Raiskaajafutarit vapaaksi! Suojaväri pelasti taas!

Jenkkifutareille ehdollista raiskauksesta
Torstai 5.11.2009 klo 08.21 (päivitetty klo 09.08)

Lappeenrannan käräjäoikeus on tuominnut kolme yhdysvaltalaista amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa ehdolliseen vankeuteen.

Kaksi miestä sai tuomion raiskauksesta ja yksi avunannosta rikoksiin. Jokaisen tuomio on vuosi ja kahdeksan kuukautta.

Uhreina oli kaksi nuorta naista. Rikokset tapahtuivat pelaajien asunnossa elokuun alussa. 24-, 25-, ja 27-vuotiaat miehet pelasivat Rajaritarit-joukkueessa Vaahteraliigaa.

Syyttäjä oli vaatinut miehille rangaistusta törkeästä raiskauksesta. Käräjäoikeuden mukaan tekoja ei tehty sellaisella erityisen nöyryyttävällä tavalla, että ne olisivat olleet törkeitä.

Oikeus perusteli ehdollisia tuomioita erityisesti sillä, että miehet olivat pitkähkön ajan eli reilut kaksi kuukautta tutkintavankeudessa.

Tuomitut velvoitettiin korvaamaan kummallekin uhrille 4 500 euroa.

Rajaritarien riveissä on tuomittujen lisäksi yksi yhdysvaltalaispelaaja, jolla ei ole mitään tekemistä tapauksen kanssa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oho ihan jenkkiurheilijan minuuttipalkan verran sakkoa ? Epäinhimillistä! Isopää apuun!
Katsokaapa kuvasta onko raiskarisakilla suojaväriä, mitä?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009110510546693_uu.shtml
16256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Njoo kertokaa missä ovat nyt nii pesismaila keikka se on.

Äänestä

Raiskaus on aina raiskaus eikä siinä ole mitään lieventäviä asianhaaroja. Moinen roskasakki pitäisi karkottaa Suomesta!!!

Äänestä
  • Jos vain tietäisin heidän olinpaikkansa voisin myös tulla pesarin kanssa tuomaan oikeutta.

    Äänestä

  • Suomen raiskaustilastot komeilevat neekereiden ja kebab poikien tekemillä raiskauksilla!

    Äänestä

  • näääin on kirjoitti:

    Suomen raiskaustilastot komeilevat neekereiden ja kebab poikien tekemillä raiskauksilla!

    "Suomen raiskaustilastot komeilevat neekereiden ja kebab poikien tekemillä raiskauksilla!"

    ei pidä paikkaansa, raiskaustilastojen kärjessä ovat virolaiset ja venäläiset. olet sotkenut puurot ja vellit keskenään.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ikinä edes löydetä kun vihjeinä on aina vaan huppari tai tummat housut!

    Koittais sekin päivä kun iltis kirjoittaisi että tekijä oli HONKKELO AFRIKAN SARVEN ÄHLÄMINEEKERI
    eikä joku epämääräinen välimerellistaustainen suomea murtaen puhunut mieshenkilö.

    Äänestä

"Rikokset tapahtuivat pelaajien asunnossa.." Tuskin on neitoset väkisin tuonne asuntoon viety? Mustan munan perässä olleet ja myös sitä saaneet.Oikea tuomio pojille.

Äänestä
  • Moderniin länsimaiseen kulttuuriin ja hyvinvointiyhteiskuntaan ei kuulu omista teoista vastuun kantaminen.

    Äänestä

  • miedoin liike kirjoitti:

    Moderniin länsimaiseen kulttuuriin ja hyvinvointiyhteiskuntaan ei kuulu omista teoista vastuun kantaminen.

    Sillon on oma vika Ja jos oletkin koulukiustattu tai mamurikastettu ei sitä oteta lukuun.

    Äänestä

  • pahapahapahavhm kirjoitti:

    Sillon on oma vika Ja jos oletkin koulukiustattu tai mamurikastettu ei sitä oteta lukuun.

    kuvat http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009111310595274_ul.shtml

    Arkansasilainen tuomioistuin tuomitsi Curtis Lavelle Vancen, 29, murhasta ja raiskauksesta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Yhdysvalloissa suurta huomiota saaneessa oikeudenkäynnissä Vancen todettiin murhanneen ja raiskanneen uutisankkurina työskennelleen Anne Presslyn.

    KATV-kanavan aamulähetysten uutisankkurina kuuluisaksi noussut Pressly löytyi pahoin hakattuna ja tajuttomana kodistaan viime vuoden lokakuussa. Hän menehtyi viiden päivän kuluttua pahoinpitelystä.

    Poliisi yhdisti Vancen murhaan DNA-näytteiden perusteella. Mies tunnusti kuulusteluissa murhanneensa naisen.

    Vance vältti täpärästi kuolemantuomion ja hän joutuu viettämään loppuelämänsä vankeudessa ilman armahdusmahdollisuutta.

    Jutussa syyttäjänä toimineen Larry Jegleyn mukaan valamiehistö antoi Vancelle "maksimaalisen tuomion kuolemantuomiota lukuunottamatta".

    - Tässä jutussa ei ole voittajia. Mikään ei tuo Annea takaisin. Emme koskaan näe hänen hymyään, emme koskaan kuule hänen nauruaan, kertoo Annan isäpuoli CNN:lle antamassa haastattelussa.

    Äänestä

  • Vitun lakupaska! kirjoitti:

    upupup

    Äänestä

  • Rikkaus kirjoitti:

    upupup

    vaan

    Äänestä

  • Kyllä sitä Suomessa on aina tytöt ja pojat ja miehet ja naiset kaverina viettäneet aikaa.
    Itse olen mennyt ravintolailtojen jälkeen kymmenille jatkoille miespuolisten kavereiden ja kavereiden kavereiden luo ja ne tulleet mun luo. Myös miespuoliset kaverit ja kavereiden kaverit saaneet aina majapaikan tarvittaessa. Usein, koska sohva on epämukava, niin nukkuneet tytöt ja pojat samassa sängyssä. Joskus paikalla on muita naisia, joskus itse olen ainoa. Olen viettänyt juhannuksen korvessa porukalla, jossa kaikki miehiä ja joista tunsin entuudeltaan vain yhden. Viime bileissä oli 16 miestä, minä ja 2 muuta tyttöä. Rallien aikana vuokrasin puolet kämpästä ja talo ihan täynnä tuntemattomia suomalaisia miehiä sekä minä ja naispuolinen vieraani. Olen asunut 5 ennaltaan tuntemattoman miehen kanssa samassa omakotitalossa, jossa kenenkään huoneissa ei ollut lukkoja. Talo oli joka päivä täynnä miehiä ja usein erittäin humalaisia sellaisia. Mies- ja naispuolisten kavereiden kanssa ollaan usein saunottu yhtäaikaa. Kaikki ovat aina tienneet, että ollaan kavereita ja kuin sisaruksia. Itselläni on ollut poikaystävä ja kavereilla omat kumppanit tai sit eläneet sinkkuelämää.

    YKSIKÄÄN EI OLE KOSKAAN SELVINPÄIN TAI HUMALASSA LÄHENNELLEET !! JA JOS VÄKISIN OLISI YRITTÄNYT NIIN SEN JÄLKEEN EI OLISI OLLUT MILLÄ YRITTÄÄ.
    No nämä kaikki ovat kylläkin suomalaisia miehiä.

    NUORILLE TYTÖILLE ON USEIN PIENESTÄ ASTI OPETETTU, ETTÄ EI SAA OLLA RASISTI JA ULKOMAALAISIA TULEE KOHDELLA KUIN SUOMALAISIA. EIKÄ NE MUUSTA TIEDÄ. Ne ulkomaalaiset raiskaajat kertoo suomalaisille tytöille, etteivät he yritä mitään ja haluavat olla vain kavereita. Usein he itse kerskaa kuinka raiskaajat pitäisi tappaa, jolloin viimeistään moni tyttö luottaa heihin kuten suomalaisiin miehiin.
    He eivät ole oppineet vielä mistään mm. maahanmuuttajiemme taustoista, uskonnosta, moraalista, etiikasta, maailmankuvasta jne. Näistä opetetaan vasta korkeakouluissa ja vain harvoissa aloissa, mutta se joka etsii tietoa niin aina löytää sitä. Suurin osa Suomen maahanmuuttajista tulee Islam maista, joissa naisen tai pikkutytön, kun raiskaa niin ne tytöt ja naiset kivitetään kuoliaaksi (ohjeiden mukaisesti kärsimyksen pitää olla mahdollisimman suuri ja kestää mahdollisimman kauan, minkä takia esim. kivet eivät saa olla liian isoja tai pieniä vaan sääntöjen mukaisia). Naisia poltetaan ja haudataan elävältä, hukutetaan, hakataan ja puukotetaan kuoliaaksi, raiskataan ja pahoinpidellään päivittäin jo lapsesta lähtien, jolloin heidät pakkonaitetaan vanhoille ukoille (heidän lain mukaan vastasyntyneen kanssa saa harrastaa jo seksiä, mutta 9-vuotiaana vasta yhtyä tyttöön, paitsi, jollei satuta sitä-- mitä kukaan ei omasta mielestä tietenkään tee). MM. Afrikassa tyttölapsien sukupuolielimet nyljetään likaisella partakoneenterällä ja klitoris yms. leikataan pois, jottei tyttö voisi ikinä kokea seksuaalista mielihyvää, ja sen jälkeen ommellaan isolla likaisella neulalla umpeen jättäen parin millin rako virtsaa ja kuukautisvuotoa varten. Tietenkin väkisin ja ilman puudutusta tai muuta kivun lievitystä. Sen jälkeen lapsi kärsii toistuvista tulehduksista ja kovasta kivusta, joihin moni kuoleekin. Sitten kun lapsi on pakkonaitettu vanhalle miehelle, niin hääyönä se mies heittää voimakasta happoa tytön alapäähän, jotta lapsena umpeenommeltu reikä tulee esiin. Sen jälkeen se lapsi joutuu loppuikänsä raiskatuksi ja hakatuksi sekä joutuu katsomaan vierestä, kun hänen lapsilleen tehdään sama. Sharia lain mukaan raamatun omistamisesta tulee katkaista oikea käsi tylsällä miekalla ilman puudutusta ja toisinuskovat eli esim. kristinuskoiset tulee tappaa. Koska suomalaiset tytöt ja naiset eivät pukeudu kaapuun ja liikkuvat yksin ja muiden tyttöjen/naisten kanssa, niin heidän mielestä jokainen suomalainen nainen ja tyttö on huora eikä heidän raiskaaminen ole täten rikos.

    Lapsia pitää opettaa varomaan ulkomaalaisia miehiä ja nuoria tyttöjä varoittaa julkisesti. Onhan sitä tehty, mutta ne väitöskirjat ja tiedotukset eivät ole useimpien nuorten tiedossa ja saatavilla. Suomessa ym. on paljon tapauksia myös, joissa ulkomaalainen mies on hyökännyt rappukäytävässä asuntoonsa sisälle menevän naisen kimppuun tai soittanut ovikelloa ja sitten hyökännyt ovea avaavan naisen kimppuun ja raiskannut hänet hänen asunnossaan tai raiskannut rappukäytävässä. Ruotsissa ulkomaalaiset raiskaavat jo peruskouluissa ja missään ei ole turvassa.

    Oman käden oikeus otettava Suomessa käyttöön, mikäli Suomen oikeuslaitos hyväksyy raiskaukset, kuten myös julmat eläinrääkkäykset ym. julmuuksia. Ei ole demokratiaa tässä maassa kerta kansalaisten tahdosta huolimatta ja muiden maiden vastaisesti törkeimpiä rikoksentekijöitä vain paapotaan ja elätetään.
    Äänestäkää perussuomalaista kaikissa seuraavissa vaaleissa.

    Äänestä

  • s.t. kirjoitti:

    Kyllä sitä Suomessa on aina tytöt ja pojat ja miehet ja naiset kaverina viettäneet aikaa.

    Se oli vastaus nimimerkille SsSs:lle, jonka viesti alla.

    "Toinen näkökulma.

    "Rikokset tapahtuivat pelaajien asunnossa.." Tuskin on neitoset väkisin tuonne asuntoon viety? Mustan munan perässä olleet ja myös sitä saaneet.Oikea tuomio pojille."

    Ja hieman faktaa nuorille tytöille.

    Äänestä

lappeen Rannan Rajaraiskarien fanituotteita?

Äänestä
  • mutta hän ei lue sähköpostiaan kun häntä ihan arvostellaan! ja suomeksi vielä hyhhyh!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ei mitään oikeutta! kirjoitti:

Jenkkifutareille ehdollista raiskauksesta
Torstai 5.11.2009 klo 08.21 (päivitetty klo 09.08)

Lappeenrannan käräjäoikeus on tuominnut kolme yhdysvaltalaista amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa ehdolliseen vankeuteen.

Kaksi miestä sai tuomion raiskauksesta ja yksi avunannosta rikoksiin. Jokaisen tuomio on vuosi ja kahdeksan kuukautta.

Uhreina oli kaksi nuorta naista. Rikokset tapahtuivat pelaajien asunnossa elokuun alussa. 24-, 25-, ja 27-vuotiaat miehet pelasivat Rajaritarit-joukkueessa Vaahteraliigaa.

Syyttäjä oli vaatinut miehille rangaistusta törkeästä raiskauksesta. Käräjäoikeuden mukaan tekoja ei tehty sellaisella erityisen nöyryyttävällä tavalla, että ne olisivat olleet törkeitä.

Oikeus perusteli ehdollisia tuomioita erityisesti sillä, että miehet olivat pitkähkön ajan eli reilut kaksi kuukautta tutkintavankeudessa.

Tuomitut velvoitettiin korvaamaan kummallekin uhrille 4 500 euroa.

Rajaritarien riveissä on tuomittujen lisäksi yksi yhdysvaltalaispelaaja, jolla ei ole mitään tekemistä tapauksen kanssa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oho ihan jenkkiurheilijan minuuttipalkan verran sakkoa ? Epäinhimillistä! Isopää apuun!
Katsokaapa kuvasta onko raiskarisakilla suojaväriä, mitä?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009110510546693_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu