Erikoinen lutterinainen

Hän on mielestään luterilainen, silläkin uhalla, että luterilaiset ovat hänen mielestään "ujuttaneet
sunnuntain kymmenen käskyn joukkoon". Hän ei halua erota luterilaisista, ehkä hänelle on kunnon
hautapaikka tärkeämpi kuin kadotukseen joutumisen pelko tuon käskyihin petomaisesti lisätyn
petomaisen sunnuntain vuoksi.

Ensimmäinen askel kuun pinnalle oli kuulemma pieni askel ihmiselle, mutta iso askel ihmiskunnalle.
Mutta Sirkka-Iita ei uskalla ottaa askelta edes TAAKSEPÄIN - askelta sunnuntain pyhittämisestä edelliseen
päivään eli lauantaisapattiin. Tai oikeastaan perjantai-iltaan klo 18

Melkoista liikuntakyvyttömyyttä. Yhtä erikoinen adventisti on tuo Nadasja-emilia. Ei osaa iloita sapatista
muulla tavalla kuin vain ilkkumalla sunnuntaipyhää ja luterilaisia.

### Sapatti ei ole Ellenin, eikä adventistien omaisuutta!
Nadasja-emilia19.5.2007 22:53
Sapatti on IHMISTÄ VARTEN: Ympäri maailmaa on kristittyjä, jotka viettävät UUDENLIITON LEPOPÄIVÄNÄ SAPATTIA, viikon seitsemättä päivää, eli lauantaita. Kautta koko kristillisen aikakauden on ollut EVANKELISIA kristittyjä, jotka ovat pyhittäneet lepopäi ... ###

Tosiasiassa häviävän pieni määrä kristittyjä viettää ylösnousemuspäivän SIJASTA lauantaisapattia.
Sensijaan niitä on paljon, jotka lepäävät sekä lauantaina että sunnuntaina.

KAIKKI OVAT KANSSASI SAMAA MIELTÄ, SIRKKA-IITA ...

### Jumala pyhitti ja siunasi lepopäivän jo luomisessa,
Sirkka-Iita22.9.2009 12:51
ennenkuin mitään eri kansoja oli olemassakaan. Jumala tiesi, että ihminen ei jaksa yhtämittaa ahertaa arkirutiineissa, vaan että ihmiselle on hyväksi rauhoittua ja levätä yksi päivä viikosta. Jeesus vahvisti vielä sen, että ketä varten sapatti on luot ...###

Näinhän kaikki ajattelevat, että yksi päivä tai koko viikonloppukin, pitää saada levätä.
Erimielisyyttä tulee yksinomaan siitä, että sinä tahtoisit kieltää sunnuntaina lepäämissen ja pakottaa
lepäämään lauantaina! Olet erikoinen lutterinainen.

Sirkka lutterinainen helluntailaisten foorumilla ...

### Sirkka-Iita 17.8.2007 00:13
Kyllä näin on!
Sununtai on ihmiskäsky, joka on ujutettu Jumalan käskyihin.
Se on tehnyt halkeaman ...
###
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4725426/25085940


Sirkka lutterinainen adventistien foorumilla ...

### Kyllä! Näin ajattelen edelleenkin:
Sirkka-Iita 9.11.2009 22:18
Kyllä näin on!
Sununtai on ihmiskäsky, joka on ujutettu Jumalan käskyihin.
Se on tehnyt halkeaman siihen turvamuuriin ###

Uskot että lutterilaisuus pyhäpäivineen on noin vaarallista dynamiittia, että tekee halkeaman laintauluihin.
Kuitenkin tahdot varmistaa hyvän hautapaikan ja halvan haudanhoidon pysymällä sinun mielestäsi
petomaisessa lutterilaisuudessa. Kyllä tuo on vähintäänkin kaksinaamaisuutta.
Sielu (hengitys?) adventismissa ja ruumis lutkulaisessa.

Antti

7

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sanoo pastori

      Ottavatko adventistit uuden amerikan keksinnön ihon alle pistettävän ID:n joka on etäluettava mikrosiru?

      Mikrosiruja lähes monopoliaseman turvin valmistava VeriChip-yhtiö on kyennyt pienentämään mikrosirujen koon aiemmasta riisinjyvän kokoisesta sirusta huomattavasti pienempään kokoon.

      Yhtiö on hankkinut useita patentteja näille siruille, jotka ovat niin pieniä, että ne voidaan implantoida ihmisen ihon alle injektioruiskulla. Tämä ei ole mikään salaisuus, se löytyy VeriChipin omalta kotisivultakin. Pdf-tiedosto VeriChipin sivulta:
      http://www.verichipcorp.com/pdfs/SENSORwhite07.pdf

      Uutistoimisto Reutersin tiedotus samasta aiheesta:
      http://www.reuters.com/article/hotStocksNews/idUSTRE58K4BZ20090921

      • adventismissa

        Kun ottaa etäluettavan ID-mikrosirun vastaan niin säästyy pedonmerkiltä.


    • Jaakoppi.

      http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/4.html

      Ef. 6:2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus:
      [6:2,3: 2. Moos. 20:12; 5. Moos. 5:16]
      3 "jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä".

      Room. 13:1
      Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. [Sananl. 8:15,16; Dan. 4:22; Viis. 6:3; Joh. 19:11; Tit. 3:1; 1. Piet. 2:13,14]
      Room. 13:2
      Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. [Sananl. 24:21,22]
      Room. 13:3
      Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta.
      Tit. 3:1
      Muistuta heitä kaikkia, että heidän on toteltava esivaltaa ja viranomaisia ja oltava näille kuuliaisia ja valmiita tekemään kaikkea hyvää. [Room. 13:1 ]

      Mailmassa olemme, mutta emme maailmasta. Emem saa pelätä egyptiä tai babyloniaa.

      1.Ms.46:2
      Yöllä Jumala sanoi Israelille näyssä: "Jaakob, Jaakob!" Hän vastasi: "Tässä olen."
      3 Jumala sanoi: "Minä olen Jumala, isäsi Jumala. Älä pelkää lähteä Egyptiin, minä teen sinusta siellä suuren kansan. [1. Moos. 12:2 ]

      • kadotukseen

        SUNNUNTAINA RAAMATUN LUKEMINEN JA JEESUKSEN PALVOMINEN RIKKOVAT LAKIA
        Raamatusta löytyvät perustelut sille että sunnuntaina hengellisesssä kokouksessa käynti on lainrikkomista.
        Lain mukaan Jeesus kielsi palvomasta häntä sunnuntaina.
        Jos sunnuntaina ja sapattina tekee hyvää tai lepää se rikkoo lakia.

        ADVENTISMI ON KRISTINUSKON JA HAPATUKSEN SEKASIKIÖ.

        - ADVENTISMIA VOI SANOA MYÖS KRISTINUSKON KALTAISEKSI KULTTIUSKONNOKSI -


      • 56789

        Teillä lainopetus on jäänyt ainoastaan yhteen käskyyn - sapattikäskyyn!
        Room. 7:10
        ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa elämä, tuottikin minulle kuoleman. [3. Moos. 18:5; Hes. 20:11; Room. 10:5]
        Gal. 2:19
        Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.


      • Pyhät päivät
        kadotukseen kirjoitti:

        SUNNUNTAINA RAAMATUN LUKEMINEN JA JEESUKSEN PALVOMINEN RIKKOVAT LAKIA
        Raamatusta löytyvät perustelut sille että sunnuntaina hengellisesssä kokouksessa käynti on lainrikkomista.
        Lain mukaan Jeesus kielsi palvomasta häntä sunnuntaina.
        Jos sunnuntaina ja sapattina tekee hyvää tai lepää se rikkoo lakia.

        ADVENTISMI ON KRISTINUSKON JA HAPATUKSEN SEKASIKIÖ.

        - ADVENTISMIA VOI SANOA MYÖS KRISTINUSKON KALTAISEKSI KULTTIUSKONNOKSI -

        2. Kor. 1:13
        Tarkoitamme kirjeissämme vain sitä, minkä voitte niistä lukea ja ymmärtää. Toivon, että opitte täysin ymmärtämään,

        Room. 14:5
        Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      561
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe