kuka numerot järjestää,

Raamatun ensimmäinen lause "Alussa loi Jumala taivaan ja maan." on kirjoitettuna hebreaksi yllä. Siinä on seitsemän sanaa jotka luetaan oikealta vasemmalle. Ivan Panin löysi lauseesta numeerisia ilmiöitä kaikkiaan viisikymmentä erlaista. On laskettu että todennäköisyys sille että yli 15 numeerista ilmiötä olisi sattumalta olemassa tuossa lauseessa on noin yksi yli 33 triljoonasta. Jotkut huippumatemaatikot ovat myöntäneet ettei edes maailman viisain koskaan elänyt ihminen olisi kyennyt kätkemään tuollaista matemaattista kuviota niin yksinkertaiselta näyttävään lauseeseen. Alla vasemmalla ovat hebrealaiset aakkoset ja niiden numeroarvot, oikealla on lueteltu ilmiöistä viisitoista.

1. Siinä on hepreankielisiä sanoja 7
2. Kirjainten lukumäärä on 4x7
3. Kolmessa ensimmäisessä sanassa on kirjaimia 2x7
4. Neljännessä ja viidennessä sanassa on yhteensä kirjaimia 7
5. Kuudennessa ja seitsemännessä sanassa on yhteensä kirjaimia 7
6. Keskimmäisessä sanassa (artikkeli) ja sitä edeltävässä sanassa on yhteensä kirjaimia 7
7. Keskimmäisessä sanassa ja sitä seuraavassa sanassa on kirjaimia 7
8. Kolmessa substantiivissa Jumala, taivas ja maa on yhteensä kirjaimia 2x7
9. Noiden kolmen substantiivin yhteinen numeroarvo on 777 eli 111x7
10. Verbin "loi" numeroarvo on 29x7
11. Lauseen ensimmäisen, kahden keskimmäisen ja viimeisen kirjaimen arvojen summa on 19x7
12. Kaikkien seitsemän sanan ensimmäisten ja viimeisten kirjainten yhteinen numeroarvo on 199x7
13. Ensimmäisen ja viimeisen sanan ensimmäisten ja viimeisten kirjainten yhteinen numeroarvo on 71x7
14. Jäljelle jääneiden viiden sanan ensimmäisten ja viimeisten kirjainten yhteinen numeroarvo on 128x7
15. Ensimmäisen ja viimeisen sanan viimeisten kirjainten numeroarvo on 70x7
279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Numerologiaa harrastaneet taikauskoiset hullut.

Äänestä

sanoihin, lukuihin ym. asioihin eli niistä saa halutessaan pähkäiltyä valtavat määrät erilaisia yhdistelmiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luvut laittaa? kirjoitti:

Raamatun ensimmäinen lause "Alussa loi Jumala taivaan ja maan." on kirjoitettuna hebreaksi yllä. Siinä on seitsemän sanaa jotka luetaan oikealta vasemmalle. Ivan Panin löysi lauseesta numeerisia ilmiöitä kaikkiaan viisikymmentä erlaista. On laskettu että todennäköisyys sille että yli 15 numeerista ilmiötä olisi sattumalta olemassa tuossa lauseessa on noin yksi yli 33 triljoonasta. Jotkut huippumatemaatikot ovat myöntäneet ettei edes maailman viisain koskaan elänyt ihminen olisi kyennyt kätkemään tuollaista matemaattista kuviota niin yksinkertaiselta näyttävään lauseeseen. Alla vasemmalla ovat hebrealaiset aakkoset ja niiden numeroarvot, oikealla on lueteltu ilmiöistä viisitoista.

1. Siinä on hepreankielisiä sanoja 7
2. Kirjainten lukumäärä on 4x7
3. Kolmessa ensimmäisessä sanassa on kirjaimia 2x7
4. Neljännessä ja viidennessä sanassa on yhteensä kirjaimia 7
5. Kuudennessa ja seitsemännessä sanassa on yhteensä kirjaimia 7
6. Keskimmäisessä sanassa (artikkeli) ja sitä edeltävässä sanassa on yhteensä kirjaimia 7
7. Keskimmäisessä sanassa ja sitä seuraavassa sanassa on kirjaimia 7
8. Kolmessa substantiivissa Jumala, taivas ja maa on yhteensä kirjaimia 2x7
9. Noiden kolmen substantiivin yhteinen numeroarvo on 777 eli 111x7
10. Verbin "loi" numeroarvo on 29x7
11. Lauseen ensimmäisen, kahden keskimmäisen ja viimeisen kirjaimen arvojen summa on 19x7
12. Kaikkien seitsemän sanan ensimmäisten ja viimeisten kirjainten yhteinen numeroarvo on 199x7
13. Ensimmäisen ja viimeisen sanan ensimmäisten ja viimeisten kirjainten yhteinen numeroarvo on 71x7
14. Jäljelle jääneiden viiden sanan ensimmäisten ja viimeisten kirjainten yhteinen numeroarvo on 128x7
15. Ensimmäisen ja viimeisen sanan viimeisten kirjainten numeroarvo on 70x7

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu