Onneton rakkaus

toinen, joka tuntee samoin sinua kohtaan. Energia ja aika kuluu vain hukkaan nykytilanteessa.

Tosi on että onneton rakastuminen syö miestä. Kaunis, alykäs, empaattinen ja sympaattinen ja seksikäs nainen työtoverina saa minut joka kerran sekaisin kun näen hänestä vilaustakaan. Sen jälkeen en saa unta öisin ja veriarvot menee sekaisin ja laihtumiskierre alkaa taas.

Olen tehnyt aloitteita herrasmiesmäisesti mutta ne eivät ole johtaneet mihinkään moneen vuoteen, eikä johda ensi vuonnakaan. Kun pääsisin toiseen työpaikkaan että voisin unohtaa hänet. Nyt olemme eri aikoihin lomalla eli en näe häntä 1½ kuukauteen, jippii! Ehkä minun mielenterveyteni ja kunto kohenee kun ei tarvitse kärsiä onnettoman rakkauden takia.

Oivoi...

Tarvitsisin neuvoja rakkaudessa.
Tämä saattaa kuulostaa jälleen uudelle, typerälle teinirakkaudelle, mutta sitä se ei ole.
Tänä kesänä kävin rippileierin ja huomasin rippileiri tapaamisissa (joita suoritetaan noin 6 ennen varsinaista leiriä), että eräs poika tuijotti minua ja hymyili minulle (tai ainakin luulen niin). En osannut suhtautua asiaan koska olin niin hämmentynyt. Pian minä aloin huomata, että pidänkin tästä pojasta.
Minulla oli kuitenkin yksi ongelma, kun leiri itsessään alkoi, kun hän katsoi minua ja käänsin katseeni häneen päin, poika käänsi katseensa pois. näin tapahtui lähes joka päivä useampaan kertaan.
Mutta jos puhuimme ryhmätehtävissä keskenämme hän katsoi minua suoraan silmiin ja hymyili ja oliko vain kohtalonoikku kun jouduimme melkein aina samaan ryhmään.
Tämä käytös kuitenkin väheni loppuviikosta.
Konfirmaatio oli alkukesästä ja nyt olen siitä asti kärsinyt pienimuotoisesta masennuksesta. Mitä minun pitäisi tehdä? Mennä juttelemaan facebookissa ja sanoa suoraan miten tunnen häntä kohtaan?
Minua kuitenkin pelottaa, että jos saisin pakit kaikki nauraisivat minulle, jos juttu selviäisi muille?

Tämä on niitä ihmiskunnan ikuisuuskysymyksiä: toinen tykkää mutta toinen ei. Pitää vain yritää järkeillä jatekemistämuuta tekemistä. Eipä siitä tule mitään jos tunnen on yskipuolista.

Minulla on ollut useampia onnettomia ihastumisia. Niistä kaikista on jo vuosia/vuosikymmenia aikaa. Just tarkistin netistä löytäisinkö vanhojen onnettomien ihastusteni kohteet ja kaksi löysin. Varsin se 1986 onneton ihastukseni oli lihonut ja rypistynyt aivan uskomattomasti, olin pudota tuolistani kun näin hänen kuvansa. Olipa hyvä kun en häntä saanut - en nyt kyllä ottaiskaan?
Miten saatoin olla aikanaan ihan kipee hänestä, mihin minä mahdoin ihastua? En tajua enää - kai sitä vaan sokeutuu ja sekoaa kun ihastuu, ettei varoitussignaalit tai mikään järki pysy päässä...
Huh huh

Rakastan naista jota en voi saada. Haluaa elää yksinään. Rakastan niin että masentaa...mistään ei tule enää vain mitään. Olen ihan lukossa ja yksin.

Tunteet eivät ole sotilaita. Ei toista saa kiintymään, ei tunteita voi väkisin herättää. Jos asia noin, on parasta ottaa etäisyyttä ja äänestää jaloillaan. Ajan kanssa tunteet heikkenevät.

Kokoa tiiviiseen pakettiin ja tarkastele sitä ulkoa päin.

Hyväksyt vaan elämässä sen, että voi tykätä mistä vaan mutta kaikkea ei voi saada.
Asioita, esineitä ja ihmisiä voi ihailla vaikka läpi elämänsä, eikä se haittaa mitään.
Ei aiheuta oireita tms. kun et anna.
Jos taas ajattelet tyyliin " mulle kaikki heti nyt" niin varmasti kärsit aina.

Jos ajattelee kukkaa niityllä. Se kasvaa ja on kaunis. Sitä voi ihailla päivittäin, mutta jos sen leikkaat, se loppuu. Niin kauan kun se elää niityllä, voit katsoa sitä ja ihailla. Puhua, hymyillä ja olla ystävällinen. Jopa suojella sitä ehkä(?).

Jotkut alkavat "vainota" ihastustaan. Olisiko siitä apua tilanteeseesi ?