Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen

Tuli vastaani tällainen kirjoitelma ja se oli mielestäni niin osuva että en voinut olla sitä julkistamatta

1 Käsky

Minä olen vasta lapsi, sinun kauttasi olen olemassa, älä siis hylkää minua sillä minulla ei ole muita vanhempia.

2 Käsky

Älä turhaan lausu moitteita minulle, sillä mitä enemmän minua moitit, sitä vähemmän sinun sanasi minulle merkitsevät.

3 Käsky

Muista pyhittää aikaa myös minulle, sillä miten käytät aikasi, niin jaat sydämesi, ja jollet sinä minua rakasta, ei minusta koskaan tule ihmistä.

4 Käsky

Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi, jotta myös hän oppisi kunnioittamaan elämää sekä itsessään, että muissa olennoissa.

5 Käsky

Älä tapa tunteitani, ajatuksiani tai yrityksiäni vähättelemällä, välinpitämättömyydellä, uhkailulla tai pilkkaamalla, sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria, etkä sinäkään osannut pienenä kaikkea.

6 Käsky

Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä eniten.

7 Käsky

Älä varasta elämääni asettamalla kannettavakseni sinun täyttymättömiä toiveitasi, kaunojasi tai harhojasi, sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.

8 Käsky

Älä anna väärää todistusta todellisuudesta tyrkyttämällä omaa katsomustasi, sillä minun tulee saada uskoa vaikket sinä uskoisi ja toivoa vaikket sinä toivoisi, sillä varsin pian minä tulen huomaamaan, ettet sinä ole kaikkitietävä eikä se sinun arvoasi vähennä, jos olet antanut minulle mahdollisuuden.

9 Käsky

Älä himoitse asioita, jotka eivät ole sen arvoisia, sillä sinun halusi eivät voi olla vaikuttamatta minun elämääni.



10 Käsky

Älä anna minulle kaikkea mitä minä haluan, sillä vapaamielisyytesi on niin usein vain välinpitämättömyyttä, anteliaisuutesi huonoa omaatuntoa, suvaitsevuutesi sortuneiden ihanteiden raunioista lähtevää voimattomuutta, taipuvaisuutesi laiskuutta, joustavuutesi periaatteettomuutta ja mukavuudenhalua.

Tapio Ahokallio

0

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        137
        1343
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1071
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        67
        845
      4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        52
        662
      5. 60
        651
      6. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        541
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        30
        533
      8. Jännitän sua!

        En tiedä miksi! 🤭
        Ikävä
        39
        517
      9. Miksi meidän yhteys vain

        Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
        Ikävä
        63
        503
      10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

        Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
        Ikävä
        16
        497
      Aihe