19.11.2019.
Kirkollinen toiminta lopetetaan!
Suomen evankelisluterilainen kirkko on päättänyt lakkauttaa toimintansa vähäisen jäsenmääränsä vuoksi. Kirkon omaisuus myydään ja rahat lahjoitetaan kaikkein köyhimmille kansalaisille siinä suhteessa, että kuinka kauan he ovat olleet köyhiä. Pisimmän aikaa köyhänä ollut ollut saa eniten. Kirkko pyytää sosiaaliviranomaisia auttamaan köyhyyden kartoituksessa.
Islamista valtauskonto!
Suomen islamilainen seurakunta ilmoittaa, että heidän jäsenmääränsä on ylittänyt 66 % koko väestöstä. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen lain mukaan tuon rajan ylittämisellä islamista tulee kansankirkko. Uusia moskeijoita onkin Suomeen rakennettu ahkerasti aina Utsjoelle asti viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Ulkomailta.
USA:n talouden romahtamisen takia Kiina on nyt maailman johtava talousmahti. Valta on muutenkin siirtynyt itään, sillä toisena suurena talousvaikuttajana on Intia, jonka bruttokansantuote on noussut mm. EU:n ohi. EU:n talousvaikeudet jatkuvat, eikä laskevaa kansatuotetta olla saatu nousu-uralle koko EU:n alueella lähes kymmeneen vuoteen. Köyhiä on EU:n alueella nyt enemmän kuin 320 miljoonaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.