Hyvää Isien päivää !Asumma edelleen Suomessa lähellä pohjoista napapiiriä ja se näkyy ulkona marraskuisena harmautena ja pieninä määrinä suojalunta joka yrittää sulaa pois aiheuttaen sohjoa Helsinkiläisille jotka kuulemma asuvat etelässä ainakin säätiedottajien puheen mukaan.Todellisuudessa kuitenkin esim Ruotsissa suurin osa ihmisístä asuu Helsingin eteläpuolella ja me olemmekin viimeiset pohjoisen sitekeät asukkaat.Monista Bolshevikkikomoomuksen yrityksistä siirtää Suomi johonkin muualle vaikkapa Etelä-Amerikkaan ,huolimatta me olemme edelleen tässä samassa paikassa Venäjän karhun kyljessä ja Ilmastokaan ei ole suuremmin lämmennyt vaikka sitäkin meille on luvattu.Marraskuun harmautta lisää se että ihmiset on siirretty harmaisiin lähiöihin ja kivikortteleihin joissa ei lehmäkään ammu eikä kukko kieu niinkuin täällä vähän sivummalla.Ainoastaan joku yksittäinen poliisi partio jossain nurkassa yrittää ratsata heräileviä kansalaisia muistuttaen pienellä pikavoitolla suomalaisia siitä että valtiontalous on kuralla edelleen vaikka maa yrittääkin jäätyä.Noina hulluina vuosina meitä on kuljetettu etelään esim kanarian saarille ja Espanjaan viikoksi kahdeksi hakemaan valohoitoa Suomen pitkään harmauteen joka alkaa marraskuun alkupäiviltä ja jatkuu jonnekkin tammikuun lopulle tai helmikuun puolelle,mutta aina meidän on pitänyt palata kotomaahan eikä uutta isänmaata ole löytynyt kuin joillekkin harvoille seikkailijoille jotka ovat karistaneet viimeisetkin bolshevikkien paskat jaloistaan.Suomen harmautta lisää vielä se että Suomi velkaantuu vauhdilla eikä mitään ratkaisua velkaantumisen katkaisemiseksi tai käänteeksi toiseen suuntaan ole tiedossa.Maailma on muuttunut lopullisesti meidän ympärillämme mutta meitä suomalaisia pidetään yhä velkarahalla harmaassa pimennossa tietämättöminä siitä mitä ympärillämme tapahtuu.
Huomenta kansalaiset!God morgon ärliga medborgare!
kissamies57
092
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.