Olin hyvin huvittunut kun kuulin että 8-vuotias serkkuni oli vanhempiensa häissä kysynyt papilta, että onko Jumala sellainen namusetä joka lupailee lapsille karkkia, mutta vie sitten pahaanpaikkaan jossa ei saa nähdä vanhempia enää ikinä.
Voin kyllä kuvitella papin ilmeen siinä. Mites muuten kanssa ateistit suhtaudutte tähän: samainen serkku on kertonut että hänen luokallaan rukoillaan ruokarukous ja koulupäivän päätteeksi suojelusta kotimatkalle. Vanhemmat olivat sitten olleet yhteydessä opettajaan joka oli todennut ettei rukouksia voi lopettaa koska lapset voisivat harhautua totuudesta.
Voin kyllä kuvitella papin ilmeen siinä. Mites muuten kanssa ateistit suhtaudutte tähän: samainen serkku on kertonut että hänen luokallaan rukoillaan ruokarukous ja koulupäivän päätteeksi suojelusta kotimatkalle. Vanhemmat olivat sitten olleet yhteydessä opettajaan joka oli todennut ettei rukouksia voi lopettaa koska lapset voisivat harhautua totuudesta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Että vanhemmat ovat syöttäneet lapsille omia pilkallisia luulojaan jopa Jumalasta, ei riittänytkään enää asiat jotka he voivat todistaa. Lapselle on kerrottu tietoisesti valheita namusedästä, eikä hän osaa kuvitella ettei Jumala ole ihminen, vaan Hän on henki, joka asuu taivaan kirkkaudessa, eikä yksikään ihminen ole tarpeeksi hyvä että pääsisi sinne, jos ei olisi ollut Jeesusta joka uhrautui meidän puolestamme.
Tämä Jeesus avasi tien taivaaseen, ja pelastaa joka ikisen joka Häneen uskoo, joutumasta helvettiin.
Lapset eivät joudu helvettiin, asia koskee aikuisia. Ihmiset ovat liian syntisiä päästäkseen taivaaseen, eikä ole tehty muuta paikkaa kuin helvetti, joka oli tarkoitettu ihan muille kuin ihmisille. Jumala ei voi hyväksyä syntiä, ja sen takia Jeesus maksoi uskovista omalla verellään. Uskon saa jokainen joka sitä pyytää Jumalalta, se on luvattu Raamatussa, joten pelastus on tarkoitettu kaikille!
Kyse on nimenomaan lapsen omasta vilkkaasta mielikuvituksesta. Ethän raukka kuvittele että yksikäänvanhempi opettaisi jumalan olevan namusetä? Uskoi tai ei. Kysehän on nimenomaan päinvastaisesta. Lapselle ei ole valehdeltu lainkaan. Ei ole väitetty jumalan olevan olemassa, eikä myöskään kielletty sen olevan mahdollista. Viisas lapsi vain oppii totuuden nopeasti. Kumma kun et uskovaisena paheksu sitä että pariskunta menee naimisiin vasta kun lapsi on 8-vuotias. Odotan innolla moraalistanärkästystä jonka se aiheuttaa.
Ja oliko tämä aivan pakko lisätä? Kyllähän se on helpompaa näitä juttuja syöttää lapsille, jotka siinä lapsen "uskossaan" uskovat joulupukkiin ja hammaskeijuunkin. Itseasiassa lapsilta kysyttäessä jumala ei taida olla niitä kummempi olio. Mutta tämä Jeesus vuoodatus meni taas yli. Olisit voinut jättää lisäämättä.
Lapset eivät siis joudu helvettiin. Missä menee ikäraja, jossa alkaa helvetin riski? Mihin raamatunkohtaan tämä perustuu?
...rukouksia kouluun! Annetaan lasten olla lapsia!
Tiedän kyllä tiedon kasvaessa alkaa jumalan piilopaikat olla vähissä mutta itse näin punaista kun joukko hihhuleita oli mennyt lasteni kouluun jakamaan raamattuja!
"Hey preacher, leave my kids alone" http://www.humanism.org.uk/billboards
Ei kouluissa ole mitään ylimääräisiä rukouksia, onko mielikuvituksenne tehnyt teille taas kepposia?
Kyseinen koulu on Oulussa, mutta sen tarkemmin en uskalla tässä huudella. Koska lapsi ei ole minun. Kyseessä on vain 13-vuotta nuorempi serkkuni.
niin meilläkin koulussa(jotain 10 vuotta sitten) luettiin ruoka rukoukset...
Tuollainen opettaja pitäisi siirtää toisiin toimiin.