Alkuräjähdys eli kaiken alku yhdestä pisteestä on täyttä puppua, sillä maailmankaikkeus eli avaruus laajenee yhtä paljon joka suuntaan missä mittauspisteessä tahansa. Tämä tarkoittaa sitä ettei avaruudella ole mitään alkupistettä eli pistettä josta laajentuminen olisi alkanut. Koska alkupistettä ei ole, ei myöskään alkuräjähdystä ole tapahtunut. Pimeä aine lisääntyy jokaisessa mittauspisteessä yhtä paljon luoden lisää tyhjää, eli pimeää ainetta ja siten täyttäen avaruutta. Materia avaruudessa ei lisäänny vaan itseasiassa pienenee suhteessa antimateriaan koska antimateriaa syntyy aina enemmän kuin materiaa hiukkasten reaktioissa. Avaruuden laajeminen ei siis aiheudu materian laajenemisesta vaan antimaterian synnystä. Alkupisteitä laajenemiselle on siis loputon määrä. Tämän vuoksi materia on ikuinen ja ollut aina olemassa. Avaruus laajenee ikuisesti, ellei antimaterian synty lopu jostain syystä. Mitään alkuhetkeä ei ole ollut eikä alkuräjähdystä yhdestä pisteestä. Myöskään mitään jumalaa ei ole ollut sitä aikaansaamassa.
alkuräjähdys
apina.
24213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
"Alkuräjähdys eli kaiken alku yhdestä pisteestä on täyttä puppua, sillä maailmankaikkeus eli avaruus laajenee yhtä paljon joka suuntaan missä mittauspisteessä tahansa."
Kaikki oli siinä pisteessä, joten se kaikki on on vain levinnyt. Kaikkialla maailmankaikkeudessa on siis se alkupiste.
"Tämä tarkoittaa sitä ettei avaruudella ole mitään alkupistettä eli pistettä josta laajentuminen olisi alkanut."
Aivan, koska sen pisteen ulkopuolella ei ollut mitään avaruutta vaan se avaruus oli käpertyneenä siihen pisteeseen.
"Mitään alkuhetkeä ei ole ollut eikä alkuräjähdystä yhdestä pisteestä."
Alkuhetki on olemassa. Se on se kohta, milloin itse aika alkoi.
"Kaikki oli siinä pisteessä, joten se kaikki on on vain levinnyt. Kaikkialla maailmankaikkeudessa on siis se alkupiste."
Niin, ei siis ole yhtä pistettä, vaan se on kaikkialla. Niinhän minä sanoin.
"Aivan, koska sen pisteen ulkopuolella ei ollut mitään avaruutta vaan se avaruus oli käpertyneenä siihen pisteeseen."
Mihin niistä?
"Alkuhetki on olemassa. Se on se kohta, milloin itse aika alkoi."
jos olisi ollut alkuhetki ja jos aika olisi joskus alkanut, on täytynyt olla voima joka olisi saanut liikkeen aikaan. Siihen minä vaan en usko. Ei ole mitään jumalaa.
siksi universumi on aina ollut olemassa.
http://www.actionbioscience.org/newfrontiers/steinhardt.html
"Niin, ei siis ole yhtä pistettä, vaan se on kaikkialla. Niinhän minä sanoin."
Kyllä on. Se on tällä hetkellä vaan aika iso piste. Sellaisen 14 miljardia valovuotta halkaisijaltaan.
"Mihin niistä?"
Siihen yhteen pisteeseen. Se, mikä tällä hetkellä on kaikkialla. Se on yksi piste.
"jos olisi ollut alkuhetki ja jos aika olisi joskus alkanut, on täytynyt olla voima joka olisi saanut liikkeen aikaan. "
Ei täydy. Miksi täytyisi?
Jeesus sanoi lähtiessää takaisin Isän (Jumalan) luokse, että minä menen valmistamaan teille sijaa, että tekin olisitte siellä missä minä olen. Ja se on ihan varmasti jonkinmoista materiaa, mikä ei ole ihmismieleen noussut sen Jumala on valmistanut niille jotka häntä pelkäävät!
Pelkääminen ei ole sitä, että menen sängyn alle piiloon ja vapisen, mutta se on sitä, että uskon että Jumala on pyhä. Ja Sana sanoo, että ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Jumalaa, eli joka uskoo on uusi luomus, katso se mikä on vanhaa on kadonnut ja uusi on sijaan tullut!
ellei antimaterian synty jostain syystä lopu....on siis jotain jota ette tiedä.
Uskonasioita on molemmat ja sinulla on vahva usko myös asiaasi.
Taisin pilata fiiliksesi!
Kunhan kirjoitin ajatuksiani. Eihän pienillä mitättömillä ihmisaivoilla ole mahdollista tietää koko totuutta koskaan. Mutta ei myöskään se, että jumala olisi tosi, ole mikään totuus. Kaikki mitä ihminen tietää perustuu suurissa määrin uskomuksiin, eikä mikään niistä välttämättä ole lähelläkään oikeaa totuutta. Minun uskoni on tälläinen ja sinun se Jeesus, mutta kumpikaan ei ole oikeassa, vaan kyseessä on usko.
"maailmankaikkeus eli avaruus laajenee yhtä paljon joka suuntaan missä mittauspisteessä tahansa. Tämä tarkoittaa sitä ettei avaruudella ole mitään alkupistettä eli pistettä josta laajentuminen olisi alkanut."
Avaruus on myös kaareutunutta, vaikka se paikallisesti katsottuna näyttääkin suoralta. Koska ihmisen on vaikea kuvitella kolmiulotteista pallomaista avaruutta neljään ulottuvuuteen kaareutuneena, havainnollistetaan asiaa jättämällä yksi ulottuvuus pois: kuvitellaan kaksiulotteinen avaruus kaareutuna kolmiulotteiseen tilaan.
Tuo avaruus on kuin pallon pinta niissä kolmessa ulottuvuudessa, mutta paikallisesti tai sisäisesti se on vain kaksiulotteinen pinta. Pinta, jolla on äärellinen ala mutta ei rajoja, aivan kuten meidän kolmiulotteisella avaruudellamme on äärellinen tilavuus muttei rajoja.
Kuvitellaan tuon kaksiulotteisen pallonpinta-avaruuden alkuhetki: se on piste, jonka pinta-ala on nolla. Seuraavassa hetkessä alun jälkeen tuo nolla-pinta-alainen piste onkin jo (kolmessa ulottuvuudessa nähtynä) pallon pinta jolla on ala. Sisäisesti nähtynä se on vain kaksiulotteinen pinta, jolla on äärellinen ala, ei rajoja, ja joka kasvaa. Ja kasvu jatkuu kuin ilmapallolla, jonka sisään puhalletaan ilmaa.
Mikä tuon kasvavan pinnan piste olisi se alkupiste? Aivan oikein, ei sellaista ole. Missä tuo pinta laajenee vähemmän ja missä enemmän? Aivan oikein, ei missään, vaan laajenneminen on samanlaista kaikkialla. Kuitenkin se pinta alkoi pisteestä. Samoin on kolmiulotteisen avaruutemmekin kanssa. Päättelysi on siis virheellistä.
ja alkuhetki, niin mikä on se voima sinun mielestäsi, joka sai laajenemisen aikaan? Äläkä vaan sano jumala!
Eihän Jumala ole kertonut ihmisille, miten se luominen tapahtuu, ja ehkä niin on ollut parastakin!
joka tuossa esittää tuon palloteorian? Häneltä kysyin, enkä oikein usko että kyseinen henkilö uskoo jumalaan...
Mutta, ei jumala ole kertonut mitään, koska jumalaa ei ole. Miksi? Jos on olemassa alkupiste ja jumala, eli luoja voima, joka on saanut laajenemisen aikaan, eli antimaterian synnyn, niin tuskimpa se voima osaa kertoa ihmiselle yhtään mitään. Tuskin tuollainen voima voi kommunikoida ihmisen kanssa millään tavalla, jonka ihminen pystyisi ymmärtämään.
Jumala on kaikkivaltias, ihmisen aivot ovat rajalliset käsittämään edes kunnolla sanaa: kaikkivaltias. Hänellä siis on lukemattomia erilaisia tapoja puhua ihmiselle, vaikka ihminen ei pystyisikään tajuamaan aivojensa takia että se on totta.
"Kuvitellaan tuon kaksiulotteisen pallonpinta-avaruuden alkuhetki: se on piste, jonka pinta-ala on nolla."
Ei ole olemassa nollapinta-alaa. Koska materia on ollut kerääntyneenä samaan kasaan on sillä ollut pinta-ala. Se ei ole piste, sillä muuten mitään ei olisi ollut, mikä taas tarkoittaa että kaikki olisi alkanut tyhjästä, eikä olisi ollut alkupistettä. Koska alkumaterialla on ollut pinta-ala( jossain sanottu että nuppineulan pään kokoinen), on tuon pinta-alan sisällä ollut loputon määrä alkupisteitä joista laajeneminen on alkanut, joten ei ole olemassa yhtä alkupistettä. Pinta ei ole alkanut siis pisteestä, vaan silloin olemassa olleen materian pinta-alasta. Koska tuo materia on ikuinen, se ei ole koskaan tullut mistään, vaan on aina ollut olemassa. Ja koska se on ollut olemassa, sillä on ollut pinta-ala. Kaikella on pinta-ala, se on materian ominaisuus.
miten siis pystyt käsittämään jumalan ja hänen tapansa puhua ihmiselle???
Aika on suhteellista.
Voisiko olla niin, ettei aikaa voi tarkastella ilman tilaa, materiaa ja energiaa?
aikahan on vain hiukkasten liikettä.
Kun puhutaan tämän kaltaisista konsepteista saattaa olla vaikea hahmottaa mistä on kyse.Tämä johtaa usein jokseenkin järkyttävän virheellisiin johtopäätöksiin, kuten tässä aloittajan toimesta.
Ajatellaan millimetripaperi ja siihen 3 X 3 ruudukko. Tämä ruudukko kuvaa alkuräjähdystä ja se minkä takia tämä ruudukko on näin iso eikä ainoastaan yksi ruutu johtuu siitä että tällä tavalla tämä on helpompi selittää.
Tässä ruudukossa on siis 3 X 3 ruutua eli 9 kokonaista ruutua ja jokainen näistä ruuduista on 1mm X 1mm, kooltaan.
Koko ruudukon koko on siis 9 neliömillimetriä (mm2)
Tämä ruudukko lähtee laajenemaan toiseen potenssiin eli se kerrotaan itsellään, siten että jokainen ruutu laajenee samanaikaisesti. Näin ollen ruudut laajenevat siten että jokainen ruutu on 2mm X 2mm kooltaan. Näin ollen kokonaispinta-ala jonka nämä ruudut peittävät on 36mm2, mutta ruutuja on aivan yhtä monta 9. jos tätä jatketaan seuraava koko on 4mm X 4mm. jolloin tämä vie jo 132mm2 tilan mutta edelleen kyseessä on samat 9 ruutua.
Kuten tästä näkyy ruutujen koko kasvaa jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla 9, 36, 132 jne jne.
Mikäli tämän ruudukon sisälle missään vaiheessa laitetaan piste, taikka pisteitä, tämän ruudukon suurentuessa nämä pisteet liikkuvat kaikki etäämmäksi toisistaan jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla, riippumatta siitä missä ne tässä ruudukossa sijaitsevat.
Tämän lisäksi pisteet jotka ovat lähempänä toisiaan liikkuvat erilleen hitaampaa vauhtia kuin pisteet jotka ovat alkutilanteessa kaukana toisistaan ja vastavuoroisesti pisteet jotka ovat kaukana toisistaan liikkuvat erilleen nopeammin kuin pisteet jotka ovat lähellä toisiaan.
Tämä johtuu siitä että ruudun suuretessa tila pisteen ja ruudun viivojen välillä kasvaa, vaikka pisteen suhteellinen etäisyys jokaiseen jokaiseen ruudin viivaan, että keskipisteeseen nähden pysyy samana.
Esim: 1mm X 1mm neliön keskikohdassa jossa ristikkäisistä kulmista vedettävät janat kohtaavat on piste.
Tämä piste on 0,49 mm erillään jokaisesta ruudun sivusta. Jos tämä ruutu kymmen kertaistetaan ja tämä piste pysyy edelleen keskikohdassa, koska ruutu laajenee ei siirry pisteeseen nähden.
Nyt kyseinen neliö on 10mm X 10mm ja keskellä oleva piste on 4,99mm jokaisesta neliön sivusta mitattuna.
Kun lasketaan näiden suhde 0,49/0,5 on sama kuin 4,99/5 = 0,99999,,,,,
Tuossa yllä Joku vaan käytti ilmapalloesimerkkiä, joka on havainnollisempi kuin kolmiulotteiseen koordinaatistoon piirretty 2D-sovitus, mitä ehdottamasi millimetripaperiesimerkkisi oli. No mutta ehkä kaikki tarpeellinen tuli esitettyä sekä aloittajalle että lukijoille.
En lue yleensä aloituksiin annettuja vastauksia ennen kuin olen itse vastannut, koska en halua että muiden mielipiteet värittävät sitä mitä minä sanon. Tästä syystä johtuen en huomannut ilmapalloesimerkkiä ennen kuin mainitsit sen.
Tämä saattaa kertoa liikaakin siitä miten minä ajattelen, mutta tämä malli jonka minä esitin on todellakin yksinkertaisin malli johonka minä pääsin. Minulla ei edes käynyt mielessäni käyttää ilmapalloa esimerkkinä, mikä on kieltämättä paljon helpommin hahmotettavissa.
Näin jälkikäteen ajateltuna ilmapallo on todellakin huomattavasti yksinkertaisempi, selkeämpi ja helpommin hahmotettavissa oleva käytännön esimerkki kuin minun antamani.
Jos tämä seikka ei ilmene tästä jokseenkin rikkonaisesta yrityksestäni vastata olen jokseenkin yllättynyt, lähestulkoon järkyttynyt, etten tullut heti ensimmäisenä ajatelleeksi ilmapalloa.
En minä ole mikään apina, ja tiedä, että Jumala on!
"niminerkkini" on apina, koska se kuvaa ihmisen tyhmyyttä sopivasti. Ihminen on laumaeläin, joka on helppo johdattaa tiettyyn suuntaan erilaisilla teorioilla, joista yksikään ei ole täysin oikeassa. Ihmisten rajallinen aivokapasiteetti ei vain yksinkertaisesti riitä ymmärtämään kaikkea. Tämän vuoksi ihminen on tyhmä, omiin tapoihinsa kangistunut nisäkäs, ihan kuin apinakin.
ps. jos et ole eläin niin oletko sitten kenties kasvi tai kivi?
Vastaan vain että en ole kasvikaan, enkä kivi. En ole muotoutunut kasvistakaan, apina ei muokkaannu ihmiseksi
mutta ei niitä apinoita, joista ihminen on kehittynyt, ole enää. eikä se apina todellakaan enää muokkaannu ihmiseksi, kun on sen jo kerran tehnyt. Sinulla on kaksi silmää, yksi nenä, kaksi korvaa, neljä raajaa, yksi pää, mahalaukku, kulmahampaat, häntäluu, jne. kaikki mitä on määritelmällä eläin. Olet siis eläin.
niin, entä sitten. Mökellyksesi johtunee osaltaan siitä, ettet muista aiempia hetkiä aikajanassa,
josta pääsit/selvisit seuraavaan hetkeen aikajanassa jonkin tapahtuman, syömisen, kauhukokemuksen, ekstaasin tai aivan minkä hyvänsä asian tähden, jota odotat vesi kielellä uskomattomuutesi tähden aikajanassa päivien, viikkojen tai kuukausien sisällä. On se aivan mitä vain, eikö niin.Luoja tietää kaiken muttei viitsi vaivautua siitä sinulle henkilökohtaisesti informoimaan, tiedätkö miksi. Mieti sitä, kiitos.
Koska luojaa ei ole. Tai sitten se informoiminen on luojalle liian vaikea tehtävä.