järkyttävä pikkutyttö

mene kotiin

Tuollaisia Suomi on pullollaan, eihän tuon ääni ole edes hyvä eli kaunis.

Ei riitä, että laulaa edes suunnilleen oikein, se ei todellakaan riitä.

Väärä foorumi; ei kukaan kaipaa 10-vuotiasta, eihän siitä voisi tulla esiintyvä viihdetaitelija jne. tässä vaiheessa. Ääni ei lisäksi kestä, selvät merkit.

11

629

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitä vaan

      Suomessa on paljon kauniimpia pikkutyttyöjä, jotka laulavat lisäksi paljon kauniimmin.

      Miten on mahdollista, että äänestys voi alkaa ohjelma alussa, vaikka kaikkia esiintyjiä ei ole edes nähty, joitain menee organisaatiossa pieleen, eihän sitä näin voida organisoida.

      • voi ettähh

        Miksi kukaan ei ole sanonut tälle Iinalle hänen laulun aikaisista ns. hengitysvirheistään???? Miksi ei tuomarit voineet edes nyt mainita mitään siitä, vaikka biisi oli täynnä näitä???
        On ERITTÄIN raaka virhe hengittää kesken sanojen!! Iinalla (kuten monella muulla) näkyy olevan taipumus käyttää hyväkseen sanan keskellä olevia H-kirjaimia, ja vetää henkeä juuri noissa kohdissa!! Todella tökerön kuuloista, kun henkäistään sisään kesken sanan H-kohdissa esim. sanoissa KAH - LEET, MAH - DOTON, TÄH - TI!!! Ja tuollainen virhe täytyisi ehdottomasti korjata laulajalta, sillä kun tuon tavan pitemmän päälle opettelee, on siitä vaikea päästä eroon.!!

        Ihan hyvin laulaa, mutta aika lailla yliarvostettu. :/ Ei vielä tarpeeksi "Talent" tuon kisan tai muunkaan kisan voittamiseen.


      • Ansaitsi paikkansa

        tyttöhän lauloi oikein kauniisti ja puhtaasti. Hän oli lisäksi oli kaunis lapsi, luonnollinen ja oma itsensä eikä mikään teennäinen "wanna be" tähti.


      • IINAN FANI
        Ansaitsi paikkansa kirjoitti:

        tyttöhän lauloi oikein kauniisti ja puhtaasti. Hän oli lisäksi oli kaunis lapsi, luonnollinen ja oma itsensä eikä mikään teennäinen "wanna be" tähti.

        MINUSTA KANS LAULO IHAN KAUNIISTI IINA VAIKKA ON 10 VUOTIAS. MINUSTA IINA EI LAULANUT HUONOSTI JA EN HOKSANUT KYLLÄ ETTÄ OIS JÄNNITTÄNYT LAULUSSA


    • ujyujyju

      Hyvin sanoi Katja Stål: "Lauloit paremmin kuin useimmat itseään laulajana tyrkyttävät aikuiset!"
      Vei sanat suustani, niinkuin jo monta kertaa aikaisemminkin on tehnyt. Tosi fiksu nainen. Kauniskin kuin mikä.

      Itsekään en pikkutytölle pääpalkintoa soisi, liikaa rahaa lapselle.

      • ääni ei kanna

        Vaan yksinomaan siitä - ettei tytössä ole mitään karismaa.


    • 3. ja 4.

      oikeusmurha!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      en varmasti katso enää koskaa tätä tv-kanavaa

      onko Suomen kansa tullut hulluksi vai äänestävätkö vain sukulaiset

      • bööööö-öööÖÖÖ!

        No kaikki suomalaisethan on sukulaisia toisilleen ... ;-)

        Mutta on tääkin nyt aivan helvetisti parempi kuin joku viimevuoden piitpoks-voittaja...


    • iowdfmkwe

      Minusta Iina lauloi oikein nätisti ja puhtaasti,eikä yrittänyt esittää mitään vaan oli oma itsensä.

      Ja olen todellakin eri mieltä kanssasi.Suomessa ei ,ei tosiaankaan ole tuollaisia tyttöjä montaa,mitä itselleni on tullut vastaan,niin kaikki ovat olleet näitä nenästä laulavia kuuluisuuksien matkijoita.

      Mutta tässä olikin vain minun mielipiteeni,että näin on näreet.

      • afofko

        saatanan pentu siellä. Menisi vielä leikkimään nukeilla, vittu tollainen kakara siellä, ei helvetti.


      • ....
        afofko kirjoitti:

        saatanan pentu siellä. Menisi vielä leikkimään nukeilla, vittu tollainen kakara siellä, ei helvetti.

        EI KANNATA MOITTIII 10 VUOTIAITA NIILLÄ ON VASTA ELÄMÄ EDESSÄ JA NE EI OLE NUITA SAATANAN PENTUJA VAAN PIENI TYTTÖJÄ....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      25
      3258
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2904
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2717
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2670
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2557
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2085
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe