Yöllistä häirintää Kauhajoella

Kauhajoella on monissa paikoissa öisin kuulunut kummallisia, kovia ääniä. Äänien tiedetään johtuvan pontikankeittelystä. Kauhajokiset ovat nukkuneet huonosti, koska ulkoa kuuluu ääniä ja jotkut väittävät, että heidän pihoillaan liikkuu öiseen aikaan outoja hiippareita, jotka pitävät kovaa meteliä. Hiipparien uskotaan olevan juoppoja, jotka ovat humaltuneet pontikasta. Tätä on jatkunut jo pitkään. Asukkaat ovat olleet yhteydessä poliisiin. Poliisi ei ole saanut syyllisiä kiinni. Komisario Paavo Lehtola kertoo omista kokemuksistaan:
-Lähes joka yö on tullut ilmoituksia ulkoa kuuluvista äänistä. Kävimme yhdessä paikassa, jossa tällaista oli tapahtunut ja näin monia jalanjälkiä pihoilla. Pihoilla olleita tavaroita oli kaadeltu ja kuljetettu outoihin paikkkoihin, mm. harja oli viety auton pakoputkeen. Syyllisiä ei ole löydetty, vaikka häiriöalueiden asukkaita on jututettu. Häiriköijät ovat kai selvänä päivisin eivätkä muista yöstä mitään.
Alkoholintekovälineitä ei ole löydetty, vaikka niitä varmasti on.
Asian tutkintaa jatketaan.
178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Seppo!" kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu