Mistäköhän johtuu, että on päätetty enää olla tiedottamatta sikainfluenssakuolemista. Ainakaan kuolleen taustoja ei kerrota enää oliko henkilö ottanut rokotteen vai ei. Tämä johtuu aivan selvästi siitä, ettei haluta paljastaa, että myös rokotteeseen kuolee ihmisiä, kuten on jo Suomessakin käynyt. Nyt tarvittaisiin tutkivaa journalistia, joka raportoisi taustat. Mutta mutta, potilastietosuojalaki estää tämän. Ainut toivo on kuolleen omaiset, jotka haluaisivat kertoa taustasta, oliko rokotettu vai ei ja missä kunnossa oli sitä ennen. Nyt kun rokotukset ovat lähteneet käyntiin, ei haluta paljastaa, että joku onkin kuollut vasta parin tai kolmen viikon jälkeen sikainfluenssaan rokotteen ottamisesta, koska suoja olisi jo pitänyt tulla.
Ei haluta kertoa
Ei kerrota
7264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ensin vaahdotaan pelottelusta ja rokotuksiin painostamisesta, kun kuolemista kerrottiin. Nyt kun ei kerrota on kyseessä salaliitto haittojen salaamiseksi. Teille hörhöille ei kelpaa mikään.
Rokotteen antama suoja on 80 %:n luokkaa ja siitä on kyllä tiedotettu. Tuhannesta rokotetusta jopa 200 voi saada influenssan. Missä tätä muka on yritety salata?
"Tämä johtuu aivan selvästi siitä, ettei haluta paljastaa, että myös rokotteeseen kuolee ihmisiä, kuten on jo Suomessakin käynyt."
Vai on Suomessa rokotteesen kuollut ihmisiä? Mistähän lähteestä tuokin tietosi on peräisin? Vainoharhaista paniikin lietsomista.
En ole ap, mutta vastaan. Tottakai saa kuolemista kertoa, mutta kun se meni semmoseks selväks pelotteluksi, että saadaan epäilijätkin piikkijonoon. Moni niistä kahdeksasta kuolleesta oli ottaneet rokotteen, eikä siitä kerrottu heti kun kuolemasta kerrottiin.
"Vai on Suomessa rokotteesen kuollut ihmisiä? Mistähän lähteestä tuokin tietosi on peräisin? Vainoharhaista paniikin lietsomista."
No daa, siltä nyt kyllä näyttäis. Kuinka sitten perustelet sen, että maissa, joissa rokotukset alkaneet, on myös kuolemia ollut, mutta siellä ei ole kuolleita, missä ei ole rokotettukaan? Ja edelleen, vaikka se piikki saattaa tappaa hetikin, niin sen tarkoitus on kumminkin aiheuttaa hidas kuolema. Näin kuolemia ei voida yhdistää rokotteeseen.
Tuo on jo niin paksua, että pitäisi ehdottomasti kääntyä mielenterveyden ammattilaisten puoleen.
"Kuinka sitten perustelet sen, että maissa, joissa rokotukset alkaneet, on myös kuolemia ollut, mutta siellä ei ole kuolleita, missä ei ole rokotettukaan?"
Taas tuota nettilegendaa. Täyttä sontaa, ettei muissa maissa kuole ihmisiä. Suomessakin kuolee 130/pv rokotetaan tai ei. Jos jossain ei ole vielä ifluenssaa, ei ole influensakuolemiakaan, mutta jos tautia on, on väistämättä myös kuolemia. Millä netti-Urpot erottelevat luonnolliset kuolemat pois?
Rokotteen tappavuus kuuluukin sitten sinne "suljettujen osastolle"
"No daa, siltä nyt kyllä näyttäis. Kuinka sitten perustelet sen, että maissa, joissa rokotukset alkaneet, on myös kuolemia ollut, mutta siellä ei ole kuolleita, missä ei ole rokotettukaan? "
No kun tuo ei pidä paikkaansa. Mikä vittu sulla oikein on?
Kuolleita on tullut jo kauan ennen kuin rokotetta edes oli olemassa. Kuolleita on ollut kaikialla siellä, mihin tauti on ehtinyt levitä. Englanti euroopassa pahimpana esimerkkinä. Suomessakin ensimmäiset kuolleet tulivat ennen kuin rokotetta ole edes maassa. Kuolleita tulee tietysti sen jälkeenkin kun rokotukset ovat alkaneet; heitä kuolee, jotka eivät ole ehtineet saaneet rokotetta, sitten heitä kuolee, joiden immuniteetti ei ole ehtinyt muodostua (kestää 2vkoa) ja kolmantena ne, joille vastustuskykyä ei jonkin sairauden vuoksi lainkaan kehity tai se kehittyy huonosti vaikka rokotettaisiin viisikertaa. Heille vasta-aineita ei tietenkään muodostu myöskään tartunnan seurauksena. Mitä heidän kuolemiensa raortoiminen muuten palvelisi?
"Tämä johtuu aivan selvästi siitä, ettei haluta paljastaa, että myös rokotteeseen kuolee ihmisiä, kuten on jo Suomessakin käynyt."
Suomessa ei ole yhtään ihmistä kuollut influenssarokotteeseen milloinkaan. Ei siis ikinä koskaan. Miksi keksit tuollaista paskaa?
Se, että sairaala kertoisi ihmisen sairauksista rikkoo asiasta säädettyä potilassuojaa. Minusta on aika ihmeellistä, että niin yleensäkään on tehty! Sairaala EI saa kertoa potilaan sairauksista mitään.
Ajattele nyt: joku sairastaa vaikka HIV -tartuntaa (yksi monista ryhmistä, jota kuolevat influenssaan "sukkana"). Perhe on pitänyt asian omana tietonaan. Sitten tämä sairas kuolee influensaan ja paikkakunnan lehti pamauttaa etusivulla, että hepulla oli AIDS (tai mikä hyvänsä sairaus, josta hän ei ole halunnut muiden tietävän, vaikka hepatiitti). Ulkopuolisille selviää varsin helposti, että kuka tuo kuollut oli... ja myös sitten kuolinsyy. Tämän jälkeen perhettä vältellään kuin ruttoa. Kirjaimellisesti.
Perhe ei voisi esim. kertoa muille läheisensä kuolleen sikainfluenssaan, koska ihmiset yhdistäisivät tämän lehtikirjoitukseen välittömästi.
Viiva on vedettävä johonkin ja helpointa on lähteä siis, missä se on muutenkin. Terveudenhiotohenkilökunta ei kerro ulkopuolisille normaalisti edes sitä, että joku on kuollut.
Sinä teet kummallisia johtopäätelmiä: Jos ei kerrota, niin rokote on tappanut. Yhtä hyvin on niin, että jos asiasta ei kerrota, niin influenssa on tappanut. Jos yleensä on niin hölmö, että pelkää tässä salaliittoa tai salailua, niin voisi ajatella, että kansa pidetään rauhallisena etteivät murtaudu terveyskeskuksiin hakemaan rokotetta jos ei kerrota influenssaan kuolevan ihmisiä päivittäin, kuten asia jo alkaa olla. Satun tietämään.
ihmisiä halutaan tappaa.
Sikarokotteet ovat globaali huijaus ja se on nyt paljastumassa.
Lääketieteen lisensiaatti Mirjaleena Isoaho kertoo. Nanorokotteet nyt: globaali huijaus käynnissä!:
http://mirjaleenaisoaho.blogit.uusisuomi.fi/author/mirjaleenaisoaho/
Ukrainan sikainfluenssarokotteissa on ollut mukana näitä nanopartikkeleita. Googlettamalla löytyy englanninkielisiä uutisia tästä. Suomen media vaikenee näistä nanorokotteista.
Lääketeollisuuden mafia on selvästi ottanut brutaalimmaksi kohteeksi Ukrainan ja on kokeillut siellä nanopartikkeleilla varustettuja sikainfluenssarokotteita ja ne ovat osoittautuneet bioaseina todella tappaviksi. Kun useiden uhrien keuhkot olivat mustat kuin kivihiili ja mikään muu ei saa tämänkaltaista reaktiota aikaan kuin nanopartikkeleilla varustetut rokotteet.
Iltalehdestä löytyy jotain ukrainan tilanteesta. Uhrien keuhkot palanneet poroksi.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1766900
YLE peruutti ohjelmapätkän jossa Mirjaleena Isoaho olisi kertonut arkoja tietoja sikainfluenssarokotteista ja nimenomaan näistä mitä ukrainassa on ollut.
Ehkä on niin että suomalaisissa rokotteissakin on muutamissa rokotteissa näitä nanopartikkeleita, ei suinkaan jokaisessa tai sitten niitä nanorokotteita ei ole ollenkaan tuotu suomeen VIELÄ! Mutta se on faktaa että ukrainassa niitä nanorokotteita on.
"Mutta se on faktaa että ukrainassa niitä nanorokotteita on. " Jos se kerran on vaktaa, niin varmaan todista asian helposti. Niin että annas tulla....