Hei palstan krisselit, miksi samat kirjoittajat jankuttaa täällä jatkuvasti uskostaan? Eikö se Jeesuksenne opettanut näin:
Matt. 10:14. Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne.
Eikö tuossa juuri vastusteta uskon levittämistä papukaijamaisilla mantroillanne?
Matt. 10:14. Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne.
Eikö tuossa juuri vastusteta uskon levittämistä papukaijamaisilla mantroillanne?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jeesus opetti, että tehkää kaikista minun opetuslapsiani. Notta kyllä meillä hommaa riittää teidän attejen kanssa. Aika moni on jo tullut järkiinsä ja saanut turvan ikielolleen, mutta turha moni vielä laittaa hanttiin, vaikka kuitenkin te tiedätte, että käännytte lopulta uskoon ihan jokainen.
ei ateistia joka on oikeasti ateisti pysty käännyttämään, koska pitäisi ensin todistaa jumala ja jeesus todeksi( Kristityillä on ollut aikaa vähän alle kaksituhatta vuotta, jos ei ole vieläkään pitäviä toditeita ei niitä tule)
Sitten kun tämä on todistettu pitää näyttää hyvä syy miksi tätä jumalaa pitäisi palvoa, joka onnistuu vain jos "käännytettävän" moraali on alempi kuin tavallisen ihmisen.
Ei uskoa voi itse tehdä, se tulee ihmiseen ulkoapäin, Jumalalta. Sen takia edes pakkokäännytys ei ole mahdollista, vaan se tekisi niistä pelkkiä teeskentelijöitä. Elävä usko on elävää uskoa, eikä tapauskoa, jossa ihminen menee esittäytymään eikä rukoilemaan ja kuuntelemaan saarnaa, niinkuin olisi tärkeintä. Kuitenkin uskovainen ja tapauskova on vaikea yleensä erottaa päälleppäin, mutta tapauskoinen voi olla pahansuopa kyräilijä juoruilija, mutta uskossa oleva ei ole. Tässä yksi erottava tuntomerkki. Uskovainen pitää Jeesusta esikuvanaan, vaikka mokailisi ja joutuisi pyytelemään anteeksi mokiaan. Tapauskoiselle riittää näyttäytyminen, juorut, käyttäytyminen ja pullakahvit.
Oikean uskon voi saada, jos pyytää sitä Jeesuksen kautta tai Jumalalta, koska usko on luvattu Raamatussakin pyytävälle antaa, ja kolkuttavalle avataan.
Älä viitsi kiusata, ei ole luvattu Raamatussa että jokainen ateisti kääntyisi uskoon, vaan sen täytyy saada tietoa uskonasioista oikealla nimellä, joka tarvitsee oikeaa tietoa. Tässä paikassa on paljon valheita ja pilkkaa uskonasioita kohtaan, ja se johtuu paljolti omista luuloista ja tietämättömyydestä.
Niin katellaan sitä tietoa?
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/helsinki/index.php/tapaamisia
http://keminvapaa-ajattelijat.blogspot.com/
http://ks.vapaa-ajattelijat.fi/
http://tampere.vapaa-ajattelijat.fi/tapahtumia.htm
http://satakunta.vapaa-ajattelijat.fi/Ajankohtaista.htm
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/turku/uutisia.html
Ai et lähe vai?
No älä sitte änkytä ;o)
"Ei uskoa voi itse tehdä, se tulee ihmiseen ulkoapäin, Jumalalta."
Toi jo vaatii että uskot jumalaan, mutta jos ei usko jumalaan ei edes pääse alkuun.
Uskominen johonkin ilman todisteita tai todisteet on sitä vastaan on sama kuin uskoisi johonkin huonoin perustein.
Kraak krääääk kaaak kräääääk!
meille kristityille on evankeliumin levittäminen. Ei tule antaa ateistiveljienkään kulkea Helvetin tiellä, vaikka he meitä pilkkaisivat ja vihaisivat. Jumalan apostoli Paavalikin opetti, että jopa "ilkeys" ja pieni valehtelukin on hyväksyttyä, kunhan Jumalan sana saadaan ihmisille. Jeesus myös opetti meitä olemään viekkaita kuin käärmeet.
Sen minkä minkä teemme muille, teemme Jeesukselle. Jos en yrittäisi opettaa ateisteja, niin sehän olisi sama, jos hylkäisin Jeeseksen. Myös jumalattomille kuuluu ilosanoma.
"Myös jumalattomille kuuluu ilosanoma."
Ilosanomaa hyvinkin. Jumalan itsensä luomaan syntiongelmaan häikäisevä ratkaisu: Ensin käryytetään elukoita ja sitten tapatetaan yksi pojista. Todellinen vapaa tahto ilmenee siinä, että jos et usko samalla tavalla sinut paiskataan helvettiin ikuisesti.
Ilosanoma.
mitkään lasit ja moraalisäännöt eivät koske teitä, siksi suomessa on maailman 6. kovin verotus ja ddrmäinen lainsäädäntö ja uskovaiset riehuvat joka paikasa, vaikka perustuslaissa on sanottu jokaisen omaisuuden olevan suojattu ja kenenkään ei tule joutua harjoittamaan uskontoa vastoin tahtoaan. Tällä palstalla pakkosyötetään uskontoa enemmän kuin millään muulla palstala, joten perustuslakia riikkoo jokainen uskonnollista sanastoa tällä palstalla käyttävä evlutku.
"Matt. 10:14. Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne."
Kyllä minut on otettu täällä missä asun vastaan ihan hyvin. Miksi minun pitäisi muuttaa johonkin koska MUUTAMALLA ateistilla on jonkinlainen kohtaus taas.
Ateistit eivät ole sama asia kuin kaikki suomalaiset. Melkoinen ego teikäläisillä...
Jos et sattunut huomaamaan, oli nyt kyse tästä palstasta.
Aina voi tulla uusia mukaan.
Mene pois. Joko olet puolustuskyvyttömät vanhukset tappanut niillä kirkkoveisuillasi, vai miksi helvetissä sinä tänne änkeät?
Sitä suuremmalla syyllä olisi aiheellista pysyä totuudessa.