Tälläiseen ateisti uskoo!

lukio-93

Evoluutioteoria ei anna vastausta meidän moraalistamme. Kehitysopin tuomat vahvemman oikeuteen perustuvat näkemykset ovat levittäytyneet kaikkialle. Eläimet asetetaan kehitysjärjestykseen, jonne myös ihminen luetaan. Ihmisrodut lajitellaan arvojärjestykseen. Tämä aiheuttaa taistelua ja riitaa. Näiden takia miljoonia ja miljoonia ihmisiä on kuollut. Harvoin otetaan huomioon sitä, että Neuvostoliitossa ja Natsi Saksassa käytettiin kehitysoppiin perustuvaa arvojärjestys ideologiaa. Kehitysoppiin vedoten voimme myös puolustaa ihmisen käyttöä ihmisravintona(kehitysopin mukaan ihminen on yksi simpanssi laji). Samaan oppiin vedoten voimme myös puolustaa kehitysvammaisten, heikompien, köyhien, sairaiden yms. tappamista. Tällä hetkelläkin suomessa toteutetaan kehitysvammaisten seulontaa. Seulontaa suoritetaan aborttien avulla. Lääkärit painostavat/ ehdottavat abortin tekoa, jos havaitaan, että lapsi on kehitysvammainen. SAIRASTA. Tähän löydetään oikeus kehitysopista. Toinen seikka aborttiin on se, että vaitetään ihmisen käyvän läpi kaikki kehitysvaiheet, ja siten abortti on hyväksyttävä. Kehitysoppiin vedoten voimme myös puolustaa armomurhia. Päivittäin eläimille suoritetaan armomurhia. Tähän vedoten evoluution uskovat ajavat armomurhia ihmisillekkin.

22

379

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Noin lyhyessä viestissä oli 11 valhetta ja/tai olkiukkoa. Liekö ihan palstan ennätys?

    • Vain yksi syykö?

      Nykyään joidenkin lääkärien joka päiväistä työtä on, että valitaan potilaat jotka hoidetaan, koska ei ole resursseja hoitaa kaikkia.

      Kehitysvammaisen hoito voi olla niin raskasta, että vammaisen lapsen saaneet eivät enää tee lisää lapsia, vaikka alunperin oli tarkoitus tehdä suurperhe. Tiedän pari tällaista avioparia.

    • :´D

      OH WOW

      siis...sanokaa minulla että tämä viesti on trollikoukku, sanokaa! :D

    • iskias

      Voitko lähettää minulle tutkimuksesi ja kaiken sen materiaalin mihin apinamainen purkauksesi perustuu?

      Heikompaa naurattaa ja pahasti.

    • Ei ihmeparantunut

      Ikävä totuus, mutta ihminen pääsee terveenä elämässään paljon helpommalla kuin vammaisena. Olen itse vammainen ja pystyn tämän sanomaan ihan omakohtaisella kokemuksella. Kukaan todella terve ei voi haluta ketään kärsimään.

    • Kuk regus susej

      PPP-pulu postasi saman jo Kretinismi ja IDiotismi-palstalle, ei hän sielläkään vastannut mihinkään.

    • "Evoluutioteoria ei anna vastausta meidän moraalistamme. Kehitysopin tuomat vahvemman oikeuteen perustuvat näkemykset ovat levittäytyneet kaikkialle."

      Jalostus ei perustu evoluutioon. Jalostus on ollut olemassa paljon ennen evoluutioteoriaa.

      "Eläimet asetetaan kehitysjärjestykseen, jonne myös ihminen luetaan. Ihmisrodut lajitellaan arvojärjestykseen. "

      Arvojärjestys ei kuulu evoluutioteoriaan.

      "Kehitysoppiin vedoten voimme myös puolustaa ihmisen käyttöä ihmisravintona(kehitysopin mukaan ihminen on yksi simpanssi laji)."

      Väärin. Tuollainen väite ei kuulu evoluutioteoriaan.

      "Samaan oppiin vedoten voimme myös puolustaa kehitysvammaisten, heikompien, köyhien, sairaiden yms. tappamista. "

      Väärin. Evoluutioteoria ei kerro, ketä pitää tappaa ja ketä ei.

      "Toinen seikka aborttiin on se, että vaitetään ihmisen käyvän läpi kaikki kehitysvaiheet, ja siten abortti on hyväksyttävä."

      Väärin. Kannattaa käydä peruskoulu, jotta ymmärtäisit asiat, joista yrität kirjoittaa.

    • Että onko se lukio todella jotenkin tarpeellinen.
      Eipä se näytä olevan kun ei edes kolmen ylimääräisen kouluvuoden avulla saada tyhmästä oppilaasta peruskelpoista kansalaista kasvatettua.
      Mutta älä sure kyllä se elämä sinullekin valkenee kun kasvat aikuiseksi !

    • Jekku Jekku

      Tuo oli juuri semmoista ihmisten lokerointia mihinkä erittäin ahdasmielinene ihminen vain kykenee. :D Aloitus on ilmiselvä trolli.

    • hihhuliheijaa

      Löytyi peruste ateisteja vastaan :)

    • Kössönöm

      "Evoluutioteoria ei anna vastausta meidän moraalistamme."

      - Totta

      "Kehitysopin tuomat vahvemman oikeuteen perustuvat näkemykset ovat levittäytyneet kaikkialle."

      - Ei ole kyse mistään vahvemman oikeudesta. Evoluutioteoriassa ei puhuta oikeuksista yhtään mitään.

      "Eläimet asetetaan kehitysjärjestykseen, jonne myös ihminen luetaan. Ihmisrodut lajitellaan arvojärjestykseen. Tämä aiheuttaa taistelua ja riitaa. Näiden takia miljoonia ja miljoonia ihmisiä on kuollut."

      - Ei liity evoluutioon.

      "Harvoin otetaan huomioon sitä, että Neuvostoliitossa ja Natsi Saksassa käytettiin kehitysoppiin perustuvaa arvojärjestys ideologiaa."

      - Politiikkaa.

      "Kehitysoppiin vedoten voimme myös puolustaa ihmisen käyttöä ihmisravintona(kehitysopin mukaan ihminen on yksi simpanssi laji)."

      - Emme voi.

      "Samaan oppiin vedoten voimme myös puolustaa kehitysvammaisten, heikompien, köyhien, sairaiden yms. tappamista. Tällä hetkelläkin suomessa toteutetaan kehitysvammaisten seulontaa. Seulontaa suoritetaan aborttien avulla. Lääkärit painostavat/ ehdottavat abortin tekoa, jos havaitaan, että lapsi on kehitysvammainen. SAIRASTA. Tähän löydetään oikeus kehitysopista."

      - Evoluutiosta ei voi johtaa mitään tuollaista.

      "Toinen seikka aborttiin on se, että vaitetään ihmisen käyvän läpi kaikki kehitysvaiheet, ja siten abortti on hyväksyttävä. Kehitysoppiin vedoten voimme myös puolustaa armomurhia. Päivittäin eläimille suoritetaan armomurhia. Tähän vedoten evoluution uskovat ajavat armomurhia ihmisillekkin."

      - Mikä oli pointtisi aborttiin? Ei valjennut.
      On totta, että eläimiä tapetaan nimenomaan siksi, etteivät ne sairaina turhaan kärsisi. Joissain tapauksissa katsotaan, että eläinrääkkäyksen kriteerit täyttyvät, jos sairasta eläintä ei tapeta. Eutanasia pitäisi olla sallittu ihmisillekin. Vai haluaisitko sinä kitua kuoliaaksi, vailla toivoa paranemisesta?

    • Nonpararell

      Tekee väitteitä asioista mitä on itse keksinyt.

      • Jeesus savess

        Lukekaa Pälikön tekstejä niin tiedätte enemmän! http://www.kp-art.fi/taustaa/
        Jumala on todella olemassa! Jeesuksen nimessä ja veressä sinunkin syntisi on anteeksiannetut!


      • -
        Jeesus savess kirjoitti:

        Lukekaa Pälikön tekstejä niin tiedätte enemmän! http://www.kp-art.fi/taustaa/
        Jumala on todella olemassa! Jeesuksen nimessä ja veressä sinunkin syntisi on anteeksiannetut!

        Bargum, Katja & Kokko, Hanna: Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä. Helsinki: WSOY, 2008.
        ISBN 978-951-0-34020-2.


      • ..,.,.,
        Jeesus savess kirjoitti:

        Lukekaa Pälikön tekstejä niin tiedätte enemmän! http://www.kp-art.fi/taustaa/
        Jumala on todella olemassa! Jeesuksen nimessä ja veressä sinunkin syntisi on anteeksiannetut!

        "Jumala on todella olemassa! Jeesuksen nimessä ja veressä sinunkin syntisi on anteeksiannetut!"

        Jos evoluutioteoria ei ole totta, niin (Kristittyjen)Jumala on totta? Miten ihmeesessä tohon muka päästään?

        En odota tietenkään hyvää vastausta uskovilta (tällä ei ole täysjärkisiä uskovia), enintään uhkailua tai argumentointivirheitä.


      • ei mitään
        Jeesus savess kirjoitti:

        Lukekaa Pälikön tekstejä niin tiedätte enemmän! http://www.kp-art.fi/taustaa/
        Jumala on todella olemassa! Jeesuksen nimessä ja veressä sinunkin syntisi on anteeksiannetut!

        Tuo kyseinen Pällikkö on koulutukseltaan taidemaalari, jolla ei ole mitään koulutusta
        tai tietämystä noista asioista, joista hän pseudotieteellistä potaskaansa maalailee
        lavealla penssellillä ja turhista yksityiskohdista piittaamatta.

        Uskoako arvostettujen tiedemiesten sadan vuoden tutkimuksia, vai taikauskoisen
        taidemaalarin typeriä sepustuksia, jotka perustuvat lammaspaimenten satuihin?
        Kas siinäpä vaikea kysymys - tai ei sittenkään vaikea.


    • Työmies.

      Jonkinlainen suljettu osasto kun näyttäis ne tyhmimmät yleensä sellaisesta tulevan.
      Ne kai seurustelee noiden itseään akateemikoiksi kutsuvien kanssa.

      Onneksi ei kuulu kumpaankaan ryhmään niin ei ole pakko hankkia mielikuvitus kavereita.

    • Huh huh

      "Evoluutioteoria ei anna vastausta meidän moraalistamme."

      Ei niin, miten se voisi.

      " Kehitysopin tuomat vahvemman oikeuteen perustuvat näkemykset ovat levittäytyneet kaikkialle."

      Mitään vahvemman oikeutta ei ole, vaan "sopivimman oikeus".

      " Eläimet asetetaan kehitysjärjestykseen, jonne myös ihminen luetaan."

      Jos kehitysjärjestyksellä tarkoitat, yksisoluisesta vaikka ihmiseen niin kyllä.

      "Ihmisrodut lajitellaan arvojärjestykseen."

      Ihmisrotuja ei ole olemassa, enään.

      "Tämä aiheuttaa taistelua ja riitaa."

      Ihmisrotuja ei ole, mutta kuitenkin tota on valitettavasti tapahtunut.

      " Näiden takia miljoonia ja miljoonia ihmisiä on kuollut."

      Valitettavasti.

      "Harvoin otetaan huomioon sitä, että Neuvostoliitossa ja Natsi Saksassa käytettiin kehitysoppiin perustuvaa arvojärjestys ideologiaa."

      Ei. Noissa maissa käytetty ideologia oli ihan muusta syystä vallalla.

      " Kehitysoppiin vedoten voimme myös puolustaa ihmisen käyttöä ihmisravintona(kehitysopin mukaan ihminen on yksi simpanssi laji)."

      Mikä on ihmistä ylempänä ravintoketjussa. Mikä eläin saalistaa ihmistä?

      "Samaan oppiin vedoten voimme myös puolustaa kehitysvammaisten, heikompien, köyhien, sairaiden yms. tappamista."

      Ei voida.

      "Tällä hetkelläkin suomessa toteutetaan kehitysvammaisten seulontaa. Seulontaa suoritetaan aborttien avulla. Lääkärit painostavat/ ehdottavat abortin tekoa, jos havaitaan, että lapsi on kehitysvammainen. SAIRASTA. Tähän löydetään oikeus kehitysopista."

      Typerä syy tehdä abortti, mutta abortin oikeutus ei tule kehitysopista.

      "Päivittäin eläimille suoritetaan armomurhia. Tähän vedoten evoluution uskovat ajavat armomurhia ihmisillekkin."

      Ihminen ei ole samalla tasolla kuin muut eläimet.

    • anti-teisti

      "Evoluutioteoria ei anna vastausta meidän moraalistamme."
      sen antaa uskonto, jonka mukaan kaikki eläimet on luotu ihmistä varten. eläimet eivät pääse taivaaseen, ne ovat vain kulutustavaraa. ihmiset ovat eläimien yläpuolella ja pääsevät taivaaseen.

      "Ihmisrodut lajitellaan arvojärjestykseen"
      rotujen perusteella tapahtuva järjestäminen on syrjintää ja sitä ei sallita, eikä tule sallia.

      ei taida meidän lukiolaisten tiedot olla hyvällä pohjalla???

    • T

      "Evoluutioteoria ei anna vastausta meidän moraalistamme."

      Ihmislauman pariutumiskilpailussa hyvän moraalin omaavat henkilöt pärjäävät keskimäärin paremmin moraalittomiin yksilöihin verrattuna. Kanssaihmisten hyvä kohtelu kannattaa. Tämä muistetaan ja siitä on apua erityisesti oman elämän vaikeissa tilanteissa. Kaikkein moraalittomimmmat yksilöt päätyvät vankiloihin ja menettävät tässä useita pariutumistilaisuuksia. Näin valintapaine suosii hyvää moraalia.

      Moraalissa itsessään ei ole mitään uskonnollista, hyvää, tai pahaa. Se vain on. Samaa ilmiötä on havaittu muidenkin laumaeläinten keskuudessa.

    • chris_hitchens

      Siinäpä olikin melkoinen pläjäys skeidaa. Miten tuollaiseen tilaan saakaan ujutettua noin hirmuisen määrän väärinymmärryksiä, valheita ja kieroilua. Näillä kressukoilla on varmaan jotain kursseja tuollaiseen :)

      • ...

        Varmaan joku ylipainonen ja aivovammainen työtön.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3315
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3127
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2508
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      2435
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1933
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1830
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1435
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1169
    Aihe