Hei! Olen tavallinen perheenäiti. Olen uskossa Jeesukseen Kristukseen. Haluan olla ystävällinen, kaikille. Mutta on tosi kiusallista, kun Jehovantodistajat tulevat oven taakse, avaan ja joskus kutsun sisällekin. He alkavat puhumaan säästä ym..jokapäiväisestä, mutta sitten yhtäkkiä tulee kohti kysymys/myksiä: Mitäkö ajattelen maailman hurjista tapahtumista? Onko oikein, että köyhien maiden ihmiset elävät kipurajan alapuolella ja me, eurooppalaiset elämme hyvin? Tiedänkö, että Jehovajumala tulee kohta muuttamaan kaiken? EN TIEDÄ. Enkä osaa vastata. Melkein häpeän tyhmyyttäni ja että olen kertonut heille, että olen uskovainen. Ihan kuin he, jt:t katselisivat minua pitkin nenänvarttaan, että: siinäpä todella köyhä ja tietämätön uskova...Tilanne on kiusallinen!!!Toki tiedän paljon Jumalan sanasta, mutta nämä todistajat saavat minut ymmälleni, niin etten osaa kuin änköttää.Minun tuntemukseni eivät ole ainoat, moni muu sanoo samoin. Eikö jt;lla voisi olla jokin muunlainen lähestymistapa, kuin toisen tyhmyyden esiintuominen? Eikös Paavalikin sanonut, että kaikille hän on ollut kaikkea, kreikkalaisille ikäänkuin kreikkalainen, juutalaisille ikäänkuin juutalainen...listaan voisi lisätä; luterilaisille, ikäänkuin luterilainen,helluntailaisille ikäänkuin helluntailainen..Voittaakseni ne Kristukselle.Oli pakko kirjoittaa tästä asiasta. En pahassa tarkoituksessa.
Kiusallista
Äiti-immeinen-63
15335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Näennäisälylliseen suggestioon, ja pyrkimykseen antaa vastauksia nimenomaan yleisesti ihmisten mieliä askaruttaviin kysymyksiin. Juuri näitä kysymyksiä ja niihin opeteltuja valmiita Vartiotorniseuran vastauksia antaen he pyrkivät osoittamaan edutavansa Jumalan antamia vastauksia kiperiin kysymyksiin, - joita he muuten itse kysyvät ja myös niihin itse vastaavat. Tämä näennäisälyllisen taikatempun avulla, he pyrkivät tekemää kuulijaansa, vaikutuksen, sekä saamaan hänestä ikäänkuin (yli) otteen. Ja jos tähän koukkuun joku tarttuu, osaamatta torjua heidän ulkokultaista esiintymistään, he alkavatkin syytää itsestään ulos Vartoitorniseuralta oppimiaan valheita, ottaen käytöönsä myös mukanaa olevat lehtiset, jotka helpottavat heidän tehtäväänsä: valetodistajina.
Miksi ihmeessä? Olen kertonut heille uskoontulo prosessini ja myös Pyhällä Hengellä täyttymiseni. He eivät kerro, miten he ovat tulleet uskoon, eivät ainakaan käytä termiä: uudestisyntyminen. Aika raakaa oli myös, kun Pyhän Hengen armolahjoista oli kyse, he sanoivat että; kielillä puhuminen lakkaa ,lukee raamatussa.Niinhän siellä lukeekin, mutta kiitos Jumalan ei vielä ole lakannut. Siihen eivät sanoneet MITÄÄN.Mutta jättivät kirjallisuutta ja lupasivat tulla uudestaan...hieman pelkään ja kun minä kiusaannun heidän viisaudestaan. Totta on, että heillä on tosi paljon tietoa ja hyvä muisti.
Miksi he kaikki toimivat samalla tavalla? Jos vaikka kaupassa tai muussa yhteydessä näen ja keskustelemme, eivät he silloin puhu yhtään uskostaan. Eikö usko elä myös arjessa? Kun isäni kuoli,otti moni osaa ja toivotti jaksamista. Jehovantodistaja oli siinä lähellä, ei puhunut, ei pukahtanut, ei mitään osanottoa, ei sillä että kaipasin vaan, että odotin niinkin innokkaalta ja sympaattiselta naiselta jotain sanaa.
Kun virallinen ja pakollinen litania on luettu ja jaattu, ei ne ihmisestä ihmisenä välitä.
>> Eikö jt;lla voisi olla jokin muunlainen lähestymistapa, kuin toisen tyhmyyden esiintuominen?
Todistajilla on sitkeä harhakuva järjestönsä ylivertaisuudesta. Tiukasti mielenhallinnan vallassa elävällä se huokuu usein koko olemuksesta.
Kuvaamasi lähestymistapa on järjestön taktiikkaa. Keskustelu pyritään pitämään tarkasti etukäteen harjoiteltujen nuottien mukaisena. Jotta uhrille ei annettaisi mahdollisuutta, järjestön palvontapaikoilla treenataan viikottain todennäköisimmin todistajien kysymyksiin annettavien vastauksien kumoamista. Kirkonpenkistä "raamattutietoutensa" ammentanut jää auttamatta altavastaajaksi ja Raamattua tuntevaankin voidaan vedättää, ellei tämä ymmärrä kyseenalaistaa todistajien näennäisperusteluita. Jos uhri ymmärtää kysellä liikaa ja eritoten järjestölle liian vaikeista aiheista, todetaan hänellä todennäköisimmin olevan väärä sydämentila ja hänet jätetään rauhaan Jehova-jumalan vastustajana.
>> Eikös Paavalikin sanonut, että kaikille hän on ollut kaikkea, kreikkalaisille ikäänkuin kreikkalainen, juutalaisille ikäänkuin juutalainen...listaan voisi lisätä; luterilaisille, ikäänkuin luterilainen,helluntailaisille ikäänkuin helluntailainen..Voittaakseni ne Kristukselle.
Kuten tiedät, Paavalin päämärä oli "voittaa Kristukselle". Vartiotorniseuran todistajat taas etsivät narutettavia järjestönsä jäseniksi. Vaikka he toisin väittävät ja näin uskovat, on Raamatun Kristus oikeasti järjestölle sen pahin kilpailija, johon ei saa olla minkäänlaisissa tekemisissä. Kaikki on hyvin, kun Jeesus saa olla järjestön maskotti Tämä tulee esiin aina, jos puhut Raamatun Jeesuksesta, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä - ja erityisesti valta antaa syntejä anteeksi. Järjestön todistajalle tämä on sietämätöntä. Hän koettaa keksiä jos jonkinlaisia verukkeita kumotakseen Raamatun todistuksen Jeesukesta.
>> eivät ainakaan käytä termiä: uudestisyntyminen
Oppinsa mukaan järjestön todistaja ei voi olla uudestidyntynyt, koska se johtaisi siihen, että hän pääsisi Jumalan valtakuntaan ja kuuluisi Uuteen liitton, jona jeesus teki opetuslastensa kanssa - siihen jossa Jumala on luvannut ottaa synnit pois. Tämä olisi vastoin opetusta, jonka mukaan vain "pieni joukko" olisi osallinen "taivaallisesta toivosta". Todistaja uskoo päätyvänsä "paratiisimaahan" Jumalan valtakunnan ulkopuolelle, mutta olevansa jollain ilveellä taas sen sisällä kysytään, mitä Jumalan valtakunnan ulkopuolelle jääville käy. Järjestö sekottaa asiaa vielä rinnastamalla itsensä Jumalan valtakuntaan. Kun asia on tehty tarpeeksi sekavaksi, tuntee onneton todistaja itsensä nöyräksi "uskollisen ja ihmeellisen ymmärtäväisen orjan" ihmeellisen Jehova-jumalalta saaman viisauden edessä.
>> Totta on, että heillä on tosi paljon tietoa
Todistajan ei Raamatuntulkintansa mukaan pitäisi tietää mitään, sillä tietohan on kadonnut siinä kuin kielilläpuhuminenkin! (1. Kor. 13:8)
Kuten näet, järjestön raamatuntulkinnat ovat kovin valikoivia. Tuijotetaan pariin sanaan, jotka tukevat järjestön käsitystä ja tarvittaessa unohdetaan kaikki muu. Jos vain järjestön oppi vaatii, on todistaja kykenemätön miettimään hankalia kysymyksiä - saati etsimään niihin vastauksia.
Järjestön hallintoelin opettaa todistajilleen olevansa Jehova-jumalan profeetta ja ainoa viestintäkanava, jota on kuultava nöyränä ja kiitollisena, vaikka sattuisikin opettamaan vastoin Raamattua, sillä järjestön hylkäävä hylkää itse Jehova-jumalan. Kun sitten on kyse pieleen menneestä ennustelusta tai vaikka taas kerran päinvastaiseksi muuttuneesta doktriinista, vetoaa sama joukko omaan vajavaisuuteensa ja "valon kirkastumiseen".
Osoittaa mitää erityistä huomiota ja inhillisyyttä, kaikki luonnolliset huomionosiotukset kietävässä elämässään. Tämän yhtenä ilmaisuna näin kylämme ilmoitustaululla jonkun lahkon orjuuteen joutuneen ilmoituksen:
"En vietä syntymäpäiviäni, en nyt enkä tulevaisuudessa, ------ nimi" !
Ainoa Jehovan todistajien juhla on: herran ruumiin muistojuhla; jota he eivät kuitenkaan itse nauti, vaan käyvät vain kerran vuodessa kieltäytymässä siitä.
Kerran aiheesta ovatko juutalaiset lopullisesti "hyljätty kansa" ja ns. korvausteologian mukaisesti "hengellinen Israel" eli WT järjestä otettu sen sijaan Jumalan valtakunta edutavaksi kansaksi, kävimme yli yön kestäviä keskusteluja, mm Roomalaiskirjeen 11-luvun pohjalta. Jehovan todistana 40-vuotta ollut tuttuni MYÖSI esimerkiksi jakeessa 15:sta: "heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi"; TARKOITTAVAN JUUTALAISTA KANSAKUNTA, MUTTA JAKEEN LOPPU OSASTA: "mitä heidän ARMOIHIN OTTAMISENSA on muuta kuin elämä kuolleist?"; HÄN LÖYSI JO VARTIOTORNISEURAN "pelastuvana Israelin jäännöksenä! Jos tällaisella logiikalla tutkitaan Raamattua ei ole lainkaan ihme että miehen oli pakko kieltää sinä yönä Raamatun lukeminen kotonaan, ja väittään vaimoaan ymmärtämättömäksi, sillä vaimon mielestä myös lauseen loppu osassa puhuttiin edelleen juutalaisista kansakuntana.
Miksi päästät jos et kerta tykkää kumminkaan? Sano ovella jo rauhallisesti ettet ole kiinnostunut. Kyllä ne tajuaa sen ilman rautalankaa vääntämättäkin.
kysymyksiä. Ensimmäiseen vastaus: Onhan se hurjaa, toiseen :ei ole oikein. Kolmanteen: tiedän. Muihin voi yleisesti vastata vaikka," että se on sellaista nyt" tms.
He uskovat todellakin maailman loppuun, jota ei todellisuudessa tule niin kuin he kuvittelee, en viitsi päästää heitä edes sisälle, niitä yxinkertaisia kysymyksiä ei kyllä viitsi nauramatta kuunnella. Näitä samoja asioita olen jo -70 luvulta asti kuunnellu (hieman erilaisina tietenki). Ja uskon, että jos lahko on olemassa 50 vuoden päästä sama tarinointi jatkuu. En itse ole löytänyt raamatusta sellaista kohtaa jossa vaaditaan olemaan jonkilaista lahkoa. Ei heidän tarvis kulkea ovien takana, jos joku on kiinnostunut jt lahkosta, niin kyllä hän voi mennä heidän salille käymään. Tähän pitäisi suomessa tehdä lakialoite. Mitään harmageddonia ei koskaan tule, se on vain kirjoitettu ihmisten pelotteluksi.
-Mitäkö ajattelen maailman hurjista tapahtumista?-
¤ Miksi Jehovanne loi maailman tälläiseksi mahdollisuuksiltaan, sillä eihän mikään ole kai tullut Jehovanne ulkopuolelta?
-Onko oikein, että köyhien maiden ihmiset elävät kipurajan alapuolella ja me, eurooppalaiset elämme hyvin?-
¤ Ei ole oikein, mutta maailmamme on luotu sellaiseksi että kun toiselle kumartaa toiselle pyllistää.
-Tiedänkö, että Jehovajumala tulee kohta muuttamaan kaiken?-
¤En tiedä, miten muuten se Jehovanne sen tekee? Korjaako, eli fiksaa omaa luomustaan, vaikka sen piti olla täydellinen, kun tekijäkin kai sellainen on? Onko suunnitelmissa kenties murhata omia luomuksiaan, heitä jotka ovat viattomia Tekijänsä valintoihin ja laadutukseen?
Jt:den pyrkimyksille kietoa heidät saaliikseen, näennäisälykkäillä ja mukamasvalistuneilla vastauksillaan, - mutta Raamattua tuntevat uskovat ihmiset ovat heille kauhistuksia, sillä Jt:n valmiisiin kysymyksiiin ja vastauksiin sopivat "sanelukoneformaatit", eivät suppuudessaan riitäkään näiden tilanteiden hallitsemiseen ja uskovan pettämiseen, vaan usein käykin niin että: Jt pakenevat paikalsta vähintäänkin kuhistuneina, vakuutellen toisiaan siitä että, kyllä he ovat varmasti oikeassa, - viakka eivät enää tiedäkään, missä asisassa.
Jos joku jehovajumala on luonut ihmisen, se on kyllä täydellisesti epäonnistunut, itse jos olisin voinut valita ihminen olisi erilainen. Miten niin "täydellinen" kuin jumala voi näin tehdä? Hallitse ja tuhoa on raamatun motto, ja sehän on syvältä, eipä koskaan olis tätä kirjaa kukaan kirjoittanu, kaikki olis paremmin.
Jt:t tarkastelevat ihmistä värvättävänä kohteena. Ihminen on värvättävissä jos hän on esim. kohtelias, vaikka hän suhtautuisi torjuvasti.
Jos ottaa puheenaiheeksi maailmanlopun ennustukset vuosille 1914, 1925, 1975 ynnä monet pienemmät sekä kummalliset opit ja oppimuutokset, vaikkapa "teokraattinen sodankäynti" (valehteleminen lahkon edun niin vaatiessa) niin jt:lle tulee kiire bussille, kuten he usein asian ilmaisevat
Muuten: Varma konsti saada todistajat palaamaan on ottaa heiltä painotuotteita, älä ota. Pyydä heitä lukemaan mitä erotetut jäsenensä ovat kirjoittaneet veljesseura.org -sivuilla ja keskustelemaan siitä. Silloin he eivät niinkään palaa
Kysy heiltä, että mikä heidän oletuksista on tähän asti toteutunut?
Esim 1976 1.12 Vartioitorni "syvempää näkemystä" palstalla toteaa seuraavaa:
● Entinen presidentin apulainen Patrick Buchanan sanoi, että sotilasmahdin yleistasapaino Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä on muuttumassa. Hän sanoi: ”Seitsemän viime vuoden kuluessa on Yhdysvaltain laivasto pienentynyt puoleen; se on nyt pienempi kooltaan kuin ennen Pearl Harboria. Neuvostoliiton uuden kokonaislaivaston suhde USA:n laivastoihin yhteensä on 2:1, kun on kysymys suurista taistelualuksista ja sukellusveneistä.”
Maavoimista hän selitti: ”Neuvostoliitolla on lähettää kentälle 168 taisteludivisioonaa Amerikan 19:ää vastaan. Sillä on kaksi kertaa niin paljon aseistettuja joukkojenkuljetusvälineitä, kolme kertaa niin paljon raskaita kranaatinheittimiä ja tykistöä ja neljä kertaa niin paljon hyökkäysvaunuja.”
Raamatun ennustuksissa kommunistiset vallat sisältyvät nykyään siihen, mitä kuvakielellä sanotaan ”Pohjan kuninkaaksi”. Danielin kirjan 11. luku sanoo käsitellessään tätä ”lopun aikaa”, jossa me nyt elämme, tästä totalitaarisesta ”Pohjan kuninkaasta”, että ”hän kunnioittaa linnoitusten jumalaa. . . . Ja tätä hän tekee vahvoille linnoituksille.”
Tämä Jumalaa vastustava mahti on näin ollen meidän aikanamme Jumalan profeetallisen sanan ennustuksen mukaisesti tullut etualalle kasvaen nopeasti tieteellisessä militarismissa. Ja kuten Daniel ennusti, ”hän ojentaa kätensä maita kohti”. Mutta Raamattu osoittaa, että tämä ”Pohjan kuningas” saatetaan loppuunsa yhdessä kaikkien muiden poliittisten mahtien kanssa Jumalan Harmagedonin-sodassa.
Tämä oli vain yksi äkkiä napattu esimerkki todistajien syvemmästä näkemyksestä -