Jos rakastaa Jeesusta,

* Jeesusta, joka on antanut henkensä, altistunt kidutukselle, häväistykslle, ristiinn naulittavaksi, ottanut orjantappurakruunun otsalleen, kuollut puolestani, herätetty kuolleista vahurskauttamisekseni. Niin kuinka voisin halventaa Häntä, vaikka ei oliskaan Jumala, (on Jumala) niin minulle, ja sinulle Hän on mitä suurin ja armahtavin Jumala, Hän rakasti ensin, valitsi opetuslapsekseen, antoi KAIKKI synnit anteeksi, kastoi Pyhällä Hengellä, antoi armolahjoja, minäkö voisin puhua alentavasti Hänestä ? Voisitko sinä, jos olet Hänet kohdannut, saanut kokea Hänen rakkauttaan, voisitko alentaa Hänet syntisen ihmisen tasolle?
* Vain ja ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka eivät ole koskaan Häntä tunteneet, eivät koskaan saneet olla Hänen rakkautensa syleilyssä, kokea rauhaa ja vapautta hengessä ja fyysisetikkin. Jos sinä kiellät Jeesusken, et usko, että Hän on Jumala, et ole koskaan Häntä tuntenutkaan, luulet ainaostaan, että kun kirjaimeen, joka sanoo, että usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut. Se ei ole vielä ollenkaan pelastusta, siitä voi olla mahdollisuus, jos tunnustaa Hänet Jumalan Pojaksi, eikä vaan "poijjaksi", saada synnit anteeksi ja Hengessä uudistua Jumalan lapseksi. Mutta vain kohtaamalla ja RAKASTUMALLA Pelastajaansa se on mahdollista ! Kylmään lakiin ei kukaan voi rakastua, mutta henkilöön, Jeesuskeen, uhri Karitsaan, Häneen voi rakastua. Rakkaudesta siis on kysymys uudestisyntymisessä, saada kohdata elävä rakkaus !
58478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Jos lukisit tuon minun kirjoituksen 2.Mooseksen kirjasta niin siinä on laista.
Moosees puhui paljon Israelin kansalle Egyptin orjuuden päätyttyä. Hän puhui siitä kuinka ketään ei tulisi sortaa(ja sääti lakeja köyhien hyväksi...tietysti se oli rikkailta pois,mutta kukaan ei pannut vastaan)ja kuinka orpoja ja leskiä kuuluu kohdella hyvin ja kuinka lähimmäisestä ei saa todistaa valheellisesti ym.

- Minusta laki ei ole"kylmä"johon kukaan ei voi rakastua.

1.ja 2. Mooseksen kirja nivoutuvat yhteen. Kävin lävitse joka luvun alla olevat viitteet ja niistä moni Raamatunkohta osoittautui löytyväksi nimenomaan evankeliumeista. Jopa Jeesus kunnioitti esi-isiään ja toimi sen mukaan - puheissa ja teoissa.

Äänestä

"...kirjaimeen, joka sanoo, että usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut. Se ei ole vielä ollenkaan pelastusta, siitä voi olla mahdollisuus, jos tunnustaa Hänet Jumalan Pojaksi, eikä vaan "poijjaksi",...."

Et maininnut pelastuksen ehtona, sitä mitä Jeesus itse vaati:
Matteuksen 25. luvun loppu kertoo sen mitä ehtoja Jeesus asetti pelastukselle ja siinä ei mainita "uskoa" vaan hyviä tekoja.

Sinä olet nyt laittanut viestiisi omia ehtoja pelastukselle.
Noita sinun laatimia ehtoja ei ole Raamatussa.

Hyvä sentään kun et vaadi ehdoksi Jeesuksen, Jumalaksi tunnustamista. (sitäkään ei ole Raamatussa, vaikka niin usein väität).

Äänestä
  • opettaa Raamattua uudestisyntyneille-Jeesukseen jo uskoville-Jumalan lapsille..!

    Äänestä

  • Kaikkea kanssa! kirjoitti:

    opettaa Raamattua uudestisyntyneille-Jeesukseen jo uskoville-Jumalan lapsille..!

    Ei se ole opetusta, jos oikoo asiavirheitä.
    Raamatussa olevia asioita pelastuksesta Mohikaani vääristeli.

    Viimeisestä tuomiosta Jeesus kertoo ( Matt 25:31-46) ja hänen mukaansa teot ratkaisee.
    En kopioi tuota kohtaa, kun siinä on paljon jakeita.

    Laitetaan samasta asiasta sen mitä Paavali sanoo:
    2. Kor. 5:10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.

    Ja ilmestyskirjakin kertoo tekojen ratkaisevan:
    Ilm. 20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.

    -----------------------------------------

    Matt. 12:36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    niin paljon turhia sanaoja täälläkin latelet. Ota tuosta lainaamsi Jeesuksen sanoista opiksesi, ja tee PARANNUS !, Vielä ehdit, jospa Herra on vielä armollinen, sinullekkin, turhan tolittajalle !

    Äänestä

  • tuntemisesi vajavaista!

    Room 10:9-10
    9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
    10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

    Äänestä

  • old_profile_47971 kirjoitti:

    tuntemisesi vajavaista!

    Jeesuksen ja Paavalin sekä ilmestyskirjan kertomaa.

    Merkkasin kyllä jakeetkin, joten älä pidä minua niiden keksijänä

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    niin paljon turhia sanaoja täälläkin latelet. Ota tuosta lainaamsi Jeesuksen sanoista opiksesi, ja tee PARANNUS !, Vielä ehdit, jospa Herra on vielä armollinen, sinullekkin, turhan tolittajalle !

    "No on sinulla tiliä tekemättä,niin paljon turhia sanaoja täälläkin latelet. Ota tuosta lainaamsi Jeesuksen sanoista opiksesi, ja tee PARANNUS !, Vielä ehdit, jospa Herra on vielä armollinen, sinullekkin, turhan tolittajalle" !"

    Muista mitä Paavali sanoi tollasesta:

    Room. 10:6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,

    Äänestä

  • old_profile_47971 kirjoitti:

    tuntemisesi vajavaista!

    Room 10:9-10
    9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
    10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

    että Jeesus on Jumala, vaan että Jumala herätti Jeesuksen.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    "No on sinulla tiliä tekemättä,niin paljon turhia sanaoja täälläkin latelet. Ota tuosta lainaamsi Jeesuksen sanoista opiksesi, ja tee PARANNUS !, Vielä ehdit, jospa Herra on vielä armollinen, sinullekkin, turhan tolittajalle" !"

    Muista mitä Paavali sanoi tollasesta:

    Room. 10:6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,

    liity asiaan, sinä vaan tolitat, tee PARANNUS, sitä Paavalikin saarnasi, Jeesus on siinä, missä notkistat polvesi Hänen edessään, ja tunnustat, Jeesus on Herra Jumalan Poika, Jumala ianakaikkisesti. Ei tarvii Häntä lähteä mistään hakemaan!

    Äänestä

  • Jumalan Pojaksi, on EHTO pelastua, miksikään "poijjaksi" tunnustaminen on yhtä tyhjän kanssa. Rakkauden kautta vaikuttava usko on vasta toimivaa ja elävää uskoa, sinulla nyt ei ole muuta kuin epäuskoa, olethan ateisti, joka opettaa uudestisyntyneille Jumalan lapsille Raamattua, ja Perkele nauraa! " Paavalin ja Jeesuksen minä tiedän, mutta kuka sinä olet ?" Kysyy sinulta itse beelsebubi? Ja tämä on ihan kuule Raamatussa, kaiva vaan esiin !

    Äänestä

  • meidät on pelastettu hyviä töitä varten, että me niissä vaeltaisimme!
    Nämä hyvät työt, löytyvät 10- käskystä!...näin ainakin Isä kertoi:

    " mutta Pojasta, Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti,
    ja sinun Valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka! Heb 1: 8

    Mistäs sitä katsotaan mikä on oikeutta, kun sitä Poika, eli Jumala kerran jakaa!??

    " Se, joka lain alaisena syntiä tekee, se lain mukaan tuomitaankin"
    Oikeuden valtikalla, se tuomio tapahtuu

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    Jumalan Pojaksi, on EHTO pelastua, miksikään "poijjaksi" tunnustaminen on yhtä tyhjän kanssa. Rakkauden kautta vaikuttava usko on vasta toimivaa ja elävää uskoa, sinulla nyt ei ole muuta kuin epäuskoa, olethan ateisti, joka opettaa uudestisyntyneille Jumalan lapsille Raamattua, ja Perkele nauraa! " Paavalin ja Jeesuksen minä tiedän, mutta kuka sinä olet ?" Kysyy sinulta itse beelsebubi? Ja tämä on ihan kuule Raamatussa, kaiva vaan esiin !

    olsi tärkeää mitä yksi luotulaji uskoo? Jopa niin että rankaisisi sadistisesti uskon puutteesta tai siinä olevista teologisista puutteista.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    liity asiaan, sinä vaan tolitat, tee PARANNUS, sitä Paavalikin saarnasi, Jeesus on siinä, missä notkistat polvesi Hänen edessään, ja tunnustat, Jeesus on Herra Jumalan Poika, Jumala ianakaikkisesti. Ei tarvii Häntä lähteä mistään hakemaan!

    hallitsee kumarrukset ja latelee kiitossanat. Niin maallisissa kuin taivaallisissa hoveissa, valtaistuimella istuja on pokkuroijalle suopea. Muut hän häätää pois edestään.

    Äänestä

  • benedi=siunattu kirjoitti:

    meidät on pelastettu hyviä töitä varten, että me niissä vaeltaisimme!
    Nämä hyvät työt, löytyvät 10- käskystä!...näin ainakin Isä kertoi:

    " mutta Pojasta, Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti,
    ja sinun Valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka! Heb 1: 8

    Mistäs sitä katsotaan mikä on oikeutta, kun sitä Poika, eli Jumala kerran jakaa!??

    " Se, joka lain alaisena syntiä tekee, se lain mukaan tuomitaankin"
    Oikeuden valtikalla, se tuomio tapahtuu

    "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka."
    kuuluu alkuperäinen teksti, hepr.kirj. lisätään "poika". Psalmissa toinen valtaistuimen hallitsija on maallinen kuningas jonka häälaulu psalmi on "Kuule, tytär, katso ja kallista korvasi, unhota kansasi ja isäsi huone, 11 (45:12) ja saakoon kuningas halun sinun kauneuteesi, sillä hän on sinun herrasi. Kumarra häntä. "

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    ei koskaan sano "poika" vaan Poika ! Eikä "isäsi" vaan Isäsi ! Eikä koskaan "herrasi", vaan Herrasi"!

    Äänestä

  • Mohikaani_27 Orginal kirjoitti:

    Psalmit 2
    7 "Nyt kerron, mitä Herra on säätänyt. Hän sanoi minulle: »Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin«." [2. Sam. 7:14; Ap. t. 13:33; Hepr. 1:5, 5:5]

    Ja se alkuperäinen teksti on sekä [2. Sam. 7:14; että Psalmissa 2:7] pienellä alkukirjaimella, mutta on
    v ä ä r i s t e l t y - U.T;n versioissa;

    Apostolien teot 13:
    33 "sen hän on täyttänyt meille, heidän lapsilleen. Hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista, niin kuin toisessa psalmissa sanotaan: - »Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.«" [Ps. 2:7; Hepr. 5:5]

    Ole hyvä ja tarkista nämä, Mohikaani!

    '

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    liity asiaan, sinä vaan tolitat, tee PARANNUS, sitä Paavalikin saarnasi, Jeesus on siinä, missä notkistat polvesi Hänen edessään, ja tunnustat, Jeesus on Herra Jumalan Poika, Jumala ianakaikkisesti. Ei tarvii Häntä lähteä mistään hakemaan!

    On suuri ilo lukea viestejäsi.
    Iloitsen sitkeydestäsi.
    Älä anna periksi.
    Jeesus on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
    Jeesus on Jumala, Jumala on yksi.
    Siunausta Sinulle veli Mohikaani_27!

    Äänestä

olen lukenut todistuksestasi, enkä hetkeäkään epäile etteikö se olisi aito.
Olisiko tullut aika kirkastaa Kristusta ja unohtaa kaikki muu.
Shalom.

Äänestä
  • sulle vaan ja Mohikaani on niin nokkava ja typerä etten kirjoita hänelle enää ikinä mitään...

    ps. Olisi kiva nähdä että Mohikaani_27 tulisi uskoon.

    Äänestä

  • averea kirjoitti:

    sulle vaan ja Mohikaani on niin nokkava ja typerä etten kirjoita hänelle enää ikinä mitään...

    Maailman oli syntinen joitakin aikoja ennen Jeesuksen kuolemaa. Jumala päätti tuhota maailman, ehkä toisella vedenpaisumuksella. Syy; maailma oli läpeensä syntinen. Ei ollut yhtään kristittyä. Jumala päättikin antaa vielä mahdollisuuden. Hän tapatti itsensä Jeesuksen nimisenä miehenä. Näin hän lunasti maailman ihmisten tulevat synnit. Ennen kuolinhetkeä tapahtuneet synnit eivät tulleet lunastetuiksi. Näin ei ainakaan UT:ssa kerrota.

    Lunastusoppi tarkoittaa sitä, että Jumala tunnusti syyllisyytensä ja mestautti itsensä. Jumalan synti oli, ettei hän saanut ihmiskunnasta mieleistään. Mestauskuolemallaan hän hyväksyi ihmiskunnan sellaisenaan kuin se oli tai millaiseksi se oli tulevaisuudessa kulloinkin muuttuva. Hän tarkoitti että Häntä (luontoa) tulee tutkia ja tiedostaa tarkemmin kuin siihen asti oli tehty.

    Äänestä

  • löyhäpää kirjoitti:

    Kirjoitit:
    "Maailman oli niin syntinen joitakin aikoja ennen Jeesuksen kuolemaa. Jumala päätti tuhota maailman, ehkä toisella vedenpaisumuksella. Syy; maailma oli läpeensä syntinen."

    Uskon ymmärtäväni mitä tarkoitat. Mutta luettuani tuon 1.Mooseksen kirjan ja vedenpaisumuksesta niin käsitin että se kertomus oli silkkaa kuvakieltä. Symboliikkaa. Se ainoa mitä siitä "käteen jäi" oli että kirjan kirjoittaja kuvasi jääkautta sillä kielellä minkä hän taisi. Hebreaahan se oli...

    "Ei ollut yhtään kristittyä."

    Ei niin.

    "Jumala päättikin vielä antaa mahdollisuuden. Hän tapatti itsensä Jeesuksen nimisenä miehenä. Näin hän lunasti maailman ihmisten tulevat synnit. ennen kuolinhetkeä tapahtuneet synnit eivät tulleet lunastetuiksi. Näin ei ainakaan UT:ssa kerrota. Lunastusoppi tarkoittaa sitä, että Jumala tunnusti syyllisyytensä ja mestautti itsensä."

    Itsari?

    "Jumalan synti oli, ettei hän saanut ihmiskunnasta mieleistään. Mestauskuolemallaan hän hyväksyi ihmiskunnan sellaisenaan kuin se oli tai millaiseksi se oli tulevaisuudessa kuolloinkin muuttuva."

    1.Mooseksen kirjassa Jumala sanoo Nooalle että "Kadun että tein ihmiset." Väkivallan vuoksi hän sanoi niin.
    En usko kuitenkaan että Raamattua on kirjoitettu alunperin otettavaksi kirjaimellisesti. Sana"Jumala"tarkoittaa useissa, ellei kaikissa kohdissa jotakuta ihmistä, samoin kuin enkelit.

    "Hän tarkoitti että Häntä(luontoa)tulee tutkia ja tiedostaa tarkemmin kuin siihen asti oli tehty."

    - Löyhäpää... Toivon että ymmärrät, etkä pidä minua hulluna... Mutta tänään, tietyistä asioista, jotka mielessäni on viime aikoina olleet, mietin auroraborealliksen sivulla olevaa kuvaa: lintua jonka alla lukee"shalom". Mietin niitä tunteja ja päiviä ja kuukausia ja vuosia joita olen kuluttanut netissä... Niitä kommentteja joita kuvasta olen saanut. Ja sain tänäänkin... Mietin onko kaikki ollut turhaa. Olen etsinyt Jumalaa, löytämättä.
    Ajattelin että kohta tunnen itseni jo tuoksi linnuksi... Mietin, tietääkö Jumala miltä minusta tuntuu...
    Se ei ollut mukavaa mitä sitten tapahtui... Olin parvekkeella tupakalla... Pikkuinen harmaa lintu pyrähti mun kasvoja vasten ja lähti pois. Tietysti säikähdin. Mutta jollain tapaa tuntui kuin Jumala olisi lähettänyt sen otuksen tekemään minulle sen omituisen temppunsa. Eihän yleensä linnut noin...
    Siksikin koska siinä ei ollut mitään ns.yliluonnollista kuitenkaan. Meidän kun pitää elää tämä elämä.

    Äänestä

  • averea kirjoitti:

    sulle vaan ja Mohikaani on niin nokkava ja typerä etten kirjoita hänelle enää ikinä mitään...

    ps. Olisi kiva nähdä että Mohikaani_27 tulisi uskoon.

    päätöksestäsi ! Tuossa tilassa oleva ns. uskovainen, voit ollakkin ihan vaan iteksesi ! Käännynnäinen ei ole elävä uskovainen, jos olist uskossa elävällä tavalla elävään Jeesusken Jumalan Poikaan, et tuollaisia palstalle kirjoittelisi !
    * Mutta ei Jeesus sinua sen takia hylkää, kunhan vaan nöyrryt tunnustamaan, Jeesus on Herra Jumala iankaikkisesti ! " Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. " Siinä Jumalan Pojan Kaikkivaltiaan lupaus, sinullekkin, ota vaan uskossa Sana vastaan.

    Minä sain jo Jeesukselta syntini anteeksi ja olen lukenut jo paljon Raamattua ja nyt me keskustelemme jo kymmennyksistä : )))))))
    Eikö se riitä?

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8594369/40817697

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8594369/40915419

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8601940/40959092

    Äänestä

  • averea kirjoitti:

    sulle vaan ja Mohikaani on niin nokkava ja typerä etten kirjoita hänelle enää ikinä mitään...

    ps. Olisi kiva nähdä että Mohikaani_27 tulisi uskoon.

    * Jospa olisit ymmärtänyt jotain väärin?

    * Mielestäni olemme kyllä tämän jlkeen kirjoitelleetkin, minulta oli jäänyt tämä epäluottamus lausuntosi huomaamatta! Enkä " huomaa" sitä nytkään ? :=)

    Äänestä

  • averea kirjoitti:

    sulle vaan ja Mohikaani on niin nokkava ja typerä etten kirjoita hänelle enää ikinä mitään...

    ps. Olisi kiva nähdä että Mohikaani_27 tulisi uskoon.

    .................................................................................................................................................

    Äänestä

Taivaassa on Isä ja Jumalan-poika Jeesus hänen oikealla puolella .Jeesus rukoilee meidän edestämme,mutta keneltä Jeesus rukoilee ja kuka on antanut vallan tuomita?

Äänestä

Niin, jos ihminen rakastaa Jeesusta, niin tämä ilmenee ihmisessä vain ja ainoastaan mielentilassa ja siten käyttäytymisessä. Ihmisen mielentilahan ohjaa ihmisen käyttäytymistä.Uudestisyntymisessä on juuri kymys mielenuudistuksesta ja muuttumisesta.

Siis, vaikka ihminen olisi teologi tai professori tai miten lukenut/viisas tahansa, niin tämä tiedollisuus ei tee ihmistä lähemmäksi Jeesusta tai ei ilmennä vielä, että hän rakastaa Jeesusta.

Siis hedelmisatään te tunnette hiedät. Karu, mutta yksinkertainentesti, joka on totuus.Siis Kristuksen mielen sisäistämisestä on kysymys,- joka tapahtuu uudestisyntymisessä - mielenmuuttumisessa.

Äänestä
  • * Siinä mielessä kuin sinä sen annat ymmärttä? Puht moraalista kokoajan, hyvin käyttätymisestä, pinnallisesta muuttumisesta.
    * Jumala muuttaa, mutta UUDESTISYNTYMISEN kautta, Hän luo UUden luomuksen,Hän ei parantele vanhaa, vaan antaa uuden hengellisen ,sisäisen uudistuksen kautta. Jeesuksen sisäinen tunteminen tulee uudeksi luonnoksemme. Muutos on vanhan ristillenaulitsemista, ja Hengessä uuden esiintuloa, Joka on Kristuksen mielenlaatu.
    * Ja Hänen mielenlaatu ei sunnusta syntyneensä Joosefista, vaan on tullut alas taivaasta, Isän tyköä. Eikä siis missään vaiheessa miehen tahdosta, vaan Jumalan tahdosta, sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi aninutsyntyisenä Poikana Mariasta, ja juuri siksi, on Jeesusta kutsuttava Korkeimman Pojaksi. Eikä korkeimman Poika voi olla ihmisen siittämä, ei edes Joosefin. Tajua jo !

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Siinä mielessä kuin sinä sen annat ymmärttä? Puht moraalista kokoajan, hyvin käyttätymisestä, pinnallisesta muuttumisesta.

    --------

    Kun ihminen uudestisyntyy, niin tämän ihmisen moraalikäsityskin muuttuu ja erittäin laajasti mielikuvat.Siis uusi on tullut ja vanha on kadonnut.Ymmärrä, mitentämä muuttuminen ilmentyy juuri ihmisen hedelmissä,- josta hänet ja nänen muuttumisensa tunnetaan.

    Jos ihminen on edelleen se vanha ärtyisä kääkkä, niin tämä ihminen ei ole uudestisyntynyt. "Hedelmistään te tunnette heidät".

    Kun uudestisyntymisessä muuttuu ihmisen sydämentila, niin ymmärrätkö, miten ihmisessä muuttuu koko ajattelutapa ja tämä on paljon.

    Sekin sinun tulisi ymmärtää, etti Krisuksen mielen mukaisia hedelmiä ja mieltä mahdollistu ihminen omaamaan,- jos hän ei ole Krisuksessa. Ymmärrätkö,- vaikka hän olisi jäsenenä vaikka Hottentotti puolueeessa tai olemaan puolueeton.Moni ihminen kuvittelee miten lihallinen ihminen pystyisi jäljittelemään Krisuksen mieltä, mutta tämä on jo teoriassakin mahdoton ajatus,- koska Krisuksen mieli ja siinä eläminen on lihallisen mielen vastakohta.Ymmärrätkö???

    Ei näy muuttavan mieltäsi. Siinä olet oikeassa ja todistat itsestäsi.

    Äänestä

  • ml213. kirjoitti:

    tullaan vanhurskaaksi, ja suun tunnustuksella pelastutaan." Emme siis pelastu ainoankaan työn perusteella. Ja sitäpaisi, on ihmisiä, ateistejakin, jotka moraaliltaan ovat paljon korkeammlla tasolla kuin me uskovat! Kuitenkin me, jotka olemme uskossa Jeesuskeen Kristukseen, olemme Jumalalle otolliset Kristuksen tähden, emme mooraalimme perusteella, ja ateisti ei pelastu vaikka hän olisi kukka kiiltävä kaikessa elämässän, eikä kukaan, ei edes korkeakirkollinenkaan, ellei sitten ole saanut kokea aidon uskoon tulemisen, ja uskovien kasteella upottamalla sen sinetöinyt, Kristuksessa Jeesuksessa ! Hengessä syntyneet saavat Pyhän Hengen sinetin sydämeensä, sitä ei ansaita moraalilla, vaan se saadaan uskonkautta Jeesukseen Kristukseen. Eikä tämä suinkaan sulje pois hyvää ja korkeaa moraaliakaan, mutta se vaan ei pelasta !

    Äänestä

ei koskaan kuole, ja on velvollinen rakastamaan myös kaikkia lähimmäisiään:

Johannes 14
21 "Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: »Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.«"

1. Johanneksen kirje 4
21 "Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä."

-

Äänestä
  • * Sinä kiellät Jeesusken Jumalan Pojan. Kiellät Hänen syntyneen Jumalasta, sinun uskosi perusta on sinun omassa päässässi, sinulla ei ole elävää uskoa. Et tunne Jeesusta, olet mana rakentamasi uskon varassa, ja ilman uudestisyntymistä et voi taivaaseen päästä, ja koska sinulla ei voi olla Kristuksen sisäistä tuntemista, olet edelleen synneissäsi, ja Jumala ei syntisen kanssa veljeile, vain armahdetut syntiset Jeesuksessa ovat Jumalalle otolliset.
    * Kiellät Jeesuksen Jumalan Pojan, se vie sinulta kaiken uskon perustan, joka ei pohjaudu totuuteen, vaan valheeseen, johon olet eksynyt.
    Osaat kyllä kopsata Raamattua, ja sen osaa Saatanakin, mutta ei ymmärrä, etkä ymmärrä sinäkään. Olet tosi etevä Raamatun väärin käyttäjä, aivankuin lääkkeiden väärinkäyttäjät, lopulta se tuhoaa sinut sisältäpäin, niinkuin lääke väärinkäytettynä. Jumala ei kunniaansa toiselle anna. Leikit jumalaa, joka omasta mielsetäsi oletkin, tyhmän luulosi mukaan !

    Äänestä

  • >>>minä, ekivaari, en usko Mariasta syntyneeseen lihalliseen Jeesukseen vapahtajani,

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    >>>minä, ekivaari, en usko Mariasta syntyneeseen lihalliseen Jeesukseen vapahtajani,

    * * Jos on, eihän hän koskaan ole uskossa ollutkaan, siis elävässä uskossa totiseen Jumalaan Jeesuksessa .
    * Mutta tuo on jo alku totuudelle, kun itse myöntää harhansa, niin voi ehkä joskus vaikka tulla oikeasti uskoon. Jumalahan kärsii tietämättömyyden aikoja, jospa ekivaari on nyt vihdoin oppinut tietämään, että vikaan on menossa !

    kun ei tykännyt siitä että Mariaa sanottiin hänen äidikseen, vaan tahtoi kutsua äidikseen kaikkia niitä, jotka tekevät Jumalan tahdon?

    Matteus 12:
    48 "Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: »Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?«
    49 Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: »Katso, minun äitini ja veljeni!
    50 Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.«"
    [Mark. 3:33-35; Luuk. 8:21]

    Ja erehtyikö apostoli Paavali, kun opetti erikseen Jeesuksen lihan puolesta syntymisen;

    Roomalaiskirje 1
    3 "hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä"

    ja erikseen pyhyyden hengen puolesta syntymisen;

    4 "pyhyyden Hengen puolelta hän oli - J u m a l a n - P o i k a, - j o l l a - o n - v a l t a, - ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. - H ä n - o n - J e e s u s K r i s t u s, meidän H e r r a m m e,"
    [Ap. t. 2:36; Hepr. 1:5]

    Paavali ei tunnustanut Daavidin siemenestä syntyneellä Jeesuksella olevan valtaa, vaan ainoastaan "pyhyyden hengen puolelta" syntyneellä Kristuksella, joka myös on "meidän Herramme".

    '

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    * "< kun ei tykännyt siitä että Mariaa sanottiin hänen äidikseen, vaan tahtoi kutsua äidikseen kaikkia niitä, jotka tekevät Jumalan tahdon? >" ?
    * Miten niin muka, että Jeesus ei tykännyt äidistään Mariasta? Hän oli kuuliaisin lapsi vanhemmilleen, mitä koskaan on maailmassa lapsia ollut!

    * Jumala vahvisti Jeesusken Jumalan Pojaksi ja HERRAKSI; =Jumalaksi, herättämällä Jeesuksen kuolleista, eikä suinkaan mitätöinyyt Mariasta Pyhän Hengen kautta syntynyttä Poikaansa, vaan vapautti lihan ruumiista, muuttaen Hänet ylösnousemus ruumiiksi, iankakkisuus ruumiiksi, kirkastamalla Hänet. Jeesuksen Daavidin siemestä ei mitätöity, koska Hänen siemenensä oli Jumalasta, ei ihmisen lihasta ja verestä. Jeesus oli Marian puolelta Daavidin sukukuntaan kuuluva, Hänen Isänsä on Jumala, niin biologisesti kuin hengellisesti. Hän on täydellinen Ihmisen Poika ja tosi Jumala.

    Jumala vahvisti Jeesusken Jumalan Pojaksi ja HERRAKSI; =Jumalaksi
    ----

    Ihmettelen edelleen, ettet ymmärrä kokonaisuutta. Herra sana ei tarkoita Jumalaa,- vaan ilmentää kenellä on valta. VT puolella Jumala oli aina Herra eli hänellä oli valta kaikkeen.

    Taas UT puolella valta on Krisuksella eli Jumalan Pojalla ja näin Jeesus Krisus on Herra,- mutta ei Jumala.On vain yksi Jumala ,- Krisuksen ja meidän Isämme ,- joka on se totinen ja yksi Jumala. Jeesus Krisus on Herra,- mutta ei Jumala.

    Siis tämä yksi ainut Jumala,- Krisuksen Isä, niin tämä Jumala teki Pojastaan Kristuksesta Herran Ap 2:36 Niin, tuiosta jakeesta tämäkin asia selkeämmin iolmenee ja muuta ei tarvita kuin lukutaitoa ja sanojen sisällön ymmärtämistä ja tietenkin uskomista mitä ymmärsi.

    vai hedelmöittyikö Marian oma munasolu jollain siemenellä????

    että sinä et ole ollenkaan uskossa Jeesukseen, et ole uudestisyntynyt, ja koska et ole sisäisesti Jeesuksessa, et ole ollenkaan. Sun pitää tunnustaa Jeesus Jumalan Pojaksi, niinkuin Johannes opettaa. Kellä ei ole Poikaa, ei ole Isääkään." Tämä juuri on se todiste, että et ole uskossa!'Joosefin poika ei ole Jumalan Poika, vaan Joosefin poika.

    Äänestä

  • ei ymmärrä kirjoitti:

    vai hedelmöittyikö Marian oma munasolu jollain siemenellä????

    varjosi Marian, ja siinä hetkessä Marian munasolu hedelmöityi, mutta ei miehestä, vaan Jumalasta, siksi se pyhä mikä syntyi, on kutsuttava Korkaimman Pojaksi! Maria hedelmöityi ilman, että "miehestä mitään tiesi"! Ei siis ollut maannut koskaan miehen kanssa, ei Joosefin, eikä muidenkaan miesten kanssa, Jumala Pyhän Hengen voimmalla varjosi Marian, ja niin siksi "ainutsyntyinen Poika."

    Aleksanteri Suuren äitikään ei ollut miehen kanssa eikä Aleksanteri Suurellakaan ollut maallista isää vaan Jumala oli hänen oikea isänsä.

    Nuori neito tulee raskaaksi ja synnyttää lapsen vaikka ei ole ollut miehen kanssa. Korkein näytti voimansa siinäkin tarussa. Halut ne jyllää Korkaimmallakin.

    Äänestä

  • Aleksanteri Suuri kirjoitti:

    Aleksanteri Suuren äitikään ei ollut miehen kanssa eikä Aleksanteri Suurellakaan ollut maallista isää vaan Jumala oli hänen oikea isänsä.

    oli siis Jeesuksen ainutsyntyinen isoveli.

    Äänestä

  • Kalevalasta kirjoitti:

    Nuori neito tulee raskaaksi ja synnyttää lapsen vaikka ei ole ollut miehen kanssa. Korkein näytti voimansa siinäkin tarussa. Halut ne jyllää Korkaimmallakin.

    ennen Jeesusta joten sieltäkin löytyy Aleksanterin lisäksi Jeesukselle joko toinen ainutsyntyinen isoveli tai -sisko.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    varjosi Marian, ja siinä hetkessä Marian munasolu hedelmöityi, mutta ei miehestä, vaan Jumalasta, siksi se pyhä mikä syntyi, on kutsuttava Korkaimman Pojaksi! Maria hedelmöityi ilman, että "miehestä mitään tiesi"! Ei siis ollut maannut koskaan miehen kanssa, ei Joosefin, eikä muidenkaan miesten kanssa, Jumala Pyhän Hengen voimmalla varjosi Marian, ja niin siksi "ainutsyntyinen Poika."

    Jeesuksen äiti Maria. Marian äiti oli kotona ja isä oli kaupungin muurien ulkopuolella kun heille molemmille ilmestyi enkeli, jotka käskivät heitä molempia juoksemaan toistensa luo. Kun he kohtasivat toisensa kaupungin portilla niin samalla hetkellä Marian äiti tuli Korkeimman voimasta raskaaksi. Eikä se ole valetta.

    Äänestä

  • syntyi myös kirjoitti:

    Jeesukselle sekä äiti että myös isosisko ja Mohikaanin juttujen mukaan myös Jeesuksen tytär. Jo on rutsijuttu tuo jeesuksen sukuselitys.

    Äänestä

  • Kalevalasta kirjoitti:

    Nuori neito tulee raskaaksi ja synnyttää lapsen vaikka ei ole ollut miehen kanssa. Korkein näytti voimansa siinäkin tarussa. Halut ne jyllää Korkaimmallakin.

    raskaaksi pullukasta punaisesta puolukasta!

    ´

    Äänestä

Entä jos Jeesus tuntuu täysin etäiseltä historialliselta henkilöltä, vaikka vähän niin kuin Platon tai Napoleon. Toiset ei saa minkäänlaista henkilökohtaista kontaktia häneen vaikka "puskisivat" ja rukoilisivat vuosikymmeniä hulluuden rajoille asti!!! ja toiset ovat hetkessä selällään ja täpinöissään kiittämässä henkilökohtaista vapahtajaan. Joko Jeesus valitsee seuraajansa tai sitten kaikki on pelkkää ihmismielen psyykkistä keksintöä. Jotkut saa ihan oikeasti voimakkaita tunne-elämyksiä Elviksestä, toiset ei Jeesuksestakaan. On kirotun typerää kehottaa osattomaksi jääneitä avaamaan sydän ihan auki, vilpittömästi kääntymään Jeesuksen Jumalan puoleen, huutamaan herraa, puskemaan ja puskemaan, vaikka toinen on tehnyt sitä vuosikymmenet masennukseen ja hulluuteen asti.
Ehkä Jeesus ei eläkään enää, ehkä hän ei noussutkaan kuolleista. Kirkkohistoriasta päätellen mitään totuuden henkeä ei ole kirkon matkassa ollut, päinvastoin.

Äänestä
  • "Meidän kun pitää elää tämä elämä",
    tuskaa vaikk' se syömmeeni tuo.
    Lintu nirppu, liihottaa
    pilvien yllä.

    Tuotko minulle ystävä pieni,
    mik' onnen pienen voi,
    sydämeni sykkeen helliiä,
    sinisellä sinellä.

    Syyskuun myrskyjen tyrskyt,
    antakaa soida kaukausilla soilla,
    kirpeän kosketuksen sisintäni
    helliä.

    Ihmeistä suurin, onk' se vain,
    kokea kosketuksen pienen
    varjoisen hetken.
    Tunteiden myrskyt tielleni tulkoon,
    etsiä, etsiä elämän kaipuuta.
    Siellä hän talsii, onneton itkee,
    elämänjanoa ja tuskaa nipsii.
    Kaunista kaikk', kaikk, se on vainen,
    elämän kulku tää
    taaperomainen

    Äänestä

jotka ovat Jeesusta halventanut.JEESUS on NIMENOMAAN JUMALAN POIKA,MEIDÄN EDESTÄMME UHRATTU. ISÄ(JHWH) ON ISÄ KAIKKIVALTIAS, JOKA ON POJALLE ANTANUT, KAIKEN VALLAN TUOMITA.NÄINHÄN SE ON RAAMATUSSA.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä tässä asiassa kanssasi.

    '

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä tässä asiassa kanssasi.

    '

    ...

    mieltä? Sinhän olet yksi niistä onnettomista palstalla, jotka eivät tunnusta Jeesusta Jumalan Pojaksi? Miksi olet kaksimielinen? Joosefin poika EI ole Jumalan Poika, käsitä nyt jo viimeinkin!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    mieltä? Sinhän olet yksi niistä onnettomista palstalla, jotka eivät tunnusta Jeesusta Jumalan Pojaksi? Miksi olet kaksimielinen? Joosefin poika EI ole Jumalan Poika, käsitä nyt jo viimeinkin!

    Matteuksen evankeliumi:
    11:11 Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.
    Luukkaan evankeliumi:
    7:28 Minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukossa yhtäkään suurempaa kuin Johannes; mutta vähäisin Jumalan valtakunnassa on suurempi kuin hän.

    Äänestä

  • =(`0´)= kirjoitti:

    13. Mutta enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Sakarias; sillä sinun rukouksesi on kuultu, ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes.
    14. Ja hän on oleva sinulle iloksi ja riemuksi, ja monet iloitsevat hänen syntymisestään.
    15. Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta.
    16. Ja hän kääntää monta Israelin lapsista Herran, heidän Jumalansa, tykö.
    17. Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan."
    Luuk. 1.

    Luuk. 3:16
    niin Johannes vastasi kaikille sanoen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

    Äänestä

on Isästä alkuisin;

Joh. 3:16
"Sillä niin on -J u m a l a - m a a i l m a a - r a k a s t a n u t, - että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Kolminaisuusoppi sanoo Jumalan vihaavan maailmaa ja rakastavan vain Jeesusta ja omaa Pyhää henkeänsä!

Joh. 15:9
"Niin kuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani."

Joh. 17:23
"minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja - r a k a s t a n u t - h e i t ä, - niin kuin sinä olet minua rakastanut."

Joh. 17:26
"Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."

Ef. 2:4
"mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,"

1. Joh. 4:11
"Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme."

Mutta Sinä, Mohikaani, pidät minua julkisesti vastustajanasi!

1. Joh. 4:19
"Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä."

´

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Mohikaani_27 kirjoitti:

* Jeesusta, joka on antanut henkensä, altistunt kidutukselle, häväistykslle, ristiinn naulittavaksi, ottanut orjantappurakruunun otsalleen, kuollut puolestani, herätetty kuolleista vahurskauttamisekseni. Niin kuinka voisin halventaa Häntä, vaikka ei oliskaan Jumala, (on Jumala) niin minulle, ja sinulle Hän on mitä suurin ja armahtavin Jumala, Hän rakasti ensin, valitsi opetuslapsekseen, antoi KAIKKI synnit anteeksi, kastoi Pyhällä Hengellä, antoi armolahjoja, minäkö voisin puhua alentavasti Hänestä ? Voisitko sinä, jos olet Hänet kohdannut, saanut kokea Hänen rakkauttaan, voisitko alentaa Hänet syntisen ihmisen tasolle?
* Vain ja ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka eivät ole koskaan Häntä tunteneet, eivät koskaan saneet olla Hänen rakkautensa syleilyssä, kokea rauhaa ja vapautta hengessä ja fyysisetikkin. Jos sinä kiellät Jeesusken, et usko, että Hän on Jumala, et ole koskaan Häntä tuntenutkaan, luulet ainaostaan, että kun kirjaimeen, joka sanoo, että usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut. Se ei ole vielä ollenkaan pelastusta, siitä voi olla mahdollisuus, jos tunnustaa Hänet Jumalan Pojaksi, eikä vaan "poijjaksi", saada synnit anteeksi ja Hengessä uudistua Jumalan lapseksi. Mutta vain kohtaamalla ja RAKASTUMALLA Pelastajaansa se on mahdollista ! Kylmään lakiin ei kukaan voi rakastua, mutta henkilöön, Jeesuskeen, uhri Karitsaan, Häneen voi rakastua. Rakkaudesta siis on kysymys uudestisyntymisessä, saada kohdata elävä rakkaus !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu