Eräs kristitty kertoi, että aina kun joku sanoi hänelle "En usko Jumalaan", hän kysyi: "Millaiseen Jumalaan sinä et usko?" Vastaus oli kategorisesti sellainen, että hän saattoi sanoa sydämestään: "En minäkään usko sellaiseen Jumalaan." Ja näin he olivat samalla puolella ja saattoivat jatkaa rakentavaa keskustelua.
Tommy Hellsteen on sanonut: "Loppujen lopuksi ei ole paljoakaan väliä onko Jumala olemassa vai ei, jollei hän ole rakastava Jumala". Näin hän taitavasti asettuu sekä kristittyjen että ateistien puolelle. Kristittyjen, koska nostaa Jumalan tärkeimmäksi ominaisuudeksi rakkauden. Ateistien, koska ajattelee, ettei Jumalan olemassaoloon uskominen sinänsä ole ihmisen onnellisuuden kannalta merkityksellinen asia. Ja molempien, koska kukapa ei uskoisi jossain mielessä siihen, että suurin on Rakkaus.
Minä, kristitty, kysyn sinulta, ateisti:
- Millaiseen Jumalaan et usko?
ja toinen kysymys:
- Millaiseen rakkauteen uskot?
Uskallan toivoa, että näiden kysymysten avulla opimme ymmärtämään toisiamme paremmin, ja löydämme yllättäviä yhtäläisyyksiä ajattelussamme.
Tommy Hellsteen on sanonut: "Loppujen lopuksi ei ole paljoakaan väliä onko Jumala olemassa vai ei, jollei hän ole rakastava Jumala". Näin hän taitavasti asettuu sekä kristittyjen että ateistien puolelle. Kristittyjen, koska nostaa Jumalan tärkeimmäksi ominaisuudeksi rakkauden. Ateistien, koska ajattelee, ettei Jumalan olemassaoloon uskominen sinänsä ole ihmisen onnellisuuden kannalta merkityksellinen asia. Ja molempien, koska kukapa ei uskoisi jossain mielessä siihen, että suurin on Rakkaus.
Minä, kristitty, kysyn sinulta, ateisti:
- Millaiseen Jumalaan et usko?
ja toinen kysymys:
- Millaiseen rakkauteen uskot?
Uskallan toivoa, että näiden kysymysten avulla opimme ymmärtämään toisiamme paremmin, ja löydämme yllättäviä yhtäläisyyksiä ajattelussamme.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Millään jumalalla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Jumaluskossa on aina kyse vallasta ja käskyttämisestä. Sellaisesta ei rakkautta löydy.
Juuri tuollaista vastausta odotinkin! Kiitos!
Ymmärräthän, "otto..", sanoudun sydämestäni irti kaikesta sellaisesta jumal'uskosta jossa on kyse "vallasta ja käskyttämisestä", mutta ei rakkaudesta. Teen kaikkeni jotten syyllistyisi vallankäyttöön jumal'uskon varjolla, koska olen vakuuttunut että sellainen saa aikaan vain pahaa.
Sanot siis, että se mitä sinä ymmärrät sanalla 'jumala' ei sisällä ajatusta rakkaudesta. Minulle sana 'jumala' tarkoittaa myös jotain muuta. Valtaa, kyllä. Kaikkea sitä mikä on minua voimakkaampaa ja jonka valtaan joudun alistumaan, ne ovat 'jumalia'.
Mutta minusta myös rakkaus on minua voimakkaampi. Jos sinä sanot etteivät 'jumala' ja 'rakkaus' liity toisiinsa, ymmärrän sinut niin, että rakkaus on jotain mitä hallitset itse tai mikä ei ainakaan hallitse sinua. Omalta osaltani en voi niin sanoa. Kaikki rakkaus, mitä olen saanut, on tullut minuun itseni ulkopuolelta, en voi siitä ottaa kunniaa itselleni. Se on se mitä minä nimitän Jumalaksi, ei enempää eikä vähempää.
jos sinun jumalasi on rakkaus niin OK. Kannattaisi painua sinne samoinajattevien joukkoon sillä kohta sattuu juhaa leukaan.
että koko jumalkäsitys on käsitys vallanpitäjästä ja käskyttäjästä. Juuri siitä jumalasta, joka muka on itse rakkaus, mutta joka ehdollistaa sen rakkautensa.
"Sanot siis, että se mitä sinä ymmärrät sanalla 'jumala' ei sisällä ajatusta rakkaudesta. Minulle sana 'jumala' tarkoittaa myös jotain muuta. Valtaa, kyllä. Kaikkea sitä mikä on minua voimakkaampaa ja jonka valtaan joudun alistumaan, ne ovat 'jumalia'."
Niin juuri. Mitä rakkautta sinä tuossa näet?
Tarkoitan että kaikki muut 'jumalat', ts. kaikki muut vallankäyttäjät (luonnolliset tai yliluonnolliset, taivaassa tai maan päällä, yks ja hailee) paitsi Rakkaus ovat pienempiä jumalia, ja joutuvat viime kädessä taipumaan Rakkauden 'väkevän käden alle'. Toisin sanoen, en usko että viha ja alistaminen saavat viimeistä sanaa - ei maailmankaikkeudessa, ei minun elämässäni, eikä myöskään sinun elämässäsi.
Myönnän että "Rakkauden valta" on jännitteinen käsitepari, sillä rakkaushan ei koskaan pakota mihinkään. Rakkaus myös asettuu tasavertaisena toisen rinnalle. Siinä tullaan siihen mikä minusta on kristinuskon ydin: Jumalan tulo ihmiseksi, Jeesukseksi, suostuminen tavalliseksi kärsiväöksi ihmiseksi, ihmisten rinnalle. En keksi parempaakaan tapaa selittää miten rakkaus voi olla yhtäältä valta jonka alle kaikki alistetaan ja toisaalta pyyteetöntä vierelläkulkemista ilman vaatimuksia, kuin viitata siihen mitä Raamattu puhuu Jeesuksesta. Ja toisaalta siihen mitä Raamattu puhuu Jumalasta rakastavana Isänä. Isän syli kuvaa rakkautta, joka on yläpuolella, muttei negatiivisessa mielessä, vaan 'lapsen tasolle kumartuvana', silti hallitsevana.
Juuri siksi kirjoittelen täällä, kun samoinajattelevien kanssa on yleensä tylsä keskustella. :)
Tosin meidän seurakunnassa on, uskokaa tai älkää, varsin eri tavoin ajattelevia ihmisiä monista asioista. Väittelynaiheita ei puutu, vaikka kaikki Jeesukseen uskovatkin. Meitä kristittyjä kun ei ole puristettu samasta muotista, eikä Jumala tunnu ilmaisevan itseään kaikille samalla tavalla.
Uskon että jokaisella ihmisellä on opittavaa jokaiselta ihmiseltä, sillä uskon Jumalan luoneen meidät ainutlaatuisen erilaisiksi, jotta erilaisuudessamme täydentäisimme toisiamme. Tämä vakaumukseni ajaa minua eteenpäin keskustelussa kuin keskustelussa. Haluan oppia - ja opettaa. Tässä järjestyksessä.
Mitä rakkautta sinä näet tuossa tarinassa väkivaltaisesta jumalasta, joka ehdollistaa rakkautensa ja tappaa ja kiduttaa ihmisiä, jotka eivät usko?
Meillä on rakkaudesta näemmä ihan eri käsitys.
Sinua ajaa meemisi lähetyskäsky. Kenties vielä ei ole liian myöhäistä kieltää jumalasi ja se on jumalattoman rankka prosessi.
MInkä kannalta ei ole liian myöhäistä kieltää jumalaani? Mitä minun pitäisi ehtiä? Nauttia elämästä ilman Jumalaa, vai? Mutta kun nautin elämästä Jumalan kanssa. Aika heikko markkinointipuhe ateismin puolesta tuo "se on jumalattoman rankka prosessi". Varmasti on. Mutta noin sanottuasi kaipaan kyllä aika vakuuttavia perusteluja, miksi minun pitäisi kääntyä ateistiksi. MItä iloa ja hyötyä uskot siitä olevan itselleni tai muille?
Mitä rakkautta sinä näet väkivaltaisessa ihmisessä, joka ehdollistaa rakkautensa ja tappaa ja kiduttaa toisia ihmisiä, uskoivatpa he tai eivät?
Luulenpa että meillä on rakkaudesta sinällään ihan sama käsitys. Samoin siitä ettei se toteudu tässä maailmassa niin kuin sen pitäisi. Näkemyseromme tulevat esiin pikemminkin jos kysytään mistä paha johtuu ja mitä tarvitaan hyvän toteutumiseksi.
minkäänlaiseen jumalaan. Mitä sinulla olisi tarjolla?
Et 'minkäänlaiseen jumalaan', okei. Mutta määrittele sanan 'jumala' merkitys tässä lauseessa. Määritelmät voivat olla erilaisia.
Minä esimerkiksi ymmärrän sanan 'jumala' Lutherin oppien pohjalta näin: "Se, minkä varaan lasket elämäsi, mihin viime kädessä turvaat, on jumalasi." Tämän määritelmän mukaan
'turvaan itseeni'
= 'olen itse Jumala',
'turvaan perinteisiin'
= 'palvon esivanhempiani jumalina',
'sijoitan maallisen varallisuuteni vakuutuksiin ja hajautettuun osakesijoittamiseen pahan päivän varalle'
= 'nykyinen talousjärjestelmä on jumalani',
'ihmiset vielä oppivat elämään sovussa, ajatus siitä tuo elämääni tarkoituksen'
= 'uskon hyvään jumalaan joka asuu jokaisessa ihmisessä'
jne.
Itse uskon, ettei tästä maailmasta tule parempaa paikkaa kuin mikä se nyt on, sillä tosiasiat viittaavat siihen. Silti uskon että rakkaus on maailmankaikkeuden suurin voima, se on sisäinen vakaumukseni, joka ei perustu ulkoisiin tosiasioihin, vaan jopa sotii niitä vastaan. Nämä kaksi vakaumusta on mahdollista yhdistää vain uskomalla, että rakkaus on olemassa, mutta lähtökohtaisesti ihmisestä riippumatta ja hänen ulkopuolellaan. Se on se mikä tuo elämääni tarkoituksen. Se on minun jumalani.
Sinähän olet ihan höperö. Väen vängällä yrität saada jumalaa tungettua joka reikään. Minä pidän kahvista joten sinun näkemyksesi mukaan jumalani on varmaan kahvinkeitin? Tykkään myös pillusta kovasti joten sitäkin rukoilen polvillani?
Koska yksi jumala ei riitä joka asiaan niitä täytyy olla monta. Ja jos on monta jumalaa niin varmaankin ääretön määrä. Loogista, eikö totta.
En tullut kirjoittelemaan tyrkyttääkseni omaa uskoani, koska en usko että kukaan omaksuu sitä tyrkyttämällä. En edes halua lähteä kertomaan, "mitä minulla olisi tarjolla", koska ilmeisesti haluat vain harjotusvastustajan jonka näkemyksiä kritisoida. Minä taas yritän kääntää asetelman vaihteen vuoksi toisin päin: Minä kysyn, vilpittömänä pyrkimyksenäni ymmärtää ateistin ajattelua, ja odotan asiallisia vastauksia.
Minusta on oikeus ja kohtuus edellyttää että ateistiksi julistautuva kykenisi määrittelemään mitä tarkoittaa jumalalla johon ei usko. Ateismi kun on lähtökohtaisesti vastakohtansa kautta määritelty elämänkatsomus. A-teismi. Koska teismi ei ole yksiselitteinen käsite, ei ole ateismikaan.
Toki jos minulta kysytään millaista tupakkaa en polta niin vastaan etten minkäänlaista, ja se kertoo kaiken. Paitsi sen että jos joku kertoo minulle terveysvaikutteisesta tupakasta, saatan alkaa polttamaan sitä. Sellaista ei vain välttämättä tule ajatelleeksi. Niin kuin ei terveysvaikutteista jumalaakaan, jos on tottunut mieltämään hänet kaiken pahan alkuna ja juurena.
Tunnen myös ateisteja jotka ovat sitä mieltä että jumalaan uskomisella voi olla myönteinen vaikutus ihmiseen - vaikkeivät itse uskokaan.
Uskominen tai uskomatta jättäminen eivät kumpikaan tapahdu nappia painamalla. Mutta molempiin voi vaikuttaa sekä järkeen että tunteeseen vetoamalla. Ehkä. Se, miksi joku uskoo ja toinen ei, on kyllä syvimmältään arvoitus.
Epäitsekkääseen koko ihmiskuntaan kohdistuvaan rakkauteen.
KiihkoUskovaisia on kuitenkin vaikea rakastaa mutta yritetään.
"Millaiseen Jumalaan et usko?"
- En usko minkäänlaiseen jumalaan.
Eräs kiertää näppärästi kysymyksen:
En minä kiellä jumalaa vaan en usko sen mahdollisuuteen.
Anteeks ny,mutta onko hirveen fiksua kysyä ateistilta että
"minkälaiseen jumalaan et usko" kun ateisti ei usko minkäänlaiseen jumalaan.
Tää sun kysymykses menee taas kategoriaan
"kun toi ateisti ei vaan tajuu tai,se uskoo sitten varmaan johonkin muuhun kuin minä,ehkä saatanaan"
Hyvä on,jos et näin ajattele,
mutta vastaavien kysymysten takana on ollut tähän asti joka kerta tämänkaltaisia ajatuksia.
http://www.youtube.com/watch?v=QecUUnLNSiY
tässä selitystä miksei jahvelle heru myötätuntoo
Minusta on ihan looginen tuo kysymys, mutta muotoillaanpa se selvyyden vuoksi uudestaan vaikka näin:
Kun sanot: "En usko minkäänlaiseen jumalaan", miten määrittelet sanan 'jumala' merkityksen tuossa lauseessa? (Vrt. vastaukseni yllä viestiin "En usko")
Jos käyttää jotakin suomen kielen sanaa, on väärinkäsitysten välttämiseksi hyvä pystyä määrittelemään sen merkityssisältö, muuten saattaa tietämättään puhua eri asiasta kuin kiistakumppani. Vasta kun määritelmät on selvillä, voidaan sanoa ollaanko oikeasti eri mieltä vai puhutaanko vain eri kieltä.
Todella vaikeeta määritellä asiaa,mitä ei pidä olemassaolevana.
Sori .sinä siis kyselet millaisen elämänohjeen mukaan me eletään.Hitsi vie,kun toi jumala sana sekoitti tossa kysymyksessä.
Yritän tienata senverran,että tuun toimeen.
Yritän kasvattaa lapseni kohtuullisen hyvin.
Yritän välttää väkivaltaa(mä vihaan väkivaltaa)
Yritän käyttäytyä reilusti muita kohtaa.
Yritän auttaa muita jos pystyn.
jne jne
Mutta jotain tollasta.En ajattele asiaa juurikaa,mennään päivä kerrallaan.
Nuorena kollina olin kova juokseen vieraissa,ja ihmettelin kun ei suhteet kestäny
ja muutenkin vitutti,
mutta siitä pääsi eroon,kun vaan lopetti sen,(tosin sain maistaa omaa lääkettä).
Niin nykyään on elämä paljon lepposampaa.
Sinänsä mukava että kerrot mitkä asiat ovat sinulle elämässä tärkeitä. Tuo on kuitenkin pikemminkin vastaus kysymykseen "MIllaisiin 'jumaliin' uskot, vaikket uskokaan Jumalaan?" Alkuperäinen kysymykseni oli kuitenkin päinvastainen: "Millainen on se Jumala, johon ET usko?"
Miksi muka olematon jumala on niin vaikea määritellä? Voin minäkin määritellä etten usko joulupukkiin, jolla on parta ja joka asuu korvatunturilla; tai jumalaan, jolla on kahdeksan kättä; tai lentäviin lautasiin, joissa matkustaa maapallon ulkopuolisia eläviä olentoja. Uskon kuitenkin joulupukkiin ideana joka tuo lohtua ja rakkautta, uskon että Jumalalla on käsiä ja me ihmiset olemme niitä, ja uskon että lautaset voivat lentää jos niitä heitetään frisbeen tavoin.
Niin että älä luista tästä haasteesta väittämällä ettei olisi mahdollista määritellä sitä mihin ei usko, koska se ei ole totta.
Ei uskovainen usko jumalaan. Uskovainen uskoo uskontoon ja täten pitää jumalaa olemassaolevana. Ateisti ei usko uskontoon ja täten ei pidä jumalaa olemassaolevana. Kukaan ei ole tullut minulle kertomaan sellaisesta uskonnosta johon uskoisin.
" "Loppujen lopuksi ei ole paljoakaan väliä onko Jumala olemassa vai ei, jollei hän ole rakastava Jumala". "
Mutta valitettavasti sillä on väliä, onko uskontoja olemassa. Uskonnot ovat poliittisia kannanottajia, joskus päällepäsmäreitä. Poliittiset liikkeet eivät ole kytköksissä muuhun kuin oman valtansa kasvattamiseen. Yhteisymmärrystä tuskin löytyy vääristyneen asenneilmaston takia. Aivopestyt "tosiuskovaiset" levittävät uskontoansa kuvitellen levittävänsä rakkauden sanomaa, vallan ja mukavuudenhaluiset öykkärit kasvattavat valtaansa tosiuskovaisten avulla. Tätä holtitonta vallankäyttöä jolle tosiuskovaiset antavat valtuutuksensa, ateistit pääsääntöisesti vastustavat. Kuinka siis ymmärtää toisiaan paremmin, kun puhutaan täysin eri asioista?
"- Millaiseen Jumalaan et usko?"
En usko minkäänlaiseen uskontoon.
"- Millaiseen rakkauteen uskot?"
Minkämakuiseen banaaninmakuun sinä uskot?
"vallan ja mukavuudenhaluiset öykkärit kasvattavat valtaansa tosiuskovaisten avulla"
Olen samaa mieltä. En ole varma onko se 'tosiuskovaisten' vika. Usein vilpittömän hyväntahtoisia ihmisiä käytetään häikäilemättömästi hyväksi.
Minäkään en usko uskontoon. Mutta uskon että uskontoja tulee aina olemaan, koska taipumus niihin on ihmisessä syvässä. Pidän myös vakaumuksellista ateismia eräänlaisena uskontona. Siinä elämän keskiöön asetetaan joko ihminen itse, hänen lähiyhteisönsä, yhteiskunta, luontoäiti, evoluutio, makaaberi huumori tms. riippuen minkä tyyppisestä ateismista on kyse.
En usko myöskään kristinuskoon uskontona, vaikka käytänkin itsestäni nimitystä kristitty ja palvelen kristillistä kirkkoa. Kristinusko muuttuu irvikuvakseen aina silloin, kun se alkaa uskoa itseensä sen sijaan että uskoisi Jumalaan, joka on aina suurempi kuin ihmisten käsitykset hänestä. Ja näinhän tapahtuu kaikkina aikoina jossain määrin. Mutta se että kristinusko muuttuu irvikuvakseen ei sinänsä todista että Jumala olisi vain ihmisten keksintö.
"Pidän myös vakaumuksellista ateismia eräänlaisena uskontona. Siinä elämän keskiöön asetetaan joko ihminen itse, hänen lähiyhteisönsä, yhteiskunta, luontoäiti, evoluutio, makaaberi huumori tms. riippuen minkä tyyppisestä ateismista on kyse."
Onko pyöräilemistä, jos ei pyöräile? Eikä ole kuin yhdenlaista ateismia. Ei-teismistä pitäisi hitaammankin tajuta mistä on kyse.
Aika monella teistillä löytyy se minuus sieltä ajattelun keskipisteestä.
"Uskon, jotta pelastun."
"Uskon, koska J on ilmestynyt minulle."
"Uskon, koska olen parempi."
"Uskon, jotta olen parempi."
Ateistin tunnustus on nöyrempi:
"En usko."
"Pidän myös vakaumuksellista ateismia eräänlaisena uskontona. Siinä elämän keskiöön asetetaan joko ihminen itse, hänen lähiyhteisönsä, yhteiskunta, luontoäiti, evoluutio, makaaberi huumori tms. riippuen minkä tyyppisestä ateismista on kyse."
Ateismi on sitä, että ei uskota jumaliin. Sinun ei tarvitse kehitellä siitä mitään muuta. Joillain uskovilla näyttää olevan pakonomainen tarve keksiä ateistille jokin korvike Jumalan tilalle. Yksi neuvo, asia ei ole niin kuin kuvittelet.
Aloittaja on oikein tyypillinen Pohtiva Uskovainen, jonka mielestä ihan kaikki on "jumalaa".
Kun Normiuskovainen bongaa ateistin ja saa uteluihinsa vastauksen, ettei tämä usko jumaliin sun muihin ollenkaan, hän päättää pienessä, ohjelmoidussa mielessään, että ateisti siis a) palvoo rahaa ja b) on kommunisti. Se siitä. Ei tarvitse enempää ajatella.
Kun Pohtiva Uskovainen bongaa ateistin, hän alkaa tuon ensimmäisen kysymyksen jälkeen omasta mielestään ovelasti kysellä aivan tyypilliseen tapaan, mitä ateisti pitää tärkeänä ja mikä se rakkaus mahtaakaan olla. Ihan mikä tahansa ateistin tärkeänä pitämä asia - koira, kissa, vanhemmat, blues, suklaa, kirjasto, hölkkälenkit - nimetään oitis ateistin jumalaksi ja sitten hihkutaan, että uskoohan ateistikin johonkin ja jumalahan silläkin siis on. Tästä vedetään sitten suoraa viivaa siihen, mikä ateistille onkin jo "jumalan korvike".
Minulla on koira, mutta se ei ole kissan korvike. Minulla ei ole kissaa, mutta kissattomuuteni ei ole kissattomuuden korvike eikä kissan omistamista.
Ja "rakkaudesta" höpöttäminen on alusta pitäen aivan turhaa ajanhukkaa, koska Pohtivan Uskovaisen oletuksena on joka ikisen rivin välissä se, että jumalahan se siellä luuraa, ja pidemmälle vietynä Pohtiva Uskovainen päättelee, että "rakkaus" on ateistille vain hermopäätteiden naksetta ja siitähän sitten seuraakin se, että ateistin jumala on hermopääte eli kauheaa materiaa vain.
Aloittaja on selvästi päässyt tekemään ensimmäistä esseetään teologisessa tiedekunnassa...siis "tiedekunnassa": intoa riittää ja rajattomalla omahyväisyydellä voisi täyttää vaikka säkkituoleja. Kyllä tuosta nuorisopappi vielä tulee, sillä juuri noita pilkunviilauksen, ympäripyöreyksien keksimisen, mutkien suoraksi vetelyn ja suorien viivojen mutkille veivaamisen taitoja tarvitaan, kun vedetään höplästä pahaa-aavistamattomia, hyväksyntää melkein mistä tahansa etsiviä varhaisnuoria. Yök.
- Millaiseen Jumalaan et usko?
En yhteenkään sellaiseen, joka on yhdessäkään tämän hetkisessä yli tuhannessa uskonnossa.
- Millaiseen rakkauteen uskot?
Aitoon rakkauteen. En jumal rakkauteen, vaan aitoon rakkauteen.
Mutta mitä rakkaus on? Tiede todistaa, että rakkaus on sähköimpulsseja ja kemiaa aivoissa.
" - Millaiseen Jumalaan et usko?
En yhteenkään sellaiseen, joka on yhdessäkään tämän hetkisessä yli tuhannessa uskonnossa. "
En minäkään! Jumala, johon uskon, ei ole uskonnossa (jos oikein ymmärrän mitä tarkoitat). Uskontojen määritelmät Jumalasta eivät ole Jumala - eivät edes kristinuskon määritelmät. Deus semper major - Jumala on aina suurempi.
"- Millaiseen rakkauteen uskot?
Aitoon rakkauteen. En jumal rakkauteen, vaan aitoon rakkauteen."
Mikä mielestäsi tekee rakkaudesta aidon? Minusta se, että se ei ole vain tunnetta, vaan toteutuu käytännössä. Juuri sellaiseen rakkauteen uskominen on kovin vaikeaa, ainakin minulle. Rakkaus kun tuntuu yleensä olevan vain puhetta ja tunteilua, ei käytännön välittämistä toisista ihmisistä. Mutta en ole menettänyt uskoani. Uskoni tällaiseen käytännön rakkauteen ei nimittäin pohjaudu siihen että näkisin sitä kovin paljon ympärilläni tai itsessäni. Päinvastoin, juuri siksi, että en näe rakkautta juurikaan, uskon että kyseessä on ihmisen ja koko maailman ulkopuolinen suure, jota myös Jumalaksi nimitetään. Toisaalta, aika ajoin näen ja koen välähdyksiä tämän rakkauden toteutumisesta. Silloin koen, että "Jumala raottaa taivaan verhoa."
Toisista välittäminen on jotain muuta. Ei siihen rakkautta tarvita, jos jonkun mummon puolesta kaupassa käy, tai sukeltaa hukkuvaa järvestä. Sitä sanotaan vastuuntunnoksi.
harmi että koet rakkauden tolla tavalla.
Aito rakkaus mulle on:
-Välittämistä
-Tunteilua
-Jutustelua
-Mukavia hetkiä yhdessä
-Perhe
-Kehojen yhteistä kemiaa
Jos nyt totta puhutaan, ei rakkautta voi omin sanoin selittää. turhaan edes kysyt. kaikki jotka sisimmässää tuntee aidon rakkauden, ei osaa sitä sanoiksi laittaa. siksi sanonkin aina vaimolleni, että "sanat ei riitä rakkauteni määrän ilmaisuun, mutta onneksi sentään voin näyttää se sinulle" se miten minä näytän rakkauteni vaimolleni, ei taas kuulu kenellekkään muulle kuin minulle ja hänelle.
"- Millaiseen Jumalaan et usko?"
Persoonalliseen jumalaan. Sellaiseen, jolla oman tahdon alaista vaikutusta mihinkään asiaan. Jos joku siis sanoo universumia, luonnonlakeja tai vaikkapa puupatsasta jumalaksi, ovat ne olemassa, mutt en kutsu niitä jumalaksi.
"- Millaiseen rakkauteen uskot?"
Ihmisen aivojen tuottamaan tunteeseen.
Rakkaus ja tietoisuus ovat emergenttisiä asioita.
"" "- Millaiseen rakkauteen uskot?"
Ihmisen aivojen tuottamaan tunteeseen. ""
Oletko tosissasi? Onko rakkaus mielestäni vain tunne? Onko tämä kovinkin tavallinen käsitys ateistien keskuudessa?
Olen idealistisesti kuvitellut, että useimmat ateistitkin periaatteessa uskovat epäitsekkääseen rakkauteen, joka ei perustu tunteisiin, vaan hyvään tahtoon. Ajatus siitä, että saatan olla väärässä, järkyttää minua syvästi. Jos uskoisin rakkauden olevan vain tunne, putoaisi elämältäni pohja pois; elämän tarkoitukseksi jäisi hedonismi ja itsensä toteuttaminen muista välittämättä. Ainakin omalla kohdallani tunnistan ylevänkin tuntuisten rakkauden TUNTEIDEN taustalla itsekkäitä motiiveja. Mutta todellinen rakkaus on minulle jotain muuta.
Mitenkäs avioliitto? Tutkimuksethan osoittaa, että rakkaus tunteena ei kanna kovin pitkälle, jos parisuhde perustuu vain siihen. Parin-kolmen vuoden liiton jälkeen moni eroaa, koska "rakkaus vain kuoli pois". Tai sitten ainakin haetaan jännitystä syrjähypyistä.
Jos jollain ateistilla on kokemusta pitkäaikaisesta parisuhteesta jossa eletään uskollisena ja puolisoon varauksetta luottaen, ja jossa elämän myrskyt lujittaa suhdetta sen sijaan että hajoittaisivat sitä, kertokaa ihmeessä! Muuten saan tästä vain vettä myllyyn, koska tuntuu että todellinen koetukset kestävä rakkaus on sittenkin vain meidän kristittyjen aarre.
hyvän tahdon tunteminen kanssaihmisiä kohtaan sitten muka ole tunne? Täh?
minun suhteeni on kestäny 8 vuotta, naimisissa 4. rakastan vaimoani enemmän kuin mitään, ja rakkaus TODELLAKIN on tunne. jos et tunne rakkautta, miten voisit olla hyvän tahtoinen toista kohtaan???
alamäkiä on meidän suhteessa ollut, ja ne todellakin ovat lujittaneet suhdettamme. olemme molemmat ateisteja ja menimme naimisiin maistraatissa, juhlat tosin pidimme, aika isotkin, ja vaimollani oli hääleninki päällä. meidän jos kenenkä koetukset ovat olleet kovia. riitoja, työttömyyttä, velkoja sun muita asioita. kaikista ollaa sekvitty, ja olen vakuuttunut että vaimoni rakastaa minua yhtä paljon kun minä häntä.
olemme miettineet lasten hankkimista, mutta lapsia ei tule, ennenkuin meillä on antaa heille hyvä koti, missä saa ruokaa ja rakkautta. rakkaus puoli tosin onkin jo katettu. ruoka puoli ei niinkään, rikkaita kun ei olla. lapsia hankitaan sitten, kun voi turvallisesti todeta, että lapsi syntyy hyvään ja siistiin kotiin.
että tuolle linjalle lähdit, vaikka aloituksessasi muuta esitit. Halusit että ymmärrämme toisiamme, ja nyt sitten esitätkin "syvästi järkyttynyttä".
"Jos jollain ateistilla on kokemusta pitkäaikaisesta parisuhteesta jossa eletään uskollisena ja puolisoon varauksetta luottaen, ja jossa elämän myrskyt lujittaa suhdetta sen sijaan että hajoittaisivat sitä, kertokaa ihmeessä! Muuten saan tästä vain vettä myllyyn, koska tuntuu että todellinen koetukset kestävä rakkaus on sittenkin vain meidän kristittyjen aarre."
Tuolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko uskovainen vai ei. Katsele avioerotilastoja. Vain ateistitko eroavat ja pettävät?
En taida pahastikaan yleistää kun sanon, että tulit tyypilliseen uskistyyliin teeskennellen tekemään aloituksesi muka halunasi löytää ns. yhteinen sävel ja nyt sitten mollaat vastaajia.
"alamäkiä on meidän suhteessa ollut, ja ne todellakin ovat lujittaneet suhdettamme"
Hienoa kuulla. Olen vilpittömästi onnellinen puolestanne. Äläkä nyt loukkaannu, kun sanon sen osoittavan minulle, että Jumala siunaa myös ateisteja...:)
"jos et tunne rakkautta, miten voisit olla hyvän tahtoinen toista kohtaan???"
Tuossa onkin hyvä kysymys, joka on ehkä mutkikkaampi kuin luuletkaan.
Itse ajattelen, että hyväntahtoisuus ei edellytä minkäänlaista tunnetta. Joskus kylläkin teen hyvää siksi että tunnen halua siihen. Joskus kuitenkin teen hyvää siitä huolimatta, että tunteet kehottavat tekemään pahaa; silloin hyväntahtoisuuteni perustuu sisäiseen moraaliin ja etiikkaan (jonka itse koen Jumalan ääneksi sisimässä). Joskus on kuitenkin niin, että moraali ja etiikka kehottavat hyvään, mutta antaudun silti tunteiden valtaan ja teen pahaa. Usein on lisäksi niin että on vaikea tietää mikä lopulta on hyvää tai pahaa.
Ydinkysymys on: Kun tunteet ja moraali puhuvat eri kieltä, kumpaa kuuntelet ja miksi? Millä perusteella valitsen moraalin tunteiden sijaan tai toisinpäin?
Mitä itse ajattelet?
"olemme miettineet lasten hankkimista, mutta lapsia ei tule, ennenkuin meillä on antaa heille hyvä
koti, missä saa ruokaa ja rakkautta."
Hieno ajatus. Mutta ystävällisenä neuvona: älkää odottako liian kauan. Kukaan ei ole täydellinen vanhempi, eikä vanhemmuus ole kiinni ulkoisista olosuhteista. Vanhemmuuteen ei voi valmistua muuta kuin vanhemmaksi tulemalla, käytäntö opettaa. Nimimerkillä kokemusta on.
Öh... Eikö rakkaus ole nimenomaan tunne?
"Rakkaus ja tietoisuus ovat emergenttisiä asioita."
Kyllä minä sen tiedän. Mitä sitten?
minulle moraali on niin syvällä sisimmässä, että tunnen ja teen asiat, niinkuin ne ovat moraalisesti oikein. vaikkakin, joskus on pakko tehdä jotai moraalisesti väärin, jotta ei loukkaa toisen tunteita. nämä on taas tälläisiä kysymyksiä, joihin yksilö tietää vastauksen itsessää, vaikea näitä on sanoiksi laittaa.
kuitenkin, minulla ei ole ketään seisomassa vieressä ja kertomassa kuinka asiat tehdään, joten teen ne niinkuin itse tunnen oikeiksi. moraali iskoistuu pikkuvauvana, moraali tulee luonnollisesti. jos varastat tarhassa vauvalta lelun, alkaa hän itkeä. näet että hänellä on paha mieli ja annat lelun takaisin. tai jos taas olet nilkki pienestä saakka, otan lelun kainaloon ja juokset karkuun.
näihin on todellakin paha vastata, kaikki saa moraalinsa toisten ihmisten kanssakäymisestä ja yhteiskunnasta. kaikki taas soveltavat niitä omin tavoin.
"Hieno ajatus. Mutta ystävällisenä neuvona: älkää odottako liian kauan."
lapsen teko ei ole ikinä liian myöhäistä, odottaa saa, ja pitää niin kauan kuin vain pystyy. lapselle on pakko taata hyvä kasvuympäristö niin henkisesti, kuin fyysisestikkin. terve lapsi on kaiken odotuksen arvoinen.
Pahoittelen jos joku koki minun mollaavan itseään. Ajattelin vain olla vilpitön ja kirjata tänne aidon hämmästykseni saamastani vastauksesta. Ei me kristityt aina laskelmoida mitä me sanotaan ja tehdään ja kirjoitetaan.
Minunkin lähtökohtani on ajatus, ettei aviouskollisuus ole välttämättä kiinni uskonnosta. Halusin vain ravistella tätä lähtökohtaa ja provosoida esiin kommentteja, kun saamani vastaus tarjosi siihen tilaisuuden. Tiedän hyvin että uskovat voivat pettää ja olla kaksinaismoralistisia, omassa ystäväpiirissä ja suvussa on siitä kosolti esimerkkejä. Mutta uskon silti itse rakkauteen ja pidän oman avioliittoni onnistumista Jumalan suurena lahjana. Nimenomaan sentähden en pidä itseäni muita parempana; koen saavani rakkautta lahjaksi. Jos vain minusta ja vaimostani riippuisi, emme eläisi näin onnellista elämää, näin sanon tämänhetkisen itsetuntemukseni perusteella.
Miksi Jumala tuntuu antavan rakkautta lahjaksi toisille enemmän kuin toisille? Se onkin omista kysymyksistäni vaikein ja kipein. Joudun mielessäni kyseenalaistamaan Jumalan oikeudenmukaisuuden, tai vaihtoehtoisesti oman oikeustajuni. En kuitenkaan näe mitään syytä väittää olemattomaksi Jumalaa, jolta saan elämääni tarkoituksen, sillä perusteella, että hän ei anna samalla tavalla tarkoitusta kaikille muillekin.
Rakkaus on tietenkin laajempi käsite kuin vain yksittäinen tunne. Siihen liittyy ihailua, kiintymystä, nautintoa yhdessäolosta, vastuuntuntoa, ärtymystä, vihaa, anteeksiantoa, kaipuuta, mustasukkaisuutta, anteliaisuutta, vaateliaisuutta.
Sinä taidat sekoittaa siihen vielä jonkun yliluonnollisuudenkin. Vai kuinka? Osaatko kuvailla sitä?
"Oletko tosissasi? Onko rakkaus mielestäni vain tunne?"
Olen. Kyllä.
"Onko tämä kovinkin tavallinen käsitys ateistien keskuudessa? "
En tiedä.
"Olen idealistisesti kuvitellut, että useimmat ateistitkin periaatteessa uskovat epäitsekkääseen rakkauteen, joka ei perustu tunteisiin, vaan hyvään tahtoon."
En minä ainakaan tahdonalaisesti rakasta. Minä en pysty päättämään, että rakastan tai en rakasta. Ajattele vaikkapa jotain läheistäsi, jota rakastat. Voitko sinä tahdollasi lopettaa sen rakastamisen? Epäilen vahvasti, että et pysty.
"Jos uskoisin rakkauden olevan vain tunne, putoaisi elämältäni pohja pois; elämän tarkoitukseksi jäisi hedonismi ja itsensä toteuttaminen muista välittämättä."
Väärin. Se, että saat tyydytystä itsellesi rakastamalla muita, ei vähennä tippakaan sitä, että välität muista. Rakkaus ei nimittäin aina ole oman hyödyn tavoittelua vaan luonto ohjaa meitä toimimaan jopa oman elämämme uhraamiseksi muiden hyväksi.
"Tutkimuksethan osoittaa, että rakkaus tunteena ei kanna kovin pitkälle, jos parisuhde perustuu vain siihen. Parin-kolmen vuoden liiton jälkeen moni eroaa, koska "rakkaus vain kuoli pois". Tai sitten ainakin haetaan jännitystä syrjähypyistä."
Rakkaudessa on eri asteita. Se alkaa hyvin "eläimelliseltä" tasolta, mutta kun ihminen ehdollistuu sille muulla tavalla, muuttuu rakkaus erilaiseksi. Käyttäytymiseen vaikuttavat aineet ovat erilaisia (dopamiini, noradrenaliini, fenyylietyyliamiini, oksitosiini, antidiureettiset hormonit, endorfiinit).
"Muuten saan tästä vain vettä myllyyn, koska tuntuu että todellinen koetukset kestävä rakkaus on sittenkin vain meidän kristittyjen aarre."
Olet ennakkoluuloinen. Kusipää siis.
"Mutta uskon silti itse rakkauteen ja pidän oman avioliittoni onnistumista Jumalan suurena lahjana. Nimenomaan sentähden en pidä itseäni muita parempana; koen saavani rakkautta lahjaksi."
Tuossa juuri osoitat, että pidät itseäsi muita parempina, olethan saanut "lahjan". Tyypillinen minä-minä-uskovainen siis.
Mutta älä anna kommenttieni häiritä. Jatka rauhassa vaan tuota itsekehuasi.
Totta kai olen ennakkoluuloinen. Sen myöntäminen on ensimmäinen askel kohti oman ajattelun mahdollista tarkistamista.
Oletko sinä ennakkoluuloinen?
Sitä sitten että "suklaa" auheuttaa aivokemiallisia reaktioita jotka ovat rinnastettavissa rakkauteen, onko se suklaa rakkautta, sitä pitää kysyä Humanistiselta tiedekunnalta mutta ei siltä Teologiselta siiveltä.
"Itse ajattelen, että hyväntahtoisuus ei edellytä minkäänlaista tunnetta."
Väärin. Ihminen arvotta kaikki asiat tunteiden kautta. Se on ihan tieteellisesti todettu tosiasia. Joka hetki, kun tarkkailet ympäristöä ja aivosi rekisteröivät sen elementtejä, liittyy havaintoihisi aivoissa myös tunnepuolen signaaleja.
"Kun tunteet ja moraali puhuvat eri kieltä, kumpaa kuuntelet ja miksi?"
Teet virheellisen erottelun tunteille ja moraalille. Ne ovat toisistaan erottamattomia asioita. Koko ydinkysymyksesi on ristiriitainen ja siten virheellinen.
En ainakaan samassa asiassa kuin sinä olet kuvittelemalla, että rakkaus olisi jostain uskonnosta tai uskonnottomuudesta kiinni.
"lapsen teko ei ole ikinä liian myöhäistä, odottaa saa, ja pitää niin kauan kuin vain pystyy"
Olen vain saanut kuulla että nykyään kun ensisynnyttäjien keski-ikä on länsimaissa noussut lyhyessä ajassa räjähdysmäisesti, niin on yhä useampia jotka huomaavat liian myöhään ettei lapset tulekaan tilaustyönä, ei edes keinohedelmöitysten avulla.
"terve lapsi on kaiken odotuksen arvoinen."
Siitä olen samaa mieltä. Niin on sairaskin lapsi. Itselläni on kokemusta molemmista. Sitähän ei pääse valitsemaan kumpia tulee, odotti tai ei.
"Sitä sitten että "suklaa" auheuttaa aivokemiallisia reaktioita jotka ovat rinnastettavissa rakkauteen, onko se suklaa rakkautta, sitä pitää kysyä Humanistiselta tiedekunnalta mutta ei siltä Teologiselta siiveltä."
Tarkoitatko sellaista "suklaajunarakkautta", vai oletko vaan taas niin höpöheinässä ettei sinusta saa tolkkua
Suklaa ei ole rakkautta vaan suklaata. Rakkaus on tunnekokemus, jonka tietyt molekyylit saavat aikaan, kun niiden erittymisen yhteydessä ihmisen aivojen synapsien liitokset muuttuvat kokemusten kautta.
Epäilen, että suklaa tuottaisi samanlaisia reaktioita kuin rakkauteen liittyvät monenlaiset molekyylit. Epäilen, että suklaa ei pysty tuottamaan niin monipuolista reaktiota.
On totta, että tunteet ovat aina läsnä ihmisen kokemusmaailmassa. Varmasti se on tieteellisesti todistettu, ja yleisinhimillinen kokemuksin sen osoittaa. Mutta se ei tarkoita että olisimme tunteidemme orjia, pakotettuja toimimaan niin kuin tunteemme sanelevat. Ihmisellä on ainakin jossain määrin vapaus toimia tunteitaan vastaan, ja toisaalta manipuoloida tunteitaan haluamaansa suuntaan. Myös tunteita vastaan toimiminen voi muuttaa tunteita toiminnan suuntaan, ei ainoastaan toisinpäin. Kun toiminta saa aikaan moraalisen tunteen "tämä oli oikein" (kutsutaan omaksitunnoksi), silloin myös toimintaa edeltävät kielteiset tunteet usein haihtuvat taivaan tuuliin. Eivät tosin aina. Moraalinen oikeutus ja tunne eivät ole yksiselitteisesti sidottuja toisiinsa.
En usko yhteenkään tuhansista ihmisten keksimistä jumalista, enkä usko, että mitään semmoistakaan jumalaa on olemassa, jota ihmiset eivät ole vielä kuvanneet. Jumalalla tarkoitan tässä yliluonnollisilla kyvyillä varustettua olentoa tai entiteettiä, joka on luonut maailmankaikkeuden. Sellaista en usko olevan olemassa lainkaan.
Jos taas kysytään, että jos jumala olisi olemassa, millainen haluaisin sen olevan, niin toki rakastava jumala olisi tosi jees. Se olisi siis kristinuskon vihaavan ja sadistisen jumalan vastakohta. Myöskään deistisessä alkusyyjumalassa ei olisi mitään vikaa. Suurin osa ihmisten keksimistä jumalista ympärillerakennettuine uskontoineen on aika syvältä. Olemattoman Luojan kiitos, että ne eivät ole oikeasti olemassa!
joko isolla tai pienellä alkukirjaimella, ja minä kerron etten usko sellaisen olemassaoloon.
Minä uskon että sinä olet jumala, pienellä alkukirjaimella.
Apostoli Paavali sanoo Ateenan puheessaan (Apt 17):
"Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että
jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi,
sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema."
Etkö siis usko itse olevasi olemassa?
"Etkö siis usko itse olevasi olemassa? "
En! Jos on olemassa jumala, niin jumala on ateisti.
LOL toi oli hyvä!
Eli Descartesia soveltaen: "En ajattele, siis en ole olemassa"
Ja vielä jotkut kristityt väittävät ettei ateisteilla ole huumorintajua...
:))))
nostamisesta jumalaksi. Tsk tsk. Kyllä, olen mielestäni olemassa. En pidä itseäni jumalana, mikäli sanalle "jumala" pitää antaa jotain sellaisia määritteitä kuin esimerkiksi että jumalaa "jumaloidaan".
En usko jumalaan joka
- on luonut maailmankakkeuden
- on luonut ihmisen tai muut eläimet ja eliöt
- joka tietää mitä ihmiset ajattelevat
- joka valvoo ihmisten tekemisiä
- joka lupaa elämää kuoleman jälkeen, kuoleman jälkeen ei ole mitään. aivan kuten ei ennen syntymääkään.
- joka millään tavalla tuomitsee ihmisiä
Tuossa tä'rkeimmät.
Kiitos selkeästä vastauksesta.
Olemme siis rehellisesti eri mieltä Luoja-jumalan olemassaolosta. MInun uskossani Jumalan rooli Luojana on tärkeä ja olennainen, ei kuitenkaan välttämättä uskon lähtökohta ja ydin.
Kiinnostavaa oli viittauksesi mielestäsi olemattoman jumalan rooliin ihmisten tekemisten tarkkailijana ja tuomitsijana. Minulle ajatus kaikkea tarkkailevasta Jumalasta on hyvin tärkeä, mutta ei siksi että varoisin hänen tuomiotaan. Pikemminkin usko rakastavan Jumalan läsnäoloon kaikissa elämäntilanteissa, varsinkin epäonnistumisissa, on minulle hyvin rohkaiseva ja kantava.
Minulla onkin hypoteesi, että jotkut ihmiset haluavat kieltää kaikkea tarkkailevan Jumalan olemassaolon siksi, että ajatus tällaisesta jumalasta tuntuu epämiellyttävältä. Toisaalta on myönnettävä, että tunnen ateisteja, jotka kaipaavat mainitsemaani rohkaisevaa uskoa Jumalaan, mutta eivät voi sitä itsestään puristaa. Miksei Jumala ilmesty heille? Minä en tiedä - mutten silti lakkaa uskomasta.
Raamatussa puhutaan tuomiosta varsin eri sävyyn kuin useimmat ateistit (ja myös useimmat kristityt!) ajattelevat. Paavalin Roomalaiskirjeen mukaan Jumalaa tuntemattomat ihmiset ovat "itse itselleen laki" ja ikäänkuin tuomitsevat itse itsensä, kun eivät pysty saavuttamaan itse asettamiaan ihanteita. Johanneksen evankeliumissa taas korostetaan, että Jeesus ei tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan paholaisen ("tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu") Tuomitseminen ei siis ole Jumalan keskeinen ominaisuus tai lopullinen päämäärä, ainakaan siinä merkityksessä kuin tuomion yleensä ymmärrämme.
Kuolemanjälkeisestä elämästä voisin kirjoittaa pitkään, lempiaiheeni on kumota totunnaisia käsityksiä taivaasta ja helvetistä Raamatulla perustellen ja näin ravistella sekä kristittyjen että ateistien maailmankuvaa. Mutta en mene siihen nyt, ehkä myöhemmin.
>
Ei, vaan mene asiaan heti! Tuosta linkin tarjoamasta kohdasta voit lukea muutaman kommentin juuri noista taivaskäsityksistä, voisitko ystävällisesti kipittää sinne kertomaan oman mielipiteesi? Tuollaisista ketjuista nimittäin aina puuttuvat tyystin uskovaiset, joten olet oikein tervetullut selittämään muutaman perusasian ikäkysymyksistä, ihmissuhteista ja lobotomian/lääkityksen vahvuusasteesta.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8604105/40852270
>
Et sitten mennyt tuonne vastaamaan rehellisiin ja yksinkertaisiin kysymyksiin. Enpä kyllä uskonutkaan, koska tuo puolittainen lupauksesi ravistella ateistien maailmankuvaa oli selvästi ihan tyhjää uhoa ja pullistelua vain. Eikö sinua yhtään hävetä olla tuollainen kiero pelkuri?
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8604105/40852270
minulla vain oli muutakin tekemistä kuin roikkua netissä. Nyt palasin ja luin tämä ketjun uudestaan. Ehkä lähiaikoina perehdyn tuohon kaivattuun aiheeseen. Kiitos linkistä!
se siitä asiallisesta keskustelusta. Täytynee aloittaa oma ketju aiheesta.
Jumala on rakkaus. Hitto mikä latteus. Rakkauteen ( mitä se sitten lieneekään, ei tarvita minkäälaista henkiolentoa. Ihmiset pystyvät pitämään ja rakastamaan toisiaan aivan keskenään.
Yhtä hyvin voi sanoa. Jumala on viha. Ilman jumalan olemassaoloa ihmiset eivät voisi vihata. Jumala on himo. Ilman jumalaa ihmiset eivät haluaisi nussia. Tai jotain muuta yhtä höperöä.
"Minä, kristitty, kysyn sinulta, ateisti:
- Millaiseen Jumalaan et usko?
ja toinen kysymys:
- Millaiseen rakkauteen uskot?"
Vastaus yksi. En minkäänlaiseen.
Vast kaksi. Semmoseen tavalliseen.
En usko minkäänlaiseen jumalaan, en minkäänlaiseen , näitten jumalien nimissä julistettuun rakkauteenKun on yhtä rakastettunsa kanssa niin siihen ei tarvita minkäänlaista uskoa, sillä rakkaus ei ole uskon asia,vaan se on suuri ääretön voima, joka pitää taivaankappaleetkin radoillaan
Rakkaus ei pidä taivaankappaleita radoillaan vaan painovoima. Rakkaus ei ole mikään konkreettinen, olemassaoleva asia, vaan vain ihmisten (ja kenties muiden olentojen) päiden sisäinen tunne. Se mitä ihmiset kokevat rakkauden olevan, on sekin jokaisen oma tulkinta.
Kristittyjen jumala on helvetillä pelotteleva raivopää.
Jos ymmärtäisitte raamatun oikein niin jumalanne oli todella olisi laupias, kiltti ja suvaitsevainen.
Onneksi jahve sai potkut ja elää vain kuvitelmissanne.
niin ensimmäisenä tulee mieleen ihminen, joka laskeutuu omista sfääreistään etuoikeutettuna jumalan valittuna selittämään tavalliselle kansalle, mitä rakkaus on.
Omahyväisyytesi on täydellistä. Vaikka enhän minä voi tietää oletko oikeasti tuollainen, vai näytteletkö vaan, mutta jos teeskentelit, niin nappisuoritus.
Trolliksi erinomainen suoritus mutta tiedä näistä piruista.
kun ei voi tietää onko kirjoitus aitoa uskishöttöä, vai erinomaista näyttelijäntyötä.
En usko mihinkään jumalaan josta olen koskaan kuullut enkä mihinkään jonka olisin itse kuvitellut.
Erityisen vaikeaa on edes kuvitella uskovansa jumalaan, joka olisi luonut koko maailmankaikkeuden ja sitten jossain vaiheessa yhtäkkiä kiinnittänyt erityistä huomiota yhteen maapallolla olevaan kansaan ja yhteen sukukuntaan niin pikkutarkasti että suorastaan puuttuisi heidän ravintoaineisiinsa, pukeutumiseensa ja seksielämäänsä - ja samalla olisi kaikesta päättäen autuaan tietämätön monista muista kansoista jotka elävät täysin erilaisissa ympäristöissä ja kulttuureissa, muista taivaankappaleista puhumattakaan - ja sitten katoaisi taas jäljettömiin tuhansiksi vuosiksi.
Myöskin olisi erityisen vaikeaa uskoa jumalaan joka tarvitsisi kummallisia uhrimenoja voidakseen muuttaa mieltään yhdessä asiassa ja joka samalla muissa asioissa muuttaisi mieltään yhtä summittaisesti kuin ihminen; joka uhkaisi ketään ihmistä tai eläintä ikuisella rangaistuksella tai olisi niin epävarma itsestään että tarvitsisi palvontaa ja uskomista ollakseen tyytyväinen.
Uskon siihen että rakkautta on monenlaista.
On kiihkeää, itsekästä ja intohimoista rakkautta (rakastuminen), lempeää, epäitsekästä ja hyväksyvää rakkautta(ystävyys), suojelevaa ja uhrautuvaa rakkautta (vanhemmuus), innostunutta rakkautta (harrastukset), turvallisuutta tuovaa rakkautta (luontosuhde). Suluissa mainitsen vain joitakin esimerkkejä.
Varmaan on vielä montaa muunkinlaista rakkautta joka ei nyt vain tule mieleen.
Rakkaus on tunne jota ei voi pakottaa, siksi ketään ei voi vaatia rakastamaan.
Minusta ystävällisyys muita kohtaan riittää mainiosti elämänohjeeksi, ja siihen pystyn itsekin aika hyvin ihan ilman mitään jumalia.
>>> Millaiseen Jumalaan et usko? > Millaiseen rakkauteen uskot?
En usko raamatun kiivaaseen ja sadistiseen kansanmurhaaja-jumalaan, joka käskee teurastamaan
kaupunkeja, kansoja ja heimoja viimeistä naista ja sylivauvaa myöten sekä tappamaan lisäksi
vielä aasit ja kamelitkin. En usko raamatun kostonhimoiseen tyranniin, joka kostaa isien pahat
teot kolmanteen polveen ja rankaisee vielä syntymättömiäkin ihmisiä näiden esi-isien teoista.
Uskon sellaiseen rakkauteen, jossa ketään ei kiduteta ikuisesti vain siksi, että tämä olisi
tehnyt elämässään yhden ainoan väärän valinnan ja veikannut väärää hevosta. Uskon
sellaiseen rakkauteen, jota ei vaadita toiselta pakolla ja uhkailemalla karmealla kostolla
ja ikuisella kiduttamisella, jos ei suostu rakastamaan täsmälleen käsketysti.
Ihan pakko kommentoida tuota, mikä tulee uudelleen ja uudelleen esiin, eli hihhuleiden ylimielisyys. "En minäkään kannata uskontoja, kannatan kristinuskoa". Millä perusteella kristinusko ei ole uskonto, siksi että se on Korkein Totuus (rekisteröity tavaramerkki), ja kaikki muuta ajattelutavat ovat pelkkiä ihmisen keksimiä uskontoja?
En usko minkäänlaiseen jumalaan. Minulle on ihan sama, mitä adjektiiveja jumalaan yhdistetään, olen yhtä vähän kiinnostunut kaikista.
Minusta tämä tarina rakastavasta Jumalasta on kyllä äärettömän hyvä vitsi. Jaksan nauraa sille joka kerta. Samalla ihmettelen kyllä, että tämä tarina rakastavasta Jumalasta uppoaa niin moniin. Tarinan mukaanhan hän on kiristäjä ja omahyväinen, itsekäs, vallanhaluinen egoisti.
Rakkaus taas ei liity mihinkään uskontoon. Minusta ainoa todellinen rakkaus on pyyteetön rakkaus. Sitähän esimerkiksi tämä ns. Jumalan rakkaus ei ole. Hänellähän on kirjoitusten mukaan yletön kasa ehtoja rakkaudelleen. Rakastava ei lähetä kapinoivaa sielua kadotukseen. Itsekäs narsisti tekee sen kyllä.
"En usko Jumalaan", minä sanoin. Hän kysyi: "Millaiseen Jumalaan sinä et usko?"
VASTAUS: "En niin minkäänlaiseen."
Vastaapa siihen.