Vanhanen

8141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Toisaalta masa pelkää mamutulvaa ja toisaalta kehottaa kansalaisia maltillisiin kannaottoihin. Joo, yksi turvapaikanhakija kustantaa 57 tuhatta euroa/vuosi, eli veroastetta on pakko nostaa vuoden sisällä.

Miksi se rajan sulkeminen ja käännyttäminen on mukamas vaikeaa? Pelätäänkö mukamas jotain mielikuvituksessa olevaa "mainetta", vai kukkahattutäti-organisaatioita (maailman pakolaisjärjestö jne)? Maamme on tietääkseni edelleen suht itsenäinen ja meillä on oikeus valvoa ketä pääsee rajan yli maahan.

Äänestä
  • Yhdysvallatkin päättivät että eivät enää ota turvapaikanhakijoita vastaan mm. Somaliasta ja monesta muusta Afrikan maasta koska liian moni heistä valehtelee henkilöllisyytensä (tätä ilmiötä ei siis esiinny muilla turvapaikanhakijaryhmillä samassa mittakaavassa). Eikä kukaan tätä Yhdysvaltojen päätöstä sen kummemmin kritisoinut!

    On selviä merkkejä siitä että aivan samaa valehtelua esiintyy somalien joukossa mm. Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa sekä tietysti Suomessa. Moniko heistä sitten on valehtelun lisäksi suostunut tekemään 20-vuotisen taipaleensa aikana rehellisiä töitä? Ei juuri yksikään! Kertovat vain että kaikki suomalaiset on niin rasisteja että heitä ei oteta töihin. :))

    Hyyssärit kertokaahan nyt edes yksi maa jonne somalit on kotiutuneet niin että rikollisuusaste ei ole räjähtänyt käsiin, työttömyys noilla heidän valtaamillaan alueilla ei ole sen korkeampi kuin valtaväestölläkään ja asenteet puolin ja toisin ovat lämminhenkiset. Mistä löytyy tällainen maa? Ei sitä löydykään vaan menevät pilaamaan ilmapiirin kaikkialle minne vain menevät eivätkä tee töitä!

    Eikä tässä vielä kaikki... somalimammojen hedelmällisyysaste on 6.7 siinä missä kaukaasialaisten, aasialaisten ja muiden ryhmien hedelmällisyysaste on 1-2 kohdalla eli jokainen somalimamma pullauttaa keskimäärin 6.7 rikastuttajaa lisää joista alle 30% suostuu tekemään rehellisiä töitä, loput vetävät diskorahaa taikaseinästä ja ovat rasitteena yhteiskunnalle. Joten tämä mamuaalto moninkertaistuu entisestään lyhyessä ajassa ja kohta heitä on vielä lisää ja lisää... ja lisää, tätä Vanhanen ei muistanutkaan kertoa.

    Äänestä

  • Varmaan saat pian vastauksen joltain jolla on rahantulo kiinni pakolaisbisneksestä.. :)

    Mutta muuten normaalin kansalaisen näkökulmasta rajat pitäisi teljetä turvapaikkaturisteilta. Työperäinen maahanmuutto on sitten asia erikseen.

    Äänestä

"- Ei pitäisi julkisesti sanoa, mutta jos meidät löydetään yhtä laajasti kuin muut Pohjoismaat, hakijoita voi olla jopa 20 000, Vanhanen sanoo."

MIKSI TÄTÄ EI PITÄISI JULKISESTI SANOA???


Hallituksella ja eduskunnalla on siis ollut tapana (ehkä jokin sopimus) hyssytellä maahanmuuton ongelmia.

Maahanmuuttokriitikot ovat (jälleen kerran) olleet oikeassa.

Äänestä
  • Vanhanen pelkää? Mitä helvetin pelättävää tai uutta tuossa nyt on? Vuosikaudethan näitä on tänne otettu. Vanhanen taitaa olla rasisti perkele.

    Äänestä

  • Adolf Hustler kirjoitti:

    Vanhanen pelkää? Mitä helvetin pelättävää tai uutta tuossa nyt on? Vuosikaudethan näitä on tänne otettu. Vanhanen taitaa olla rasisti perkele.

    Sen sijaan että herra pääministeri pelkäisi somppuja, voisi hän ryhtyä toimenpiteisiin kuten sulkea rajat ja keskittyä työperäiseen maahanmuuttoon sekä tietysti ottaa Geneven sopimuksen alaiset pakolaiset vastaan (joita kuitenkin on vain kolmannes koko pakolaismäärästä tällä hetkellä).

    En ymmärrä oikein tätä että miksi heitä sitten pitää ottaa elätettäväksi jos:
    1) Eivät tarvitse oikeata turvaa.
    2) Eivät halua sopeutua ja vaativat muita sopeutumaan heihin.
    3) Eivät tee töitä.
    4) Tuovat sellaista rikollisuutta maahan jota tänne ei todellakaan kaivata.
    5) Tuovat sellaisia tapoja maahan joita tänne ei kaivata, kuten kunniaväkivalta, terrorismi ja huumerikollisuus.

    Tiedän myös faktana sen että varsinaisen työperäisen maahanmuuton perässä tuleminen on hyvin vaikeaa, lupien saamiseen saattaa mennä vuosikin tai sitä ei saa ollenkaan mutta jos on vedetty kenkälankkia naamaan ja haet turvapaikkaa niin majoitus ja tuet alkavat pyöriä saman tien.

    Äänestä

  • Näin on...... kirjoitti:

    Sen sijaan että herra pääministeri pelkäisi somppuja, voisi hän ryhtyä toimenpiteisiin kuten sulkea rajat ja keskittyä työperäiseen maahanmuuttoon sekä tietysti ottaa Geneven sopimuksen alaiset pakolaiset vastaan (joita kuitenkin on vain kolmannes koko pakolaismäärästä tällä hetkellä).

    En ymmärrä oikein tätä että miksi heitä sitten pitää ottaa elätettäväksi jos:
    1) Eivät tarvitse oikeata turvaa.
    2) Eivät halua sopeutua ja vaativat muita sopeutumaan heihin.
    3) Eivät tee töitä.
    4) Tuovat sellaista rikollisuutta maahan jota tänne ei todellakaan kaivata.
    5) Tuovat sellaisia tapoja maahan joita tänne ei kaivata, kuten kunniaväkivalta, terrorismi ja huumerikollisuus.

    Tiedän myös faktana sen että varsinaisen työperäisen maahanmuuton perässä tuleminen on hyvin vaikeaa, lupien saamiseen saattaa mennä vuosikin tai sitä ei saa ollenkaan mutta jos on vedetty kenkälankkia naamaan ja haet turvapaikkaa niin majoitus ja tuet alkavat pyöriä saman tien.

    http://www.youtube.com/watch?v=VYAtKl6SmjE

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelkää, kirjoitti:

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/vanhanen-pelkaa-ruotsin-kaltaista-pakolaisryntaysta-suomeen/161368


http://tinyurl.com/ybefy28

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu