Klamydian oireita?(naiset, apua)

nainen myös

Kuulin eilen avolta, että hänellä saattaakin olla klamydia entisen tyttöystävänsä jäljiltä. Hänen testejä odotellessa jäin miettimään, onko se jo minullakin. Muutoin on aina kumi käytössä, mutta muutaman kerran on kokeiltu peppuseksiä parin viime kk:n aikana ja tällöin on kumi jätetty pois.
Sivuja olen selaillut ja testeihin menen jos ukolla tauti ilmenee, mutta haluaisin jo nyt tietää oireista naisilla? Jo ennen "uutista" n.kuukausi sitten ihmettelin pari kertaa hiukan runsaampaa ja vetisempää valkovuotoa, joka oli tarkkaan katsottuna aavistuksen kellertävää/vihertävää. Tämä kuitenkin loppui reilussa viikossa. Nyt taas tänään vuoto oli omituisen väristä ja tällä kertaa runsaan lisäksi ihmeen "klönttistä".
Nämä ovat kuitenkin sattuneet aina kuukautisten perään (viimeisestä vajaa viikko), joten en ole asiasta huolestunut. Voivatko nämä kuitenkin olla klamydian oireita?
Mitä muita oireita klamydiassa on? Kyllä, osaan käyttää googlea, mutta haluaisin kuulla diagnosoitujen klamydiatapausten oireista ihan omakohtaisesti, ihan kaikista.

Millainen lääkitys ja kuinka pitkäaikainen teillä on ollut? Onko minunkin iiihanihanihan pakko käydä lääkärissä testeissä yms saadakseni lääkitys, jos oireet ovat selkeät ja ukollakin on se?

8

3840

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhoja

      viestejä, niin ei olisi edes tarvinnut kysellä. Vai etkö ymmärtänyt?

      • nainen myös

        Luin äkkiseltään muisteltuna ensimmäiseltä kymmeneltä sivulta kaikki viestit jotka jollain tapaa viittasivat klamydiaan, ja ymmärrys on kyllä ihan viime arvioinnin mukaan kohdillaan. Onko niin kovin väärin kysyä lisää kokemuksia tietoa kattavasti, monipuolisesti ja yhdessä ketjussa?


      • Kuivat Byrograatit.

        Tuskin tämäkään mikään Byrokratian viisastelupalsta ole? Jos kirjoittaja kerran kysyy Klamydiasta,niin mikset voi sitten pari sanaa puhua siitä?


    • testeihin!

      täysin oireeton, jopa vuosikausia. Antibiootti. Ja kyllä, lääkityksen saamisen edellytys on kyllä että sairaus ensin diagnosoidaan

    • semmoosta

      no olis kyllä luullu jotta avopuolisos olis kertonu pikkaasen ennemmin asiasta! Ennenkö alkasittekaan seksiä harrastamaan. Vaikka kumia oottaki käyttäny!

      • nainen myös

        Niin, avo sai siis itsekin juuri vasta tietää, hakeutui testeihin ja kertoi asiasta heti minullekin. Ei siis ole asioita pimittelevä dorka.

        Tiesinkin jo, että voi olla oireeton pitkään, ja kun tätä tuntuu tapahtuvan todella usein, ihmettelinkin, voiko jo nyt olla oireita... Siis voi tietenkin, mutta kuinka todennäköisestä se olisi. Testeihin mennään..


    • kovat kivut

      Epäilen klamydiaa, en ole vielä saanut testitulosta.
      Olen syönyt paljon karpaloita, valkosipulia ja vihreää teetä, niin vastakivut ovat loppuneet, vaikka vatsakivut olivat todella kovia. Ainakin oireet ovat helpottuneet.

    • nainen 35-v

      Joissain tapauksissa on reseptejä puolisolle kirjoitettu ilman tutkimuksiakin. Ainakin entiselle miehelleni. Minulla klamydia oli ehkä 3 vuotta ennen toteamista. Oireet tulivat niin hiipien, etten todellakaan osannut aavistaa sukupuolitautia! Alavatsakipuilua (lähinnä yhdyntäkipuja ja munasarjakipuja) tuli vähitellen lisääntyen. Lopulta kuukautiskierto lyhentyi, johon hermostuin. Vasta diagnoosin jälkeen tajusin oireiluni.

      Kannattaa mennä tutkimuksiin. Samalla voivat arvioida, kannattaako muitakin testejä tehdä. Klamydia voi tuhota munanjohtimet ja aiheuttaa pysyviä kipuja. Minullakin kipuilu rauhoittui vasta pitkän aikaa antibiootin syömisen jälkeen. Ja tiedoksi jollekin, et saa hoidettua klamydiaa luonnonmukaisilla menetelmillä. Klamydia piiloutuu ovelasti solun sisällä, se vaatii tietyt antibiootit parantuakseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1576
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1413
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1279
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1259
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1189
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      972
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      177
      865
    Aihe