Liittyminen vaikeaa?

Oikeastaan vähän ihmettelee miksi Jehovan todistajista niin ponnekaasti varoitellaan. Koen, että minulla
on monin tavoin edellytykset liittyä heihin, mutta vastaukseksi sain vain: Ei meihin niin vain liitytäkään. Ja puhuttiin jonkin kirjan käymistä ensin läpi kotitutkisteluna. En pidä kovin paljon kirjasista, koska niissä on
kuvia ja tosi kristityt karttavat kuvia ja patsaita juuri niin kuin Jehovan todistajat kyllä opettavat, vaikka eivät itse niin tee. Ja muutenkin kirjasten tieto on välillä vähän sitä sun tätä. Ei kovin vakuuttavaa.

Mutta minulla on paljon halua tutkia raamattua itsenäisesti ja veren karttaminen on ihan ok. En todellakaan aio missään olosuhteissa ottaa veren siirtoa. Haureusasiat ovat ok. En havittele itselleni puolisoa miehensä hylkäämäästä enkä oikeastaan kestään muustakaan. Ja itsetyydytys loppui kuin seinään kun aloin käydä todistajien kokouksisa vuonna 2004. Epäjumalille uhratun lihan karttaminen on ok sillä
en syö muuta lihaa kuin kalaa ja kananmunia.

Ja kuitenkin minulla on vaikeuksia päästä mukaan seurakuntaan. Kuinkahan monet tällä palstalla vaikuttavat exät ovat syntyneet Jehovan todistaja perheeseen ja siksi ovat vähän vastaan kun eivät saaneet normaalia lapsuutta? On ilmeisesti vähän eri juttu syntyä Jehovan todistajaksi kuin liittyä heihin?

Onko kellään kokemuksia kuinka pääsisi mukaan kun ei tarvii noiden kirjasten opetusta niin paljon, mutta on kiinostunut?
11652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kirjoitat sekavia.

Äänestä
  • Sitten vasta moni kirjoittaakin kun johonki lahkoon liittyy, parhaimmat jopa "kielillä"...Eikä tällaisiin sisäisiin lahkojen laki hommiin kannata ottaa kantaa, on oma itsensä ja tekee niin kuin haluaa, eikä niin kuin toinen käskee. eikö se jumala tai jeesus anna käskyjä mitä ne ihmiset niitä jakaa..

    Äänestä

Hei,
Ilokseni huomasin, että monet näkökantasi ovat jo Raamatun mukaiset ja omaat halua tutkia itsekin.
Itse aloitin tutkimiseni aikuisiällä ja siitä vähän reilun vuoden kuluttua tulin kastetuksi.
Minullakin oli aluksi pientä "vastusta" ko.tutkistelujärjestelyä kohtaan. Mutta näin jälkeenpäin olen ko.järjestelun kannalla. Tällöin tulee käytyä Raamatun perusopetukset Raamatun avulla läpi. Varmistuu, että ne todella löytyvät sieltä ja siten siitä voi tulla myös oma vakaumus. Tutkistelutilanteet antavat ihmiselle tilaisuuden kysymyksiin, joihin Raamatusta voit sitten itsekin nähdä ja lukea vastaukset. Tutkistelu on Sinun eduksesi. Silloin olet varma, että uskosi perustuu vain ja ainoastaan Raamattuun. Kirjathan ovat vain tutkimisen apuvälineitä. Raamatussa ilmaistaan myös se, että kaikilla tulee olemaan samat uskonkäsityket (ei esim. kiistaa homoista, naispappeidesta tms.)

Äänestä
  • >>Tällöin tulee käytyä Raamatun perusopetukset Raamatun avulla läpi.

    Jos esität, että Raamatun perusopetukset käydään Raamatun avulla läpi, niin miksi minulle aikoinaan Raamatun perusopetuksina opetetut asiat eivät enää ole näitä "Raamatun perusopetuksia"? Jos kaipaat esimerkkejä, niin tarjoan niitä ilomielin, eikun kysyt.

    >>Varmistuu, että ne todella löytyvät sieltä ja siten siitä voi tulla myös oma vakaumus.

    Miten ajattelet asian edistyvän siinä vaiheessa kun Raamattu ja Vt-seuran matsku on ristiriidassa - kumpi voittaa? Tai mitä ajattelet tapahtuvan tilanteessa, jossa osoitetaan, että Raamatun pohjateksti on ristiriidassa Vt-seuran raamatunkäännöksen kanssa - kumpi voittaa?

    >>Tutkistelutilanteet antavat ihmiselle tilaisuuden kysymyksiin, joihin Raamatusta voit sitten itsekin nähdä ja lukea vastaukset.

    Nimenomaan näin. Kun henkilö on käynytr kasteella, niin kysymysoikeus on rauennut ja henkiklö on ansassa.

    >>Tutkistelu on Sinun eduksesi. Silloin olet varma, että uskosi perustuu vain ja ainoastaan Raamattuun.

    Miksi kukaan jehovantodistaja ei kykene keskustelemaan Vt-seuran raamatullisiksi väittämistä aiheita, kuten erottamisen uhalla uskottava 607 2520=1914?

    >>Kirjathan ovat vain tutkimisen apuvälineitä.

    Oletko halukas kesksutelemaan tilanteista, joissa Vt-kirjat ovat menneet ja menevät edelleen Raamatun yli?

    >>Raamatussa ilmaistaan myös se, että kaikilla tulee olemaan samat uskonkäsityket (ei esim. kiistaa homoista, naispappeidesta tms.)

    Sitä aikaa odotellessa.

    Äänestä

  • --Ilokseni huomasin, että monet näkökantasi ovat jo Raamatun mukaiset ja omaat halua tutkia itsekin.
    sinulla on selvästi väärä näkökanta itselläsi ja olet aivopesty.


    --Itse aloitin tutkimiseni aikuisiällä ja siitä vähän reilun vuoden kuluttua tulin kastetuksi.
    entä sitten, onko tämä muka jokin suurikin uutinen ilmoitettavaksi

    -- Minullakin oli aluksi pientä "vastusta" ko.tutkistelujärjestelyä kohtaan. Mutta näin jälkeenpäin olen ko.järjestelun kannalla. Tällöin tulee käytyä Raamatun perusopetukset Raamatun avulla läpi. Varmistuu, että ne todella löytyvät sieltä ja siten siitä voi tulla myös oma vakaumus.
    niin ja aivopesu tuottaa näköjään tulosta, ihminenhän uskoo kaikkea mikä ihmiselle NÄYTTÄÄ olevan sopivaa


    --Tutkistelutilanteet antavat ihmiselle tilaisuuden kysymyksiin, joihin Raamatusta voit sitten itsekin nähdä ja lukea vastaukset.
    niin ja kun sopiva uskonto antaa sopivat vastaukset niin ihminen on tyytyväinen, vai mitä

    --Tutkistelu on Sinun eduksesi.
    niin varmaan, ja ainakin jehovan todistajat oy:n eduksi
    sinusta saadaan hyvä työntekijä järjestölle, jonka vartiotorni-osakeyhtiö saa, teet ilmaista työtä pienen osakkeenomistajien hyödyksi. lue vuotuinen vartiotorni jossa on pieni ilmoitus: "vain osakkeenomistajille" . eli siis jokin pieni osakkeenomistajaryhmä amerikassa saa jotain hyötyä miljoonista jehovalaisista. et muuten pääse siihen osakkeenomistajaryhmään, se on jo täynnä. pieni lauma.



    --Silloin olet varma, että uskosi perustuu vain ja ainoastaan Raamattuun. Kirjathan ovat vain tutkimisen apuvälineitä.
    niin tietenkin kirjat ovat vain apuvälineitä, niitä jaetaan kovasti, ja todistajien pitää muistaa sekin että julkaisut eivät ole ilmaisia. eli kun jaat kirjallisuutta sinun pitäisi myös maksaa niistä. vaikka 50 centtiä joka vartiotornista ym julkaisuista. koska ne painetaan vapaaehtoisvoimin niin joku saa hyvän palkan näistä julkaisuista.

    --Raamatussa ilmaistaan myös se, että kaikilla tulee olemaan samat uskonkäsityket (ei esim. kiistaa h
    omoista, naispappeidesta tms.)
    joo ja esimerkiksi kuningas daavid, huora-tappaja- 2 samuelin kirjan 11 luvun mukaan, saa siunauksen.
    jos olet siis jossain tietyssä suvussa niin voit tehdä mitä vaan, ei haittaa, kyllä jahve jehova siunaa.

    jehova kyllä hävitti jonkun miehen joka poimi puita vääränä päivänä, mutta siunasi huora-daavidia, eli tosi reilu jumala.
    jehova myös tappaa tulevaisuudessa kaikki lettipää-pikkutytöt, mutta näköjään fariseus-huora-kuningas saa siunauksen.

    Äänestä

Älä hyvä mies luovuta, vaan ponnistele kovasti!. Tuntuu siltä että Jehovan todistajat on kuin tehty sinua varten ja sinä sovit siihen porukkaan kuin tikku silmään.

Se kirjasten lukeminenkin on niin helppoa, ei tarvitse tietää eikä osata mitään muuta kuin lukea isosta kirjaimesta pisteeseen, sitten kun tutkistelunjohtaja on lukenut sivun alareunassa olevan kysymyksen. Ja sitten opettelet sanomaan, että tässä on Totuus! Ja hymyilet leveästi salilla! Etkä ikinä tunnusta käyneesi näillä internet-sivuilla! Puhumattakaan, että esittäisit kysymyksiä sitten kun olet lopulta päässyt kasteelle - nyt niitä voit vielä esittää, jos sattuu tulemaan jotakin mieleen, mutta älä väkisin yritä keksiä mitään kysyttävää.

Ja jos se vanha vihtahousu rupeaa taas houkuttelemaan (vaikka onkin antanut sinun olla rauhassa jo vuodesta 2004), niin hommaapa semmoset lääkkeet, joilla on haluja heikentävä sivuvaikutus. Luulenpa että sinultakin semmonen sairaus löytyy, mihin niitä lääkkeitä käytetään. Eipähän sitten vihtahousu enempää kiusaa.

Äänestä
  • Tosi mukavaa porukkaa, ja ne tytöt...
    Vanhimmat ovat mukana lapsineen vain oman "egon" takia.
    Jos olet yrittäjä, niin aina parempi. Meitä
    on ihan joka lähtöön, siivoojia, kirjanpitäjiä, rautarakennetta, maalareita, arkkitehti jne.
    Ovityö kentällä simppeliä, kavereiden kanssa istuskellaan ja ryypä...n.
    Luontaistuoteet ja salkkukauppa käy hyvin.
    Tuuppa käymään!

    Äänestä

Voivoi

Jos olet nainen, niin luultavasti pääset aika kivasti mukaan, kun miespuoliset ottavat kivasti sinut vastaan.

Jos olet innokas mies, etkä kuulu mihinkään sukuun, niin tervevaan, sori, saatat törmätä seinään.

Katsos jahven järjestöön ei niin vain tullakaan. Muista että johto katsoo ekana sukulaispoikiensa ja muiden kaltaistensa puoleen.

sorivaan.

Äänestä

Kuka moiseen mielettömyyteen edes haluaisi? Etsikää nyt se järki vihdoin, tai herättäkää edes itsesuojeluvaistonne.

Äänestä
  • Kommentteja näkyy olevan niin laidasta laitaan, että ei voi olla muuta totuutta: osa oikeassa ja osa väärässä. Et jokaisen on tehtävä valintoja; tutkia tai olla tutkimatta. Mutta onneksi itse kukin voi itse tehdä elämäänsä liittyvät asiat.

    Äänestä

pitaa olla sen verran esitietoa etta hoksaa ansat...

Vartiotorni on kethukirjelahko. SCAM!

http://en.wikipedia.org/wiki/Jonestown
ala myy sieluasi! Jumala antoi sen sinun hallintaasi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alfa123 kirjoitti:

Oikeastaan vähän ihmettelee miksi Jehovan todistajista niin ponnekaasti varoitellaan. Koen, että minulla
on monin tavoin edellytykset liittyä heihin, mutta vastaukseksi sain vain: Ei meihin niin vain liitytäkään. Ja puhuttiin jonkin kirjan käymistä ensin läpi kotitutkisteluna. En pidä kovin paljon kirjasista, koska niissä on
kuvia ja tosi kristityt karttavat kuvia ja patsaita juuri niin kuin Jehovan todistajat kyllä opettavat, vaikka eivät itse niin tee. Ja muutenkin kirjasten tieto on välillä vähän sitä sun tätä. Ei kovin vakuuttavaa.

Mutta minulla on paljon halua tutkia raamattua itsenäisesti ja veren karttaminen on ihan ok. En todellakaan aio missään olosuhteissa ottaa veren siirtoa. Haureusasiat ovat ok. En havittele itselleni puolisoa miehensä hylkäämäästä enkä oikeastaan kestään muustakaan. Ja itsetyydytys loppui kuin seinään kun aloin käydä todistajien kokouksisa vuonna 2004. Epäjumalille uhratun lihan karttaminen on ok sillä
en syö muuta lihaa kuin kalaa ja kananmunia.

Ja kuitenkin minulla on vaikeuksia päästä mukaan seurakuntaan. Kuinkahan monet tällä palstalla vaikuttavat exät ovat syntyneet Jehovan todistaja perheeseen ja siksi ovat vähän vastaan kun eivät saaneet normaalia lapsuutta? On ilmeisesti vähän eri juttu syntyä Jehovan todistajaksi kuin liittyä heihin?

Onko kellään kokemuksia kuinka pääsisi mukaan kun ei tarvii noiden kirjasten opetusta niin paljon, mutta on kiinostunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu