Tietokoneyhtiö Microsoftin perustaja ja suurin osaakkeenomistaja Bill Gates on maailman rikkain ihminen. Hänen henkilökohtainen omaisuutensa on samaa luokkaa Suomen valtion vuosibudjetin kanssa. Suomessakin on hyvin rikkaita ihmisiä. Me tavalliset palkansaajat, opiskelijat ja eläkeläiset kadehdimme noita raharikkaita. Se ei välttämättä kannata, sillä niillä jolla on paljon omaisuutta, on myös paljon huolia ja kiireitä. Raha näet sitoo ja kahlitsee jokaista rikasta kuten juuri Ateisti-Bill Gatesia.
Kirkon ja kristittyjen suurin aarre ja rikkaus on evankeliumi Kristuksessa eikä kirkon valtavassa omaisuudessa. Arvokkainta on sisäinen rikkaus: vapaus synnin ja kuoleman vallasta. Uskovainen Jumalan lapsi saa iloita elämän lahjasta, luottaa Jumalan huolenpitoon ja palvella lähimmäisiään. Tätä aarretta eivät varkaat vie eikä ruoste ja koi turmele joten kirkon ei tarvitse käyttää omaisuuttansa köyhiin ja sairaisiin.
Joskus kolmannella vuosisadalla Rooman keisari vaati kristityjä luovuttamaan kaikki rikkautensa. Legendan mukaan Pyhä Laurentinus kuljetti hallitsijan pihan täyteen köyhiä, raajarikkoja ja sairaita. Siinä oli kirkon varsinainen aarre! Kristuksen kirkon rikkaus ovat köyhät, heikot ja kärsivät ihmiset. He muistuttavat meille, mikä elämässä on tärkeää. He antavat meille myös mahdollisuuden auttaa lähimmäistä ja jakaa sitä hyvää, mitä Luoja Jumala meille ihmisille antaa, joten se on vaan oikeutettua että nykyään kirkko omistaa suuremman rahallisen omaisuuden kun valtion vuositulot.
Kaiksista hyvistä teoistaan huolimatta Laurentinus poltettiin roviolla. Hän pilkkasi kiduttajiaan ja pyysi pyöveliä kääntämään toisenkin kyljen tuleen päin.
Bill Gatesin todellinen rikkaus ei ole jättimäinen omaisuus vaan se, että hänellä on mahdollisuus tehdä paljon hyvää: 40 miljardilla saa aikaan yhtä ja toista ja kirjon ei tarvitse kastella varpaita kuluissa ja menoissa.
Vielä muutoma teesi Jumalan olemassaolon puolesta:
Talo tavitsee pihan
Auto valmistajan sekä louhoksesta rautaa ja kello suunnittelijan ja halvan kiinalaisen valmistajan..........
Looginen luomakunta tarvitse loogisen luojan ja Jumalan ( Insinöörin ja projektimanagerin ). Tämä Mestari inkarnoitui 2009 vuotta sitten ihmisen muotoon Jeesuksessa Kristuksessa. Sana tuli lihaksi ja me saimme katsella hänen kirkkauttaan sen kaltaista kirkkautta joka Jumalalla on.
Jeesus rakastaa sinua suuresti ja kukaan ei tule koskaan rakastamaan sinua yhtä suuresti kuin hän tekee, edes omat vanhempasi eivät kykene sen rakkauden määrään joka hänellä on sinua kohtaan, joten hölää lompakkoasi ja liity kirkkokeräyksiin kaiken hyvän nimissä.
Viisi todistusta
http://www.youtube.com/watch?v=LBu5V_-M4Dc&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=8UlsbfU9U_8
http://www.youtube.com/watch?v=CB2_QMHf0Uk&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=LoG0G666B0s&feature=rec-LGOUT-farside_rev-rn-HM
http://www.youtube.com/watch?v=NPabMyVvC12s
Nämä ovat tavallisia ihmisiä, jotka kertovat taloudellisesti mitä heille tapahtui kun he kuolivat. Kannattaa tutustua.
Siunausta
Eräs profeetta kaidan tien kulkija ja Jumalan armossa elävä

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.