Miksi kunnollisimmatkin uskovaiset ovat valmiita tinkimään Jumalan sanasta? Raamatussa selvästi sanotaan useassa yhteydessä maan olevan litteä. Kun päästää hengen sydämeensä ymmärtää tämän olevan totta. Evoluutio pakanoiden edeltäjät heliosentrikot saivat jo satoja vuosia sitten salaliittonsa läpi ja nyt lähes koko ihmiskunta on johdettu harhaan. Niin sanotut maailmanympäri purjehtijat ovat vain harhailleet reunan merillä ja palanneet takaisin, sama koskee naparetkeilijöitä.
Miettikääpä tätä: jos ilmapallo leijuu tyynessä kohdassa ja maapallo pyörähtää puoli kierrosta olisi ilmapallo 12 tunnissa toisella puolen maapalloa....täysin naurettavaa. On muistettava, että Galileo Galileikin lopulta päätyi siihen, että maa on Jumalan luoma maailmankaikkeuden keskus. Vain uskossaan heikot harhautuvat totuuden tieltä. Älkää uskoko saatanan metkuihin ja "avaruudesta otettuihin" trikkikuviin. Itsekin osallistuin mielenkiinnosta "maailmanympärimatkalle" nähdäkseni miten herkkäuskoisia petkutetaan. Huomasin heti että kahdella etapilla lentokone teki laajan kaarroksen, joka ei kuulunut reittiin.
Tämän kirjoitin, koska uskon tämän palstan totuutta etsivien ymmärtävän tämän ja saavansa lisää tukea uskoonsa.

Vastaukset 79
Vanhimmat
Voisitko ilmoittaa meille sen Raamatunkohdan, jossa todetaan maan olevan litteä?
Kiitos jo etukäteen!:)
Koko raamattua en muista ulkoa, mutta tässä muutamia.
Ps. 93:1 "Niin pysyy maanpiiri lujana, se ei horju."
Ps. 104:1 "Sinä asetit maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti"
Job 9:6 "hän järkyttää maan paikaltaan ja sen patsaat vapisevat." (huom PAIKALTAAN, ei esim. radaltaan)
Esimerkikisi näistä ilmenee, että maa pysyy paikallaan, eikä kiidä avaruudessa uskomatonta vauhtia tai muuta hölynpölyä.
Ja litteydestä vaikkapa
Ps. 104:2 "..Sinä levität taivaat niinkuin teltan;"
Ps. 104:9 "Sinä panit rajan, jonka yli vedet eivät käy eivätkä palaja peittämään maata."
Tässä kuvataan paikkaa johon maailmamme loppuu
Otataanpa vielä pari
Sam.2:8 "...Sillä maan tukipylväät ovat Herran, hän on asettanut niiden päälle maanpiirin."
Job 38:5 "Kuka on määrännyt sen mitat - tottapa sen tiedät -tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse ?"
huom. YLITSE, ei ympäri.
Ilm. 7:1 "Sen jälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä
kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta,.."
Ilm. 20:8 "Ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan,.."
Pallossa ei ole kulmia.
Jes. 42:5 "Herra.. joka on tehnyt maan laveuden.."
Dan. 4:7 "..Katso, oli puu keskellä maata, ja sen korkeus oli suuri."
Dan. 4:8 "Puu kasvoi ja vahvistui, niin että sen latva ulottui taivaaseen ja se näkyi kaiken maan ääriin."
Matt. 4:8 "Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston."
Nämä havainnollistavat todella hyvin maan litteyttä.
Joosua 10:12 "..Aurinko, seiso alallasi Gibeonissa ja kuu Ajalonin laaksossa"
Joosua 10:13 "..Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden kiirehtimättä laskemaan."
Saarn.1:5 "Ja aurinko nouseee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee."
Jumala käskee aurinkoa olemaan paikallaan ei maata, joka on paikallaan koko ajan.
Näitä on Raamatussa vielä paljon lisää ja suosittelen sinulle Uskis, että lukisit koko kirjan.
Palaan asiaan myöhemmin kunhan kiireiltäni ehdin.
(tuttua fulaa)
Koko raamattua en muista ulkoa, mutta tässä muutamia.
Ps. 93:1 "Niin pysyy maanpiiri lujana, se ei horju."
Vastine
Jos kirjoitat ps. 93:1, niin olisi vähäistenkin
mooralisäädöksin mukaista kirjoittaa koko ensimmäinen jae? (siis mistä yleensä puhutaan?)
Onko sinusta esim. Etelä-Pohjanmaan piiri litteä?:)
Ps. 104:1 "Sinä asetit maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti"
Vastine
Ja ymmärrät tässä litteyden?
Olisivatkohan Jumalan perustukset maapallon suhteen hieman erilaisia? Kannattaa miettiä!
Job 9:6 "hän järkyttää maan paikaltaan ja sen patsaat vapisevat." (huom PAIKALTAAN, ei esim. radaltaan)
Vastine
Ja sinustako, jos maa on mennyt pois radaltaan, niin se ei ole mennyt pois paikaltaan?
No kuitenkin tässä on aivan eri asiasta kysymys ja se kyllä selviäisi jos olisi lukenut edellisen jakeen 5. "Hän siirtää vuoret äkkiarvaamatta,hän kukistaa ne vihassaan.
Siis ko. asiassa kuvaillaan maan päällä tapahtuvia luonnonmullistuksia ja juuri tuo kuvailemasi kohta kuvaa maanjäristyksiä, jossa ihmisten kyhäilevät patsaatkin vapisevat.
Esimerkikisi näistä ilmenee, että maa pysyy paikallaan, eikä kiidä avaruudessa uskomatonta vauhtia tai muuta hölynpölyä.
Vastine
Niin enempikin oli kysymys tuosta muusta hölynpölystä. :)
Ja litteydestä vaikkapa
Ps. 104:2 "..Sinä levität taivaat niinkuin teltan;"
Vastine
En vieläkään ymmärrä missä tässä puhutaan maapallon litteydestä, mutta mielestäni tässä ennemminkin kuvataan valon lankeamista maapallon päälle, mutta sen ymmärtäminen on tietysti jälleen vajavaisen jakeen mukaan aika vaillinaista?
Ps. 104:9 "Sinä panit rajan, jonka yli vedet eivät käy eivätkä palaja peittämään maata."
Vastine
Kysymys on meri->järvi->jokimaa? :)
Tässä kuvataan paikkaa johon maailmamme loppuu
Vastine
Vain niin olet sitten tuumaillut? :)
Otataanpa vielä pari
Sam.2:8 "...Sillä maan tukipylväät ovat Herran, hän on asettanut niiden päälle maanpiirin."
Vastine
Taasen harrastat näitä halkaistuja jakeita, jotta ymmärrys hämärtyisi, mutta kyseessä ovat moraaliset tukipilarit joiden varaan Herra on asettanut maanpiirin = globaalin maailman.
Job 38:5 "Kuka on määrännyt sen mitat - tottapa sen tiedät -tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse ?"
huom. YLITSE, ei ympäri.
Vastine
Siis maapallon ylitsekö ei voi vetää mittanuoraa?
No jos olet sitä mieltä, niin siitä vaan sitten. :)
Ilm. 7:1 "Sen jälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä
kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta,.."
Ilm. 20:8 "Ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan,.."
Pallossa ei ole kulmia.
Vastine
Eipä ole pallossa kulmia ei, mutta kukapa sellaista on väittänytkään, vaan kysymys on neljästä pääilmansuunnasta, minkä kaikki armeijan käyneet kyllä tietävät, että nämä "kulmat" löytyvät kyllä jokaisesta maapallon pisteestä.(ja monet muutkin tietävät)
Jes. 42:5 "Herra.. joka on tehnyt maan laveuden.."
Vastine laveus ei ole synonyymi sanalle litteys, vaan kertoo tässä yhteydessä runsasalaisesta kasvualustasta, sekä ihmisille, että kasveille.
Dan. 4:7 "..Katso, oli puu keskellä maata, ja sen korkeus oli suuri."
Dan. 4:8 "Puu kasvoi ja vahvistui, niin että sen latva ulottui taivaaseen ja se näkyi kaiken maan ääriin."
Vastine
Puu on vertauskuva Nebukadnessarin globaalista valtasuurudesta/tunnettavuudesta, mikä myöskin tulee selitetyksi vieläpä samassa luvussa, jos vähän olisi lukenut Raamattua? :)
Matt. 4:8 "Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston."
Vastine
Siis mielestäsi perkele, joka haastoi Jumalan, niin hänellä ei mielestäsi olisi mahdollisuutta esitellä vuorelta Jeesukselle valtakuntien loistoa?:):):)
kuitenkin me ihmiset pystymme moisesta hommasta suoriutumaan videotykkeinemme aivan kevyesti?:)
Nämä havainnollistavat todella hyvin maan litteyttä.
Vastine
Jahas?
Joosua 10:12 "..Aurinko, seiso alallasi Gibeonissa ja kuu Ajalonin laaksossa"
Joosua 10:13 "..Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden kiirehtimättä laskemaan."
Saarn.1:5 "Ja aurinko nouseee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee."
Jumala käskee aurinkoa olemaan paikallaan ei maata, joka on paikallaan koko ajan.
Vastine
Kysymys on taasen kuvakielipuheesta, mitä harrastetaan tänäkin päivänä myöskin Suomessa.
Esim.1.Aurinko nousee klo.--- ja aurinko laskee klo--- jne.
Näitä on Raamatussa vielä paljon lisää ja suosittelen sinulle Uskis, että lukisit koko kirjan.
Niin,__Raamatussa on todellakin vielä paljon lisää ja kyllähän minä sen tiedän, kun olen lukenut UT:n noin kymmenenkertaa järjestälmällisesti läpi ja VT:n ehkä 3-4 kertaa järjestelmällisesti läpi.(aina avautuu uutta)
Mutta ei sielä maan litteydestä mitään sanota, jos ei halua pirullisesti niin väkisten ymmärtää?
Päinvastoin pallomaisuudelle sielä löytyy selkeitä todistuksia, mutta niistä sitten joskus.
Taas on ”Uskis" selittämässä asioita väärään suuntaan.
Maapallon pyöreys on tunnettu läpihistorian, sitä ei vain aina ole voinut sanoa ääneen. Ei varsinkaan sen jälkeen, kun kristinusko tuli Rooman valtion uskonnoksi 313 jaa.
- 250 eaa.: Kreikkalainen oppinut Erastosthenes laski tarkkojen astemittausten avulla ensimmäisenä maapallon ympärysmitaksi 48 0000 kilometriä.
- Noin 150 jaa. : Kreikkalainen tähtitieteilijä Ptolemaios uskoi maan olevan pallo. Hän arvioi Maan ympärysmitaksi noin 30 000 kilometriä.
Keskiajalla (1100-luvulla) oli unohdettu (kristinuskon vuoksi), että Maa oli pyöreä. Uskottiin, että Maa on litteä kiekko, jonka keskuksena oli Jerusalem. Reuna-alueilla asuivat paholainen ja muut sielunviholliset.
Sellaiset henkilöt, jotka muuta väittivät joutuivat suuriin vaikeuksiin ja myöhemmin inkvisition uhreiksi. Esim. Giordano Bruno todisti ennen Galileita, että maapallo kiertää aurinkoa eikä päinvastoin. Hänet poltettiin. Galilei säästyi siltä nipin napin, kun kielsi omat ajatuksensa. Vielä Newtonkin pelkäsi kirkonkirousta ja panttasi Pricipiaansa. Kirjoitti sen tarkoituksella sellaiseen muotoon, etteivät kirkon miehet siitä mitään ymmärtäisi.
Tutkipa vaikka näitä linkkejä;
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/U_LITT.html
http://www.raahe.fi/~sya/lapimurto.html
” Rooman maailmanvalta hävitti Aleksandrian koulukunnan jäljettömiin. Siellä sijainnut sen ajan arvokkain kirjasto poltettiin. Roomalainen orjanomistusyhteiskunta ja sotilasvaltio pysäytti tieteen kehityksen. Sen jälkeen tuli kristinusko, joka kahlitsi luonnontieteen, matematiikan, tähtitieteen ja taiteen kehitystä toista tuhatta vuotta. Länsi-Eurooppa oli taikauskon ja keskiaikaisen ahdistavan pimeyden vallassa. Maapallo muuttui litteäksi, se ei enää pyörinyt, tähdet ja Aurinko alkoivat kiertää Maata. Auktoriteetteja ei sopinut epäillä; Aristoteleen ja kirkon sana oli ehdoton totuus.”
http://www.kaijanaho.info/antti-juhani/iki/tekstit/fyystode/ennenfys.html
Varhaisella keskiajalla katolisen Kirkon kautta koko Euroopan maailmankuvaan vaikutti kirkkoisä Augustinus (354 - 430). Hänen ja muiden varhaiskeskiaikaisten kirkkofilosofien näkemyksien vuoksi Teerikorven ja Valtosen sanoin (1990, 49) "taannuttiin maailman rakennetta koskevissa kysymyksissä vanhan Kasoisvirranmaan tasolle."
http://www.cc.jyu.fi/~ssryhane/uusi/uutis.htm
Italialainen fysiikan professori Galileo Galilei levittää luennoillaan varsin kyseenalaista oppia. Hän on kaukoputkellaan tekemiensä havaintojen perusteella todennut, että maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin. Samalla hän esittää, että maa ei olekaan litteä kuin pannukakku, vaan pallonmuotoinen.
"Tämä ajatus on kerrastaan naurettava, sanoo katollisen kirkon edustaja. Miten ihmiset muka pysyvät maan pinnalla, jos se olisi pallonmuotoinen. Hänen oppinsa on myös täysin Raamatun vastainen.”
"Onko sinusta esim. Etelä-Pohjanmaan piiri litteä?:)"
vastaus: Kyllä
"Ja sinustako, jos maa on mennyt pois radaltaan, niin se ei ole mennyt pois paikaltaan?"
vastaus: Ei, koska jos maa kiertää radallaan niin se ei ole paikallaan. Vai mitä?
"Eipä ole pallossa kulmia ei, mutta kukapa sellaista on väittänytkään, vaan kysymys on neljästä pääilmansuunnasta, minkä kaikki armeijan käyneet kyllä tietävät, että nämä "kulmat" löytyvät kyllä jokaisesta maapallon pisteestä.(ja monet muutkin tietävät)"
vastaus: Tekstissä lukee kulmalla, eikä "pääilmansuunnalla". Raamatun kirjoittajat kyllä tunsivat pääilmansuunnat nimeltä ja olisivat käyttäneet niitä jos olisivat tarkoittaneet niitä.
"Puu on vertauskuva Nebukadnessarin globaalista valtasuurudesta/tunnettavuudesta, mikä myöskin tulee selitetyksi vieläpä samassa luvussa, jos vähän olisi lukenut Raamattua? :)"
"Siis mielestäsi perkele, joka haastoi Jumalan, niin hänellä ei mielestäsi olisi mahdollisuutta esitellä vuorelta Jeesukselle valtakuntien loistoa?:):):)
kuitenkin me ihmiset pystymme moisesta hommasta suoriutumaan videotykkeinemme aivan kevyesti?:)"
vastaus: Nebukadnessar ja perkele eivät olleet pointtini. Pointtini oli että kummassakin selkenee että tarpeeksi korkealle noustaessa voi nähdä KOKO maailman (kaikki valtakunnat jne.), joka ei olisi mahdollista jos maa olisi pallo. Ymmärtänet tämän helpommin jos piirrät sen paperille. ;p
"Vastine laveus ei ole synonyymi sanalle litteys, vaan kertoo tässä yhteydessä runsasalaisesta kasvualustasta, sekä ihmisille, että kasveille."
Täysin omaa spekulaatiotasi. Laveus sopii paremmin litteään kuin pallon muotoiseen maahan.
"Mutta ei sielä maan litteydestä mitään sanota, jos ei halua pirullisesti niin väkisten ymmärtää?
Päinvastoin pallomaisuudelle sielä löytyy selkeitä todistuksia, mutta niistä sitten joskus."
Minä ja Heikki J.P Esitimme lukuisia kohtia joista kuvataan selkeästi maan litteyttä. Sen sijaan en ole nähnyt yhtään kohtaa, jossa puhuttaisiin esim. pallosta, Pallomaisuudesta, Tai maan ympärysmitasta. Sinä ja uskovainen anzki väititte niitä tietävänne, kuitenkaan haluamatta jakaa raamattu tietouttanne meidän kanssa. Minä ja muut lukijat voimme tehdä siitä omat johtopäätöksemme.
Pirullisen ymmärtämisen voit pitää itselläsi.
Näitä raamatunkohtia etsiessäsi voit miettiä vaikka tätä: Miksi kristityn kirkon kanta oli lähes 2000 vuotta, että maa on litteä.(kunnes heliosenrikkojen salaliitto sai tahtonsa läpi) Ja miksi sinua lukeneemmat uskon oppineet todistivat Galileo Galileille -raamatun tekstin avulla, että maa on litteä. Tämä tuntuu aika hassulta ottaen huomioon, että "raamatussa sanottan että maa on pyöreä"
No ei muuta tällä kertaa...pysykää uskossa ja Herran siunausta!
-Juha
Aina kun avaan sanaisen arkkuni, niin varsinainen
kirjoittaja poistuu ja jokin toinen nimimerkki ryhtyy puolustustaisteluun kaverinsa puolesta??
"--Miksi kunnollisimmatkin uskovaiset ovat valmiita tinkimään Jumalan sanasta? Raamatussa selvästi sanotaan useassa yhteydessä maan olevan litteä. --"
Tuossahan se sitten taas se väittämä, jonka laitan teidät sanan vääristelijät nielemään karvoineen päivineen valheena.
Teidän tehtävännehän on itseasiassa helppo, kun tarvitsee vain osoittaa yksinkertaisesti, missä kohtaa Raamatussa selvästi sanotaan useassa yhteydessä maan olevan litteän? :) Eikö?
Valheella on paskainen loppu ja minulla tulee tuosta nimimerkistä Totuuden torvi mieleen kekkosenajan mielikuvia tunareista. :)
Minulla on kyllä kohtuullisen hyvä historian tuntemus.(myös raamatun historian)
Kuitenkin jos puhut rinnastaen Raamatun "maapallon"litteydestä ja vallan turmelleen roomalaiskatollisen kirkon pimennyksen ajasta, niin olet kyllä tämän väittämän suhteen kovin, kovin epälooginen persoona?
Siis toisin sanoen pysytäänpä väittämässä, eli Raamatun sanassa ja siitähän ei löydy minkaanlaista kohtaa, jossa selvästi kerrottaisiin
maapallon olevan litteä, niinkuin tuossa ylhäällä Juha väittää.
"--Taas on ”Uskis" selittämässä asioita väärään suuntaan. --"
Ei vaan taas on Uskis paljastamassa evouskovien valheita!:)
Siispä sanopa nyt Totuuden torvi, allekirjoitatko sinä Juhan väittämän, niin sen mukaan sinua sitten käsittelen.
Ja toivottamasti et nyt aloita niin raukkamaisesti, että minun pitäisi määritellä sinulle mitä sana SELVÄSTI tarkoittaa minun mielestäni, ennenkuin suostut vastaamaan? HEH!
>>
Ja toivottamasti et nyt aloita niin raukkamaisesti, että minun pitäisi määritellä sinulle mitä sana SELVÄSTI tarkoittaa minun mielestäni, ennenkuin suostut vastaamaan? HEH!
>>
Yrität vieläkin puolustella niiden pienien "takaoviesi" jättämisiä, vai kuinka?
"Aina kun avaan sanaisen arkkuni, niin varsinainen
kirjoittaja poistuu ja jokin toinen nimimerkki ryhtyy puolustustaisteluun kaverinsa puolesta??"
En ole koko aikaa konenn ääressä. Minun puolestani voimme olla kaikki kavereita, mutta mistään salaliitosta sinua vastaan ei ole kyse. Sinun mielipiteesi ovat vain ristiriidassa lähes kaikkien kanssa, aivan kuten minunkin.
"Tuossahan se sitten taas se väittämä, jonka laitan teidät sanan vääristelijät nielemään karvoineen päivineen valheena."
En ole hyökännyt sinua vastaan mitenkään, tuonnut vaan oman mielipiteeni julki. Tähän mennässä olet ehtinyt jo väittää minua valehtelijaksi ja vääristelijäksi. Ymmärtämystäni kuvailit "pirulliseksi". Mielestäni voisimme keskustella ihan asiallisestikin, jos sinulla on tarjota muutakin kuin solvauksia ja väittämiä.
"Teidän tehtävännehän on itseasiassa helppo, kun tarvitsee vain osoittaa yksinkertaisesti, missä kohtaa Raamatussa selvästi sanotaan useassa yhteydessä maan olevan litteän? :) Eikö?"
näitä kohtia sinulle osoitettiin sinulle jo kymmeniä.

Ok! Kiitos ettet häipynyt ja myöskin olet sitten vastaamassa väittämästäsi.Minä en niinkään ole tässä tyrkyttämässä omia mielipiteitäni, vaan enmpikin puolustamassa Raamatun sanaa sen "raiskaajilta".
"Tuossahan se sitten taas se väittämä, jonka laitan teidät sanan vääristelijät nielemään karvoineen päivineen valheena."
En ole hyökännyt sinua vastaan mitenkään, tuonnut vaan oman mielipiteeni julki. Tähän mennässä olet ehtinyt jo väittää minua valehtelijaksi ja vääristelijäksi. Ymmärtämystäni kuvailit "pirulliseksi". Mielestäni voisimme keskustella ihan asiallisestikin, jos sinulla on tarjota muutakin kuin solvauksia ja väittämiä.
Vastine
Kyllä kannatan itsekin asiallista ja toista kunnioittavaa keskustelutapaa, mutta en voi sanoa, että sinä puhut totta, jos sinä kuitenkin valehtelet selkeästi ja mitä tulee tuohon "pirullisuuteen", niin siinä on lähinnä viittaus sanontaan, "että lukee kuin piru Raamattua".(siis kielikuva:))
"Teidän tehtävännehän on itseasiassa helppo, kun tarvitsee vain osoittaa yksinkertaisesti, missä kohtaa Raamatussa selvästi sanotaan useassa yhteydessä maan olevan litteän? :) Eikö?"
näitä kohtia sinulle osoitettiin sinulle jo kymmeniä.
Vastine
Et todellakaan osoittanut yhtään kohtaa, jossa olisi selvästi osoitettu maan olevan litteä.
Jos väitetään, että maan on kerrottu selkeästi olevan litteä, niin kyllä ehdottomasti myös kyseisen sanan(litteä) pitäisi esiintyä silloin teksteissä? Eikö tämä selvä?
Jos taasen kikkaillaan synonyymeilla lavea ->litteä, jotka eivät edes ole synonyymeja, niin jokainen voi tutkailla väittämän uskottavuuksia
ja tehdä johtopäätöksiä? Olet heikoilla!
Onko sinusta esim. Etelä-Pohjanmaan piiri litteä?:)"
vastaus: Kyllä
Vastine
Minusta litteä sanan käyttäminen myöskin tässä yhteydessä on tyhmää ja perustelematonta.
No kukin "taaplaa tyylillään"?
"Ja sinustako, jos maa on mennyt pois radaltaan, niin se ei ole mennyt pois paikaltaan?"
vastaus: Ei, koska jos maa kiertää radallaan niin se ei ole paikallaan. Vai mitä?
Vastine
Kysymyshän oli joko paikaltaan menosta tai radaltaan menosta? Ei siitä kiertääkö maa radallaan vai ei? :)
Siis jos maa on mennyt pois radaltaan, niin se on mennyt pois myös paikaltaan rataansa nähden!
Meneekö jakeluun?
"Eipä ole pallossa kulmia ei, mutta kukapa sellaista on väittänytkään, vaan kysymys on neljästä pääilmansuunnasta, minkä kaikki armeijan käyneet kyllä tietävät, että nämä "kulmat" löytyvät kyllä jokaisesta maapallon pisteestä.(ja monet muutkin tietävät)"
vastaus: Tekstissä lukee kulmalla, eikä "pääilmansuunnalla". Raamatun kirjoittajat kyllä tunsivat pääilmansuunnat nimeltä ja olisivat käyttäneet niitä jos olisivat tarkoittaneet niitä.
Vastine
Tätähän ei tietenkään kukaan pysty varmasti sanomaan, mitä tässä on tarkoitettu ja jos ei muutenkaan usko Raamatun ilmoitukseen Jumalan inspiroimana pyhänhengen tuotteena ihmisten kautta, niin siitähän voi repiä mitä haluaa?
Itselleni tässä kuitenkin tulee esim. enkeleiden sijainnista neljällä kulmalla mieleen kartta, joissa yksi enkeli on sijoitettu mantereita ajatelleen idän kulmalle ja toinen lännen kulmalle jne. ja näin olen kuullut myös monen muunkin uskovaisen ymmärtävän.
Mutta sinähän voit tässäkin asiassa olla "erilainen nuori" aivan vapaasti ja uskoa neliön muotoiseen maahan, joka on litteä? :)(siis Raamatun opetuksena)
Mutta mitenkäs kun Raamattu selittää Jeesuksen tullessa hakemaan omiaan, niin toinen on päivällä pellolla työssä ja toinen on yöllä sängyssä makaamassa. Jos tämä ei kerro sinulle mitään, mikä on ristiriidassa väitämäsi kanssa, niin ei voi mitään, kuin valittaa pimeyttäsi.
"Puu on vertauskuva Nebukadnessarin globaalista valtasuurudesta/tunnettavuudesta, mikä myöskin tulee selitetyksi vieläpä samassa luvussa, jos vähän olisi lukenut Raamattua? :)"
"Siis mielestäsi perkele, joka haastoi Jumalan, niin hänellä ei mielestäsi olisi mahdollisuutta esitellä vuorelta Jeesukselle valtakuntien loistoa?:):):)
kuitenkin me ihmiset pystymme moisesta hommasta suoriutumaan videotykkeinemme aivan kevyesti?:)"
vastaus: Nebukadnessar ja perkele eivät olleet pointtini. Pointtini oli että kummassakin selkenee että tarpeeksi korkealle noustaessa voi nähdä KOKO maailman (kaikki valtakunnat jne.), joka ei olisi mahdollista jos maa olisi pallo. Ymmärtänet tämän helpommin jos piirrät sen paperille. ;p
Vastine
On suorastaan uskomatonta, ettet halua/osaa käsittää tätä vertauskuvallisena kielikuvana Nebukadnessarin tunnettavuudesta?=?????
Aivan samoin voitaisiin puhua Hitleristä puuna, joka kasvoi niin suureksi, että koko maailma näki sen puun = Hitlerin. Onko vaikeaa?
Ei siinä Raamatun kohdassa oteta milläänlailla kantaa maapallon muotoon, se on varma.
Sitäpaitsi Raamatun omat pointit määrittelevät itse itsensä ja siinä eivät paljon sinun vääristelevät pointtisi paina vähääkään.
"Vastine laveus ei ole synonyymi sanalle litteys, vaan kertoo tässä yhteydessä runsasalaisesta kasvualustasta, sekä ihmisille, että kasveille."
Täysin omaa spekulaatiotasi. Laveus sopii paremmin litteään kuin pallon muotoiseen maahan.
Vastine
Siis jos olet sitä mieltä, että lavea on sanan litteä synonyymi ja vastaväitteeni on omaa spekulaatiotani, niin onnea valitsemallasi tiellä!:)
"Mutta ei sielä maan litteydestä mitään sanota, jos ei halua pirullisesti niin väkisten ymmärtää?
Päinvastoin pallomaisuudelle sielä löytyy selkeitä todistuksia, mutta niistä sitten joskus."
Minä ja Heikki J.P Esitimme lukuisia kohtia joista kuvataan selkeästi maan litteyttä. Sen sijaan en ole nähnyt yhtään kohtaa, jossa puhuttaisiin esim. pallosta, Pallomaisuudesta, Tai maan ympärysmitasta. Sinä ja uskovainen anzki väititte niitä tietävänne, kuitenkaan haluamatta jakaa raamattu tietouttanne meidän kanssa. Minä ja muut lukijat voimme tehdä siitä omat johtopäätöksemme.
Pirullisen ymmärtämisen voit pitää itselläsi.
Annoin sinulle ylhäällä vahvan esimerkin,(jos vaan ymmärrät)mutta sinun tai jonkun muun selkeitä esimerkkejä olen tässä odotellut, kun noista aikaisemmista ei oikein ollut edes tyydyttäviksi esimerkeiksipuhumattakaan selkeistä esimerkeistä? M.O.T.
Pirullinen ymmärtäminen ymmärtääkseni kumoaa Raamatun sanaa, kun taasen pyhän hengen avaama ymmärtäminen tietenkin puolustaa Jumalan sanaa
Jumalallisena ilmoituksena. Ei kai meidän tästä tarvitse kiistellä?
Näitä raamatunkohtia etsiessäsi voit miettiä vaikka tätä: Miksi kristityn kirkon kanta oli lähes 2000 vuotta, että maa on litteä.(kunnes heliosenrikkojen salaliitto sai tahtonsa läpi) Ja miksi sinua lukeneemmat uskon oppineet todistivat Galileo Galileille -raamatun tekstin avulla, että maa on litteä. Tämä tuntuu aika hassulta ottaen huomioon, että "raamatussa sanottan että maa on pyöreä"
Vastine
Niinpä, __ ja miksihän muutenkin hegellisesti pimeän keskiajan jälkeen alkoivat uskonpuhdistukset ja erkaantumiset katollisen kirkon puristuksista, jota paavi on vieläkin pyydellyt anteeksi?(ja on syytäkin)
Et sinä Juha suinkaan ole kumppaneinesi likikään ensimmäisiä sanan väärentäjiä, niitä on ollut aina!
No ei muuta tällä kertaa...pysykää uskossa ja Herran siunausta!
-Juha
Eivät kaikki ole oikeaoppisia uskovia, jotka sanovat HErra Herra!
Siunausta Herran nimessä ja rauhaa ja armoa!
Uskis.
Etkö ymmärrä, että tulkintasi noista raamatunkohdista tapahtuu "tieteen aikakauden" linssien läpi? Voitko kuvitella itsesi raamatun ajan normaali kansalaisen rooliin ja ajatella mitä HE ajattelivat?
Esittämäsi tulkinnat ovat mainitussa kontekstissa kaukaa haettuja. Eikö sinulla ole nöyryyttä tai kykyä myöntää edes "mahdollinen" erheesi?
Toivon ettet koe tätä liian ofensiivina.
"Minusta litteä sanan käyttäminen myöskin tässä yhteydessä on tyhmää ja perustelematonta.
No kukin "taaplaa tyylillään"? "
Osaatko muutakin kuin haukkua muiden mielipiteitä tyhmiksi? Sinä se et ole perustellut mielipiteitäsi, toisin kuin minä. Varmasti monien mielestä pohjanmaa on litteä pinnan muodoltaan. Englannissa ainakin käytetään litteä (flat) sanaa kuvaamaan tasaisia(vuorettomia jne.) alueita.
"Siis jos maa on mennyt pois radaltaan, niin se on mennyt pois myös paikaltaan rataansa nähden!
Meneekö jakeluun?"
Älä hermostu kaveri. siis radaltaan=paikaltaan.
Tämä on sitä synonyymeillä kikkailua. Mielestäni sellainen on tyhmää ja lapsellista. ;)
"Tätähän ei tietenkään kukaan pysty varmasti sanomaan, mitä tässä on tarkoitettu ja jos ei muutenkaan usko Raamatun ilmoitukseen Jumalan inspiroimana pyhänhengen tuotteena ihmisten kautta, niin siitähän voi repiä mitä haluaa? "
Vermasti Jumala on sinulle ilmoittanut, että elämäntehtäväsi on tulkita raamattua haluamallasi tavalla kaikille maan kansoille. :D
Eiköhän olisi kumminkin parasta luottaa siihen mitä siinä sanotaan eikä keksiä omiaan.
"Itselleni tässä kuitenkin tulee esim. enkeleiden sijainnista neljällä kulmalla mieleen kartta, joissa yksi enkeli on sijoitettu mantereita ajatelleen idän kulmalle ja toinen lännen kulmalle jne. ja näin olen kuullut myös monen muunkin uskovaisen ymmärtävän.
Mutta sinähän voit tässäkin asiassa olla "erilainen nuori" aivan vapaasti ja uskoa neliön muotoiseen maahan, joka on litteä? :)(siis Raamatun opetuksena) "
Se on soveltamista. Ihmisillä on taipumus uskoa siihen mihin on mukavaa uskoa. Meille annettu tehtävä ei ole helppo. Pitää uskoa siihen mitä raamatussa sanotaan eikä siihen mitä on mukavaa uskoa. Jos väität ettei raamatun ja tieteen välissä ole ristiriitaa et ole lukenut joko raamattua tai tiedettä. Kuten jo aikaisemmin sanoin uskon että kaikki raamatun vastainen on harhautusta.
"Mutta mitenkäs kun Raamattu selittää Jeesuksen tullessa hakemaan omiaan, niin toinen on päivällä pellolla työssä ja toinen on yöllä sängyssä makaamassa. Jos tämä ei kerro sinulle mitään, mikä on ristiriidassa väitämäsi kanssa, niin ei voi mitään, kuin valittaa pimeyttäsi."
Tuossahan Jeesus ilmoittaa vain että hän voi tulla milloin vain. Yöllä tai päivällä. Ymmärrän kyllä mitä hait takaa, mutta ymmärsit tahalleen väärin tuon tekstin. Sitä paitsi aurinko kiertää maata. Tämä pitäisi taas piirtää sinulle. Kun aurinko nousee maan "alta" niin tässä nousu vaiheessahan on eri paikoissa yö ja päivä, koskaa auringon säteet eivät vielä yllä ´maan toiselle laidalle. Tämä ei ole mitenkään ristiriidassa niiden KYMMENIEN kohtien kanssa joita esitin sinulle.
"Aivan samoin voitaisiin puhua Hitleristä puuna, joka kasvoi niin suureksi, että koko maailma näki sen puun = Hitlerin. Onko vaikeaa?
Ei siinä Raamatun kohdassa oteta milläänlailla kantaa maapallon muotoon, se on varma."
Et siis piirtänyt sitä kuvaa vai mitä? Voitaisiinhan me puhua vaikka Nalle Puhista, joka lentää ilmapallolla niin korkealle, että näkee KOKO maan. Kirjoitan seuraavan isolla, ettei se mene taas ohitse. RAAMATUN MUKAAN TARPEEKSI KORKEALLE NOUSTAESSA VOI NÄHDÄ KOKO MAAN. Vastaavasti esim. puu joka kasvaa tarpeeksi korkealle on kaikkien ihmisten nähtävänä. Tämä todistaa että maa on litteä. Piirrä vielä se kuva niin ymmärrät varmasti.
"Sitäpaitsi Raamatun omat pointit määrittelevät itse itsensä ja siinä eivät paljon sinun vääristelevät pointtisi paina vähääkään."
Meidän ero on juuri siinä, että minä luen kuten on kirjoitettu ja sinä sovellat. En alennu kutsumaan sinua vääristelijäksi, koska kunnon kristitty osaa keskustella sivistyneestikin.
"Annoin sinulle ylhäällä vahvan esimerkin,(jos vaan ymmärrät)mutta sinun tai jonkun muun selkeitä esimerkkejä olen tässä odotellut, kun noista aikaisemmista ei oikein ollut edes tyydyttäviksi esimerkeiksipuhumattakaan selkeistä esimerkeistä? M.O.T."
Ymmärsin kyllä mitä hait esimerkissä takaa ja ammuin sen alas saman tien. Minun ja Heikki J.P:n esimerkkien ymmärtämiseen ei tarvita edes pyhää henkeä(vaikka kyllä sekin auttaisi). Pelkkä normaali looginen ajattelu riittää. Et ole pystynyt kumoamaan yhtäkään antamistamme esimerkeistä.
"Pirullinen ymmärtäminen ymmärtääkseni kumoaa Raamatun sanaa, kun taasen pyhän hengen avaama ymmärtäminen tietenkin puolustaa Jumalan sanaa
Jumalallisena ilmoituksena. Ei kai meidän tästä tarvitse kiistellä?"
"Et sinä Juha suinkaan ole kumppaneinesi likikään ensimmäisiä sanan väärentäjiä, niitä on ollut aina!"
Onko sinulla kenties jokin salaliittoteoria, jonka mukaan koko kristitty kirkko toimi saatanan työkaluna sinun syntymääsi asti. Vasta kun saavuit maan pinnalle opastamaan meitä raamatun lukemisessa ovat silmämme avautuvat. Haluatko jakaa sen meidän kanssa?
Ja vielä yksi juttu. Nyt kun ammuin tuon esimerkkisi alas voit saman tien näyttää muutkin kohdat joissa sanotaan maan olevan pallo. Kerro samalla miten ne pitäisi ymmärtää, ettei olisi tyhmä, vääristelijä, saatanan apuri, valehtelija jne. Ja opettele käyttäytymään.
""" Tuossahan se sitten taas se väittämä, jonka laitan teidät sanan vääristelijät nielemään karvoineen päivineen valheena. """
Ketkähän mahtavat olla niitä suurimpia sanan vääristelijöitä ja valehtelijoita; te uskovaiset.
Sinulla ihmisparka ei näytä olevan käsitystä minkälaisiin taruihin uskotkaan. Sinut on varmaan jo pienestä pitäen aivopesty vanhoilla (pääosin sumerilaisilla) taruilla. Olet oppinut pitämään niitä tosina, koska tärkeät auktoriteetit niitä sinulle ’totuuksina’ esittivät (opettajat, ehkä vanhempasi).
Raamattua lukiessa epäilykset kirjan jumalallisuudesta heräävät jo ensimmäisillä sivuilla: ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa on kaksi täysin erilaista luomiskertomusta. Vanha testamentti sisältääkin aivan liian paljon virheitä, jotta kukaan voisi uskoa sen olevan Jumalan profeetoille ilmoittamaa totuutta. Homer W. Smith kirjoittaa teoksessaan ”Man and his Gods”, että Uuden testamentin kaikissa säilyneissä käsikirjoituksissa on todettu lähes 150 000 virhettä. Professori V.T. Aaltonen, on esittänyt klassikoksi käyneessä kirjassaan ”Ristiriitainen Raamattumme” Raamatusta yli 1000 virhettä ja epäjohdonmukaisuutta. Profeetat ovat olleet skitsofreenikkoja, henkisesti sairaita ihmisiä.
Raamatun olemusta voisi kuvata seuraavalla esimerkillä:
Eräälle rakennukselle palkattiin kirvesmies, joka vakuutti osaavansa kaiken vaadittavan. Hän olisi kirvesmiesten mestari, oikea kirvesmiesguru. Hän oli saanut pelkällä puhetaidollaan työnantajan taidoistaan vakuuttuneeksi. Kirvesmies aloitti työnsä muutaman miehen porukassa. Ei kestänyt kuin hetken, kun työporukalle selvisi, ettei mies tiennyt mikä on rautanaula. Kaikelta, mitä mies oli puhunut, katosi pohja. Ellei tunne rautanaulaa, ei voi tuntea vasaraa. Ellei tunne vasaraa, ei voi olla rakennusmies.
Raamatun teksteille käy samoin. Jos Jumala olisi luonut hyönteiset, hän varmaan tietäisi, että niillä on 6 eikä 4 jalkaa. Jos Jumala olisi luonut linnut, hän tietäisi, etteivät ne syö ruhoa. Jos Eeden olisi ollut olemassa ja jos käärme olisi houkutellut Aatamin ja Eevan ja jos Jumala olisi luonut (tai ollut edes mukana porukassa) käärmeen, niin nykyiset käärmeet todella söisivät maan tomua. Mutta koska ne eivät syö, se tarkoittaa sitä, ettei Eedeniä ole ollut olemassa ja ettei Aatamia ja Eeva langenneet ja ettei Jumala luonut eikä liioin kironnut käärmettä. Näin voidaan Raamatun ”totuudet” lause lauseelta, jae jakeelta, luku luvulta, kirjoitus kirjoitukselta todistaa vääräksi tiedoksi. ”Tällä tavoin me hajotamme maahan järjen päätelmillä jokaisen varustuksen, joka nostetaan totuuden tuntemista vastaan”.
Sinunkin "Uskis" olisi jo korkea aika lopettaa noiden satujen todistelu totuuksiksi; sehän on silkkaa valehtelua.
"--Sinunkin "Uskis" olisi jo korkea aika lopettaa noiden satujen todistelu totuuksiksi; sehän on silkkaa valehtelua. --"
On miljoonia ihmisiä kautta aikain kaikista yhteiskuntaluokista ->älykkäitä->viisaita->tyhmiä->keskinkertaisia, joille Raamatun sana on ollut totisinta totta ja heillä on ollut siihen riittävät perusteet, kuten minullakin.
Jos taasen syytät minua valehtelijaksi, niin osoita se esimerkillä, kuten minäkin teen Juhan suhteen ja sinunkin, jos allekirjoitat hänen väittämänsä? Mutta et näköjään ottanut siihen kantaa? Miksi? Eikö löydy kanttia nolata itseään
julkisesti?
Jos Raamatun sana on sinulle satua, niin se on sinun valintasi ja tietysti mielestäni surullisen huono valinta. Valinta on kuitenkin vapaaehtoinen.
Purkauksesi oli kieltämättä spontaani ja monialainen, mutta en huomannut siinä mitään varsinaisen ko. käsiteltävän asian mukaista kirjoittelua ja siksi sen taso hieman latistuu ja suorastaan lässähtää omaan syliisi?
Totuuden torvelta odottaisi, että pitäydyttäisiin
edes suurinpiirtein avaajan osoittamassa aiheessa.
Kunhan vastaat tässä julkisesti Juhan esittämään väittämään Kyllä tai Ei, niin sen jälkeen voidaan siirtyä noihin muihin esittämiisi väittämiin.
(mennään järjestelmällisesti asia kerrallaan kumoten.Heh!)
Jotenkin minusta tuntuu, että sinun kanssasi voisi kuitenkin päästä hieman älykkäämpään keskusteluyhteyteen, kuin Juhan kassa?
Nimittäin hänen Raamatun lukutaidoista johtaen, hän todennäköisesti selittäisi nimimerkkisikin "Totuuden torvi"= torvi on synonyymi sanalle tyhmä ja siitä johtuen nimimerkkisi tarkoittaakin, että olet niin torvi, että et ymmärrä totuudesta mitään. :) No leikki leikkinä, eihän tässä otsa kurtussa kannata,....Eihän?
Muistuttaisin kuitenkin, että kysymys oli maan litteydestä.
Minusta litteä sanan käyttäminen myöskin tässä yhteydessä on tyhmää ja perustelematonta.
No kukin "taaplaa tyylillään"? "
Osaatko muutakin kuin haukkua muiden mielipiteitä tyhmiksi? Sinä se et ole perustellut mielipiteitäsi, toisin kuin minä. Varmasti monien mielestä pohjanmaa on litteä pinnan muodoltaan. Englannissa ainakin käytetään litteä (flat) sanaa kuvaamaan tasaisia(vuorettomia jne.) alueita.
Vastine
Et sitten mennyt huomaamaan, että perustelin jokaisen vastaukseni ja jokaiseen kysymykseesi?
Asetin sinulle tietoisen ansan käyttämällä Etelä-Pohjanmaa vertausta ja menit siihen oikein "rohmuamalla kahlaten".:)
Siis aloit selittämään juuri tuota "tasaisuutta", kun kuitenkin kyseessä on kuitenkin jonkin halinnollisen organisaation alueellinen täsmennys, jolla ei ole mitään tekemistä maan pinnan muodostuksen kanssa.(tässä näköjään oppii
tapaasi ajatella pieleen, kun näköjään osaa jo sitä ennustaa)
"Siis jos maa on mennyt pois radaltaan, niin se on mennyt pois myös paikaltaan rataansa nähden!
Meneekö jakeluun?"
Älä hermostu kaveri. siis radaltaan=paikaltaan.
Tämä on sitä synonyymeillä kikkailua. Mielestäni sellainen on tyhmää ja lapsellista. ;)
Vastine
Minä en tyhjistä hermostu, vaikkakin tuossa yrität kaupata, että sanat radaltaan ja paikaltaan
ovat mielestäni synonyymejä.Sitä en ole todistettavasti väittänyt ja siksi väitteesi onkin tymän lapsellinen ja ymmärtämätön. Vai ymmärsinkö oikein?
"Tätähän ei tietenkään kukaan pysty varmasti sanomaan, mitä tässä on tarkoitettu ja jos ei muutenkaan usko Raamatun ilmoitukseen Jumalan inspiroimana pyhänhengen tuotteena ihmisten kautta, niin siitähän voi repiä mitä haluaa? "
Vermasti Jumala on sinulle ilmoittanut, että elämäntehtäväsi on tulkita raamattua haluamallasi tavalla kaikille maan kansoille. :D
Eiköhän olisi kumminkin parasta luottaa siihen mitä siinä sanotaan eikä keksiä omiaan.
Ensimmäinen lauseesi ei pidä paikkaansa, mutta toisen allekirjoitan täysin ja juuri sinä olet todistettavasti toiminut toisin. :)
"Itselleni tässä kuitenkin tulee esim. enkeleiden sijainnista neljällä kulmalla mieleen kartta, joissa yksi enkeli on sijoitettu mantereita ajatelleen idän kulmalle ja toinen lännen kulmalle jne. ja näin olen kuullut myös monen muunkin uskovaisen ymmärtävän.
Mutta sinähän voit tässäkin asiassa olla "erilainen nuori" aivan vapaasti ja uskoa neliön muotoiseen maahan, joka on litteä? :)(siis Raamatun opetuksena) "
Se on soveltamista. Ihmisillä on taipumus uskoa siihen mihin on mukavaa uskoa. Meille annettu tehtävä ei ole helppo. Pitää uskoa siihen mitä raamatussa sanotaan eikä siihen mitä on mukavaa uskoa. Jos väität ettei raamatun ja tieteen välissä ole ristiriitaa et ole lukenut joko raamattua tai tiedettä. Kuten jo aikaisemmin sanoin uskon että kaikki raamatun vastainen on harhautusta.
Vastine
Jumala on mielestäni maailman täydellisin tieteen
sovellusten aikaansaaja ja siihen ei ihmisten tieteet koskaan yllä lähellekkään.
Ei myöskään riittävän hyvin todistettu ihmisten tiede ole millaanlailla ristiriidassa Raamatun kanssa.(selittäjien kanssa se kyllä voi olla)
"Mutta mitenkäs kun Raamattu selittää Jeesuksen tullessa hakemaan omiaan, niin toinen on päivällä pellolla työssä ja toinen on yöllä sängyssä makaamassa. Jos tämä ei kerro sinulle mitään, mikä on ristiriidassa väitämäsi kanssa, niin ei voi mitään, kuin valittaa pimeyttäsi."
Tuossahan Jeesus ilmoittaa vain että hän voi tulla milloin vain. Yöllä tai päivällä. Ymmärrän kyllä mitä hait takaa, mutta ymmärsit tahalleen väärin tuon tekstin. Sitä paitsi aurinko kiertää maata. Tämä pitäisi taas piirtää sinulle. Kun aurinko nousee maan "alta" niin tässä nousu vaiheessahan on eri paikoissa yö ja päivä, koskaa auringon säteet eivät vielä yllä ´maan toiselle laidalle. Tämä ei ole mitenkään ristiriidassa niiden KYMMENIEN kohtien kanssa joita esitin sinulle.
Vastine
Ei, vaan kun jeesus tulee, niin toinen on työssä pellolla ja toinen on nukkumassa, mutta kaikki loppusepustuksestasi on ilmeisesti kirjoitettu täydessä paniikissa.
"Aivan samoin voitaisiin puhua Hitleristä puuna, joka kasvoi niin suureksi, että koko maailma näki sen puun = Hitlerin. Onko vaikeaa?
Ei siinä Raamatun kohdassa oteta milläänlailla kantaa maapallon muotoon, se on varma."
Et siis piirtänyt sitä kuvaa vai mitä? Voitaisiinhan me puhua vaikka Nalle Puhista, joka lentää ilmapallolla niin korkealle, että näkee KOKO maan. Kirjoitan seuraavan isolla, ettei se mene taas ohitse. RAAMATUN MUKAAN TARPEEKSI KORKEALLE NOUSTAESSA VOI NÄHDÄ KOKO MAAN. Vastaavasti esim. puu joka kasvaa tarpeeksi korkealle on kaikkien ihmisten nähtävänä. Tämä todistaa että maa on litteä. Piirrä vielä se kuva niin ymmärrät varmasti.
Vastine
OK,OK minä piirrän sen kuvan ja ymmärrän. :)
"Sitäpaitsi Raamatun omat pointit määrittelevät itse itsensä ja siinä eivät paljon sinun vääristelevät pointtisi paina vähääkään."
Meidän ero on juuri siinä, että minä luen kuten on kirjoitettu ja sinä sovellat. En alennu kutsumaan sinua vääristelijäksi, koska kunnon kristitty osaa keskustella sivistyneestikin.
Vastine
Ai niinköpäin se nyt meneekin? No silloinhan sinä
voitkin kertoa, missä kohtaa Raamatussa sanotaan selkeästi, että maa on litteä, kuten väität?
Mistä sinä olet lukenut, että näin on kirjoitettu?
Sellaista esimerkkiä et vielä ole antanut? MIKSI?
Elä suotta pihtaa!
"Annoin sinulle ylhäällä vahvan esimerkin,(jos vaan ymmärrät)mutta sinun tai jonkun muun selkeitä esimerkkejä olen tässä odotellut, kun noista aikaisemmista ei oikein ollut edes tyydyttäviksi esimerkeiksipuhumattakaan selkeistä esimerkeistä? M.O.T."
Ymmärsin kyllä mitä hait esimerkissä takaa ja ammuin sen alas saman tien. Minun ja Heikki J.P:n esimerkkien ymmärtämiseen ei tarvita edes pyhää henkeä(vaikka kyllä sekin auttaisi). Pelkkä normaali looginen ajattelu riittää. Et ole pystynyt kumoamaan yhtäkään antamistamme esimerkeistä.
Vastine
Sinun looginen ajattelusi tuntuu olevan ristiriidassa myöskin Heikki J.P:n kanssa, kuten vähän kaikkien kanssa?
Jotenkin minusta alkaa tuntumaan, että sinulla ei ole kompetenssiä käydä tätä keskustelua rationaalisesti ja riittävän älykkäällä tavalla,
vaan hommasi tuntuu menevän "pussi päässä nyrkkeilyksi", jossa umpimähkään huidotaan.
"Pirullinen ymmärtäminen ymmärtääkseni kumoaa Raamatun sanaa, kun taasen pyhän hengen avaama ymmärtäminen tietenkin puolustaa Jumalan sanaa
Jumalallisena ilmoituksena. Ei kai meidän tästä tarvitse kiistellä?"
"Et sinä Juha suinkaan ole kumppaneinesi likikään ensimmäisiä sanan väärentäjiä, niitä on ollut aina!"
Onko sinulla kenties jokin salaliittoteoria, jonka mukaan koko kristitty kirkko toimi saatanan työkaluna sinun syntymääsi asti. Vasta kun saavuit maan pinnalle opastamaan meitä raamatun lukemisessa ovat silmämme avautuvat. Haluatko jakaa sen meidän kanssa?
Vastine
Juuri tätä tarkoitin tuossa edellisessä kommentissani.
Ja vielä yksi juttu. Nyt kun ammuin tuon esimerkkisi alas voit saman tien näyttää muutkin kohdat joissa sanotaan maan olevan pallo. Kerro samalla miten ne pitäisi ymmärtää, ettei olisi tyhmä, vääristelijä, saatanan apuri, valehtelija jne. Ja opettele käyttäytymään.
Vastine
Sinä et ole ampunut mitään alas, jos et lisäile omia sanojasi tekstiin?
Osaan kyllä myös käyttäytyä, mutta Raamatun sanan vääntelijöitä minä yleensä hieman "retuuttelen korvista", ihan heidän omaksi parhaakseensa. :)
Sen verran osallistun tähän keskusteluun, että takymetrillä tehdyt mittaukset osoittavat, että maapallo on pyöreä. Se on erehtymätön.
On miljardeja ihmisiä kautta aikain kaikista yhteiskuntaluokista ->älykkäitä->viisaita->tyhmiä->keskinkertaisia, joille Raamatun sana on ollut totisinta valhetta ja heillä on ollut siihen riittävät perusteet, kuten minullakin.
Jos Raamatun sana on sinulle totuus, niin se on sinun valintasi ja tietysti mielestäni surullisen huono valinta. Valinta on kuitenkin vapaaehtoinen.
Purkauksesi oli kieltämättä spontaani ja monialainen, mutta en huomannut siinä mitään varsinaisen ko. käsiteltävän asian mukaista kirjoittelua ja siksi sen taso hieman latistuu ja suorastaan lässähtää omaan syliisi?
Muistuttaisin kuitenkin, että kysymys oli maan litteydestä. Raamatussa ei suoraan sanota maan olevan pyöreä, koska sitä pidettiin juutalaisten paimentolaisten keskuudessa itsestään selvyytenä. Kuten sitäkin, että kuu luo valoaan ja jänis märehtii.
Uskis on pannut toisen parin "uunista ulos"
Ei ole järkeviä vastauksia kuulunut?
On se hyvä että vielä löytyy persoonia, jotka puolustavat Jumalan sanaa.
Kiitos Uskis ja Siunausta!
Maan neljä kulmaa= 0/360, 90, 180, 270, 360/0 astetta : )
Et voisi asiaa paremmin ilmaista. Kuten Enlait totesi: Raamatun kirjoitti ihminen ja ihminenkin erehtyy, oli vaikka kuinka opetuslapsi ja pyhä mies ja hurskas. Siihen aikaan kaikki ihmiset luulivat maa oli litteä, koska heille oli sanottu niin.
Suoraan sanottuna naurettavaa uskoa johonkin 2000 vuotta vanhaan kirjoitukseen. Kuten nykyaikana tolkutetaan: ei pidä uskoa kaikkea mitä lukee/kuulee/näkee (tarkoitan tuolla näkemisellä siis televisiota)
Kuka tota voi ees epäillä.
Mitenkäs olis jotain todisteita siitä että maa on litteä? Sinähän voit vaikka ettiä sen korkeen puun ja kiivetä siihen ottamaan meille kuvan siitä maan reunasta. Vai mitä? Mites korkeelle pitää sitten nousta, että näkis vaikka Helsingistä tukholmaan? Miks muuten pitää ees nousta ylemmäs kattoo ku maa on litteä? Lue sinä vaa sitä raamattuas, mutta elä tule sitä faktana esittämään.
http://www.alaska.net/~clund/e_djublonskopf/Flatearthsociety.htm
kohta "why a flat earth"
ja täältä
http://www.lhup.edu/~dsimanek/fe-scidi.htm
Enpä jaksanu vielä lukea läpi noita. Mulla kyllä oli mielessä jotain muita todisteita ku pelkkää tekstiä... Vilkaisulla en löytäny muuta kuin väitteitä ja piirretyn kuvan "maailmasta". Näin lukematta väittäsin, että varsinaisia TODISTEITA tuolta ei löydy(eihän niitä etes ole :)).
Maapallon litteys on ymmärrystä vailla olevien höpötystä! En ole löytänyt raamatusta yhtään kohtaa, jossa maan sanottaisiin olevan litteä. Sen sijaan Job 26:7 sanotaan: "Hän on levittänyt taivaat autiuden ylle ja ripustanut maan tyhjyyden päälle...ja tunnetko taivaan lait, miten ne maata hallitsevat? (38:33). Raamatun mukaan taivaiden lait hallitsevat maata, eikä toisin päin. Raamattu on hieno totuuden lähde, jota ymmärtämättömät yrittävät kaikin tavoin vääristellä. Kun vanhan ajan viisaat eivät ole halunneet väitellä tyhmien kanssa, ovat he käyttäneet kansanomaisiakin sanontoja. Vieläkin allakantekijät käyttävät harhakuvaksi tiedettyä termiä: "aurinko nousee ja aurinko laskee."
1. raamatussa ei sanota että maa on litteä, vaan pyöreä.
2. raamatussa ei sanota että maa on maailmankaikkeuden keskus.
3. älä ylihengellistä kaikkea.
4. varo ettet tulisi hulluksi.
5. mene nukkumaan!
6. siunausta!
>>1. raamatussa ei sanota että maa on litteä, vaan pyöreä.>>
Pyöreä ympyrä, ei pyöreä pallo,
Isa 40:22 Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi.
maanpiiri = chug ha-aretz; maa(n) ympyrä
pallo olisi 'dur'
Isa 22:18 kääräisee sinut keräksi ja paiskaa pallona [dur] menemään maahan, jossa on laajuutta joka suuntaan. Sinne sinä kuolet, ja sinne jäävät sinun kunniavaunusi, sinä herrasi huoneen häpeä.
tätä pyöreää maalevyä ympäröi puolestaan rengasmainen meri, jonka takana vallitsee pimeys,
Pro 8:27 Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin [chug; ympyrä] syvyyden pinnalle,
Job 26:10 Hän on vetänyt piirin [chug; ympyrä] vetten pinnalle, siihen missä valo päättyy pimeään.
tämän kaiken päällä on telttamainen / kupolimainen taivas,
Job 22:12 Eikö Jumala ole korkea kuin taivas? Katso, kuinka korkealla on tähtien päälaki [rosh kokhavim; tähtien pää].
eli tähdet ovat kiinni pääkopan / kupolin kaltaisessa taivaassa,
Job 22:14 Pilvet ovat hänellä verhona, niin ettei hän näe; ja taivaanrannalla [chug shamaim; taivaan ympyrä] hän käyskentelee.'
ja koko hoito on ripustettu jostain kiinni taivaassa tyhjän päälle kuin katosta, mahdollisesti syyrialaisen Tsafon vuoren huipulta,
Job 26:7 Pohjoisen [tsafon] hän kaarruttaa autiuden ylle, ripustaa maan tyhjyyden päälle.
toivon mukaan havainnollinen kuva:
http://www.mv.helsinki.fi/home/hpatrika/olamb.jpg
Heikki
1. raamatussa ei sanota että maa on litteä, vaan pyöreä.
Kokosin edelliseen viestiini raamatunkohtia, jotka eivät jätä tosi uskovalle epäilystäkään etteikö maa olisi litteä. Mikä raamatunkohta on mielestäsi ristiriidassa niiden kanssa.
2. raamatussa ei sanota että maa on maailmankaikkeuden keskus.
En minäkään sanonut niin. Galileo Galilei sanoi. Joka tapauksessa uskon että maa on maailmankaikkeuden keskus tai ainakin keskeisin paikka, johon Jumala on luonnut ihmisen omaksi kuvakseen.
3. älä ylihengellistä kaikkea.
Eikö mielestäsi Raamattu ole hengellinen kirja?
Mielestäni on parempi "hengellistää" raamattu kun ohittaa "sopimattomat" kohdat olankohautuksella
4. varo ettet tulisi hulluksi.
Monien mielestä varmasti olenkin jo täysin sekopää :p. Mutta jos usko on hulluutta haluan olla pähkähullu.
5. mene nukkumaan!
Kunhan saan tämän kirjoitettua niin menen
6. siunausta!
sitä samaa!
kyllä jokainen valitsee oman tien uskossa. minä vaan valitsin sen että raamattu ei ole ristiriidassa tieteen kanssa. sinä valitsit toisen näkökulman. se on hyvä näin, koska me olemme kaikki erilaisia. kunhan uskoo että kristus on Jumalan poika, joka on ainoa tie Jumalan tykö. -> on oikeassa.
MINÄ olen maailmankaikkeuden keskus. Kaikki pyörii vain minun ympärilläni. Kaikki muu on vain minua varten olemassa.
"kyllä jokainen valitsee oman tien uskossa. minä vaan valitsin sen että raamattu ei ole ristiriidassa tieteen kanssa."
Olet oikeassa. Jokainen valitsee oman tiensä. Sinun tiesi on vähintäänkin yhtä radikaali kuin omani.
Hyvä trolli. Hyvin onnistunut. Onnittelut :D.
Kyllä huumoria pitää elämässä olla.
1. Selitä coriolisvoima. Miten pyörremyrsky ei voi ylittää päiväntasaajaa?
2. Miksi pitkänmatkan tykistöllä ammuttaessa itään pitää ampua "lähemmäs", koska maapallo pyörähtää ammuksen lentoradan alla sen verran että heittoa ilman tätä tulisi useita metrejä (jopa kymmeniä). Päinvastaisesti länteen ammuttaessa on ammuttava "kauemmas". Kun ammutaan pohjoiseen niin on ammuttava muutama aste länteen ja vice versa.
3. Miksi korkeille vuorenhuipuille kiivettäessä horisontti selkeästi kaartuu?
4. Miksi en näe atlantin yli New Yorkiin, tai Kolin kukkulalta Himalajaa?
5. Miksi laiva katoaa horisontin taakse 10-15 kilometrin päässä katsojasta (riippuu laivan korkeudesta), olettaen että katsoja seisoo merenpinnan tasolla (eli ihmisen silmät olisivat noin 175 cm tasolla merenpinnasta). Vastaavasti 10 kilometrin korkeudessa näkee 350km suuntaansa.
Sekä pari selitystä: Nämä lentokoneen "suuret kaarrokset" johtuvat reittivalinnasta. Tekemällä mutka voidaan välttää esim. myrskyalue tai turbulenssejä.
Jos asettaa ilmapallon tyyneen ilmaan niin ei se tietenkään ole puolen päivän päästä toisella puolella maapalloa, vaan se ilma pyörii yhtä nopeasti maapallon mukana. Ei ilma ole mikään liikkumaton kalvo maapallon päällä. Jos ilma ei liikkuisi maapallon pyörimisliikkeen mukana niin lännestä tuulisi aika kovaa. Päiväntasaajan kohdalla tuulisi 400m/s ja täällä Pohjoiskarjalan tasolla 200m/s.(tämä tieto on artifioitu siitä tiedosta, että miten nopeasti päivä/yö raja kulkee maapallolla. Toivottavasti ymmärrät.)
Inkvisitio kovisteli kirkonkirouksella Galileo Galileitä kuvailemaan teoksissaan litteäksi.
Ole hyvä ja vastaa jos näet epätarkkuutta vastauksessani.
Olen lukenut tiedettä enemmän kuin voit uskoa. Uskon kumminkin raamatun sanaan. Jos joku on raamatun sanan vastaista se on peräisin vihollisesta, enkä ota sitä huomioon.
Tuo ilmapallo-esimerkki kyllä todisti minulle että et ole.
Eikös Raamattu ole ihmisen kirjoittama? Ja ihminen on erehtyväinen? Minä uskon että Raamatun kirjoitusaikana käsitys maasta oli se, että se on litteä, ja he selittivät maailmankuvaansa näin. He olivat aivan tavallisia ihmisiä eivätkä mitään supertähtiä, jotka tiesivät kaikesta kaiken.
Yhtä hullua olisi väittää että maailma syntyi sotkan munasta. Kalevala on samantyyppinen teos, vaikkakin se ei ole uskonnollinen. Siinä ihmiset selittivät maailmankuvaansa.
Sitäpaitsi nämä kysymykset on helppo todeta. Esim coriolisvoima: pistä tulppa käsienpesualtaaseen, laske altaaseen vettä ja vedä tulppa pois. Minkäs ihmeen takia se pyörre on aina myötäpäivään?
Voitko muuten tarkentaa missä kohdissa nämä lentokoneen suuret kaarrokset tapahtuivat? Lentoreitit? Miten on, onko amerikka atlantin vai tyynen meren takana?
Otahan iisisti Pohjois-Karjalan poika. En kai nyt meidänkään sentään tarvitse aivan jokaiseen ansakuoppaan tipahtaa vaikka ei koskaan olla savolaisille kieroudessa pärjättykään.
Jätä uskiksien hommaksi Juhan sivistäminen, siinnä niillä onkin tekemistä.
Puhut järkeä. Turhaahan tämä.
"Sitäpaitsi nämä kysymykset on helppo todeta. Esim coriolisvoima: pistä tulppa käsienpesualtaaseen, laske altaaseen vettä ja vedä tulppa pois. Minkäs ihmeen takia se pyörre on aina myötäpäivään?"
Kokeilin. Uskomattomia ovat hänen tekonsa.
Jos kerran maa on litteä, niin miksi täällä on eri aikoja.. esim amerikassa on 8h aikaero..
Luuletteko että maapallo on joku laatta avaruudessa?
Eniten minua häiritsee nämä uskovaisten selitykset vedenpaisumuksesta.. Mistä se vesi tuli, ja minne se meni? Ja jos siellä laivalla olis pitänyt olla jokaisia eläimiä 2kpl, niin miten ne ruokaa sai?
Koska missään vaiheessa tarinaa jumalahan ei auttanut Nooaa (jos oikein muistan) Pelkästään norsu syö heinää 50kg päivässä.
"Jos kerran maa on litteä, niin miksi täällä on eri aikoja.. esim amerikassa on 8h aikaero.."
Oletko kenties ollut yhtäaikaa Amerikassa ja Suomessa. Jos et ole, niin et voi aivan varmasti tietää vai mitä.
"Luuletteko että maapallo on joku laatta avaruudessa?"
Luulen.
"Eniten minua häiritsee nämä uskovaisten selitykset vedenpaisumuksesta.. Mistä se vesi tuli, ja minne se meni? Ja jos siellä laivalla olis pitänyt olla jokaisia eläimiä 2kpl, niin miten ne ruokaa sai?"
"Koska missään vaiheessa tarinaa jumalahan ei auttanut Nooaa (jos oikein muistan) Pelkästään norsu syö heinää 50kg päivässä."
Sittenhän siellä oli aika paljon heinää vai mitä? Arkki oli niin iso, että sinne kyllä mahtui eläimet ja heinä varsin hyvin.
tässä vielä linkkejä, jotka näyttävät etten ole sentään yksin uskomukseni kanssa. Huomautan etten ota kantaa näillä sivuilla olevien "todistus aineistoon"
http://www.alaska.net/~clund/e_djublonskopf/Flatearthsociety.htm
http://www.flat-earth.org/
http://www.lhup.edu/~dsimanek/fe-scidi.htm
seuraavalla sivulla todistetaan että raamatun kirjoittajat tiesivät maan olevan litteä.
http://sol.sci.uop.edu/~jfalward/Flat_Earth.htm
mielenkiintoinen artikkeli:"Don't stop with creationism; teach flat Earth theory, too"
löytyy täältä
http://www.sullivan-county.com/id3/stewart.htm
tässä vielä tämmönen
http://www.edwardtbabinski.us/latest_2003/geocentrism.html
Moi taas! Jos käytät muiden tekstiä kirjoituksessasi niin voisit käyttää lainausmerkkejä, että ne olisivat selkeämiä ja helpommin luettavia.
Uskis viritti ansan(lol):
"Et sitten mennyt huomaamaan, että perustelin jokaisen vastaukseni ja jokaiseen kysymykseesi?
Asetin sinulle tietoisen ansan käyttämällä Etelä-Pohjanmaa vertausta ja menit siihen oikein "rohmuamalla kahlaten".:)
Siis aloit selittämään juuri tuota "tasaisuutta", kun kuitenkin kyseessä on kuitenkin jonkin halinnollisen organisaation alueellinen täsmennys, jolla ei ole mitään tekemistä maan pinnan muodostuksen kanssa.(tässä näköjään oppii
tapaasi ajatella pieleen, kun näköjään osaa jo sitä ennustaa)"
Etelä-Pohjanmaa on toki "halinnollisen organisaation alueellinen täsmennys", mutta sen pinnan muodot ovat Suomessa varsin hyvin tunnetut. Sama jos kysysisi "onko Sveitsi vuoristoinen?" Älkää vaan menkö ansaan ;). Ymmärrän kyllä että vakuuttaviin teksteihini on vaikea vastata asiallisesti, mutta voisit jättää tälläiset näsäviisaat jaarittelut pois.
Uskis kirjoitti:
"Siis jos maa on mennyt pois radaltaan, niin se on mennyt pois myös paikaltaan"
ja
"Ja sinustako, jos maa on mennyt pois radaltaan, niin se ei ole mennyt pois paikaltaan?"
Sitten Uskis otti sanansa takaisin ja taantui jälleen tuttuihin lapsekkaisiin solvauksiin:
"Minä en tyhjistä hermostu, vaikkakin tuossa yrität kaupata, että sanat radaltaan ja paikaltaan
ovat mielestäni synonyymejä.Sitä en ole todistettavasti väittänyt ja siksi väitteesi onkin tymän lapsellinen ja ymmärtämätön. Vai ymmärsinkö oikein?"
Aikaisemmin Uskis oli väittänyt, että olin sanonut litteä ja lavea sanojen olevan synonyymejä. Todellisuudessa sanoin lavea sanan kuvaavan paremmin litteyttä kuin palloa. Esim. jalkapallokenttä on lavea, mutta jalkapallo ei.
Sitten historiasta, jota ilmeisesti tunnet ihan hyvin. Miten näiden uskonpuhdistajien maailmankatsomus erosi näissä kysymyksissä katolisesta kirkosta. Minulla on sellainen käsitys, että Martti Lutter suostui tinkimään sanasta sen verran, että väitti maan olevan pyöreä.(kosiskellakseen älymystöä/tiedepiirejä) Mutta hänen mielestä edelleen Aurinko kiersi liikkumatonta maata -syy:koska raamatussa sanotaan useassa kohdassa selkeästi näin. Näissä kohdissa ei voinnut perääntyä vaikka se olikin ristiriidassa tieteen kanssa.
Huomenna kirjoitan lisää jos ehdin.
"--Moi taas! Jos käytät muiden tekstiä kirjoituksessasi niin voisit käyttää lainausmerkkejä, että ne olisivat selkeämiä ja helpommin luettavia. --"
Vastine
Sanoo mies, joka vielä aloituksessaan kirjoitti "pötköön"?:)
Jos olen kopioinut esim.sinun koko tekstin, niin sinne väliin vastatessani olen eroittanut oman kommenttini sanalla vastine ja silloin en ole välttämättä näitä lainauksia merkannut.
Siis sanan vastine alapuolella on minun kirjoitukseni ja sanan vastine yläpuolella on sinun kirjoituksesi.Ei pitäisi olla vaikeaa, mutta ilmeisesti on eräille kuitenkin, niin nyt sitten käytän lisäksi näitä lainausmerkkejä.
(ettei vaan sen takia jää selkeät Raamatun paikat tulematta, jotka todistavat maan olevan litteän? :))
"--Uskis viritti ansan(lol): --"
Vastine
Ota opiksesi!
"Et sitten mennyt huomaamaan, että perustelin jokaisen vastaukseni ja jokaiseen kysymykseesi?
Asetin sinulle tietoisen ansan käyttämällä Etelä-Pohjanmaa vertausta ja menit siihen oikein "rohmuamalla kahlaten".:)
Siis aloit selittämään juuri tuota "tasaisuutta", kun kuitenkin kyseessä on kuitenkin jonkin halinnollisen organisaation alueellinen täsmennys, jolla ei ole mitään tekemistä maan pinnan muodostuksen kanssa.(tässä näköjään oppii
tapaasi ajatella pieleen, kun näköjään osaa jo sitä ennustaa)"
"--Etelä-Pohjanmaa on toki "halinnollisen organisaation alueellinen täsmennys", mutta sen pinnan muodot ovat Suomessa varsin hyvin tunnetut. Sama jos kysysisi "onko Sveitsi vuoristoinen?" Älkää vaan menkö ansaan ;). Ymmärrän kyllä että vakuuttaviin teksteihini on vaikea vastata asiallisesti, mutta voisit jättää tälläiset näsäviisaat jaarittelut pois. --"
Vastine
Niin,kyse oli rinnastuksesta Etelä-Pohjanmaan piiri ja maan piiri ja halusin saada sinut itsesi todistaamaan itseäsi vastaan ja onnistuin siinä täydellisesti. Valitettavasti vain itse et ole sitä vielä näköjään edes ymmärtänyt.
Siis toisin sanoen olisin voinut puhua myös Lapin
piiristä, mutta halusin ohjata sinut selittämään juuri tuota litteyttä.
Siis loogisesti ajatellen maan piiristä puhuttaessa Raamatussa puhutaan ainoastaan ihmisten hallinnoimista alueista, ehkäpä myös eläinten asuinalueista, ei siinä oteta mitään kantaa siihen minkä muotoinen maa on?
No ystäväsi Heikki J.P puhuu ympyrästä/kupoli ja sinä puhut neliön muotoisesta litteästä maasta?
Onhan näitä, mutta ymmärtänet nyt viimeinkin, että SELVIÄ esimerkkejä, joita piti olla väittämäsi mukaan useita Raamatussa, et ole vielä yhtäkään esittänyt? Miksi?
Valitettavasti olen jo hieman "lokeroinut" sinut
miehenä, joka ei voi myöntää olevansa väärässä, vaikka sen itsekkin huomaat.
Toivottovasti olen väärässä?
Uskis kirjoitti:
"Siis jos maa on mennyt pois radaltaan, niin se on mennyt pois myös paikaltaan"
ja
"Ja sinustako, jos maa on mennyt pois radaltaan, niin se ei ole mennyt pois paikaltaan?"
"--Sitten Uskis otti sanansa takaisin ja taantui jälleen tuttuihin lapsekkaisiin solvauksiin:--"
Vastine
Huoh, hohhoijaa! En tietenkään vetänyt sanojani pois! Vaan ymmärrät kai nyt sentään, että on täysin eriasia verrata sanoja radaltaan ja paikaltaan toisiinsa synonyymeinä, kuin jos verrataan kokonaisia lauseita, joissa sanat esiintyvät ja toteutuu yksi yhtäläisyys????
"Minä en tyhjistä hermostu, vaikkakin tuossa yrität kaupata, että sanat radaltaan ja paikaltaan
ovat mielestäni synonyymejä.Sitä en ole todistettavasti väittänyt ja siksi väitteesi onkin tymän lapsellinen ja ymmärtämätön. Vai ymmärsinkö oikein?"
"--Aikaisemmin Uskis oli väittänyt, että olin sanonut litteä ja lavea sanojen olevan synonyymejä. Todellisuudessa sanoin lavea sanan kuvaavan paremmin litteyttä kuin palloa. Esim. jalkapallokenttä on lavea, mutta jalkapallo ei.
Vastine
Niin esimerkkisi on taasen tapasi mukaan erityisen epälooginen, koska jalkapallossa nyt tuskin voi esiintyä laveutta, muuta kuin mikrobien mielestä?:)
Toiseksi sinun pitäisi verrata jalkapallokentän
kokoiseen palloon, vaikka vertaus senkin jälkeen
olisi vielä kelvoton, vaikkakin enempi looginen.
Maapallolla laveutta sensijaan voi esiintyä, koska se on niin suuri pallo.
"--Sitten historiasta, jota ilmeisesti tunnet ihan hyvin. Miten näiden uskonpuhdistajien maailmankatsomus erosi näissä kysymyksissä katolisesta kirkosta. Minulla on sellainen käsitys, että Martti Lutter suostui tinkimään sanasta sen verran, että väitti maan olevan pyöreä.(kosiskellakseen älymystöä/tiedepiirejä) Mutta hänen mielestä edelleen Aurinko kiersi liikkumatonta maata -syy:koska raamatussa sanotaan useassa kohdassa selkeästi näin. Näissä kohdissa ei voinnut perääntyä vaikka se olikin ristiriidassa tieteen kanssa. --"
Vastine
Sanottakoon nyt kuitenkin ensin, että olen huojentunut, kun nyt huomaan edes sinun ymmärtävän mikä kiertää/pyörii ja mikä on paikoillaan. Siitä en valitettavasti voinut vahvistua viimeisimmässä paniikki-kirjoituksessasi? :)
No uskonpuhdistuskaan ei tapahtunut silmänräpäytyksessä, mutta he olivat aikansa radikaaleja, jotka nousivat vallanhimon raiskaamaa kirkkoa ja tiedeyhteisöä(joiden joukossa oli myös ns. uskovaisia tiedemiehiä)vastaan, koska halusivat totuuden esiin ja lopettaa tarpeettomat "mielipidelynkkaukset".
Esim. Uskovainen tiedemies Iisak Newton oli jo kauan tiennyt pallomaisen maan toiminnot, mutta hän kirjoitti tieteelliset julkaisunsa väistellen ko.asioiden suoraan sanomisia, koska pelkäsi tiedeyhteisön aivan konkreettista lynkkausta kirkon siunaamana.
Monesti uskovaisia syytetään tieteen jarrumiehenä olemisesta, mutta se ei kyllä pidä paikkaansa, vaan yksinkertaisesti senaikainen tiedeyhteisö ei vaan kertakaikkiaan halunnut elinaikanaan tunnustaa olleensa näinkin oleellisessa asiassa täysin väärässä.
Toki väärät Raamatun tulkinnat olivat heille tuki, jonka avulla saatiin lynkkauksille siunaus.
(kysymys oli siis saatanan ohjaamasta uskonnosta)
Aivan samoin voidaan ajatella nykyisestä tiedeyhteisöstä evoluutioteorian suhteen? On osa tiedemiehiä, jotka suhtautuvat siihen niinkuin pitääkin, eli kovin puutteellisesti todistettuna teoriana. Sitten on taasen näitä tiedeyhteisöjä, jotka ovat muodostaneet evoluutioteoriasta uskonnon, jolle ET on yhtä totta, kuin painovoima. He eivät kylläkään murhaa toisinajattelijoita, mutta kyhäilevät Piltdownin-miehen hengessä vaikkapa väärennöksiä jäsentensä
määrää lisätäkseen.
Huomenna kirjoitan lisää jos ehdin.
>>
Aivan samoin voidaan ajatella nykyisestä tiedeyhteisöstä evoluutioteorian suhteen? On osa tiedemiehiä, jotka suhtautuvat siihen niinkuin pitääkin, eli kovin puutteellisesti todistettuna teoriana.
>>
Ja yllätys yllätys, nämä tiedemiehet ovat yleensä jotain muita kuin biologeja ja/tai he vastustavat evoluutioteoriaa uskontonsa pohjalta.
>>
Sitten on taasen näitä tiedeyhteisöjä, jotka ovat muodostaneet evoluutioteoriasta uskonnon, jolle ET on yhtä totta, kuin painovoima.
>>
Ja sinulle ei vieläkään mennyt perille että biologit pitävät evoluutiota samalla tavalla faktana kuin painovoimaa, ei evoluutioTEORIAA. Ilmeisesti et sitten lukenut sitä viestiäni tai päätit keksiä omasta päästä näitä juttujasi?
>>
He eivät kylläkään murhaa toisinajattelijoita, mutta kyhäilevät Piltdownin-miehen hengessä vaikkapa väärennöksiä jäsentensä
määrää lisätäkseen.
>>
Ahaa, jälleen kerran näitä salaliittotarinoita. Olen kysynyt tätä sinulta etkä ole vielä vastannut:
"
Onko sinulla mitään oikeaa tutkimusta näytettävänä jonka mukaan Piltdownin mies olisi ollut evoluutioteorian suosion nostaja? Vai onko väitteesi pelkkä säälittävä toive ("väärennös nosti suosiota -> ei sille teorialle mitään oikeaa perustaa ole"). Varsinkin kun ottaa huomioon että Piltdownia epäiltiin jo ennen huijauksen paljastumista, sillä se ei sopinut muihin hominidilöytöihin. Tästähän kreationistit ovat luonnollisesti hyvin hiljaa...
"
Entä milloin olet valmis määrittelemään mitä sinä tarkoitat "täydellisellä fossiilisarjalla"? Tämä väistelysi menee jo naurettavuuksiin kun olisit saanut vastaukseni aikaa sitten.
"Sanoo mies, joka vielä aloituksessaan kirjoitti "pötköön"?:)"
"Jos olen kopioinut esim.sinun koko tekstin, niin sinne väliin vastatessani olen eroittanut oman kommenttini sanalla vastine ja silloin en ole välttämättä näitä lainauksia merkannut."
Ne vastineet unohtuivat välillä.
"Siis sanan vastine alapuolella on minun kirjoitukseni ja sanan vastine yläpuolella on sinun kirjoituksesi.Ei pitäisi olla vaikeaa, mutta ilmeisesti on eräille kuitenkin, niin nyt sitten käytän lisäksi näitä lainausmerkkejä.
Kiitos nyt on mukavampi lukea.
Tuo piirihommahan liittyi tähän:
Ps. 93:1 "Niin pysyy maanpiiri lujana, se ei horju."
Sitten kirjoitetaan vielä kielillä:
Psalm 93:1: “Thou hast fixed the earth immovable and firm”
Elikä se piiri ei ollut tuon pointti vaan liikkumattomuus. Se tulee ilmi myös alkuperäisestä raamatun tekstistä. Elikä tässä sanotaan selkeästi maan olevan liikkumaton. Näitä on vielä kymmeniä raamatussa, mutta myös minun ole hyvä kirjoituksessani ja tottuden torven ensimmäisessä tekstissä.
"Maapallolla laveutta sensijaan voi esiintyä, koska se on niin suuri pallo."
Mutta sopii silti paremmin littanaan maahan.
"No uskonpuhdistuskaan ei tapahtunut silmänräpäytyksessä, mutta he olivat aikansa radikaaleja, jotka nousivat vallanhimon raiskaamaa kirkkoa ja tiedeyhteisöä(joiden joukossa oli myös ns. uskovaisia tiedemiehiä)vastaan, koska halusivat totuuden esiin ja lopettaa tarpeettomat "mielipidelynkkaukset"."
Tuon ajan tiedemiehet olivat lähes kaikki enemmän tai vähemmän uskovaisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö heidän tutkimuksensa voisi olla raamatun kanssa ristiriidassa.
Pointtini oli, että kristinuskon historian kaikki parhaat raamatun oppineet Martti Luther mukaanlukien olivat yhtä mieltä ainakin maan liikkumattomuudesta ja geosentrisestä aurinkokunnasta.
"Onhan näitä, mutta ymmärtänet nyt viimeinkin, että SELVIÄ esimerkkejä, joita piti olla väittämäsi mukaan useita Raamatussa, et ole vielä yhtäkään esittänyt? Miksi? "
Esitin kaksi esimerkkiä, joissa koko maa oli nähtävissä tarpeeksi korkealta. Näin ollen maa ei voi olla pyöreä. Sinun mielestäsi nämä kohdat olivat vertauskuvia. Joidenkin mielestä esim. luomiskertomus on vertauskuva. Onko sinun mielestäsi? Meidän eromme on vain, että minä otan raamatun kirjaimellisesti ja sinä päätät mikä on vertauskuva ja mikä ei sen mukaan mikä tuntuu mukavalta.
Elikä yhteenvetona vielä: Olen esittänyt esimerkkejä, joissa suoraan sanotaan maan olevan liikkumaton. Lisäksi olen antanut esimerkkejä joista ilmenee selkeästi maan olevan litteä. Sitten vielä kymmeniä kohtia, jotka kuvaavat paremmin näitä kuin pyöreää/aurinkoa kiertävää maata. Sinulta sain yhden paniikissa etsityn kohdan, jossa Jeesus ilmoittaa, että hän voi tulla yöllä tai päivällä. Mielestäsi Jessus sanoo kumminkin tässä, että maa on pyöreä. Elikä lopputulos/väliaika tilanne Juha-Uskis 40-1 ;)
"Päinvastoin pallomaisuudelle sielä löytyy selkeitä todistuksia"
Odotan näitä edelleen. Eikö olisi näyttöjen paikka Uskis. ;)
Tämän kirjoitit jo aikaisemmin.
"Jos taasen syytät minua valehtelijaksi, niin osoita se esimerkillä, kuten minäkin teen Juhan suhteen ja sinunkin, jos allekirjoitat hänen väittämänsä?"
Ovatko mielestäsi kaikki jotka ovat erimieltä kanssasi valehtelijoita. Ovatko juutalaiset, muslimit, hindut jne. valehtelijoita. Olisi ehkä vähemmän hyökkäävää sanoa, että he ovat väärässä. Jos sanoisit mielipiteesi eroavan heidän mielipiteistään -se olisi jo melko asiallista käytöstä.Pienet lapset voivat vielä osoitella sormella ja huutaa "valehtelija, valehtelija", mutta eivät aikuiset ihmiset.
"Sanoo mies, joka vielä aloituksessaan kirjoitti "pötköön"?:)"
"Jos olen kopioinut esim.sinun koko tekstin, niin sinne väliin vastatessani olen eroittanut oman kommenttini sanalla vastine ja silloin en ole välttämättä näitä lainauksia merkannut."
"--Ne vastineet unohtuivat välillä.--"
Vastine
Johtuisikohan turhautuneisuudestani?
(kun tuntuu, että oli lainausmerkit tai mitkä tahansa merkit, niin sinä et ymmärrä oikein.)
"Siis sanan vastine alapuolella on minun kirjoitukseni ja sanan vastine yläpuolella on sinun kirjoituksesi.Ei pitäisi olla vaikeaa, mutta ilmeisesti on eräille kuitenkin, niin nyt sitten käytän lisäksi näitä lainausmerkkejä.
"--Kiitos nyt on mukavampi lukea. --"
Vastine
Ole hyvä!
"--Tuo piirihommahan liittyi tähän:
Ps. 93:1 "Niin pysyy maanpiiri lujana, se ei horju."
Sitten kirjoitetaan vielä kielillä:
Psalm 93:1: “Thou hast fixed the earth immovable and firm”
Elikä se piiri ei ollut tuon pointti vaan liikkumattomuus. Se tulee ilmi myös alkuperäisestä raamatun tekstistä. Elikä tässä sanotaan selkeästi maan olevan liikkumaton. Näitä on vielä kymmeniä raamatussa, mutta myös minun ole hyvä kirjoituksessani ja tottuden torven ensimmäisessä tekstissä. ---"
Vastine
Ahaaaa! Vai niin, siis piiri ei ollutkaan sinun pointtisi, vaan liikkumattomuus??? :):):)
OK! Käyhän se niinkin, "pannaan toinen hiiri toiseen nurkkaan". :)
Siis Ps. 93.1 KOKONAISUUDESSAAN! "--HErra on kuningas. Hän on pukenut itsensä korkeudella.
Herra on pukeutunut, vyöttäytynyt voimaan.
Niin pysyy maanpiiri lujana se ei horju.
Siis tässä puhutaan Jumalan valtasuuruudesta ja voimasta maanpiiriin = Ei Etelä-Pohjanmaan piiri tai Lapin piiri, vaan koko maanpiiri.
Tämä kyllä selviää, (jos selviää)kun luet koko tämän lyhyen luvun.
Missään tapauksessa ei ole mahdollisuutta tulkintaan paikallaan olevasta maasta. Ei sinne päinkään?
Mistä oikein näitä revit ja väität, että vielä selvästi sanotaan? (melkoinen fakiiri olet?)
"Maapallolla laveutta sensijaan voi esiintyä, koska se on niin suuri pallo."
"--Mutta sopii silti paremmin littanaan maahan.-"
Vastine
Voi rakas ystävä, kun ongelma onkin siinä, kun sitä littanaa maata ei kuitenkaan ole Raamatun sanassa mainittu, vaan lavea maa ja sekin on aivan eri merkityksessä, kuin koko pallon muoto.
(valitettavasti täytyy todeta, että sinun ymmärryksesi ainakin Raamatun suhteen on surkea)
"No uskonpuhdistuskaan ei tapahtunut silmänräpäytyksessä, mutta he olivat aikansa radikaaleja, jotka nousivat vallanhimon raiskaamaa kirkkoa ja tiedeyhteisöä(joiden joukossa oli myös ns. uskovaisia tiedemiehiä)vastaan, koska halusivat totuuden esiin ja lopettaa tarpeettomat "mielipidelynkkaukset"."
"--Tuon ajan tiedemiehet olivat lähes kaikki enemmän tai vähemmän uskovaisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö heidän tutkimuksensa voisi olla raamatun kanssa ristiriidassa.
Pointtini oli, että kristinuskon historian kaikki parhaat raamatun oppineet Martti Luther mukaanlukien olivat yhtä mieltä ainakin maan liikkumattomuudesta ja geosentrisestä aurinkokunnasta. --"
Vastine
On se vaan niin väärin, ettet vieläkään ymmärrä, että me puhumme Raamatun sanasta ja siitä mitä sielä todella on sanottu, eikä siitä, mitä mieltä
ihmiset ovat kunakin aikana siitä joutuneet/halunneet olla?
"Onhan näitä, mutta ymmärtänet nyt viimeinkin, että SELVIÄ esimerkkejä, joita piti olla väittämäsi mukaan useita Raamatussa, et ole vielä yhtäkään esittänyt? Miksi? "
"--Esitin kaksi esimerkkiä, joissa koko maa oli nähtävissä tarpeeksi korkealta. Näin ollen maa ei voi olla pyöreä. Sinun mielestäsi nämä kohdat olivat vertauskuvia. Joidenkin mielestä esim. luomiskertomus on vertauskuva. Onko sinun mielestäsi? Meidän eromme on vain, että minä otan raamatun kirjaimellisesti ja sinä päätät mikä on vertauskuva ja mikä ei sen mukaan mikä tuntuu mukavalta. --"
Vastine
No mukavalta tietysti tuntuu sanoa vertauskuvaksi sellaista minkä Raamattu itsekkin tunnustaa vertauskuvaksi, kuten juuri se korkea puujuttu?:)
"--Elikä yhteenvetona vielä: Olen esittänyt esimerkkejä, joissa suoraan sanotaan maan olevan liikkumaton. Lisäksi olen antanut esimerkkejä joista ilmenee selkeästi maan olevan litteä. Sitten vielä kymmeniä kohtia, jotka kuvaavat paremmin näitä kuin pyöreää/aurinkoa kiertävää maata. Sinulta sain yhden paniikissa etsityn kohdan, jossa Jeesus ilmoittaa, että hän voi tulla yöllä tai päivällä. Mielestäsi Jessus sanoo kumminkin tässä, että maa on pyöreä. Elikä lopputulos/väliaika tilanne Juha-Uskis 40-1 ;)
Vastine
Sinä olet täysi pelle!
Uskon että nyt kannattaa lopettaa, kun sinä kerran olet noin reilusti voitolla! :)
"Päinvastoin pallomaisuudelle sielä löytyy selkeitä todistuksia"
"--Odotan näitä edelleen. Eikö olisi näyttöjen paikka Uskis. ;) --"
Vastine
Vertauskuva Raamatusta! "Elkää tuhlatko helmiä sioille!"
Tämän kirjoitit jo aikaisemmin.
"Jos taasen syytät minua valehtelijaksi, niin osoita se esimerkillä, kuten minäkin teen Juhan suhteen ja sinunkin, jos allekirjoitat hänen väittämänsä?"
Ovatko mielestäsi kaikki jotka ovat erimieltä kanssasi valehtelijoita. Ovatko juutalaiset, muslimit, hindut jne. valehtelijoita. Olisi ehkä vähemmän hyökkäävää sanoa, että he ovat väärässä. Jos sanoisit mielipiteesi eroavan heidän mielipiteistään -se olisi jo melko asiallista käytöstä.Pienet lapset voivat vielä osoitella sormella ja huutaa "valehtelija, valehtelija", mutta eivät aikuiset ihmiset.
Vastine
Eivät tietetenkään kaikki jotka ovat kanssani erimieltä ole suinkaan valehtelijoita?
Minä olen suoraselkäinen mies ja sanon typeille, jotka valehtelevat, että he ovat valehtelijoita.
(mitäs sitä kaunistelemaan)
Siis, jos sinä väität, että maa on litteä, ja se on Raamatussa useassa kohdassa selkeästi sanottu, jota sinä et kuitenkaan pysty todistamaan ja siitä huolimatta vielä kuitenkin väität, että olet sen todistanut,(vaikka kaikki näkevät julkisesti, ettet ole mitään pystynyt todistamaan)
niin sinä olet oikein valehtelijoiden valehtelija!
Kuten yllä jo mainitsin, niin keskustelu kanssasi päättyy tähän, sillä olen taluttanut sinua jo aivan rittävän pitkälle hölmölän kuninkaaksi, mutta syytä itseäsi. Mitäs valehtelit Jumalan sanaa vastaan!
suomennettu jae: niin pysyy maanpiiri lujana ,se ei horju, alkukielellä af tevel tikon bal-timot.
Tästä ei millään päästä liikumattomaan maanpiiriin, puhe on nimenomaan horjumattomasta=pysyvästä . Saman verbijuuren toinen muoto tarkoittaa sortumista, romahtamista.
>>
Aivan samoin voidaan ajatella nykyisestä tiedeyhteisöstä evoluutioteorian suhteen? On osa tiedemiehiä, jotka suhtautuvat siihen niinkuin pitääkin, eli kovin puutteellisesti todistettuna teoriana.
>>
Ja yllätys yllätys, nämä tiedemiehet ovat yleensä jotain muita kuin biologeja ja/tai he vastustavat evoluutioteoriaa uskontonsa pohjalta.
Vastine
Uskovaisia tiedemiehiä löytyy kaikkilta tieteen alueilta ja he suhtautuvat erittäin kriittisesti
evoluutioteoriaan. Voidaan sanoa, että kaikki uudestisyntyneet uskovat tiedemiehet ovat evokriitikkoja, mutta kaikki evokriitikot eivät sensijaan ole uudestisyntyneitä uskovaisia. :)
Ja yllätys yllätys nämä tiedemiehet jotka uskovat evoteoriaan kuin painovoimaan, ovat kaikki ateistisen maailmankuvan omaavia evouskovia ja heitä ohjaa valheellinen Pitdownin -miehen uskon henki.
>>
Sitten on taasen näitä tiedeyhteisöjä, jotka ovat muodostaneet evoluutioteoriasta uskonnon, jolle ET on yhtä totta, kuin painovoima.
>>
Ja sinulle ei vieläkään mennyt perille että biologit pitävät evoluutiota samalla tavalla faktana kuin painovoimaa, ei evoluutioTEORIAA. Ilmeisesti et sitten lukenut sitä viestiäni tai päätit keksiä omasta päästä näitä juttujasi?
Vastine
Jospa se olisikin edes niin?(painovoimaevoluutio) Oikeammin se olisi kuitenkin, että mikroevoluutio on yhtä totta, kuin painovoima.
Et sitten ole antanut itsesi tietää, että maailmankuulu kehitysbiologi Stephen Jay Gould
kävi jopa Helsingin yliopistolla kertomassa vuonna 1999, että nimenomaan evoluutioteoria(ei siis pelkkä evoluutio) on yhtä totta, kuin painovoima.
Minusta nyt tällä herralla pitäisi olla riittävästi kompetenssia evouskovien joukossa, sillä mielestäni hän on tämän valheellisen Piltdownin hengen ykkösprofeetta? :)
>>
He eivät kylläkään murhaa toisinajattelijoita, mutta kyhäilevät Piltdownin-miehen hengessä vaikkapa väärennöksiä jäsentensä
määrää lisätäkseen.
>>
"--Ahaa, jälleen kerran näitä salaliittotarinoita. Olen kysynyt tätä sinulta etkä ole vielä vastannut: --"
Vastine
Yli neljäkymmentä vuotta valheella ratsastusta ja sekö pitäisi unohtaa?? VOI voi?
"
"--Onko sinulla mitään oikeaa tutkimusta näytettävänä jonka mukaan Piltdownin mies olisi ollut evoluutioteorian suosion nostaja? Vai onko väitteesi pelkkä säälittävä toive ("väärennös nosti suosiota -> ei sille teorialle mitään oikeaa perustaa ole"). Varsinkin kun ottaa huomioon että Piltdownia epäiltiin jo ennen huijauksen paljastumista, sillä se ei sopinut muihin hominidilöytöihin. Tästähän kreationistit ovat luonnollisesti hyvin hiljaa... --"
Vastine
Kysymyksesi on suoraan sanottuna lapsellinen, sillä tällaisen asian tutkiminen on täysin mahdotonta ja olet täysin tietoinen, ettei siitä ole olemassa mitään tutkimuksia(siksi en ole vaivautunut vastaamaan itsestäänselvyyksiin.
Todisteet perustuvat lähinnä arvioihin ja aikalaiskertomuksien kuulemiseen ja seurauksien toteamiseen.
Oma isäni on elänyt silloin ja hän on kertonut, että kyllä Piltdownin mies oli ainakin opiskelijoiden keskuudessa hyvin arvostettu ja monille myös tervetullut todiste evoteorian puolesta.
Silloin kuulemma myös esim. lääkäreiden ja tiedemiesten puheet olivat "perustöölöläisille"
Jumalasta seuraavien arviointeja ja niihin uskottiin aivan erilailla, kuin tänään.
Monille evoluutioteoriasta alkoi muodostumaan suurten kansojen seassa faktahommaa ja varmaan siinä osansa suoritti myös Piltdownin mies vielä
aivan meidän päiviimme asti joillekin, vaikka hän oli kuollut jo 50-luvulla.
Valitettavasti monien "perusvantaalaisten" mielenkiinto ei ole ensisijaisesti tällaisissa asioissa?
Tietysti toisaalta, jos nämä kaikki väärennökset, jos olisi tuotu massojen eteen samalla voimalla rummuttaen, kuin ne ajettiin sisään, niin teorian kannatus olisi varmaan romahtanut, mutta siinä on oltu kyllä aika sukkasillaan.
"
>>
Uskovaisia tiedemiehiä löytyy kaikkilta tieteen alueilta ja he suhtautuvat erittäin kriittisesti
evoluutioteoriaan.
>>
Niin, koska evoluutioteoria on ristiriidassa heidän raamatullisen maailmankuvansa kanssa. Sinä et näe tällaisessa toiminnassa ilmeisesti mitään vikaa?
>>
Voidaan sanoa, että kaikki uudestisyntyneet uskovat tiedemiehet ovat evokriitikkoja, mutta kaikki evokriitikot eivät sensijaan ole uudestisyntyneitä uskovaisia. :)
>>
Annapas tulla lukuja, kuinka moni näistä evoluutioteorian vastustajista ei ole uskovaisia/kreationisteja. Sanon jo etukäteen että aika pieni luku.
>>
Ja yllätys yllätys nämä tiedemiehet jotka uskovat evoteoriaan kuin painovoimaan, ovat kaikki ateistisen maailmankuvan omaavia evouskovia ja
>>
Tiede ei ota oletusarvoisesti mukaan mitään mikkihiiriselityksiä olemattomista jumalista joita ei voi tutkia saatika havaita.
>>
heitä ohjaa valheellinen Pitdownin -miehen uskon henki.
>>
Syytätkö heitä siis valehtelusta? Olen kyllä huomannut että kuka tahansa joka on eri mieltä kanssasi, on valehtelija.
>>
Jospa se olisikin edes niin?(painovoimaevoluutio) Oikeammin se olisi kuitenkin, että mikroevoluutio on yhtä totta, kuin painovoima.
>>
Mikro- ja makroevoluutio toimivat samoilla mekanismeilla mutta vain eri aikaskaaloissa. Sinulta on kysytty mikä mekanismi estää mikron kumuloitumisen makroksi ja kuten arvata saattaa, jätit vastaamatta vedoten vain että "kyllä siellä jokin mekanismi on".
>>
Et sitten ole antanut itsesi tietää, että maailmankuulu kehitysbiologi Stephen Jay Gould
kävi jopa Helsingin yliopistolla kertomassa vuonna 1999, että nimenomaan evoluutioteoria(ei siis pelkkä evoluutio) on yhtä totta, kuin painovoima.
>>
Gould on kyllä puhunut että evoluutio on sekä fakta että teoria. Tämä selviää hänen kirjoittamastaan hyvin tunnetusta esseestä jossa hän painottaa faktan (siinä mielessä kuin tieteessä jotain voi faktana pitää) ja teorian eroa puhuttaessa evoluutiosta.
"
Evolutionists have been very clear about this distinction of fact and theory from the very beginning, if only because we have always acknowledged how far we are from completely understanding the mechanisms (theory) by which evolution (fact) occurred.
"
Joko siis keksit juttuja omasta päästäsi tai Gould on muuttanut kantansa yhtä-äkkiä täysin varoittamatta epäloogiseksi verratessaan tieteellistä teoriaa ja ilmiötä toisiinsa. Arvatenkin sinä syytät Gouldia jälkimmäisestä, koska kreationistien ei mielestäsi tarvitse perustella puheitaan millään tasolla.
>>
Minusta nyt tällä herralla pitäisi olla riittävästi kompetenssia evouskovien joukossa, sillä mielestäni hän on tämän valheellisen Piltdownin hengen ykkösprofeetta? :)
>>
Sinulle saattaakin olla kova pala myöntää, että tieteessä ei pelata auktoriteeteilla toisin kuin uskonnossa.
>>
Yli neljäkymmentä vuotta valheella ratsastusta ja sekö pitäisi unohtaa?? VOI voi?
>>
Tiedemaailma itse paljasti huijauksen. Löytöä epäiltiin jo ennen kuin se paljastui huijaukseksi. Taustalla oli yksittäisen/muutaman ihmisen huijaus salaliiton sijasta. Paljastuksen jälkeen löytö poistettiin kokonaan tieteestä. Tällaiset asiathan jäävät kreationisteilta luonnollisesti huomaamatta. Tärkeintä on toitottaa vuodesta toiseen omia puolitotuuksia.
>>
Kysymyksesi on suoraan sanottuna lapsellinen,
>>
Ei läheskään yhtä lapsellinen kuin vastauksesi siihen.
>>
sillä tällaisen asian tutkiminen on täysin mahdotonta ja olet täysin tietoinen, ettei siitä ole olemassa mitään tutkimuksia(siksi en ole vaivautunut vastaamaan itsestäänselvyyksiin.
>>
Eli väitteesi perustuu jälleen kerran (yllätys yllätys) pelkkään MuTuun?
>>
Todisteet perustuvat lähinnä arvioihin ja aikalaiskertomuksien kuulemiseen ja seurauksien toteamiseen.
>>
Arvioihin jotka ovat oletusarvoisesti lyöty lukkoon siihen omaan ahtaaseen maailmankuvaan. Aikalaiskertomukseen joka perustuu edesmenneen ihmisen muisteluihin objektiivisten havaintojen sijasta. Seurauksien toteamisiin jotka ovat hatarasti vedelty asioiden pohjalta jotka ovat kaikkea muuta kuin luotettavia.
>>
Oma isäni on elänyt silloin ja hän on kertonut, että kyllä Piltdownin mies oli ainakin opiskelijoiden keskuudessa hyvin arvostettu ja monille myös tervetullut todiste evoteorian puolesta.
>>
Ja se mitä muistat isäsi kertoneen joskus, onkin ehdottoman luotettava lähde? Siis asiaa jota ei voi mitenkään jälkikäteen todistaa?
>>
Silloin kuulemma myös esim. lääkäreiden ja tiedemiesten puheet olivat "perustöölöläisille"
Jumalasta seuraavien arviointeja ja niihin uskottiin aivan erilailla, kuin tänään.
>>
Niin, "kuulemma". Toisin sanoen, tämä surkea esityksesi perustuu pelkästään omakohtaiseen tietoon, kuulopuheisiin ja arvointiin. Valmiiksi puolueellisen kannan tekemä arvio asiasta. Ei varmaankaan kannata arvailla millainen tästä arviosta tulee :D
>>
Monille evoluutioteoriasta alkoi muodostumaan suurten kansojen seassa faktahommaa ja varmaan siinä osansa suoritti myös Piltdownin mies vielä
aivan meidän päiviimme asti joillekin, vaikka hän oli kuollut jo 50-luvulla.
Valitettavasti monien "perusvantaalaisten" mielenkiinto ei ole ensisijaisesti tällaisissa asioissa?
Tietysti toisaalta, jos nämä kaikki väärennökset, jos olisi tuotu massojen eteen samalla voimalla rummuttaen, kuin ne ajettiin sisään, niin teorian kannatus olisi varmaan romahtanut, mutta siinä on oltu kyllä aika sukkasillaan.
>>
Ja tässäkin on varmaan samanlaisen toiveajattelun pohjalta tehtyä "päättelyä". Kuvitteletko ihan vakavissasi että tieteellisen teorian toimivuus ratkaistaan sen kannattajien määrällä?
>> Sitten on taasen näitä tiedeyhteisöjä, jotka ovat muodostaneet evoluutioteoriasta uskonnon, jolle ET on yhtä totta, kuin painovoima. >>
Olen näitä halveksimiasi tiedeuskovia. On tavattoman noloa tunnustaa, että minulla on vieläkin hämärämpi käsitys siitä mitä painovoima on kuin siitä mitä evoluutio on.
Sinä tunnut uskovan painovoimaan ? Voisitko ystävällisesti selittää miten uskova käsittää painovoiman ja sitä välittävien voimien(?) luonteen ?
Pieni esimerkki:
Oletetaan että aurinko häviää täydellisesti ensi uudenvuoden yönä kello 0:00:00, Suomen aikaa. Koska tulee maapallo siirtymään eliptisestä linjääriseen liikkeeseen euklidisen, kolmiulotteisen avaruusgeometrian mukaisesti ?
Tämän koosteen ko. luennosta löysin arkistoistani, valitettavasti siitä puuttuu linkkiosoite tai lähde.(oli Leisolan ja Reinikaisen juttujen joukossa, siis ilmeisesti toinen heistä on sen kyhännyt?)
Joka tapauksessa siinä nyt Gouldin väitetään sanoneen, että kehitysoppi on yhtä varma asia kuin painovoima.
"--Maailmankuulu yhdysvaltalainen kehitysbiologi Stephen Jay Gould, joka on yli 40 yliopiston kunniatohtori, piti luennon syyskuun lopulla 1999 Helsingin Yliopistolla. Hän on nykyaikainen Darwinin profeetta, joka häikäilemättä sijoittaa jokaisen, joka ei usko kehitysoppia todeksi, tietämättömien ja tyhmien joukkoon. Hänen mukaansa tämä ei ole ihmisen aikakausi eikä edes hyönteisten aika. Bakteerit ovat olleet maapallon valtiaina yli 3,5 miljardia vuotta ja tulevat aina olemaan kunnes aurinko räjähtää. Muut eliöt, joihin ihminenkin kuuluu, edustavat vain kahta prosenttia kokonaisuudesta. Kehitys on edennyt vuosimiljoonien aikana hyppäyksittäin - uudet lajit ovat ilmestyneet yllättäen pieniin lajiyhdyskuntiin. Siksi lajien välisiä kehitysmuotoja, todisteita kehityksestä, ei ole koskaan löytynyt fossiilien joukosta. Bakteereja monimuotoisemmat eliöt tulevat Gouldin mukaan aikanaan häviämään luonnon oikkuina mutta bakteerit jäävät. Sanojensa tueksi hän julistaa, että KEHITYSOPPI on yhtä varma asia kuin PAINOVOIMA. Mitään muuta todistetta hän ei pystykään - kaunopuheisuudestaan huolimatta - esittämään.--"
Mielenkiintoinen väittämä myös Gouldilta?
"-- Siksi lajien välisiä kehitysmuotoja, todisteita kehityksestä, ei ole koskaan löytynyt fossiilien joukosta.--"
Silti evouskovat väittävät niitä löydetyn? :)
No pitihän se arvata että tämänkin jutun lähde on kreationistilta lähtöisin. Katsotaanpas ;)
>>
Tämän koosteen ko. luennosta löysin arkistoistani, valitettavasti siitä puuttuu linkkiosoite tai lähde.(oli Leisolan ja Reinikaisen juttujen joukossa, siis ilmeisesti toinen heistä on sen kyhännyt?)
Joka tapauksessa siinä nyt Gouldin väitetään sanoneen, että kehitysoppi on yhtä varma asia kuin painovoima.
>>
Niin, jälleen kerran juttusi siis perustuu kuulopuheisiin. Eikö sinulla siis todellakaan ole mitään konkreettista näyttöä, kuten vaikkapa Gouldin omaa tekstiä jossa hän sanoo että asia on näin?
>>
"--Maailmankuulu yhdysvaltalainen kehitysbiologi Stephen Jay Gould, joka on yli 40 yliopiston kunniatohtori, piti luennon syyskuun lopulla 1999 Helsingin Yliopistolla. Hän on nykyaikainen Darwinin profeetta, joka häikäilemättä sijoittaa jokaisen, joka ei usko kehitysoppia todeksi, tietämättömien ja tyhmien joukkoon.
>>
Ja onpas asiallista tekstiä heti alkuun. Alhaista syyttelyä joksikin profeetaksi.
>>
Hänen mukaansa tämä ei ole ihmisen aikakausi eikä edes hyönteisten aika. Bakteerit ovat olleet maapallon valtiaina yli 3,5 miljardia vuotta ja tulevat aina olemaan kunnes aurinko räjähtää.
>>
Ja tämä on karu totuus. Ehkäpä bakteerit eivät ole se näkyvin osa ekosysteemiä, mutta niitä on kaikkialla ja PALJON.
>>
Muut eliöt, joihin ihminenkin kuuluu, edustavat vain kahta prosenttia kokonaisuudesta. Kehitys on edennyt vuosimiljoonien aikana hyppäyksittäin - uudet lajit ovat ilmestyneet yllättäen pieniin lajiyhdyskuntiin. Siksi lajien välisiä kehitysmuotoja, todisteita kehityksestä, ei ole koskaan löytynyt fossiilien joukosta.
>>
Uskallan sanoa ihan suoraan että tämä perustuu Gouldin tekstien asiayhteydestä irtiottoon. Gould ja Eldredge kehittivät punktualismin käsitteen 70-80 -luvulla jolloin asiasta käytiin kiivasta keskustelua tiedemaailmassa. Tuolta ajalta onkin sitten sivukaupalla kreationistit lainanneet vastaavia tekstejä irti kontekstistaan.
>>
Bakteereja monimuotoisemmat eliöt tulevat Gouldin mukaan aikanaan häviämään luonnon oikkuina mutta bakteerit jäävät.
>>
Ja kreationisteja tämä ahdistaa jollain tapaa? Ei olisi mikään ihme jos maapallomme viimeinen eliö olisi bakteeri kun ottaa huomioon niiden sopeutumiskyvyn ja kestävyyden.
>>
Sanojensa tueksi hän julistaa, että KEHITYSOPPI on yhtä varma asia kuin PAINOVOIMA. Mitään muuta todistetta hän ei pystykään - kaunopuheisuudestaan huolimatta - esittämään.--"
Mielenkiintoinen väittämä myös Gouldilta?
>>
Kerropas minkä vuoksi tässä tilanteessa pitäisi uskoa kreationistia joka on kirjoittanut tämän kuulemansa perusteella, kun ottaa huomioon että
1) Gould on kirjoittanut ihan selvästi tekstiä jossa hän tekee eron faktan (evoluutiota tapahtunut) ja toimintamekanismien (evoluutioteoria) välillä. Katso se edellinen lainaukseni.
2) Kreationistit tunnetusti vääristelevät tiedemiesten lausuntoja. (Katsopas seuraava)
>>
"-- Siksi lajien välisiä kehitysmuotoja, todisteita kehityksestä, ei ole koskaan löytynyt fossiilien joukosta.--"
Silti evouskovat väittävät niitä löydetyn? :)
>>
Sinä siis luotat siihen mitä olet kuullut jonkun kehitysbiologin sanoneen? Katsopas näitä sivuja ja laske huviksesi kuinka paljon sieltä löytyy vastaavia lainauksia joista saa samanlaisen käsityksen että välimuotoja ei ole:
http://www.talkorigins.org/faqs/quotes/mine/part1-2.html
http://www.talkorigins.org/faqs/quotes/mine/part1-3.html
Epäilen todella vahvasti että tuo Gouldin sitaatti on käännetty jostain tuolla sivulla olevasta.
"--Sanojensa tueksi hän julistaa, että KEHITYSOPPI on yhtä varma asia kuin PAINOVOIMA. --"
Tässä on homma jonka väität olevan kreationistien vääristelemä vale. Niinkö?
Minä olen kopioinut tuon jostakin jo monta vuotta sitten ja olen ymmärtänyt, että siinä on suoria lainauksia Gouldinin Helsingin yliopistolla
pitämästä luennosta ja tietenkin sivukommentit ovat kreationistien omaa propakandaansa?
Minulle on aivan yhdentekevää onko tuon Gouldinin sanoman kirjannut ateisti tai kreationisti, kunhan se on siteerattu oikein.
Lisäksi olen kuullut Reinikaisen kertovan samansuuntaisia asioita jo samana armon vuonna 1999, kun luento pidettiin ja hän oli ollut sielä henkilökohtaisesti paikalla.
Siis olen tietysti toisen tiedon varassa ja en nyt
netistäkään ko. luentoa ainakaan vielä löytänyt.
Joka tapauksessa minulle riittää ihan vaan totuus tässäkin asiassa, oli se sitten millainen tahansa.
Sehän olisi vain hyvä, jos Gouldin ei olisikaan mikään jyrkän siiven evohihhuli.
>>
Tässä on homma jonka väität olevan kreationistien vääristelemä vale. Niinkö?
>>
Uskon että kyseessä on jonkinasteinen vääristely, tai lievemmin ilmaistuna kenties väärinkäsitys, kun ottaa huomioon mitä Gould on itse paperille painettuna aikaisemmin ilmoittanut.
>>
Minä olen kopioinut tuon jostakin jo monta vuotta sitten ja olen ymmärtänyt, että siinä on suoria lainauksia Gouldinin Helsingin yliopistolla
pitämästä luennosta ja tietenkin sivukommentit ovat kreationistien omaa propakandaansa?
>>
Suoria lainauksia kenties, mutta sellaiset "ei välimuotoja" -heitot ovat hyvin suurella todennäköisyydellä asiayhteydestään irti. Näit niillä kahdella sivulla vain pienen osan siitä miten tiedemiesten lausuntoja väärinkäytetään kreationistipiireissä.
>>
Minulle on aivan yhdentekevää onko tuon Gouldinin sanoman kirjannut ateisti tai kreationisti, kunhan se on siteerattu oikein.
>>
Tässä onkin vastakkain kaksi kantaa: toinen on Gouldin oma ilmoitus jonka voi tarkistaa helposti. Toinen taas on kuulopuheen perusteella tehty, englannista suomeksi -käännös.
Onko esimerkiksi mitään näyttöä siitä, että Gould nimenomaan sanoin esim. "theory of evolution". Vai sanoiko hän kenties pelkästään "evolution" jonka siteeraaja käänsikin virheellisesti "kehitysopiksi".
>>
Lisäksi olen kuullut Reinikaisen kertovan samansuuntaisia asioita jo samana armon vuonna 1999, kun luento pidettiin ja hän oli ollut sielä henkilökohtaisesti paikalla.
>>
Jos Reinikainen on kaiken tämän takana niin mikä estää häntä kirjoittamasta samoja asioita uudestaan?
>>
Siis olen tietysti toisen tiedon varassa ja en nyt
netistäkään ko. luentoa ainakaan vielä löytänyt.
>>
Minä taas yritin etsiä netistä tietoa tästä että Gould väittäisi evoluutioteoriaa samanlaiseksi faktaksi kuin painovoimaa. Löytyi vain viitteitä siihen että Gould tekee selvän eron faktan ja teorian välillä.
>>
Joka tapauksessa minulle riittää ihan vaan totuus tässäkin asiassa, oli se sitten millainen tahansa.
>>
No kumpaan kallistut. Kuulopuhe-käännös -versioon vai siihen mitä on painettu sivukaupalla?
>>
Sehän olisi vain hyvä, jos Gouldin ei olisikaan mikään jyrkän siiven evohihhuli.
>>
Mitä tarkoitat tällä "jyrkän siiven evohihhulilla"? Sellaista tiedemiestäkö joka puhuu näistä asioista mutta ei vaivaudu viljelemään joka ainoaan väliin niitä "todisteet viittaavat vahvasti siihen, että" -lauseita?
PS. Huomasitko nyt kuinka helppoa keskustelua syntyi kun jätit pois ne turhat v*ttuilut ja asiattomuudet?
Turhaa hommaa tuo uskiksen kanssa väittely. Kun Uskis on heittänyt kaikki salaliittoteoriat, valheet ja solvaukset niin lähtee Uskis häntä koipien välissä karkuun huomattuaan olevansa umpikujassa taitavaa väittelijää vastaan.
"Vastine
On se vaan niin väärin, ettet vieläkään ymmärrä, että me puhumme Raamatun sanasta ja siitä mitä sielä todella on sanottu, eikä siitä, mitä mieltä
ihmiset ovat kunakin aikana siitä joutuneet/halunneet olla?"
Ajalla jolloin raamtun lukijoilla ei ollut tieteellistä maailmankuvaa he uskoivat mitä raamatussa sanotaan. Siksi he uskoivat maan olevan litteä. Ei ole vaikea asia sinullekaan ymmärtää.
"No mukavalta tietysti tuntuu sanoa vertauskuvaksi sellaista minkä Raamattu itsekkin tunnustaa vertauskuvaksi, kuten juuri se korkea puujuttu?:)"
Vertauskuva, jossa tulee ilmi, että maa on litteä.
"Vertauskuva Raamatusta! "Elkää tuhlatko helmiä sioille!""
Taas vääristät Jumalan sanaa. Tuollaista kohtaa ei ole raamatussa. Olisit voinut suoraan sanoa, että valehtelit sanoessasi, että raamatussa sanotaan maan olevan pyöreä. Mutta olet niin syvälle valheen kurimuksessa, ettet varmasti sitä itse edes huomannut.
"Siis, jos sinä väität, että maa on litteä, ja se on Raamatussa useassa kohdassa selkeästi sanottu, jota sinä et kuitenkaan pysty todistamaan ja siitä huolimatta vielä kuitenkin väität, että olet sen todistanut,(vaikka kaikki näkevät julkisesti, ettet ole mitään pystynyt todistamaan)
niin sinä olet oikein valehtelijoiden" valehtelija!
"Kuten yllä jo mainitsin, niin keskustelu kanssasi päättyy tähän, sillä olen taluttanut sinua jo aivan rittävän pitkälle hölmölän kuninkaaksi, mutta syytä itseäsi. Mitäs valehtelit Jumalan sanaa vastaan!"
Heh heh. Tuon kirjoitit jo ihan hädissäsi. Kaikki varmasti ovat huomanneet , että todistin asiallisesti kaikki väittämäni samalla upottaen kömpelöt valheesi.
Näyttää siltä, että Juha sai helpon selkävoiton sanan vääristäjästä. Hyvälle(?) häviäjälle annan vielä viimeisen sanan jos hän sen haluaa käyttää.
Mielestäni et ole todistanut yhtään mitään - korkeintaan oman tyhmyytesi (en tyhmäksi haluaisi ketään haukkua).
Raamattu ei missään vaiheessa ota suoraan kantaa maailman olemukselle. Ja vaikka jotain viitteitä tiettyihin asioihin olisi (litteyteen ei ainakaan), niin se ei ole tärkeintä tai olennaisinta (Senkin takia että tekstit sanatarkasti luettuna ovat ajallisia, eli sen aikaiset uskomukset ovat saattaneet vaikuttaa ulkoasuun, mutta itse vertauskuvat ajattomia, joita tässä haetaan).
Unohtakaa jo se mitä maailmankaikkeus todellisuudessa on ja keskittykää olennaiseen, Jumalan sanaan. Ei Jumala komenna ketään raamatussa uskomaan, että maailma on litteä.
Tärkeämpää on usko Jumalan säätämiin lakeihin ja ohjeisiin sekä niiden noudattaminen.
Ei se varmasti Jumalalle ole tärkeintä uskommeko maan olevan litteä vai pallo.
Jos Juha tyhmyytesi lisäksi jotain olet todistanut, niin ehkä sen, että siihen aikaan kun nuo antamasi vertaukset on kirjoitettu, on maan _uskottu_ olevan litteä kuitenkaan viittaamatta Jumalan kertomaan absoluuttiseen totuuteen asiasta, jota ei raamatussa ole. Kyseisten jakeiden ei varmasti ole tarkoitus kertoa meille että pallo on litteä (ja että siihen on uskottava), vaan jotain aivan muuta. Yksi jae ei välttämättä kerro edes vertauskuvallisesti mitään - se voi olla osa isoa kokonaisuutta.
Se on tieteellisesti todistettu, että maailma on pallo!
1. Avaruudesta on otettu kuvia maapallosta
2. Sateelliitit kiertävät maapalloa
3. Monet luonnon ilmiöt todistavat siitä, että maapallo on pyöreä!
Raamattu on Jumalan sanaa. Koska tiede on osoittanut , että maailma on pallo, Raamatussa ei kuvata ainakaan litteää maata.
FM Lahti
>> Raamattu on Jumalan sanaa. Koska tiede on osoittanut , että maailma on pallo, Raamatussa ei kuvata ainakaan litteää maata. >>
>>Koska tiede on osoittanut, että>Raamatussa ei kuvata ainakaan
"1. Avaruudesta on otettu kuvia maapallosta"
Trikkikuvia. Älä usko kaikkea jonka näet.
"2. Sateelliitit kiertävät maapalloa"
mikseivät ne voi kiertää litteää maata?
"3. Monet luonnon ilmiöt todistavat siitä, että maapallo on pyöreä!"
Monet luonnonilmiöt todistavat, että Jumala on suuri.
En ole väittänyt, että voisin loogisesti(tieteellisesti) perustella maan olevan litteä ja liikkumaton. Minulle riittää, että raamattu niin sanoo. Sama koskee myös luomista. En usko evoluutioon, koska se on raamatun vastainen.
En myöskään allekirjoita ns kreationistien tieteitä. Minulle riittää vain raamatun sana. En yritä "tieteellisesti" todistaa luomista, koska se on mahdotonta. Sen ovat varmasti kreationistitkin huomanneet.
"Koska tiede on osoittanut , että maailma on pallo, Raamatussa ei kuvata ainakaan litteää maata."
Tässä olet samoilla linjoila Uskiksen kanssa. Olen kumminkin erimieltä. Sana on tarkoitettu mielestäni muuttumattomaksi. Uskovaisten ei ole mielestäni syytä vaihtaa sanan sisältöä nykyisten trendien mukaiseksi vain siksi, että se tuntuu mukavalta. Samallatavoin on raamatun sana saatu vääristelemällä tukemaan rotusortoja, natsismia, ristiretkiä, noitavainoja ja muita hirveyksiä. Elikä lyhyesti: sana ei muutu tiede(tai muiden) trendien mukaisesti.
Tiede ei ole osoittanut että ihminen olisi kehittynyt evoluution kautta. Evoluutioteoria on puhtaasti teoreettinen oletus, jota ei ole kokeellisesti voitu todistaa.
FM Lahti
Jaa, jos tarkoitat kokeellisella todistamisella sitä että 3.000.000.000 vuoden tapahtumat toistetaan kontrolloiduissa laboratorio-olosuhteissa, niin olet oikeassa.
Mikä on sinun vahtoehtosi evoluutiolle ?
""1. Avaruudesta on otettu kuvia maapallosta"
Trikkikuvia. Älä usko kaikkea jonka näet. "
Samat sanat, älä usko kaikkea mitä luet.
Ja tuo alkuperäisessä postauksessa oleva ilmapallo-vertaus on niin naurettava ja osoittaa ehkä suurinta tietämättömyyttä mihin olen koskaan törmännyt. Uskon että et ole peruskoulua kummempaa käynyt.
Psykologinen profiilini sinusta: entinen alkoholisti (tai joku muu vaikea sairaus, henkinen tai fyysinen). Olet ollut henkisen romahtamisen partaalla, jolloin vaihtoehdot ovat olleet vähäiset: joko hulluus tai uskoontuleminen. Olet tullut uskoon (esim. näit unessa näyn tai jumalan sanan levittäjät tulivat "oikealla" hetkellä kylään). Poks, ja kaikki mitä ihmisen kirjoittamassa raamatussa sanotaan on totta.
Esimerkkitapaus: sedälläni oli aikoinaan kovin vaikeata (kova masennus), ja hän tuli henkisen romahtamisen partaalle. Hänkin tuli uskoon. Ja toipui.
Elikkä hän (ja kaikki saman kokeneet) tuntevat että kuitenkin lopulta kaikki on hyvin ja pääsevät taivaaseen. Hermoromahduksen partaalla tunne siitä, että joku välittää ja antaa anteeksi, on varmasti voimakas ja saa aikaan lievittävän psyykkisen reaktion. Toisinsanoen uskoontuleminen on henkinen tapa selviytyä ongelmista.
Toisin sanoen se mielen heikkoutta.
Ja sanoisimpa tähän että tuollainen fanaattisuus on koettu erittäin vaaralliseksi, vrt. islam -> kiihkoislamilaiset.
Olet vähän keskivertoa huonompi kotipsykologi.
Koet uskonnon jollain tavalla uhkaksi. Ehkä sinua kiusattiin rippikoulussa? Niinpä olet omaksunut kovia natsiasenteita uskontoa kohtaan
"Toisin sanoen se mielen heikkoutta."
Sanonpa vaan että tuollainen ajattelutapa on erittäin vaarallista.
" "1. Avaruudesta on otettu kuvia maapallosta"
Trikkikuvia. Älä usko kaikkea jonka näet."
Samaa voisi sanoa raamatusta:
Älä usko kaikkea jota luet!
"3. Monet luonnon ilmiöt todistavat siitä, että maapallo on pyöreä!"
Monet luonnonilmiöt todistavat, että Jumala on suuri.
Ja taas: älä usko kaikkea jota luet! Kukaan ei voi todistaa jumalan olemassaoloa.
Juhalle vaan vinkiksi, että kun alat jotain tällaista väittämään, ei kannata alkaa kisamaan raamatulla tiedettä vastaan. Tieteen voi todistaa, mutta raamattua ei.
Kyllä minä sen uhkaksi koen koska en välttämättä halua tulla räjäytetyksi itsemurhapommituksessa.
...ollut aikoinaan,mutta tiedemiehet lienevät olleet niin hyväkeuhkoista(tupakoimattomia?) inehmoita,että ovat saaneet ihmiskunnan tietoisuuteen puhallettua hieman `henkeä´ eli ilmaa,että rantapallo pullistui,kö ?!?
Samankaltaista tiedon-hengen puhallustahan nuo uskiksetkin kaipaisivat,kö ?!?
Muuten juuri tuolla yllä viittasin samaan asianparteen...telepaattistako tämä lienee...huu ?!?
lol
;-)
http://www.flat-earth.org/platygaea/faq.html. Ensimmäinen kysymys :What is the Earth's shape?
The Earth is flat. It is shaped in the form of a pentagon, and thus has five corners.
sinä väitit että olet erehtymättömän samaa mieltä näiden nettisaittejen kanssa ja nyt väität raamatun mukaan että on neljä kulmaa ja tuossa sivussakin väitetään että on viisi(5) kulmaa...usko jo että se on pyöreä...
Uskis väität että keskiaika oli uskonnollisesti pimeää aikaa... VÄÄRIN! Keskiajalla ihmiset olivat hyvin köyhiä mutta he uskoivat erehtymättömästi jumalaan..toisin sanoen he uskoivat tyhjään koska valtio pakotti
"sinä väitit että olet erehtymättömän samaa mieltä näiden nettisaittejen kanssa "
Joka on kömpelö vale. Kirjoitin linkkien yhteydessä "Huomautan etten ota kantaa näillä sivuilla olevien "todistus aineistoon""
Etsin googlella nuo sivut enkä ole niitä edes lukenut.
Ei voi saano koko triidille ja näille kiihkoilija kristityille, jotka ei osaa käyttää omia aivijaan kun, EI HEL*ETTI!!!
Raamattua voi tulkita väärin jos sitä katsoo liian sinisilmäisesti. On eria asia väitellä tieteestä joka on teoria asteella kuin tieteestä joka on todistettua. Ei usko kaikkea tiedettä kumoa. Jos tieteenä pidetään vaikka pienien solujen tutkimista, niin mikä siitä tekisi Jumalan sanan vastaista? Onko atomeista otetut kuvat trikkiä? Eikö Jumala olisi voinut luoda maailmaa atomeista?
Eihän tuohonkaan asiaan raamattua taida ottaa kantaa koska se ei ole olennaista. Me elämme siinä maailmassa missä elämme, se ei ole tärkeintä onko se maailma pallo vai lituska, usko on se tärkein asia. Tuntuu siltä että joillekin sana "tiede" on juurtunut jonain karmeena syntinä päähän. Sitten etsitään suurennuslasin kanssa raamatusta virheitä. Kuten joku tuossa jo sanoi, ihminen on erehtyväinen ja eroavaisuuksia esim. UT:ssa voi olla . Silti sanoma on raamatussa sama. Se ei ole tieteen raamattu, vaan sillä ihan muu sanoma.
Minusta raamattu kertoo Jumalan sanaa ajattomasti juuri vertauskuvilla. Ei sen ymmärtäminen välttämättä vaadi edes uskoa. Ei raamatussa oteta selvästi kantaa maapallon muotoon koska sehän ei ole oleellista Jumalan sanassa, eihän? Jos raamatun kirjottamisen aikaan olisi pidetty maata pyöreänä, niin vertaukset olisi kirjoitettu sen mukaan. Esim:
Job 38:5 "Kuka on määrännyt sen mitat - tottapa sen tiedät -tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse ?"
Jos tuolloin olisi pidetty maata pallona, niin ehkäpä kyseinen sanoma olisi muotoiltu toisin, eli "tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ympäri". Ja tämä olettaen että alkuperäinen sana on kirjoitettu maata litteänä pitäen, jota emme tiedä, koska kyseisestä pätkästä ei sitä voi suoraan sanoa.
Yrittäkää Juha ja kumppanit ymmärtää, että Raamattu ei ole tieteiskirja. Siellä on oikeatakin sanomaa. Jos ette ole saaneet raamatusta muuta irti kuin tuollaista pilkunviilausta, niin miksi edes luette sitä? Jos ette löydä siellä olevasta sanomasta muuta kuin sen, että maa on litteä, niin
ette ole valitettavasti päässeet nauttimaan siellä olevasta aidosta Jumalan sanasta, jonka ymmärtää pakanakin vertauskuvalliseksi. Raamatun tekstiä on aina pidetty vertauskuvallisena ja esim. raamattupiireissä noita vertauksia yritetään yhdessä ymmärtää.
Minä ainaki asun maa_pallolla_, mutta en etsi totuutta maailman olemuksesta raamatusta, sillä se on tarkoitettu aivan muuhun kuin tieteen tueksi.
Älkää etsikö totuutta maailmanolemuksesta, vaan eläkää päivä kerrallaan uskossa, oli paikka mikä tahansa. Paikka ja aikamme ei ole olennaista. Usko on ja pysyy...
Ei sinisilmäisesti, vaan sanatarkasti siis :)
No niin, tulihan tämäkin koettua sitten, että löytyy näin hourupäisiä ihmisiä. Itse pakanana olen lukenut kyllä raamatun läpi(kuuluu yleis-sivistykseen), mutta niin sitä sanotaan lukeminen ja YMMÄRTÄMINEN on eri asia.
... vaatimukseen että Raamatun läpi lukeminen kuuluisi yleissivistykseen, tuskin eepoksen sanomaa ymmärtäisinkään ilman asiaankuluvaa opastusta. Nettipalsta on kätevä tapa uskonnon harjoittamiseen ilman peruskoulutusta, täältä löytää jokaiselle sopivia, valmiiksi pureskeltuja mielipiteitä asiasta kuin asiasta.
JK. Jos aiot jatkaa palstalle kirjoittelua, niin valitse muu nikki kuin 'Mikko', sen on eräs erittäin aktiivinen saarnamies jo varannut omaan käyttöönsä.
JKK. Äläkä usko kaikkeen mitä luet, täällä esiintyy kuulemma myös provoilua ja trollausta, väittävät sellaiset jotka asioita ymmärtävät.
Tämä oli tämän palstan kaikkien aikojen paras trolli ja ehkä eniten katsojia kerännyt keskustelu(yli 8000 lukijaa). Ihan hyvin eka kertalaiselta. Osa kunniasta kuuluu tietysti Uskikselle, joka oli mukana juonessa alusta alkaen.
Arvasin että tämä oli feikki! Onnitelut, vedätit hyvin loppuun asti (ja sait tiedehenkilöt raivoihinsa.).
Herää jo! Mitä sä luulet että Moosekset ja Aaronit sun muut olis sanonu jos joku olis väittäny niille että maa on pyöreä? Eihän se ois ollenkaan sopinu niitten maailmankuvaan. Mutta kirjallisuushan (ja sitä Raamattuki on) heijastaa ihmisten tapoja ja uskomuksia juuri siltä ajalta, jolta se on peräisin! Raamattu ei ole peräisin tältä vuosituhannelta, joten sitä ei myöskään voi suoraan ja kirjaimellisesti soveltaa tämän päivän maailmaan, ja sivistyneen ihmisen pitäis todella tajuta se! Ei ole tärkeää, mitä Raamatussa sanantarkasti sanotaan (se on pilkunviilausta) vaan sen henki.
Maailma ON pyöreä, uskoitpa sinä siihen tai et, mutta älä nyt sentään syötä muille tuota "huomasin heti että kahdella etapilla lentokone teki laajan kaarroksen, joka ei kuulunut reittiin" -sontaa! Sä voit tulla väittämään tollasta sitte ku oot itte todella käyny siellä maailmas reunalla ja kattona sen reunan yli = NEVER!
Saiskohan tänne karttaa siitä litteästä maasta? Tai ihan vain kaavamainen hahmottelu, jossa näkyisi reunat ja vaikka Sydney, Peking, Buenos Aires, New York, Moskova, Reykjavik ja Helsinki. Ja pohjoisen suunta vaikka nuolella. Niin että voisi katsoa, missä suunnassa ja kuinka kaukana nämä paikat todellisuudessa ovat toisistaan. Olisi kätevää siitä katsoa lentoaikoja paikasta toiseen ja verrata lentoyhtiöiden valeisiin.
- Tai no, antaa olla. Eihän noita paikkoja voi olla olemassa, kun ei niitä ole raamatussa mainittu eikä myöskään sanaa kartta ole siellä. Toisaalta, ei ole Lapuaakaan mainittu, joten kai pitää raamatun lisäksi myös uskovan ihmisen todistus hyväksyä. Joten saisikohan sittenkin sen kartan.
Kiitos.