Miljoonien ikäistä pehmytkudosta löydetty!

ShangDi

7

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asianharrastaja

      Melko hiljattain huomattiin, että pehmytkudoskin voi joissakin oloissa kivettyä fossiiliksi ja saada tietyllä tavoin liuottamalla osittain takaisin pehmeäksi,

      Kreationistit tekivät siitä ison numeron väittämällä tällaisia fossiileja ihan nuoriksi.

    • faktoja:

      Siis kyseessä on kuitenkin kivettymä. On siis löydetty kivi (joka on muodostunut eläneen eläimen kudoksien paikalle ajan saatossa - eikä ihan pienen ajan). Kun tuo kivi liuotetaan pois kemiallisesti, voidaan saada pieniä osia biologista materiaalia eli esim. jokunen molekyyli kollageenia (joka on suht' pysyvä yhdiste) tms., joka voi olla peräisin eläimestä, josta fossiili on muodostunut. Hyvällä tuurilla tuo muodostunut kivi on saanut sen paikalla sijainneen kudoksen hivenaineita, joten kivestä voidaan löytää jotain rautayhdisteitä (mutta ei biologisia - ainakaan tähän mennessä ole löydetty) tms.

      Eikö Sinusta ole vääristelyä väittää, että on löydetty verta tai kudoksia, jos kyse on vain kivestä ekstraktoidusta esim. kollageenisäikeistä ? Eikös se sellainen kuulosta melkein tarkoitushakuiselta vääristelyltä.

      Ei siinä mitään mielenkiintoistahan tuo on, mutta äärimmäisen kaukana on se, että löydettäisiin edes pieni pätkä vaikkapa DNA:ta.

    • jb

      Fossiilisto nyt vaan sattuu olemaan vain max muutamia kymmeniä tuhansia vuosia vanhaa. Tämä löydös, miljoonavuotias, ehkä vain muutama sata vuotta. Jos sitäkään. Ja taas tuli evojen iänmääritysteknikoille ongelma, eikun kalibroimaan vehkeet uuteen uskoon.

      • Turkana

        kivettyneet pehmytkudokset olisivat ongelma ajoituksille tai evoluutioteorialle? Luuletko, että kivi ei voisi säilyä?


      • Turkana

        Koskas sinusta nuorenmaan kreationisti on tullut? Aikaisemmin pidit noita Amerikan helluntalaisia typerinä.


      • (Jaakko)
        Turkana kirjoitti:

        Koskas sinusta nuorenmaan kreationisti on tullut? Aikaisemmin pidit noita Amerikan helluntalaisia typerinä.

        Kun valehtelee paljon, niin ei aina muista, mitä tulikaan valehdeltua.


      • Turkana kirjoitti:

        Koskas sinusta nuorenmaan kreationisti on tullut? Aikaisemmin pidit noita Amerikan helluntalaisia typerinä.

        Päivystävä trolli ei ollut muistanut tarkistaa, mikä on tämän tällä hetkellä käytössä olevan nikin valhevarasto. Ehkä jonkinlainen kortistointisysteemi auttaisi luikurin laskettelun yhdenmukaistamisessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      94
      3652
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      46
      3003
    3. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      78
      2507
    4. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2358
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2321
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      117
      2297
    7. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      20
      2197
    8. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      117
      2188
    9. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      21
      2183
    10. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      64
      2040
    Aihe