Onko se et sanoo rauhaa ja vastaa; rauhaa merkki siitä et on uskossa? Entä se, kun käy kokouksissa? Mä vaan sitä, kun olen joskus pitkiäkin aikoja poissa srk:n tilaisuuksista, niin eikös ala puhelin ja s.posti rumba: Mitä sinulle kuuluu, kun ei olla nähty...ootko vielä uskossa? Mielestäni kovin henk.koht. uteluita. Siis se, mitä mulle kuuluu! Kysyy ihmiset, jotka eivät edes välitä minusta, eivät ole ystäviäni. Eikö voi olla "ihanasti uskossa" vaikkei sinne rukoushuoneelle aina jaksa lähteä? Mun ja Jumalan suhde on kunnossa. Olen niin väsynyt teeskentelyyn, mitä seurakunnissa näkee. Kun pastori kertoo jonkun vitsin, alkuun, kaikkien naamat hymyilee, vaikka vitsi on vanha ja kulunut. Kun puhuja " hehkuttaa" kaikkien on sanottava AAMEN. Noustaanpa kaikki ylös ja ylistetään...istukaa alas..tervehtikääpä nyt vierustovereitanne ja toivottakaa hänet tervetulleeksi..Olen alkanut väsymään tähän näytelmään. Minä kaipaan, janoan, odotan oikeaa aitoa, väärentämätöntä Pyhän Hengen kosketusta, joka todella muuttaa ja murtaa ihmisen! Ei mun sieluni viihdy tilaisuuksissa jossa taputetaan ihmiselle, esitykselle.Koetaan fiiliksiä, ei muuta.Vedotaan tunteisiin joko itketetään tai nauratetaan kuulioita. Anteeksi vaan, mutta juhlat on juhlittu kohdallani. Kaipaan ulos ja Jumalanlasten vapauteen.
Rauhaa jooopa
Annastiina M
11112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kanssasi siitä, että pois seurakunnista kaikki showmeininki. Kuka senkin keksi, että annetaan aplodeja? Nyt on joissakin tullut tavaksi heilutella erivärisiä lippuja, ylistyksen aikana. Ylistetään ylistämisen vuoksi. Ei se niin mene.
RE:Olen tismalleen samaa mieltä
-Olen tismalleen samaa mieltä :)
>>>Onko se et sanoo rauhaa ja vastaa; rauhaa merkki siitä et on uskossa?>Entä se, kun käy kokouksissa?>Mä vaan sitä, kun olen joskus pitkiäkin aikoja poissa srk:n tilaisuuksista, niin eikös ala puhelin ja s.posti rumba: Mitä sinulle kuuluu, kun ei olla nähty...ootko vielä uskossa? Mielestäni kovin henk.koht. uteluita. Siis se, mitä mulle kuuluu! Kysyy ihmiset, jotka eivät edes välitä minusta, eivät ole ystäviäni. Eikö voi olla "ihanasti uskossa" vaikkei sinne rukoushuoneelle aina jaksa lähteä?>>Mun ja Jumalan suhde on kunnossa.Olen niin väsynyt teeskentelyyn, mitä seurakunnissa näkee. Kun pastori kertoo jonkun vitsin, alkuun, kaikkien naamat hymyilee, vaikka vitsi on vanha ja kulunut. Kun puhuja " hehkuttaa" kaikkien on sanottava AAMEN. Noustaanpa kaikki ylös ja ylistetään...istukaa alas..tervehtikääpä nyt vierustovereitanne ja toivottakaa hänet tervetulleeksi..>>>>
- se on sitä uskonnollisuuta ja kaavoja, perinnäissääntöjä, kuinka heidän mielestään kokouksien tulisi mennä, minä myöskin kärsin juuri tuollaista jutuista.
>>>Olen alkanut väsymään tähän näytelmään. Minä kaipaan, janoan, odotan oikeaa aitoa, väärentämätöntä Pyhän Hengen kosketusta, joka todella muuttaa ja murtaa ihmisen! Ei mun sieluni viihdy tilaisuuksissa jossa taputetaan ihmiselle, esitykselle.Koetaan fiiliksiä, ei muuta.Vedotaan tunteisiin joko itketetään tai nauratetaan kuulioita. Anteeksi vaan, mutta juhlat on juhlittu kohdallani. Kaipaan ulos ja Jumalanlasten vapauteen.
Ootko ajatellut mitä jää, jos kaikki näytelmä lopetetaan? Jos vaikka sähköt laittais pois päältä? Niin. Tulis aika akuustinen jumalanpalvelus. Olen kurkkuani myöten täys nykymenoa seurakunnassa. Eikö kukaan uskalla järkätä esim. nuorten kokousta, ilman ainuttakaan bändikamaa? Ainoastaan akustinen kitara ja piano.
Kun kirjoitin avaukseni luulin et tulee tiukkaa palautetta!! Mutta tehän ajattelette samallatavalla. En siis ole yksin ja sekopää, jos kritisoin vähän herätyksessämme ilmeneviä juttuja.On muuten aika samannäköiset sanat: rukoushuone ja ruumishuone. En tarkoita, että kaikki ilakointi ja liikehdintä pitäis lopettaa seurakunnissa, että tulisi ruumishuoneita, en todella. Mutta se joutava siellä joutaakin joutavana pois. Minä uskon että vielä tulee aika, jolloin ihmiset herää kun asiat vetää tiukoille. Aika, jossa ei sähköpaimen auta. Hihhuloinnit tulleet tiensä päähän. Aika, jolloin Pyhä Henki täyttää ihmisiä ja jakaa toimivia armolahjoja. Tätä odottaessa......
Ei kannata jättää kokouksia väliin, koska on tärkeää että pysymme yhteydessä toisiimme vaikka ei kokous niin miellytä. "Rakkaus rakentaa" kyllä ne armolahjat ja hengen täyteys tulee jumalalta vaikka nyt heti kun pyydetään ja rukoillaan elävää jumalaa!.
olen Annastiinan kanssa samaa mieltä,mutta varmaan löytyy paljon erillaisia tilaisuuksia joissa kannattaa käydä niin ettei välttämättä kukaan sinua tunne.Välillä itse menen vaikka katselemaan kauempaa penkiltä lapsia jotka leikkivät puistossa.Koen sen sellaisena retriittinä,jossa moni turha-asia menettää merkityksensä.Ymmärrän hyvin tunteesi kokouksissa jossa usein käyt ja kaikki ovat tuttuja.Jokainen tietää mitä roolia vetää.Ole siis rohkeasti oma itsesi ja muista miksi siellä aikoinaan aloit käymään.Ettei pääasia unohtuisi niin-Jee3sus Rakastaa Sinua. siunausta-markku.
Kiitos sulle, jokaine tarvii oman lootushetkensä.
Just toi et sanotaan Rauhaa!! Se on ku joku uskon tunnustus. Naamarii pitää liian moni helluntailainen. Arki elämä ei kestä tarkistelemista, mitä ei tosin kukaan teekkään, paitti Jumala.
Ei monenkaan elämä kestä lähempää tarkastelua. Seuroissa on hyvä hymyillä ja lymyillä. Tiedän yhden perheenisän, joka on seurakunnassa innolla mukana ja tosi tosi pyhä mies. Kotona, arkena, lomalla tuo mies( vaimo uskoutui) käyttäytyy huonosti. On väkivaltainen ja nauttii illoin alkomahoolia. Ja on muutakin takana, asioita joita ei ole selvittänyt. Vaikka ei silti, kukapa antaisi salaa kuvata itseään arkielossa ja se näytettäisiin vaikka rukoushuoneen screenillä muille???? Ja kuitenkin Jumalan "kamerat" kuvaa meitä, sillä raamatussa lukee, että kerran on tehtävä tili teoistaan Jumalan edessä. Silloin kaikki avataan ja kaikki saavat tietää yhtä ja toista. Ja voi voi, jos ei olekkaan silloin puolustajaa, Jeesusta kohdallamme. Rukoillaan herätystä, sellaista joka lähtee ensinnä uskovista. Herätystä, jossa tunnustamme syntimme, kelvottomuutemme ja Jumalan pyhyyden.
Koen kiusalliseksi kokouksissa sen että jos minua pyydetään todistamaan, eikä sillä hetkellä ole oikein mitään asiaa, niin heti katsotaan pitkin nenänvartta ja on sanottu suoraankin, tapaan: No eikö Herrasta ole aina sanottavaa? Olenko siis luopio ja vai kylmällä paikalla, jos ei ole sanottavaa? Minun mielestäni kun todistan on aihe syntynyt sydämessäni ja mielelläni sen jaan muiden kanssa. Pelkkä fraasien ja jatkuva uskoontulokokemukseni ei ole todistamista. Tai siis on. Mutta kyllä sanasta pitää pystyä myös opettamaan. Ja olenkin pystynyt. Silloin kun on takki tyhjä, en turhia sanoja halua puhua, vaan niitä mitkä Jumalan henki on minulle laskenut. Ymmärsikö kukaan?