Miten nykyihminen voi olla kristitty?

Nykyisin ihminen on kristitty siinä määrin kuin se hänelle sopii, eli siinä määrin kun se sopii yhteen sekularistisen, individualistisen elämänasenteen ja elämäntavan kanssa. Jos uskontoon liittyy jotain tylsää ja mälsää, vaikeaa, "nykyaikaan kuulumatonta", "suvaitsematonta" tai poliittisesti epäkorrektia, se jätetään uskonnon harjoittamisesta pois. Tällaisia ovat Suomen luterilaiset, kuten jokainen näkee, mutta ovatko myös ortodoksit samanlaisia "kristittyjä" vain lainausmerkeissä?

Luterilainen kirkko ajattelee, että koska se on "kansankirkko", sen täytyy myötäillä kansan tahtoa ja mukautua kansan käyttäytymiseen, silloinkin kun se on jotain sellaista mitä ennen olisi nimetty synnilliseksi (sitä sanaahan ei edes enää käytetä, eihän?). Sitä mukaa kun kansa on yhä vähemmän halunnut tai pystynyt täyttämään luterilaisen uskonelämän standardit, niitä on sitä mukaa alennettu, eikä prosessille näy loppua. Onko ortodoksisuus lähtenyt samalle tielle?

Nykyihminen ei halua kenenkään määräilevän itseään, ei edes Jumalan. Tosin valtiota hän tottelee ja uskoo sen propagandaan, koska uskoo myöskin, että valtion valta on kansalta, siis häneltäkin peräisin. Uskonto on jotain, minkä ihminen lisää oman normaalielämänsä päälle, jos se antaa hänelle lisää jotain positiivista, lisää kicksejä. Siinä määrin kuin uskonto pakottaa luopumaan jostakin tai muuttamaan omaa itseä radikaalisti, kääntymään ja uudistumaan perinpohjaisesti niin kuin Jeesus kehotti, sen voi jättää huomiotta. Näin siis yleensä. Onko ortodoksisuuskin jo antamassa myöten?

Apostolinen kirkko vai kansankirkko? Jumala vai ihmiset? Kristus vai kultainen vasikka?