Surevatko JT:t bussiturman uhrien vuoksi.
Tuntevatko JT:t ylipäänsä surua kuoleman kohdatessa, vai työnnetäänkö se asia pois
niinkuin työnnetään moni muukin, esim:
haudoilla käynti.
Tuntevatko JT:t ylipäänsä surua kuoleman kohdatessa, vai työnnetäänkö se asia pois
niinkuin työnnetään moni muukin, esim:
haudoilla käynti.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kun olin itse jt, minusta oli väärin, etten saanut käydä haudoilla, koska mielestäni en mitään vainajia palvonut, vaan halusin vain mennä sytyttään kynttilän, koska minun mummoni toive oli, että hänet piti haudata sen vuoksi lähelle, että hänen haudallaan käydään. En kuvittele, että mummoni katselee minua pilven reunalta vaan haluaisin vaan muistaa tätä hänen toivettaan. Äidille tuli aina kyyneleet silmiin kun sanoin, etten tule haudalle, vaikka selitin että kyllä minä muistelen silti mummoa usein. Nyt käyn haudalla, enkä edelleenkään palvo vainajia, minusta on vain kaunista sytyttää muistoille kynttilä ja näin konkretisoida surua ja minulle tulee kyllä myös kyyneleet silmiin. Ja bussiturmasta minulle tulee kyyneleet silmiin sen vuoksi, että olen pahoillani näiden kuolleiden omaisten puolesta, kun kuvittelen miten vaikeaa olisi oma lapsi menettää. Olen työssäni joutunut niinpaljon surua kohtaamaan, että tiedän miten vaikeaa läheinen on menettää, eikä siinä auta mikään paratiisi toivo, varsinkaan jos ei tiedä pääseekö tuo omainen paratiisiin. Jännä juttu onkin se, että jt:t kuvittelee silloin kun ei jt puoliso kuolee, että näkevät tämän paratiisissa. Haluaisin tietää mihin tämä perustuu vai onko se vain valhe, ettei tarvitsisi surra ikuista menetystä?
Ja esittää seuraavanlaista: "Kun olin itse jt, minusta oli väärin, etten saanut käydä haudoilla", mistähän sellainen kielto on peräisin?
Eikä tiedä tuollaista: "Jännä juttu onkin se, että jt:t kuvittelee silloin kun ei jt puoliso kuolee, että näkevät tämän paratiisissa. Haluaisin tietää mihin tämä perustuu vai onko se vain valhe, ettei tarvitsisi surra ikuista menetystä?"
Kovasti käytät aikaasi täällä haukkuaksesi Jt-opetuksia ja yksityisia todistajia etkä ole perillä edes tuollaisista asioista! Aika röyhkeää on minun mielestäni!
Haudalla saa käydä kerran. Silloin, kun omainen kaivetaan maan poveen. Kukkia ja kynttilöitä ei saa haudalle viedä eikä haudalla saa muutenkaan käydä "muistelemassa". Nuo kaikki kiellot perustellaan sillä, että nämä nimenomaiset tavat ovat jollakin tavalla 1000 vuotta sitten liittyneet vainajainpalvontaan.
Miksikähän jotkut todellakin kuvittelevat näkevänsä ei-Jt-puolisonsa Paratiisissa? Ovathan nämä ihmiset saaneet olla aikansa Jt:n läheisyydessä, mutta silti hylänneet Jehovan. On selvää, että Jehova pyyhkii tällaiset ihmiset välittömästi pois muististaan.
Minäkään en tuota perusteetonta toivoa ymmärrä. Selittäisitkö sinä "ihmettelee" asian, kun tunnut tietävän?
et kaivanne vastausta koska vastasit jo itse. turha vastata noin asenteelliseen kysymykseen.
Ei ole sen parempi, noin te vastaatte aina kun ette halua vastata kysymykseen! Niin ettekä viitsineet vastata edes ensimmäiseen kysymykseen. Näkyisikö siinä liikaa asenteenne?
Hiljaisuus on myöntymisen merkki. Kukaan JT ei ole vastannut tähän kysymykseen. Paitsi yksi
vastaus jossa suoraa kysymystä arvostellaan asenteelliseksi. Ilmeisesti oikealta todistajalta, joka myös harrastaa omiin kysymyksiinsä vastailua. Tätä on JT-kultti
kaikessa kauheudessaan. Vastauksia tulee ilmeisemmin, jos kysymys on laadittu kierommin.
Vaatii asenteellisuutta jäädä pois surutyöstä ja haudoilta.
Olen ollut monissa JT-hautajaisissa, enkä ole nähnyt yhden ainoaa kyyneltä. Hautajaispuheessa sanotaan, ettei suremiseen ole syytä, koska on ylösnousemus. Loppuaika käytetään sitten kulttipropagandaan. Hyvä jos vainajan nimeä sanotaan.
Maailmallisia ei surra. New Yorkin terrori-iskujen aikaan pääkonttorin ovet suljettiin eikä hätääntyneitä kaupunkilaisia autettu mitenkään. Muutama oma otettiin sisään ja asiaa paisuteltiin nettisivulla ikään kuin ulkopuolisiakin olisi muka autettu. Mutta sisään otettiin vain oman kultin jäseniä, muita ei huolittu. Iskujen jälkeen mässäiltiin terrorilla ja näin saatiin heräteltyä laimentunutta Hermagedonin-odotusta. Mutta ei, jehovantodistajat eivät sure/ eivät saa surra kuolleita maailmallisia.
Eli lahkon sääntöjen mukaan nuo surun tunteet on tukahdutettava. Tuntuu hieman oudolta, koska kysymyksessä ovat ihmisen luonnolliset tarpeet, joita maalaisjärjen mukaan on vaikea peittää.
Jokainen ihminen tuntee surua ja sen kieltämisen
oppiminen onkin taidonnäyte massiivisesta aivopesusta ja siitä miten ihmistä voidaan manipuloida aivan tolkuttomasti. On varmaa että
sivujuonteina manipuloituun ihmiseen jää muitakin ominaisuuksia, jotka näkyvät päivittäisessä elämässä. Kuten tuo JT:n vastaus
"asenteellisesta kysymyksestä".
Jehovantodistajaopin ehdoton tunnekylmyys tietyissä kohdin (erotettujen sukulaisten karttaminen, verensiirron kieltäminen lapsilta, Harmagedonilla mässäily, itsemurhan tehneistä vaikeneminen jne.) muuttaa kulttilaisen ajattelumaailmaa niin, että hänen on vaikea osoittaa tai tunnistaa tunteita eroamisen jälkeenkään. Parantuminen on pitkäaikainen poisoppimisprosessi, jossa usein tarvitaan ammattiapua. Jotkut ovat syystäkin katkeria huomatessaan, miten heidän persoonansa on hävitetty kultissa. Oman itsensä löytäminen on tuskallista, varsinkin jos ei ole aiempaa kokemusta "ihmisenä olemisesta" (jos on syntynyt kulttiin).
Ilmeisen rehelliseltä kuulostavaa kommentointia.
Hyvä jos jokainen voisi olla noin itsekriittinen
ja pyrkiä löytämään oman itsensä takaisin.
Vielä. Rakkaus on tunne, jonka menetyksen jälkeen
luulisi jokaisen eläväisen ihmisen tuntevan surua. Siitä saammekin päätelmän voiko rakkaus olla sitä aitoa, jos surua ei tunneta. Eli tuntevatko JT:t omia lähimmäisiään kohtaa aitoa
rakkautta. Vai kohdistuuko tuo suurin rakkaus
Jehovaan. Vai ovatko rakkaus ja sureminen täysin
irrallisia toisistaan. Vaikka tulevatkin samasta osasta aivoja.
sillä erosin seurakunnasta jo useita vuosia sitten. Olin seurakunnan jäsenenä 10 vuotta enkä sinä aikana havainnut mitään kieltoa olevan haudallakäyntien suhteen. Myös, jos onnettomuuksia oli, niitä surtiin.Ei kukaan voi tietää missä kohtaa omat läheisensä. Kohtaavatko ns. paratiisissa vai eivät. Toivo kuitenkin on, ja raamatun sana jossa porttoraahabkin sai kaikki perheenjäsenensä pelastettua kun oli auttanut israelilaisia vakoojia. Porttoraahab uskoi Israelin Jumalan olevan voimakkaampi kuin oman jumalansa. Sen voitte tarkistaa raamatuistanne.Olen myös ollut Jehovantodistajan hautajaisissa ja ne olivat hyvin kauniit. Kyllähän surra saa, mutta toivo paratiisista kannattelee jälleennäkemistä. Ihan samoin kuin evankelisluterilaiset uskovat tapaavansa taivaassa, jota myös paratiisiksi sanotaan. Ihmettelen miksi te Jehovantodistajia parjaatte, tutkikaa omaa uskoanne ja rakastakaa. Muuta ei Jumalakaan pyydä. Mitä voitatte toisia parjaamalla? Luuletteko niin saavanne taivastoivon itse?????????
..jehovat on yksi saatanan veri-itsemurha-verkostomarkkinointi-pyramidihuijausKULTTI.
Niinköhän olet sitten unohtanut, mutta selkeät on kyllä ohjeet vainajain palvonnan kiellosta ja se tarkoittaa juuri haudalla käyntiä ja varsinkin kynttilän sytyttämistä. Minulla on periaatteena vain kertoa totuus ja sen aion tehdä vastakin, jotta kaikki jotka suunnittelevat liittyvänsä jt:ksi tietävät mihin ovat menossa. Jo ensimmäisessä tutkittavassa kirjasessa, "Mitä Jumala vaatii meiltä? Oppijakso 11:sta sanotaan, että; kaikki kuolleiden pelkoon tai palvontaan liittyvät tavat ovat vääriä (Jesaja 8:19). Ehkä sitten et ole itse noudattanut tätä ohjetta, mutta minä olen!
sen kymmenen vuotta. Ja siellähän korostetaan joitakin asioita useasti. Enkä muista että koskaan olisi suoranaisesti kielletty haudoilla käynti tahi siitä syntiä tehty. Vainajain palvonnalla tarkoitetaan kysymistä tietäjähengiltä tahi meedioilta ja ennustajien luona käyntejä. Niistä varoitettiin. Pidetäänhän vainajalle muistojuhla, kun hän kuolee. Ei sitä ole missään nimessä kielletty. Sitä että saako hautaa hoitaa...siitä ei ole edes ollut mainintaa. Mutta kaiketi hautaa voi hoitaa palvomatta vainajia. Sehän on muistohauta. Ihan kuin Jeesuskin oli muistohaudassa ja ne kaksi naista meni sinne vielä seuraavana päivänä katsomaan sitä..Eli ei ollut kiellettyä.
Kirjoitanpa tähän ketjuun muutaman sanan. Nämä kirjoitukset mitä olen lukenut tästä ovat yleensä samanlaisia kuin muissakin kirjoituksissa. Ensin esitetään väite jossa ei ole mitään perää. Toiset kirjoittajat jatkavat väitettä ja lisäävät pikkuisen omiaan. Lopuksi on iso joukko kirjoittajia jotka päivittelevät kyseistä asiaa. Ilmaantuupa jostain miellenterveys ammattilainenkin kirjoituksineen. Varmasti on olemassa ihmisiä jotka tämän ketjun luettuaan kertovat eteenpäin totena, että voi kauhea, Jehovan todistajat eivät saa surra kuolleita omaisiaan, eivätkä sure vähääkään esim: konginkankaan bussi turmaa. eivä saa käydä omaistensa haudoilla.Näissä kirjoituksissa ei ole totuutta siteeksikään. Jehovan todistajat surevat kuoleita omaisiaan ja ystäviään siinä missä muutkin. Väititte että "lahko" kieltää omaisten haudoilla käynnin. Siinä ei ole mitään perää. Konginkankaan bussiturma on järkyttänyt Jehovan todistajia siinä kuin muitakin ihmisiä. En oikein jaksa ymmärtää miksi pitää kirjoitaa kaikenlaista soopaa, ja omia luulojaan tai toisten hokemia. Jos ei itse tiedä miten Jehovan Todistajat toimivat missäkin tilanteessa niin on parempi kun ei esitä luulojaan tosiasioina.
Tämä threadi syntyi oman kokemuksen pohjalta ja
siksi piti kysymän onko yleistä ettei JT:t käy haudoilla. Itse olen ollut monta vuotta tekemisissä JT:ien kanssa ja oli silmiinpistävää kun joukosta menehtyi yksi pois, hänen muistokseen ei suuria juhlia järjestetty puhumattakaan siitä lakoonisuudesta miten kuoleman hetkellä elettiin. Samoin haudalla käyntiin suhtauduttiin
"se ei takasin tuo " -pohjalta. Tämä oli täysin uutta ja kummastutti. Siksi kysyin onko tämä JT:n
yleinen toimintatapa. Yleisesti ottaen uskon että JT:t tulevat entisestään eristäytymään omaksi pieneksi ryhmäkseen. JT-kulttuuri pitää sisällään niin merkillisiä asioita, että niihin on uusien sukupolvien vaikea totutella.
Kyllä Jehovan todistajat ainakin ennen pitivät haudoille kukkien ja kynttilöiden viemistä "vainajan palvontana", ja siten kiellettynä. Puhtaan historiallisesti he tietysti ovatkin oikeassa - kyseiset tavat ovat alunperin liittyneet vainajahenkien kulttiin. Toinen asia tietysti on, että nykyään juuri kukaan ei miellä kyseisiä tapoja enää vainajain palvonnaksi.
Kun täällä 1. Tess. 4:13 sanotaan että; Lisäksi veljet, emme tahdo teidän olevan tietämättömiä niistä, jotka nukkuvat kuolemassa, jottette surisi niinkuin muut, joilla EI OLE TOIVOA.
Me JT:t olemme aivan samanlaisia ihmisiä tunteinemme kuin muutkin. Mutta Raamatun tutkiminen on antanut sisäisen rauhan, joka vapauttaa kuolemanpelosta siitä syystä, että meillä on ELÄVÄ ylösnousemustoivo. Itse ajattelen kuolemasta että se on kuin uni, kuten Jeesus sanoi Lasaruksesta; hän nukkuu. Eli käytännössä kun kuolemme, emme tietenkään tiedä ajankulua, joten sehän on kuin heräisimme heti unesta. Näin ajattelen suurimmasta osasta ihmisiä, jotka ovat kuolleet, eli odotan näkeväni esim. nyt jo kuolleet sukulaiseni joskus paratiisissa, jonka uskon tulevan tänne maan päälle. Tämä on elävä toivo ja usko, en epäile sitä yhtään. Siksi suruni jonkun poismenosta ei ole millään lailla hysteeristä, vaan voin suhtautua rauhallisin mielin, että tuo ihminen on nyt Jehovan käsissä. Jos läheinen ihminen kuolee, kuten esim. mummoni oli, suren ja itken koska minulla on ikävä häntä. Mutta toisaalta ajattelen että hän on nyt tallessa ja jos Jehova haluaa, Hän herättää mummoni uuteen puhtaaseen maailmaan.
Tuollaiset traagiset onnettomuudet kuten Konginkankaan tapaus oli, ovat todella surullisia. Mutta heidänkin tulevaisuus on Jehovan käsissä. Ymmärrän erittäin hyvin nuorten ihmisten kuoleman aiheuttamat järkytykset, varsinkin läheisten surun, mutta Saarnaajan 9:11 sanoo että "aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat heitä kaikkia." Joten sellaista voi tapahtua kenelle tahansa, minullekin tai läheisilleni. Joku arvosteli Saarnaajan kirjaa, mutta 2. Tim. 3:16,17 sanoo: Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen, kurittamiseen vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täysin pätevä, täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön".
Saarnaajan kirja on osa henkeytettyä Raamattua, joten se pitää sisällään Jumalalta tulleita ajatuksia ja ne ovat erittäin tervehdyttäviä.
Sanopa Topi rehellisesti, mitä ajattelet kun käyt jonkun läheisesi haudalla?
Ainoa ero on, että me emme usko paratiisiin maan päällä vaan meillä on ylösnousemustoivo taivaaseen. Me ajattelemme kuolemasta myös unena, mutta niinkuin unessa ihminen on tietoisessa tilassa vaikkei voi enää kohtaloaan muuttaa. Enkä suinkaan ole arvostellut Saarnaajaa vaan se oli suora lainaus kielenkääntäjiltä, jotka ovat havainneet käännösvirheen siinä tekstissä. Minä uskon raamatusta kaiken mitään pois jättämättä ja siihen lisäämättä. Olisi sinullekin elähdyttävää perehtyä alkukielisiin teksteihin. Minä olen itse lukenut latinaa ja on todella havainnollista huomata miten joitain kohtia on suuresti muutettu UM:n. Siinä niiden käännös/ymmärtämisvirheiden laskemiseen ei riitä kuule edes ruutupaperivihko kun listaa. Niin ja haudalla minä itse ajattelen yleensä yhteisiä hetkiä vainajan vielä eläessä ja muistot nostavat usein kyyneleet silmiin. Siellä haudalla ne muistot tulee paljon elävämmin mieleen kun hetkeksi hiljentyy muistelemaan.