Venäjän armeijan upseerien salaseurasta sukeutui valkoisen armeijan esikunta, kirjoittaa tänään Helsingin Sanomat.
Valtiotieteiden maisteri Harri Korpisaaren kymmenisen vuotta kestänyt tutkimuspaini on päättynyt selkävoittoon. Vuosina 1915-1918 toiminut Sotilaskomitea on paljastanut luonteensa, ja tulos on kaikkien luettavissa miehen tuoreesta väitöskirjasta Itsenäisen Suomen puolesta.
"Sotilaskomitea oli erittäin merkittävä Suomen itsenäisyyden puolesta toiminut taho. Sen merkitys korostui tammikuussa 1918, jolloin siitä tuli senaatin joukkojen sodanjohto", Korpisaari toteaa.
Sotilaskomitean perusti kymmenen Venäjän keisarin lakkauttaman Suomen armeijan upseeria. Myöhemmin joukkoon liittyi myös monia Venäjän armeijassa ensimmäisessä maailmansodassa palvelleita upseereita, muun muassa kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim. Hän toimi Sotilaskomitean viimeisenä puheenjohtajana vuoden 1918 tammikuun puolivälistä sisällissodan alkuun.
Komitean alkuperäinen toiminta tähtäsi Suomen irrottamiseen Venäjästä viime kädessä aseellisen taistelun avulla. Itsenäisyys saavutettiin kuitenkin eri tavalla kuin oli suunniteltu, poliittisen prosessin kautta.
"Sotilaskomitean suurin merkitys olikin siinä, että sen joukosta tuli senaatin joukkojen ylipäällikkö (Mannerheim) ja komitean jäsenistä hänen esikuntansa. Tätä kautta komitea vaikutti merkittävästi sisällissodan lopputulokseen", Korpisaari huomauttaa.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomessa toimi useita järjestöjä, joiden tavoitteena oli Suomen itsenäistäminen. Yksi näistä oli siis ammattiupseerien perustama Sotilaskomitea, jolla oli asiamiehiä myös Tukholmassa ja Berliinissä. Sen edustajilla oli suora yhteys Venäjän vihollisen, Saksan, ylimpään sodanjohtoon.
Sotilaiden lisäksi itsenäisyysaktivismin ympyröissä hääri myös runsaasti siviilejä. Eri puuhamiehet toimivat osin toisistaan tietämättä, ja tästä muodostui vähitellen ongelma.
"Viimeistään kesästä 1917 lähtien erityisesti vapausliikkeen ulkomaan toiminta olisi pitänyt keskittää selkeästi yksiin osaaviin, mieluusti sotilashenkilön käsiin. Kävi nimittäin niin, että monta toimijaa neuvotteli samanaikaisesti koordinoimatta Saksan sodanjohdon kanssa Suomelle annettavasta avusta. Välillä siviilivaltuutetut lupailivat asioita, jotka eivät olleet lainkaan realistisia", Korpisaari huomauttaa.
Erityisen vaaralliseksi tilanne äityi syyskuussa 1917, kun Saksa yritti nostattaa Suomessa kansannousun Venäjää vastaan. Tämän niin sanotun Liettuan komennuskunta -nimisen operaation puitteissa Saksa lupasi Suomelle aseita, mutta ei omien maihinnousujoukkojensa tukea.
Sotilaskomitean asiamies Tukholmassa eversti Nikolai Mexmontan kuitenkin ymmärsi, ettei kansannousu voisi onnistua ilman saksalaisjoukkojen tukea ja esti hankkeen toteutumisen.
"Operaation käynnistyminen olisi tuhonnut koko Suomen vapausliikkeen. Täällähän oli edelleen noin 100 000 venäläistä sotilasta. Ja vaikka heidän taistelumoraalinsa oli toki heikentynyt, uskon, että heillä olisi vielä silloin ollut voimaa niin ankariin rankaisutoimiin, että Suomen itsenäisyysliike olisi todennäköisesti kukistettu", Korpisaari painottaa.
Valtiotieteiden maisteri Harri Korpisaaren kymmenisen vuotta kestänyt tutkimuspaini on päättynyt selkävoittoon. Vuosina 1915-1918 toiminut Sotilaskomitea on paljastanut luonteensa, ja tulos on kaikkien luettavissa miehen tuoreesta väitöskirjasta Itsenäisen Suomen puolesta.
"Sotilaskomitea oli erittäin merkittävä Suomen itsenäisyyden puolesta toiminut taho. Sen merkitys korostui tammikuussa 1918, jolloin siitä tuli senaatin joukkojen sodanjohto", Korpisaari toteaa.
Sotilaskomitean perusti kymmenen Venäjän keisarin lakkauttaman Suomen armeijan upseeria. Myöhemmin joukkoon liittyi myös monia Venäjän armeijassa ensimmäisessä maailmansodassa palvelleita upseereita, muun muassa kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim. Hän toimi Sotilaskomitean viimeisenä puheenjohtajana vuoden 1918 tammikuun puolivälistä sisällissodan alkuun.
Komitean alkuperäinen toiminta tähtäsi Suomen irrottamiseen Venäjästä viime kädessä aseellisen taistelun avulla. Itsenäisyys saavutettiin kuitenkin eri tavalla kuin oli suunniteltu, poliittisen prosessin kautta.
"Sotilaskomitean suurin merkitys olikin siinä, että sen joukosta tuli senaatin joukkojen ylipäällikkö (Mannerheim) ja komitean jäsenistä hänen esikuntansa. Tätä kautta komitea vaikutti merkittävästi sisällissodan lopputulokseen", Korpisaari huomauttaa.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomessa toimi useita järjestöjä, joiden tavoitteena oli Suomen itsenäistäminen. Yksi näistä oli siis ammattiupseerien perustama Sotilaskomitea, jolla oli asiamiehiä myös Tukholmassa ja Berliinissä. Sen edustajilla oli suora yhteys Venäjän vihollisen, Saksan, ylimpään sodanjohtoon.
Sotilaiden lisäksi itsenäisyysaktivismin ympyröissä hääri myös runsaasti siviilejä. Eri puuhamiehet toimivat osin toisistaan tietämättä, ja tästä muodostui vähitellen ongelma.
"Viimeistään kesästä 1917 lähtien erityisesti vapausliikkeen ulkomaan toiminta olisi pitänyt keskittää selkeästi yksiin osaaviin, mieluusti sotilashenkilön käsiin. Kävi nimittäin niin, että monta toimijaa neuvotteli samanaikaisesti koordinoimatta Saksan sodanjohdon kanssa Suomelle annettavasta avusta. Välillä siviilivaltuutetut lupailivat asioita, jotka eivät olleet lainkaan realistisia", Korpisaari huomauttaa.
Erityisen vaaralliseksi tilanne äityi syyskuussa 1917, kun Saksa yritti nostattaa Suomessa kansannousun Venäjää vastaan. Tämän niin sanotun Liettuan komennuskunta -nimisen operaation puitteissa Saksa lupasi Suomelle aseita, mutta ei omien maihinnousujoukkojensa tukea.
Sotilaskomitean asiamies Tukholmassa eversti Nikolai Mexmontan kuitenkin ymmärsi, ettei kansannousu voisi onnistua ilman saksalaisjoukkojen tukea ja esti hankkeen toteutumisen.
"Operaation käynnistyminen olisi tuhonnut koko Suomen vapausliikkeen. Täällähän oli edelleen noin 100 000 venäläistä sotilasta. Ja vaikka heidän taistelumoraalinsa oli toki heikentynyt, uskon, että heillä olisi vielä silloin ollut voimaa niin ankariin rankaisutoimiin, että Suomen itsenäisyysliike olisi todennäköisesti kukistettu", Korpisaari painottaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
No, älä pidä meitä jännityksessä, kun kerran sinulla on järisyttäviä uutisia, vaan kerro heti kuinka monta etnistä venäläistä Sotilaskomiteaan kuului.
Jääkärit nimittelivät vielä 1930-luvullakin Venäjän armeijassa palvelleita upseereja "ryssiksi". Myös Suomen siniristilipusta, "ryssänlipusta", käytiin kovaa kiistaa aina 1930-luvulle saakka.
On myös huomttava. että juuri jääkärien painostuksesta Mannerheimkaan ei vuoden 1919 jälkeen saanut virkaa Suomessa - kuin vasta 1931 varsin muodollisen tehtävän Walldenin esityksestä.
kuten tutkija osoittaa. Ilman heita olisi kenties Vapaussota jäänyt käymättä.
3.maaliskuuta 1918, jolloin Neuvosto-Venäjä luovutti paitsi Suomen niin myös Baltian. Puolan ja Ukrainan Saksan kesirakunnalle.
Saksan von der Goltzin komentama Itämeren divisuoona saapui 4. huhtikuuta Hankoon, missä sitä olivat vastassa Venäjän Suomen armeijan korkein johto. Hangon sopimuksen mukaisesti he luovuttivat saksalaisille muun muassa rannikkotykkien lukot ja helsingin linnnoitusalueet.
Jo 10.huhtikuuta Helsinki oli saksalaisten hallussa. Ilman Hangon sopimusta Saksa ei olisi pystynyt Helsinkiä valtaamaan, ei misssään tapauksessa. Sen verran vahvat linnoitteet sitä ympäröivät. Nämä linnoitukset, juoksuhaudat ja muut näkyvät vieläkin Helsingissä noin Kehä I:n tasalla.
....
.. nämä "ryssät" pyrkivät vapauttamaan Venäjän bolshevikkien ikeestä, ei Suomea.
Päinvastoin, Suomen suurruhtinaskunta olisi tietysti liitetty takaisin Venäjän keisarikuntaan ja tsaarin alaisuuteen.
Ja Mannerheiminkin halusi viel'ä 1919 hyökätä suomalaisjoukoilla Petrogradiin (Pietariin) yhdessä Judenovitshin kanssa.
KREPOST SVEABORG
HELSINGIN MAA- JA MERILINNOITUS ENSIMMÄISEN MAAILMANSODAN AIKANA
http://www.novision.fi/viapori/avaus.htm
http://www.novision.fi/viapori/kartat.htm
Hieno sivusto!
http://www.novision.fi/viapori/historia.htm
Klikkaa eri kohteet ja katso tarkemmin!!!
http://www.novision.fi/viapori/rannikkokartta.htm
tai niiden jäännöksiä löytyy valtavasti vieläkin Helsingin ja Espoon suunnilta, suurinpiirtein Kehä I:n tasolla.
Jos niitä tutkii tarkemmin voi ymmärtää, ettei Saksan keisarikunta olisi missään tapauksessa vallannut Helsinkiä ilman Brest-Litovskin rauhaa ja Hangon sopimusta.
Itsenäisyysmiehiä olivat, mutta sotilaina tehottomia ja keskenään kilpailevia, kunnianhimoisia hiukan katteettomasti. Kun Mannerhein tuli Sotilaskomiteaan, hän kuunteli sitä lässytystä, valittiin komitan johtoon ja sitten ensi töikseen lopetti koko komitean ja siirsi esikuntansa Vaasaan ja alkoi sotia.
Korpisaaren työ on kyllä hieno. Se on jo hyllyssäni. Kustantaja SKS.
Tsaarin armeijan upseerit eivät olleet mitään kansanmiehiä kuten jääkärit.
He olivat eristäytynyttä yläluokkaa, joka oli maaseutuvaltaiselle Suomelle
vieras.
Vasta maailmansodan loppunäytös antoi heille tilaisuuden - ja sitten hieman myöhemmin Ludendorf, Göring ja Hitler.
"He olivat eristäytynyttä yläluokkaa, joka oli maaseutuvaltaiselle Suomelle
vieras."
Varmasti olivat vieraita. Pointti ei ole kuitenkaan siinä, vaan siinä, että Mexmontan, Thesleff ja kumppanit miettivät enemmän pukujaan ja sitä, mikä asema heillä olisi itsenäisessä Suomessa, kuin sitä, miten tavoite realistisesti saavutettaisiin. Toiveita heillä oli ja likimain jokainen puhui saksalaiselle liioiteltua paskaa Suomen mahdollisuuksista.
"Bööbi" oli nyt oikeassa.
.. puhutaanko vuodesta 1918 ennen Saksan keisarikunnan tappiota vai vuodesta 1919 Saksan tappion jälkeen. Mutta vuonna 1918 noille "ryssille" SUOMALAISTEN ITSENÄISYYS ei suinkaan ollut ITSESTÄÄNSELVYYS, ei se sitä ollut edes vanhasuomalaisille (Kokoomus) tuolloin.
Suomen itsenäistymisen he joutuivat vähitellen jääkärien aseman, Suomen poliittisen keskustan (Maalaisliitto, Edistyspuolue, maltilliset sosiaalidemokraatit) ja vapaamielisen porvariston vahvistuessa hyvin nopeasti 1920-luvulla.
Todellisuus oli noille ihmisille vierasta niin kuin se oli Ludendorfillekin ja hänen houreisiin hurahtaneille Göringille ja Hitlerillekin.
Itsenäisyysjulistuksen jälkeen suunniteltiin kaikenlaisia lähinää puna-keltaisa lippuja Suomen lipuksi.
Mutta miksi sitten 28. toukokuuta välittömästi isällissodan jälkeen lipuksi suunniteltiinkin pursiseurojen lipun pohjalta siniristilippu, joka perityy tsaarisuvun suuojeluspyhimyjsen Pyhän Andrein lipusta.
Selityksenä ei voi olla muu kuin se, että "ryssät" halusivat näin muistaa tsaariaan ja tsaaritarta, Nikkeä ja hänen äitään Dagmaria.