Paljonko jäseniä?

Mikähän mahtaa olla totuus adventtikirkon jäsenmäärästä tänä päivänä.

Adventtikirkko ilmoittaa omilla sivuillaan, että jäseniä (kastettuja) olisi ollut 31.12.2008 5072 henkilöä.

Viime vuonna valtion kukkaro aukesi ensimmäistä kertaa muille, kuin valtiokirkolle ja ortodokseille ja adventtikirkko oli näiden rahojen perään kuolaamassa kuten moni muukin.

Se rahasumma annettiin jäsenmäärän perusteella, joka oli adventtikirkon kohdalla 3 813.

Oman ilmoituksen, joka kerrotaan jäsenille ja sen version ero, joka annetaan vaikka valtiolle tuen pyytämisen yhteydessä, on pikaisen laskun perusteella noin 75 %. Omalle jäsenistölle väen määrää suurennetaan 75 % verrattuna siihen, joka annetaan viranomaiselle.

Toki on ymmärrettävää, että valtion kanssa ei kannata temppuilla, vaan tosiasiat on oltava vaikka rahan anomisen taustalla, mutta miksi jäsenistölle annetaan ymmärtää, että olemme paljon suurempia, kuin todellisuudessa ollaan?

MIkä on tämän logiikka?

Tämä on toki maailmanlaajuinen ongelma adventtikirkossa. Juuri luin eräästä keskustelusta rapakon takaa, jossa pastori kirjoitti, että oman seurakunnan jäsenmäärä on reilut 1000 jäsentä, mutta toimintaan, eli jumalanpalveluksiin yms osallistuu vain 350-400 henkeä. Sitten hän kysyi, että pitäisikö jäsenistön jäsenmäärää kuvaavat listat päivittää tätä päivää vastaavaksi, kun ne näyttävät olevan noin 20 vuotta vanhoja, niin hän sai sellaisen vastauksen, että jos ylemmiltä tahoilta pyydetään, niin silloin, mutta muuten ei kannata asiaan puuttua.

Jos tilanne on joka paikassa samanlainen, niin adventtikirkon jäsenmäärästä saa raapaista noin 60-70 % ihan kepein sydämin ja sitten alamme olla todellisuutta kuvaavissa jäsenmäärissä.
5103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siis sellaisia jotka käy vähintäin kerran vuodessa kirkon jumalanpalveluksissa.
Näistäkin puolet käy sielä nukkumassa.

Äänestä

Tein vielä merkillisen pienen huomion listasta, josta ilmenee viime vuoden hakijat.

Adventtikirkon amerikan serkut, eli Jehovat ja Mormonit EIVÄT hakeneet ilmaista rahaa valtiolta.

Miksi ihmeessä? Eikö ilmainen raha kelpaa heille?

Tai sitten he luottavat Jumalan siunauksiin asiassa a-kirkkoa enemmän, voisi olla yksi selitys. Yksi selitys voisi olla, että he eivät ole taloudellisen katastrofin partaalla.

Yksi selitys voisi olla myös se, että nämäkin järjestöt suurentelevat voimaansa omalle jäsenistölle ja tällaisissa tapauksissa he jäisivät siitä kiinni ja se voisi herättää jäsenistössä kiusallisia ajatuksia.

Jos meille valehdellaan omasta jäsenmäärästä ja suuruudesta, niin voisiko olla valehtelemista myös muissa asioissa.... no Herra tietää vastauksen, mutta ei kerro.

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Kirkollisasiat/rahoitus_ja_avustukset/myonnetyt/uskonnolliset_2009.pdf

http://www.minedu.fi/OPM/Kirkollisasiat/rahoitus_ja_avustukset/yhdistystentoiminta.html?lang=fi

Äänestä

Tarkastelisiko ilman fobioita ja tikkujen raapimista toisten silmistä.
Ensin yleisesti jotain.
Helluntaiseurakunta kirkottui aikoinaan juuri tämän tarkoitustuen takia. Pääsevät nyt jakamaan yhteiskunnan tukia kuten kirkkomme, eli evaneklisluterilainen.
Mitä paikallaolijoihin tulee, paikkakuntamme jäsenmäärä vaikkapa helluntaissa on pitkälti yli 1000 josta paikalla normaalisti alle puolet ja välillä paljonkin. Ehtoolliskokous kattaa - 1/3, osa ainakin verraten istuinmäärää salissa ja sen vajaatäyttöisyyttä.
Valtiossa evankelisluterilainen, joka varmaan saa tukia tavalla tahi toisella, niin siellä saa valita penkin aivan vapaasti, tahi jopa penkkirivin Jumalanpalveluksessa.
Konfirmaatio ja joululaulu - joulukirkko ym. vastaavat vetävät sitten tätä väkeä enemmän, eli puhutaan perinteestä, ehkä vähemmän elävästä uskosta.

Tuossa tarkasteluun vaakakuppiin tasapuolisuutta.

Mitä taas adventtikirkkoon tulee, kuinka hajallaan eli pitkissä matkoissa on jäsenistö, sairaita, vanhuksia ym. joka on (- sena), paikalla oleviin. Sitten lisätään samaa mielenlaatua, mitä ehkä muissakin mukana olevissa on. Eli ollaan raadollisia siinä missä ehkä toisetkin.

Entäpä jos siellä adventtikirkossa käy "ulkopuolisia", meidän mielestämme säännöllisesti, jotka ovat koolla Jeesuksen nimessä ja missä kaksi tahi kolme on koolla, siellä Hän on mukana, eli seurakuntaruumis.

Kun ja jos seurakunta tavalla ja toinen toisella täyttää tehtäväänsä, mitä minä olen lustetta (mielikuvalustetta) ehkä omienkorvien tuotetta nyppimään pois.
lauseella tökkään nyt bushmannia. Eli tarkastasin sydäntäni, elääkö Jeesuksen mielenmukaisuus sydämessäni asioita pohdiskellessani "ääneen".

Motiivit asioihin, niistähän teemme tiliä tavalla tahi toisella. Mutta voi kun se wanha-aatu niin herkästi asuu lihassa, jos Hengen mielellä en sitä kuoleta ja se Hengen mieli ei tule meistä vaan se on Jumalan työ meissä.

Minä siunaan adventtikirkkoa, eli heitä jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Ehkä tavallaan he eivät kumartele joka asiassa kuten toiset ja nyt ehkä voisin nostaa hattua.
Kristillisyydessä on helppo olla joo joo mies ja kumarrella jopa ihmistulkintoja jota näkisin perinnäissääntöinen tulkinta Jumalan tahtoa vastaan. Kannattajia on paljon äänenä takana ja se tuntuu hyvältä. Siinä on sitten hyvä rassata toisia, vaikka näitä adventistiystäviä heidän sapatistaan, jonka uskon enemmän olevan raamatullinen ja vähemmän rassaajien käyttämän Ellensapatin korvaussanapilkkanimi.
Pelkään, että viimeisellä tuomiolla on monta maksamassa sanoistaan tiliä, kiristelemässä hampaitaan kun tuomio vastaa, "en tunne teitä, te laittomuuden tekijät". Mutta tuomion julistajahan on sana, ei kukaan meistä, eikä pelkällä armonpeitolla voi kaikkea itsestään peittää, jos Pyhän Hengen pilkkaan astutaan tiellämme veljiämme kohtaan.

Äänestä

Adventtikirkossa on kaksi erilaista jäsenyyttä. On niitä, jotka ovat virallisesti Suomen Adventtikirkon jäseniä ja heistä on tällainen merkintä valtion rekistereissä. Sitten heidän lisäkseen on niitä, jotka ovat jonkun paikaillisen adventtiseurakunnan jäseniä olematta virallisen Adventtikirkon jäseniä. Heidän rekisteritiedoissaan lukee ev.lut. / ort. / maist.

Adventtikirkko on viime vuosina pohtinut tästä kaksoislogiikasta luopumista. Vapaakirkko jo siitä luopui. Se, että ihminen on joskus tullut seurakunnan jäseneksi ja nimi on siten kirjoissa ei tarkoita (valitettavasti), että hän olisi aktiivinen kirkkossa kävijä.

Valtio ei kuitenkaan maksa sen mukaan, kuinka moni käy kirkon tilaisuuksissa, vaan sen mukaan, kuinka moni on laitattanut nimensä kirkon jäseneksi.

En osaa sanoa, mikä olisi aktiivisten ja passiivisten jäsenten suhde Suomessa, mutta jos arvata pitää niin EHKÄ puolet ja puolet.

Timo

Äänestä
  • Jos adventti kirkossa aktiivisten seurakuntaisten määrä on vähäinne, niin luulempa, että se vielä vähäisempää luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa. Jotka aikaisemmin ovat nauttineet yksin valtion suomaa tukea

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bushmanni kirjoitti:

Mikähän mahtaa olla totuus adventtikirkon jäsenmäärästä tänä päivänä.

Adventtikirkko ilmoittaa omilla sivuillaan, että jäseniä (kastettuja) olisi ollut 31.12.2008 5072 henkilöä.

Viime vuonna valtion kukkaro aukesi ensimmäistä kertaa muille, kuin valtiokirkolle ja ortodokseille ja adventtikirkko oli näiden rahojen perään kuolaamassa kuten moni muukin.

Se rahasumma annettiin jäsenmäärän perusteella, joka oli adventtikirkon kohdalla 3 813.

Oman ilmoituksen, joka kerrotaan jäsenille ja sen version ero, joka annetaan vaikka valtiolle tuen pyytämisen yhteydessä, on pikaisen laskun perusteella noin 75 %. Omalle jäsenistölle väen määrää suurennetaan 75 % verrattuna siihen, joka annetaan viranomaiselle.

Toki on ymmärrettävää, että valtion kanssa ei kannata temppuilla, vaan tosiasiat on oltava vaikka rahan anomisen taustalla, mutta miksi jäsenistölle annetaan ymmärtää, että olemme paljon suurempia, kuin todellisuudessa ollaan?

MIkä on tämän logiikka?

Tämä on toki maailmanlaajuinen ongelma adventtikirkossa. Juuri luin eräästä keskustelusta rapakon takaa, jossa pastori kirjoitti, että oman seurakunnan jäsenmäärä on reilut 1000 jäsentä, mutta toimintaan, eli jumalanpalveluksiin yms osallistuu vain 350-400 henkeä. Sitten hän kysyi, että pitäisikö jäsenistön jäsenmäärää kuvaavat listat päivittää tätä päivää vastaavaksi, kun ne näyttävät olevan noin 20 vuotta vanhoja, niin hän sai sellaisen vastauksen, että jos ylemmiltä tahoilta pyydetään, niin silloin, mutta muuten ei kannata asiaan puuttua.

Jos tilanne on joka paikassa samanlainen, niin adventtikirkon jäsenmäärästä saa raapaista noin 60-70 % ihan kepein sydämin ja sitten alamme olla todellisuutta kuvaavissa jäsenmäärissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu