Yritykselläni on ollut reilut 3 vuotta vakuutukset tapiolassa. Kaikki mahdolliset vakuutukset, koska olen pieni yrittäjä. Liikkeessäni tapahtui täydellinen tuho, sillä varkaat veivät kaiken myytävän vaihto-omaisuuden. Siitä alkoin uskomaton elämänvaihe. Tapiola epäili että olen itse varastanut omat tuotteeni. Paikalla kävi vakuutustutkijoita sun muita. kaikkea epäiltiin. mitään he eivät saaneet varmaksi kuitenkaan todistettua, mutta päättivät yrittää kaikella tyhmällä. Minä olin kuulemma ollut epärehellinen, valehtelija, hakenut omaa etua jne. Tasan yksi tuote oli sellainen, minkä luulin menneen rikki murron yhteydessä, ja näin ei sitten ollutkaan. (en vain päässyt testamaan sitä ennenkuin tutkinaat oli tehty, ja olin jo tehnyt vahinkoilmoituksen)
Olin sellaisessa syyllistämisessä 4kuukautta. liikkeeni oli suljettuna saman ajan. Vihdoin tuli vakuutuksesta päätös, vaikka minulla oli täysarvovakuutus, jonka olisi pitänyt korvata kaikki, niin tapiola päätti korvata vain 40% siitä syystä että olen epärehellinen. varaston arvo oli 110000e, ja puolet siitä siis 55000e. sen sain. kokoajan vakuutusten myyjät lupailivat että kaikki korvataan jne.
Olen kokoajan kuvitellut että minulla on vakuutusasiat kunnossa. liikeeni menestyy hyvin, ja saan siitä elantoni. työllistän myös satunnaisesti yhden henkilön. Mutta tämän tapauksen vuoksi en voi ottaa enään ketään töihin. Liikkeen lopettaminen on käynyt myös mielessä. ja pakko sanoa että itseni myös. vakuutusyhtiö osaa kyllä olla niin pirullinen, että jos olisin yhtään heikompi persoona, en olisi täällä enään katselemassa.
Näin jälkeenpäin olen kuullut monelta eri yritykseltä että he ovat myös tapelleet tapiolan kanssa. heillä on kuulemma tapa, että täyttä korvausta ei makseta koskaan. kaikkihan on kotiinpäin!
tuttu autokorjaamo myös tappelee jatkuvasti tapiolan kanssa. Yrittävät luikerella pois korvausvastuusta hyvin usein, ja jos korvattavaa tulee, korjaamoyritys saa rahansa vasta 2 karhun jälkeen.
Mielestäni tässä on yritys, jonka palveluja kannattaa välttää. He ovat kyllä rahojaan vailla mutta heiltä ei saa mitään. Nämä 4 kk ovat olleet elämäni raskaimmat. huoli liikkeestä ja itsestä. On kauheaa olla epäillyn alainen, kun varmasti tietää että ei ole tahallaan tehnyt mitään väärin. Miten ihmeessä he voivat asiakkaan ristiä valehtelijaksi jos heillä ei ole näyttöä. Kovasti vain odotan tietoa että olenko vakuutusyhtiöiden mustalla listalla. tuntuisi hullulta jos sinne "pääsisi" vaikka ei ihan oikeasti ole tehnyt mitään väärää. Rehellisesti olen aina veroni ja maksuni maksanut, myös vakuutusyhtiölle, jo toivon tosissani että vakuutusyhtiö ei ole nyt epärehellinen. Mutta he tekevät sitä työkseen ja tietävät kyllä mistä porsaanreijät löytyy.
Älkää tuhlatko rahojanne. pikkuvahingot ehkä korvataan, muttakun tulee jotain isompaa, niin voi käydä ohrasesti.
Yrittäjä

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olipahan tutun kuulosta tekstiä. Minun tapaturma historiani lähtee noin viiden vuoden takaa, jolloin jouduin onnettomuuteen. Tapiola korvasi lääkärin tekemien diagnoosien pohjalta normaalisti, mutta sitten laukesi ansa. Työkunto heikkeni ja lopulta ilmeni että vammoja oli lisää piilossa, hoitamattomana. Ensin Tapiola kuulutti että toimii vain sana tarkasti (vajaan) ensimmäisen lausunnon perusteella. Sitten kun papereista ei löytynyt muita mahdollisia vamman aiheuttajia, niin sanoja ei enään luettukkaan lausunnoista vaan keksittiin syyttää asiakasta ja lääkäreitä. Asiakas joutui leikkaukseen. Vamman laatu oli sellainen josta lääkärit sanovat ettei" se synny ilman voimakasta äkillistä tapahtumaa, onnettomuutta."
Vähän samalta kuulostaa aloittajan vakuutustapahtuma. Lopputulos on faktana tiedossa , mutta Tapiola alkaa saivartelemaan tapahtumien todistelulla. Minä todella säälin niitä lapsiperheitä jotka joutuvat Tapiolan vakuutusmyyjien uhreiksi. He tulevat kotiimme , kyselevät , ihmettelevät ja kohta alkavat syyllistää meitä vahnempia vakuutusturvan laiminlyönnistä mm toimeentulon ja lasten kohdalla.
Korvaushakemuksen hylkäämisen jälkeen he vain toteavat " ettei heillä ole mitään neuvoja tai puhevaltaa yhtiön suuntaan." PAH!
Puhelimessa kyllä muistetaan mainita usein että "ainahan voitte haastaa Tapiolan oikeuteen, vaikka voihan se tulle teille aika kalliiksi".
Otan osaa, vakuutusyhtiöt on todella pikkumaisia ja yrittävät kovasti luistaa vastuusta. Toivottavasti tuohon vielä voi hakea muutosta.
Voi on samaa ikävä kyllä itselläkin kokemusta. Loukkasin itseni työtapaturmassa työpaikallani.
Tästä lähti prosessi, joka johti leikkauskierteeseen. Vakuutusyhtiö korvasi ensimmäisen leikkauksen , sitten äkkiä lopettivat sairaspäivärahan ja kaikkien lääkärikulujen maksun. Ensimmäisellä leikkauksella vahinkoa ei saatu korjattua ja työkyvyttömyys jatkunut vuoden. Suurimman osan olen ollut Kelan sairaspäivärahalla, sillä yhtiö ei korvaa mitään työkyvyttömyydestä. Väittävät kaikkea mahdollista, ettei ole voinut tulla ko tapaturmassa kyseistä vammaa. Sitten että vamma ei estä työtä ja näin ollen olen työkuntoinen. Vaikka lääkärinlausunnot on vahvasti toista mieltä, useammankin eri spesialistin toteamana. Työterveyslääkäri pyysi vakuutusyhtiöltä maksusitoumusta, jotta olisi voitu selvittää mikä leikattua ja ns. hoidettua jäsentä vaivasi, kun ei parantunut luvatussa 10pv ajassa. Mutta vakuutusyhtiö ei suostu, vaikka jo kolmesti yrittänyt oikaisua hakea.
Lääkärit on kaikki yhtämieltä että ko tapaturman vammat on tulleet siinä mistä tapaturmailmoitus on tehty.
Olen patti tilanteessa kun pian tulee sairaspäivärahan katto vastaan. Jos seuraava operaatio ei onnistu, joudunko työkyvyttömyyseläkkeelle ja vakuutusyhtiö ei korvaa mitään asiasta?
Kuinka edetä, onko vastaavaa muilla?
Vakuutusyhtiön mielivalta on järkyttänyt omaa oikeustajuani, enkä taatusti ota mitään vapaaehtoisia vakuutuksia tämän innoittamana. Rahat niissä menee hukkaan.
Tänään sitten saapui keskeytysvakuutusta koskeva päätös. Se oli pohjanoteeraus.
He maksavat kuukauden ajalta keskeytyskorvausta. ovat sitä mieltä että jos olisin heti tilannut tuotteet, olisin saanut kaupan auki kuukaudessa. MUTTA MITEN HEMMETTI VOIN NE TILATA, KOSKA MAKSAMATTOMIA LASKUJA ON JONKIN VERRAN (ONNEKSI TOIMITTAJAT OLIVAT YMMÄRTÄVÄISIÄ, EIKÄ KELTÄÄN TULLUT KARHUA), JA LISÄÄ TUOTTEITA EN SAA, ENNENKUIN OLEN EDELLISET TUOTTEET MAKSANUT. LUONNOLLISTA. MUTTA MILLÄ MAKSAN, KUN VAKUUTUKSESTA EI OLE RAHOJA TULLUT JA LIIKETOIMITAA EI OLE!!! RAHAT SAIN 3,5KK PÄÄSTÄ, JA SAMANTIEN MAKSOIN LASKUT JA TILASIN UUDEN TAVARAN.
Eikö tuo kaiken järjen mukaan ole kiinni vakuutusyhtiöstä että milloin liikkeen saa auki?!? Lisäksi he olivat pudottaneet korvausta tuosta ainoastakin kuukaudesta puoleen, kuten muutakin vahinkoa kohtaan.
Ihan kertakaikkiaan järetöntä toimintaa!
Nyt ymmärrän ihan täysin miksi pienet yritykset kaatuvat kun jotain tällaista sattuu!
Olen yksityinen henkilö ja vahinko tietysti minimaalinen eli koirani söi kyläilyn aikana isännän silmälasit -otti korkean lipaston päältä. Kauhea tinka siitä, miten osoitan silmälasien arvon. Minulle sanottiin, että mistä he voivat tietää, ettei laseja ole ostettu TIIMARISTA!!!
Lopulta kyläpaikkamme asukas, jonka luona siis vierailimme, sai noin kolmas osan silmälasien arvosta.
Otin heti vakuutukset pois Tapiolasta. En halua että minua aletaan ensimmäiseksi syyttää petoksen yrityksestä, jos jokin vahinko sattuu. Koiravakuutus on vielä aika kalliskin.
Eikö niistä voi mallia tarkistaa? Vähä outoo...
Minulla oli liikennevakuutus Tapiolassa yli kaksikymmentä vuotta sitten. Mielestäni Tapiola vakuutusyhtiönä oli samanlainen kuin kaikki muutkin vakuuttajat. Näin uskoin siihen asti, kunnes ajoin kolarin autollani ja olisin tarvinnut vakuutuskorvauksen. Kaikki oli helppoa tähän asti ja kuvittelin saavani autoni kuntoon liikenne vakuutuksen avulla, mutta ei se ollutkaan ihan yksinkertaista saada korvausta..
Liikennevahinko tapahtui näin: Ajoin etuajo- oikeutettua tietä liikennevalo risteykseen, jossa valot olivat vilkulla, tarkoituksena ajaa suoraan eteen, läpi risteyksen. Samaan aikaan oikealta kärkikolmion takaa saapui henkilö auto kovaa vauhtia ja jotta emme olisi törmänneet toisiimme jarrutin täysillä, jolloin lumisohjon vaikutuksesta liuin vastaatulevan kaistalle törmäten syyttömän osapuolen auton keulaan. Vahingon aihettanut karkasi paikalta, mutta hänet saatiin myöhemmin kiinni todistajien avulla. Asian teki sekavaksi se, että kolarin aiheuttanut väitti ettei itse ollut ajanut autoa, vaan joku oli sitä salaa lainannut. Poliisit oli sitä mieltä että syyllinen oli varomattomasti kärkikolmion takaa tullut autoilija. Samaa mieltä oli Pohjolan vahinkotarkastaja, kun kysyin heidän mielipidettään. Ja hän lisäsi näin: Jos Sinulla olisi ollut vakuutus meillä, niin olisimme korvanneet autosi alle viikossa..! Tapiolan kanssa asiointi olikin hidasta ja hankalaa. "Voi kun Sinulla olisi ollut kasko, niin olisimme siitä korvanneet aluksi ja kun saamme tutkimukset loppuun ja jos toteamme vastapuolen syylliseksi, niin korvaus suoritetaan vastapuolen liikennevakuutuksesta ja sen jälkeen palautauttasimme kaskon bonukset takaisin." Kyllä harmitti. Jos olisin pitänyt vakuutukseni vaikkapa Pohjolassa, olisin saanut autoni heti kuntoon.! Autoni seisoi nokka rutussa kerrostalon parkkiksella, ja se ei kaikkia miellyttänyt. tuulilasiin tuli siirtokehoitus lappu. "romuautojen säilytys yleisellä parkkipaikalla on kielletty.! Hermoilua ja auton pysäköintipaikan siirtoa kokonaiset kahdeksan kuukautta. Sitten tapahtui ihme: Tapiola päätti vihdoin korvata vastapuolen liikenne vakuutuksesta autoni korjauksen. 8 kk odotus oli mielestäni aivan liikaa...Hyvän ja huonon vakuutusyhtiön erottaa vasta silloin kun tulee korvausten aika. Nykyinen vakuutusyhtiöni on IF. Kerran olen joutunut asioimaan vahingon jälkeen ja korvaus maksettiin kahden päivän sisällä, täysimääräisesti ja oikein. Olen erittäin tyytyväinen ja luottavainen nykyiseen yhtiööni ja tiedän saavani täyden korvauksen, jos jotain sattuu...