Darwinin opin kannattajat suunnittelivat 1800-luvun lopulla johtofossiili-taulukon, johon valittiin erilaisia eliö-maailman kivettyneitä edustajia kehitysopin hitaan kehitysidean mukaan. Kun kerroksesta löytyy näitä tiettyjä eläinjäänteitä, katsotaan taulukosta, kuinka vanha tämä maakerros kehitysopin mukaan on. Jos kysymyksessä on esim. dinosauruksen luu, on kerros taulukon mukaan 70-120 miljoonaa vuotta vanha, sillä nämä eläimet kuolivat kehitysopin uskomuksien mukaan n. 70 milj. vuotta sitten.
Kun etukäteen sovitaan tunnusmerkeistä, jotka ilmoittavat kerroksille halutun iän, on kysymyksessä ns. kehäpäätelmä, jota tulkitsemalla päästään aina haluttuun lopputulokseen. Johto-fossiilimenetelmä on suunniteltu tukemaan kehitysopin uskomuksia. Totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tämä tosiasia tulee aina silloin esille, kun samasta kerroksesta löytyy myös muita, esim. nykyisin elossa olevien eläinten jäännöksiä. Näistä kerroksista ei kerrota eikä niitä oteta huomioon.
Miljoonat vuodet mittarilla
Kun radioaktiivisten aineiden hajoamiseen perustuvia aikamittareita otettiin käyttöön, tuli niiden antamien tulosten tukea aikaisemmin kehäpäätelmin aikaansaatuja pitkiä aikoja. Säteilyä ja sen ominaisuuksia on tutkittu vasta n. 100 vuotta. Väitteille, että radioaktiivinen hajoaminen olisi pysynyt vakiona tuhansien miljoonien vuosien ajan, ei voine nykyisen kokemuksen perusteella olla pätevää katetta.
Ne tutkijat, jotka eivät hyväksy kehäpäättelyyn perustuvia aikalaskemia, ovat pyrkineet kehittämään menetelmiä, joilla voitaisiin mitata luotettavasti syntyhetki mm. maanpintaa peittäville kerrostuneille kivilajeille.
Maailman ehkä arvostetuin ns. säteilykehien tutkija, Robert V. Gentry, otti tehtäväkseen kehittää sellainen luotettava mittausmenetelmä, jonka avulla voitaisiin määritellä kivettymien syntyhetki. Hän halusi löytää jonkin mitattavissa ja havaittavissa olevan tapahtuman, joka aikoinaan vaikutti mitat-tavaan kohteeseen maakerroksen syntyhetkellä. Tämän tapahtuman avulla voitaisiin säätää aikaa mittaava "säteilykello" 00-alkutilaan.
Gentry otti tutkimuskohteekseen Colorado-joen valtavan laakson (Grand Canyon), jonka leveys on paikoitellen yli 4 km ja kerrosten yhteispaksuus jopa 1800 m. Monissa kerroksissa esiintyy kivettyneessä muodossa olevaa kasvillisuutta, joka hautautui aikoinaan tulvan kuljettamien maamassojen väliin. Joutuessaan veden varaan puu vettyi. Veden mukana puuainekseen kulkeutui mikroskooppisen pieniä mineraalisiruja. Niiden joukossa oli myös uraania, joka on radioaktiivinen aine. Mineraalit saostuivat puun huokosiin. Maakerrosten puristuksiin jääneet puut muuttuivat paineen ja lämmön vaikutuksesta. Niistä tuli mm. kivihiiltä.
Uraani oli tässä muutosprosessissa mukana, vankina puun sisällä. Se ei kuitenkaan lakannut säteilemästä. Säteilyn vaikutuksesta uraanisirun ympärille syntyi kehä, jonka saattoi havaita mikroskoopilla muuta pintaa vaaleampana. Näiden säteilykehien erikoistutkijana Robert Gentry on saanut erityistä mainetta ja tunnustusta eri maiden tiedemiesten keskuudessa.
Gentry ryhtyi määrittelemään sitä, kuinka kauan säteilyä on tapahtunut puuaineksen ollessa kivettyneessä muodossa. Samalla hän laski hetken, jolloin "säteilykellossa" on 00-hetki. Tutkimusten edetessä hän havaitsi, että samalla säteilylähteellä oli kaksi, toisistaan poikkeavaa säteilykehää. Toinen on syntynyt alkuvaiheessa, kun puuaines oli vielä osittain pehmeä. Tämä kehä litistyi puuaineksen puristuessa kasaan ja muuttuessa kovaksi. Toinen kehä muodostui kovaan hiiliainekseen. Näin tutkijoilla on nyt mahdollisuus mitata molempien kehien muotoutumiseen vaadittu aika.
Kaikille kerroksille sama ikä
Gentryn tutkimuksilla voitiin todeta, että kanjonin eri syvyyksistä otetut näytteet antoivat yhtäpitäviä aikalukemia. Mittausten mukaan kaikki kerrokset ovat samojen valtavien vesimassojen ja tulivuorten purkausten aikaansaamia. Väitteet, että Grand Canyon on syntynyt vedenpaisumuksen jälkivaiheessa, sai myös vahvistuksen.
Robert Gentry laajensi säteilykehätutkimuksensa "vanhan" graniitin alueelle. Kehitysopin mukaan graniitti kuuluu niihin kivilajeihin, jotka syntyivät miljoonia vuosia ennen elämän sattumalta ilmestymistä. Gentry löysi graniitista plutoniumin aikaansaamia säteilykehiä. Ne osoittavat, että plutonium on joutunut graniitin sisälle kiviaineksen ollessa sulassa, pehmeässä muodossa. Koska plutonium on uraanin "sivutuote", tulisi molempia olla löydössä mukana. Graniitin säteilyrenkaissa ei näin ole. Tämä on todiste siitä, että kivilaji on syntynyt hyvin nopeasti - ei miljoonien vuosien aikana, kuten kehitysoppineet uskottelevat. Kaikki Gentryn tutkimukset osoittavat, että Raamatun luomiskertomus ja vedenpaisumus on myös tieteen käyttämillä mittareilla osoitettavissa.
------------------Teksti otettu Kimmo Pälikön Taustaa 1 kirjasta-----------------
http://www.kp-art.fi/taustaa/
Kun etukäteen sovitaan tunnusmerkeistä, jotka ilmoittavat kerroksille halutun iän, on kysymyksessä ns. kehäpäätelmä, jota tulkitsemalla päästään aina haluttuun lopputulokseen. Johto-fossiilimenetelmä on suunniteltu tukemaan kehitysopin uskomuksia. Totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tämä tosiasia tulee aina silloin esille, kun samasta kerroksesta löytyy myös muita, esim. nykyisin elossa olevien eläinten jäännöksiä. Näistä kerroksista ei kerrota eikä niitä oteta huomioon.
Miljoonat vuodet mittarilla
Kun radioaktiivisten aineiden hajoamiseen perustuvia aikamittareita otettiin käyttöön, tuli niiden antamien tulosten tukea aikaisemmin kehäpäätelmin aikaansaatuja pitkiä aikoja. Säteilyä ja sen ominaisuuksia on tutkittu vasta n. 100 vuotta. Väitteille, että radioaktiivinen hajoaminen olisi pysynyt vakiona tuhansien miljoonien vuosien ajan, ei voine nykyisen kokemuksen perusteella olla pätevää katetta.
Ne tutkijat, jotka eivät hyväksy kehäpäättelyyn perustuvia aikalaskemia, ovat pyrkineet kehittämään menetelmiä, joilla voitaisiin mitata luotettavasti syntyhetki mm. maanpintaa peittäville kerrostuneille kivilajeille.
Maailman ehkä arvostetuin ns. säteilykehien tutkija, Robert V. Gentry, otti tehtäväkseen kehittää sellainen luotettava mittausmenetelmä, jonka avulla voitaisiin määritellä kivettymien syntyhetki. Hän halusi löytää jonkin mitattavissa ja havaittavissa olevan tapahtuman, joka aikoinaan vaikutti mitat-tavaan kohteeseen maakerroksen syntyhetkellä. Tämän tapahtuman avulla voitaisiin säätää aikaa mittaava "säteilykello" 00-alkutilaan.
Gentry otti tutkimuskohteekseen Colorado-joen valtavan laakson (Grand Canyon), jonka leveys on paikoitellen yli 4 km ja kerrosten yhteispaksuus jopa 1800 m. Monissa kerroksissa esiintyy kivettyneessä muodossa olevaa kasvillisuutta, joka hautautui aikoinaan tulvan kuljettamien maamassojen väliin. Joutuessaan veden varaan puu vettyi. Veden mukana puuainekseen kulkeutui mikroskooppisen pieniä mineraalisiruja. Niiden joukossa oli myös uraania, joka on radioaktiivinen aine. Mineraalit saostuivat puun huokosiin. Maakerrosten puristuksiin jääneet puut muuttuivat paineen ja lämmön vaikutuksesta. Niistä tuli mm. kivihiiltä.
Uraani oli tässä muutosprosessissa mukana, vankina puun sisällä. Se ei kuitenkaan lakannut säteilemästä. Säteilyn vaikutuksesta uraanisirun ympärille syntyi kehä, jonka saattoi havaita mikroskoopilla muuta pintaa vaaleampana. Näiden säteilykehien erikoistutkijana Robert Gentry on saanut erityistä mainetta ja tunnustusta eri maiden tiedemiesten keskuudessa.
Gentry ryhtyi määrittelemään sitä, kuinka kauan säteilyä on tapahtunut puuaineksen ollessa kivettyneessä muodossa. Samalla hän laski hetken, jolloin "säteilykellossa" on 00-hetki. Tutkimusten edetessä hän havaitsi, että samalla säteilylähteellä oli kaksi, toisistaan poikkeavaa säteilykehää. Toinen on syntynyt alkuvaiheessa, kun puuaines oli vielä osittain pehmeä. Tämä kehä litistyi puuaineksen puristuessa kasaan ja muuttuessa kovaksi. Toinen kehä muodostui kovaan hiiliainekseen. Näin tutkijoilla on nyt mahdollisuus mitata molempien kehien muotoutumiseen vaadittu aika.
Kaikille kerroksille sama ikä
Gentryn tutkimuksilla voitiin todeta, että kanjonin eri syvyyksistä otetut näytteet antoivat yhtäpitäviä aikalukemia. Mittausten mukaan kaikki kerrokset ovat samojen valtavien vesimassojen ja tulivuorten purkausten aikaansaamia. Väitteet, että Grand Canyon on syntynyt vedenpaisumuksen jälkivaiheessa, sai myös vahvistuksen.
Robert Gentry laajensi säteilykehätutkimuksensa "vanhan" graniitin alueelle. Kehitysopin mukaan graniitti kuuluu niihin kivilajeihin, jotka syntyivät miljoonia vuosia ennen elämän sattumalta ilmestymistä. Gentry löysi graniitista plutoniumin aikaansaamia säteilykehiä. Ne osoittavat, että plutonium on joutunut graniitin sisälle kiviaineksen ollessa sulassa, pehmeässä muodossa. Koska plutonium on uraanin "sivutuote", tulisi molempia olla löydössä mukana. Graniitin säteilyrenkaissa ei näin ole. Tämä on todiste siitä, että kivilaji on syntynyt hyvin nopeasti - ei miljoonien vuosien aikana, kuten kehitysoppineet uskottelevat. Kaikki Gentryn tutkimukset osoittavat, että Raamatun luomiskertomus ja vedenpaisumus on myös tieteen käyttämillä mittareilla osoitettavissa.
------------------Teksti otettu Kimmo Pälikön Taustaa 1 kirjasta-----------------
http://www.kp-art.fi/taustaa/
Vastaukset 6
Vanhimmat
teki virheen ja mittasi poloniumhaloja:
http://www.talkorigins.org/faqs/po-halos/gentry.html
jep :)
Kreationismin riemuvoitto!
Jos unohdetaan fossiilit ja radioaktiivisuus, niin sitten pitäisi vielä selittää, miksi maahan näkyy kohteita yli 6000 valovuoden päästä. Tämän avulla ei voi määrittää fossiilien ikiä, mutta voi helposti havaita, että maailmankaikkeus on paljon vanhempi kuin 6000 vuotta.
Jos tähdet luotiin 4. päivänä, niin niiden valon on ilmeisesti pitänyt ehtiä tänne asti jo saman päivän aikana. Niin lähellä ei ole yhtään tähteä (aurinkoa lukuunottamatta tietenkin). Lähimmästäkin tähdestä valon matka kestää yli 4 vuotta.
Miten vanhoja sellaiset tähdet voisivat olla, jos ne tulivat 13 miljardin valovuoden matkan kuljettuaan näkyviin 6000vuotta sitten?
Funtsi rauhassa!
Siis tähdet kulkivat 13 mijardia valovuotta? Nyt olet erehtynyt. Ei niiden itse tarvi tuota matkaa tehdä, valoltakin menee ihan riittävän pitkä aika siihen. Itseasiassa noin kaukana olevat kohteet näyttävät menevän aika haipakkaa poispäin.
Taivaalla näkyy kuitenkin ihan paljaalla silmällä kohteita, joista valo on lähtenyt liikkeelle jo ennen raamatun mukaista maailman luomista. Miten se nyt olisi mahdollista, jos maa luotiin 6000 vuotta sitten ja tähdet vasta 4. päivää myöhemmin? Onko tiedemiesten salaliitto kenties kalibroinut etäisyyksien mittaamisenkin näyttämään haluttua tulosta?