uskomatonta, nyt vasta 25-vuotiaana tajusin että olen pienestä asti kärsinyt luultavasti paniikkikohtauksista! helpotus on suuri kun tajusin, että asialle on nimikin ja että siihen voi itse yrittää vaikuttaa! eli, olen pienestä asti, n. 5v., saanut "kohtauksia" jotka saattaa kestää jopa tunnin-kaksi pahimmillaan. ne ovat aina tulleet stressitilanteessa, useimmiten liittyen ihmissuhteisiin. pikkutyttönä sain niitä aina lähtiessämme mummoni luota. mummo oli tärkeä ihminen minulle, erittäin... ja välimatka oli pitkä. vanhempana niitä tuli kun exmieheni kävi vieraissa ja sain usein ahdistuskohtauksia kun mietin asiaa, pettämistä oli siis paljon ja muutenkin epävarmuutta suhteessa. lapseni synnyttyä sain myöskin näitä kohtauksia, tähän liittyi kyllä myös synnytyksen jälkeinen masennus. kohtauksia tuli myös erottuani miehestäni (sanotaanko nyt näin, että viimeinen tikki...), tämä oli juuri se tilanne kun vedettiin matto jalkojen alta... nykyisessä suhteessa olen saanut kohtauksia kun kuulin että mies oli valehdellut minulle eräästä melko tärkeästä asiasta. ja taasen, nyt muutin vieraalle paikkakunnalle miehen takia. olen ollut muutenkin tressaantunut muutosta ja suuresta elämänmuutosta ja taaskin olen saanut kohtauksia...
enhän ole varma, että onko nämä paniikkikohtauksia. kerron vähän että minkälaisia ovat ja jos joku kertoisi mielipiteensä ja kokemuksia, niin olisin erittäin kiitollinen :) eli, kohtaus alkaa yllättäen, viimeksi exän vihaisesta soitosta...on ikäänkuin tunne, että olisi pienessä laatikossa, naruilla sidottuna, hämärässä, siis, ahdistaa erittäin voimakkaasti. varmaanki pulssi voi olla korkeampi kuin normaalisti ja verenpaineet katossa! tuntuu, kuin...kuinka sen kuvailisin...kuin jotain peruuttamatonta kamalaa olisi tapahtunut...kuin joku olisi kuollut!? liioittelen asioita mielessäni 500% ja todellisuus on kaukana mittasuhteista! äärimmäisen ahdistunut olo. itku on herkässä. asioille pitäisi juurikin tehdä jotain ja tuntuu kuin sekoaisi kokonaan. tuntuu, että jos ahdistus kestää vielä vähääkin kauempaa, niin ei vain kestä enää. esim. tänään kohtaus kesti n. 2 tuntia... kävin sillä välin kaupassakin, jossa purskahdin itkemään kun mies soitti...tämä ei ole lainkaan tapaistani!!! pääsin kotiin ja menin sänkyyn makaamaan silmän kiinni, uni ei todellakaan tullut, yritin rentoutua ja päässä pyöri (näin jälkeenpäin ajateltuna...) tosi omituisia ajatuksia!!
yhtäkkiä huomasin, että olo meni ohi, tuntui jälleen omalta itseltä, rintaa ei enää painanut, asiat ei ollutkaan läheskään niin huonosti kuin kohtauksen aikana ajattelin. silloin tuli mieleeni ensimmäistä kertaa elämässä, että nämä ovat varmaan jonkinlaisia paniikkikohtauksia, kun rupesin yhdistelemään ja tajusin, että näitä on ollut aina. sen jälkeen tuli helpotuksen kyynel, tajusin, että ensi kerralla kun alkaa ahdistaa, ajattelen, ettei tämä ole pysyvä olotila, niin kohtaus voi mennä ohikin :) puhuin siskoni kanssa, hänellä on myös paniikkikohtauksia joskus..
tarvisin kovasti apua ja tsemppausta ja kuulla muiden kokemuksia! ja erittäin kovasti neuvoja, että mitä te teette paniikkikohtauksen tullessa, millä saatte sen pois?? uskoisin, että kohtaukseni ovat sen takia kestäneet niin kauan, etten ole ikinä tajunnut että ne voisi olla paniikkikohtauksia...
enhän ole varma, että onko nämä paniikkikohtauksia. kerron vähän että minkälaisia ovat ja jos joku kertoisi mielipiteensä ja kokemuksia, niin olisin erittäin kiitollinen :) eli, kohtaus alkaa yllättäen, viimeksi exän vihaisesta soitosta...on ikäänkuin tunne, että olisi pienessä laatikossa, naruilla sidottuna, hämärässä, siis, ahdistaa erittäin voimakkaasti. varmaanki pulssi voi olla korkeampi kuin normaalisti ja verenpaineet katossa! tuntuu, kuin...kuinka sen kuvailisin...kuin jotain peruuttamatonta kamalaa olisi tapahtunut...kuin joku olisi kuollut!? liioittelen asioita mielessäni 500% ja todellisuus on kaukana mittasuhteista! äärimmäisen ahdistunut olo. itku on herkässä. asioille pitäisi juurikin tehdä jotain ja tuntuu kuin sekoaisi kokonaan. tuntuu, että jos ahdistus kestää vielä vähääkin kauempaa, niin ei vain kestä enää. esim. tänään kohtaus kesti n. 2 tuntia... kävin sillä välin kaupassakin, jossa purskahdin itkemään kun mies soitti...tämä ei ole lainkaan tapaistani!!! pääsin kotiin ja menin sänkyyn makaamaan silmän kiinni, uni ei todellakaan tullut, yritin rentoutua ja päässä pyöri (näin jälkeenpäin ajateltuna...) tosi omituisia ajatuksia!!
yhtäkkiä huomasin, että olo meni ohi, tuntui jälleen omalta itseltä, rintaa ei enää painanut, asiat ei ollutkaan läheskään niin huonosti kuin kohtauksen aikana ajattelin. silloin tuli mieleeni ensimmäistä kertaa elämässä, että nämä ovat varmaan jonkinlaisia paniikkikohtauksia, kun rupesin yhdistelemään ja tajusin, että näitä on ollut aina. sen jälkeen tuli helpotuksen kyynel, tajusin, että ensi kerralla kun alkaa ahdistaa, ajattelen, ettei tämä ole pysyvä olotila, niin kohtaus voi mennä ohikin :) puhuin siskoni kanssa, hänellä on myös paniikkikohtauksia joskus..
tarvisin kovasti apua ja tsemppausta ja kuulla muiden kokemuksia! ja erittäin kovasti neuvoja, että mitä te teette paniikkikohtauksen tullessa, millä saatte sen pois?? uskoisin, että kohtaukseni ovat sen takia kestäneet niin kauan, etten ole ikinä tajunnut että ne voisi olla paniikkikohtauksia...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Paras neuvo on pysytellä totaalisesti erossa kofeiinista, joka on aivoille kemiallisesti sama kuin äärimmäinen psyykkinen stressi ja, jonka tiedetään aiheuttavan ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriötä.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00058
http://qmies.blogit.fi/
en juo kahvia, en ole ikinä juonut. enkä käytä juurikaan muitakaan kofeiinipitoisia tuotteita...
Kahvin lisäksi kofeiinia on energiajuomissa, kolajuomissa, mustassa ja vihreässä teessä, kaakaossa ja suklaassa ja monissa muissa tuotteissa. Muutkin asiat voivat aiheuttaa yhdessä perinnöllisten tekijöiden kanssa sellaisten mekanismien käynnistymisen, jotka voivat johtaa paniikkihäiriön kehittymiseen. Itselläni esim. natriumglutamaatti (E-621) aiheutti myös oireilua. Nyt olen tiukalla dieetillä kihdin ja keliakian vuoksi.
Itsensä rauhoittelu, jonkun kanssa puhuminen (jotta saa huomion pois kohtauksesta), kylmän veden juominen, makuuasento, raikas hapekas ilma, viileys ja varjoon auringosta meneminen sekä rauhoittavat lääkkeet ovat minulla lieventäneet kohtausta. Eivät ole vieneet sitä pois mutta lääkkeet ovat tuoneet tunteen, että kohtauksen voi sietää ja siitä selviää hengissä ylitse. Kyselit millaisia tuntemuksia kohtauksen aikana on. Itselläni kohtaukset eivät liity mihinkään ulkoiseen tapahtumaan eikä ihmisten puheisiin tai muistoihin. Ne iskevät kuin salama kirkkaalta taivaalta, ihan missä vaan, kaupassa, jonossa, bussissa, kotona, ravintolassa jne. Tällöin henkeä ahdistaa ja tuntuu ettei saisi happea, sydän lyö pari kertaa peräikkäin ja jättää lyöntejä välistä, monet luulevat paniikkikohtauksen aikana saavansa sydänkohtauksen, kehoon nousee kuumeinen olo kuin salamana, pyörryttää ja huimaa, tuntuu että taju lähtee, jalat puutuvat ja rintaa sekä raakoja pistelee ja vihloo, tuntuu epätodelliselta, ei saa sanoja suuhunsa eikä ymmärrä aina toisten puhetta kun on kummallinen kehosta irtautunut olo. En hallitse kehoani ja usein lysähdän tai menen kyykkyyn tai maltilla kohtauksen aikana koska kävely on hankalaa huimauksen takia. Pakokauhun tunne ja kuolemanpelko valtaa mielen, koska kehon tuntemukset ovat aitoja. Ne kuulemma aiheutuvat adrenaliiniryöpyistä jotka laukeaa paniikkikohtauksen aikana. Kohtaus kestää usein 5-15min mutta joillekin näitä tulee monta kertaa jokaininen päivä, mikä on masentavaa. Ei uskalla liikkua ovesta ulos eikä tehdä oikein mitään, varsinkaan yksin jos kukaan ei ole pitämässä huolta kohtauksen aikana. Paniikkikohtaus voi olla erittäin riivaava ja Sekoamisen pelko pelko latistaa mielen kohtauksien aikana. Pelottaa että järki lähtee. Onneksi kohtauksiin ei voi kuolla. Olen iloinen että pan.h diagnoosi selvisi, koska luulin ennen että kyse on vakavasta sydänsairaudesta tai sydänkohtauksesta.
Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi jopa helpompaa kuolla kuin sietää pahoja paniikkikohtauksia. Kuitenkin kohtauksen aikana on useimmiten aivan järjetön kuoleman ja sekoamisen pelko.
Hei "Paniikkikohtaus"!
Tunnistan tuon ajatuksen, että olisi jopa helpompi kuolla kuin elää läpi kovia paniikkikohtauksia. Yritän silloin levätä, rauhoitella itseäni ja välttää kaikkia ihmisiä.
Minulla oli vuosia sitten paniikkihäiriökausi. Elin silloin aika stressaavia aikoja, mutta kohtaukset alkoivat kuitenkin kovan fyysisen rasituksen jälkeen. Sitten ne olivat poissa vuosia. Sain avun muistaakseni parin viikon rauhoittavien kuurista ja lomasta.
Nyt olen ollut viikkojen poskiontelotulehdus- ym. kierteessä ja painiikkikohtaukset ovat palanneet, taas rasittava lenkin jälkeen tuli eka kohtaus. Elimistö on kai ollut kaikin puolin liian kovilla: taudit, stressi ym. Luulen, että pitäisi nyt ottaa ihan iisisti sekä fyysisesti että sosiaalisella puolella, ihmisiä ei nimittäin jaksa tavata.
Tsemppiä! Yritetään miettiä, että on meitä muitakin, ei tähän kuole, tulee parempia aikoja. Minulla lukeminen vie ajatukset pois omasta kehosta ja auttaa rauhoittumisessa.
Kamalinta on se kun kuitenkin on pakko kyetä tapaamaan ihmisiä tai en tiedä miten sen heille selittäisin että nyt ei pysty tapaamaan. Ei sekään ole pidemmän päälle hyvä ratkaisu että joutuu jatkuvasti turvautumaan rauhoittaviin lääkkeisiin.
Ei rauhoittavat lääkkeet pidemmän päälle ole hyvä ratkaisu, mutta ne voivat auttaa yli kohtauskierteestä. Pidemmän päälle ehkä terapia voisi auttaa ja se, että rauhoittaa elämäänsä heti, kun alkaa käydä ylikierroksilla. Itse olen pistänyt keksityn migreenin piikkiin monet kerrat, kun en ole panikoinniltani pystynyt tapaamaan ihmisiä. Olen menossa perjantaina hakemaan apua lääkäriltä, kun pari viikkoa koko kroppa on ollut hälytystilassa ja pari kunnon kohtaustakin. Jotenkin kuvittelin jo hallitsevani tätä, kun niin monta vuotta meni hyvin, mutta tänä kesänä tuli sitten pahoja riitoja, jotka nostivat taas paniikit elämääni.