Kaksi uskovaa sisarta kulkivat markkinatungoksessa ja eksyivät toisistaan.
Toinen kauhistui, että tämä ystävä temmattiin taivaaseen ja hän huonompana sisarena on jäänyt tänne.
Mutta palattuaan markkinoilta, tapasi tämän uskonsisarensa ja huokasi, sekä kertoi tämän pelkonsa mikä oli sydämessä.
Vaimoni kertoi lapsuudestaan, että kun hän oli kasvanut uskoon sisälle, äiti oli kuljettanut tytärtään telttakokouksissa, tuli erääseen hengelliseen kokoukseen jossain Suonenjoen paikkakunnan lähellä, jossa saarnaaja julisti: "jollei ihminen tiedä koska on tullut uskoon, ei ole uskossa. Kukaan ei nouse junaan niin, että ei tietäisi lähtöpaikkaa".
Siinä nuoren tytön sydämeen kylvettiin hirvittävä oppisiemen.
Se pelko. Hän koki olleensa uskossa, mutta ei ollut "kellolyömää" tiedossa, olikin kadotettu.
No miksi kirjoitan, esimerkiksi siksi, että kun hän kotonaan pihassa kuuli laivasireenin huudon, tämä tyttö pelkäsi, että nyt hän jäi, taivaan pasuuna soi, eikä Jeesus ottanut häntä kotiin.
Tällaista se oppien kylvö on, salaiset tempaamiset, harhat, koska Raamattu puhuu Jeesuksen tulemisesta julkisesti, salama, pasuna ja todella tänne ei jää tietämättään ontumaan.
Pelko, se on hirvittävä vieras, kun puoskari saarnaajat huseeraavat vierasta tulta mukamas Jumalan sanana.
W-A
Salainen tempaaminen, tottako -ei!
37
183
Vastaukset
- W-A..am
Että vaimoni eli pitkän aikajakson tässä epätietoisuudessa lapsuudessaan, eli kyse oli enemmästä kuin vuodesta tahi parista.
- veli.vapaa
mm. hellareilta, opettiko Jeesus salaista tempaamista. Siihen ei ole kukaan heistä vastannut, sillä Jeesuksen tulemus on kaikille silmille näkyvä tapahtuma. Se, että hellarit kuitenkin väittävät olevan salaisen tempaamisen, on ristiriidassa Raamatun SANAN kanssa.
Apt.1.
9 Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös HEIDÄN NÄHTENSÄ, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.
10 Ja kun he KATSELIVAT taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;
11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on TULEVA SAMALLA TAVALLA, kuin TE NÄITTE hänen taivaaseen menevän."
Siis näkyvä paluu, joten hellareitten opetus on epäraamatullinen. - Raamatun opetus
veli.vapaa kirjoitti:
mm. hellareilta, opettiko Jeesus salaista tempaamista. Siihen ei ole kukaan heistä vastannut, sillä Jeesuksen tulemus on kaikille silmille näkyvä tapahtuma. Se, että hellarit kuitenkin väittävät olevan salaisen tempaamisen, on ristiriidassa Raamatun SANAN kanssa.
Apt.1.
9 Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös HEIDÄN NÄHTENSÄ, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.
10 Ja kun he KATSELIVAT taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;
11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on TULEVA SAMALLA TAVALLA, kuin TE NÄITTE hänen taivaaseen menevän."
Siis näkyvä paluu, joten hellareitten opetus on epäraamatullinen.1Tess.4:13-18
Mutta me emme tahdo pitää teitä tietämättöminä siitä
kuinka poisnukkuneiden on,ettette murehtisi,niinkuin
muut,joilla ei toivoa ole.
Sillä jos uskomme,että Jeesus on kuollut ja noussut ylös
niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova
poisnukkuneet esiin yhdessä Hänen kanssaan.
Sillä sen me sanomme teille Herran Sanana,että me,
jotka olemme elossa,jotka jäämme tänne Herran
tulemukseen,emme suinkaan ehdi ennen niitä,jotka
ovat nukkuneet.
Sillä Itse Herra on tuleva alasta taivaasta käskyhuudon,
ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa,ja
Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
sitten meidät,jotka olemme elossa,jotka olemme jääneet
tänne--TEMMATAAN YHDESSÄ HEIDÄN KANSSAAN PILVISSÄ
HERRAA VASTAAN YLÄILMOIHIN;ja niin me saamme aina
olla Herran kanssa.
Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. Raamatun opetus kirjoitti:
1Tess.4:13-18
Mutta me emme tahdo pitää teitä tietämättöminä siitä
kuinka poisnukkuneiden on,ettette murehtisi,niinkuin
muut,joilla ei toivoa ole.
Sillä jos uskomme,että Jeesus on kuollut ja noussut ylös
niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova
poisnukkuneet esiin yhdessä Hänen kanssaan.
Sillä sen me sanomme teille Herran Sanana,että me,
jotka olemme elossa,jotka jäämme tänne Herran
tulemukseen,emme suinkaan ehdi ennen niitä,jotka
ovat nukkuneet.
Sillä Itse Herra on tuleva alasta taivaasta käskyhuudon,
ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa,ja
Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
sitten meidät,jotka olemme elossa,jotka olemme jääneet
tänne--TEMMATAAN YHDESSÄ HEIDÄN KANSSAAN PILVISSÄ
HERRAA VASTAAN YLÄILMOIHIN;ja niin me saamme aina
olla Herran kanssa.
Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.tuo salaisen, sisäisen ihmisen tempaaminen tapahtui jo lähes kaksituhatta vuotta sitten, eikä heidän maallista majaansa ole minnekään temmattu, vaan niin kuin Paavali ja Pietari opettivat, se "hajotetaan maahan", ja sydämen salatulla ihmisellä on maja salatun Jumalan luona Hengen maailmoissa!
Aina on joko kaksi miestä tahi kaksi naispuolista samalla vuoteella tai samoissa askareissa, kun salattu sydämen ihminen temmataan. Näkyväistä siinä on yleensä se maallisen majan tänne jääminen. "Joka toinen otetaan ja joka toinen jätetään"! Minunkin tempaamiseni aika joka aika lähenee ja lähenee.
Apostolien tekojen 8:33 jakeessa sana "alentumisensa", (siis nöyrtymisensä) tähden Kristus korotettiin, ja Filippiläiskirjeen 3:21 jakeessa Paavali on käyttänyt samaa - t a p e i n ò s i s - sanaa, joka on suomennettu alennustilaksi, mutta kuuluisi suomentaa sanoilla; "nöyrän ruumiimme" kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi.
Koska meillä on yksi sellainen ruumis, joka "ei voi alistua Jumalan lain alle" ja sitten se "salattu sydämen ihminen, "joka ilolla yhtyy Jumalan lakiin", niin juuri sitä varten apostoli Paavalin piti Filippiläiskirjeen 3:21 jakeessa tehdä tuo määritys, kumpiko näistä kahdesta ruumiista temmataan ylös, [Vertaa 1.Kor.15:40,44,]!
-- veli.vapaa
ekivaari kirjoitti:
tuo salaisen, sisäisen ihmisen tempaaminen tapahtui jo lähes kaksituhatta vuotta sitten, eikä heidän maallista majaansa ole minnekään temmattu, vaan niin kuin Paavali ja Pietari opettivat, se "hajotetaan maahan", ja sydämen salatulla ihmisellä on maja salatun Jumalan luona Hengen maailmoissa!

-muistaa myös nämä todistukset.
1. Kor. 15:50
Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
Fil.3.
20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
21 joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.
Näin lupaa sanassa ja Hengessä uudestityntyneelle ihmiselle. - Raamatun opetus
ekivaari kirjoitti:
tuo salaisen, sisäisen ihmisen tempaaminen tapahtui jo lähes kaksituhatta vuotta sitten, eikä heidän maallista majaansa ole minnekään temmattu, vaan niin kuin Paavali ja Pietari opettivat, se "hajotetaan maahan", ja sydämen salatulla ihmisellä on maja salatun Jumalan luona Hengen maailmoissa!
Aina on joko kaksi miestä tahi kaksi naispuolista samalla vuoteella tai samoissa askareissa, kun salattu sydämen ihminen temmataan. Näkyväistä siinä on yleensä se maallisen majan tänne jääminen. "Joka toinen otetaan ja joka toinen jätetään"! Minunkin tempaamiseni aika joka aika lähenee ja lähenee.
Apostolien tekojen 8:33 jakeessa sana "alentumisensa", (siis nöyrtymisensä) tähden Kristus korotettiin, ja Filippiläiskirjeen 3:21 jakeessa Paavali on käyttänyt samaa - t a p e i n ò s i s - sanaa, joka on suomennettu alennustilaksi, mutta kuuluisi suomentaa sanoilla; "nöyrän ruumiimme" kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi.
Koska meillä on yksi sellainen ruumis, joka "ei voi alistua Jumalan lain alle" ja sitten se "salattu sydämen ihminen, "joka ilolla yhtyy Jumalan lakiin", niin juuri sitä varten apostoli Paavalin piti Filippiläiskirjeen 3:21 jakeessa tehdä tuo määritys, kumpiko näistä kahdesta ruumiista temmataan ylös, [Vertaa 1.Kor.15:40,44,]!
-Filip.3:20,21:
Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi
sillä voimallaan,jolla Hän voi myös tehdä kaikki itsellensä alamaisiksi.
1Tess.1:10
..ja odottamaan taivaista Hänen Poikaansa,jonka Hän on herättänyt kuolleista
Jeesusta,joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.
1Kor.1:7,8
..teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.
Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti,niin,että te olette nuhteettomat
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.
Kol.3:3,4
Sillä te olette kuolleet ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
kun Kristus meidän elämämme,ilmestyy,silloin tekin Hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
1Joh.3:2
..me tiedämme tulevamme Hänen kaltaisikseen,kun Hän ilmestyy,
sillä me saamme nähdä Hänet sellaisena,kuin Hän on. - Asko T
ekivaari kirjoitti:
tuo salaisen, sisäisen ihmisen tempaaminen tapahtui jo lähes kaksituhatta vuotta sitten, eikä heidän maallista majaansa ole minnekään temmattu, vaan niin kuin Paavali ja Pietari opettivat, se "hajotetaan maahan", ja sydämen salatulla ihmisellä on maja salatun Jumalan luona Hengen maailmoissa!
Aina on joko kaksi miestä tahi kaksi naispuolista samalla vuoteella tai samoissa askareissa, kun salattu sydämen ihminen temmataan. Näkyväistä siinä on yleensä se maallisen majan tänne jääminen. "Joka toinen otetaan ja joka toinen jätetään"! Minunkin tempaamiseni aika joka aika lähenee ja lähenee.
Apostolien tekojen 8:33 jakeessa sana "alentumisensa", (siis nöyrtymisensä) tähden Kristus korotettiin, ja Filippiläiskirjeen 3:21 jakeessa Paavali on käyttänyt samaa - t a p e i n ò s i s - sanaa, joka on suomennettu alennustilaksi, mutta kuuluisi suomentaa sanoilla; "nöyrän ruumiimme" kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi.
Koska meillä on yksi sellainen ruumis, joka "ei voi alistua Jumalan lain alle" ja sitten se "salattu sydämen ihminen, "joka ilolla yhtyy Jumalan lakiin", niin juuri sitä varten apostoli Paavalin piti Filippiläiskirjeen 3:21 jakeessa tehdä tuo määritys, kumpiko näistä kahdesta ruumiista temmataan ylös, [Vertaa 1.Kor.15:40,44,]!
-että joku voi noin pimeydessä vaeltaa kuin ekivaari. Uskotko sitä todella niinkuin kirjoitat? Vai provoileks sinä vaan?
>>>, sisäisen ihmisen tempaaminen tapahtui jo lähes kaksituhatta vuotta sitten, eikä heidän maallista majaansa ole minnekään temmattu, Asko T kirjoitti:
että joku voi noin pimeydessä vaeltaa kuin ekivaari. Uskotko sitä todella niinkuin kirjoitat? Vai provoileks sinä vaan?
>>>, sisäisen ihmisen tempaaminen tapahtui jo lähes kaksituhatta vuotta sitten, eikä heidän maallista majaansa ole minnekään temmattu,ja jotakin muuta toteen näyttää? Apostolit eivät sanoneet maallista ja näkyvää ruumistaan minäkseen, vaan majakseen, jonka tänne jättämistä Pietari sanoi majansa pois panemiseksi;
2. Pietarin kirje 1
14 "Sillä minä tiedän, että tämän majani poispaneminen tapahtuu äkisti, niinkuin myös meidän Herramme Jeesus Kristus minulle ilmoitti."
-ekivaari kirjoitti:
tuo salaisen, sisäisen ihmisen tempaaminen tapahtui jo lähes kaksituhatta vuotta sitten, eikä heidän maallista majaansa ole minnekään temmattu, vaan niin kuin Paavali ja Pietari opettivat, se "hajotetaan maahan", ja sydämen salatulla ihmisellä on maja salatun Jumalan luona Hengen maailmoissa!
Aina on joko kaksi miestä tahi kaksi naispuolista samalla vuoteella tai samoissa askareissa, kun salattu sydämen ihminen temmataan. Näkyväistä siinä on yleensä se maallisen majan tänne jääminen. "Joka toinen otetaan ja joka toinen jätetään"! Minunkin tempaamiseni aika joka aika lähenee ja lähenee.
Apostolien tekojen 8:33 jakeessa sana "alentumisensa", (siis nöyrtymisensä) tähden Kristus korotettiin, ja Filippiläiskirjeen 3:21 jakeessa Paavali on käyttänyt samaa - t a p e i n ò s i s - sanaa, joka on suomennettu alennustilaksi, mutta kuuluisi suomentaa sanoilla; "nöyrän ruumiimme" kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi.
Koska meillä on yksi sellainen ruumis, joka "ei voi alistua Jumalan lain alle" ja sitten se "salattu sydämen ihminen, "joka ilolla yhtyy Jumalan lakiin", niin juuri sitä varten apostoli Paavalin piti Filippiläiskirjeen 3:21 jakeessa tehdä tuo määritys, kumpiko näistä kahdesta ruumiista temmataan ylös, [Vertaa 1.Kor.15:40,44,]!
-yhtään enää enempää sekoittaa selviä asioita. Mitään sisäistä tempaamista ei ole, eikä tule tapahtumaan. Olet eksyksissä, ja eksytät myös ne, jotka sinua ehkä kuulevat, kun valheeseen on niin helppo uskoa! Totuutesi on valhe totuutta, luule mitäs luulet!
- Eki on
ekivaari kirjoitti:
ja jotakin muuta toteen näyttää? Apostolit eivät sanoneet maallista ja näkyvää ruumistaan minäkseen, vaan majakseen, jonka tänne jättämistä Pietari sanoi majansa pois panemiseksi;
2. Pietarin kirje 1
14 "Sillä minä tiedän, että tämän majani poispaneminen tapahtuu äkisti, niinkuin myös meidän Herramme Jeesus Kristus minulle ilmoitti."
-hengellisesti sokea ja siksi hänellekin on Ilm.3:18:
Minä neuvon sinua ostamaan Minulta..silmävoidetta,voidellaksesi silmäsi,että näkisit. - veli.vapaa
Asko T kirjoitti:
että joku voi noin pimeydessä vaeltaa kuin ekivaari. Uskotko sitä todella niinkuin kirjoitat? Vai provoileks sinä vaan?
>>>, sisäisen ihmisen tempaaminen tapahtui jo lähes kaksituhatta vuotta sitten, eikä heidän maallista majaansa ole minnekään temmattu,todista mitään Jumalan SANALLA, vaan syyllistyy jatkuvasti lähimmäistensa panetteluun.
- veli.vapaa
Mohikaani_27 kirjoitti:
yhtään enää enempää sekoittaa selviä asioita. Mitään sisäistä tempaamista ei ole, eikä tule tapahtumaan. Olet eksyksissä, ja eksytät myös ne, jotka sinua ehkä kuulevat, kun valheeseen on niin helppo uskoa! Totuutesi on valhe totuutta, luule mitäs luulet!
miten se salainen tempaaminen tapahtuu. Helluntailset sitä opettavat, mutteivät tiedä itsekään mitä se tarkoittaa.
Nyt olisi hyvä kertoa kaikille palstalaisille, mitä tarkoittaa opettamanne salainen tempaaminen? Oleppas hyvä Mohikaani, sana on vapaa. Mohikaani_27 kirjoitti:
yhtään enää enempää sekoittaa selviä asioita. Mitään sisäistä tempaamista ei ole, eikä tule tapahtumaan. Olet eksyksissä, ja eksytät myös ne, jotka sinua ehkä kuulevat, kun valheeseen on niin helppo uskoa! Totuutesi on valhe totuutta, luule mitäs luulet!
oikaista väärinymmärrettyjä asioita! Etpä osannut ymmärrettävällä Jumalan sanalla kirjoituksiani muuksi muuttaa! "Yksi otetaan ja toinen jätetään", ja jos haluat osoittaa sitä lähinnä sinua olevaa jätettä, niin se on sinun lihasi!
-- Miten niin Asko T ?
veli.vapaa kirjoitti:
todista mitään Jumalan SANALLA, vaan syyllistyy jatkuvasti lähimmäistensa panetteluun.
Kyse ei ole panettelusta,
vaan kehoituksesta pyytämään
Jeesukselta silmävoidetta,
että hengensilmät avautuisivat. Asko T kirjoitti:
että joku voi noin pimeydessä vaeltaa kuin ekivaari. Uskotko sitä todella niinkuin kirjoitat? Vai provoileks sinä vaan?
>>>, sisäisen ihmisen tempaaminen tapahtui jo lähes kaksituhatta vuotta sitten, eikä heidän maallista majaansa ole minnekään temmattu,selitys johtuu siitä kun hänen uskomansa Jeesus on Joosefin syntinen poika.
Usko tähän ekivaarin Jeesukseen on sama asia kuin kieltää Herran Jeesuksen Kristuksen (ylösnousemisen kuolleista). Ylösnousemuksen kieltämisen seurauksena tullaan ekivaarin ihmeellisiin eksyttäviin selityksiin.Eki on kirjoitti:
hengellisesti sokea ja siksi hänellekin on Ilm.3:18:
Minä neuvon sinua ostamaan Minulta..silmävoidetta,voidellaksesi silmäsi,että näkisit.niin ettei heillä ole syntiä. Terveillä ja näkevillä on täysi vastuu tekemisistään ja puheistaan;
Johannes 9
41 "Jeesus sanoi heille: »Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sen tähden teidän syntinne pysyy«".
-jaikal kirjoitti:
selitys johtuu siitä kun hänen uskomansa Jeesus on Joosefin syntinen poika.
Usko tähän ekivaarin Jeesukseen on sama asia kuin kieltää Herran Jeesuksen Kristuksen (ylösnousemisen kuolleista). Ylösnousemuksen kieltämisen seurauksena tullaan ekivaarin ihmeellisiin eksyttäviin selityksiin.ekivaaria panetellaksesi ja parjataksesi totuuteen pyrkijää! Olet kurkkuasi myöten täynnä katkeruutta, eikä siitä sellaisesta hyvä seuraa!
-- Liikaako vaadittu?
ekivaari kirjoitti:
niin ettei heillä ole syntiä. Terveillä ja näkevillä on täysi vastuu tekemisistään ja puheistaan;
Johannes 9
41 "Jeesus sanoi heille: »Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sen tähden teidän syntinne pysyy«".
-mutta saastainen sydän. Voisitko rajoitella "hengentuotteitasi", kunnes sattuisit keksimään asiallista asiaa?
veli.vapaa kirjoitti:
miten se salainen tempaaminen tapahtuu. Helluntailset sitä opettavat, mutteivät tiedä itsekään mitä se tarkoittaa.
Nyt olisi hyvä kertoa kaikille palstalaisille, mitä tarkoittaa opettamanne salainen tempaaminen? Oleppas hyvä Mohikaani, sana on vapaa.Mohikaanilta. Sinä voit avata Raamattusi ja lukea 1 Tess 4:13-18.
Siellä se vastaus on ollut luettavissa jo kohta kaksituhatta vuotta.Liikaako vaadittu? kirjoitti:
mutta saastainen sydän. Voisitko rajoitella "hengentuotteitasi", kunnes sattuisit keksimään asiallista asiaa?
Äsken vielä ekivaari oli mielestäsi sokea, mutta nyt sinä sanot ekivaarilla olevan liiankin hyvin näkevät silmät!
-- Varmaan on
Liikaako vaadittu? kirjoitti:
mutta saastainen sydän. Voisitko rajoitella "hengentuotteitasi", kunnes sattuisit keksimään asiallista asiaa?
ja kun sydän on saastunut,niin silloin on hengellisesti sokeakin
eikä kehoitus ole turhaa.
- benedi=siunattu
maallikkosaarnaajat, ja teologitkin kylvävät lustetta!
Kyllä näin on että " Kaikkien silmät saavat nähdä hänet, niidenkin jotka hänet lävistivät"
...eli sotamiehetkin nousevat katsomaan Jeesuksen tuloa!
" Tuli käy hänen edellänsä
ja polttaa hänen vihollisensa yltympäri"
" Hänen salamansa valaisevat maanpiirin;
maa näkee sen ja vapisee" ps 97: 4,5... Kaikki kansat NÄKEVÄT Hänen kunniansa" 6
" Kaikki kuvain kumartajat joutuvat häpeään,
kaikki, jotka epäjumalista kerskaavat, kumartakaa hänt', kaiki jumalat" jae 7
Älkää pitäkö epäjumalankuvia Jeesuksen näkyvään tuloon saakka...koska ette tiedä milloin Hän saapuu tuhannen tuhansine pyhinensä,...niin heittäkää epäjumalanne tuleen jo tänään!
Onhan teillä tulentekovälineet?kuin seurakunta, joka temmataan Jeesusta vastaan yläilmoihin. Jeesus ottaa morsiamensa vastaan tuolla jossain yläilmoissa, ja temmatut on pilvessä, ja sen pasunan ääntä ei kuule kukaan muu,kuin ne, jotaka temmataan, ensimmäisenä Kristuksessa kuolleet, (maja riisuttu ), sitten me, jotka olemme elossa temmataan yhdessä heidän kansaan, ja kaikki me muutumme. Tämä ruumiimme, olkoon kuollut, (riisuttu majamme) tai elävä, meidät muutetaan sellaiseksi, kuin Hän on.
* Ja tätä taoausta ei näe kukaan sivullinen.
* Se, kun " kaikkien silmät saavat Hänet nähdä, niidenkin, jotka Hänet lävistivät! " Tapahtuu Jeesuksen tulemuksessa ISRAELILLE, ja silloin Hän tulee seurakuntansa kanssa, ei enää salassa, vaan VOITTAJANA ja voittamaan, Hän tulee suurella voimalla ja kirkkaudella, ja Hänen merkkinsä näkyy taivaallaa joka ainoalle ihmiselle, ja se merkki, ei voi olla mikään muu, kuin RISTI ! Valtava kirkkausudella ja loistolla valaistu RISTI.
* Hän tulee ensin seurakunnalle, salassa, sitten n. 3,5 vuoden kulutta uudestaan, silloin israelille, Israel pelastuu hngellisesti ja fyysisesti . Saa synnit anteeksi, tunnustaa Jeesuksen Messiqakseen ja Jumalakseen, Kuninkaakseen. Sitten Jeesus vie sen turvaan antikristuksen murhaavan vihan ja sorron alta, silloin on oleva se suuri ahdistus, josta Jeesus puhuu, joka koskee ensisijaisesti Israelia, mutta on varmasti maailmassakin suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole eollut eikä enää sen jälkeen tule.Mohikaani_27 kirjoitti:
kuin seurakunta, joka temmataan Jeesusta vastaan yläilmoihin. Jeesus ottaa morsiamensa vastaan tuolla jossain yläilmoissa, ja temmatut on pilvessä, ja sen pasunan ääntä ei kuule kukaan muu,kuin ne, jotaka temmataan, ensimmäisenä Kristuksessa kuolleet, (maja riisuttu ), sitten me, jotka olemme elossa temmataan yhdessä heidän kansaan, ja kaikki me muutumme. Tämä ruumiimme, olkoon kuollut, (riisuttu majamme) tai elävä, meidät muutetaan sellaiseksi, kuin Hän on.
* Ja tätä taoausta ei näe kukaan sivullinen.
* Se, kun " kaikkien silmät saavat Hänet nähdä, niidenkin, jotka Hänet lävistivät! " Tapahtuu Jeesuksen tulemuksessa ISRAELILLE, ja silloin Hän tulee seurakuntansa kanssa, ei enää salassa, vaan VOITTAJANA ja voittamaan, Hän tulee suurella voimalla ja kirkkaudella, ja Hänen merkkinsä näkyy taivaallaa joka ainoalle ihmiselle, ja se merkki, ei voi olla mikään muu, kuin RISTI ! Valtava kirkkausudella ja loistolla valaistu RISTI.
* Hän tulee ensin seurakunnalle, salassa, sitten n. 3,5 vuoden kulutta uudestaan, silloin israelille, Israel pelastuu hngellisesti ja fyysisesti . Saa synnit anteeksi, tunnustaa Jeesuksen Messiqakseen ja Jumalakseen, Kuninkaakseen. Sitten Jeesus vie sen turvaan antikristuksen murhaavan vihan ja sorron alta, silloin on oleva se suuri ahdistus, josta Jeesus puhuu, joka koskee ensisijaisesti Israelia, mutta on varmasti maailmassakin suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole eollut eikä enää sen jälkeen tule.Jos ajatellaan, että uskovaiset temmataan ruumiillisina olentoina jonnekin ylempiin ilmakerroksiin niin heille kyllä tarvitaan mm. happinaamarit. Vanhemmat ha hengityselimiltään heikommat alkavat olla jo pulassa 3,5 kilometrin yläpuolella merenpinnasta. Viidessä kilometrissä hengitysvaikeudet ilman ohuuden vuoksi ovat jo sitä luokkaa, että heikompikuntoiset ja hengen ahdistusta potevat alkavat kuolla kupsahtelemaan
- veli.vapaa
Mohikaani_27 kirjoitti:
kuin seurakunta, joka temmataan Jeesusta vastaan yläilmoihin. Jeesus ottaa morsiamensa vastaan tuolla jossain yläilmoissa, ja temmatut on pilvessä, ja sen pasunan ääntä ei kuule kukaan muu,kuin ne, jotaka temmataan, ensimmäisenä Kristuksessa kuolleet, (maja riisuttu ), sitten me, jotka olemme elossa temmataan yhdessä heidän kansaan, ja kaikki me muutumme. Tämä ruumiimme, olkoon kuollut, (riisuttu majamme) tai elävä, meidät muutetaan sellaiseksi, kuin Hän on.
* Ja tätä taoausta ei näe kukaan sivullinen.
* Se, kun " kaikkien silmät saavat Hänet nähdä, niidenkin, jotka Hänet lävistivät! " Tapahtuu Jeesuksen tulemuksessa ISRAELILLE, ja silloin Hän tulee seurakuntansa kanssa, ei enää salassa, vaan VOITTAJANA ja voittamaan, Hän tulee suurella voimalla ja kirkkaudella, ja Hänen merkkinsä näkyy taivaallaa joka ainoalle ihmiselle, ja se merkki, ei voi olla mikään muu, kuin RISTI ! Valtava kirkkausudella ja loistolla valaistu RISTI.
* Hän tulee ensin seurakunnalle, salassa, sitten n. 3,5 vuoden kulutta uudestaan, silloin israelille, Israel pelastuu hngellisesti ja fyysisesti . Saa synnit anteeksi, tunnustaa Jeesuksen Messiqakseen ja Jumalakseen, Kuninkaakseen. Sitten Jeesus vie sen turvaan antikristuksen murhaavan vihan ja sorron alta, silloin on oleva se suuri ahdistus, josta Jeesus puhuu, joka koskee ensisijaisesti Israelia, mutta on varmasti maailmassakin suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole eollut eikä enää sen jälkeen tule.temmatun seurakuntansa kanssa, vaan enkelien, Raamatun sanan mukaan.
Matt. 16:27
Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.
Ei kyseessä ole seurakunta vaan enkelit. veli.vapaa kirjoitti:
temmatun seurakuntansa kanssa, vaan enkelien, Raamatun sanan mukaan.
Matt. 16:27
Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.
Ei kyseessä ole seurakunta vaan enkelit.>>>Ei kyseessä ole seurakunta vaan enkelit.
- veli.vapaa
jaikal kirjoitti:
>>>Ei kyseessä ole seurakunta vaan enkelit.
Jeesuksen todistuksessa, Häneen Isä kehoitti meitä uskomaan.
Matt.24.
29 Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki MAAN sukukunnat parkuvat; ja he NÄKEVÄT Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
Jeesus tulee vain kerran, näkyvässä paluussa. Ei tässä Jeesu todista tulevansa seurakuntansa, vaan taivaallisten voimiensa kanssa. veli.vapaa kirjoitti:
Jeesuksen todistuksessa, Häneen Isä kehoitti meitä uskomaan.
Matt.24.
29 Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki MAAN sukukunnat parkuvat; ja he NÄKEVÄT Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
Jeesus tulee vain kerran, näkyvässä paluussa. Ei tässä Jeesu todista tulevansa seurakuntansa, vaan taivaallisten voimiensa kanssa.opiskella ja pohtia ml213:n ja ekivaarin kanssa noita edellä
mainitsemiani jakeita jotta mahdollistuisitte Herraan Jeesukseen
ja Jumalaan uskoviksi.
"jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet
kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne
on myös toivo Jumalaan" (1 Piet 1:21).
"Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun,
vaan häneen, joka on minut lähettänyt" (Joh 12:44).Mohikaani_27 kirjoitti:
kuin seurakunta, joka temmataan Jeesusta vastaan yläilmoihin. Jeesus ottaa morsiamensa vastaan tuolla jossain yläilmoissa, ja temmatut on pilvessä, ja sen pasunan ääntä ei kuule kukaan muu,kuin ne, jotaka temmataan, ensimmäisenä Kristuksessa kuolleet, (maja riisuttu ), sitten me, jotka olemme elossa temmataan yhdessä heidän kansaan, ja kaikki me muutumme. Tämä ruumiimme, olkoon kuollut, (riisuttu majamme) tai elävä, meidät muutetaan sellaiseksi, kuin Hän on.
* Ja tätä taoausta ei näe kukaan sivullinen.
* Se, kun " kaikkien silmät saavat Hänet nähdä, niidenkin, jotka Hänet lävistivät! " Tapahtuu Jeesuksen tulemuksessa ISRAELILLE, ja silloin Hän tulee seurakuntansa kanssa, ei enää salassa, vaan VOITTAJANA ja voittamaan, Hän tulee suurella voimalla ja kirkkaudella, ja Hänen merkkinsä näkyy taivaallaa joka ainoalle ihmiselle, ja se merkki, ei voi olla mikään muu, kuin RISTI ! Valtava kirkkausudella ja loistolla valaistu RISTI.
* Hän tulee ensin seurakunnalle, salassa, sitten n. 3,5 vuoden kulutta uudestaan, silloin israelille, Israel pelastuu hngellisesti ja fyysisesti . Saa synnit anteeksi, tunnustaa Jeesuksen Messiqakseen ja Jumalakseen, Kuninkaakseen. Sitten Jeesus vie sen turvaan antikristuksen murhaavan vihan ja sorron alta, silloin on oleva se suuri ahdistus, josta Jeesus puhuu, joka koskee ensisijaisesti Israelia, mutta on varmasti maailmassakin suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole eollut eikä enää sen jälkeen tule.Luukas 17
26 "Ja niin kuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä:
27 he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.
28 Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat,
29 mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,
30 samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy."
Mitä näkivät ne tuhannet ihmiset, jotka hukkuivat muutamia vuosia sitten tzunamin hyökyaaltoihin?
Mitä näkivät ne tuhannet ihmiset, jotka menehtyivät WTC-tornien sortuessa? [ lue Luukas 13:1-5 ],!
-- ml213.
jaikal kirjoitti:
opiskella ja pohtia ml213:n ja ekivaarin kanssa noita edellä
mainitsemiani jakeita jotta mahdollistuisitte Herraan Jeesukseen
ja Jumalaan uskoviksi.
"jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet
kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne
on myös toivo Jumalaan" (1 Piet 1:21).
"Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun,
vaan häneen, joka on minut lähettänyt" (Joh 12:44).Niin, tuosta Jeesuksen toisesta paluusta eitodella tiedä Poikakaan, vaan Isä Jumnala yksin.Onhan Jumalan aivoittama kokonaisuuskin ja Poikakin toteuttaa Isänsä tahtoa.
Mutta, huomaatko jaikal näiden jakeiden sisällöstäkin;
"jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet
kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne
on myös toivo Jumalaan" (1 Piet 1:21).
"Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun,
vaan häneen, joka on minut lähettänyt" (Joh 12:44).
Niin, huomatko miten Jeesus tuossakinm opettaa,. miten hän ei ole itse Jumala, vaan Isä Jumala on antanut hänelle kaiken, mitä hänellä on.Lueppa tuo 12 luku kokonaan, niin ymmärrät miten tässäkin Isä Jumala on taivaassa ja poika Jeesus Kristus tekee taivaassa oleva Isänsä tahtoa ja kuten tuomassasi jakeessakin ilmenee, niin Jeesu sei puhu omia sanoja,- vaan Isän Jumalan."Joka uskoo, minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, JOKA ON MINUN LÄHETTÄNYT. YMMÄRRÄTKÖ, ETTEI LÄHETTÄJÄ OLE POJASSA.
Niin,otin tämän aiheen esille siksi, miten POIKAKAAN EI TIEDÄ TOISTA TULEMUSTAAN,- KOSKA ISÄ EI OLE HÄNELLE PUHUNUT TÄSTÄ AIHEESTA.Siis tämä tieto on yksin Isällä Jumalalla,- ei Pojalla, eikä ihmisellä.
No, toisaala tiedän jo etukäteen, ettet voi ymmärtää ja uskoa noidenkaan jakeiden perusteella ,- ettei Jeesus Kristus ole Jumala.Vapautuisit näkemään ja ymmärtämäänm tämän asian vasta sitten kun uskoist mitä Jeesus yleensä opetti ja tästä opetuksesta selkenee hyvin miten Pojalla ON ISÄLTÄ SAATU VALTA.Mutta Poikakaan ei tiedä kaikkea sitä, mitä Isä Jumala,- lähettäjänsä tietää. - ><><
ml213. kirjoitti:
Niin, tuosta Jeesuksen toisesta paluusta eitodella tiedä Poikakaan, vaan Isä Jumnala yksin.Onhan Jumalan aivoittama kokonaisuuskin ja Poikakin toteuttaa Isänsä tahtoa.
Mutta, huomaatko jaikal näiden jakeiden sisällöstäkin;
"jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet
kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne
on myös toivo Jumalaan" (1 Piet 1:21).
"Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun,
vaan häneen, joka on minut lähettänyt" (Joh 12:44).
Niin, huomatko miten Jeesus tuossakinm opettaa,. miten hän ei ole itse Jumala, vaan Isä Jumala on antanut hänelle kaiken, mitä hänellä on.Lueppa tuo 12 luku kokonaan, niin ymmärrät miten tässäkin Isä Jumala on taivaassa ja poika Jeesus Kristus tekee taivaassa oleva Isänsä tahtoa ja kuten tuomassasi jakeessakin ilmenee, niin Jeesu sei puhu omia sanoja,- vaan Isän Jumalan."Joka uskoo, minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, JOKA ON MINUN LÄHETTÄNYT. YMMÄRRÄTKÖ, ETTEI LÄHETTÄJÄ OLE POJASSA.
Niin,otin tämän aiheen esille siksi, miten POIKAKAAN EI TIEDÄ TOISTA TULEMUSTAAN,- KOSKA ISÄ EI OLE HÄNELLE PUHUNUT TÄSTÄ AIHEESTA.Siis tämä tieto on yksin Isällä Jumalalla,- ei Pojalla, eikä ihmisellä.
No, toisaala tiedän jo etukäteen, ettet voi ymmärtää ja uskoa noidenkaan jakeiden perusteella ,- ettei Jeesus Kristus ole Jumala.Vapautuisit näkemään ja ymmärtämäänm tämän asian vasta sitten kun uskoist mitä Jeesus yleensä opetti ja tästä opetuksesta selkenee hyvin miten Pojalla ON ISÄLTÄ SAATU VALTA.Mutta Poikakaan ei tiedä kaikkea sitä, mitä Isä Jumala,- lähettäjänsä tietää."Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan,
eivät taivasten enkelit,eikä myöskään Poika,vaan Isä yksin"(Matt.24:36, Mark.13:32)
Markuksen evankeliumissa Jeesus on kaikessa nöyrä Palvelija,ja palvelijasta sanotaan
että"hän ei tiedä,mitä hänen herransa tekee(Joh.15:15)
Hänen palvelijantehtävänsä loppui kuolemassa ja noustuaan kuolleista
kunniaan korotettu Poika tiesi kaiken ja Hän oli saanut ilmoituksen
myös tästä asiasta.(Ilm.1:1)
- ml213.
"jollei ihminen tiedä koska on tullut uskoon, ei ole uskossa. Kukaan ei nouse junaan niin, että ei tietäisi lähtöpaikkaa".
-------
No, tuon asian voisi mieltää toisinkin . joka toisaalta koskettaa läheisemmin Luterilaisessa kirkossa olevia uudestisyntyneitä ihmisiä. Siis:
Jos ihminen ymmärtää ja tuntee olevansa uskossa 2 Kor. 13:5
"koetelkää itseänne oletteko uskossa, tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niinette kestä koetusta:
Jos ihminen tuntyee itsensä että Jeesus Krisus on Herra, niin tämä on merkki siitä, että hän on jossain elämänsä vaiheessa kuullut SANAA ja tullut uskoon; "Usko siis tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Krisuksen sanan kautta". Tämä tekijä on aina totuus, jos ihmikne on kerta uskossa Jeesukseen.
Eli, jos ihminen huomaa olevansa siinä junassa, niin ainakin se on varmaa, että hän on noussut joltaimn asemalta vaunuun,- vaikka ei tiedostaisi missä se asema oli.Siis pää asia että on junassa. - Hevossuon herjaaja
>> Kaksi uskovaa sisarta kulkivat markkinatungoksessa ja eksyivät toisistaan. >>
Smmoista se on tässä markkinataloudessa tämä amerikkalainen temapususkovaisuus. Kyllä se pelottaa kun isot miehenköriläät semmoista totisella naamalla haastaa. - Ei ne kuitenkaan osaa alkuunkaan sanoa millaisella vehkeellä semmoinen ihmislauma maapallolta ruumiillisesti avaruuteen viedään ja mihin siellä.- Ylösnousemusruumis
jollainen Jeesuksellakin oli,
kun Hän lukittujen ovien läpi
ilmestyi opetuslapsilleen!
Jeesuksen takaisintulo on kolme tapahtumaa.
1. JEESUS TULI TAKAISIN PYHÄSSÄ HENGESSÄ seurakuntaansa. Näkymätön paluu.
Tähän takaisintuloon viittaa Joh 14:16-18,23,26,28.
Tämä tapahtui heluntaipäivänä (Apt 2:1-4).
ON TAPAHTUNUT JO.
2. Jeesus tulee SEURAKUNNAN YLÖSTEMPAUKSESSA. Näkymätön paluu.
Silloin Jeesus tulee maailmalle näkymättömänä pilviin ja Pyhä Henki
tempaa uskovat ja kaikki lapset näkymättömässä muuttuneessa
ylösnousemusruumiissa taivaaseen (Joh 14:1-3, 1 Tess 4:13-18, 1 Kor 15:51-53).
Myös uskossa Jeesukseen kuolleet aikuiset ja KAIKKI kuolleet lapset saavat
silmänräpäyksessä muuttuneen ylösnousemusruumiin. Heidän ruumiinsa nousevat
ylös uutena haudoistaan. Ne/he nousevat pilviin Herraa vastaan.
Tämä TAPAHTUU MIKÄ PÄIVÄ TAHANSA. Olemme tämän tapahtuman edessä.
3. Jeesus tulee seurakuntansa kanssa (jotka hän haki taivaaseen) Jerusalemiin Öljymäelle.
Jeesus tulee näkyvällä tavalla ylösnousemusruumiissaan.
Tästä kertoo Apt 1:9-11, 2 Tess 1:6-10, Sak 12. luku ja 14:1-13.
TAPAHTUU N. 7 VUOTTA YLÖSTEMPAUKSESTA.- tekevät keskustelun!
Kumma, että Mohis viitsi jonkun lauseen verran tempausta käsitellä. Mutta aina minne ekivaarilaiset nokkansa työntävät, keskustelu lässähtää. Heidän takiaan juuri ei kannataisi Raamattua selittää, sillä helmiä ei saa heitellä sioille.
Joten saatan tehdä suorastaan väärin, jos jotakin täällä sanon. Aloittaja kyllä löytää henkilöitä tai lähteitä, mistä hänen kysymyksensä selviää. Herran päivää ei kuitenkaan pidä alkaa odottelemaan: ”...älkää olko innoissanne Herran päivästä” Amos 5:18-20. Lähtökunnossa pitää kyllä olla ja öljyä lampuissa, mutta varsinaisesti odotamme Jeesuksen toista tulemusta, vaikka tiedämme Herran päivän myös tulevan.
Kannattaa aloittaa Joelin kirjasta, sillä hän ensimmäisenä Israelin profeetoista ennusti Babylonian vankeuden. Ja samoin kuin hän, muutkin profeetat kertoivat Jumalan sanat kolmelle ajalle. Omaa aikaa koskivat ne tapahtumat, jotka johtivat vankeuteen. Sitten sanat Jeesuksen maanpäälle tulosta sekä toisesta tulemuksesta
Herra on Sanassaan kaiken kertonut omilleen. Tapahtumien mallit seuraavat mitä historiassa on ennenkin tapahtunut. Sama mitä tapahtui Juudan viimeisinä päivinä, kun ensimmäinen temppeli hävitettiin, se tapahtui tapahtui myös toisessa temppelissä 70 jKr. Vieläpä samana Tishah be ’Av:n päivänä.
Alkukristityt tiesivät yhtäläistää Babylonin ja Rooman. He myös ymmärsivät Jeesuksen Öljymäki-puheen, että ”Ei ole jäävä kiveä kiven päälle,” mutta tuho ei ole koko maailmaa käsittävä. Piirityksen keskeltä Herra auttoi pienen joukon Hänelle uskollisia pakenemaan tuona tiettynä päivänä. Roomalaisten piiritykseen tuli selittämätön taukohetki, jolloin vähäinen määrä juutalaisia pakeni Pellah’iin. ”Kun näette sen piiritettynä, paetkaa vuorille.”
Lue aloittaja historioitsija Josefusta. Silloin ymmärrät piiritetyn kaupungin tilan. Nälkä teki ihmiset hulluiksi. Naiset saattoivat vahtia synnyttämisillään olevia, jotta saisivat syödä näiden jälkeiset. Mitä on silloin, kun ahdistuksen aika on oleva pahimmillaan koko planeetan laajuudella? Se tulee olemaan historian kauheudet yhdistyneenä, mutta sen keskeltä Jeesus on luvannut varjella ja noutaa uskollisensa pois. Sen jälkeen Hän vuodattaa vihansa antikristuksen valtakunnan päälle, ennenkuin tulee itse tekemään lopun siitä.
Lue aloittaja profeettojen ennustuksia, niin ymmärrät miten tulevat kerrotaan. Ja tarkkaile Jeesuksen sanoja. Samalla huomaat miten väärät profeetat kaikkina aikoina puhuivat päinvastaisesti, niiden sanomat olivat myönteisiä ja ihmiset seurasivat niitä. Niin on nyt ja viimeisinä aikoina. Näinkin pienelle foorumille niitä valheen levittäjiä, kaiken maailman ekivaareja ilmaantuu. Samat Iisebelin opit seuraavat Babyloniasta, ja tulivat Roomaan, jossa Pietari sanoi: ”Hän, joka on Babyloniassa, tervehtii teitä.”
Näitä Raamattua vääristeleviä ekivaareja ja velivapaita tarkoitti Jeesus varoittaessaan väärän uskonnon henkeä kuuntelevia: ”Sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani.” tekevät keskustelun! kirjoitti:

Näitä Raamattua vääristeleviä ekivaareja ja velivapaita tarkoitti Jeesus varoittaessaan väärän uskonnon henkeä kuuntelevia: ”Sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani.”* Yleensä tulee kirjoitettua aivan liian pitkiä " saarnoja "! Mitä lyhyemmin ja osuvammin osaa asian ilmaista, sen paremmin se luetaan ja edes huomataan. Pitkät litaniat ja jankutukset ei ole varsinaisesti keskustelua.
* Tuo kommenttini aloitukseen, lähinnä, on tarpeeksi laaja, että jos lukijalla on ajatttelu kyky, niin siitä selviää kaikki oleellinen, että Jeesus tulee omilleen salaa, ja niinkuin Hän itse sanoo, " niinkuin varas yöllä, " ja sehän todistaa jo sen, että kukaan ei sitä tempausta näe, paitsi uskovat, eli seurakunta, Kristuksen morsian. Siitähän oli tässä avauksessa kysymys ? Eikä kokonaisvaltaisesta esgatoloogisesta tapahtumista !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.326737- 394182
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1843410- 173356
- 122417
- 302415
- 251952
- 1621946
- 301803
- 1051402