Venäjän armeijan upseerien salaseurasta sukeutui valkoisen armeijan esikunta
Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler saapui Suomeen tervehtimään Suomen puolustusvoimien ylipäällikköä, sotamarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimiä tämän 75-vuotissyntymäpäivänä Kaukopäässä kesäkuun neljäntenä päivänä 1942. Hitlerin takana seisoo presidentti Risto Ryti.
Valtiotieteiden maisteri Harri Korpisaaren kymmenisen vuotta kestänyt tutkimuspaini on päättynyt selkävoittoon. Vuosina 1915-1918 toiminut Sotilaskomitea on paljastanut luonteensa, ja tulos on kaikkien luettavissa miehen tuoreesta väitöskirjasta Itsenäisen Suomen puolesta.
"Sotilaskomitea oli erittäin merkittävä Suomen itsenäisyyden puolesta toiminut taho. Sen merkitys korostui tammikuussa 1918, jolloin siitä tuli senaatin joukkojen sodanjohto", Korpisaari toteaa.
Sotilaskomitean perusti kymmenen Venäjän keisarin lakkauttaman Suomen armeijan upseeria. Myöhemmin joukkoon liittyi myös monia Venäjän armeijassa ensimmäisessä maailmansodassa palvelleita upseereita, muun muassa kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim. Hän toimi Sotilaskomitean viimeisenä puheenjohtajana vuoden 1918 tammikuun puolivälistä sisällissodan alkuun.
Komitean alkuperäinen toiminta tähtäsi Suomen irrottamiseen Venäjästä viime kädessä aseellisen taistelun avulla. Itsenäisyys saavutettiin kuitenkin eri tavalla kuin oli suunniteltu, poliittisen prosessin kautta.
"Sotilaskomitean suurin merkitys olikin siinä, että sen joukosta tuli senaatin joukkojen ylipäällikkö (Mannerheim) ja komitean jäsenistä hänen esikuntansa. Tätä kautta komitea vaikutti merkittävästi sisällissodan lopputulokseen", Korpisaari huomauttaa.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomessa toimi useita järjestöjä, joiden tavoitteena oli Suomen itsenäistäminen. Yksi näistä oli siis ammattiupseerien perustama Sotilaskomitea, jolla oli asiamiehiä myös Tukholmassa ja Berliinissä. Sen edustajilla oli suora yhteys Venäjän vihollisen, Saksan, ylimpään sodanjohtoon.
Sotilaiden lisäksi itsenäisyysaktivismin ympyröissä hääri myös runsaasti siviilejä. Eri puuhamiehet toimivat osin toisistaan tietämättä, ja tästä muodostui vähitellen ongelma.
"Viimeistään kesästä 1917 lähtien erityisesti vapausliikkeen ulkomaan toiminta olisi pitänyt keskittää selkeästi yksiin osaaviin, mieluusti sotilashenkilön käsiin. Kävi nimittäin niin, että monta toimijaa neuvotteli samanaikaisesti koordinoimatta Saksan sodanjohdon kanssa Suomelle annettavasta avusta. Välillä siviilivaltuutetut lupailivat asioita, jotka eivät olleet lainkaan realistisia", Korpisaari huomauttaa.
Erityisen vaaralliseksi tilanne äityi syyskuussa 1917, kun Saksa yritti nostattaa Suomessa kansannousun Venäjää vastaan. Tämän niin sanotun Liettuan komennuskunta -nimisen operaation puitteissa Saksa lupasi Suomelle aseita, mutta ei omien maihinnousujoukkojensa tukea.
Sotilaskomitean asiamies Tukholmassa eversti Nikolai Mexmontan kuitenkin ymmärsi, ettei kansannousu voisi onnistua ilman saksalaisjoukkojen tukea ja esti hankkeen toteutumisen.
"Operaation käynnistyminen olisi tuhonnut koko Suomen vapausliikkeen. Täällähän oli edelleen noin 100 000 venäläistä sotilasta. Ja vaikka heidän taistelumoraalinsa oli toki heikentynyt, uskon, että heillä olisi vielä silloin ollut voimaa niin ankariin rankaisutoimiin, että Suomen itsenäisyysliike olisi todennäköisesti kukistettu", Korpisaari painottaa.
Saksalaiset eivät halunneet syksyllä 1917 uhrata omia joukkojaan Suomen itsenäisyyden hyväksi. Kansannousun nostattamisella Suomessa Saksa halusikin keventää omaa rintamaansa. Saksalaiset olivat tuolloin hyökkäämässä kohti Riikaa.
http://www.hs.fi/
"Saksan armeijan päämajoitusmestari kenraali Erich Ludendorff katsoi Helsingin Katajanokalla päämajaansa pitäneen Venäjän Itämeren laivaston siinä määrin vahvaksi, ettei saksalaisten maihinnousujoukkojen kuljettaminen Suomeen tuolloin ollut mahdollista, Korpisaari huomauttaa.
Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler saapui Suomeen tervehtimään Suomen puolustusvoimien ylipäällikköä, sotamarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimiä tämän 75-vuotissyntymäpäivänä Kaukopäässä kesäkuun neljäntenä päivänä 1942. Hitlerin takana seisoo presidentti Risto Ryti.
Valtiotieteiden maisteri Harri Korpisaaren kymmenisen vuotta kestänyt tutkimuspaini on päättynyt selkävoittoon. Vuosina 1915-1918 toiminut Sotilaskomitea on paljastanut luonteensa, ja tulos on kaikkien luettavissa miehen tuoreesta väitöskirjasta Itsenäisen Suomen puolesta.
"Sotilaskomitea oli erittäin merkittävä Suomen itsenäisyyden puolesta toiminut taho. Sen merkitys korostui tammikuussa 1918, jolloin siitä tuli senaatin joukkojen sodanjohto", Korpisaari toteaa.
Sotilaskomitean perusti kymmenen Venäjän keisarin lakkauttaman Suomen armeijan upseeria. Myöhemmin joukkoon liittyi myös monia Venäjän armeijassa ensimmäisessä maailmansodassa palvelleita upseereita, muun muassa kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim. Hän toimi Sotilaskomitean viimeisenä puheenjohtajana vuoden 1918 tammikuun puolivälistä sisällissodan alkuun.
Komitean alkuperäinen toiminta tähtäsi Suomen irrottamiseen Venäjästä viime kädessä aseellisen taistelun avulla. Itsenäisyys saavutettiin kuitenkin eri tavalla kuin oli suunniteltu, poliittisen prosessin kautta.
"Sotilaskomitean suurin merkitys olikin siinä, että sen joukosta tuli senaatin joukkojen ylipäällikkö (Mannerheim) ja komitean jäsenistä hänen esikuntansa. Tätä kautta komitea vaikutti merkittävästi sisällissodan lopputulokseen", Korpisaari huomauttaa.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomessa toimi useita järjestöjä, joiden tavoitteena oli Suomen itsenäistäminen. Yksi näistä oli siis ammattiupseerien perustama Sotilaskomitea, jolla oli asiamiehiä myös Tukholmassa ja Berliinissä. Sen edustajilla oli suora yhteys Venäjän vihollisen, Saksan, ylimpään sodanjohtoon.
Sotilaiden lisäksi itsenäisyysaktivismin ympyröissä hääri myös runsaasti siviilejä. Eri puuhamiehet toimivat osin toisistaan tietämättä, ja tästä muodostui vähitellen ongelma.
"Viimeistään kesästä 1917 lähtien erityisesti vapausliikkeen ulkomaan toiminta olisi pitänyt keskittää selkeästi yksiin osaaviin, mieluusti sotilashenkilön käsiin. Kävi nimittäin niin, että monta toimijaa neuvotteli samanaikaisesti koordinoimatta Saksan sodanjohdon kanssa Suomelle annettavasta avusta. Välillä siviilivaltuutetut lupailivat asioita, jotka eivät olleet lainkaan realistisia", Korpisaari huomauttaa.
Erityisen vaaralliseksi tilanne äityi syyskuussa 1917, kun Saksa yritti nostattaa Suomessa kansannousun Venäjää vastaan. Tämän niin sanotun Liettuan komennuskunta -nimisen operaation puitteissa Saksa lupasi Suomelle aseita, mutta ei omien maihinnousujoukkojensa tukea.
Sotilaskomitean asiamies Tukholmassa eversti Nikolai Mexmontan kuitenkin ymmärsi, ettei kansannousu voisi onnistua ilman saksalaisjoukkojen tukea ja esti hankkeen toteutumisen.
"Operaation käynnistyminen olisi tuhonnut koko Suomen vapausliikkeen. Täällähän oli edelleen noin 100 000 venäläistä sotilasta. Ja vaikka heidän taistelumoraalinsa oli toki heikentynyt, uskon, että heillä olisi vielä silloin ollut voimaa niin ankariin rankaisutoimiin, että Suomen itsenäisyysliike olisi todennäköisesti kukistettu", Korpisaari painottaa.
Saksalaiset eivät halunneet syksyllä 1917 uhrata omia joukkojaan Suomen itsenäisyyden hyväksi. Kansannousun nostattamisella Suomessa Saksa halusikin keventää omaa rintamaansa. Saksalaiset olivat tuolloin hyökkäämässä kohti Riikaa.
http://www.hs.fi/
"Saksan armeijan päämajoitusmestari kenraali Erich Ludendorff katsoi Helsingin Katajanokalla päämajaansa pitäneen Venäjän Itämeren laivaston siinä määrin vahvaksi, ettei saksalaisten maihinnousujoukkojen kuljettaminen Suomeen tuolloin ollut mahdollista, Korpisaari huomauttaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Johan Fredrik Oscar von Kraemer (1829–1904) oli kunnollinen mies – hyvä poika, rohkea sotilas, isänmaallinen suomalainen, uskollinen ja arvostettu upseeri, rakastava aviomies ja huolehtiva isä.
Hauholla syntyneen von Kraemerin elämänkaari ei rajoittunut tavanomaiseksi sotilasuraksi, vaan sillä oli kiinteät kytkennät myös ajan kulttuuriin ja politiikkaan. Amiraaliksi ja valtakunnanneuvoston jäseneksi kohonneen meriupseerin 60-vuotinen ura hakee vertaistaan. Hän joutui jo seitsenvuotiaana eroon perheestään venäläiseen kadettikouluun, haavoittui Sevastopolissa Krimin sodan aikana, purjehti maailman ympäri, kuljetti lemmenkipeän suuriruhtinaan Villiin länteen, toimi Mustanmeren laivaston komentajana ja vastasi Venäjän merivoimien teknisestä kehittämisestä. Sivistynyt ja huumorintajuinen von Kraemer selviytyi niin pyörremyrskystä Intian valtamerellä, haaksirikosta Tanskan rannikolla kuin hovijuonitteluista kansainvälisissä tehtävissä.
von Kraemer teki huiman uransa suomalaisittain muualla; autonomian ajan suomalaisista meriupseereista korkea-arvoisin ja vaikutusvaltaisin on nykysuomalaisille varsin tuntematon – tai ehkä tuttu Pyynikin olutpanimon taannoisesta amiraali-oluen kansainvälisiä merisankareita esitelleestä etiketistä.
von Kraemer palveli kaikkiaan neljää keisaria – kolmea aivan heidän lähipiirissään – ja oli arvostettu vieras Euroopan hoveissa. Hän oli sydämeltään suomalainen ja kiinni isänmaassaan monin sitein. Kun hänen elämänsä viimeisinä vuosikymmeninä suomalaisen identiteetin ja suurvenäläisyyden asetelma kääntyi sortovuosien ristiriidaksi, von Kraemer teki mitä voi Suomen aseman helpottamiseksi ja vaaransi korkean asemansa, jopa turvallisuutensakin.
Kirjan runsas kuvitus on ajankuvaa parhaimmillaan: se pohjautuu keskeisesti amiraalin jälkeläisten hallussa olevaan ainutlaatuiseen jäämistöön ja käsittää lahjakkaan kirjoittajan laajan kirjeenvaihdon lisäksi suuren määrän valokuvia, muistiinpanoja, taide- ja muistoesineitä, kirjoja sekä karttoja.
Heikki Tiilikainen, everstiluutnantti evp. ja journalisti, on kirjoittanut useita sotahistoriallisia tietokirjoja.
•Heikki Tiilikainen (2008)
•ISBN-978-952-5671-14-8
•Koko: 210 x 272 mm
•Sivuja: 224
•Sidottu, neliväri
•Suositushinta: 39 €
•Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö AtlasArt
Lisätietoja: Otto Selén puh. 358 (0)50 340 76
että molemmat jutut kuuluvat historiapalstalle, eli väärä palsta.
sinulta kun ei mitään kysyttykään, vaan avaajalta. Näit helvetin hyvin, mitä tekstit sisälsivät, mutta piti vain tulla, siihen änkkäämään. Lue noita perseranen hullutuksia. Minun viestini, ei sitäpaisi ollut historiaa, vaan kyseessä on uusi kirja, joka käsittelee kyllä historiaa.