Vanhanen esti Jari Tervon Finlandia-palkinnon

Jari Tervon piti olla Koljatti-teoksellaan ylivoimainen voittajaehdokas tämänkin vuoden Finlandia-palkinnon saajaksi, mutta röyhkeät kepulaiset pääpirunaan puheenjohtajansa Matti Vanhanen onnistuivat torpedoimaan Suomen lahjakkaimman kirjailijan viimeinkin ansaitseman rahapalkinnon. Koljatti ei nimittäin tällä kertaa päässyt edes palkintoehdokkaaksi.

Kaksinaamaista palkintopeliä pelannut Vanhanen-Lahnanenhan loukkaantui Koljatista niin paljon, että teeskenteli olevansa imarreltu päästyään kirjan päähenkilöksi ja väitti lukevansa sen itsekin ensi kesänä. Tuolla mielistelyllään hän pyrki vähentämään kirjan mielenkiintoa valintalautakunnan silmissä ja samalla pudottamaan sen myyntilukuja.

Kaiken kukkuraksi pääministeri ajoitti kirjan julkaisuajankohtaan ns. lautakasajutun, jolla hän sekä hyökkäsi Yleisradiota ja vapaata tiedonvälitystä vastaan että kosiskeli kansan ja valintalautakunnan suosiota.

Miksi Vanhanen-Lahnanen ei voinut olla rehellinen ja reilu ja haastaa oikeuteen Jari Tervoa ja Yleisradiota?

Lahnanen on tästä päivästä lähtien velkaa Tervolle palkintorahat 30.000 euroa Koljatin alakanttiin jäävät myyntiluvut.
9182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vanhane on kavala kostaja ja kirjallisuuden vihaaja. Se on siis sivistymätön. Ei tykännyt Ruususenkaan kirjasta vaikka tämä oli syöttänyt uunipottuja matille. Sama toistuu Teron kohdalla. Mutta Tervoa Matti ei uskaltanut haast arosiksen. Olis jäänyt ite läpänheitossa toiseksi ja pahasti. Kansa on Tervon puolella. Matin rosisherkkyys tiedetään. Se oli osuva kommenti Matista. Matin turnauskestävyys on heikko.

Äänestä

Ei se ole Vanhasen syytä, vaan hienostelevien kirjallisuuspiiriemme.

Jari Tervo olisi ansainnut Finlandian jo monta kertaa. jo Myyrä- ja Ohrana-teoksillaan, ja viíimeistään Troikalolaan, mutta kun on liian suorasanainen kirjallisuuspiiireijä miellyttääkseen, niin tulos on se mikä on.
Koljatti ei ole Tervon parasta, mutta gtoki parempi kuin´useimmat noista Finlandia-ehdokkaita.

Meillä pienessä Suomessamme eläme edelleen jälkisuomet´tumisen aikaa, johon ei soví Jari Tervon tyylinen siitä irroitelija.

Äänestä

ovat todella typerät punikit ;)

Heidän loputtomien typeryyksiensä ihmetteleminen on mitä hupaisinta ajanvietettä.
Tässä tarinassa punikkikin melkein ylittää itsensä...

Äänestä
  • Voi voi voi!

    Äänestä

Tämä Suomen pääministeri on myös tullut kuuluisaksi siitä, että hän ei ymmärrä kulttuurista ja taiteesta höökäsen pölähdystä. Meille suomalaisille hän on ilmoittanut, että lukee tämän Jari Tervon kirjankin vasta kesälukemisenaan, eli vuoden päästä sen ilmestymisestä. Ei tätä Suomen pääministeriä ole näkynyt taidenäyttelyissä, eikä liioin tätä viimeisintämorsiantaan ja Matti Vanhanen on kehunut olevansa ITE-taiteen ystävä ja varmaankin ITE-taiteeseenkaan syvempään tutustumista. Tämä nykytaide ei taida avautua Suomen pääministerille sen takia, koska töiden nimetkin ovat usein ulkomaankielisiä.

Äänestä

..eikä ansioita mihinkään palkintoon vaan tuollaiset joutaa roskikseen.

Äänestä

suuttuneena SAK/demarimafia palkitsi kiljavan, sekä murikkaopistonsa anarkistisimmat porauslinjan haamuoppilaat metroliikenteen sabotointitehtävälllä.
Hehän olivatkin olleet oikein kunnon poraraajia(itkijöitä/valittajia) pienestä asti, niinpä he olivatkin suuresti ilhtuneita kun saivat tuollaisen vastuullisen yhteiskuntaterroristitehtävän.
Toiset raideliikennesabotöörit olivat kiukustakin punaisia, joten he olivat oikein läpeensä punaisia.
Voihan käydä vaikka niin, että Tervo kirjoittaa vaikkapa kirjan, noista tunnelimyyristä. Silloin teitä muita sosialistisen, SAK/SDpMAFIAN pakkovaltaan alistajia varmaankin vituttais.
Tervohan istuikin ja vittuili ihmisille päätyökseen lapimaan, otk-rosvojen restaurantin karvalakkipuolella, mitä myöskin polsuksi sanottin.
Siellä "asui" myöskin hänen työtävieroksuva, pummaava, kaheli ja janoinen vittuilukaverinsa jolle Tervokin hävis vittuilussa.
Tervon kirjat ovat sairasta paskaa, Paasilinnan Arton hauskoihin mestariteoksiin verrattuna.
Esim. Poliisin poika, on sairaudessaan vertaansa vailla.

Demupellejä nyt vituttaa, kun sak/demarimafian "apuraha" ei poikinutkaan toivotulla tavalla.

Äänestä

mikään ei ole hienonpaa kuin tämän Tervo pellen rahan saannille piste, kaikki roskakirjat sitä nyt vielä palkintoa tarvitsisi, täälläpäin se on jo alennusmyynnissä, ilmankaan en huolisi.

Äänestä

kaikkien aikojen huonoin kirjalija, tai töhertäjä, onneksi on alamäessä koko äijä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peluri Lahnanen kirjoitti:

Jari Tervon piti olla Koljatti-teoksellaan ylivoimainen voittajaehdokas tämänkin vuoden Finlandia-palkinnon saajaksi, mutta röyhkeät kepulaiset pääpirunaan puheenjohtajansa Matti Vanhanen onnistuivat torpedoimaan Suomen lahjakkaimman kirjailijan viimeinkin ansaitseman rahapalkinnon. Koljatti ei nimittäin tällä kertaa päässyt edes palkintoehdokkaaksi.

Kaksinaamaista palkintopeliä pelannut Vanhanen-Lahnanenhan loukkaantui Koljatista niin paljon, että teeskenteli olevansa imarreltu päästyään kirjan päähenkilöksi ja väitti lukevansa sen itsekin ensi kesänä. Tuolla mielistelyllään hän pyrki vähentämään kirjan mielenkiintoa valintalautakunnan silmissä ja samalla pudottamaan sen myyntilukuja.

Kaiken kukkuraksi pääministeri ajoitti kirjan julkaisuajankohtaan ns. lautakasajutun, jolla hän sekä hyökkäsi Yleisradiota ja vapaata tiedonvälitystä vastaan että kosiskeli kansan ja valintalautakunnan suosiota.

Miksi Vanhanen-Lahnanen ei voinut olla rehellinen ja reilu ja haastaa oikeuteen Jari Tervoa ja Yleisradiota?

Lahnanen on tästä päivästä lähtien velkaa Tervolle palkintorahat 30.000 euroa Koljatin alakanttiin jäävät myyntiluvut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu