Kieltäisitkö kaularistit?

Outoa on tämän ihmiskunnann henkinen ja hengellinen tila, kun esim. miettii ateismia edustavan suomalaisnaisen vaatimusta, että Italian pitäisi kieltää julkisista tiloista krusifiksit, vaikka ne ovat jo kahden tuhannen vuoden ajan kertoneet ihmiskunnalle Jumalan meille tarjoamasta sovituksesta.

Onko tämän naisen toiveissa myös kieltää vaikkapa kaularistit, vaikka niitä pitävät uskovien ihmisten lisäksi jopa ulkomaiset huippu-urheilijat, valmistautuessaan kilpailusuorituksiinsa?

Mitä sinä asiasta ajattelet?

Entä hyväksytkö sen, että Suomessa pidettävissä hevimusiikin konserteissa fyysisesti (ja ehkä älyllisestikin?) keskenkasvuisten kuuntelijoiden joukko nostaa musiikin tahdissa kätensä palvonta-asentoon, muodostaen samalla sormillaan nyrkistään paholaisen tunnuksen?

Onko se jotenkin helpommin sallittavaa kuin ristin esilläpitäminen?

Meille, jotka uskomme Taivaallisen Isämme olemassaoloon, sanoma rististä sisältää toivon ja rakkauden sanoman, mutta laveaa kohtalontietään kulkeville se taitaa edelleen olla vain sanoma hullutuksesta.

Aikojen lopulla kaikille kyllä sitten selviää, kummat olivatkaan oikeassa.
124818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 124

Vanhimmat

Saathan sinä roikottaa tuota kidutusvälinettäsi missä lystäät. Mitä mieltä olet jos laittaisin taloni katolle vaikkapa hirsipuun missä roikkuu vaikkapa Saddam Hussein? Tai sähkötuolin jossa kärventyvät Rosenbergin pariskunta? Siitä että he ovat olleet olemassa on ainakin todisteita.

Aikojen loppu ;-D Tulee se muutaman miljardin vuoden päästä viimeistään mutta tuskin taivaaseen tempaamisella.

Vai että "kärsi nyt ja sitten ssat iloita taivaassa"! Tuolla on köyhää kansaa kyykytetty vuosituhannet.

Uskottava sanoma: "anna minulle nyt kaikki omaisuutesi ja rahasi niin sitten kun kuolet saat ne moninkertaisena takaisin."

Hyvin sopii muuten juutalaisuus ja kristinusko yhteen. Juutalaisillehan jumala on luvannut kaikki maailman rikkaudet jo tässä maailmassa, kristityille vasta seuraavassa - ei tule riitaa. Hyvin ajateltua toimintaa jumalalta.

Ja totisesti minä sanon teille: tuo risti on todellakin sanoma kaikkien aikojen hullutuksesta, siinä olet kerrankin oikeassa!

Äänestä
  • Kyllä sinä saat meidän Jumalaan uskovien puolesta roikottaa parvekkeellasi hirsipuuta tai sähkötuolia, jos luulet niiden tuovan elämääsi toivoa ja rakkautta.

    Mitä, jos me uskovat olemme kuitenkin iankaikkisuudessa sinua rikkaampia?

    Ethän vain haluaisi silloin olla meidän jokossamme?

    Äänestä

  • Olet näköjään vajoamassa munchausenin sadun maailmaan. Palaa nykyaikaan! Jos haluat Suomessa elää, täältä et KOSKAAN pääse irti kristinuskosta, joten se on sinulle pelastukseksi!

    http://www.hs.fi/kulttuuri/tanssi/artikkeli/Profeetallinen poikapassio/HS20050321SI1KU03ux7

    Äänestä

  • Srk:n jäsen kirjoitti:

    Kyllä sinä saat meidän Jumalaan uskovien puolesta roikottaa parvekkeellasi hirsipuuta tai sähkötuolia, jos luulet niiden tuovan elämääsi toivoa ja rakkautta.

    Mitä, jos me uskovat olemme kuitenkin iankaikkisuudessa sinua rikkaampia?

    Ethän vain haluaisi silloin olla meidän jokossamme?

    ...iänkaikkisuuteen. Kuolen mielummin kuin vietän ikuisuuden jossain taivaan "iloissa". EVVK. Mietipäs itse millaista olisi iankaikkinen riemu. Kamalaa. En nytkään juhli enkä ryyppää. Miksi odottaisin pääseväni johonkin sellaiseen ja vielä ikuisuudeksi???

    Äänestä

..että Jumalan Pojan tie vei ristille?

Katso vaan, katso vaan:

Herra taivaan ja maan

Sinun edestäs kärsi

ja käy kuolemaan!"

Risti on meille Jumalan lunastamille voiton ja iankaikkisen elämän merkki!

Äänestä
  • sanookaan?

    1. Kor. 1:18

    "Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."

    Olen mieluummin Jumalan voiman puolella, kun ei tiedä koska
    1.) kuolema korjaa

    http://www.youtube.com/watch?v=QjFpdetXVVk&feature=related
    http://www.youtube.com/watch?v=9O0KCfLqMZo&feature=related

    2.) Jeesus saapuu noutamaan omansa ja ovet suljetaan.

    Matt. 25:6-12

    "6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'
    7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
    8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.
    9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'
    10 Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja NE, JOTKA OLIVAT VALMIINT, MENIVÄT hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
    11 Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'
    12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: MINÄ EN TUNNE TEITÄ'."

    http://www.youtube.com/watch?v=XpK6hxZ_XCI&feature=related

    Ei parannus ja usko Jeesukseen ole mikään mahdoton asia, yksi rukous ja saat voiman uuteen elämään, kokemusta on, onhan jokaisella ollut rohkeutta tehdä syntiäkin, mikä ettei parannustakin.

    http://www.youtube.com/watch?v=MW07TV5JfMc&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=2LjvunShfwY&feature=related

    Äänestä

  • pehmopappa kirjoitti:

    sanookaan?

    Jumalan siunausta sinulle ystävä!
    En haluaisi kenenkään joutuvan kärsimään, en haluaisi kenenkään jäävän porttien ulkopuolelle, mutta pelkään että itsekin jään ulos jos en pysty pitämään Jumalan käskyjä.
    Mutta minä rukoilen ja taas teen syntiä ja taas rukoilen ja anelen, usko ei millään meinaa riittää ja välillä se pursuaa yli.
    Toivon että olen valmis kun aika on ja toivon että jokainen joka lukee tämän saa kosketuksen Pyhästä Hengestä.

    1.Mooseksen Kirja

    3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"

    Äänestä

  • pehmiksen ystävä kirjoitti:

    "evankeliumin ytimen käsittäminen"

    http://datauni.pp.fi/public_html/mauriviksten/MViksten_Galatalaiskirje_28.mp3

    Jospa löytäisit Jumalan armon, et olisi enää lain alaisessa tilassa ja sitten/tai ainakin pääsisit elämään siitä.

    http://www.youtube.com/watch?v=-nzJ_vq-RrU&feature=related

    Kiitos ystäyydestäsi.

    Äänestä

se ateisti-akka meinaa ristit kieltää? Minkä takia siis?

Äänestä
  • Jos Jumala on ateisteille yhdentekevä, pitääkö silloin riidellä edes jostain ristinmerkeistä?

    Taitaa naisella sitenkin olla sydämessään tyhjä olo.

    Äänestä

  • Ajatteleva uskoo Jumalaa kirjoitti:

    Jos Jumala on ateisteille yhdentekevä, pitääkö silloin riidellä edes jostain ristinmerkeistä?

    Taitaa naisella sitenkin olla sydämessään tyhjä olo.

    Ateismi on uskonto ja ääriateistit yrittävät tuhota muut uskonnot hinnalla millä hyvänsä.
    Ateismi on uskonto koska senkään kannattajilla ei voi olla Jumalasta mitään varmuutta, se joko on tai ei ole.

    Äänestä

  • Deisti kirjoitti:

    Ateismi on uskonto ja ääriateistit yrittävät tuhota muut uskonnot hinnalla millä hyvänsä.
    Ateismi on uskonto koska senkään kannattajilla ei voi olla Jumalasta mitään varmuutta, se joko on tai ei ole.

    uskonnoille ominaispiirre.

    Äänestä

  • Deisti kirjoitti:

    Ateismi on uskonto ja ääriateistit yrittävät tuhota muut uskonnot hinnalla millä hyvänsä.
    Ateismi on uskonto koska senkään kannattajilla ei voi olla Jumalasta mitään varmuutta, se joko on tai ei ole.

    Ateismi ei ole uskonto..tai voi se olla siinä mielessä missä koripallojen keräämättömyys olisi harrastus. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi polttaa kirkkoja ja raiskata nunnia. Se että ei usko jumalaan ei tarkoita sitä, että sitä vastustaa.

    Äänestä

  • rtjbc kirjoitti:

    että pitää krusifikseja yhdentekevinä ei tarkoita niiden kieltämistä-uskonvapauden varjolla...

    Äänestä

  • Deisti kirjoitti:

    Ateismi on uskonto ja ääriateistit yrittävät tuhota muut uskonnot hinnalla millä hyvänsä.
    Ateismi on uskonto koska senkään kannattajilla ei voi olla Jumalasta mitään varmuutta, se joko on tai ei ole.

    Eipä siinä, mutta sitten pitää kieltää kaikkien uskontojen kaikki ulkoiset merkit. Viittaan lähinnä islamiin. Näkyy ja kuuluu vahvemmin kuin jotkut kaulalla killuvat korut.

    Äänestä

ja sanoo, että on vain yksi jota sinun pitää kumartavan. Siispä en hyväksy mitään ihmisten tekemiä epäjumalia.

Äänestä
  • Eikös tämä uskovaisten "jumala" ole myös ihmisten tekemä?

    Äänestä

  • Vehja kirjoitti:

    Eikös tämä uskovaisten "jumala" ole myös ihmisten tekemä?

    vaan jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen.

    Äänestä

  • mukaan, kirjoitti:

    vaan jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen.

    Siis hetkinen... raamattu on kirjoitettu ihmisten toimesta. Niinpä ne höpinät on keksinyt ihminen.

    Äänestä

  • Vehja kirjoitti:

    Siis hetkinen... raamattu on kirjoitettu ihmisten toimesta. Niinpä ne höpinät on keksinyt ihminen.

    mitään syytä pitää ristejä uskonnollisena sympoolina, silloin ne voi poistaa väkivaltaisuuden kuvana.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    mitään syytä pitää ristejä uskonnollisena sympoolina, silloin ne voi poistaa väkivaltaisuuden kuvana.

    niin eikö siinnä ole jo tarpeeks syytä antaa ristien olla näkyvillä?
    En käsitä ateistien logiikkaa, niiden pitää tehdä kaikki normaaleille ihmisille mahdollisimman vaikeaks ja kurjaks.

    Äänestä

  • Deisti kirjoitti:

    niin eikö siinnä ole jo tarpeeks syytä antaa ristien olla näkyvillä?
    En käsitä ateistien logiikkaa, niiden pitää tehdä kaikki normaaleille ihmisille mahdollisimman vaikeaks ja kurjaks.

    patsas ole tenaville järkyttävä ja ahdistava kokemus päivittäin?

    Äänestä

  • tapettu miehen kirjoitti:

    patsas ole tenaville järkyttävä ja ahdistava kokemus päivittäin?

    Mutta en kai sitten ollut samanlainen kuin nykyajan pullamössöt.

    Äänestä

  • tapettu miehen kirjoitti:

    patsas ole tenaville järkyttävä ja ahdistava kokemus päivittäin?

    siis Jeesukseen uskovat tietävät myös Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen merkityksen. Ja näitä lapsukaisia on myös tosi paljon, jo pelkästään Suomessa, kuten seuraava Jippii-kuoron video osoittaa:

    http://www.youtube.com/watch?v=5GCwTHMu_K0&feature=related

    Äänestä

  • Usko iankaikkiseen Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen on ratkaisevaa, joten kaularistin pitäminen ei tee kenestäkään epäjumalan palvojaa.

    Äänestä

  • Vehja kirjoitti:

    Siis hetkinen... raamattu on kirjoitettu ihmisten toimesta. Niinpä ne höpinät on keksinyt ihminen.

    Siltä osin kuin ihminen poikkeaa muista eläimistä, on se kuva tai idea luojasta joka voi omaehtoisesti muokata elämäänsä ja olosuhteitaan. Raamattu on oikeassa määritellessään näin eli ei mitään höpinää. Ateistille se on tietysti sattumoisin kehittynyt poikkeuksellinen ominaisuus.

    Äänestä

Oma maa, oma kulttuuri. En ole muistanutkaan pitää ristikaulakorua rippikouluni jälkeen. Sinä sait minut kaivamaan sen uudelleen esiin lipaston laatikosta. Kiitos!

Äänestä
  • syntiä.

    Äänestä

  • tietoisesti kirjoitti:

    syntiä.

    Oma maa. Oma kulttuuri. Jos ei kelpaa, tullista löytyy ulko-ovi.

    Äänestä

  • vaikene! kirjoitti:

    Oma maa. Oma kulttuuri. Jos ei kelpaa, tullista löytyy ulko-ovi.

    Kyllähän meidän kulttuuriin mahtuu monenlaista uskomusta. Jotkut palvoo jopa ukkoylijumalaa.

    Äänestä

  • vaikene! kirjoitti:

    Oma maa. Oma kulttuuri. Jos ei kelpaa, tullista löytyy ulko-ovi.

    Suomalainen jo pelkän sukuselvityksen mukaan, joka ulottuu vähintään 1700 luvulle, ja sukupuuhun kuuluu yksi Suomen 1900 alkupuolen Presidenteistä.

    Äänestä

  • Menettelisin kuten USA.ssa. Uskontoja ei opeteta yleisissä kouluissa. Uskontojen opettaminen ei kuulu valtion velvollisuuksiin, siellä se on tajuttu. Opettakoon jokainen lapsilleen mitä uskontoa tahansa, kunhan se ei riko lakia tai hyviä tapoja.

    Euroopassa on uskonto saanut liian suuren vallan. Suomessakin on kirkko ja valtio erotettava toisistaan. Mitä pikemmin sen parempi.

    Äänestä

  • edes uskonnollisia kirjoitti:

    Menettelisin kuten USA.ssa. Uskontoja ei opeteta yleisissä kouluissa. Uskontojen opettaminen ei kuulu valtion velvollisuuksiin, siellä se on tajuttu. Opettakoon jokainen lapsilleen mitä uskontoa tahansa, kunhan se ei riko lakia tai hyviä tapoja.

    Euroopassa on uskonto saanut liian suuren vallan. Suomessakin on kirkko ja valtio erotettava toisistaan. Mitä pikemmin sen parempi.

    samaa mieltä.

    Äänestä

  • Vehja kirjoitti:

    Kyllähän meidän kulttuuriin mahtuu monenlaista uskomusta. Jotkut palvoo jopa ukkoylijumalaa.

    pitkävetoon!!! ;-))

    Äänestä

Kyllä taas nähtiin miten EU riistää uskonvapautta, mitähän seuraavaksi?

Äänestä

Ateistit voisivat tehdä oman symbolin ja levitellä sitä ympäriinsä.
Ovatko kateellisia kun niillä ei ole omaa symblolia (vai onko?) ainakaan niin tunnettua kun krusifiksi.

Ei tällainen tee kehenkään vaikutusta heidän näkökantojensa puoleen, enempi ottaa päähän näitten suvaitsemattomuus.

Ateistien symboli voi olla vaikka sarana, sellanen ruosteesta nariseva.

Äänestä
  • Ateistien suvaitsevaisuus verrattuna uskovaisiin...Emme tarvitse mitään symboleja, mitä kumarrella. Meille riittää yleinen moraali, ymmärrys siitä mikä on oikein ja mikä väärin.

    Äänestä

  • Vehja kirjoitti:

    Ateistien suvaitsevaisuus verrattuna uskovaisiin...Emme tarvitse mitään symboleja, mitä kumarrella. Meille riittää yleinen moraali, ymmärrys siitä mikä on oikein ja mikä väärin.

    On olematon...

    Onko oikein vittuilla noin suurelle ihmismassalle kun ette voi olla mitenkään varmoja onko sitä Jumalaa vai eikö? Jos he olisivat yhtä agressiivisia kuin te niin olisitte aikoja sitten olleet kylmänä.

    Äänestä

  • Voi teitä... kirjoitti:

    On olematon...

    Onko oikein vittuilla noin suurelle ihmismassalle kun ette voi olla mitenkään varmoja onko sitä Jumalaa vai eikö? Jos he olisivat yhtä agressiivisia kuin te niin olisitte aikoja sitten olleet kylmänä.

    Eihän tämä ole agressiivista.

    Äänestä

  • Vehja kirjoitti:

    Eihän tämä ole agressiivista.

    En puhukkaan nyt yksilöistä vaan massoista.

    Äänestä

  • Olisi FALLOS !

    Äänestä

  • Onhan se hyvä, että joku saa avun "ylhäältä".

    Äänestä

pojastasi tulisi kouluampujaa.

Äänestä

Ennen valtiovalta edusti selkeästi Jumalaa ja tiedettiin mikä on oikeaa ja mikä väärää, mutta nyt kaikki on sekaisin, pahuutta saa mainostaa. TV:ssäkin kirotaan lasten kuullen, mutta jos joku kertoo asian todellisen merkityksen niin puoli Suomea sekoaa, vaikka jokainen voisi Raamatusta todeta Jeesuksen sanomana samat sanat? Suomi on pakanamaa.

kiroilua voisi jättää pois, mutta on suorastaan järkyttävää, että jopa TV:ssä ja radiossakin kiroillaan.

Kuinka sivistymätöntä voikaan nuo kovilla palkoilla olevat toimittajat ja ohjelmapäälliköt, että sallivat kaiken pahan ja ala-arvoiset ohjelmat? Niistä pitäisi vielä maksaa?

Sitten kansa, jopa miehet kiroavat ja aivan varmasti on peräpukamat kasvaneet jo kukkuun!

Milloin TV:stä voisi tulla jotakin sivistävää? Tai mitä hyötyä siitä olisi, jos seuraavassa ohjelmassa kuitenkin tehtäisiin juuri päinvastoin? Yksinkertaisesti on liikaa homoja joka paikassa. Miksi ihmeessä koko TV:n tarjontakin on yhtä homoilua ja lesboilua nykyään, jopa koulussa opetetaan, että se on yksi hyväksyttävä seksuaalinen muoto!? Mitä pimeyttä. Mutta sitten jos, joku kertoo, että helvetti on olemassa, niin puoli-suomea sekoaa välittömästi, mutta ihmiset saavat hokea sitä ihan vapaasti eikä yksikään äiti ota yhteyttä mihinkään! ristiriitaista ja outoa, vain Suomessa voi asiat olla näin sekaisin. Sitä rangaistaan, joka kertoo asiat oikein, niin kuin Jeesus itse on sanonut. Kaiken lisäksi Suomi komeilee tilastoissa kristittynä maana? Mitä ihmeen kristillisyyttä sellainen on, että kaikki Raamatun totuudet kielletään ja niistä ei saisi edes lapsille kertoa? Suomi on näköjään vajonnut N:liiton tasolle suhteessa Raamattuun.

Mark. 16:15-16

"15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009103110517636_uu.shtml

Naurettavat suomalaiset vanhemmat ja rehtorit! Mutta lapsille saa Suomessa opettaa vieraita pakanauskontoja ja niiden valheita, vieläpä verorahoilla! Ilmeisesti ei ole vielä tarpeeksi valtionvelkaa

Muualla maailmalla sentään saa sanoa Raamatun asiat niin kuin ne on kirjoitettu:

http://video.google.com/videoplay?docid=8781126238313350912#

Pahuuden aikaa, saastainen saastuu, mutta pyhä pyhittyy ja se ilo ja valo näkyy.

http://www.youtube.com/watch?v=yrgnslN8540&NR=1

http://www.youtube.com/watch?v=iuqE49saC-I&feature=related

Äänestä
  • Eiköhän tämä teksti selitä aika paljon?

    Äänestä

Kylla, "Suomalainen, virkailija" Sai, Italian, perheetkin, tuohtumaan, vaatimuksestaan. Ja, Jumalauta! Kun, Italian, Paaministerikin, hyvaksyi, Valtion, Kandinaatin, lausunnon. Jossa, suorastaan, huudettiin, mikrofooniin, etta, "Kuole, pois, tollanen, nainen" Niin, kyllahan, siina, oltiin, taasen, "Suomen, asialla" Silla, Krusifiksin, poistamisella, lasten, luokka,huoneista, ja, muualtakin, Italiasta. Joop. Niin, mika, onkaan, sen, "Kiellon, merkitys" Kuin, "Poistaa, se, muistuttamasta, ihmiselon, tarkeimmasta, asiasta"

Niin, kerronhan, hieman, sen, symbolin, merkityksesta. "Siina, on vaakasuora, linja, kuvaamassa, ihmista. Joka, loytaa, itsestaa, keskuksensa, suhteessa, pystysuoraan, linjaan" Joka, on "Kaikkivaltias, itsessaan" (Self) eli, "Itse"

Ollaanko, yllattyneita, etta, "Maailmamme, korkein, filosofia" on, ehdottomasti, "Yhta, Kristinuskon, kanssa" Ja, silloin, keskustellaan, "Dharman" Lain, kautta. Eli, "Kaikkivaltias, kaikessa" Vaikuttamassa, Lain, kautta, ihmiskunnassa. Ja, sen, "Keskikohdan" loytyminen, "Ihmisesta" Tapahtuu, "Oikeassa, suhteessa, pystys, pylvaaseen" Niin, silloin, ihminen, on "Vapahtajan, pelastama" Eli, "Pelastunut" Itsessaan,"Self"

Ja, kylla, sen, pitaa, nakya, koulujenkin, luokkahuoneissa. Mutta, ei, sen, saa, aiheuttaa, "Negatiivisia, tunteita, luonteessaan" Silla, silloin, ihminen, on "Viha, mielisyyden, vallassa" (Antikristuksen) puolella. Ja, elaa, usein, vastoin, "Kaikkivaltiaan, Lakia" Joka, vaatii, ihmiselta, "Hengellista, kehitysta" Ja, "Risti" on kaunis, symboli. Joka, kertoo, tarinaa, "Vapahtajasta" Joka, esiintyy, "Uhrina, ihmiskunnassa" Salut.

Vaan, mika, onkaan, "Suomalaisen, naisen, suhde, Universaaliin, Hengenlakiin" Niin, vaitan, etta, han, on "Ulkona, kuin, lumiukko" Joka, ei, kauaa, jaksa, seista, "Uuden, Ajan, vaatimusten" edessa. Silla, "Maailma, muuttuu, ohjelmassaan, "Hengellisemmaksi, ja kehittyneemmaksi" Olemmehan, "Spirituaalisia" olentoja, "Tahtien, luovissa, tarhoissa" Ja, tuollainen, asenne, ilmoittaa, etta, "Te, elatte, harhoissa" Salut.

Äänestä

risti on meille uskoville se lähtökohta. Kun ihminen tulee uskoon, hän polvistuu Jeesuksen ristin juurelle pyytämään syntejään anteeksi. Vaikkei sitä ristiä näy, sen tietää olevan. Tästä rististä tulee uskolle valtava voima, valtava ilo: Jeesus on minun syntini sovittanut ja antanut minulle kaikki anteeksi. Myös jokaiselle palstalaiselle on tämä Jeesuksen sovitustyö tarkoitettu, ota siis lahja Jeesukselta vastaan!

http://www.youtube.com/watch?v=QR0LiRiz4l4&feature=related

Äänestä
  • Voima tulee ristin sanomasta ja Jumalan taivaasta, ei suinkaan mistään esineestä.

    1. Kor. 1:18

    "Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."

    http://www.youtube.com/watch?v=MW07TV5JfMc&feature=related

    Roomalaiskatolisille krusifiksia, jossa Jeesus kuvataan vielä ristiinnaulittuna ristillä on taikakalu jota suorastaan palvotaan, ja siksi siitä on tullut epäraamatullinen sama asia koskee ikoneita. Henkilökohtaisesti en ota kotiini yhtään ikonia eikä krusifiksia, mutta hyväksyn "tyhjän" ristin voiton merkkinä itselläni tai muilla. Tiedän, että näillä alueilla on paljon tietämättömyyttä Suomessa, koska piispat ja papit ovat tuoneet tarkoituksella viime vuosina katolisia harhoja ev.lut-kirkkoomme. (messut, ristinsaattueet, kynttilä- ja kuolleiden puolesta rukoukset, sauvat, päähineet, ikonit, Marian patsaat...)

    Äänestä

..kieltäisi, sehän on jokaisen omaa henkilökohtaista aluetta ja niin poispäin ...
luokkahuone on eri

Äänestä

että älä tee jumalankuvia? Vai päteekö asia krusifiksiin, en ole siitä niinkään varma.

Äänestä
  • se jatkuu... kumartaaksesi tai/ja palvellaksesi sitä.

    Sellaiset merkit ja asiat, kuvat ovat ok. mitä kumarreta eli ei palvota Jumalana.

    Kuvat ja patsaat, esineet, mitä palvotaan on todellisuudessa epäjumalanpalvontaa ja niiden tekeminen on kielletty.

    2. Moos. 20:4-5

    "Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. ÄLÄ KUMARRA NIITÄ ÄLÄKÄ PALVELE NIITÄ. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen,"

    Tämä käsky puuttuu ev.lut. katkismuksista, mutta kymmenen on saatu silti aikaan, jakamalla viimeinen kahteen osaan, ehkä siksi olemme helposti vietävissä takaisin Rooman Paavin harhaoppeihin.

    Äänestä

tuomittavia. Se niissä on kätevää, että niistä tunnistaa murhakiihkoisen mielisairaan.

Äänestä

alkeellisen ihmisen kidutuskoneen pienoismallin roikuttaminen kaulassa tai muualla julkisessa tilassa kuin ihmisruumiin ruumiin syömiseen ja -verenjuomiseen vihkiytyneen uskovaiskunnan huoneisossa kiellettäköön.
Meidän suomalaissyntyisten ei sovi sortua enää lammaspaimenten uskontoihin, varsinkin kun se on yli 2000 vuotta sekoitettu, sotkettu, liattu ja puhdistettu. Ja puhdistamisesta huolimatta kaikki historiallinen kirjoitettu jälki on hirviömäistä. Onneksi ihmiskuntaa on erilaista ja kaikki eivät hullun lailla toteuta "lähetyskäskyä".

mitäpä reiluutta näet urheilusuorituksessa, jos j (J) umal (AllaH) auttaa uskovaisen voittoon, loitsut luettuaan ja rituaalit suoritettuaan? Siis tämä urheilija, mikä kuitenkin häviää neekeripakanalle!
Kerro tarkemmin: "Mitä sinä asiasta ajattelet?"

Yleissivistyksessäni taitaa olla aukko, kun en tuota paholaisen tunnusta tunnista? Mutta esim pukinsorkka, maltanristi, tähti ja kuunsirppi, jopa hakaristi ovat nättejä graafisia kuvioita ja hyvin sopivat koristeluun.

Äläs nyt liioittele, kysymyshän on ristinpuuhun kiinnihakatusta ihmisfiguurista. Ja se onkin jo eri asia.
Mahtaa olla järkytys, kun pienoisveistosta, käytettiin masturboimiseen, siinä "Manaaja" elokuvassa?

Aikoja on nyt kestänyt 14.7 miljardia vuotta, aiotko jaksaa jotenkin odotella toisen mokoman jossain muodossa aikojen loppumista? Taitaa olla yhdentekevää, kuka tai jopa ketkä olivat oikeassa .... mitä se sitten tarkottaneekin?

Äänestä

"Entä hyväksytkö sen, että Suomessa pidettävissä hevimusiikin konserteissa fyysisesti (ja ehkä älyllisestikin?) keskenkasvuisten kuuntelijoiden joukko nostaa musiikin tahdissa kätensä palvonta-asentoon, muodostaen samalla sormillaan nyrkistään paholaisen tunnuksen?"

Tarkoititko jotain tämän tapaista saatanallista käden palvonta-asentoa?

http://files.blog-city.com/files/aa/46723/p/f/horns.jpg

http://files.blog-city.com/files/aa/46723/p/f/horns3.jpg

http://files.blog-city.com/files/aa/46723/p/f/horns1.jpg

http://www.prisonplanet.com/Pictures/jan06/080106eldiablo.jpg

http://www.lhohq.info/orifice/bush_devil_horn_hand_sign.jpg

Ainakin tähän valokuvien nyrkinheiluttajaan pätee älyllinen keskenkasvuisuus, kuten myös suureen ihailijaansa, Hitman-1:een.

Äänestä
  • Turhaan tarjoat Hitmanille linkkejäsi, sillä hän on oppinut varomaan venäjämielisten, ateistien ja häiriköiden tarjoamia sivuja.

    Yritä siis suorasanaisesti kertoa Hitmanille ja meille muillekin sen, mikä mieltäsi kulloinkin painaa.

    Äänestä

  • ole vikisemättä.mikset ottanut haasteitasi vastaan,pelkuri? Työnä sulkasi syvemmälle aunukseesi ja leiki majavaa hö höh höhöh! Valkoinen sulkasi ah hah hahaha

    Äänestä

olla tosi heikko usko ateismiinsa jos risti sitä niin häiritsee.

Äänestä
  • vaan vittu päähäs.

    Äänestä

  • ................... kirjoitti:

    vaan vittu päähäs.

    saa? Kyllä siinä ristissä sitten täytyy jotain käsittämätöntä olla! -Se vain on paha, että jos Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksi anneta tässä ajassa eikä tulevassa!!

    Äänestä

  • Uskonnosta, tai pikemmin sitä vastaan paasaa joukko joka ei loppujen lopuksi ole perehtynyt aiheeseen. Lapsellisia väitteitä jotka on lähtöisin enemmän omasta persoonasta. Millään muulla alueella ei voisi räyhätä noin säälittävän asiantuntemattomasti. Kun ei itse pidä, ei saisi muutkaan pitää.

    Äänestä

Minulta kielletty "suomenleijona ketju" -about ruokoladen- korun kaulassa pitäminen, mun tytöt 21 ja 27 v kieltää. ja sanoo, etteivät lähde mun kaa ulos kaupungille, jos isillä on juntti-koru kaulassa.. tai sukat sandaaleissa sama juttu................

Äänestä
  • "Minulta kielletty "suomenleijona ketju" -about ruokoladen- korun kaulassa pitäminen, mun tytöt 21 ja 27 v kieltää. ja sanoo, etteivät lähde mun kaa ulos kaupungille, jos isillä on juntti-koru kaulassa.."

    Ihan vähällä on taas, että tuostakin junttisymbolista päästään. Sitten on putinlandiassa tyttärillä hyvä.

    Äänestä

...etä mihin sitä oikein pelastutaan? Itselleni on yhtä mysteeriä tuo teidän maailmanlopun odotuksenne ja taivasilon höpötyksenne.

Eläkää tämä elämä tässä kauniissa mutta valtaosaltaan pahojen (kaikenlaisiin jumaliin uskovien ja uskonnollaoinsa toisiaan terrorisoivien) ihmisten täyttämässä maailmassa. Nauttikaa auringosta, palvokaa vaikka sitä, vaikka ei se teidän rukouksistanne mitään kuule, mutta on se ainakin olemassa. Ja oikeastihan kaikki uskonnot ovat vain variaatioitamuinaisesta auringonpalvonnasta ;-)

Aurinko sammuu aikanaan ja paljon sitä ennen tulee maailmanloppu kun aurinko nielaisee planeetat viimeisessä hurmiossaan. Sellainen kiivas jumala maapallolla on!

Lopettakaa nuo turhanpäiväiset raamattu- ja koraani- yms. höpinät ja eläkää tätä elämää!

Älkää antako vedättää itseänne sillä että kun nyt kärsin niin tuonpuoleisessa kaikki korvataan. Ei edes lapsi usko tuollaista argumentointia.

Ei ole tarkoitus pilata kenenkään iloa mutta raja se on satuihin uskomisellakin.

Äänestä
  • Täältä pelastutaan iankaikkiseen elämään, joka varmaan on vielä paljon ihmeellisempää kuin vajavainen käsityskykymme voi kuvitellakaan!

    Äänestä

  • Ajatteleva uskoo Jumalaa kirjoitti:

    Täältä pelastutaan iankaikkiseen elämään, joka varmaan on vielä paljon ihmeellisempää kuin vajavainen käsityskykymme voi kuvitellakaan!

    Tuo kuulostaa lasten iltasadulta...ja niin he elivät onnellisina...

    Hyvä on jos a) kaipaat jotain ikuisuutta j b) vielä uskotkin noihin joidenkin ihmisten ammoin sepittämiin tarinoihin, mutta kerropa yksikin todiste mikä viittaisi edes vähimmässäkään määrin että tuollainen satuilu olisi totta.

    Raamattua ja sen historiaa hyvin tuntevana tiedät varmaan että se on vain yksi kopio varhaisista itämaisista uskomuksista sovitettuna erään paimentolaiskansan nimistöön ja historiaan.

    Silkkaa auringonpalvontakulttia kun sitä vähän pinnalta raaputtaa. Joten älä ainakaan siihen vetoa.

    Vajavainen käsityskykysi saattaisi hieman parantua jos vaihtaisit lukemistosi vaikkapa Kari Enqvistin suhteellisen helppotajuisiin opuksiin ja aloittaisit ihan oman järjen käytön.

    P.S. Kerro sitten taivaan ihmeellisellä portilla etteivät suotta odottele minua sinne...

    Äänestä

  • von Münchausen kirjoitti:

    eipä ole kopio vaan ainutlaatuinen teos Kristuksesta ,maailman vapahtajasta , muut ovat kuolleet harhaopettajina.
    Enqvistin ateistinen evoluutiouskonto ja kosmologia on tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden synkkää paatosta täynnä. On murheellista ,ettei tiede tunnusta niitä ilmiselviä suunnittelun merkkejä luomakunnassa. Kaikki viittaa Luojaan.
    Järjetön evoluutioroska on kyllä palvonnan kohde..voi herranen aika.

    Äänestä

  • Hyvä mutta ateistinen maailma on yhtälailla satua. Saavuttamaton.

    Äänestä

Loppuisi tuo ainainen KIELTÄMINEN.

Äänestä

kantaa raakaa teloitusvälineen kuvaa kaulassaan. Sama jos kantaisi hirttosilmukan tai mestauskirveen kuvaa!

Saksalaisilta ainakin kieltäisin tasapuolisuuden nimessä ristin käyttämisen symbolina, koska Saksassa on hakaristin kantaminen kiellettyä.!

Äänestä
  • Tyhjä risti kertoo ilosanomaa siitä, että ihmiseksi syntynyt Jeesus Nasaretilainen kulki ristinkuoleman kautta hautaan ja manalaan ja nousi sieltä kuoleman voittajana taivaaseen, istuen Isän Jumalan oikealla puolella, josta on tuleva taas kerran maan päälle lunastamaan omansa ylös ahdingon ajasta.

    Se on siis voiton merkki, ei kuoleman eikä häpeän tunnus.

    Risti kertoo meille Jumalan pelastussuunnitelmasta, jonka kautta kuka tahansa tämänkin palstan lukija voi siirtyä kuolemasta elämään, vain uskomalla Vapahtajaamme.

    Tahdon seurata Häntä voittajien joukossa iankaikkiseen elämään!

    Äänestä

esineitä mutta yleisissä paikoissa ja kouluissa sekä tuomioistuimissa ja parlamenttirakennuksissa pidettäviä uskonnollisia tunnuksia vastustan.

Kukin saa tahollaan uskoa vaikka joulupukkiin mutta kukaan ei saa vaatia toisia uskomaan eikä oman uskonsa varjolla vaatia em.rakennuksiin kiinnitettäväksi joulupukin kuvia.

Äänestä
  • Luultavasti kristinuskon symboli eli risti tulee säilymään sekä kirkkorakennusten ulkopuolella että myös niiden seinien sisäpuolella niin kauan kuin tämä planeettamme pysyy kasassa.

    Paheksutko ristiä niissäkin paikoissa?

    Äänestä

  • Srk:n jäsen kirjoitti:

    Luultavasti kristinuskon symboli eli risti tulee säilymään sekä kirkkorakennusten ulkopuolella että myös niiden seinien sisäpuolella niin kauan kuin tämä planeettamme pysyy kasassa.

    Paheksutko ristiä niissäkin paikoissa?

    Paras olisi jos ATEISTEILTA KIELLETTÄISIIN!, pääsy paikkoihin joissa on ristejä!

    Kyltti!
    ###########
    # EI #
    # ATEISTEJA! #
    ###########

    Äänestä

  • KIELLETTÄVÄ?! kirjoitti:

    Paras olisi jos ATEISTEILTA KIELLETTÄISIIN!, pääsy paikkoihin joissa on ristejä!

    Kyltti!
    ###########
    # EI #
    # ATEISTEJA! #
    ###########

    Tuo oli hyvä ehdotus!

    Voi olla, että ateistien ääni kellossa muuttuisi, jos heiltä yksioikoisesti kiellettäisiin lasten ristiäiset, rippikoulut, häät ja hautaanlasku kirkkomaan multiin.

    Äänestä

  • ja paikat joissa uskontoon liittyviä riittejä harrastetaan kuten kirkot. Hautausmailla ja kirkoissa olevat uskonnolliset patsaat, ristit ym toki ovat paikaillaan. Ei kuitenkaan koulujen seinissä tai muuten yleississä paikoissa tai kuntien tai valtion rakennuksissa.

    Minun mielestäni suomessa pitäisi ottaa käyttöön ruotsin tapaan täydellinen separaatio kirkon ja yhteiskunnan suhteessa.

    Minun mielestäni myös taannoinen E.Tuomiojan ehdotus teologian poistamiseksi tiedukunnasta olisi suotavaa. Mitä tekemistä uskolla ja tieteellä on keskenään. Ei mitään. Samalla logiikalla kuuluisi joulupukkismia saada opiskella yliopistossa.

    Äänestä

pitkään;)
Voi kertoa sen nyt jo.
Ei ole saatanaa,ei jumalaa.

Äänestä
  • Vai ei ole Jumalaa eikä edes paholaista...

    Mikä sitten saa sinutkin tekemään tekoja, joita kadut, ja toisia ihmisiä tekemään hyviä tekoja ilman mitään palkkion toivettakaan?

    Mikä sai koulumurhaajat tekemään mielettömät veritekonsa?

    Voisit tietenkin todistaa väitteesi oikeaksi jollain tempulla, vai onko vakuutuksesi vain sitä ns. "mutu"-tuntumaa?

    Äänestä

kaikilta julkisilta paikoilta, se on henkilöpalvontaa, joka ei kuulu enää nykypäivään...

Äänestä
  • Sitten lähtee roskiin kaikki merkkihenkilöiden kuvat seiniltä ettei ole henkilöpalvontaa.

    Äänestä

pöyristyisivät ristin - roomalainen teloitusväline - saamasta pyhästä asemasta - heillä oli tunnuksena kaksi kalaa.

Äänestä
  • Tervehdys, risti, ainoa toivo!

    Kala oli myös hyvä tunnus alkuseurakunnan vainotuille kristityille, mutta Pyhän Hengen voiman saatuaan rististä tuli koko maailman yhteinen tunnus pahan voimia vastaan käytävässä taistelussa.

    Kummalla rintamapuolella sinä mahdat olla siinä taistelussa?

    Äänestä

  • Armahdettu kristitty kirjoitti:

    Tervehdys, risti, ainoa toivo!

    Kala oli myös hyvä tunnus alkuseurakunnan vainotuille kristityille, mutta Pyhän Hengen voiman saatuaan rististä tuli koko maailman yhteinen tunnus pahan voimia vastaan käytävässä taistelussa.

    Kummalla rintamapuolella sinä mahdat olla siinä taistelussa?

    Kuuppa sekaisin piruparalla.

    BTW: Kenen käsialaa on Raamattunne?

    Äänestä

  • Ette Tiedä kirjoitti:

    Kuuppa sekaisin piruparalla.

    BTW: Kenen käsialaa on Raamattunne?

    Raamattu taitaa löytyä myös sinun kirjahyllystäsi, vaikket sitä ehkä ole lukenutkaan?

    Kristityn maailman ohjekirjaan kannattaa tutustua, sillä moni maailman viisaimmista ihmisistä on valinnut ainakin sen siksi "yhdeksi kirjakseen", jonka ottaisi mukaan, jos vain yhden saisi ottaa mukaan autiolle saarelle.

    Voit pohtia vaikka tämän illan, että miksi.

    Äänestä

  • Arvaa oma tilasi kirjoitti:

    kuuluu VAIN yleissivistykseen tuntea kuka kirjoittaa ja mitä.

    Tämä loi Raamatun ja se on vain hänen näkemyksensä, mitä tekin tänään hoette totuutena: http://www.apokryfikirjat.com/gelasius.htm

    Kristinuskon synty:
    http://www.zeitgeist.fi/

    Äänestä

  • Tuubaa .. kirjoitti:

    Kierrät ja väistät sydämestäsi löytyvää totuuden tajuamista.

    Tutustu rehellisesti Jeesus Nasaretilaisen ajatuksiin, niin sinusta tulee muuttunut mies.

    Sinä oot tutkinu Raamatun historiaa, kyllästymiseen asti ja oot varmaan koonnu siitä paljonkin tietoa, mutta yksi sulta taitaa puuttua. Et oo päässyt Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen.

    MInä käsitän hyvin, mitä pelkkien kirjoitusten lukeminen aiheuttaa, ja omalla ymmärryksellä tajuaminen niiden keskellä. Joten siksi näenkin sen, mitä sulle on tapahtunu. Oot uupunu ja siksi lähdit sille tielle, josta käsin oot nuo linkit tänne laittanu.-Sanon siksi, kun jos olisit etsinyt Jeesusta koko sydämestäsi, HÄN olisi sinulle vastannut, mutta sinä luotitkin omaan lihalliseen ymmärrykseesi, joka ei koskaan voi neuvoa sinua perille.-Ymmärrätkö, oma ymmärryksesi ei yksinkertaisesti pysty antamaan sinulle muuta totuutta, kuin luuloja, ja puisevia kuvitelmia, ymmärrätkö ?

    Ja juuri siksi kehoitankin sinua, ja teitä, pyytämään YLÖSNOUSSEELTA Krtistukselta PYHÄÄ HENKEÄ, joka avaa sinulle oikean oven.-Huuda sitä avuksesi, ja HÄN vastaa, koska on HÄN on sen luvannut, äläkä luota omaan ymmärrykseesi sen enempää, kuin mitä nälkä ja jano sulle ilmoittaa.

    Sanon tämän sen tähden, kun minä en tiennyt höykäsenpöläystä mistään, ja sydämestäni nousi huuto Herralle, ja HÄN vastasi, ja ilmoitti itsensä, ja monesti, ja antoi mulle täysin epäämättömän todistuksen olemassaolostaan, ja sen jälkeen mulla on ollut rauha ja lepo sielussani, vaikka maailma kiehuu ja kuohuu. HÄN antoi varman uskon, jonka varassa voi olla rauhassa, eikä tarvitse liittyä ihmisten "kööreihin muka maailmaa parantamaan", koska se on toivoton tie, sanoohan sen jo järkikin.-Ja sitäpaitsi Raamatussa on ilmoitettu Jumalan sana, maailman menosta, joka ei ihmisvoimin parane, sillä onhan se JO NÄHTY, mitä maailman parantajat ovat omin voimin saaneet aikaan,-kaikki on vain kiihtyvällä nopeudella menossa putoukseen, vai mitä ?-ymmärrätkö, kun hengellisesti tietämättömät koittavat muka jotain korjata, se ei tule onnistumaan, ja siitähän Jeesus ja apostolit juuri puhuivatkin ?

    Paljonkin olisi sanomista, mutta jääköön nyt tähän.

    Äänestä

  • Tuubaa .. kirjoitti:

    kuuluu VAIN yleissivistykseen tuntea kuka kirjoittaa ja mitä.

    Tämä loi Raamatun ja se on vain hänen näkemyksensä, mitä tekin tänään hoette totuutena: http://www.apokryfikirjat.com/gelasius.htm

    Kristinuskon synty:
    http://www.zeitgeist.fi/

    tuota zeitgeistia on helppa syöttää herkkäuskoisille papukaija-aivoille ,jotka haluavatkin kuulla juuri sitä.
    Zeitgeistin valheita on oiottu myös YouTubessa ym.

    Äänestä

  • Ajatteleva uskoo Jumalaa kirjoitti:

    Kierrät ja väistät sydämestäsi löytyvää totuuden tajuamista.

    Tutustu rehellisesti Jeesus Nasaretilaisen ajatuksiin, niin sinusta tulee muuttunut mies.

    Ateistit on kateellisia Jeesuksen opetuksille joissa ei ole mitään huomautettavaa, ja haluavat mitätöidä tämän. He haluavat ohjata, määräillä ja sitoa. Koska omasta mielestään vain he voivat olla oikeassa.

    Äänestä

Sain lahjaksi isovanhemmiltani kauniin kultakorun, joka muodostuu rististä, ankkurista ja sydämestä.

Voinko pitää sitä kaulassani, kun aion matkustaa Italiaan ehkä jo ensi keväänä, vai pitääkö minun pelätä, että se ateismia tunnustava suomalaisnainen syöksyy kirkuen kimppuuni ja repii minulta korun väkisin irti?

Entä täälä kotimaassa? Mitä jos tuo koru tai kavereillani olevat kaularistit sattuvat osumaan jumalankieltäjien silmiin? Voiko Suomessakaan enää kulkea turvallisin mielin, jos ei tahallaan tahdo aiheutta suurta mielipahaa kenellekään vaan pitää korua siitä syystä, että se viestittää ihmiskunnan pysyvien arvojen tärkeydestä?

Mitä palstan ateistit minun ongelmaani vastaavat?

Äänestä
  • eivät kuulu julkisiin tiloihin - poisluettuina kirkot jms. hihhulismiin liittyvät tilat. Meidän tulee noudattaa sitä miä EU'ssa YHTEISESTI päätetään.

    Otetaan mallia USA'sta - kerrankin.

    Äänestä

  • Usko on sairaus kirjoitti:

    eivät kuulu julkisiin tiloihin - poisluettuina kirkot jms. hihhulismiin liittyvät tilat. Meidän tulee noudattaa sitä miä EU'ssa YHTEISESTI päätetään.

    Otetaan mallia USA'sta - kerrankin.

    Venäjällä jopa Putin käy ortodoksikristittyjen jumalanpalveluksissa ja tekee nöyrästi ristinmerkin rintaansa.

    Nyt voisi se Italiassa riehuva suomalainen täti-ihminen ottaa mallia Venäjältä ja sallia ihmisten ilmaista kaikkialla uskoaan yhtä avoimesti kuin Venäjän pääministerikin tekee!

    Äänestä

  • Ihmettelevä Igor kirjoitti:

    Venäjällä jopa Putin käy ortodoksikristittyjen jumalanpalveluksissa ja tekee nöyrästi ristinmerkin rintaansa.

    Nyt voisi se Italiassa riehuva suomalainen täti-ihminen ottaa mallia Venäjältä ja sallia ihmisten ilmaista kaikkialla uskoaan yhtä avoimesti kuin Venäjän pääministerikin tekee!

    pappi.

    Äänestä

  • Ristuksen Vittu kirjoitti:

    pappi.

    tulikin jumala?

    Äänestä

  • Ristuksen Vittu kirjoitti:

    pappi.

    Jos olet lentokentällä viittä vaille koneen nousua, taidat jäädä maanpinnalle ruikutamaan.

    Jos on vain "viittä vaille", voi jäädäkin kokonaan vaille.

    Äänestä

Me iiroilijat emme hyväksy mitään uskontoa tai symboleja, jotka himmentäisivät Venäjän häikäisevää kirkkautta.

Sirpin ja vasaran kohdalla emme ole vielä tehneet lopullista päätöstä, mutta se riippuu täysin siitä, mihin suuntaan Venäjän johtajat maataan vievät.

Jos suuntana on länsi, me vaatimme sirpin ja vasaran uudelleen käyttöönottoa!

Äänestä

Minusta ristit, joulujuhlat, pääsiäiset jne tulee poistaa kokonaan maastamme. Tilalle tulee saada monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden ja rasisminkitkennän nimissä islamin tunuksia lisää: moskeijoita, koraaneja, hunnutettuja naisia ja al qaida-partoja miehille.

Näin me pääsemme nopeimmin eroon omasta idioottimaisesta paskasta suomalaisesta junttikulttuuristamme, kohti iloa, valoa, eloa ja lämpöä!

Äänestä
  • Olisitko sinä ehkä valmis kepittämään niitä tyttöjä ja naisia, jotka siinä maailmassa vielä uskaltaisivat opiskella?

    Äänestä

Aloittaja

Oli ilahduttavaa huomata, että tämäkin aihe kiiinoosti niin monia lukijoita.

Omasta puolstani toteaisin, että aion kyllä aina pitää kaulassani kultaista ristikorua, joka muistuttaa minua taivaallisen Isämme rakkaudesta tätä heikkotahtoista ihmiskuntaa kohtaan.

"Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus." (Jae Raamatusta)

Äänestä

Noita kysymyksiä pohdin itsekkin, joten niihin vastaaminen ei ole nyt tärkeää - huolimatta asian tärkeydestä ja sen merkityksestä.
-Aivan oikein kysytkin - retoorisesti - loppukaneetissasi "aikojen lopulla kaikille kyllä sitten selviää kummat olivatkaan oikeassa" - vastaushan on juuri asettamassasi kysymyksessä...

Äänestä
  • Aloittaja

    Mikäli olet aito Lahtarin Ari (etkä esim. mikään iiron feikkaama virhenikki), niin haluan ilmaista iloni siitä, että viestisi kertovat usein isänmaallisesta ja tervehenkisestä asennoitumisesta tähän maailman menoon.

    Tämän palstan viesteistä saa välillä sellaisen väärän vaikutelman, että täällä luuraa suuri joukko venäjämielisiä isänmaanpettureita, mutta onneksi tositilanne ei taidakaan olla niin murheellinen.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Lueksin huvikseni näitä viisauksia, ja aioin notata pienen jutun, kun tuttava sanoi "miksi h:tissä sinä menet mukaan tuollaiseen, onko sinulla ennenaikainen lapsetus päällä, vai mikä?" Ei pitäisi, mutta olisiko rokotus noussut jotenkin kaulavaltimoa pitkin?

    Joku sanoi: "ateisti vihaa jumalaa". Miten vihaisi jotakin, jota ei ole? A-teismi on jumalattomuutta eli jumalan olemattomuutta. Ateisti ei ota huomioon jumala-nimistä olettamusta. Olematonta vihaava on jotenkin outo. Uskowaiselle on vaikea selittää jumalaton-sanaa, koska hänelle se automaattisesti tarkoittaa myös jotain moraalisesti ala-arvoista ynnä muuta sen tapaista. Ei se johdu suomen kielestä puutteellisuudesta. Muissa kielissä on samoin. On sanoja kuin blasfemia.

    Venäjä on paljon uskowaisempi maa kuin Suomi. Joku on päättänyt ettei niin ole, joten hän on sitä kautta jumalan kieltäjä. Siinä uskossaan hänkin tulee autuaaksi.
    .

    Äänestä

  • keskustelussa! kirjoitti:

    vasta onkin huomionarvosita - julistat totena omia päähänpinttymiäsi ,etkä ymmärrä kuinak toiset eivät niitä hyväksy.
    Sinähän väität vailla mieltä ,että maailma ja elämä on ilman luojaa syntynyt..miten todistat moisen soopan.
    Atesimi on tarjoituksettomuuden ja ihmisyyden nollava uskonto.

    Äänestä

  • iiromielinen kirjoitti:

    joten ei siihen mahdu monia päähänpinttymiäkään. Oli väittämä, että Venäjä on uskowaisempi maa kuin Suomi. Sitä ei voi litran tai metrin mitalla mitata, kirkon mitalla voi likiarvoon. Väittämän mukaan kirkossa kävijöitä on Venäjällä paljon, ja Suomessa vähän. Se on kai uskottava, kun lehdetkin todistavat siitä yhteen ääneen ja ylös nousten. Uskontunnustus on uskon tunnustus. Uskontunnustusta ei uskonnottomalla ole, eikä jumalattomalla ole jumalaa. MOT.

    Äänestä

Risti on hyvä.

Puolikuu ei.

Äänestä
  • Jos jeesus olisi hirtetty, pitäisittekö hirsipuun kuvaa kaulassanne ? Ristiinnaulitseminen oli rikollisten rangaistus. Aikaisempi versio tuosta Jeesuksen tarinasta löytyy Mithralaisuudesta, sieltä se onkin kopioitu ja sovellettu " kristittyjen" pienin muunnoksin nykyiseen Raamattuuun.

    Juutalaisten kirjoitusten mukaan erään syyrialaisen Jaakobin koko perhe, useampia vaimoja ja tusina nimeltä mainittuja poikia lähtivät nälkää pakoon Egyptiin. Sieltä he aikanaan lähtivät harhailemaan pois.
    Egyptissä olonsa aikana syyrialaiset olivatkin muuttuneet israelilaisiksi. Siinäkin olisi selittämistä, tosin vain yksi pienimmistä ihmeistä.

    Raamatussa on myös kuvakielto. Juutalaiset ja Islamilaiset noudattavat tätä kieltoa. Ne ovatkin yksijumalaisia , toisin kuin äänestyksen tuloksena syntynyt Isä, poka ja pyhä henki oppia kannattavat useimmat ns. kristilliset lahkot.

    Äänestä

  • ei kuvainpalvonttaa kirjoitti:

    Jos jeesus olisi hirtetty, pitäisittekö hirsipuun kuvaa kaulassanne ? Ristiinnaulitseminen oli rikollisten rangaistus. Aikaisempi versio tuosta Jeesuksen tarinasta löytyy Mithralaisuudesta, sieltä se onkin kopioitu ja sovellettu " kristittyjen" pienin muunnoksin nykyiseen Raamattuuun.

    itse ortodoksi. Kannan kaulassa välillä lutherilaistaristiä, orodoksiristiä sekä fatiman kättä. Kukaan ei ole vielä repinyt kaulasta muuten. Lapseni on ortodoksi mutta saanut valita oman uskontotunnin ja kirkon minne mennä. Koulussa löytyy omat luokkansa vielä jokaiselle uskontoryhmälle eli ei pitäisi kenenkään tätien päästä valittamaan. Buddhan patsas mulla on nurkassa ja pakana uskonnot muuten vaan suht´koht hallinnassa. Minä olen paha ihminen:(

    Raamatun ennustuskset tulevat todistettua.

    Äänestä

  • Uskomaton kristitty kirjoitti:

    Raamatun ennustuskset tulevat todistettua.

    Pakanaksi olet ilmeisesti lukenut tarkaan tuon kirjan.

    Äänestä

  • Papin poika kirjoitti:

    Pakanaksi olet ilmeisesti lukenut tarkaan tuon kirjan.

    Jokaisella on oikeus uskoa mihin tahansa ja kuljettaa kaulassaan vaikka ristiä alaspäin jos haluaa. Eihän se ole kun uskonnon "keulakuva" sama kun suomen valtiolla presidentti tai mersulla oma merkkinsä. Niilläkin on omat puolesta puhujansa. Ei minuakaan muut merkit muu uskovaiseks tee.

    Äänestä

  • papacid kirjoitti:

    itse ortodoksi. Kannan kaulassa välillä lutherilaistaristiä, orodoksiristiä sekä fatiman kättä. Kukaan ei ole vielä repinyt kaulasta muuten. Lapseni on ortodoksi mutta saanut valita oman uskontotunnin ja kirkon minne mennä. Koulussa löytyy omat luokkansa vielä jokaiselle uskontoryhmälle eli ei pitäisi kenenkään tätien päästä valittamaan. Buddhan patsas mulla on nurkassa ja pakana uskonnot muuten vaan suht´koht hallinnassa. Minä olen paha ihminen:(

    Ei kukaan, joka vilpittömästi etsii elämäänsä Jumalaa, ole paha.

    Paha on vain sellainen ihminen, joka tieten tahtoen hylkää Jumalan kutsun silloinkin, kun sen omalla kohdallaan tuntee.

    Jeesus itki aikoinaan Jerusalemin kohtaloa sanoen, että kunpa sen asukkaat olisivat ymmärtänyt etsikkoaikansa, mutta niin ei käynyt, ja vähän ajan kulutua roomalaiset tuhosivat Jerusalemin ja tappoivat suuren osan kaupunkilaisista, ajaen maanpakoon henkiinjääneet.

    Onko sinulla lukijani ollut jo oma etsikkoaikasi?

    Jos vielä saat uuden mahdollisuuden. älä hylkää armahdusmahdollisuuttasi.

    Äänestä

  • ei kuvainpalvonttaa kirjoitti:

    Jos jeesus olisi hirtetty, pitäisittekö hirsipuun kuvaa kaulassanne ? Ristiinnaulitseminen oli rikollisten rangaistus. Aikaisempi versio tuosta Jeesuksen tarinasta löytyy Mithralaisuudesta, sieltä se onkin kopioitu ja sovellettu " kristittyjen" pienin muunnoksin nykyiseen Raamattuuun.

    Juutalaisten kirjoitusten mukaan erään syyrialaisen Jaakobin koko perhe, useampia vaimoja ja tusina nimeltä mainittuja poikia lähtivät nälkää pakoon Egyptiin. Sieltä he aikanaan lähtivät harhailemaan pois.
    Egyptissä olonsa aikana syyrialaiset olivatkin muuttuneet israelilaisiksi. Siinäkin olisi selittämistä, tosin vain yksi pienimmistä ihmeistä.

    Raamatussa on myös kuvakielto. Juutalaiset ja Islamilaiset noudattavat tätä kieltoa. Ne ovatkin yksijumalaisia , toisin kuin äänestyksen tuloksena syntynyt Isä, poka ja pyhä henki oppia kannattavat useimmat ns. kristilliset lahkot.

    selitettävissä - noinkin surkeita KOPIOITUJA väittteitä jotkut opettelevat ulkoa -järki hoi...:)

    Äänestä

  • papacid kirjoitti:

    Jokaisella on oikeus uskoa mihin tahansa ja kuljettaa kaulassaan vaikka ristiä alaspäin jos haluaa. Eihän se ole kun uskonnon "keulakuva" sama kun suomen valtiolla presidentti tai mersulla oma merkkinsä. Niilläkin on omat puolesta puhujansa. Ei minuakaan muut merkit muu uskovaiseks tee.

    Vähän sama kuin rikollinen selittäisi tuomarille, että hänellä on ihan vapaa oikeus tehdä mitä lystää.

    Mitä aiot aikanaan vastata suurelle Tuomarillesi?

    Äänestä

  • iiromielinen kirjoitti:

    selitettävissä - noinkin surkeita KOPIOITUJA väittteitä jotkut opettelevat ulkoa -järki hoi...:)

    siihen aikaan ei kivitauluja kopioitu :) Tuli painovirhe paholainen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    papacid kirjoitti:

    siihen aikaan ei kivitauluja kopioitu :) Tuli painovirhe paholainen.

    Vanha Testamentti oli peräisin kivitauluista, mutta Uuden Testamentin kirjoittivat kyllä ihan käsin Jeesuksen opetuslapset.

    Hienoa, että meillä on koko Raamattu käytettävissämme!

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Vanha Testamentti oli peräisin kivitauluista, mutta Uuden Testamentin kirjoittivat kyllä ihan käsin Jeesuksen opetuslapset.

    Hienoa, että meillä on koko Raamattu käytettävissämme!

    Vai että oikein kivitauluissa?

    Äänestä

Kertokaa te viisaammat, voiko hyväntekeväisyyden takia lähettää EU-maihin postia, joissa on Punaisen Ristin erikoismerkkejä?

Ei kai joku ulkomaille muuttanut suomalaisateisti lähetä siitä valitusta EU:n komissiolle?

Äänestä
  • taitaa taitaa olla paremmikin rasti (x) Kyljellään ja koska kaikki sivut yhtäpitkiä:). Raamatusta on ihan turha väitellä koska Vanhaa testamenttia (Hepreaksi) ja Uutta testamenttia (Kreikaksi) on harva lukenut. Ja osa alkuperäisistä teksteistä vielä puuttuu. Evankeliumeita on koottu jälkikäteen suullisen ja osittain kirjallisen perimätiedon mukaan, EI silminnäkijöiden kertomana. Vanha testamentti on tehty ennen Jeesuksen syntymää ja Uusi testamentti jälkeen. Kyllä Mikael Agricolallekin on voinut kääntäessä virheitä tulla. Sama kun jahkailisi Graalin maljan kohtaloa.

    Äänestä

Miksi tätä ei aikoinaan alotettu ateismipalstalla?

Äänestä

Saa pitää kaularistit. Hevikonsertit ja raskaan musiikin bändit keskittyvät valitettavasti aina asuinkeskuksiin sa-palvontoineen. Luepa yhden bändin sanoitus Behexen, löytyy netistä ja on kääntäjä. Mikä lie usko kullakin sitten on.

Äänestä

Mulla on risti. Oli outoa, jos en saisi sitä pitää.

Äänestä

Jos se kielletään niin alan pitämään sellaista kaulassa ja vaatteissa.

Äänestä

hyvä kysymys
pitäisikö puolueet, uskonnot, kaikenlaiset erilaisuusklubit kieltää, ja kenen etiikan mukaan, ja mihin se etiikka perustetaan kun siitä ei ole tieteellistä näyttöä; vain politiikkaa kaikki; mielipiteitä hyvästä ja pahasta, omista mieltymyksistä ja lyhyellä tähtäyksellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6805913 kirjoitti:

Outoa on tämän ihmiskunnann henkinen ja hengellinen tila, kun esim. miettii ateismia edustavan suomalaisnaisen vaatimusta, että Italian pitäisi kieltää julkisista tiloista krusifiksit, vaikka ne ovat jo kahden tuhannen vuoden ajan kertoneet ihmiskunnalle Jumalan meille tarjoamasta sovituksesta.

Onko tämän naisen toiveissa myös kieltää vaikkapa kaularistit, vaikka niitä pitävät uskovien ihmisten lisäksi jopa ulkomaiset huippu-urheilijat, valmistautuessaan kilpailusuorituksiinsa?

Mitä sinä asiasta ajattelet?

Entä hyväksytkö sen, että Suomessa pidettävissä hevimusiikin konserteissa fyysisesti (ja ehkä älyllisestikin?) keskenkasvuisten kuuntelijoiden joukko nostaa musiikin tahdissa kätensä palvonta-asentoon, muodostaen samalla sormillaan nyrkistään paholaisen tunnuksen?

Onko se jotenkin helpommin sallittavaa kuin ristin esilläpitäminen?

Meille, jotka uskomme Taivaallisen Isämme olemassaoloon, sanoma rististä sisältää toivon ja rakkauden sanoman, mutta laveaa kohtalontietään kulkeville se taitaa edelleen olla vain sanoma hullutuksesta.

Aikojen lopulla kaikille kyllä sitten selviää, kummat olivatkaan oikeassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu