Koskenmäki?

Koskenmäki asuinalueena? Onko kuinka rauhallista? Vanhaa taloahan se näkyy olevan täynnä eli onko ikäjakauma millanen?
T: ehkä tuleva koskenmäen asukki
4210259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Muuten rauhallista, mutta kerrostalot (ja niiden ympäristöt) tosi levottomia; suuri osa on vuokralais- ja sosiaaliasumista nääs.
Omakotiasuminen ok, joskin palvelut ovat kaukana, kouluja lukuunottamatta. Siva-kauppa ja posti toimivat, mutta kaikki muu on sitten joko Itse kaupungissa tai Citymarketin keskuksessa. Taisi viimeinen pankkiautomaattikin hävitä. Kirjasto viedään. parin viikon sisällä. Bussiyhteydet toimivat, mutta pakollinen kierto Nokian keskustan kautta pidentää ajoaikaa. Omalla autolla Trellee 15 min, paunulaisella 45-60 min. Talvisin hiihtolatuja ei ole, lähimmät on Pohjois-Nokialla. Lenkkeilyyn suht hyvät mahdollisuudet, on polkua, pururataa ja rauhallisia katuja.

Asun Kmäessä mutta muutan pois heti kun voin. En viihdy.

Äänestä
  • Orelinkadulla taitaa olla pari VVO:n vuokrataloa, samoin ainakin Saarnikadun talo on VVO:n. Näistä en tiedä sanoa, mutta ainakin Orelinkadulla sijaitseva nelirappuinen kerrostalo (numeroa en muista) siinä Saarnikadun talon yläpuolella on melko rauhallinen, samoin kuin Kalhunkadulla sijaitsevat kaksi kerrostaloa. Nämä kolme muuten ovat asunto-osakeyhtiöitä, joten eipä noissa paljoa ole sitä näässosiaaliasumista (huom, siis noista VVO:n taloista en juuri tiedä, ei ainakaan minua ole häirinnyt). Itse asun tässä Siwan vierellä, Siwa ei näy, mutta kuuluu. Samoin Pub Olkihattu ei näy mutta kuuluu. Häiriöitä ei ole tällä alueella juuri nimeksikään, mitä nyt pubin takia jotain pientä. Sitten on vielä se kuuluisa Orelinkatu vitonen, joka on entinen tehtaan asuntola. Nykyään omistusasuntoja, mutta käytännössä vuokrattavina sijoitusasuntoina. Siellä on ainakin aiemmin ollut hyvin levotonta, talo on hieman rauhoittunut, mutta melko levoton vieläkin. Naapuritalot siinäkin OK.

    Äänestä

  • TAAS SAA LUKEA TÄYTTÄ MUTU ROSKAA. Koskenmäessä ei ole mitenkään rauhatonta,liikennettä lukuunottamatta ja sekin on työmatkaliikennettä.
    KOSKENMÄKI yleensä on parhaita asuinalueita koko pirkanmaalla,on luontoa ja monimuotoista asumista.

    1Äänestä

  • "Talvisin hiihtolatuja ei ole, lähimmät on Pohjois-Nokialla. Lenkkeilyyn suht hyvät mahdollisuudet, on polkua, pururataa ja rauhallisia katuja."

    Tiedoksesi, jos et ole huomannut. Tuolla mainitsemallasi pururadalla on talvisin 1,7 km pitkä hiihtolatu. Ei kovin pitkä mutta parempi kuin ei mitään.

    1Äänestä

  • 15+9 kirjoitti:

    "Talvisin hiihtolatuja ei ole, lähimmät on Pohjois-Nokialla. Lenkkeilyyn suht hyvät mahdollisuudet, on polkua, pururataa ja rauhallisia katuja."

    Tiedoksesi, jos et ole huomannut. Tuolla mainitsemallasi pururadalla on talvisin 1,7 km pitkä hiihtolatu. Ei kovin pitkä mutta parempi kuin ei mitään.

    Menkalan kentän ympäristössä on latu.

    Äänestä

  • koskenmäkeläinen kirjoitti:

    Orelinkadulla taitaa olla pari VVO:n vuokrataloa, samoin ainakin Saarnikadun talo on VVO:n. Näistä en tiedä sanoa, mutta ainakin Orelinkadulla sijaitseva nelirappuinen kerrostalo (numeroa en muista) siinä Saarnikadun talon yläpuolella on melko rauhallinen, samoin kuin Kalhunkadulla sijaitsevat kaksi kerrostaloa. Nämä kolme muuten ovat asunto-osakeyhtiöitä, joten eipä noissa paljoa ole sitä näässosiaaliasumista (huom, siis noista VVO:n taloista en juuri tiedä, ei ainakaan minua ole häirinnyt). Itse asun tässä Siwan vierellä, Siwa ei näy, mutta kuuluu. Samoin Pub Olkihattu ei näy mutta kuuluu. Häiriöitä ei ole tällä alueella juuri nimeksikään, mitä nyt pubin takia jotain pientä. Sitten on vielä se kuuluisa Orelinkatu vitonen, joka on entinen tehtaan asuntola. Nykyään omistusasuntoja, mutta käytännössä vuokrattavina sijoitusasuntoina. Siellä on ainakin aiemmin ollut hyvin levotonta, talo on hieman rauhoittunut, mutta melko levoton vieläkin. Naapuritalot siinäkin OK.

    Jos koskemäellä tarkoitetaan koko nokianvirran eteläpuolta, sitä ei voi pitää yhtenäisenä alueena. Varsinainen koskenmäki on vanhan palokunnanmäen seutu ja koskenmäenkatu. Koko etelänokia on laaja moni-kyläinen alue jossa asuu yli puolet nokialaisista.

    Äänestä

  • Citymarkethan on kävelymatkan pässä. Pyörällä siellä on 5 min.

    Äänestä

Koskenmäki on ihan rauhallinen alue asua, jopa nämä vvo:n ja sato:n kerrostalotkin on rauhallisia. Vaikka ne onkin vanhoja taloja ja rapistuneita ulkoapäin, ei se tarkoita että talossa asuvissa ihmisissä olisi jotain vikaa. Itse olen asunut koskenmäessä kohta 9 vuotta ja ihan tyytyväinen olen.

Äänestä
  • Olen asunut etelänokialla 20-vuotta, enkä muuta eläissäni pois, jossei ole pakko.

    Olen aikoinaan asunut pirkanmaalla useissa paikoissa, mutta nokian koskemäki on ollut kaikkein paras paikka, monimuotoinen ja luonnonläheinen. ja erinomaiset liikenneyhteydet joka suuntaan !

    Äänestä

Edellisestä kommentista on kulunut jo tovi, mutta jatketaan. Ei noi kerrostalot nyt mitään slummeja ole, samanlaista seutua kuin kaikki muutkin kerrostaloalueet, siellä asuu ihmisiä, osa juo, osa polttaa, osa ei polta, osa käy yötöissä ja osa saattaa olla jopa työttöminä. Yhtään perhesurmaa en tiedä alueella sattuneen, että sinänsä ei ole kyllä normaalia suomalaista seutua.

Mutta sitä koiranpaskaa kyllä riittää, en voi käsittää kuinka huonosti paikalliset koiriensa ulkoiluttajat niitä keräilevät. Tekisi mieli levittää portin pieliin lasinsiruja, mutta kun se ei ole niiden koirien syy, niin suotta niitä eläimiä siitä rankaisemaan..

Äänestä

Koskenmäen slummimaine on jostain niiltä ajoilta kun köyhät tehdastyöläiset asui täällä. Nykyään, ainakin pari-kolmekymmentä vuotta ollut ihan turvallinen ja rauhallinen asuinpaikka, kuuleman mukaan täällä oli melko paljon juoppoja rellestämässä aikanaan, mutta se on tosiaan ollut jo hyvän tovin menneisyyttä. Nimimerkillä koko ikänsä koskenmäessä asunut.

Äänestä
  • Hassua. Itse kuulin että koskenmäessä asuisivat paremmin tienaavat. Näin se maailma muuttuu.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Hassua. Itse kuulin että koskenmäessä asuisivat paremmin tienaavat. Näin se maailma muuttuu.

    Kyllä nokian verotulot tulee pääasiassa etelänokialta !

    Äänestä

  • TOSI- kirjoitti:

    Kyllä nokian verotulot tulee pääasiassa etelänokialta !

    Mukavaa paikkaa. Kohtuurauhallista

    Äänestä

Tuosta koiran paskasta olen kyllä samaa mieltä. Nokialaiset ei viitsi kerätä paskoja vaan jättävät tallottavaksi. Näin se vaan on. Todella laiskaa porukkaa tuon suhteen. Tekis mieli joskus heittää mötköllä päähän vaikka vaan sitä koiraa....

Äänestä
  • Älä sitä koiraa heitä. Eihän se ole koiran syy jos on asennevammainen omistaja.

    Äänestä

Mustalaisia nokialla on paljon tai siis tango vähemmistöö

Äänestä
  • Ihme että uskaltavat asua nuijasodan taistelutantereella. Käsittääkseni karttavat paikkoja jossa on ihmisten hautoja/jäänteitä.

    Äänestä

  • Suomlainen tango on kansanperinnettä ja mustalaiset ovat vähemmistönä tanssilavoilla.

    Äänestä

Millaista nykyään 2016 , onko mitä lähettyvillä. Mietteliäs muuttamaan oriontie 5 :een.

Äänestä
  • Googlen street view sen kertoo.

    Äänestä

  • Katsoin ilmakuvan, vanhoja taloja , osoitteen mukaan en osaa sanoa mitään.

    Äänestä

  • Lähikauppoja 2 kappaletta, rauhallista, ulkoilumahdollisuuksia ja kenttiä ympäriinsä, puhdasta jossain kohdissa. Jos lapsi mukana niin 3 Ala-astetta ja 1 Ylä-aste. On hienopaikka asua, eikun tänne vain

    Äänestä

Tuota tietä en tiedäkkään. Hyvää aluetta on. Paskaa on vieläkin.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta. Sijaitsee lähellä lidl kauppaa, eli ison tien toisella puolella. Rauhaisa paikka tärkeintä, muuttoa mietin :) Ja onko luontoa sielläpäin, tosi tärkeä asia minulle . Ja onko pakolais valtainen paikkana .

    Äänestä

  • Kosken Mäessä asuu yksin kertaisia ihmisiä vaikkei olekaa pakolais valtainen

    Äänestä

  • Vai että asuu siellä yksin niitä kertaisia ihmisiä.

    Äänestä

Oliko tuo viittaus kysymykseeni , heh :) Eli sitten varmaankin oikea osoite minulle ;)

Äänestä

Sinne rakennetaan uusia kerrostaloja, onkohan vuokra vai omistus. Varnaankin sekä että ..

Äänestä

Vähän kannattaa aluetta tarkentaa, Koskenmäki on niin laaja.

Äänestä
  • Ei ole mielestäni kovinkaan laaja. Muutamia kilometerjä suuntaan sun toiseen ei ole laaja.

    Äänestä

Orelinkadusta ja sen kerrostaloista kellään kokemusta? Näyttää kyllä google wiev:n mukaan ainakin tosi puustoiselta, kivalta alueelta mutta miten asukit, normi lähiörähinää vai vähän rauhallisempaa?

Äänestä
  • Koskenmäen Siwa on tuon kadun "ydin", jossa nyt käy ikäjakaumaltaan sekalaisesti asiakkaita. Olkihattu kapakka, jossa istuu yleensä jotakin vanhempaa väkeä. En ole kuullut mistään väkivalta tai liikenneonnettomuuksista tuolta sijainnilta, tai ainakaan minun korviini kantautunut. Ehkä joskus 5-10v sitten on viimeksi joku yrittänyt Siwaan sisälle mutta muusta en tiedä. Kantasuomalaisia lähes kaikki minun arvioni mukaan, ei mikään kovin "kansainvälinen" alue. Lapsiperheitä, eläkeläisiä, duunareita ja varmasti osa työttömiäkin. Mutta, rauhallinen mielikuva minulla ainakin on kun suht lähistöllä asustelen ja Siwassa kun usein asioin.

    Äänestä

rauhallista on . Tossa pari yötä sitten varastettiin orelinkatu 5 pihasta 4 istuttava pihakeinu.Ei ääntäkään kuulunut.

Äänestä
  • Mietinkin tässä että mihin se on hävinny. 😁

    Äänestä

Näin itse pari vuotta sitten muuttaneena voisin sanoa että aika rauhallinen. Romaneita, narkkeja ja pultsareita jonkin verran, mutta joka puolella Nokiaa niitä löytyy, lähinnä tuonne Orelinkadun Siwan lähelle nämä veijarit majoittuvat.

Toisaalta ei sitä tarvitse Orelinkadulle muuttaa, mutta itse en ole ikinä törmännyt ongelmiin sielläkään. Tosin en vietä aikaani Olkihatussa/Siwalla/näissä tietyissä kerrostaloissa jossa roskaväki riehuvat aamusta iltaan pihalla

Äänestä
  • Siwalla ei nykyää hillu ketään paitsi korkeintaan nuoriso sillontällö, mutta niin on aina ollut. Mitää riehumista ei ole aamusta iltaan, ei mihinkää aikaa

    Äänestä

Olen koko ikäni asunut kmäessä ja on rauhallinen, hyvät olosuhteet lapsille leikkiä tai ulkoilla lemmikkien kanssa ympäri pururatoja. Itse asun 3 kerroksisessa isossa omakotitalossa tässä Koskenmäen koulun läheisyydessä. Koskenmäkeen valmistui noin 6vuotta sitten Sale ja on oikein hyvä lähikauppa. Koskenmäki on loistava ja niinkuin sanottiin niin Nokian ja Pirkanmaan parhaita asuinpaikkoija. Keskustelu on hieman vanha mutta löysin tämän. Eli ulkoilumahdollisuudet on loistavat ja on rauhallista, myös kauppa löytyy ja kouluja tässä koskenmäessä jopa 4.

Äänestä
  • Onkohan siitä Orelinkatu vitosesta mitään uudempaa tietoa? Onko vieläkin rauhaton tai huonomaineinen?

    Äänestä

  • Mikä tosiaan on koskenmäkeä, ei varmaan kaikki 37120 alue. Mielestäni Koskenmäkeä on Koskenmäki(ent palokunnan seutu) Ketolanmäki, Ruskeapää ja Risteveräjä. Ja kaikilla näillä alueilla on kerrostaloja. Onko sitten Ruskeepäänkadun alkupää pahinta aluetta, enpä usko että Koskenmäessä on enään niin paha mitä se oli ns. Tasataloilla ensitisiä vuokrataloja, nykyään taitaa olla omistusasuntoja..
    Onko sitten se Linnavuori tai pohjois-Nokian kerrostalo alueet niitä ”levottomia”paikkoja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä tosiaan on koskenmäkeä, ei varmaan kaikki 37120 alue. Mielestäni Koskenmäkeä on Koskenmäki(ent palokunnan seutu) Ketolanmäki, Ruskeapää ja Risteveräjä. Ja kaikilla näillä alueilla on kerrostaloja. Onko sitten Ruskeepäänkadun alkupää pahinta aluetta, enpä usko että Koskenmäessä on enään niin paha mitä se oli ns. Tasataloilla ensitisiä vuokrataloja, nykyään taitaa olla omistusasuntoja..
    Onko sitten se Linnavuori tai pohjois-Nokian kerrostalo alueet niitä ”levottomia”paikkoja?

    Koskenmäki on koskenmäkeä. Siihen kuuluu orelinkadun pohjoispuoleinen osuus aika lailla nikkarinkadun risteykseen asti.

    Siitä eteenpäin mentäessä taivalkunnantien pohjoispuolella on ristiveräjän aluetta joka ulottuu lännessä myös orelinkadulle. Muu turuntien pohjoispuoleinen osuus on ruskeapäätä.

    Ketolanmäki on Ketolanmäkeä ja Kattilainen Kattilaista.

    Äänestä

Minkäslainen tilanne 2023? Lähinnä toi Koskenmäen tenniskentän ympäristö kiinnostaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Taivalkunta kirjoitti:

Koskenmäki asuinalueena? Onko kuinka rauhallista? Vanhaa taloahan se näkyy olevan täynnä eli onko ikäjakauma millanen?
T: ehkä tuleva koskenmäen asukki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu