Miksi rokotteita on tilattu 5,3 miljoonaa kappaletta, jos galluppien mukaan iso osa suomalaisista ei halua rokotusta? Kun loput eivät mene kaupaksi, niin sitten jotkut rokotetaan kahteen kertaan??? Senkö takia keksittiin tuo toinen rokotuskerta?
Oliko tarkoitus rokottaa joka ainut suomalainen?
Yks vaan
18234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Paljon mahdollista, että tarjotaan toinen kerta. Veikkaan myös että jokaiselle riittäisi loppupelissä niin monta piikkiä kuin haluaa.. Paitsi ehkä dementikoille *hih*
Kohta media herää rokotuksen jälkeiseen krapulaan. Mm. lapsia on rokotettu riskialttiilla rokotteella aivan turhaan jne.
Valitettavasti ennen tätä jälkipyykkiä ehditään kuitenkin rokottaa kaikki vapaaehtoiset pienet lapset ;( Niin turhaan ;(
Niin, alunperin ei mitä ilmeisimmin ole ollut tarkoitus rokottaa kuin kerran jos hankittu määrä on tuo. Nyt on yllätykseksi THL:lle käynyt selväksi etteivät kaikki huolikaan sitä ja koska palautuksia ei huolita niin eikun halukkaat uuteen jonoon kun se aika koitaa. Että siltä osinkin pieleen mennyt lääkehankinta.
muuntunut pahemmaksi niin kohta kelpaa. Itte otan kernaasti ensi vuoden puolella toisenkin piikin, jos tästä tehot hiipuu.
Sikainfluenssarokote on tarkoitettu annettavaksi kahtena rokotuksena. Nyt on kuitenkin todettu että jo yksikin rokotus antaa riittävän suoja, siksi annetaan vain yksi rokotus. Kaksi rokotuskertaa antaisi parhaimman tehon.
joka sitä myrkkyä koittaa väkisin pistää kallisarvoiseen kehooni..aatelkaa nyt kuinka törkeä hyökkäys tuollainen rokote on ihmisen intiimiyttä vastaan
väkisin laita, joten tyhjää uhoat. Senkus olet ilman. P.S. voin ottaa sitten sen sunkin rokotteesi, kun et kerta halua sitä:D
kun sitä, tai jotain uutta rokotetta ollaan antamas pyssyllä uhaten.
(Jos sitä kolmatta maailman sotaa ei kerkeä tulla ennen sitä.)
ellei tapella vedestä. Mutta se on vielä pitkässä kuusessa.
"iso osa suomalaisista ei halua rokotusta"
Eivät halua nyt, mutta kun tilanne pahenee niin he suorastaan rukoilevat sitä. Niin, että kyllä niitä pitää varata heitäkin varten.
ihmisystävälliseksi? Silläkö perusteella että tänne levitetään lisää tauteja
Musta alkaa pikkuhiljaa tuntumaan että täälä on THL:än palkkalistoilla olevia trolleja.
Rokotetta vastaan olevat todisteet on niin selvät jos pikkuusen jaksais vaivautua, ja suurin osa on varmaan tehnytkin niin. En todellakaan voi ymmärtää rokotteiden puolesta puhujia tässä tilanteessa, muutakuin jos heidän motiivina on raha.
**vaivautua etsimään todisteita
Uskomattoman naiiveja kirjoituksia, kuinka ollaan juoksujalkaa menossa ottaa niin ja niin monta kertaa uusi rokotus kuin vain suinkin jaetaan!! Hah. Miten nää ihmiset yleensä elää? Tuleeko koskaan yhtään itsenäistä ajatusta, maalaisjärkeä? Kuinka voi Internetin aikakaudella, kun tietoa on saatavilla ah niin helposti ja monesta maasta, olla noin sinisilmäisiä auktoriteettien kumartajia, lammaslaumoja... Ymmärtäisin vielä aikana jolloin oli melkein kaikilla radio ja joillakin harvoilla TV. Tai jos tää tauti olis jollain tapaa vakava, sellanen Ebola, SARS... tai joku lebra että alkais nenänpäät putoileen ja sormet napsahteleen. Mutta että influenssa.
Antti Heikkilän blogista nappaan että "nyt on mennyt faktat, fiktiot ja fyrkat sekaisin". Se on raha joka puhuu. Herätkää ihmiset pikku hiljaa!
No, siitä sitten riittää eläville, kuolleille, lemmikeille, romanialaisille kerjäläiselle, Kaukoidän lentoliikenteen transit-matkustajille...ihan kaikille.
Niin moni tosta kieltäytyy ja niin monelle, joka ottaisi, sitä ei ehditä ajoissa antaa. Paljon tulee tavaraa jäämään yli.
Sillä logiikalla varmaan parhaan mahdollisen ***luonnollisen ja vahvan*** immuniteetin saaneet taudin läpikäyneetkin "pitää rokottaa". Olishan se kauheeta, jos jäis vaikka sellaiset 4.3 miljoonaa rokotusannosta käyttämättä. Jos niin kävisin, niin mitähän kaikkea siitä seuraisi? Suuret turhat kulut olisi aiheutettu ainakin.
yli 60% rokotteista jää käyttämättä. Syynä nimenomaan, että ne saatiin myöhässä ja taudit ehdittiinkin jo sairastaa. Lahjoitettakoon vaikka tuonne itänaapuriin, jos ei mitään käyttöä keksitä.
Äitiä, jonka lapsi joutui teho-osastohoitoon heti rokotuksen jälkeen, oli uhattu oikeustoimilla, jos hän kertoo asian julkisesti, haistakaa pitkä THL!
on vaikuttanut paljon myös rokotteista kieltäytyminen, koska nykyään on niin helppo saada oikeaa tietoa THL:n syöttämän "rohkaisuryypyn" sijasta.
rokotukset ei kelpaakkaan niinkuin THL oletti niin nyt uutta tietoo heh...tulossa ehkä toinen ja kolmas epidemia joten nyt vain vvahvistus rokote käyntiin näin saadaan käytettyä ostetut rokotteet !