Täysperävaunu

Täysperävaunu on vaarallinen ja hallitsematon suomen oloissa.
Etelä-euroopassa käytetään enimmäkseen puoliperävaunuja ja siellä on kesäkelit aina.
tehokkuus on mennyt kaiken edelle.
Jakeluajoon pelkät nupit takaisin ja pitkille matkoille puoliperävaunut, täysperät pois suomen liikenteestä.
kuljettaja
41042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rekkakalustossa ja varsinkin perävaunuissa on menty aivan äärilaitaan. Ei suomalaisten kaltaisia rekkoja käytetä Keski- ja Etelä-Euroopassa, varsinkaan talviolosuhteissa.
Ei myöskään Venäjällä, vaikka on pitkät matkat.
Ihan hullun touhuksi on mennyt.
Ajetaan mm. paperia rautatien viertä pitkin satamasta toiseen.

Äänestä

...täysperävaunujakin näkee aika tiuhaan, ja keskiakselivasikoita. siellä ne tpv:t vaan tuppaa olemaan pirun lyhyitä ja kaksiakselisia= melkosia kiikkulautoja!!!!

Tosiasiassa tuollainen nykyaikainen 13,5 m. pitkä moduuli- tai räätäliperävaunu neli- tai viisiakselisena on huomattavasti vakaampi vetää, kuin tuollainen kaksiakselinen lyhyt kiikkulauta.

Äänestä

En ole varsinaisesti rekkamies, mutta olen kyllä ajanut yhdistelmää jonkin verran. Minua henkilökohtaisesti on alkanut ottaa päähän tämä päättäjien järjetön toiminta maassamme. Ensin todella sallitaan liikennöinti noilla täysperävaunullisilla suurilla tehorekoilla. Sen jälkeen supistetaan tiemäärärahat niin minimiin, että tieverkoston ylläpito ja saneeraus käyvät lähes mahdottomiksi toteuttaa ja sitten jäädään pää pensaassa odottelemaan, mitä tapahtuu.

En todellakaan kadehdi tuon Konginkankaan turmarekan kuljettajan osaa. Mies tekee työtänsä lakien ja asetusten mukaisesti vuosikausien aikana hankkimansa ammattitaidon ja kokemuksen varassa, vaikeissa olosuhteissa joihin hän ei voinut itse vaikuttaa ja sitten rysähtää ja pahasti. Alkaa valtava tutkinta ja polemiikki hänen tekemistensä ja tekemättäjättämistensä ympärillä. Tuntuu niinkuin kaikki vastuu onnettomuudesta haluttaisiin sysätä hänen niskaansa ja häivyttää todelliset syylliset eli päättäjät turvaan savuverhon taa. Paikalle kuskataan oikein liikenneministeri, joka kommentoi iltapäivälehdessä onnettomuuspaikalla vallinneen tavanomaisen talvikelin. Kuulostaa pahaenteiseltä. Sanomattakin on selvää, että tuo rekkamies tullaan tuomitsemaan tuon ympäripyöreän tieliikennelain nopeuden sovituspykälän perusteella, jolla onnettomuuteen joutuneen, liikkeessä olevan auton kuljettaja saadaan aina syytteeseen. Tosiasia kuitenkin on, että tuona murheellisena yönä Konginkankaalla vallinneissa olosuhteissa vain ajon keskeyttäminen olisi ollut tae siitä, että onnettomuudelta olisi voitu välttyä.

Henkilökohtaisesti toivoisin, ettei lyötyä miestä lyötäisi enää. Toivoisin myös päättäjiltä pikaisia toimia, joiden avulla tiestön ylläpito ja kunnostus saataisiin tasolle, jolla myös raskas liikenne voisi sujua selkeästi nykyistä turvallisemmin myös huonoissa keliolosuhteissa.

Äänestä
  • Todella asiallinen kirjoitus .Ministerit rekan
    rattiin ja menoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuljettaja kirjoitti:

Täysperävaunu on vaarallinen ja hallitsematon suomen oloissa.
Etelä-euroopassa käytetään enimmäkseen puoliperävaunuja ja siellä on kesäkelit aina.
tehokkuus on mennyt kaiken edelle.
Jakeluajoon pelkät nupit takaisin ja pitkille matkoille puoliperävaunut, täysperät pois suomen liikenteestä.
kuljettaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu