Miksi Jeesus heräsi sunnuntaina ?

MIKSI JEESUS NOUSI SUNNUNTAINA?
"Hän lepäsi sapatin suoritettuaan lunastuksen. Sunnuntai tulee sen jälkeen. Ei siihen liity mitään ihmeellistä. Ei ylösnousemus tee sunnuntaista pyhäpäivää." - näin vastasi eräs adventisti

Ainakaan tuo ei osannut vastata, MIKSI Kristus nousi kuolleista sunnuntaina. ("Hyvää päivää - kirvesvartta")
Hän lankesi andenttisudenkuoppaan - alkoi suuren taistelun sapatin puolesta sapatinjälkeistä päivää vastaan.

Ylösnousemuksen VAIKUTUKSEN he osaavat selittää virallisella kirkon sivullaan:
" Kristuksen kuolema on sijaiskuolema ja hyvityskuolema, se sovittaa ja muuttaa ihmisen.
Kristuksen ylösnousemus julistaa Jumalan voittoa turmiovalloista, ja niille,
jotka ottavat vastaan sovituksen, se varmistaa heidän lopullisen voittonsa synnistä ja kuolemasta "
(Osiosta "Näin uskomme")

VASTAAN ALOITTAJAN KYSYMYKSEEN USKOLLA JA RAAAMATULLA - VAIKKAPA ADVENTISTIEN PUOLESTA

Kristuksen ylösnousemus oli erityisistä erityisin tapahtuma ja kahdeksas päivä on "erityinen juhlapäivä".
Siksi sovituksen huipentuman täytyi ajoittua sapatinjälkeiseen päivään, erityiseen pyhäpäivään.
Kristityt pitävätkin syvällisimmillään sunnuntaita 8. pvänä.

3. Moos. 23:36
Seitsemänä päivänä teidän on uhrattava Herralle tuliuhri. Kahdeksas päivä on erityinen juhlapäivä; uhratkaa silloin Herralle tuliuhri ja pitäkää pyhä kokous. Sinä päivänä te ette saa tehdä mitään työtä.

Kahdeksas pävä uudessa liitossa, jossa ei esinahan verta vuodateta, vaan Kristuksen veri on vuotanut
- onkin uudestisyntymisen muistomerkki, sydämen ympärileikkauksen ...

1. Moos. 17:12
Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.

1. Moos. 21:4
Ja Aabraham ympärileikkasi poikansa Iisakin, tämän ollessa kahdeksan päivän vanha, niinkuin Jumala oli hänen käskenyt tehdä.

HUOMAA! Israelia ei vielä ollut - oli vain Abraham, "uskomme isä". Joten lihaan tehty ympärileikkaus on
todellakin vaihtunut sydämen ympärileikkaukseksi kansaan ja rotuun tai uskonlahkoon katsomatta.

Joh. 10:17
Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin.

Viitteitä:
Room. 2:29
vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
Gal. 6:15
Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.
Ap. t. 20:7
Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää. Paavali, ...

57

520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TYÖ oli kesken! Hän urakoi sapattina!! Kutsumusammatissaan!!!

      Jeesus saarnasi ennen ylösnousemistaan, sunnuntaina, evankeliumia ennen Golgatan työtä eläneille.
      Olihan jo Adamille ja Evalle annettu lupaus Lunastajasta ja Job sanoi, että "minä tiedän lunastajani elävän".
      (Job 19:25)

      1. Piet. 3:19
      Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, [1. Piet. 4:6]
      20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, ...

      • profetian henki_1

        Kumpiko on todennäköistä sapattina adventtikirkossa
        a) joku tulee uskoon sapattina adventtikirkossa
        b) joku saa sikainfulenssan sapattina adventtikirkossa

      • kojkhfvg
        profetian henki_1 kirjoitti:

        Kumpiko on todennäköistä sapattina adventtikirkossa
        a) joku tulee uskoon sapattina adventtikirkossa
        b) joku saa sikainfulenssan sapattina adventtikirkossa

        Että "kukaan ei tule uskoon adventikirkossa" Kaikki keskustelusi on täyttä "kyllä meidän isä teidän isän voittaa" tyyliä. Jos uskossa oleminen olisi tuollaista selittämistä kuin sinä pidät yllä - ja ei uskominen olisi sitä mitä adventiustit täällä kirjoittelevat, jaa-a silloin olisi kuu todella juustoa.

      • Nooan aikana kun rakennettiin arkkia. Jeesus saarnasi Nooan aikaisille ihmisille: Kyse on Nooan ajasta. Jeesus nukkui haudassa hän heräsi sunnuntai aamuna joka oli sielun vihollisen Juhlan alku jolloin vihollisen piti Juhlia voittoaan, että hän oli saanut murhatuksi vihollisensa. Voi mikä pettymys olikin Tälle Pyhälle Lusiferille, koska hänen voitto juhlastaan tuli tappion merkki päivä. Juuri sunnuntaina Lusifer kärsi tappion. Myöhemmin hän liittyessään Kristittyihin, hän petoksella otti taas voiton. Onhan sunnuntai Lusiferin Voiton muisto päivä.

      • Mikko144

        Katso oheisesta kirjoituksesta otsikko "Jeesus saarnaa hengille" Niin ymmärrät, että Jeesus meni ylösnoustuaan saarnaamaan langenneille enkeleille.

        http://dl.dropbox.com/u/1121142/Jättiläiset2.pdf

      • Mikko144 kirjoitti:

        Katso oheisesta kirjoituksesta otsikko "Jeesus saarnaa hengille" Niin ymmärrät, että Jeesus meni ylösnoustuaan saarnaamaan langenneille enkeleille.

        http://dl.dropbox.com/u/1121142/Jättiläiset2.pdf

        Vai meni Jeesus adventtioppisi mukaan vasta ylösnosuemuksensa jälkeen tuonelaan saarnaamaan niille,
        jotka ovat eläneet ennen uustestamentillista aikaa. Mutta Golgatan ristiltähän Jeesus tuonelaan meni
        käymään. Ja ylösnousemuksensa jälkeen hän ilmestyi ja saarnasi MAAN PÄÄLLÄ "yli viidellesadalle".
        Kunnes hänet otettiin ylös taivaaseen. Ja sitten helluntaipäivänä, 50. pv, annettiin srk:lle Pyhä Henki.

        Vai meinaatkos että vielä ylösnousseenakin Jeesuksen täytyi mennä tuonelaan?
        Toinen hölmöläisen lausahdus viestissäsi on se, että Jeesus muka meni saarnaamaan langenneille enkeleille.
        Niinkuin niille mukamas voisi saarnata parannusta ja uskoa.

        "Jeesus meni ylösnoustuaan saarnaamaan langenneille enkeleille." (sanot sinä)

        Ei. Vaan tietysti on oikeus evankeliumiin myös ennen Jeesuksen Golgatantyötä eläneillä!
        Toki tiedät sen mutta jsotain sysytä vain tahdot tahallasi hämmentää lukijoita.

        Antti

      • tämennystä
        kojkhfvg kirjoitti:

        Että "kukaan ei tule uskoon adventikirkossa" Kaikki keskustelusi on täyttä "kyllä meidän isä teidän isän voittaa" tyyliä. Jos uskossa oleminen olisi tuollaista selittämistä kuin sinä pidät yllä - ja ei uskominen olisi sitä mitä adventiustit täällä kirjoittelevat, jaa-a silloin olisi kuu todella juustoa.

        Ihmiset tulevat adventtikirkossa uskoon ja POIS armosta ja heidän omattuntonsa poltinmerkitään.1.Timoteuksen kirje:
        4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

      • 2384823

        urakalla. Pietari ei tuossa opeta, että Jeesus olisi kuolleena ollessaan sapattia saarnannut. Vääristelet Raamattu todella rumasti.

      • 23489234
        tämennystä kirjoitti:

        Ihmiset tulevat adventtikirkossa uskoon ja POIS armosta ja heidän omattuntonsa poltinmerkitään.1.Timoteuksen kirje:
        4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

        soopaa, kuten kaikki totuuden viholliset yleisestikin.

      • 293749823749
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Vai meni Jeesus adventtioppisi mukaan vasta ylösnosuemuksensa jälkeen tuonelaan saarnaamaan niille,
        jotka ovat eläneet ennen uustestamentillista aikaa. Mutta Golgatan ristiltähän Jeesus tuonelaan meni
        käymään. Ja ylösnousemuksensa jälkeen hän ilmestyi ja saarnasi MAAN PÄÄLLÄ "yli viidellesadalle".
        Kunnes hänet otettiin ylös taivaaseen. Ja sitten helluntaipäivänä, 50. pv, annettiin srk:lle Pyhä Henki.

        Vai meinaatkos että vielä ylösnousseenakin Jeesuksen täytyi mennä tuonelaan?
        Toinen hölmöläisen lausahdus viestissäsi on se, että Jeesus muka meni saarnaamaan langenneille enkeleille.
        Niinkuin niille mukamas voisi saarnata parannusta ja uskoa.

        "Jeesus meni ylösnoustuaan saarnaamaan langenneille enkeleille." (sanot sinä)

        Ei. Vaan tietysti on oikeus evankeliumiin myös ennen Jeesuksen Golgatantyötä eläneillä!
        Toki tiedät sen mutta jsotain sysytä vain tahdot tahallasi hämmentää lukijoita.

        Antti

        adventtioppi. Saarna oli langenneille enkeleille ylösnousemuksen jälkeen. Näin sanovat EI-adventistitutkijat eri kommentaareissaan. että sinä se yrität hämmentää.

      • benedi=siunattu

        heti , kun Isä oli hänet herättänyt, saarnaamaan saatanalle ja hänen joukoilleen!
        Se, joka synnin aloitti, sai ensin kuulla kuoleman Voittajalta saarnan"

        " Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä" Joh 3: 16

        Henget, eli saatana enkeleineen kuunteli vakavana Jeesuksen vetoomusta, ja hänen kasvonsa kalpenivat kun Jeesus kertoi: " Se on täytetty" Saatanan pää on murskattu,...mutta todennäköisesti saatana ei uskonut Jeesukseen ei Jeesusta,...vaan hän vie taistelunsa loppuun...ja se loppu on kadotus!

        Palaa se enkelikin, vaikka onkin Henki tulessa!

      • benedi=siunattu
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Vai meni Jeesus adventtioppisi mukaan vasta ylösnosuemuksensa jälkeen tuonelaan saarnaamaan niille,
        jotka ovat eläneet ennen uustestamentillista aikaa. Mutta Golgatan ristiltähän Jeesus tuonelaan meni
        käymään. Ja ylösnousemuksensa jälkeen hän ilmestyi ja saarnasi MAAN PÄÄLLÄ "yli viidellesadalle".
        Kunnes hänet otettiin ylös taivaaseen. Ja sitten helluntaipäivänä, 50. pv, annettiin srk:lle Pyhä Henki.

        Vai meinaatkos että vielä ylösnousseenakin Jeesuksen täytyi mennä tuonelaan?
        Toinen hölmöläisen lausahdus viestissäsi on se, että Jeesus muka meni saarnaamaan langenneille enkeleille.
        Niinkuin niille mukamas voisi saarnata parannusta ja uskoa.

        "Jeesus meni ylösnoustuaan saarnaamaan langenneille enkeleille." (sanot sinä)

        Ei. Vaan tietysti on oikeus evankeliumiin myös ennen Jeesuksen Golgatantyötä eläneillä!
        Toki tiedät sen mutta jsotain sysytä vain tahdot tahallasi hämmentää lukijoita.

        Antti

        Jeesus saarnasi tietenkin saatanalle ja hänen joukoilleen

        " Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä" Heb 1: 14

        " Saatana käy ympäri kuin kiljuva jalopeura, etsien kenet hän saisi niellä" ....Hän on lähettänyt itse henket eksyttämään, jos mahdollista valitutkin"

        Tälle synnin alkuunpanijalle Jeesus saarnasi...ja hyvä oli että saarnasi, sillä eihän hän voi sanoa:
        " Miksi minut heitetään tuleen poltettavaksi? Miksi Jeesus ei saarnannut minulle ylösnousemuksen
        ilosanomaa, sehän kuuluu kaikille luoduille!

        Saatana alisti tämän maan kansalaiset tahtoansa palvelemaan mutta: " Sillä enkelien alle hän ei alistanut tulevaa maailmaa, josta me puhumme" Heb 2: 5

        Eipä niin, sillä " Ja että ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät (muinoin) oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon" Juuda 6
        Näille huligaani hengille Jeesus saarnasi sunnuntaina , sapatin loputtua , auringon laskettua!

        Ensin hänen piti tietenkin nousta ylös, ja siitähän on kertomus jo raamatussa!
        " Katso tässä hän on maannut" hyvät enkelit kertoivat näin!

        Maatkoon Kantolakin humalansa pois, jos saarna antin hengelle tepsisi paremmin!

        " Tutkikaa henget, ovatko ne Jumalasta" ...Kellä on hengien tutkimis lahja..Antti lupaa olla tutkittavana

    • 98448

      Kysyt miksi Jeesus heräsi .. kuolemasta .. oletko muuttanaut mielesi ja alakanut uskomaan että Jeesus todella nukkui kuleman unessa kunnes Jumala hänet herätti kuolleista.

      Siinä tapauksessa .. Hyvä .. adventistit olette panneet Antille iltapuuhaa - kuis nyt on sen tuonelassa saarnaamisen kanssa, olikos se unissa saarnaamista vai herätetyn saarnaamista.... onko Raamattu oikeassa kun se sanoo että Jumalan Poika HERÄTETTIIN KUOLON UNESTA.... nukkuiko Jeesus kuolon unessa? vai puhuuko Raamattu omiaan?

      Siinäpä Antille miettimistä.

      • 'merkkari

        Jeesus täytti senkin mikä oli kirjoitettu Psalmeissa!

        16:10 Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa.

        139:8 Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.

        Psalmit:
        30:4 Herra, sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta.
        103:4 joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella,

        HERRAMME JEESUS ON SILLÄ MISSÄ ISÄKIN ja HÄN NOSTI MINUT TUONELASSTA ,AAMEN!

        Suuresti te adventistit eksytte!

      • 2398490234
        'merkkari kirjoitti:

        Isä oli tuonelassa? Niinhän tuossa juuri kirjoitit. tsk tsk. Koetas nyt ensin saada oma tekstisi järkeväksi.

      • vais?
        2398490234 kirjoitti:

        Isä oli tuonelassa? Niinhän tuossa juuri kirjoitit. tsk tsk. Koetas nyt ensin saada oma tekstisi järkeväksi.

        Asia on niinkuin Psalmissa sanotaan, eikä niinkuin adventismissa väännetään.

        139:8 Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.
        Väitätkö, että adventismisi olisi oikeammassa kuin tuo psalmin kohta?

      • 89237458929845
        vais? kirjoitti:

        Asia on niinkuin Psalmissa sanotaan, eikä niinkuin adventismissa väännetään.

        139:8 Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.
        Väitätkö, että adventismisi olisi oikeammassa kuin tuo psalmin kohta?

        koko psalmistaan lainkaan...

      • uteljas
        89237458929845 kirjoitti:

        koko psalmistaan lainkaan...

        Valehteliko Daavid?
        Itsestäänhän Daavid noin sanoi!
        139:8 Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.

        ADVENTISTI "tulkitsee" tietenkin, jotta selkokielisestä puheesta lähtisi kaikki asia pois.
        Näinhän te teette jokaikisessä hankalassa kohdassa, joka on kirkkosi oppia vastaan. Ja MIKSI TE LISÄÄTTE SILLOINKIN, kun ei mitään ole edes vihjaten sanottu?

        http://books.google.fi/books?id=OPEa4iijuNgC&pg=PA1208&lpg=PA1208&dq=clear word bible critics&source=bl&ots=rRXnEICK1o&sig=Gi3os...

        Tästä voit lukea CLEAR WORD BIBLEa ja itse todeta Ellenin opit sekoitettuina Raamatun tekstiin.
        TÄMÄ ON ADVENTISTIN TEKEMÄÄ VÄÄRENNÖSTYÖTÄ.
        Clear Word Biblen vääristetyllä tekstillä on tarkoitus hävittää tekstistä tulkinnan tarve muuttaen asiat suoraan adventismin oppiin soveltuviksi.
        Luuletko meitä niin hölmöiksi, ettemme käsitä milloin TE YRITÄTTE meitä petkuttaa.?
        Tiedät varmasti syyn, miksi teihin ei luoteta. Jos et, niin sitten olet pölvästi.

    • Mielenkiintoista...

      kun sapatti loppui, eli meidän ajanlaskumme mukaan lauantai-iltana.
      Eikö tämä ole loogista, jos uskomme, että Jeesus lepäsi spatin haudassaan?

      Mielestäni sunnuntaiaamun ajatukset eivät kestä raamatullisen sapatin aikatauluja.
      Okei, tämä on vain minun mielipiteeni, ottakaa kantaa!

      • noinnimesi

        Kolmantena PÄIVÄNÄ tarkoittaa aikaa jolloin on valoisaa
        1.Mooseksen kirja:
        1:5 Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.

      • Mielenkiintoista 2.

    • Keskellä viikkoa

      tee sunnuntaista JUMALAN PYHITTÄMÄÄ LEPOPÄIVÄÄ, vaan se on ja pysyy viikon seitsemäntenä päivänä, joka tulee aina olemaan raamatun mukaan lauantai. Viikkojärjestys siis alkaa aina viikon ensimäisestä, eli sunnuntaista ja päättyy seitsemänteen, eli lauantaihin. Keskiviikko tulee näinollen myöskin keskelle viikkoa, eli kolme päivää sen molemmin puolin. Ainoastaan osassa eurooppaa on viikojärjestystä muutettu. Raamattu varoittaa tästä lopunajan laittomuudesta, että ihmiset muutavat ajat ja lait. se on Jumalan silmissä kauhistus.

      1=Sununtai
      2=Maanantai
      3=Tiistai

      4=Keskiviikko

      5=Torstai
      6=perjantai
      7=Lauantai

      • Mikko144

        Keskiviikko alkaa siis tiistai-iltana noin 18 aikoihin. Kyseessä on pääsiäisen valmistuspäivä eli pääsiäinen.
        Keskiviikkona, iltapäivällä Jeesus kuolee ristillä ja haudataan nopeasti ennen sapattia, joka oli Suuri.
        1. yö Jeesus haudassa (keskiviikkoillasta – torstai aamuun)
        1. päivä Jeesus haudassa. Torstaipäivä on happamattoman leivän juhlan ensimmäinen päivä ja näin myös SUURI SAPATTI.
        2. yö Jeesus haudassa. (torstai-illasta – perjantai aamuun)
        2. päivä Jeesus haudassa. perjantai (Mark 16:1 Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä.)
        3. yö Jeesus haudassa. (perjantai-illasta – lauantai-aamuun) viikon 7. päivä on viikko SAPATTI
        3. päivä Jeesus ylösnousee lauantai-iltana. Viikko SAPATTI PÄÄTTYY ja ALKAA VIIKON ENSIMMÄINEN PÄIVÄ
        Korostetaan vielä sitä, että Jeesuksen kolmas yö ja kolmas päivä osuvat viikkosapatin eli 7. päivän kohdalle.
        1. Moos. 2:2-3 Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi
        seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.
        Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.
        4. yö Jeesus haudassa (alkaisi lauantai-iltana – sunnuntai aamuun.) Mutta
        Mat. 12:40 Sillä niin kuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.”
        1 torstaipäivä, 2 perjantaipäivä, 3 lauantaipäivän iltaan saakka, sapatin loppuun.
        Jeesus nousi kuolleista sapatin iltana, ei sunnuntaiaamuna eli kolme päivää maan povessa.
        Noin klo 18 aikoihin alkaa viikon ensimmäinen päivä ja tuon päivän varhaisena hetkenä eli sunnuntai aamuna Jeesus ilmestyy.
        Mark. 16:2 Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa.
        Sunnuntai on kristinuskossa Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, viikon ensimmäinen päivä ja sapatin jälkeinen päivä.
        Mielenkiintoista on, että Jeesuksen kuolinhetki ristillä on muutettu vaikka leivän murtaminen onkin säilynyt viikon ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaina, joka tosin juutalaisen kalenterin mukaan alkaa jo lauantai-iltana noin klo 18. Paavalikin mursi leipää näin ollen lauantai-illasta myöhään pitkälle sunnuntai aamuun.

      • Äiti `!´
        Mikko144 kirjoitti:

        Kertaus on opintojen äiti / repetitio est mater studiorum

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8618625
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8618625/40954783

    • 'merkkari

      Sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä ja ennustaa Ylösnousemista UUTEEN ELÄMÄÄN.
      ME emme haikaile tätä elämää vaan kurkotamme kätösemme kohti UUTTA!
      Jos me olemme "kuolleet" me emme muistele tätä luotua murheen laksoa emmekä tämän maailman luomista.
      6:8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,

      7:6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

      Ps-.Nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä ennen piti meitä adventismin kiroissa.

      • Pyhäpäivä

        Ehtoollispäivä on luonnollisesti sunnuntai mutta minä päivänä tahansa voi tuon yhteysaterian nauttia.

        Ap. t. 20:7
        Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää.

        Apt. 20:7 Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin ...

      • 12
        Pyhäpäivä kirjoitti:

        Kyllä apostolit söivät iltapalaa joka ilta. Niin myös sapatin mentyä, lauantai-iltana auringonlaskun jälkeen. Mikä siitä silloin pyhäpäivän tekee, sunnuntaista?

      • 3454358

        vääristelet Raamattua.

        Oletko kirouksen alainen? Ainakin niin väität.

      • 273487234

        ehtoollisesta yhtään mitään. Leivän murtaminen tarkoittaa aterioimista.

      • benedi=siunattu
        3454358 kirjoitti:

        vääristelet Raamattua.

        Oletko kirouksen alainen? Ainakin niin väität.

        sillä ehtoollisella syödään, juodaan viiniä ja pestään jalat!

        Ei mitään viitettä siitä! Ja ehtoollinen on muistoateria, ei joku pyhäpäivä,...vaan ehtoollisen saa järjestää keskelle viikkoakin!

        " Tehää se minun muistokseni"...Vai ei Jeesusta saa keskiviikkona muistella?

      • nol
        12 kirjoitti:

        Kyllä apostolit söivät iltapalaa joka ilta. Niin myös sapatin mentyä, lauantai-iltana auringonlaskun jälkeen. Mikä siitä silloin pyhäpäivän tekee, sunnuntaista?

        Eihän adventisti voi tulla kanssamme leivänmurtoon sunnuntaina, tai hän ottaa petomerkin otsaansa!
        Eipä ole ollut adventisteista tungosta sunnuntaisin ainakaan meilläpäin ei päivällä eikä illalla!
        Eivät tule vaikka pyydettäis.

      • benedi=siunattu

        niin se merkitsee että noudatat lakia...sillä silloinhan olet vapaa siitä!

        Mutta samalla hetkellä kun rikot lakia, joudut lain alle, sillä laki syyttää siinä kohden mitä
        käskyä olet rikkonut!

        Jeesus sanoi: " Ilman minua te ette voi mitään tehdä"
        Jos Jeesus asuu Henkensä kautta sinussa, olet vapaa lain kirouksesta, koska laki ei sinua kiroa,
        koska noudatat lakia, koskapa " En minä enää elä vaan Kristus elää minussa"

        Et kai syytä että Jeesus sinussa asuessaan rikkoot käskyt??

        " Minä olen pitänyt Isäni käskyt, ja pysyn hänen rakkaudessaan"...Jos Jeesus sinussa asuessaan näkee sinun rikkovan käskyjä, niin " Kulkeeko kaksi yhdessä, jos eivät ole keskenään sopineet"!!??

        Oletko sopinut Jeesuksen kanssa, että Jeesus täyttää lain, ja sinä rikot lakia, koko ajan kun yhdessä asutte ja samaa tietä kuljette!??

      • Totuus on Totta
        12 kirjoitti:

        Kyllä apostolit söivät iltapalaa joka ilta. Niin myös sapatin mentyä, lauantai-iltana auringonlaskun jälkeen. Mikä siitä silloin pyhäpäivän tekee, sunnuntaista?

        Kun katsot tarkkaan tämän raamatun kohdan, niin huomaat, että oli kyse lauantai-illasta:

        Apt. 20:7 "Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää."
        Lauantai-illan kokouksessa Paavali pitkitti puhettaan puoleen yöhön. / Juutalainen vuorokausi alkaa illalla kuudelta. Viikon ensimmäisen päivän ilta oli siis lauantai ilta. Apt. 20:7.
        Meidän ja alkuseurakunnan vuorokauden vaihtumisessa on kuuden tunnin ero.
        Ehtoollisen vietolle sunnuntaisin ei ole siinä minkäänlaista perustetta. Mutta ei myöskään lauantain ehtoollisen vietolle. he vain sattuivat sillä kertaa olemaan koolla lauantaina.

      • 23472384
        nol kirjoitti:

        Eihän adventisti voi tulla kanssamme leivänmurtoon sunnuntaina, tai hän ottaa petomerkin otsaansa!
        Eipä ole ollut adventisteista tungosta sunnuntaisin ainakaan meilläpäin ei päivällä eikä illalla!
        Eivät tule vaikka pyydettäis.

        vääräuskoisten kanssa aterioida? Sehän on Raamatussa kielletty.

      • ^^^^^^^^
        benedi=siunattu kirjoitti:

        niin se merkitsee että noudatat lakia...sillä silloinhan olet vapaa siitä!

        Mutta samalla hetkellä kun rikot lakia, joudut lain alle, sillä laki syyttää siinä kohden mitä
        käskyä olet rikkonut!

        Jeesus sanoi: " Ilman minua te ette voi mitään tehdä"
        Jos Jeesus asuu Henkensä kautta sinussa, olet vapaa lain kirouksesta, koska laki ei sinua kiroa,
        koska noudatat lakia, koskapa " En minä enää elä vaan Kristus elää minussa"

        Et kai syytä että Jeesus sinussa asuessaan rikkoot käskyt??

        " Minä olen pitänyt Isäni käskyt, ja pysyn hänen rakkaudessaan"...Jos Jeesus sinussa asuessaan näkee sinun rikkovan käskyjä, niin " Kulkeeko kaksi yhdessä, jos eivät ole keskenään sopineet"!!??

        Oletko sopinut Jeesuksen kanssa, että Jeesus täyttää lain, ja sinä rikot lakia, koko ajan kun yhdessä asutte ja samaa tietä kuljette!??

        kuin tämä benedi "siunatun typerää". Siis ei mtään asiallista tästä löydä, mutta toisaalta sen voi oikeastaan ymmärtääkkin, koska heillä ei muuta voi odotaakkaan sillä heidän päähänsä, aivoihinsa on sisällytetty vain tuo sapatti sapatti, "Pyhä sinetti" kun sen käy pyhittämässä, ja tutkimassa U.S.A. ssa ohjeistetussa sapattiläksystä, niin varmasti 10-käskyn jahve on suosiollinen heille vakuutetaan adventismin synnyin maasta U.S., kun vielä annat 10% tuloistasi opin pääkallopaikalle jenkkeihin Kaliforniaan, niin siunausta "matkalle", mutta mihin??

    • 36458947635

      tuollaista tyypillistä väärää teologia. Raamattu ei puhu mistään kahdeksannesta päivästä mitään. Se on täysin kirkkoisien keksintö. Harhaan olet mennyt.

      • ei advenisti

        Jokainen raamatun tunteva tietää,
        ettei siellä tunneta sunnuntailepopäivää.
        Raamattu kertoo vain viikon seitsemännestä
        päivästä, lauantaista lepopäivänä.

      • ei advenisti kirjoitti:

        Jokainen raamatun tunteva tietää,
        ettei siellä tunneta sunnuntailepopäivää.
        Raamattu kertoo vain viikon seitsemännestä
        päivästä, lauantaista lepopäivänä.

        Että Jeesus nousi sunnuntaina ja antoi (sapatin-)rauhan sydämeen.

        Ap. t. 20:7
        Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää.

      • 2348234
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Että Jeesus nousi sunnuntaina ja antoi (sapatin-)rauhan sydämeen.

        Ap. t. 20:7
        Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää.

        koska oli Paavalin jäähyväiset. SO WHAT??? Ei mitään tukea väitteelle, että sunnuntaita pitäisi pyhittää.

      • pyhä joka päivä
        2348234 kirjoitti:

        koska oli Paavalin jäähyväiset. SO WHAT??? Ei mitään tukea väitteelle, että sunnuntaita pitäisi pyhittää.

        kuin ANTTI SANOO.
        Jeesus aloitti viikon ensimmäisen arkipäivän nousemalla sunnuntai-aamuna ylös kuolleista. Viikko alkaa sunnuntaista ja päättyy sapattiin.

      • 2348234 kirjoitti:

        koska oli Paavalin jäähyväiset. SO WHAT??? Ei mitään tukea väitteelle, että sunnuntaita pitäisi pyhittää.

        "JUMALAN VALTAKUNTA EI OLE SYÖMISTÄ JA JUOMISTA, VAAN VANHURSKAUTTA JA
        RAUHAA JA ILOA PYHÄSSÄ HENGESSÄ"

        "niin??? rupesivat syömään yhdessä" (tuntematon ihmettelijä)

        Niin!!! Kristusta rupesivat syömään yhdessä koska oli ylösnousemuspäivä ("sapatin mentyä")
        ja oli Paavalin aika jatkaa lähetysmatkaa. Ei syömistä saa sekoittaa ehtoollisenviettoon.
        Tee heti parannus sellaisesta, sillä sairautesi eivät muutoin hellitä sinusta!

        Joh. 6:53
        Jeesus sanoi heille:
        "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan,
        teillä ei ole elämää.
        [6:53-56: Mark. 14:22-24; 1. Kor. 10:16]

        1.Kor.11:28
        Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
        29
        sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
        30
        Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.

        Älä enää halveksi Herran Pyhää Ehtoollista vaan nauti se uskossa omaksi pelastukseksesi!

      • Eskatologi
        pyhä joka päivä kirjoitti:

        kuin ANTTI SANOO.
        Jeesus aloitti viikon ensimmäisen arkipäivän nousemalla sunnuntai-aamuna ylös kuolleista. Viikko alkaa sunnuntaista ja päättyy sapattiin.

        Joh. 20:1 Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä,
        haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta

        Ap.t. 20:7 Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin ...

        Tuossa Luukaksen päiväkirjassa (Ap.t.) tuossa kohdin on tietysti oleellisinta kuolleista herättämisen ihme
        keskellä ylösnousemusjuhlaa ....

        Paavali herättää kuolleen Eutykoksen -- Ap.t. 20.

        7 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää. Paavali, jonka seuraavana päivänä oli määrä jatkaa matkaansa, puhui koolla oleville, ja puhe pitkittyi puoleenyöhön saakka. [Ap. t. 2:46 ]
        8 Ylimmän kerroksen huoneessa, jossa olimme, paloi monta lamppua.
        9 Muuan Eutykos-niminen nuorukainen istui ikkunalla, ja kun Paavali yhä jatkoi puhettaan, hän vaipui syvään uneen ja nukuksissa putosi kolmannesta kerroksesta alas. Hänet nostettiin kuolleena maasta.
        10 Mutta Paavali meni alas, painautui häntä vasten, kietoi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi: "Älkää hätäilkö, hän on hengissä." [1. Kun. 17:21]
        11 Paavali palasi sitten yläkertaan, mursi leipää ja söi. Hän keskusteli opetuslasten kanssa vielä pitkään, aina aamunkoittoon saakka, ja lähti sitten.
        12 Poika vietiin elävänä kotiin, ja kaikki olivat iloissaan ja rohkealla mielin.

        Jeesushan seuraa uskovaisia ja heidän saarnaamistaan sitä seuraavien tekojen myötä. Hän todistaa
        saarnan todeksi. Ihmeet ja merkit seuraavat aitoa julistusta.

      • Raam.mies
        2348234 kirjoitti:

        koska oli Paavalin jäähyväiset. SO WHAT??? Ei mitään tukea väitteelle, että sunnuntaita pitäisi pyhittää.

        'niin??? rupesivat syömään yhdessä'

        1. Kor. 11.

        29 sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.

        30 Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.

        31 Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
        32 mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.

        33 Sentähden, veljeni, kun kokoonnutte aterioimaan, odottakaa toisianne.
        34 Jos kenellä on nälkä, syököön kotonaan, ettette kokoontuisi tuomioksenne.
        Muista seikoista minä säädän, sitten kuin tulen.

      • uteljas
        2348234 kirjoitti:

        koska oli Paavalin jäähyväiset. SO WHAT??? Ei mitään tukea väitteelle, että sunnuntaita pitäisi pyhittää.

        Totuus lienee kuitenkin etteivät syöneet nälkäänsä vaan hengelliseen nälkäänsä.
        Ja sunnuntaina siksi että yhteysateria on myös ylösnousemuksen juhlimista.
        Ap.t. 20.

        9 Muuan Eutykos-niminen nuorukainen istui ikkunalla, ja kun Paavali yhä jatkoi puhettaan, hän vaipui syvään uneen ja nukuksissa putosi kolmannesta kerroksesta alas. Hänet nostettiin kuolleena maasta.
        10 Mutta Paavali meni alas, painautui häntä vasten, kietoi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi: "Älkää hätäilkö, hän on hengissä." [1. Kun. 17:21]
        11 Paavali palasi sitten yläkertaan, mursi leipää ja söi. Hän keskusteli opetuslasten kanssa vielä pitkään, aina aamunkoittoon saakka, ja lähti sitten.
        12 Poika vietiin elävänä kotiin, ja kaikki olivat iloissaan ja rohkealla mielin.

        Ilmeisesti muut nauttivat ehtoollisensa sillä aikaa kun Paavali oli herättämässä kuolleista nuorukaista.
        Ei siinä yhtä Paavalia tarvita, ehtoollisenvietossa. Mutta hän kun oli vastuussa pojasta niin kantoi vastuun.

      • Armahdettu .
        uteljas kirjoitti:

        Nälkäänsä syöminen pitää taaphtua kotioloissa tai muissa huoneissa. Paavali erotti nälkään syömisen ehtoollisen vietosta. "Eikö teillä sitten ole muita huoneita niissä syödäksenne?" "Sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö jajuo tuomioksensa." 1 Kor. 11:22,29.

        Herran kuoleman julistaminen meidän hyväksemme on ehtoollisen vieton syvin tarkoitus.
        Otamme murretun leivän sen muistoksi, että Jeesus murrettiin ristillä meidän syntisyytemme tähden!
        Otamme viinissä osallisuuden Jeesuksen veren ansioon tekosyntiemme sovitukseksi.
        Näin julistamme Herran kuolemaa!
        SYNTIMME ON SOVITETTU!
        AAMEN.

      • Nuhteleva
        AnttiVKantola kirjoitti:

        "JUMALAN VALTAKUNTA EI OLE SYÖMISTÄ JA JUOMISTA, VAAN VANHURSKAUTTA JA
        RAUHAA JA ILOA PYHÄSSÄ HENGESSÄ"

        "niin??? rupesivat syömään yhdessä" (tuntematon ihmettelijä)

        Niin!!! Kristusta rupesivat syömään yhdessä koska oli ylösnousemuspäivä ("sapatin mentyä")
        ja oli Paavalin aika jatkaa lähetysmatkaa. Ei syömistä saa sekoittaa ehtoollisenviettoon.
        Tee heti parannus sellaisesta, sillä sairautesi eivät muutoin hellitä sinusta!

        Joh. 6:53
        Jeesus sanoi heille:
        "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan,
        teillä ei ole elämää.
        [6:53-56: Mark. 14:22-24; 1. Kor. 10:16]

        1.Kor.11:28
        Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
        29
        sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
        30
        Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.

        Älä enää halveksi Herran Pyhää Ehtoollista vaan nauti se uskossa omaksi pelastukseksesi!

        Alennutko sinäkin, Anttui Kantola, uhkailemaan toisinajattelijoita? Tiedä, että Pyhä Henki tulee sitä murheelliseksi. Efes. 4:30.
        Älä enää koskaan suutuspäissäsikään alennu noin alhaiseksi.

      • Näin se pitääkin
        Armahdettu . kirjoitti:

        Nälkäänsä syöminen pitää taaphtua kotioloissa tai muissa huoneissa. Paavali erotti nälkään syömisen ehtoollisen vietosta. "Eikö teillä sitten ole muita huoneita niissä syödäksenne?" "Sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö jajuo tuomioksensa." 1 Kor. 11:22,29.

        Herran kuoleman julistaminen meidän hyväksemme on ehtoollisen vieton syvin tarkoitus.
        Otamme murretun leivän sen muistoksi, että Jeesus murrettiin ristillä meidän syntisyytemme tähden!
        Otamme viinissä osallisuuden Jeesuksen veren ansioon tekosyntiemme sovitukseksi.
        Näin julistamme Herran kuolemaa!
        SYNTIMME ON SOVITETTU!
        AAMEN.

        Ehtoollinen tuli siinä selvitetyksi parhaalla mahdollisella tavalla.

      • Hyvin teki Antti
        Nuhteleva kirjoitti:

        Alennutko sinäkin, Anttui Kantola, uhkailemaan toisinajattelijoita? Tiedä, että Pyhä Henki tulee sitä murheelliseksi. Efes. 4:30.
        Älä enää koskaan suutuspäissäsikään alennu noin alhaiseksi.

        Kyllä se on Herrasta että kehotetaan erottamaan syöminen ja HPe toisistaan. Yhteysaterialla ajatellaan
        syödä elävää leipää Jeesusta, ja että juodaan elävää vettä, Jeesuksen verta. Älä leiki näilläa asioilla!
        Antti varotti ihan oikein ....

        Joh. 6:53
        Jeesus sanoi heille:
        "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan,
        teillä ei ole elämää.
        [6:53-56: Mark. 14:22-24; 1. Kor. 10:16]

        1.Kor.11:28
        Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
        29
        sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
        30
        Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.

        Älä enää halveksi Herran Pyhää Ehtoollista vaan nauti se uskossa omaksi pelastukseksesi!

      • Mikä päivä?
        Armahdettu . kirjoitti:

        Nälkäänsä syöminen pitää taaphtua kotioloissa tai muissa huoneissa. Paavali erotti nälkään syömisen ehtoollisen vietosta. "Eikö teillä sitten ole muita huoneita niissä syödäksenne?" "Sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö jajuo tuomioksensa." 1 Kor. 11:22,29.

        Herran kuoleman julistaminen meidän hyväksemme on ehtoollisen vieton syvin tarkoitus.
        Otamme murretun leivän sen muistoksi, että Jeesus murrettiin ristillä meidän syntisyytemme tähden!
        Otamme viinissä osallisuuden Jeesuksen veren ansioon tekosyntiemme sovitukseksi.
        Näin julistamme Herran kuolemaa!
        SYNTIMME ON SOVITETTU!
        AAMEN.

        Ap.t. 20:7 Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää,
        Ap.t. 20:7 7 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää.

        Jeesus on leipämme, Hänen ruumiinsa. Ja ehtoollismaljassa on vertauskuvallisesti Jeesuksen verta.

      • maanantai-ilta
        Mikä päivä? kirjoitti:

        Ap.t. 20:7 Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää,
        Ap.t. 20:7 7 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää.

        Jeesus on leipämme, Hänen ruumiinsa. Ja ehtoollismaljassa on vertauskuvallisesti Jeesuksen verta.

        ymmärtää?
        Apt. 20 luvussa kerrotaan viikon ensimmäisen päivänä illasta. Milloin se oli? Israelissahan vuorokausi vaihtuu illalla klo 18.00.
        Ei siinä anneta ohjetta, että tulisi meidän vastaavana lauantai-iltanamme viettää ehtoollista. Se saa tapahtua milloin tahansa. Illalla, yöllä, päivällä, aamulla, maanantaina, perjantaina .....

      • Lapsellista hyvää
        Näin se pitääkin kirjoitti:

        Ehtoollinen tuli siinä selvitetyksi parhaalla mahdollisella tavalla.

        Kukaan ei oel kuin raapaissut Raamatun pintaa ehtoollisasiassakin. Tuo että ehtoollisesssa on kyseessä
        Herran ruumis ja veri, se on vasta hyvä alku avattaessa ehtoollisen salaisuutta.

        ¤¤¤ 'niin??? rupesivat syömään yhdessä'
        1. Kor. 11.
        29 sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
        30 Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.
        31 Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
        --
        34 Jos kenellä on nälkä, syököön kotonaan, ettette kokoontuisi tuomioksenne.
        Muista seikoista minä säädän, sitten kuin tulen. ¤¤¤

        Siihen suuntaan olen ainakin mä kokenut, että kun lapsenomaisesti uskoen ajattelee ehtoollisen olevan
        Jeesuksen ruumsi ja veri, niin ymmärtää paremmin tämän että Jeesus on elämän leipä ja lahjoittaa
        elävän veden virrat.

      • Raam.mies
        maanantai-ilta kirjoitti:

        ymmärtää?
        Apt. 20 luvussa kerrotaan viikon ensimmäisen päivänä illasta. Milloin se oli? Israelissahan vuorokausi vaihtuu illalla klo 18.00.
        Ei siinä anneta ohjetta, että tulisi meidän vastaavana lauantai-iltanamme viettää ehtoollista. Se saa tapahtua milloin tahansa. Illalla, yöllä, päivällä, aamulla, maanantaina, perjantaina .....

        Sapatin jälkeisenä päivänä ooli heillä ehtoollisjumalanpalvelus, lisättynä Paavalin lähtöjuhlalla.
        Mutta kokous venyi "keskiyöhön saakka". Maanantai-aamuna Paavali silti varmaankin lähti.

        "7 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme" -- kokous alkoi sunnuntaina vasta.
        Ja sapattihan on viikon viimeinen, joten sunnuntaina alkanut kokous poikkeuksellisesti venähti maanantain
        puolelle.

        Eivät naisetkaan haudalle sapatin jälkeen klo 18 menneet, vaan sapatin jälkeisenä aamuna vasta.

        Luuk. 24:1
        Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan.

        Joten lopeta joutavat löpinäsi ja kellonajoilla hämäämisesi.

      • mn-bv
        pyhä joka päivä kirjoitti:

        kuin ANTTI SANOO.
        Jeesus aloitti viikon ensimmäisen arkipäivän nousemalla sunnuntai-aamuna ylös kuolleista. Viikko alkaa sunnuntaista ja päättyy sapattiin.

        Päivä alkaa juutalaisuudessa valon sarastuksesta Luomiskertomuksen sanomuodon tarkoittamalla tavalla.
        Päivä on valoa ja yö on pimeyttä.

      • mn-bv
        Armahdettu . kirjoitti:

        Nälkäänsä syöminen pitää taaphtua kotioloissa tai muissa huoneissa. Paavali erotti nälkään syömisen ehtoollisen vietosta. "Eikö teillä sitten ole muita huoneita niissä syödäksenne?" "Sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö jajuo tuomioksensa." 1 Kor. 11:22,29.

        Herran kuoleman julistaminen meidän hyväksemme on ehtoollisen vieton syvin tarkoitus.
        Otamme murretun leivän sen muistoksi, että Jeesus murrettiin ristillä meidän syntisyytemme tähden!
        Otamme viinissä osallisuuden Jeesuksen veren ansioon tekosyntiemme sovitukseksi.
        Näin julistamme Herran kuolemaa!
        SYNTIMME ON SOVITETTU!
        AAMEN.

        Kyllä tuo ehtoollinen oli iltaruokailu. Eikä Paavali käynyt aina kotonaan syömässä, sillä hän söi kun tarjottiin.
        1.Korinttolaiskirje:
        10:25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
        10:27 Jos joku, joka ei usko, kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan, kyselemättä mitään omantunnon tähden.

        Selvää tekstiä kaikille paitsi adventistille!

      • Rakkausateria
        mn-bv kirjoitti:

        Ehtoollinen on leivänmurto on Herran Pyhä Ehtoollinen, on yhteysateria, rakkausateria -- ei vatsoille vaan sieluille
        http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1933,38/hae/Eucharist.html

        Leivänmurto-käsite syvällisesti selostettuna ....
        http://www.karstulanhelluntaisrk.net/Jeesuksen_sovituskuolema_200608.pdf

      • !!!!!!!!!!!567
        Nuhteleva kirjoitti:

        Alennutko sinäkin, Anttui Kantola, uhkailemaan toisinajattelijoita? Tiedä, että Pyhä Henki tulee sitä murheelliseksi. Efes. 4:30.
        Älä enää koskaan suutuspäissäsikään alennu noin alhaiseksi.

        työ oli pyhitetty palveluksen alttarille, siksi Jumala siounasi hänen jokaisen elämänsä hetken kaikki päivät. Adventistienkin tulee nukkua koko sapatti tiedottomassa tilassa, sillä Jeesushan heräsi vasta sunnuntai-aamuna. Joten mahdottomuushan se oli Jeesuksen pyhittää sapattia haudassa ollen kuolleena. Todella adventistit ovat pahasti hakoteillä uskon suhteen. Mikä hihhuli usko liekkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1785
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1160
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      442
      1129
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      814
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe