäinen tuntemus Jeesuksen ilmaisee ja millä tuntemisella tuntee ja tunnustaa.
Ihminen, jolle Jeesus on Joosefin poika on ottanut sisäänsä ihmisen ja puhuu ihmisen tuntemisen kautta ja on julistanut ihmisen valtiaakseen, mutta ihmiselle, jolle Jeesus on Jumalan ainoa Poika on ottanut sisäänsä Jumalan ja puhuu Jumalan tuntemisen kautta.
Uskoa tunnustava tietää, että Jeesus tulee astiaan, mutta miksi toiset suostuvat ottamaan vastaan ihmisen astiaansa, eli henkeensä, vaikka tämä ihminen olisikin täällä korotettu noiden suostujien toimesta jumalan pojaksi, kuten he itsensäkkin ovat samoin korottaneet.
He ovat suuressa vaarassa ottaa vastaan antikristuksen, joka korottaa itsensä Jumalan ainoan Pojan veroiseksi ja johon Jeesuksen Jumalaluuden kieltäjät lankeavat uskomaan.
Isien usko, joka on perustunut Raamatulle, ei ole ikinä epäillyt Jumalan ainoaa Poikaa, eikä alentanut Häntä, vaan on aina antanut Hänelle kunnian Jumalana ja kirkko on pitänyt tästä julistuksesta pikkutarkasti kiinni ja huolehtinut, että suurinta lankeemusta, Jumalan Pojan halveksimista ei ole päässyt tapahtumaan. - veli.vapaa
Isien usko! kirjoitti:
että kenet Jumala lähetti. Lähettikö enkelin, ihmisen, jonkun tuntemattoman, vai oman Poikansa, jota myös Jumalan Sanaksi kutsutaan, vai millä ilmaisulla ihmisen sisäinen tuntemus Jeesuksen ilmaisee ja millä tuntemisella tuntee ja tunnustaa.
Ihminen, jolle Jeesus on Joosefin poika on ottanut sisäänsä ihmisen ja puhuu ihmisen tuntemisen kautta ja on julistanut ihmisen valtiaakseen, mutta ihmiselle, jolle Jeesus on Jumalan ainoa Poika on ottanut sisäänsä Jumalan ja puhuu Jumalan tuntemisen kautta.
Uskoa tunnustava tietää, että Jeesus tulee astiaan, mutta miksi toiset suostuvat ottamaan vastaan ihmisen astiaansa, eli henkeensä, vaikka tämä ihminen olisikin täällä korotettu noiden suostujien toimesta jumalan pojaksi, kuten he itsensäkkin ovat samoin korottaneet.
He ovat suuressa vaarassa ottaa vastaan antikristuksen, joka korottaa itsensä Jumalan ainoan Pojan veroiseksi ja johon Jeesuksen Jumalaluuden kieltäjät lankeavat uskomaan.
Isien usko, joka on perustunut Raamatulle, ei ole ikinä epäillyt Jumalan ainoaa Poikaa, eikä alentanut Häntä, vaan on aina antanut Hänelle kunnian Jumalana ja kirkko on pitänyt tästä julistuksesta pikkutarkasti kiinni ja huolehtinut, että suurinta lankeemusta, Jumalan Pojan halveksimista ei ole päässyt tapahtumaan.isien uskosta, niin se kohdistui ukko ylijumalaan. Kirkon touhu on samanlaista, koska sen jumala on poliittisin vaalein valittu kirkolliskokous. Se päättää miten kirkko toimii ja mitä siellä tehdään. Jeesuksella ei ole enää mitään roolia siinä laitoksessa.
- Isien Usko!
veli.vapaa kirjoitti:
isien uskosta, niin se kohdistui ukko ylijumalaan. Kirkon touhu on samanlaista, koska sen jumala on poliittisin vaalein valittu kirkolliskokous. Se päättää miten kirkko toimii ja mitä siellä tehdään. Jeesuksella ei ole enää mitään roolia siinä laitoksessa.
lopettaa julistamasta Joosefin poikaa ja alkaa julistamaan Jumalan ainoa syntyistä Poikaa, sillä muuten sinä pysyt ulkopuolisena ja siksi sinun kanssasi ei voi keskustella, koska ei löydy yhteistä kieltä, yhteisen uskon puuttumisen takia. Usko on lahja ja sitä saa pyytää.
Joka ottaa sisäänsä Joosefin pojan on ottanut sisäänsä väärän hengen joka uskoo kaikki ihmisten valheet ja järkeilyt, niin historialliset päätelmät, kuin tänään kehitellytkin. - Locutus
veli.vapaa kirjoitti:
isien uskosta, niin se kohdistui ukko ylijumalaan. Kirkon touhu on samanlaista, koska sen jumala on poliittisin vaalein valittu kirkolliskokous. Se päättää miten kirkko toimii ja mitä siellä tehdään. Jeesuksella ei ole enää mitään roolia siinä laitoksessa.
Alka näyttä siitä että osa EVLK on luopunut uskosta. Enemmän ja enemmän juuri siinä laitoksessa hallitsee polittikkoja. Mutta ajatelkaa vähän. Onko EVLK oikeastaan isimme Kirkko? Kun kristinusko kunnolla tuli meille se tuli lähetystyöntekijöiden kanssa länteestä, Euroopasta. Länteestä jossa oli jo ollut melkein tuhat vuotta katolista kristillisyttä. Meidän isimme usko on Katolinen, eikä mitään luterilais touhua. Jos halua sanoa että kirkko ei ole väärässä ja meidän isien usko on se johon kaikki pitäisi kuulua, niin voidaan puhua vain ja ainoastaan Katolisen Kirkkon uskosta.
- löyhäpää
Locutus kirjoitti:

Tuhannen vuotta sitten isämme hylkäsivät itse keksimänsä maailmankäsityksen jumalien ja henkien muodossa.
Noin 500 vuotta sitten he käänsivät takkiaan. Muualta tuotu maailmankäsitys oli taikauskoa ja hyväksyttiin toinen muualta tuotu oppi.
Tämän jälkeen joka vuosisadalla isämme ovat hylänneet evlut.uskoa, jonka piti olla ainoa oikea.
Nykyään maassamme on satoja kristillisä virtauksia, jotka tavalla tai toisella kumoavat isiemme uskoa. Nykyään jatkuvasti suureva väestöjoukko hylkää isiemme uskomususkoja. He siirtävät ne historiaan sille kuuluvaan paikkaan. - löyhäpää
löyhäpää kirjoitti:
Tuhannen vuotta sitten isämme hylkäsivät itse keksimänsä maailmankäsityksen jumalien ja henkien muodossa.
Noin 500 vuotta sitten he käänsivät takkiaan. Muualta tuotu maailmankäsitys oli taikauskoa ja hyväksyttiin toinen muualta tuotu oppi.
Tämän jälkeen joka vuosisadalla isämme ovat hylänneet evlut.uskoa, jonka piti olla ainoa oikea.
Nykyään maassamme on satoja kristillisä virtauksia, jotka tavalla tai toisella kumoavat isiemme uskoa. Nykyään jatkuvasti suureva väestöjoukko hylkää isiemme uskomususkoja. He siirtävät ne historiaan sille kuuluvaan paikkaan.Isiemme isät, jotka loivat evl.kirkon, hylkäsivät alkuperäisen kirkon, katolisen kirkon, harhaoppina ja taikauskona. Katolinen kirkko omaa vieläkin huomattavasti suuremman kannautuspohjan kuin nykyisten isiemme kirkko. Kirkko on ehdottomasti väärässä.
Olin pakkouskontotunneilla peruskoulussa. Siellä ei sanallakaan hiiskahdettu saksalaisen Martin Lutherin töykeistä ja törkeistä puheista juutalaisista. Luther on nykyisiemme kirkon uskonopin perustajaprofeetta. - Locutus
löyhäpää kirjoitti:
Isiemme isät, jotka loivat evl.kirkon, hylkäsivät alkuperäisen kirkon, katolisen kirkon, harhaoppina ja taikauskona. Katolinen kirkko omaa vieläkin huomattavasti suuremman kannautuspohjan kuin nykyisten isiemme kirkko. Kirkko on ehdottomasti väärässä.
Olin pakkouskontotunneilla peruskoulussa. Siellä ei sanallakaan hiiskahdettu saksalaisen Martin Lutherin töykeistä ja törkeistä puheista juutalaisista. Luther on nykyisiemme kirkon uskonopin perustajaprofeetta.Tavallaan tää törkeä saksalainen on kaikkien luterilaisten mutta myös kaikkien vapaiden suunien perustaja profetta. Hän, ranskalainen Kalvin ja Henrik VIII, kaikki huonoja esikuvia, ovat yhdessä nykyisten Suomen seurakuntien taustassa (paitsi ortodoksi ja katolilais seurakunnissa). Jos katso vain perustuksiin olet täysin oikeassa että kirkko -jos tarkoitat evl. ja vapaat suunnat- on väärässä. Luopukaa niistä ja etsintyy oikeaan kirkkoon Roomaan.
- Ääni lammaslaumasta
uskosta
Katolinen ja ev.lut.-kirkko ovat muuttaneet Kymmenen Käskyä.Kuvainpalvelukielto on poistettu ja älä tee
huorin on nykyään älä tee aviorikosta.Muutkin käskyt liuutettu pykälän verran alkupäähän päin.
Homoliittoja siunattu - piispat eivät tiedä onko siunattu piironki vai homoliitto.
Ei kaikilla piispoilla ole Pyhästä Hengestä minkäänlaista tuntumaa.Niitä jotka haluavat noudattaa raamattua
vainotaan(naispappeus)ja niitä jotka poikkeavat Raamatusta palkitaan(Tuovinen , Huovinen).
Mm. näitten vuoksi erosin tuosta tasa-arvoseurasta. - TUOMIO.
Johanneksen ilmestys 22
16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
17 Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
20 Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus!
LUEHAN HUOLELLA JA OPI JA PELASTU:
18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. - Murrettua leipää
Raamatussa kehotetaan seuraamaan isien uskon seurauksena olevaa vaellusta.
Todennäköisesti siitä johtuu että suuri osa Suomen kansasta on nimikristittyjä.
Heillä ei ole elämää Jeesuksessa, eivätkä ole Jumalan perheväkeä.
Jos olisivat, elämän hedelmät olisivat toisenlaisia.
Nyt kierous, vääryys, lahjukset, veronkierto,
hyväveli systeemi, kaikenlainen epärehellisyys kukoistaa.
Jopa kirkossa veronmaksajien pakkoverotuksella palkkaa
nauttivat papit ovat epäuskonsa takia syntielämää eläviä (osa heistä)
Jopa sukupuolenvaihdos on tehty, joka on todella törkeää Jumalan halveksimista,
samoin kuin syntielämästä nauttivien ehtoollisen saaminen.
Kummit joissa on huoruudessa ja irtosuhteissa eläviä,
jotka eivät itse mitään ymmärrä eikä Jumalasta tiedä.
Tällaista on isien uskon hedelmä luterilaisilla.
Eikö se ole kaukana siitä, mitä Raamattu opettaa ja siitä
miten Jumalan lapset pyrkivät elämään?
Tämä luterilaisten elämä on luonnollista, koska kaste vauvana ei pelasta sielua
eikä tee heistä Jumalan lapsia.
Kirkko on kohdellut niin väärin suomalaisia.
Riistänyt viimeiset pennit köyhiltä juuri ennen joulua, niin että
ihmiset olisivat menehtyneet ilman naapureita.
Nämä naapurit tuttavineen ja ystävineen sanoutuivat irti kirkosta, koska siellä
ei osoitettua armoa eikä lähimmäisen rakkautta, kun piti kirkonveroja kerätä.
Tämä instituutio on vuosisatojen saatossa aiheuttanut hirveää tuhoa ja vahinkoa
teeskentelynsä ja farisealaisuutensa kautta.
Oikea usko, jonka syntinen saa Jeesukselta omistaa lahjaksi, on joskus
vaikea vastaanottaa, kun kirkko väittää kaikenaikaa kaikkien jäseniensä jo olevan
pelastettuja perkeleen vallasta.
Hirvittävä eksytys ja valhe.
Olipa hyvä että sattumalta tälle palstalle tulin ja löysin tämän järkyttävän
eksytyksen edustajan kirjoituksen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek205656Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.222849Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1552606- 262359
- 821684
- 1461565
- 1341404
- 1331024
- 89984
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik40909