Joulu tulee taasko?

Olen pohtinut tämmöistä asiaa kun, me helluntailaiset vietämme joulua. Siitä on tullut melkoista hömppää. Ei raamatussa todellakaan käsketä viettää joulua, joka alkuperältään oli pakanallinen juhla. Itse olen jo muutamana vuonna tietoisesti alkanut ajamaan alas koko rumbaa. En osallistu. En osta lahjoja, vaan istun hiljaisuudessa ja kiitän Jumalaa että Jeesus syntyi kerran. Jouluaamunkirkkoon osallistun, koska se on juhla. Mutta kaiken muun hömpän kierrän kaukaa. Ja todella olen saanut elää kiireetöntä ja vapaata joulukuuta. Ja mitäs on tämä, että uskovaiseen perheeseen, jossa asuu uudestisyntyneitä ihmisiä, kutsutaan joulupukki? Jos haluatte, voitte tutkia joulupukinkin alkuperää. Siellä,menneisyydestä saat törmätä pukkiin, joka kahdella sorkallaan seisoo. Monen uskovaisen perheen lapset totutetaan siis s........Rakkaat vanhemmat, sanoutukaa irti. Vaikka saan nyt vihamiehiä ja haukkuja niskaani, koen vahvasti, että varoituksen sana on kirjoitettava. Jouluun ei kuulu pukit, tontut eikä muutkaan menninkäiset. Tai kuuluu uudestisyntymättömien ihmisten jouluun. Monet valittaa, ettei ole aikaa perheelle, läheisille. Jättämällä turhat vouhotukset pois, saa aikaa yhdessäololle. Eikä ruokaa tarvi olla enempää, kuin muulloinkaan. Perheen naisväen niskaan nekin aina kaatuu,leipomukset, siivoukset, kinkut ja kankut. Lahjavuorista puhumattakaan, vaikka markkinatalous kehottaakin kuluttamaan. Miettikää edes, mitä olisi jos olisi erinlainen joulu?
11533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Joulukuusi, joululahjat, joulukinkku, joulupukki, .... Kaikki ovat pakanallista alkuperää ja siten uskovalle sopimattomia joulurituaaleja.

Äänestä
  • peruuteta koko joulu.
    Joutaa mennä niin kuin ilmastonmuutoskin.

    M.O.T.

    Äänestä

Mutta lapset aina odottaa joulupukkia ja lahjoja. Aikuiset hyviä jouluruokia. Miten raatsisin lapsilta kieltää joulun ja sen fiiliksen, mikä siihen liittyy? Aloittaja pohtii kyllä aivan oikeaa asiaa, turhuuttahan se kuitenkin on, jos laps hankeen hukkuu, unhoittuu.....Sitten kun lapset ovat niin isoja, etteivät usko joulupukkiin, sitten perinne meilläkin katkeaa.

Äänestä
  • Uskova ja uudestisyntynyt( ? ) Vanhempi väittää että lapset uskoo joulupukkiin??? Tietävätkö lapset Jeesuksesta mitään...ei voi kun ihmetellä....

    Äänestä

  • 10 + 16 kirjoitti:

    Uskova ja uudestisyntynyt( ? ) Vanhempi väittää että lapset uskoo joulupukkiin??? Tietävätkö lapset Jeesuksesta mitään...ei voi kun ihmetellä....

    lainalainen, niin muista, mitä laki sanoo Herran, sinun Jumalasi, nimen turhaan lausumisesta.
    Vaikuttaa enemmän vitsiltä tuo kirjoituksesi. Siksi luulen, että siedät tämän muistutuksen. :-)

    Nimimerkki "Uskossa ja uudestisyntynyt".
    Vietä sinä perheesi kanssa joulua teille sopivalla tavalla toisilta kyselemättä.
    Lapset tarvitsevat sadun hohtoa ja lumoa, minkä joulu antaa pimeän ajan keskellä.

    Lahjojen antaminen ja saaminen on hauskaa ja muistuttaa meitä Jumalan lahjasta, Jeesuksesta.
    Ehkä se opettaa myös pyyteettömän antamisen ja ansiottoman saamisen merkitystä, kunhan ei tarvitse ihan älyttömän kiltiksi rueta lahjojen vuoksi.

    Uskon, että lapsesi ymmärtävät eron Jeesuksen syntymäjuhlan ja joulun maallisen rekvisiitan välillä.
    Jos ei vielä, niin aikanaan, sillä kaikella on aikansa.

    Äänestä

mitä 25.12. vietetään Kristuksen syntymäjuhlana, niin vastaus löytyy roomalaisten aikanaan viettämästä pakanallisesta Saturnalia juhlasta. Ihmettelen, miksi yleensä kirkkokunta on ottanut sen Jeesuksen syntymäpäiväksi, koska tuo päivä oli auringonjumalan palvontapäivä?

Äänestä
  • Kristikunta viettää tuota päivää Jeesuksen syntymäjuhlana. Eikö saisi?
    Miksi uskovien pitäisi olla muinaisten pakanakansojen juhlapäivien vankeina?
    Eikö Kristus ole 'auringonjumalan' yläpuolella ja Hänen seuraajansa oikeutettuja viettämään juhlaa minä päivänä tahtovat?

    Kaikki päivät ovat Herralta.

    Ps. 118:24
    Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä.
    Jes. 25:9
    Ja sinä päivänä sanotaan: "Katso, tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme meitä pelastamaan; tämä on Herra, jota me odotimme: iloitkaamme ja riemuitkaamme pelastuksesta, jonka hän toi".

    Sananl. 15:15
    Kurjalle ovat pahoja kaikki päivät, mutta hyvä mieli on kuin alituiset pidot.

    Matt.28:20
    "Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

    Aloittaja on oikeassa sikäli, ettei Jeesuksen syntymän muistoa pitäisi viettää pelkästään maallisessa "suun ruoka, juoma, meno muu" -hengessä, mihin nimim. 'uskossa ja uudestisyntynytkin' jo viittasi.

    Äänestä

  • kirkollisilla pyhäpäivillä on pakanallinen alkuperä. Se, että päivät on pidetty tutuilla vanhoilla paikoillaan ja juhlapäivälle on annettu vain uusi merkitys on eräs tapa markkinoida uutta uskontoa. Näin on toimittu kautta aikain ja ei vain kristinuskossa. Mainitsemasi 25.12 on varmastikin suosituin jumalten syntymäpäivä, heitä on näet lukemattomia.

    PS. Saturnus oli maanviljelyksen jumala, Myöhemmin Rooman merkittävimmän juhlapäivän sankari vaihdettiin. Juhlasta tuli auringon (voittamattoman) syntymäpäivä

    Suomessakin vietettiin joulua jo ennen kristinuskon saapumista. Joulu tulee Germaanien sanoista yule, jul.

    Äänestä

Eikö olisi järkevää lopettaa koko helluntai ja jihovien uskonto lisäksi lestariolaiset körtit.

Äänestä
  • Mikä on jihovien uskonto ja lestariolaiset körtit?

    Äänestä

Paras joulu tulee kai varastetun kuusen ympärillä. Naapurin rouva varasti meidän tontilta pihakuusen joulukuuseksi. Onneksi oli selvät jäljet mihin kuusi oli viety. Oli hänen etu, tuli maksamaan, ettei tarvinnut tehdä rikosilmoitusta. Rouva sattui vielä olemaan kasvatustieteiden maisteri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunhan heitin ;; kirjoitti:

Olen pohtinut tämmöistä asiaa kun, me helluntailaiset vietämme joulua. Siitä on tullut melkoista hömppää. Ei raamatussa todellakaan käsketä viettää joulua, joka alkuperältään oli pakanallinen juhla. Itse olen jo muutamana vuonna tietoisesti alkanut ajamaan alas koko rumbaa. En osallistu. En osta lahjoja, vaan istun hiljaisuudessa ja kiitän Jumalaa että Jeesus syntyi kerran. Jouluaamunkirkkoon osallistun, koska se on juhla. Mutta kaiken muun hömpän kierrän kaukaa. Ja todella olen saanut elää kiireetöntä ja vapaata joulukuuta. Ja mitäs on tämä, että uskovaiseen perheeseen, jossa asuu uudestisyntyneitä ihmisiä, kutsutaan joulupukki? Jos haluatte, voitte tutkia joulupukinkin alkuperää. Siellä,menneisyydestä saat törmätä pukkiin, joka kahdella sorkallaan seisoo. Monen uskovaisen perheen lapset totutetaan siis s........Rakkaat vanhemmat, sanoutukaa irti. Vaikka saan nyt vihamiehiä ja haukkuja niskaani, koen vahvasti, että varoituksen sana on kirjoitettava. Jouluun ei kuulu pukit, tontut eikä muutkaan menninkäiset. Tai kuuluu uudestisyntymättömien ihmisten jouluun. Monet valittaa, ettei ole aikaa perheelle, läheisille. Jättämällä turhat vouhotukset pois, saa aikaa yhdessäololle. Eikä ruokaa tarvi olla enempää, kuin muulloinkaan. Perheen naisväen niskaan nekin aina kaatuu,leipomukset, siivoukset, kinkut ja kankut. Lahjavuorista puhumattakaan, vaikka markkinatalous kehottaakin kuluttamaan. Miettikää edes, mitä olisi jos olisi erinlainen joulu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu