Varmasti Pandemrix rokotteen riskeistä, lääkärikunta ja tutkijat kertovat rehellisesti nykyiseen tietämykseen ja tutkimuksiin perustuvat faktat. Eivät suurin joukoin varmastikaan valehtele ja pimitä tietoja.
Korostan sanoja: "nykyiseen tietämykseen ja tutkimuksiin", sekä: "faktat".
On aivan selvää että valtavasta joukosta ammattilaisia, löytyy myös muutama eriävä mielipide siitä että kannattaako vai ei ottaa rokotus.
Tässähän on kyse rokotettavien omasta riskinottokyvystä, ja siitä miten arvioi omalla kohdallaan kahdesta pahasta vähemmän huonon vaihtoehdon. Ottaako rokotus vai ei?
Olemassaolevia faktoja rokotteesta on tietenkin vähän. Riskiryhmään kuuluvana itse otin rokotuksen, tein oman ratkaisuni.
Ok. omavika jos kymmenen vuoden päästä olen vaikkapa rullatuolissa ratkaisuni takia. Olen kuitenkin arvioinut melko isoksi haitaksi tilanteen, jossa olisin hengetön jo tammikuussa, jäädessäni ilman rokotusta.
Eli riskinottokykyä ja päätöksiä omien painotuksieni mukaan. Tästä ei ole todellakaan hyvää turvallista vaihtoehtoa olemassakaan, kuten ei kadunylityksessäkään. Vaikka jalankulkijoille palais vihreä, saattaa joku rattijuoppo ajaa yli.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Eikä sinun oma keho, joka on Jumalan luoma...ja täydellinen just sellaisena kuin on...?
Näitä raamatulla päähänlyöjiä olen joutunut kuuntelemaan kun annoin lääkärien parantaa sairauteni. Olisi pitänyt vaan olla tyytyväinen Jumalan luomaan ja kärsiä.
Monelleko äidille olet mennyt saarnaamaan Jumalansanaa kun on on vienyt lapsensa huuli-suulakihalkioisen lapsen leikkauttamaan. Tai rintasyöpäpotilaalle että ota vaan vastaan mitä ylhäältä annetaan, sillä sinun on tarkoitettu kuolevan nyt eikä vasta vuosikymmenien kuluttua. Kyllä se luonto parantaa syövänkin.
Huhhuh näitä jeesustelijoita!
..että kuolee normaaliin kausi-influenssan tapaiseen tautiin, saa varmasti myös niin vakavia haittoja rokotteesta että kuolee jo siihen. Alkaa kuolemia tulla kun rokotteita laitetaan, niin se vaan on.
täällä Pohjoisessa...
Kommentoin aloittajana pariin postiin..
>>Eli, valintasi oli luotaa ihmiset jotka leikkivät Jumalaa?
Eikä sinun oma keho, joka on Jumalan luoma...ja täydellinen just sellaisena kuin on...?>jos on niin heikko... että kuolee normaaliin kausi-influenssan tapaiseen tautiin, saa varmasti myös niin vakavia haittoja rokotteesta että kuolee jo siihen. Alkaa kuolemia tulla kun rokotteita laitetaan, niin se vaan on.
suhde nyt 8/0. Sikatauti 8 rokotteet 0 ja suhde valitettavasti vielä kasvaa. Montakohan kuolemaa tulsi ilman rokotuksia.
Ja, mitä tulee "heikkouteen", niin tämä tauti on tappanut mm. Britanniassa perusterveitä nuoria aivan eri määrän kuin normaali kausiinfluenssa.