Alexin häpeä?

Yksi EU:n nimitysneuvotteluja mutkistava tekijä on se, että unionin pitäisi löytää edes yhteen neljästä johtovirastaan nainen, jotta unioni voisi uskottavasti puhua maailmalla sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta.

Naisehdokkaiden puute on jo niin kova, että ulkoministeri Alexander Stubbille ehdotettiin tiistaina ryhtymistä unionin naisulkoministeriksi.

Stubb sai ehdotuksen tekstiviestinä EU-komissiossa työskentelevältä italialaiselta ystävältään kesken tiedotustilaisuutensa.

Ulkoministeri luki viestin saman tien toimittajille.

- Alex, voitko maalata kyntesi, pukeutua hameeseen ja ryhtyä meidän korkeaksi ulkopoliittiseksi edustajaksemme, tekstiviestissä pyydettiin.

Naispuolisille ulkoministeriehdokkaille olisi kysyntää etenkin, koska naiskomissaarien määrä näyttää putoavan selvästi EU-komissiossa tämänhetkisestä kahdeksasta.

Vain muutamat maat ovat tähän mennessä asettaneet naisen komissaariehdokkaakseen.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


haha haaa! kirjoitti:

Yksi EU:n nimitysneuvotteluja mutkistava tekijä on se, että unionin pitäisi löytää edes yhteen neljästä johtovirastaan nainen, jotta unioni voisi uskottavasti puhua maailmalla sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta.

Naisehdokkaiden puute on jo niin kova, että ulkoministeri Alexander Stubbille ehdotettiin tiistaina ryhtymistä unionin naisulkoministeriksi.

Stubb sai ehdotuksen tekstiviestinä EU-komissiossa työskentelevältä italialaiselta ystävältään kesken tiedotustilaisuutensa.

Ulkoministeri luki viestin saman tien toimittajille.

- Alex, voitko maalata kyntesi, pukeutua hameeseen ja ryhtyä meidän korkeaksi ulkopoliittiseksi edustajaksemme, tekstiviestissä pyydettiin.

Naispuolisille ulkoministeriehdokkaille olisi kysyntää etenkin, koska naiskomissaarien määrä näyttää putoavan selvästi EU-komissiossa tämänhetkisestä kahdeksasta.

Vain muutamat maat ovat tähän mennessä asettaneet naisen komissaariehdokkaakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu