"Sikisi Pyhästä Hengestä" ?

Joillain helluntailaisilla esim. Mohikaani, Psalmi.. jne. on paljonkin viestejä joissa sanotaan "Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä"

Raamatussa tollasta kohtaa ei ole, vaan se on lainattu Lutherin katekismuksesta.

Raamatussa kerrotaan Jeesuksen kasvaneen Pyhän Hengen vaikutuksessa ennen avioliittoa.

On sukuluettelot joissa Jeesuksen isä on Joosef.
Toisen sukuluettelon, "niin luultiin"-kommentti on luterilaisten uusimmassa 1992-käännöksessä.
Vanhemmissa Raamatuissa kommentti on suluissa, tarkoittaen että se on kääntäjän lisäys ja vielä vanhemmissa sitä ei ole ollenkaan.

Joosef on myös se, joka mainitaan Daavidin jälkeläiseksi, eikä Maria

Luuk 1:27 neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria.

Pyhä Henki ei ollut myöskään Jeesukselle itsestään selvä asia, vaan se laskeutui Jeesuksen päälle vasta aikuisena kasteessa.

Ihmeellistä, kun monet "Joosefin Pojan kieltäjät" ottavat oppinsa Lutherin katekismuksesta.

59

1955

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • * PILKKAAMISESI !

      • puoleltasi eikä minun.

        Kysyin asiallisesti asiaa, että miksi lainaatte kohdan: "Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä" Lutherin katekismuksesta kun se Raamatussa on kerrottu toisin.

        Olet pelkästään nykyisellä nimimerkilläsi lainannut Lutherin tekstin 98 kertaa:

        http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/sikisi tid:3899 sort_name:"Mohikaani_27"?sort=created&perpage=25&term_...

        Joten ei asia minun keksimäni ole.

    • Betsy

      Matt.1:
      ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
      mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
      21. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."

      Näin sanotaan Raamatussa

      25. eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.

      • Tehtävä

        Milloin Jeesuksella oli mahdollista vapahtaa kansansa synneistä.

      • PakaNainen

        naisen tulee raskaaksi muuten kuin suutelemalla. Se, että henki olisi suudellut Marian kohtua on kohtuuton toteamus tämän päivän ihmiselle. Tarvitaan järeämpää otetta naisen raskaaksi saattamiseksi.

      • todé*
        PakaNainen kirjoitti:

        Jumala on Luoja?

      • PakaNainen
        todé* kirjoitti:

        Jumala on Luoja?

        asiaan mitään, koska ei ole omakohtaista kokemusta em. asiasta. Usko on hyvin henkilökohtainen asia ja uskova kokee sen kokonaisvaltaisesti omassa itsessään. Usko on myöskin mielestäni oppimisprosessi, jossa koetaan hyvin subjektiivisesti hengelliset asiat ja uskonyhteisöt ja kukaan toinen henkilö ei voi tarkastella toisen uskoa kuin objektiivisesti sen takia jäädytän itseni arvioimasta onko Jumalaa vai ei, koska asia ei hierrä minua.

        myös hyvin henkilökohtainen asia.

      • *jukka.finland
        todé* kirjoitti:

        Jumala on Luoja?

        Sepä olikin lyhyt ja ytimekäs toteamus. Ja tästähän on kysymys: Jumala on Luoja, jolle ei mikään ole mahdotonta.

        Muuten, surkuhupaisaa suorastaan, että Ekivaari saa harhaopilleen kannatusta ateisti Pe.kulta. Heitä yhdistääkin sama tyyli lainailla raamatunkohtia Jumalan ilmoituksen kokonaisuudesta irti revästyinä ja kyvyttömyys ymmärtää hengellisesti Jumalan Sanan ensimmäisiäkään alkeita.

      • PakaNainen
        todé* kirjoitti:

        myös hyvin henkilökohtainen asia.

        makuaistikin on henkilökohtainen asia. Samoin sormenjälki.

      • todé*
        PakaNainen kirjoitti:

        makuaistikin on henkilökohtainen asia. Samoin sormenjälki.

        tuntemuksia voi kuitenkin julistaa ihan vapaasti kaikenmaailman kokki-kerhoissa, mutta entä uskomista? Siinäpä alkaa jo "Liian henkilökohtaista" -valitus, kun alat toisen Jeesus-uskoa utelemaan! Jos olet budhalainen tai newagelainen, niin se kyllä käy, mutta Jeesus-usko on pahasta. Sitä ei passaa tuoda julki, ettei vain loukkaa lähimmäisen syviä henkilökohtaisia uskonvapaustuntemuksia.

      • *jukka.finland kirjoitti:

        Sepä olikin lyhyt ja ytimekäs toteamus. Ja tästähän on kysymys: Jumala on Luoja, jolle ei mikään ole mahdotonta.

        Muuten, surkuhupaisaa suorastaan, että Ekivaari saa harhaopilleen kannatusta ateisti Pe.kulta. Heitä yhdistääkin sama tyyli lainailla raamatunkohtia Jumalan ilmoituksen kokonaisuudesta irti revästyinä ja kyvyttömyys ymmärtää hengellisesti Jumalan Sanan ensimmäisiäkään alkeita.

        Jeesuksen Kristuksen tuntemisen siihen Jumalan poikaan, joka syntyi "pyhyyden hengen puolesta", ja se "Herra on Henki" eikä lihaa, [ 2.Kor. 3:17 ].

        Johannes 6
        63 "Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä." [2. Kor. 3:6]

        2. Korinttolaiskirje 5
        16 "Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne."

        1. Timoteuskirje 1
        4 "eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehotan nytkin."

        Titus 3
        9 "Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia."

        Mutta lihan mukaan elävät "uskovaiset" tahtovat selittää kaikki lihan mukaan eikä hengen mukaan, eivätkä kehotuksista huolimatta voi pysytellä erossa lihan puolesta puhumisestaan ja kerskaamisestaan.

        -

      • PakaNainen
        todé* kirjoitti:

        tuntemuksia voi kuitenkin julistaa ihan vapaasti kaikenmaailman kokki-kerhoissa, mutta entä uskomista? Siinäpä alkaa jo "Liian henkilökohtaista" -valitus, kun alat toisen Jeesus-uskoa utelemaan! Jos olet budhalainen tai newagelainen, niin se kyllä käy, mutta Jeesus-usko on pahasta. Sitä ei passaa tuoda julki, ettei vain loukkaa lähimmäisen syviä henkilökohtaisia uskonvapaustuntemuksia.

        hiihtämään jo lenkkiä. Jeesus-uskon siirtäminen ihmiseltä ihmiselle on liian henkilökohtaista, koska sitä ei voi maiskutella niin kuin sieniä martta-kerhossa. Jos on uskossa, niin sitä ei passaa tuoda julki muualla kuin samanmielisten joukossa, se saattaa aiheuttaa toisessa ihmisessä vaivautuneisuuden tunnetta, ihminen alkaa kiemurtelemaan, koska ei passaa sanoa vastaa Jeesus-uskovalle ettei Jeesus-uskova vain loukkaannu.

        Jos taasen sanoo jotain Jeesus-uskovalle vastaan, niin Jeesus-uskova saattaakin sanoa sinulle pahoin eli kyseenalaistaa ei-Jeesus-uskovan elämän ja voi sanoa vaikkapa ' et ymmärrä, elät valheessa'

        K a u h e a a

        -han se on se, ettei uskomisesta voi keskustella avoimesti. Tulee niitä kiemurtelemisia ja muita kohtauksia puolin ja toisin. Onneksi meillä on nämä palstat, joissa kukaan ei kiemurtele, eikä tule vaivautuneeksi, vaan asiaa tykitetään täysin palkein. :)

        että kukaan ei pahastuisi, en minä ole sen huonompi ihminen kuin uskovatkaan. Minulla on oikeus olla mitä olen, mutta saatan tietämättömyyttäni joskus jutuissani mennä överiksi, mutta en minä u s k a l l a jutella taivasasioista, koska p e l k ä ä n uskovien tuomioita, en Jumalan (jos Hän nyt sattuisi jossain olemaan) taipumukseni viittaa kyllä siihen että olemme Sattumasta syntyneitä.

      • RISTIÄ RAKASTAVA
        ekivaari kirjoitti:

        Jeesuksen Kristuksen tuntemisen siihen Jumalan poikaan, joka syntyi "pyhyyden hengen puolesta", ja se "Herra on Henki" eikä lihaa, [ 2.Kor. 3:17 ].

        Johannes 6
        63 "Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä." [2. Kor. 3:6]

        2. Korinttolaiskirje 5
        16 "Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne."

        1. Timoteuskirje 1
        4 "eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehotan nytkin."

        Titus 3
        9 "Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia."

        Mutta lihan mukaan elävät "uskovaiset" tahtovat selittää kaikki lihan mukaan eikä hengen mukaan, eivätkä kehotuksista huolimatta voi pysytellä erossa lihan puolesta puhumisestaan ja kerskaamisestaan.

        -

        Sananhelinää. Herää harhoistasi. Jukka.finland tuskin vastaa sulle. Sehän on sitä mieltä, raamatun opetuksen mukaan, että harhaoppista pitää ojentaa kaksi kertaa ja sen jälkeen hylätä saatanan haltuun. Jukka on myös varoittanut sun kirjoituksista ja monet muutkin. Mä uskon raamattua ja sen opetusta. Sä saat opettaa mitä haluut. Pitkään on Jumala sun sallinut toimia ja sun opetusta kärsinyt. Me jotka luetaan niitä ollaan kärsimättömiä, sillä ei kukaan opeta niin väärin kuin sä.

        Sun harhaopetus on aika selvää. Jeesus on Joosefin poika, siis Aadamin synnin turmelema ja kaikki lopuksi pelastuvat, myös saatana. Kysyn vaan, että ymmärrätkö sä hiventäkään rististä?

      • RISTIÄ RAKASTAVA kirjoitti:

        joka on syntynyt (ja syntyy vieläkin) "pyhyyden hengen puolelta" jokaisen Jumalan tahtoa tekevän turmeltumattomassa mielessä, puhtaassa sydämessä, hyvässä omassatunnossa ja vilpittömässä uskossa.
        [Room.1:3,4]

        -

    • todé*

      se Pyhä Henki vasta aikuisena kasteessa Jeesuksen päälle. :)

      Oletkohan nyt ihan varma, että olet ymmärtänyt, mitä koetat Raamatulla todistella?

      • PakaNainen

        Pyhän Hengen laskeutumiseen en osaa ottaa kantaa, mutta Mooses VT:ssä sanoo näin
        >>Henki laskeutui myös heihin, vaikka he eivät olleet menneet teltalle, ja he joutuivat hurmoksiin leirissä.

      • Kaikista vanhin evankeliumi on Markuksen.

        Siellä, vanhimman evankeliumin, heti sen alussa, Jumala adoptoi Jeesuksen pojakseen.

        Mark. 1:9-11 Ja niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa.
        Ja heti, vedestä noustessaan, hän näki taivasten aukeavan ja Hengen niinkuin kyyhkysen laskeutuvan häneen.
        Ja taivaista tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".

      • PakaNainen
        Pe.ku kirjoitti:

        Kaikista vanhin evankeliumi on Markuksen.

        >>Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan. [1:12,13: Matt. 4:1-11; Luuk. 4:1-13]
        13 Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.

      • PakaNainen kirjoitti:

        yhteydenpitovälinen Jumalan ja ihmisen välillä (Ojalan laskuopin mukaan) ja sitä kautta tulee armolahjat Paavalin mukaan.

        Aika mysteeri että pitää kiusata 40 päivää.

        Jos kristittyjen logiikalla ajattelee, niin Jumala halusi kiduttaa itseään, testatakseen, että uskoiko itseään.

      • todé*
        PakaNainen kirjoitti:

        Pyhän Hengen laskeutumiseen en osaa ottaa kantaa, mutta Mooses VT:ssä sanoo näin
        >>Henki laskeutui myös heihin, vaikka he eivät olleet menneet teltalle, ja he joutuivat hurmoksiin leirissä.

        olen koettanut saada kiitos-uhria uuniin, mutta luukku ei taaskaan aukene. En jaksa odottaa tuntikausia. Kokkeja liikaa? Kyllä se sieltä vielä...

        Jaksaiskohan tuota alkaa fundeeraamaan Mooseksen aikaisia hurmoksia? Muuta en nyt jaksa, kuin sanoa, että minun ymmärtääkseni VT:n Israel kuvaa tämän päivän seurakuntaa. Revi siitä.

      • todé*
        Pe.ku kirjoitti:

        yhteydenpitovälinen Jumalan ja ihmisen välillä (Ojalan laskuopin mukaan) ja sitä kautta tulee armolahjat Paavalin mukaan.

        Aika mysteeri että pitää kiusata 40 päivää.

        Jos kristittyjen logiikalla ajattelee, niin Jumala halusi kiduttaa itseään, testatakseen, että uskoiko itseään.

        Jumala syntyi ihmiseksi. Ja sitä ihmispoloa kiusattiin 40 päivää.
        Jeesus oli tosi ihminen ja Tosi Jumala.

      • todé*
        Pe.ku kirjoitti:

        Kaikista vanhin evankeliumi on Markuksen.

        Siellä, vanhimman evankeliumin, heti sen alussa, Jumala adoptoi Jeesuksen pojakseen.

        Mark. 1:9-11 Ja niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa.
        Ja heti, vedestä noustessaan, hän näki taivasten aukeavan ja Hengen niinkuin kyyhkysen laskeutuvan häneen.
        Ja taivaista tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".

        ok, koska se on evankeliumeista vanhin?

      • todé* kirjoitti:

        Jumala syntyi ihmiseksi. Ja sitä ihmispoloa kiusattiin 40 päivää.
        Jeesus oli tosi ihminen ja Tosi Jumala.

        ajatuksiasi ei ole Raamattuun kirjattu, ettäkö Jumala Jeesus oli?

        Juuri Raamattu-palstalla avauksessani keskustellaan siitä kun Raamatussa Jeesus ei ole missään Jumala, eikä siellä vielä ole sellaista Raamatunkohtaa löydetty.

        Kysyin sitä vaihteeksi Raamattu-palstalta koska se on nykyään aika suosittu ja siellä kirjoittavat "asiantuntijat" aina kirjailija Teuvo Sunista lähtien.
        Arvatenkin nuo kristityt "asiantuntijat" ovat niitä jotka taas kiertävät aloitukseni kaukaa.
        http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3441

      • PakaNainen
        todé* kirjoitti:

        olen koettanut saada kiitos-uhria uuniin, mutta luukku ei taaskaan aukene. En jaksa odottaa tuntikausia. Kokkeja liikaa? Kyllä se sieltä vielä...

        Jaksaiskohan tuota alkaa fundeeraamaan Mooseksen aikaisia hurmoksia? Muuta en nyt jaksa, kuin sanoa, että minun ymmärtääkseni VT:n Israel kuvaa tämän päivän seurakuntaa. Revi siitä.

        asiaan vihkiytyneiden tutkittavaksi.

      • PakaNainen

      • todé*
        Pe.ku kirjoitti:

        ajatuksiasi ei ole Raamattuun kirjattu, ettäkö Jumala Jeesus oli?

        Juuri Raamattu-palstalla avauksessani keskustellaan siitä kun Raamatussa Jeesus ei ole missään Jumala, eikä siellä vielä ole sellaista Raamatunkohtaa löydetty.

        Kysyin sitä vaihteeksi Raamattu-palstalta koska se on nykyään aika suosittu ja siellä kirjoittavat "asiantuntijat" aina kirjailija Teuvo Sunista lähtien.
        Arvatenkin nuo kristityt "asiantuntijat" ovat niitä jotka taas kiertävät aloitukseni kaukaa.
        http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3441

        ei ole monia valtaistuimia, joissa istuskelisi erilaisia jumalia, jotka kaikki olisivat eriasteisia valtasuuruuksia. Siellä on vain "yksi Kuninkaan valtaistuin, Jumalan ja Karitsan, ja siinä yksi istuja". Ilm. 22:1-21

        Raamattu kertoo hyvin, hyvin selkeästi, kuinka Jumala tuli ihmisenä alas maailmaan. Se, kuinka inkarnaatio oli "teknisesti" mahdollista, on Jumalan itsensä päänsärky. Jos epäilen Raamatun sanaa tässä(kin), lyttään lyttyyn Jumalan valtasuuruuden ja voiman.
        Uskon Jumalan olevan kaikkivoipa, jota ilmaisua minun on ihmisenä vaikea käsittää. Jos koetan suhteuttaa Jumalaa oman aivotoimintani mittoihin ja kapasiteettiin, en pysty uskomaan enempää Hänen luomisvoimaansa, kuin Jeesuksen Pyhästä Hengestä siksiämiseenkään. Olen siis Jumalan kieltäjä, jolla on kolme erilaista jumalaa palvottavanaan.

      • todé*
        PakaNainen kirjoitti:

        laavusta? Kiinnitä nimeen huomiota 'sopu' teltta, sopu pitää sisällään paljon.

        pitää tulta. Minulla olisi tarjolla armeijan jättiteltta kaminoineen.

      • todé*
        Pe.ku kirjoitti:

        Ps. oletko tulossa huomenna laavulle,,, oli Sirpan ketjussa juttua?

        Vastaanottaja maksaa rahdin.

        Tuo ei ole minun laavu..tais olla Il:Marin:
        http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/1223/1435927.jpg

        Joku noista on minun laavuni:
        http://images.google.fi/images?hl=fi&client=firefox-a&channel=s&rls=org.mozilla:fi:official&um=1&sa=1&q=laavu &btnG=Kuvahaku...

        yöksi metsään? Noh, eipä tuo ulkoilu tekisi pahaa. Kuten pakis jo tuolla arvaili, kiirettä on tosiaan pitänyt. Katotaan siis, kuinka eukon käy tässä tohinassa. Pitäisi vielä illalla ehtiä väli-amerikkalaisiin 1 -vuotisvarjosynttäreihinkin...

      • PakaNainen kirjoitti:

        laavusta? Kiinnitä nimeen huomiota 'sopu' teltta, sopu pitää sisällään paljon.

        joku sananlaskukin sanoi "kyllä sopuli sialle antaa".

        Soputelttahan on eräs vanha kupolitelttamallisto.

      • veli.vapaa
        PakaNainen kirjoitti:

        >>Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan. [1:12,13: Matt. 4:1-11; Luuk. 4:1-13]
        13 Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.

        henki oli? Tuskin Pyhä Henki ajaisi ketään saatanan kiusattavaksi, koska se PH on nimetty SANASSA puolustajaksi, eikä saatanan kiusattavaksi vievä voima.

      • PakaNainen
        todé* kirjoitti:

        ei ole monia valtaistuimia, joissa istuskelisi erilaisia jumalia, jotka kaikki olisivat eriasteisia valtasuuruuksia. Siellä on vain "yksi Kuninkaan valtaistuin, Jumalan ja Karitsan, ja siinä yksi istuja". Ilm. 22:1-21

        Raamattu kertoo hyvin, hyvin selkeästi, kuinka Jumala tuli ihmisenä alas maailmaan. Se, kuinka inkarnaatio oli "teknisesti" mahdollista, on Jumalan itsensä päänsärky. Jos epäilen Raamatun sanaa tässä(kin), lyttään lyttyyn Jumalan valtasuuruuden ja voiman.
        Uskon Jumalan olevan kaikkivoipa, jota ilmaisua minun on ihmisenä vaikea käsittää. Jos koetan suhteuttaa Jumalaa oman aivotoimintani mittoihin ja kapasiteettiin, en pysty uskomaan enempää Hänen luomisvoimaansa, kuin Jeesuksen Pyhästä Hengestä siksiämiseenkään. Olen siis Jumalan kieltäjä, jolla on kolme erilaista jumalaa palvottavanaan.

        jaetta hyvin insinöörimäisesti. Energiakenttäni aistii, että olet kyllästynyt lukemaan toisella tapaa ajattelevien ihmisien viestejä.
        Eräät joutuvat alati ajattelemaan eri tavalla kuin on opetettu, sitä kutsutaan elämässä lutviutumiseksi.

      • PakaNainen
        todé* kirjoitti:

        pitää tulta. Minulla olisi tarjolla armeijan jättiteltta kaminoineen.

        en suostu yhteismajoitukseen, siellä saattaa esiintyä porua siitä kuka vahtii kamiinaa. Teen hormiston omaan soputelttaani.

      • PakaNainen
        Pe.ku kirjoitti:

        joku sananlaskukin sanoi "kyllä sopuli sialle antaa".

        Soputelttahan on eräs vanha kupolitelttamallisto.

        Hyvin riittää tilaa sopuleille ja sioille. Taidan perua matkan, täällä alkoi sataa lunta.

      • PakaNainen
        todé* kirjoitti:

        yöksi metsään? Noh, eipä tuo ulkoilu tekisi pahaa. Kuten pakis jo tuolla arvaili, kiirettä on tosiaan pitänyt. Katotaan siis, kuinka eukon käy tässä tohinassa. Pitäisi vielä illalla ehtiä väli-amerikkalaisiin 1 -vuotisvarjosynttäreihinkin...

        et kerkiä illaksi karibialle.

      • PakaNainen kirjoitti:

        Hyvin riittää tilaa sopuleille ja sioille. Taidan perua matkan, täällä alkoi sataa lunta.

        minä kuiteski lähen ny.

        Hyvää Joulua ja uutta vuotta kaikille, jos ei aikasemmin kuulu.

      • todé*
        PakaNainen kirjoitti:

        jaetta hyvin insinöörimäisesti. Energiakenttäni aistii, että olet kyllästynyt lukemaan toisella tapaa ajattelevien ihmisien viestejä.
        Eräät joutuvat alati ajattelemaan eri tavalla kuin on opetettu, sitä kutsutaan elämässä lutviutumiseksi.

        insinöörin logiikalla ajateltuna esi-ihminen tosiaan päätti ihan itse kasvattaa itselleen keuhkot, jotta hapensaanti sujuisi sutjakkaammin vedestä maalle noustua. Minun taasen on hyvin vaikea ymmärtää, kuinka kala-ihminen pärjäili kitusillaan ne muutamat miljoonat vuodet, kunnes oli saanut kehiteltyä itselleen mieluisat, maaston väriin sopivat keuhkoset.

      • PakaNainen
        Pe.ku kirjoitti:

        minä kuiteski lähen ny.

        Hyvää Joulua ja uutta vuotta kaikille, jos ei aikasemmin kuulu.

        minähän vielä mietin itseni paketoimista. Oletko siellä metsässä yli vanhan vuoden, jos höperryt siellä niin muistutan että ensi vuonna on vuosiluku 2010. Minä harjoittelen sitä jo nyt.

        Kun kiireiltämme ehdimme ja todé on tullut karibialta takaisin, tulemme hakemaan sinut sieltä pois jollet ole jo muuttunut jäämies Ötziniksi.

        Eihän tässä sitten enempää kuin Hyvää Joulua ja Puuroa ja Uutta Vuotta!

      • todé*
        veli.vapaa kirjoitti:

        henki oli? Tuskin Pyhä Henki ajaisi ketään saatanan kiusattavaksi, koska se PH on nimetty SANASSA puolustajaksi, eikä saatanan kiusattavaksi vievä voima.

        eli Pyhä Henkihän se vei miehen nimeltään Jeesus erämaahan suorittamaan tehtävää nro X.

      • todé*
        PakaNainen kirjoitti:

        en suostu yhteismajoitukseen, siellä saattaa esiintyä porua siitä kuka vahtii kamiinaa. Teen hormiston omaan soputelttaani.

        voimme kai sitten käyttää telttaasi saunana? Kylpyaikamme voinet istuskella nuotion ääressä ja palvella meitä vaikkapa kahvin keittäjänä.

      • todé*
        PakaNainen kirjoitti:

        et kerkiä illaksi karibialle.

        ihan täällä lumimaisemissa ja sankaritar skypettää mukana. Arvaat varmaan, kuinka suloinen on 1 -vuotias sankaritar? Hän on sukulaisemme, ja olemme kaikki vieläkin aivan hurmoksissa viime kesän tapaamisen jäljiltä!

      • veli.vapaa
        todé* kirjoitti:

        pitää tulta. Minulla olisi tarjolla armeijan jättiteltta kaminoineen.

        ole "kipinämikkoa", niin yöksi kaminaan suurempia mielellään pyöreitä puita ja veto pienelle. Silloin riittää lämpöä ainakin aamuyölle asti.

      • PakaNainen
        todé* kirjoitti:

        insinöörin logiikalla ajateltuna esi-ihminen tosiaan päätti ihan itse kasvattaa itselleen keuhkot, jotta hapensaanti sujuisi sutjakkaammin vedestä maalle noustua. Minun taasen on hyvin vaikea ymmärtää, kuinka kala-ihminen pärjäili kitusillaan ne muutamat miljoonat vuodet, kunnes oli saanut kehiteltyä itselleen mieluisat, maaston väriin sopivat keuhkoset.

        Minun röntgenkuvassani ne ovat mustat ja vissiin jos katsoo valoputkella sisälle keuhkoihin ne muuttuvatkin punaisiksi.

        Älä ajattele liian vaikeasti noita räpyläjalkaisia. Ei kukaan tiedä, että olemme 1.000.0000.0000.00000.00000.0000
        vuotta sitten olleet vesikirppuja.

        Jokaisella on kyllä ajatuksen vapaus, mutta liiallisuuksiin ei ole terveellistä mennä: kohtuus kaikessa!

      • todé*
        veli.vapaa kirjoitti:

        ole "kipinämikkoa", niin yöksi kaminaan suurempia mielellään pyöreitä puita ja veto pienelle. Silloin riittää lämpöä ainakin aamuyölle asti.

        olen itse ollut yhden ainoan kerran kipinämikkona ja nukahtanut välittömästi vahtivuoron alettua. :O

      • PakaNainen
        todé* kirjoitti:

        ihan täällä lumimaisemissa ja sankaritar skypettää mukana. Arvaat varmaan, kuinka suloinen on 1 -vuotias sankaritar? Hän on sukulaisemme, ja olemme kaikki vieläkin aivan hurmoksissa viime kesän tapaamisen jäljiltä!

        no senhän arvaa, että 1v. vie koko sydämen.

      • PakaNainen
        todé* kirjoitti:

        voimme kai sitten käyttää telttaasi saunana? Kylpyaikamme voinet istuskella nuotion ääressä ja palvella meitä vaikkapa kahvin keittäjänä.

        enkä sitä paitsi halua missään rämeikössä kylpeäkään, voin hyvin toimia tarjoilijana ja voin myös katsella havuneulasta kannonpäässä ettei tarvitse teitä katsella, tulee vielä näärännäppy silmään.

      • PakaNainen
        todé* kirjoitti:

        eli Pyhä Henkihän se vei miehen nimeltään Jeesus erämaahan suorittamaan tehtävää nro X.

        erämaassa oli muu kuin se saatanan kiusaus? koettelemus? Jumalalla? Jumala koetteli Poikaansa vaikka tiesi jo tehdessään mikä on Pojan tarkoitus.
        Raamattu on Suuri Mysteeri.

      • hengellisessäkin
        todé* kirjoitti:

        olen itse ollut yhden ainoan kerran kipinämikkona ja nukahtanut välittömästi vahtivuoron alettua. :O

        mielessä, että uni tulee helposti ja me nukumme. Niin tuli uni tyhmille kuin viisaillekin neitsyeille ja he nukkuivat. Mutta keskiyön aikaan kuului huuto:"Katso, ylkä tulee!"
        Nyt, jos koskaan, elämme keskiyön aikaa, ja ehkäpä aivan pian kuuluu tuo huuto; katso, "Ylkä tulee!"
        Älkäämme nukkuko niinkuin muut , vaan olkaamme raittiit ja valvokaamme uskoamme ja opetustamme, ollen kestävinä siinä. Sentähden tarvitsemme voidellut silmät -ja korvat, nähdäksemme ja kuullaksemme, mikä hetki yöstä on?
        Näinä viimeisinä päivinä tulee kaikenlaisia pilkkapuheinensa olevia pilkkaajia, jotka vaetavat himojensa mukaan ja kieltävät meidän ainoan Valtiaamme, Herramme Jeesuksen Kristuksen ja sen uskon, joka on kertakaikkiaan pyhille annettu.
        Ei meitä suotta ole varoitettu eksymästä. Jeesus itse varoitti ennenkaikkea eksytyksistä, jotka koettelisivat koko maailmaa, ja kehoitti valvomaan ja rukoilemaan.

      • todé*
        PakaNainen kirjoitti:

        Minun röntgenkuvassani ne ovat mustat ja vissiin jos katsoo valoputkella sisälle keuhkoihin ne muuttuvatkin punaisiksi.

        Älä ajattele liian vaikeasti noita räpyläjalkaisia. Ei kukaan tiedä, että olemme 1.000.0000.0000.00000.00000.0000
        vuotta sitten olleet vesikirppuja.

        Jokaisella on kyllä ajatuksen vapaus, mutta liiallisuuksiin ei ole terveellistä mennä: kohtuus kaikessa!

        kunhan vain viittasin siihen evoluuttiuskomukseen, jonka mukaan eläimet ovat ikäänkuin itse kehitelleet maastovärit pystyäkseen maastoutumaan saalistustilanteissa.

      • todé*
        PakaNainen kirjoitti:

        erämaassa oli muu kuin se saatanan kiusaus? koettelemus? Jumalalla? Jumala koetteli Poikaansa vaikka tiesi jo tehdessään mikä on Pojan tarkoitus.
        Raamattu on Suuri Mysteeri.

        ihminen Jeesuksen piti kokea koko ihmisen elämä kaikkine viettelyksineen ja kärsimyksineen, "jotta voisi kärsiviä ihmisiä auttaa".

      • todé*
        PakaNainen kirjoitti:

        no senhän arvaa, että 1v. vie koko sydämen.

        ihanat jokellukset, kun saimme sankarin viimein heräämään yöuniltaan. Muutaman minuutin se kesti, ennenkuin ensimmäinen nelihammashymy valaisi suloisen naaman.

      • PakaNainen
        todé* kirjoitti:

        kunhan vain viittasin siihen evoluuttiuskomukseen, jonka mukaan eläimet ovat ikäänkuin itse kehitelleet maastovärit pystyäkseen maastoutumaan saalistustilanteissa.

        tämä Pekun "sikiämisketju" alkaa saada outoja muotoja: telttailu, keuhkojen väri, räpyläjalat, kidukset, ihminen muokkaa oman nahkansa värin....

        parempi lopettaa ennen kuin höpertyy, Pekukin jo toivotti päivällä Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta.

        Palaillaan linjoille uusien aiheiden kera sitten kun taas jaksaa.
        Hyvää Yötä.

    • joku tolkku sentään

      "Raamatussa tollasta kohtaa ei ole, vaan se on lainattu Lutherin katekismuksesta."

      Juttuisi on täyttä paskaa pidät Lutheria pellenä, vaikka ITSE olet sellainen, Raamattua tuntematon ja kristinopissa kouluttamaton pelle

      SAiis lue, ennen kuin ryhdyt julkisella palstalla valehtelemaan Jumalan sanaa vastaan:

      Matt. 1:18 Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
      Matt. 1:19 Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
      Matt. 1:20 Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.

      • joku tolkku sentään

        Vastoin paskanjauhajan valheita, tämä ei ole puheita Lutherilta, vaan on kirjoitettuna Pyhässä Raamatussa.

        Anabaptisteilla on rationalismi ja hurmahenkisyys autuuden perustuksena. Tämän takaa erittäin huono Raamatun historioiden tuntemus.

      • meidän uskovien tulee käyttäytyä "Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti". Kirjoituksesi >>Juttuisi on täyttä paskaa

    • Matt.1:18:"Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä."
      Lisäksi Matt.1:20:"...."Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on SIINNYT, on Pyhästä Hengestä."

      Eli kyllä tämä sikiäminen löytyy Raamatusta. Jeesus oli lihallisesti Daavidin sukua Marian kautta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3412
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3222
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      2887
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      46
      2589
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1331
    Aihe