mitä mieltä

Olette seuraavanlaisesta, kuuluuko tämä kristilliseen rakkauteen hengellisessä yhteisössä. Tulin uskoon parikymppisenä ja liityin helluntaiseurakuntaan. Olin naimaton ja neitsyt. Oli rukousaiheita ja menin eteen alttarille, pastori polvistui viereeni ja alkoi vitsailla että elän puutteessa. Sitten eräällä kerralla sanottiin että olen jäykkä kuin rautakangen nielaissut. Luovuin uskosta ja menin maailman ja synnin teille. Elin avosuhteessa ja sain kaksi lasta. Sitten parinkymmenen vuoden kuluttua sain uudistua uskossa ja menin takaisin tuhlaajatyttärenä. Raamatun kertomuksessa Isä ottaa tuhlaajalapsen avosylin vastaan ja koinkin sydämessäni, että olin saanut anteeksi syntini. Saarnaajien mielipiteet olivat puolesta ja vastaan, syntiäni reposteltiin useimmissa saarnoissa ja pohdittiin vanhimmistossa. Jos kiviä olisi ollut minut olisi kivitetty kuoliaaksi. Erosin seurakunnasta, katsoin sen parhaaksi että säilytän mielenterveyteni. Ihmettelen, miten ihmiset, jotka sanovat seuraavansa Jeesusta voivat tehdä täysin päinvastoin kun mitä hän teki, hänhän ei tuominnut. Mitä fariseukset tekevät Jumalan seurakunnassa. Näin Porissa.
4399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos tämä kirjoituksesi ei ole provo vaan olet elämässäsi todella kokenut nämä asiat niin sanon pari asiaa. Tuo pastori joka mainitsi sinulle että elät puutteessa on niin törkeää hengellisen vallan väärinkäyttöä että tämä pastori ei enää palvele meidän Herraamme Jeesusta Kristusta vaan on lihallisen mielensä ja himonsa orja joka pyrkii tyydyttämään himonsa viattomiin Herraa etsiviin ihmisiin. Yleensä nämä ovat kaiken lisäksi naimisissa ja tekisivät kaiken lisäksi aviorikoksen omaa puolisoaan kohtaan. On todella surullista että näin uskon alkutaipaleella törmäsit seurakunnassa olevaan ja vallitsevaan syntiturmelukseen josta ei ole tahdottu parannusta tehdä. Huomasit että Jeesuksen sana on totta että vilja ja luste kasvaa yhdessä seurakunnassa ja Herran tulemuksessa enkelit erottaa viljan Jeesuksen omat) lusteesta (teeskentelijät, irstailijat, valhettelijat ja Jeesuksen nimessä pahaa tekevät). Jeesuksen omat pääsevät Jumalansa kasvojen eteen ja saatanan eksyttämät helvettiin jossa saavat palkkansa tekojensa mukaan.
On suurta Jumalan armoa että uudistuit uskossa koska se merkitsee sinule elämää kuolleista. Mutta että taas sait kokea seurakunnan taholta kovaa kohtelua kun eivät usko että Jeesuksen Jumalan Pojan veri on täydellisesti pelastanut ja vapahtanut sinut synneistäsi joita teit tuhlaaja tyttönä ollessasi. Seurakunta ei voi sinua pelastaa koska pelastus on yksin Jeesuksessa joten älä käännä Hänelle selkääsi uudestaan koska Hän on sinun elämäsi. Vapaa ja onnellinen voi vain olla Jeesuksessa Kristuksessa. Kun seurakunta toimii Jumalan Sanan Raamatun mukaan niin se on totuuden pylväs ja perustus joten rukoile Herraa että Hän johdattaa sinut uskovien yhteyteen jossa koet tulevasi rakastetuksi ja hyväksytyksi. Saisitte yhdessä rakentua uskossa Herraamme Jeesukseen ja silloin sinun uskosi kohde on yksin Jeesuksessa ja ihmisten rakkaudettomuus ja anteeksiantamattomuus ei riistäisi sinun uskoasi Kirkastettuun Herraamme Jeesukseen vaan voisit sydämestäsi sanoa. Minä olen Jumalan lapsi Golgatan täytetyn työn tähden joten mitä voi ihminen minulle tehdä. Kiitetty olkoon Jumala joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Siunausta uskon elämääsi rakas sisareni Herrassa.

Äänestä
  • Kirjoitit kauniisti. Kumpa olisi myös totta. Olen kokenut samanlaista kohtelua aloittajan kanssa samoissa piireissä. Paljon pahempaakin voi olla.

    Äänestä

Tuo mitä sait kuulla rukousalttarilla on mahdollista vapaissa suunnissa, joissa kuka tahansa voi olla pastori tai seurakunnan johtaja,

Muutenkin ihmiset joita PyhäHenki kuljettaa ovat ystävällisiä ja osaa ottavia, kuten Jeesus.

Olen kokenut hellarit, joten vaihda uskonnolista yhdyskuntaa - kierrä ja katsele mikä olisi sinulle sopiva seurakunta, rukoile samalla että TaivaanIsä näyttäisi sinulle mistä seurakunnasta löytyy sinun paikkasi.

Vastaavanlaista käytöstä helluntailaisilta olen itse saanut Turussa.

Äänestä

Oletko toisten vietävä. Olet tavallnsa löysä pää. Ei ole Jumalan syy, että kuljet ihmisten talutusnuorassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyt vapaa onnellinen kirjoitti:

Olette seuraavanlaisesta, kuuluuko tämä kristilliseen rakkauteen hengellisessä yhteisössä. Tulin uskoon parikymppisenä ja liityin helluntaiseurakuntaan. Olin naimaton ja neitsyt. Oli rukousaiheita ja menin eteen alttarille, pastori polvistui viereeni ja alkoi vitsailla että elän puutteessa. Sitten eräällä kerralla sanottiin että olen jäykkä kuin rautakangen nielaissut. Luovuin uskosta ja menin maailman ja synnin teille. Elin avosuhteessa ja sain kaksi lasta. Sitten parinkymmenen vuoden kuluttua sain uudistua uskossa ja menin takaisin tuhlaajatyttärenä. Raamatun kertomuksessa Isä ottaa tuhlaajalapsen avosylin vastaan ja koinkin sydämessäni, että olin saanut anteeksi syntini. Saarnaajien mielipiteet olivat puolesta ja vastaan, syntiäni reposteltiin useimmissa saarnoissa ja pohdittiin vanhimmistossa. Jos kiviä olisi ollut minut olisi kivitetty kuoliaaksi. Erosin seurakunnasta, katsoin sen parhaaksi että säilytän mielenterveyteni. Ihmettelen, miten ihmiset, jotka sanovat seuraavansa Jeesusta voivat tehdä täysin päinvastoin kun mitä hän teki, hänhän ei tuominnut. Mitä fariseukset tekevät Jumalan seurakunnassa. Näin Porissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu