Lahkon merkit

- Lahkon piirissä todellisuus kavennetaan riittävän pieneksi, jotta sitä voidaan hallita.

- Lahkolaiset ovat ainoat ihmiset maailmassa, jotka tuntevat "Jumalan tahdon" ja jotka sitä toteuttavat.

- Lahkon johtaja antaa ymmärtää, että lahkon hallussa on jotakin, jota kellään muulla ei ole.

- Valtaa lahkossa käyttävät lahkon johtajat, siksi lahkossa on oltava vahvoja johtajia.

- Usein he ovat luonnehäiriöisiä narsisteja, joilta puuttuu kyky tiedostaa oma problematiikkansa.

- Johtajien narsismista kehittyy eräänlainen suodatin, jonka läpi "todellisuus" johdetaan.

- Lahkon hallussa olevaa "totuutta" ei saa kyseenalaistaa.

- Lahkon johtajan missio on käännyttää kaikki ajattelemaan kuten hän, mutta kuitenkin niin, ettei kukaan muu kuin hän, saa koskaan lopullista totuutta haltuunsa.

- Lahkon johtaja on usein paossa omaa heikkouttaan. Hän pyrkii mahdollisimman nopeasti mahdollisimman korkealle, niin korkealle, että saavuttaa eräänlaisen suveriniteetin, sellaisen jonne inhimillisyys (heikkous) ei yllä.

- Monet heistä ovat siksi mahdottoman röyhkeitä ja häpeättömiä. Ylös pitää päästä vaikka sitten muiden päälle astumalla.

- Tällaisen ihmisen on mahdoton johtaa toisia, koska hän ei kykene kunnioittamaan heitä. Hänen alaisensa voivat ennen pitkää huonosti, koska heidän keskeisin tarpeensa, kohdatuksi tuleminen, jää tyydyttymättä.

lähde: Tommy Hellsten, Pysähdy - olet jo perillä
5443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lahkossa Jumalan työ uusitaan ihmistyönä esim. aikuiskaste. Ilman aikuiskastetta et pääse lahkon jäseneksi, se että Jeesus Kristus on ottanut sinun omakseen jo lapsena ei riitä.

Ihminen siis päättää koska hän on tarpeeksi uskova ja menee kasteelle. Jumalalla on tässä kasteessa vain sivurooli. Tärkeintä on ihmisen oma ratkaisu.

Äänestä
  • Mitäs uskonnonvapautta edustaa vauvojen pakkokasteet? Luterilaiset ovat ihan samanlaisia uskonnon uhreja kuin muutkin hihhulit.

    Äänestä

  • Kaikki ratkaisukristityt eivät ole uudestikastajia. Ev. lut. kirkossa toimii myös viidesläinen herätysliike joka toitottaa ”uskonratkaisua” ainoana autuaaksitekevänä asiana niinkuin helluntailaisuuskin. Kansanlähetyksessä ja varsinkin Kansan Raamattuseurassa kaste ei ole saanut minkäänlaista roolia. Se on unohdettu. Vapaissa suunnissa kasteesta on tullut pelkkä seurakuntaan liittymisen rituaali.

    Ratkaisukristillisyyttä voimme tarkastella myös ratkaisuislamin näkökulmasta. Kiihkeimmin maailmalla leviää islamin Tablighi-moskeijat niminen suuntaus joka muistuttaa meidän ratkaisukristillisyyttämme. Jos unohdamme sanamagian, näillä kahdella ei ole psykologisesti mitään eroa. Samanlaista retoriikkaa käyttävät kummatkin käännytystyössään. Maltilliselle islamille ja maltilliselle kristinuskolle on jäänyt sivustakatsojan osa. Odotan niiden reagointia asiaan mutta toistaiseksi se on ollut varsin vaisua.

    Joskus nämä ratkaisijat saavat aikaan pahempaakin jälkeä kun jokin äärisiipi alkaa kouluttaa jäseniään itsemurhapommittajiksi tai kun kehitysvammaisia ja pieniä lapsiakin manipuloidaan ottamaan ”Jeesus vastaan” ja uskotellaan sitten näille että he ovat nyt uudestisyntyneet sanan kautta. On tunnettua että henkisestä väkivallasta ei ole pitkä matka muuhunkaan väkivaltaan. Näistä uskonnollisista piireistä tulevat mielenterveysasiakkaat puhuvat omaa kieltään, mutta ymmärtääkö kukaan heitä. Olemmeko valmiit vain välinpitämättömästi uhraaman heikoimmat lähimmäisemme uskonnonvapauden nimissä?

    Äänestä

Tuttua on, niin tuttua.....

Äänestä
  • Anteeksi, piti vastata alkuperäiseen kysymykseen...ei tähän kohtaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukija... kirjoitti:

- Lahkon piirissä todellisuus kavennetaan riittävän pieneksi, jotta sitä voidaan hallita.

- Lahkolaiset ovat ainoat ihmiset maailmassa, jotka tuntevat "Jumalan tahdon" ja jotka sitä toteuttavat.

- Lahkon johtaja antaa ymmärtää, että lahkon hallussa on jotakin, jota kellään muulla ei ole.

- Valtaa lahkossa käyttävät lahkon johtajat, siksi lahkossa on oltava vahvoja johtajia.

- Usein he ovat luonnehäiriöisiä narsisteja, joilta puuttuu kyky tiedostaa oma problematiikkansa.

- Johtajien narsismista kehittyy eräänlainen suodatin, jonka läpi "todellisuus" johdetaan.

- Lahkon hallussa olevaa "totuutta" ei saa kyseenalaistaa.

- Lahkon johtajan missio on käännyttää kaikki ajattelemaan kuten hän, mutta kuitenkin niin, ettei kukaan muu kuin hän, saa koskaan lopullista totuutta haltuunsa.

- Lahkon johtaja on usein paossa omaa heikkouttaan. Hän pyrkii mahdollisimman nopeasti mahdollisimman korkealle, niin korkealle, että saavuttaa eräänlaisen suveriniteetin, sellaisen jonne inhimillisyys (heikkous) ei yllä.

- Monet heistä ovat siksi mahdottoman röyhkeitä ja häpeättömiä. Ylös pitää päästä vaikka sitten muiden päälle astumalla.

- Tällaisen ihmisen on mahdoton johtaa toisia, koska hän ei kykene kunnioittamaan heitä. Hänen alaisensa voivat ennen pitkää huonosti, koska heidän keskeisin tarpeensa, kohdatuksi tuleminen, jää tyydyttymättä.

lähde: Tommy Hellsten, Pysähdy - olet jo perillä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu