ROKOTEKIIMA LEVIÄÄ

Taudin epäillään puhjenneen THL:n johtavien virkamiesten keskuudessa viime talvena. Suomeen tauti lienee rantautunut konferenssimatkoilla WHO:n saastuttamiin tilaisuuksiin. Kiimaa on vahvistanut lääkevalmistajien taloudellinen tuki ja lopullisesti se pääsi karkaamaan terveydenhuollon käsistä median saatua tartunnan. Taudin arvellaan kestävän vuodenvaihteen yli ja laantuvan sen jälkeen itsekseen kun kaikkein kiimaisimmat ovat saaneet piikkinsä. Kiiman johdosta tullaan palkitsemaan THL:n johto, joka itseään säästämättä on lietsonut kiimaa. Tohtori Puska tullee saamaan patsaan Helsingin keskustaan suuren Rokotuskiiman muistomerkiksi.
8119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

päivän paras ;)

Äänestä

"Perjantai-illan Mestis-ottelu D Team – KooKoo on peruttu KooKoon pelaajien joukkosairastumisen vuoksi. Äkillisesti nousseeseen kuume-epidemiaan on sairastunut jo 18 KooKoo –pelaajaa. Näin ollen Mestiksen hallituksessa sovittujen reuna-ehtojen mukaisesti kyseinen ottelu perutaan, koska KooKoolla ei ollut lähettää otteluun riittävää määrää terveitä pelaajia. " sportti.com

ehkä kannattais miettiä sitä possu piikkiä kuitenkin

Äänestä
  • jostain mestis-sarjan pelaajista - tai edes pelistä.

    Äänestä

joko rokotekiima on tautiluokiteltu F-koodilla? voiko rokotekiiman vuoksi saada sairauslomaa?

Äänestä
  • jo verrattaen pitkään. Myrkkyruiske-lepakot ovat nimittäin suomessa karsineet riskiryhmässä olevia vanhuksia ja vammaisia jo hyvän aikaa.

    Nyt on tosin tauti levinnyt jo niin pahaksi, että keisari Puskalta on käynyt käsky, että koko suomen kansa on piikille pantava.

    Kun löytyisi edes aasi, jolla voisi ratsastaa pakoon anomaan turvapaikkaa vaikkapa verrattain joviaalista lähi-idästä. Löytyisiköhän majapaikkaa.

    Äänestä

Kiimaiset ja tyhmät velkaannuttavat kuntia ja valtiota ottamalla maahan tuhansittain tyyristä sosiaaliturvan ja erityistukien nostajaa. Myös rikollisuus kasvaa sosiaalimatkustajien mukana.

Äänestä
  • Eurooppalaisten osuus pienenee ja maahanmuuttajia tuodaan tilalle tekemään ne työt joita alkuperäisväestö ei heikentyneestä terveydestään johtuen pysty tekemään. Kosto eurooppalaisille holocaustista vai mikä lienee syynä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi tauti kirjoitti:

Taudin epäillään puhjenneen THL:n johtavien virkamiesten keskuudessa viime talvena. Suomeen tauti lienee rantautunut konferenssimatkoilla WHO:n saastuttamiin tilaisuuksiin. Kiimaa on vahvistanut lääkevalmistajien taloudellinen tuki ja lopullisesti se pääsi karkaamaan terveydenhuollon käsistä median saatua tartunnan. Taudin arvellaan kestävän vuodenvaihteen yli ja laantuvan sen jälkeen itsekseen kun kaikkein kiimaisimmat ovat saaneet piikkinsä. Kiiman johdosta tullaan palkitsemaan THL:n johto, joka itseään säästämättä on lietsonut kiimaa. Tohtori Puska tullee saamaan patsaan Helsingin keskustaan suuren Rokotuskiiman muistomerkiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu